Sukuviesti 5/2020

SUKUVIESTI

5 2020

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

Kuta pienempi olet itse, sitä isompi joulu tulee.

- TOVE JANSSON -

5 2020

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Toven monitulkintainen maailma, Eine Kuismin 8 Sateenkaarihistorian ystävät ry aloitti toimintansa

9 10 13

Tuplakokous ja uusi puheenjohtajisto Kansallisarkiston kuulumisia, Nora Savolainen Tuomiokirjat vapaasti käytettävissä uuden verkkopalvelun kautta

13

Vuosien 2011–2019 Sotahistorialliset aikakauskirjat vapaasti luettavissa

14 Sijaiskärsijämme, Hannu Koponen 18 Karjalainen ruokaperinne elää 20 Juha Pentikäisen etnografinen arkisto Saamelaisarkistolle

22 Elias Lönnrot kuvaa kirjeissään kolerapandemiaa

24 Joulupukki, vanha tuttu, puuhkalakki,

karvanuttu – Kerro joulupukkimuistosi

25 Muistatko sotkun munkit tai sotaharjoitusten paukkeen?

26 Ylen arkistokuvat uudelle alustalle 27 Lukunurkka: Mistä joulupukki tulee?

Matka tuhatvuotisen arvoituksen jäljille

28 Lukunurkka: Punakankaan mäntyjen juurakoihin hautautuneet muistot

29 Lukunurkka: Aikamatka 1800-luvun eurooppalaiseen Helsinkiin

30 Lukunurkka: Lauri Viidan levoton elämä Väinö Linnan varjossa

31

Onnea 40-vuotias Sukuseurojen Keskusliitto!

Kannessa: ”Kuta pienempi olet itse, sitä joulumpi tulee”, Tove Jansson.

Kuva: cottonbro / Pexels.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 41. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2021 Nro Ilmestyy 1/21 vk 7 2/21 vk 16 3/21 vk 25 4/21 vk 40 5/21 vk 49

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri-, mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry

Aineisto Varaukset 11.1.

8.1.

5.3.

19.2.

7.5.

23.4.

20.8.

6.8.

22.10.

8.10.

PÄ Ä K IR

JO

Toivon kynttilöitä

I T US

Tämän joulun me muistamme korona-jouluna. Kerromme jälkipolvillemme, kuinka silloin vuonna 2020 juuri ennen joulua tulivat uudet, tiukemmat kokoontumismääräykset ja pyydettiin viettämään joulua ainoastaan lähiperheen kesken. Jotkut viettivät virtuaalisia pikkujouluja, koska perinteiset juhlat oli peruttu.

Elämä on muutenkin siirtynyt virtuaalimaailmaan, koska olemme oppineet kokoontumaan ruutujen äärelle erilaisiin tapaamisiin. On ollut mukava nähdä tuttuja kasvoja ja kuulla tuttuja ääniä tietokoneelta tai muilta älylaitteilta, mutta kyllä me kaikki varmaan innolla odotamme niitä päiviä, jolloin taas saamme kokoontua samojen pöytien ääreen. Jaksetaan vielä ja uskotaan, että selviämme tästä!

Sytytän kynttilöitä tänä jouluna Ilon kynttilöitä surusta huolimatta, Toivon kynttilöitä sinne, missä on epätoivoa Rohkeuden kynttilöitä sinne, missä pelko on lähellä, Rauhan kynttilöitä myrskyjen runtelemiin päiviin, Armon kynttilöitä helpottamaan raskaita taakkoja.

Rakkauden kynttilöitä inspiroimaan kaikkea elämistäni, Kynttilöitä, jotka palavat koko vuoden.

– Howard Thurman –

Lämmin joulutervehdys ja kiitos kuluneesta vuodesta kaikille lukijoillemme. Toiveikasta tulevaa vuotta 2021!

Eine Kuismin pääsihteeri

SUKUVIESTI 5 · 2020

3

Toven monitulkintainen maailma Teksti: Eine Kuismin

Älä ole levoton. Yleensä asiat menevät kohdalleen, kunhan malttaa odottaa.

– Tove Jansson, Aurinkokaupunki, 1975 – Jo 75 vuotta täyttäneiden muumien moniulotteinen maailma, erilaisuudessaan yksilölliset hahmot sekä rikas filosofia ovat edelleen inspiroivia ja ajankohtaisia.

Tove Janssonin luoman satumaailman arvoja voidaan pitää myös todellisessa maailmassa hyvän elämän kulmakivinä. Useimmat niistä, kuten tasavertaisuus, vapaus ja luonnon kunnioittaminen, ovat tunnistettavissa myös suomalaisen yhteiskunnan perusarvoiksi.

Kansallismuseossa 28.2.2021 saakka esillä oleva Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75 -näyttely kiinnittää ilon, värien ja oivalluksen lisäksi huomiota myös siihen, että meistä jokainen kokee elämän omalla tavallaan, ja maailma on kovin monitulkintainen. Näyttely imaisee seikkailuun, rohkaisee käymään kohti haasteita ja saa pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.

Perheen ja suvun tuki

Omakuva. Tupakoiva tyttö, 1940. © Moomin Characters™.

Tove Jansson syntymäpäivänään. © Moomin Characters™.

4

SUKUVIESTI 5 · 2020

Ensimmäisen muumitarinan Tove kirjoitti sodan aikana 1939. Tuolloin hän halusi paeta sodan kauhuja sadun maailmaan. Alkuaikojen muumihahmot olivat kovin erilaisia kuin nykyiset herttaisen pulleat olennot. Oman lapsuuteni lastenkamarin muumitapettien pitkulaisempia ja laihempia hahmoja oli nähtävillä myös juhlanäyttelyssä.

Muumien suuri suosio vei Toveakin ympäri maailmaa ja noilta matkoiltaan hän kirjoitteli läheisilleen kirjeitä, joissa joskus huokui turhautuminen kiertelyyn. ”Koko viikko oli buukattu täyteen, mikä on pahempi kuin lentäminen lumimyrskyssä”, kirjoitti Tove elämänkumppanilleen Tuulikki, Tooti, Pietilälle Tukholmasta helmikuussa 1963.

