Lauri Viita aloitti kirjoittamisen jo kouluaikoina. Monet muistavat nuoren kirvesmiehen hieman karkeana, kovaäänisenä runojensa lausujana. Kun ensimmäinen runokokoelma, Betonimylläri, ilmestyi 1947, Viita oli vielä vahvasti sitä mieltä, ettei luovu kirveestä kirjoittamisen takia. Runokokoelman suosio yllätti kuitenkin kunnianhimoisen kirjailijan odotukset ja hän uskaltautui jättämään entisen leipätyönsä. Saturunoelma Kukunor ilmestyi 1948 ja proosateos Moreeni 1950. Viimeksi mainittu kuvaa työläisperheen värikästä arkea 1900-luvun alkupuoliskon Pispalassa, ja siinä on fiktiivisyydestään huolimatta elementtejä Viidan omasta lapsuudesta.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä… Yksi tunnetuimpia Viidan runoja on Alfhild, tuo upea äitiyden ylistyslaulu, jossa kuvataan myös äidin ja isän yhteiseloa maallisen vaelluksen päätyttyä. Kuvaus äidistä on täynnä vahvaa tunnetta. Isä sivuutetaan runossa muutamalla sanalla: ”Eemeli tullen mennen murahtaa kuten täälläkin ennen.” Runo kertoo ajasta, jolloin miehen tehtävänä perheessä useimmiten oli toimia leivänhankkijana, äiti oli enemmän läsnä ja vastasi kodista ja lasten kasvatuksesta. Lauri oli perheen lapsista nuorin, hän syntyi Alfhildin ollessa 42-vuotias. Pojasta tulikin äidin lemmikki. Viidan keskimmäinen puoliso Aila Meriluoto on todennut, että äiti oli aina Laurin elämän tärkein nainen.Vastuunottaminen omista perheistä ei onnistunut, vaikka hän oli lapsirakas ja rakasti omia lapsiaan. Tullen mennen murahteleva isä eli pojassa, vaikka ehkä hiukan eri lailla?
Kaikki mitä minussa tapahtuu, tapahtuu Pispalassa Viita totesi aikanaan Moreenin olevan hänen paras teoksensa. Esikoisromaanin tapahtumat ajoittuvat 1900-luvun alkupuolelle (1910–1930). Keskeisinä henkilöinä ovat Tampereen Pispalan asukkaat sekatyömies Iisakki Nieminen ja hänen vaimonsa Joosefiina sekä heidän lapsensa Paavali, Elina, Einari, Sylvi, Kalle, Jussi ja Erkki. Moreenissa Viita kuvaa, kuinka Niemisen perhe naapureineen koki vuoden 1918 sodan, sitä seuranneen taloudellisen nousukauden sekä pula-ajan 1930-luvulla. Moreeni on myös kertomus Viidan omasta lapsuudesta. Romaanihenkilöistä Niemisten nuorimmainen, Erkki, on Laurin omakuva. ”Kaikki mitä minussa tapahtuu, tapahtuu Pispalassa”, Viita sanoi radiohaastattelussa vuonna 1961, jol22
SUKUVIESTI 5· 2016
loin hänen lähdöstään lapsuuden maisemista oli kulunut jo kolmetoista vuotta. Hän ei päässyt koskaan lopullisesti eroon Pispalasta – eikä halunnutkaan. Viita on sillä tavalla erityinen runoilija, että hänen lyriikkansa tavoittaa myös suomalaisen miehen. Tampereella tämä on tietysti näkynyt erityisen vahvasti. Esimerkiksi teatteriohjaaja Jouko Turkka muisteli, kuinka hienoa oli tamperelaisissa ravintoloissa kuulla tavallisten paikallisten miesten lausuvan ulkoa Viidan runoja. Vaimoistaan, joita ehti olla kolme, hän saattoi tietämättään hakea äitinsä kaltaista kodille omistautuvaa hengetärtä. Aika oli kuitenkin muuttunut, isiltä odotettiin muutakin kuin murahtelua ja äidit olivat jo avanneet kotien ikkunat ja ovet auki muuhun maailmaan. Murrosvaihe oli hankala kaikille osapuolille. Viita solmi ensimmäisen avioliittonsa 1939 tamperelaisen Kerttu Solinin kanssa, ja perheeseen syntyi kaksi lasta, Seppo ja Terhi. Toinen avioliitto Aila Meriluodon kanssa kesti 1947–1956. Meriluoto ja Viita saivat neljä lasta, Ursulan, Petrin, Samulin ja Aijan. Viita sairastui mielenterveydeltään toisen avioliiton aikoina, mikä häiritsi sekä perhe-elämää että luomistyötä. Runokokoelmat Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961) eivät syntyneet enää samanlaisen inspiraation voimalla kuin aiemmat teokset. Vuonna 1962 solmittu avioliitto Anneli Kuurinmaan kanssa jäi lyhyeksi, kun Viita joutui joulun alla 1965 auto-onnettomuuteen ja kuoli saamiinsa vammoihin. Isättä jäi myös viimeisen avioliiton Kimmopoika. Viidan työn alla olevan romanitrilogian ensimmäinen osa, Entäs sitten, Leevi (1965) ei saanut koskaan jatkoa.
Lauri Viidan muistoa vaalitaan Pispalassa Viidan lapsuudenkodissa, Portaanpää 8:ssa, Pispalassa toimii Lauri Viita -museo, jonka toiminnasta vastaa Lauri Viita -seura. Rakennuksen omistaa kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni. Lauri Viidan syntymäkotitalo sijaitsee Pispalanharjun korkeimmalla kohdalla osoitteessa Pispalanharju 31. Talon seinässä on asiasta kertova muistolaatta. Lauri Viidan katu, Moreenikatu ja Moreenikuja kantavat kirjailijan muistoa. Pispalanharju-kadun ja Pispalankadun välisessä metsikössä on kuvanveistäjä Pertti Mäkisen suunnittelema Lauri Viidan muistomerkki nimeltään Betonimyllystä runon siivet. Viidan lapsuudenkoti valmistui vuonna 1900. Sen rakensivat Lauri Viidan isä Emil Viita ja hänen appiukkonsa Juho Nikander. Viidat muuttivat taloon vuonna 1920. Alkujaan rakennus käsitti kaksi erillistä asuntoa, joissa kummassakin oli porstua, keittiö