Toisessa kirjeessä hän kertoo kuinka ei aina edes muista, mikä paikkakunta on kyseessä, koska ohjelmaa on aamusta iltaan ja sitten taas matkataan seuraavaan kohteeseen.

Riemuissaan hän kertoo, kuinka erään kunnan silmäätekevät olivat unohtaneet kutsua hänet illalliselle ja hän sai syödä ihan yksin hotellinsa ravintolassa ja ajatella rauhassa mitä mieleen juolahti.

Tove rakasti perhettään ja sukuaan sekä ystäviään. Heidän tukensa ja hyväksymisensä oli kaikkein merkityksellisintä, suuren yleisön suosio ei ollut hänelle niin tärkeää, hän vetäytyi mielellään julkisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut ihailijoiden vähättelyä, päinvastoin, hän vastasi, niin kauan kuin jaksoi, kaikkiin lukijoilta saamiinsa kirjeisiin käsin henkilökohtaisesti.

Ja äkkiä hän näki valon Graafikko ja taiteilija Tuulikki Pietilä oli Toven elämänkumppani vuodesta 1955 lähtien. He elivät yhdessä yli 45 vuotta Toven kuolemaan saakka. Pietilän tiedetään olleen esikuvana Janssonin muumikirjojen tarmokkaalle ja ripeäl- Tove Jansson asui ja työskenteli ateljeessaan Ullanlinnankadulla Helsingissä le Tuutikki-hahmolle. vuodesta 1944 aina kuolemaansa asti. © Moomin Characters™.

Tuutikin ja Muumipeikon tapaamisesta kerrotaan Janssonin kirjassa Taikatalvi: Ensi- ja keltaiset. Kuvaus sopii täydellisesti myös Tuulikki lumen tullen Muumitalon väki käy talviunille. Hemuli Pietilään, jota läheiset kutsuivat Tootiksi. kuitenkin herättää Muumit, sillä joulu on tulossa, ja piTuulikki Ida Helmi Pietilä syntyi Seattlessa, Yhdystäähän sitä viettää. Joulujuhlien jälkeen muu perhe jat- valloissa vuonna 1917. Hänen vanhempiensa, Fransin kaa talviunia, mutta Muumipeikko ei saa unta vaan läh- ja Idan (o.s. Lehtinen) ammatiksi on merkitty talontee tutkimaan talvista Muumilaaksoa. Lumi on muu- omistaja, mutta isän tiedetään olleen taitava kirvesmeille pelottava elementti, tavallisestihan he nukkuvat mies. Perhe muutti Suomeen ja asettui Turkuun Tuuläpi talven. Muumipeikko kuitenkin uskaltautuu kau- likin ollessa nelivuotias. emmas talosta, kun huomaa pienet jalanjäljet lumessa.

Piirustusta Tuulikki rakasti jo koulutyttönä. TaiJa äkkiä hän näki valon. Vaikka se oli vain pieni teellinen lahjakkuus oli sukuperintöä: äidin suvussa tuikku, se täytti koko metsän lempeällä, punaisella hoh- oli lahjakkaita kutojia ja raanuntekijöitä, arkkitehteteellaan. Muumipeikko löysi lyhdyn viereltä Tuutikin, jä ja laivanpiirtäjiä, isä taas rakensi huviloita ja myös jonka kanssa voi elää uudessa, oudossa maailmassa. hänen suvussaan oli musiikinharrastajia ja piirtiTuutikki on viisas, ajatteleva ja käytännöllinen – hän menkäyttäjiä. Tuulikin Reima-veli oli kansainvälisesosaa veistää, keittää ja kalastaa. Tuutikilla on puukko tikin tunnettu arkkitehti, joka yhdessä Raili-vaimonvyötäisillään, yllään raidallinen pusero, päässään tup- sa kanssa suunnitteli muun muassa Suomen suurläsulakki ja jalassaan siniset housut. Hän on rakenteel- hetystön Delhiin, Intiaan sekä Tasavallan presidentin taan vahva ja hiukan tukeva ja hiuksensa ovat vaaleat virka-asunnon Mäntyniemen Helsinkiin.

SUKUVIESTI 5 · 2020

5

Kesät saaristossa Pietilät olivat Toven ja Tootin lähipiiriä ja he avustivat Klovharun saaren mökin suunnittelussa. Tosin Raili Pietilä on todennut, ettei heille jäänyt kovin paljon tehtävää, koska Tove ja Tooti olivat suunnitelleet mökin melko valmiiksi itse.

Klovaharun saari sijaitsee Suomenlahden ulkosaaristossa Pellingin edustalla Porvoossa. Tove ja Tooti viihtyivät pienellä, kallioisella luodollaan kolmekymmentä kesää.

Tove oli jo lapsuudenkodissaan oppinut rakastamaan merta ja mökkikesiä. Janssonin perhe – isä, kuvanveistäjä Viktor Jansson, äiti, taiteilija Signe Hammarsten-Jansson ja kolme lasta – alkoivat jo 1920-luvulla vuokrata huvilaa Pellingin saaristosta, silloisesta Porvoon maalaiskunnasta. Perhe kotiapulaisineen muutti Pellinkiin toukokuun lopussa ja palasi takaisin Helsinkiin syyskuussa.

Kesistä saaristossa tuli Tovelle tärkeitä. Pellingin lukuisiin pikku saariin tehtiin retkiä ja Tove kirjoitti retkistä tarinoita varhaisiin päiväkirjoihinsa. Hän höysti retkiä seikkailukirjojen lukemisella ja kertomukset ja todellisuus sekoittuivat hänen päiväkirjamerkinnöissään. Myöhemmin nämä kertomukset muuttuivat dramatisoituina osaksi muumiperheen elämää.

Vuonna 1947 valmistui Toven ja hänen veljensä Larsin kanssa rakennettu kesähuvila Vindrosens hus Bredskärille ja vuonna 1964 viimein uusi huvila avomeren äärelle Klovharulle, ”vihaiselle pikku luodolle”, kuten Tove sitä kutsui.

Klovharun tarina on kerrottu kirjassa Haru – eräs saari (1996, suom. Liisa Ryömä), johon Tove on kirjoittanut tekstin ja jonka kuvituksena on Tuulikin grafiikkaa ja akvarelleja. Kirjassa kuvataan talon rakentamista, joka osoittautui rakennuslupineen ja -urakoineen pitkälliseksi prosessiksi.

Raili Pietilä kertoi aikanaan Mäntyniemen rakennustyömaalla järjestetyssä juhlassa, kuinka Harun saarellakin aina juhlittiin rakennustyön edettyä uuteen vaiheeseen. Rakentamisen loppuvaiheessa Tove alkoi jo väsähtää jatkuviin juhliin ja huokaisi helpotuksesta, kun mökki oli viimein saatu valmiiksi. Hän istahti lepäämään, mutta hetken kuluttua ikkunaan koputettiin ja ikkunan takana oli menninkäisen näköinen rakennusmies, joka ilmoitti hyttysverkkojen olevan valmiita. Ja niin taas laitettiin juhlat käyntiin.

Raili Pietilä totesikin noiden Harun kokemusten jälkeen olleen helppo sopeutua Delhissä lähetystörakennustyömaan työtyyliin. Intialaiset rakentajat myös juhlistivat eri työvaiheiden päättymistä ennen uuden Jatkuu sivulla 17 > vaiheen aloittamista.

Vene sidottiin Klovharun valkamaan neljällä köydellä. Keväisin ja syksyisin lähdöt ja paluut saattoivat olla hankalia.

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä olivat yhteen hitsautunut parivaljakko. Kuva: Per Olov Jansson / © Moomin Characters™.

6

SUKUVIESTI 5 · 2020

Lumoava elämäkerrallinen elokuva

© Moomin Characters™

Muumihahmojen esikuvia Toven ja hänen äitinsä Signe ”Ham” Hammarsten-Janssonin suhde oli lämmin ja läheinen. Ei siis yllätys, että Ham on ollut kiltin Mummimamman esikuva. Muumipapan esikuva oli Toven isä Viktor ”Faffan” Jansson. Muumipappaa ja Viktoria yhdistivät juhlien ja seikkailujen lisäksi suuri rakkaus merta, ystäviä, sekä viskiä kohtaan.

Muumimamma ja Muumipappa yhdessä Muumipeikon kanssa muodostavat Muumiperheen ytimen.

Muumiperheen adoptoimassa Pikku Myyssä on paljon niin Toven ystäviä kuin häntä itseäänkin – hän sanoi asiat suoraan, aina totuudenmukaisesti välillä ehkä jopa ilkeästi. Tove käsitteli usein rankkojakin aiheita jopa nautinnollisesti ja iloisesti pilkaten, aivan kuten Pikku Myykin.

Tove Janssonin itsensä alter ego on Muumipeikko, joka on kiltti ja pehmeä luonnonlyyrikko, kuten Tove häntä kuvaa. Muumipeikko on yksi harvoista hahmoista, jotka muumitarinoissa kasvavat ja kehittyvät. Hän itsenäistyy vähitellen suorasanaisen Tuutikin avulla. Tuutikki syntyi kirjaan Taikatalvi. Tuulikki Pietilä oli helppo tunnistaa Tuutikin esikuvaksi jo ulkonäön perusteella.

Tiuhti ja Viuhti puolestaan ovat ilmetyt Jansson ja hänen nuoruudenrakastettunsa Vivica Bandler. Tiuhti ja Viuhti lepertelivät kieltä, jota muiden oli hankala ymmärtää. He kuitenkin itse ymmärsivät kaikkia muita.

Nuuskamuikkunen syntyi Janssonin ja Atos Wirtasen seurustellessa. Mies oli tuolloin Toven elämän ehdoton keskipiste. Nuuskamuikkunen on ihmisolennon näköinen muumipeikkojen ei-peikko. Hänen tavassaan olla olemassa on jotain samaa kuin Atoksessa ja Tovessa itsessään. Nuuskamuikkusen ajoittainen yksinäisyyden tarve ja luonnonrakkaus olivat myös Tovelle tärkeitä.

TOVE on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen draamaelokuva Tove Janssonista. Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth ja sen on käsikirjoittanut Eeva Putro. Janssonin roolia näyttelee Alma Pöysti. Muissa päärooleissa esiintyvät Krista Kosonen, Shanti Roney, Joanna Haartti, Kajsa Ernst, Robert Enckell, Jakob Öhrman ja Eeva Putro. Elokuva ajoittuu Janssonin elämässä sota-ajasta 1950-luvun puoliväliin.

Sodan päättyminen antaa Tove Janssonille taiteellista ja sosiaalista vapautta. Hänen epäsovinnainen elämäntapansa – nykytaide, huimaavat juhlat ja avoin suhde naimisissa olevan poliitikon kanssa – eivät ole kuvanveistäjäisän mieleen. Toven vapaudenkaipuu joutuu koetukselle, kun hän tapaa teatterijohtaja Vivica Bandlerin.

Rakkaus Vivicaa kohtaan on sähköistävää ja kaikennielevää, mutta Tove alkaa ymmärtää, että hänen tulisi saada sille vastakaikua.

Kun Tove kamppailee tunteidensa kanssa, hänen uransa saa yllättävän käänteen. Toven taiteelliset unelmat liittyvät maalauksiin, mutta yhtäkkiä sivuprojektina alkaneet työt alkavat elää omaa elämäänsä. Ne ovat melankolisia, vangitsevia tarinoita, joita Tove kertoi pelokkaille lapsille pommisuojissa. Muumien seikkailut saivat vaikutteita Toven omasta elämästä, ja ne tuovat hänelle kansainvälistä tunnettuutta sekä taloudellisen riippumattomuuden. Päivittäinen sarjakuva, teatterinäytelmä ja muumien tarinat ihastuttavat ympäri maailmaa.

TOVE on vangitseva draama maailmankuulun taiteilijan luovasta energiasta sekä identiteetin ja vapauden etsinnästä. Tove on katsotuin suomenruotsalainen elokuva ja se on tällä hetkellä Suomen Oscar-ehdokkaana.

Tovea näyttelee upea Alma Pöysti. Kuva: Helsinki-filmi.

SUKUVIESTI 5 · 2020

7

Sateenkaarihistorian ystävät ry aloitti toimintansa

Sateenkaarihistoriaa tallentavan Työväenmuseo Werstaan kokoelmaan kuuluu muun muassa kuvan miesparin kirjeenvaihtoa vuosilta 1956–1961. Rakkaustarinaan voi tutustua vuoden 2021 loppuun Werstaalla Martti rakkaani -pienoisnäyttelyssä. Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Sateenkaarihistoriakuukautta on vietetty Suomessa vuodesta 2018 lähtien marraskuussa. Kuukauden aikana museot, arkistot ja kirjastot nostavat esiin kokoelmistaan lesbojen, homojen bi- ja transihmisten historiaan liittyviä esineitä, valokuvia ja muita aineistoja, tarjoavat queer-opastuksia ja järjestävät erilaisia tilaisuuksia.

Vasta perustettu Sateenkaarihistorian ystävät -yhdistys on ottanut vetovastuun Sateenkaarihistoriakuukauden tapahtumien tiedottamisesta. Tänä vuonna yhdistyksen yhteistyökumppanina oli Työväenmuseo Werstas, joka on sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden tallentamisen valtakunnallinen vastuumuseo ja järjesti vuonna 2005 ensimmäisenä suomalaisena museona sateenkaarihistoriaa esittelevän näyttelyn. ”Sateenkaarihistoria ansaitsee oman toimijansa, jolla on tiivis suhde paitsi sateenkaariyhteisöön niin myös historiantutkimukseen ja muistiorganisaatioihin. Olen iloinen, että Sateenkaarihistoriakuukautta voidaan viettää jatkossa asialle omistautuneen ja asiantuntevan yhdistyksen johdolla”, toteaa toimintaa tähän asti yhdessä ihmisoikeusjärjestö Setan kanssa koordinoineen Kulttuuria kaikille -palvelun kirjoitusvapaalla oleva toiminnanjohtaja Rita Paqvalén.

8

SUKUVIESTI 5 · 2020

Sateenkaarihistoriaa verkossa Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden historian tuntemusta sekä sateenkaarihistorian ja queerhistorian tutkimusta, tallentamista ja esittämistä edistävä yhdistys on myös avannut Sateenkaarihistoriaverkkopalvelun. ”Verkkopalvelumme kautta voimme välittää kootusti tietoa paitsi Sateenkaarihistoriakuukauden aktiviteeteista, myös muusta sateenkaarihistoriasta pitkin vuotta”, iloitsee yhdistyksen puheenjohtaja, dosentti Tuula Juvonen.

Sivustolta löytyy esimerkiksi Suomen sateenkaarihistorian aikajana, sekä linkkejä ja tietoa eri aineistoista, kokoelmista, kirjallisuudesta ja muista resursseista.

Vuonna 2021 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus poistui rikoslaista, ja uusi yhdistys suunnitteleekin tapahtumia merkkivuoden huomioimiseksi.

Yhdistykseen toivotetaan tervetulleiksi sekä yksityishenkilöt että muut toimijatahot, jotka ovat kiinnostuneet sateenkaarihistorian edistämisestä. ▶ www.sateenkaarihistoria.fi

Tuplakokous ja uusi puheenjohtajisto Sukuseurojen keskusliiton jäsenseurojen edustajat kokoontuivat lauantaina 7.11.

Espoossa liiton kevät- ja syyskokouksiin. Kokoukset oli pandemian takia siirtyneen kevätkokouksen vuoksi yhdistetty samalle päivälle ja niihin oli mahdollisuus osallistua myös etäyhteyksien avulla eri puolilta Suomea.

Kevätkokouksen aluksi puheenjohtaja Irina BaehrAlexandrowskylle luovutettiin keskusliiton kultainen ansiomitali liiton ja suomalaisen sukuseuratoiminnan hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä. Kevätkokouksen asialistalla keskeisenä olivat edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös. Vastuuvapaus tilivelvollisille myönnettiin yksimielisesti.

Pienen hengähdystauon jälkeen siirryttiin syyskokoukseen, jonka tehtävänä on katsoa tulevaisuuteen.

Kokouksessa toki todettiin, että tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitteleminen on hiukan arpapeliä, mutta joka tapauksessa kokous hyväksyi hallituksen esitykset liiton toiminta- ja taloussuunnitelmiksi vuodelle 2021. Toiminnantarkastajiksi valittiin jatkamaan Eira Roiha varsinaiseksi ja Raimo Leskinen varalle.

lituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Valintojen päätteeksi kiitettiin lämpimästi Irinaa, joka on pontevasti ja voimiaan säästämättä tehnyt työtä sukuseuratoiminnan kehittämiseksi. Teuvolle ja Juhanille toivotettiin onnea ja menestystä uusiin tehtäviinsä.

Kiitos kaikille kokoukseen osallistujille, tästä on hyvä jatkaa. Tämän ensimmäisen harjoituksen jälkeen seuraavat etäyhteydet sujuvat ehkä vielä paremmin, mutta toki toivomme, että saamme tavata toisiamme myös samassa kokoustilassa.

Iiris Laine varapuheenjohtajaksi Keskusliiton hallitus kokoontui vuosikokousten jälkeen vaihtokokoukseen, jossa liiton varapuheenjohtajaksi valittiin Iiris Laine Koiviston Kurkien sukuseurasta. Iiris on toiminut pitkään aktiivisesti omassa sukuseurassaan ja keskusliiton hallituksessa hän on ollut vuodesta 2016 lähtien. Työssään kouvolalainen Iiris toimii hoitoalalla esimiestehtävissä. Lämpimät onnittelut Iirikselle.

Teuvo Parviaisesta puheenjohtaja Henkilövalintojen kohdalla koettiin haikeutta, olihan keskusliittoa viisi vuotta luotsannut Irina Baehr-Alexandrowsky ilmoittanut luopuvansa tehtävästään. Hänen tilalleen valittiin liiton nykyinen varapuheenjohtaja Teuvo Parviainen ja hallituksen uudeksi jäseneksi Juhani Mykrä Sassi-sukuseurasta.

Juhani on kotoisin Noormarkusta ja asuu nykyisin Mäntsälässä, jossa hän toimii opettajana. Teuvo Parviainen on toiminut pitkään omassa Parviaisten sukuseurassaan eri tehtävissä ja hän on myös osallistunut aktiivisesti Sukuseurojen keskusliiton toimintaan, viimeiset vuodet hän on ollut liiton halNykyinen ja tuleva puheenjohtaja kukitettuina tuplakokouksen päätteeksi.

Kuva: Elina Kuismin.

SUKUVIESTI 5 · 2020

9

Kansallisarkiston kuulumisia Teksti: Nora Savolainen

Kansallisarkisto toimii opetus -ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimialueenaan koko Suomi.

Kansallisarkiston yksi keskeisiä tehtäviä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien viranomaisten asiakirjojen ja niihin sisältyvien tietojen säilyttäminen. Tehtäviin kuuluu myös kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien yksityisten asiakirjojen ja niihin sisältyvien tietojen säilymisen edistäminen ja osallistuminen yksityisen arkistotoiminnan kehittämiseen yhteistyössä yksityisten arkistotoiminnan harjoittajien kanssa.

Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva on koulutukseltaan teologian tohtori ja filosofian lisensiaatti. Nuortevan kirkkohistoriaa koskeva väitöskirja Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640 palkittiin Helsingin yliopiston vuoden 1997 parhaana väitöskirjana. Sen lisäksi Nuorteva on kirjoittanut tai toimittanut yli kolmekymmentä monografiaa.

Nuorteva on aina ollut kiinnostunut myös suku- ja henkilöhistorian tutkimuksesta.

– Isäni Nybergien suku on sotilas -ja virkamiessuku. Paul Nyberg, joka oli Helsingin yliopiston ylikirjastonhoitaja, oli myös sukututkija. Hän on kirjoittanut useita kirjoja suvustamme. Myös äitini oli aktiivinen sukututkija. Äidin saksalaisperäinen Welling-suku asettui 1500-luvulla Karjalaan. Äitini on kerännyt

Kansallisarkiston pääjohtaja, valtionarkistonhoitaja Jussi Nuorteva. Kuva: Kansallisarkisto.

10

SUKUVIESTI 5 · 2020

erilaisia asiakirjoja suvun vaiheista. Minusta on aina ollut kiinnostavaa lukea sukutauluja.

Uusi tutkimushanke suomalaiset Venäjällä 1917–1964 Vuosi sitten politiikan toimittaja Unto Hämäläinen teki aloitteen Stalinin vainoissa kärsineiden suomalaisten tutkimisesta. Historiantutkija, FT Aleksi Mainio teki esiselvityksen, mistä selvisi, että tällaiselle tutkimukselle löytyy selkeä tarve. Valtioneuvoston kanslia myönsi reilu 2 miljoonaa euroa tämän viisivuotisen tutkimushankkeen toteuttamiselle.

– Tutkimusaihe laajeni matkan varrella. Stalinin vainojen uhrien lisäksi tutkimus kohdistuu laajemmin suomalaisten historiaan Neuvostoliitossa vuosina 1917–64. Halusimme tutkimukseen mittavamman kehikon suomalaisten kohtaloihin silloisessa Neuvostoliitossa, kertoo tutkimushanketta johtava historiantutkija, FT Aleksi Mainio.

Viisivuotinen tutkimushanke suomalaisten kohtaloista vuosien 1917–1964 Venäjällä aloitettiin Kansallisarkistossa syyskuussa 2020. Ennen lokakuun 1917 vallankumousta Venäjän keisarikunnassa (Suomen suuriruhtinaskunnan ulkopuolisilla alueilla) asui ja työskenteli kymmeniä tuhansia kieleltään, identiteetiltään tai etniseltä taustaltaan suomalaisia.

Tutkimushanke nojaa erityisesti Suomen sekä Venäjän arkistoissa säilytettäviin lähdeaineistoihin.

Avainroolissa ovat myös sellaiset lähteet, kuten muistelmat, kirjeet, päiväkirjat ja asiakirjat, joita tutkimushanke on saanut ja saa lahjoituksena yksittäisiltä kansalaisilta, perheiltä ja suvuilta. Tutkimushankkeessa suomalaisten vaiheista ja asemasta Neuvostoliitossa sekä Stalinin ajan terrorista ja väestönsiirroista saadaan runsaasti uutta tietoa, joka julkaistaan tietokirjoina sekä tieteellisinä ja populaareina artikkeleina.

Hanke ja siihen liittyvä tutkimustyö palvelevat myös kansainvälistä historiantutkimusta.

– Rekrytoinnit ovat parhaillaan käynnissä. Tarkoituksenamme on saada kaksi suunnittelijaa, jotka rakentavat interaktiivista tietokantaa. Näiden lisäksi tarvitaan kolme tutkijaa, joista yhden alueena on Uralin ja Kazakstanin alueet, joissa oli paljon vankileirejä. Toisen tutkijan alueena on Pietarin (entisen Leningradin) ja Petroskoin alueet ja kolmannen alue on hajanaisempi, Luoteis-Venäjä (Murmanskin ja Arkangelin alueet) ja Uralin takaiset alueet. Nämäkin kohteet voivat vielä tutkimuksen edetessä elää, Mainio kertoo Ensi alkuun tutkimuksessa työskennellään arkistoaineiden parissa ja selvitetään, millaisia aineisto-

SSK:n lapsille ja nuorille suunnatun Sukututkimusaapisen päähenkilö Jenny vieraili myös Kansallisarkiston upeissa tiloissa vuonna 2007. Kuva: Elina Kuismin.

ja saadaan Venäjältä ja mitä kaikkea Suomessa on jo valmiina.

– Projektin etuna on selkeästi se, että Kansallisarkistossa on jo vuosien varrella hankittu Venäjältä paljon aineistoja. 2000-luvun alkupuolelta asti olemme tehneet Venäjän kanssa arkistoyhteistyötä ja olemme muun muassa saaneet puolitoista miljoonaa kopiota suomalaisia koskevia aineistoja. Perinteisesti Venäjällä on vaikeaa työskennellä arkistoissa sikäläisen byrokratian vuoksi. Kansallisarkiston yhteistyöstä on etua ja sen avulla päästään kiertämään turhia byrokraattisia käytäntöjä, joihin esimerkiksi yksittäinen tutkija Venäjällä helposti törmää.

Myös muilla tahoilla Suomessa on paljon venäjänsuomalaisiin kohdistuvia aineistoja. Tällaisia ovat esimerkiksi keskuspoliisin aineistot sekä ulkoministeriön arkistoissa olevat hyvät kokonaisuudet Venäjän suomalaisten isommista ryhmistä.

– Vallankumouksen jälkeen Suomesta lähti muun muassa punapakolaiset sisällissodan jälkeen, myöhemmin amerikansuomalaiset, joita muutti noin 5–7 tuSUKUVIESTI 5 · 2020

11

hatta, kolmas ryhmä olivat loikkarit, joita oli yli kymmenen tuhatta.

1930-luvun lamavuosina tuhansia suomalaisia meni myös rajan yli laittomasti. Yksikään lähdeaineisto ei itsessään ole viisasten kivi. Kaikkia näitä Suomesta ja Venäjältä löytyviä aineistoja verrataan, aineistojen ristivalottaminen on tärkeää.

Keskeinen kysymys tutkimushankkeessa on myös sen rajaaminen, keitä pidetään suomalaisena Venäjällä. Esimerkiksi inkeriläiset ovat iso ryhmä, miten siihen suhtaudutaan. Onko Suomessa syntyminen rajaava tekijä vai ei? Rajaaminen ei ole yksinkertainen asia.

Venäjä on monikansallinen imperiumi, jossa on paljon eri kansallisuuksien ryhmiä. Monia kysymyksiä on vielä ratkottavana.

Sukututkimusaineistoja on entistä enemmän hyödynnettävissä digitaalisessa muodossa verkon kautta. Kuvassa tänä vuonna 130 vuotta täyttäneen Helsingin Rauhankadulla sijaitsevan Kansallisarkiston päärakennuksen vanha tutkijasali. Kuva: Kati Laitinen.

Hyödyllisiä projekteja sukuharrastajille Jussi Nuorteva kertoo, että viime vuosien ehkä kaikkein merkittävin asia Kansallisarkistossa on digitalisaatio.

– Kaikki seurakuntien historiakirjat on digitoitu ja sukututkijat ovat siirtyneet käyttämään verkkoaineistoja. Asiakaskunta on kymmenkertaistunut ja aineistojen käyttö on helpottunut. Arkistoissa on aineistoja, jotka palvelevat erilaisten teemojen tutkijoita: paikallishistoriaa, poliittista historiaa, kulttuuria ja henkilöhistoriaa. Kansallisarkistoon luovuttavat aineistoja myös terveys-, sosiaali- ja ympäristöalojen viranomaiset, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Metsähallitus, Luonnonvarakeskus ja monet muut. Humanististen alojen ja yhteiskuntatieteiden lisäksi tehdään siis monen muunkin alan tutkimusta.

Sukututkijoitakin hyödyttävä verkkoaineisto on muun muassa Suomen sotasurma -sivusto. Sieltä löytyy tietoja vuosina 1914–22 kuolleista suomalaisista, muun muassa kuolintavat, surmansa saaneiden nimiluettelot ja tilastotietoja sotaoloissa surmansa saaneista.

Toinen vastaava on Sotasampo, Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tietokanta. Näitä aineistoja on tehty yhteistyönä monien tahojen kanssa. Siellä on kaatuneiden tietoja, entisen Sota-arkiston aineistoja, SA-kuvan julkaisemia kuva-aineistoja ja Kansa taisteli -lehden julkaistut ja julkaisemattomat artikkelit. Tästä tietokannasta voi hakea tietoja henkilöittäin.

Sieltä löytyy esimerkiksi tiedot tarkasta hautapaikasta.

12

SUKUVIESTI 5 · 2020

– Viisi vuotta on myös työstetty tekoälyyn perustuvaa ohjelmaa, jossa eri pitäjien käräjäoikeuden käsinkirjoitetut pöytäkirjat julkaistaan verkossa. Uudentyyppinen ohjelma tunnistaa sanakontekstit ja kokotekstinä oleva aineisto avaa suomalaisen yhteiskunnan historiaa tämän valtavan tietomassan avulla. Myös sukututkijat ovat osallistuneet tähän EU:n tukemaan hankkeeseen. Käräjäoikeuden pöytäkirjoissa on paljon informaatiota siviilioikeudellisista asioista, kuten omaisuuteen, perintöön ja avioliittoon liittyviä tietoja. Maa- ja metsäomistusta koskevat tiedot auttavat paikallishistorian tutkimusta ja sukututkimusta, Nuorteva kertoo.

Kansallisarkiston mahdollisuudet ottaa vastaan sukuseurojen arkistoja Sukututkijat ja sukuseurat tekevät hyvää yhteistyötä Kansallisarkiston kanssa.

– Kansallisarkiston aineistoista otettuja kopioaineistoja ei luonnollisesti oteta vastaan, vaikka niitäkin toisinaan tarjotaan. Otamme vastaan esimerkiksi henkilöihin ja sukuihin liittyviä asiakirja-aineistoja, esimerkiksi sota-ajalta tai muuten paikallisesti tai yleisen historian kannalta kiinnostavia aineistoja.

Yksityisarkistojen käyttö on luvanvaraista, mutta toivomme, että se on mahdollisimman avoimesti käytettävissä ja rakentamassa historian kokonaiskuvaa. On tärkeää myös, että tieto säilyy paikassa, missä se on hyvin turvattu. ❧

Tuomiokirjat vapaasti käytettävissä uuden verkkopalvelun kautta Kansallisarkiston uusi Tuomiokirjahaku-verkkopalvelu on avautunut. Palvelussa on mahdollista selata ja hakea 1800-luvun renovoituja tuomiokirjoja Suomen alueelta. Digitoituihin asiakirjoihin on tehty automaattinen tekstintunnistus tekoälyä hyödyntäen.

Renovoidut tuomiokirjat ovat yksi Kansallisarkiston suurimmista kokoelmista. Verkkopalveluun tallennetut asiakirjat ovat ilmoitusasioiden pöytäkirjoja vuosilta 1809–1870. Ne käsittelevät lainhuutoja, kiinnityksiä, holhousasioita ja avioehtoja. Ilmoitusasioiden pöytäkirjoja voi käyttää esimerkiksi sukututkimukseen tai kiinteistöjen omistajuuden jäljittämiseen.

Verkkopalvelusta puuttuvat luovutetun Karjalan tuomiokirjat, joita säilytetään Viipurin hovioikeuden arkistossa Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa.

Puuttuviin aineistoihin kuuluvat Jääsken, Rannan ja Äyräpään (1817–) tuomiokunnat sekä niiden edeltäjä Viipurin kihlakunnan tuomiokunta (1812–1816) kannaksella ja Salmin ja Sortavalan (1832–) ja Käkisalmen (1863–) tuomiokunnat sekä niiden edeltäjät Käkisalmen pohjoinen (1812–1831), eteläinen (1812–

1862) ja keskinen (1817–1862) tuomiokunnat Laatokan Karjalassa.

Tuomiokirjahaku-sivustolla on hakua helpottavia toimintoja, kuten hakutermilistauksia sekä karttoja, jotka selventävät tuomiokuntajakoa eri aikoina. Lisäksi Kansallisarkiston verkkosivuilla on julkaistu ohjevideoita, jotka opastavat palvelun käyttöön ja antavat erityisesti aloitteleville käyttäjille ideoita siitä, kuinka Tuomiokirjahakua voi hyödyntää.

Automaattinen tekstintunnistus ei ole täysin virheetöntä. Kaikki palvelussa olevat aineistot ovat tekoälyn lukemia, eikä niitä ole jälkikäteen muokattu.

Teknologia kehittyy kuitenkin jatkuvasti ja nopeasti, joten tulevaisuudessa voidaan odottaa entistä parempia tekoälyn lukemia aineistoja. Lisäksi Tuomiokirjahaku-palvelun aineistoa on tarkoitus täydentää muun muassa 1800-luvun varsinaisasioiden pöytäkirjoilla sekä laajentaa ajallisesti. Parhaillaan kehitetään vuosien 1880–1918 käsialoja lukevaa mallia. ▶ https://tuomiokirjat.narc.fi/

Vuosien 2011–2019 Sotahistorialliset aikakauskirjat vapaasti luettavissa Suomen Sotahistoriallisen Seuran ja Sotamuseon julkaisemat Sotahistorialliset aikakauskirjat vuosilta 2011–2019 ovat nyt vapaasti saatavilla seuran verkkosivuilla. Sivustolta löytyvät myös aiemmin digitoidut aikakauskirjat vuodesta 1980 lähtien.

Vuosittain ilmestyvä aikakauskirja koostuu sotahistoriaa käsittelevistä artikkeleista ja katsauksista sekä seuran toimintaa kuvaavista artikkeleista. Sisältö vaihtelee vuosittain, mutta samoja teemoja on käsitelty toisistaan poikkeavista näkökulmista eri vuosina ja vuosikymmeninä.

Suomen Sotahistoriallinen Seura Vuonna 1944 Sotamuseon kannatusyhdistykseksi perustetun SSHS:n tärkein päämäärä on aatteellisesti ja taloudellisesti tukea sotahistoriallista tutkimustyötä ja harrastusta. Seura järjestää esitelmätilaisuuksia, seminaareja, sotahistoriallisia retkiä ja harjoittaa julkaisutoimintaa. Seuraan kuuluu henkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, joita kiinnostaa Suomen sotahistoriallisten muistojen tallentaminen ja vaaliminen. Seura toimii myös kaikkien ase- ja varushistorian harrastajien ja tutkijoiden yhdyselimenä.

▶ www.sshs.fi/aikakauskirja SUKUVIESTI 5 · 2020

13

Sijaiskärsijämme

Helios Oy:n näyteikkuna 6.12.1947. Eino Partasen juhlasomistus 30-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Ikkunasomistus oli kunnianosoitus sotasyyllisiksi väärin tuomituille henkilöille, jotka uhrattiin Suomen itsenäisyyden ja vapauden sota-alttarilla.

Ikkunassa oli kahdeksan valokuvaa, kahdeksan kynttilää, Suomen liput ja kuvien yllä iso plakaatti, jossa luki: SIJAISKÄRSIJÄMME. Keskellä oli presidentti Risto Ryti ja muut olivat pääministeri Jukka Rangell, ministerit Edwin Linkomies, Väino Tanner, Henrik Ramsay, Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka sekä suurlähettiläs Toivo Kivimäki.

14

SUKUVIESTI 5 · 2020

Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1947 Helsingissä, osoitteessa Mannerheimintie 10, Helios Oy:n näyteikkuna järisytti kansalaisia. Punaisen Valpon johto antoi käskyn peittää näyteikkuna.

Suomi oli selvinnyt sodasta, itsenäisyyttä oli kestänyt 30 vuotta, minkä vuoksi ja kunniaksi näyteikkuna oli somistettu juhlavasti. Ikkunassa oli sotasyyllisiksi tuomittujen kuvat ja kynttilät suomenlipuin, yläpuolella iso kyltti ”SIJAISKÄRSIJÄMME”.

Eino Partanen haastettiin oikeuteen. Syyte oli viranomaisten halventamista käsittävistä rikoksista, rikoslain 16 luvun 24 pykälän nojalla, lähinnä 1 momentin ja 2 lauseen mukaan ilkivallasta.

Kuka oli Eino Partanen, joka näin rohkeasti osoitti mieltä epäoikeudenmukaisen tuomion saaneiden kahdeksan isänmaallisen henkilön puolesta, jotka oli tuomittu sotasyyllisinä Katajanokan vankilaan? Eino Partanen mainitsi, että Sotasyylliset-sanan sijaan käytettäisiin sanaa Sijaiskärsijät. Oikeudessa syyte hylättiin.

Sukutaulu herätti kiinnostuksen Kiinnostukseni Partasen sukua kohtaan heräsi, kun sain 26.5.1989 muotokuvaaja Aila Teräväiseltä (o.s.

Partanen) hänen 50-vuotispäivillään lahjaksi ”Voutilaisen Sukutaulun”. Sukutaulussa oli Voutilainen-Smolander-suvun historiaa vuodesta 1530 alkaen. Ruotsin Smålannista määrättiin Per Joensson Tavinsalmen voudiksi Kuninkaan kartanoon vuonna 1556. Myöhemmin sukunimi muuttui Smolanderiksi. Tavinsalmen Kuninkaan kartano toimitti monenlaisia ruokatarvikkeita Olavinlinnaan sen rakennusaikana, kuten sen tehtävä oli.

Suuren sukutaulun luettelossa oli kahdeksan Koponen-nimistä henkilöä avioliitossa Voutilainen-Smolanderien kanssa. Äitini oli omaa sukua Voutilainen ja hänen isänisänisänsä oli Voutilaisia. Olimme siis sukulaisia.

”Pohjan Pojat” taisteli Viron etelärintamalla tavoitteenaan puolustaa Viron itsenäisyyttä Neuvosto-Venäjän joukkoja vastaan.

Vuonna 1919 Eino Partanen palasi Viipuriin. Hän suoritti useita kursseja, kuten myynti- ja mainoskoulun sekä kauppakoulun. Kielitaito oli hyödyksi, hän hallitsi venäjän, ruotsin ja englannin kielen. Asevelvollisuuden hän suoritti merellä Hangon ulkopuolella sijaitsevalla Öron saarella. Armeijassa ollessaan hän hankki valokuvauskoneen ja opiskeli kirjojen avulla myös kehittämään filmejä.

Isänmaallinen Eino Partanen

Valokuvauksesta elämäntyö

Eino Partasen elämänkaari oli ihmeellinen. Hän oli syntynyt Jääskessä 7.7.1902. Hänen isänsä oli sekatavarakauppias Vilho Partanen ja äitinsä Valpuri. Vuonna 1907 he muuttivat Viipuriin, perheessä oli viisi lasta, joista vanhin oli Eino. Äiti-Valpuri kuoli 1915. Einon perhe muutti vuonna 1917 Säkkijärvelle, jossa hän sai päästötodistuksen ylemmästä kansakoulusta.

Häntä ohjasi koko ajan suomalaisisänmaallinen aatemaailma. Niinpä hän liittyi 16-vuotiaana Säkkijärven Suojeluskuntaan ja 4 000 muun suomalaisen kanssa liittyi Viron vapaussotaan. Vapaaehtoisjoukko

Hangossa hän tutustui tulevaan vaimoonsa Ainiin (o.s. Kuokkanen), joka oli myös kiinnostunut valokuvauksesta ja suorittanut valokuvauksen kirjekurssin. Eino Partanen perusti 24-vuotiaana 1926 yhteisen valokuvaamon ja valokuvaustarpeiden erikoisliikkeen, jonka nimeksi tuli ”Valokuvaustarpeisto Helios Fotografisk Magasin”.

Naimisiin Aini ja Eino menivät vuonna 1928.

Perheeseen syntyi vuosien varrella kuusi lasta: Aila (1929), Laila (1930), Pirkko (1935), Pirjo (1937), Veli-Pekka (1942) ja Raimo (1948).

Eino Partanen 1902–1962.

SUKUVIESTI 5 · 2020

15

Mainittakoon, että Hangon Fotoliikkeen tunnetuin asiakas oli jo siviilielämään siirtynyt ja omistamansa saaren huvilalla aikaansa viettänyt vapaaherra Carl Gustaf Mannerheim. Partanen vieraili useasti Mannerheimin huvilalla valokuvaten isäntää, vieraita ja puutarhaa.

Muutto Hangosta Viipuriin suureen, kansainväliseen kaupunkiin tapahtui keväällä 1931. Liikkeen nimi oli edelleen Helios Oy. Kun työt koko ajan lisääntyivät, liike- ja laboratorio siirrettiin suurempiin tiloihin.

Eino Partasen toimittamana ja Helioksen kustantamana tammikuussa 1934 julkaistiin ensimmäinen Näppäilijä-lehti. Lehden tarkoituksena oli antaa neuvoja kameraa haluaville ja ohjata ja olla yhdyssiteenä harrastelijoiden välillä, tiedottaa valokuvausalan uutuuksista sekä uutisia ja saada ystäviä saman alan harrastajista.

Mainita voi, että Helios teki vuonna 1934 hinnaston: Studiomuotokuvaus, passi-, koti-, lapsi-, koulu-,

sotilas-, kokous-, juhla-, maaseutu- ja miljöökuvauksista. Vuonna 1934 ilmestyi ensimmäinen saksankielisestä alkuperäisteoksesta suomennettu 60-sivuinen opas Kehitä oikein.

Merkittävä Viipuri-kuvien kokoelma Partanen kuvasi ja toimi Viipurin Kaupunginteatterin virallisena valokuvaajana. Ylimääräisenä ja erikseen hän kuvasi Viipurin arkkitehtuuria ja rakennuksia muiden kuvaustöiden ohella, näin tallentaen satoja kuvia Viipuria ja sen elämää. Muotokuvaaja Aila Teräväinen (o.s. Partanen) järjesti ison näyttelyn Espoon Kulttuurikeskuksessa vuonna 2011 isänsä Eino Partasen ottamista historiallisista ja loistavista kuvista. Helios myi 1930-luvulla ja sen jälkeenkin kymmeniätuhansia postikortteja Viipurista.

Partanen laajensi toimintaansa muutettuaan Helsinkiin 1937 ja perusti myymälän myös Tampereelle vuonna 1939. Talvisodan viimeisinä päivinä hän sai viranomaisilta luvan matkustaa Viipuriin, missä hän pelasti 400 Certo-maalietsin kameralla Viipurista ottamaansa, lasinegatiiveille tallennettua valokuvaa. Kaupunki oli sodan pahasti runtelema, lähialueilla käytiin vielä taisteluja. Pommisateessa Viipurin lahden yli hän raahasi painavia matkalaukkuja etulinjojen läpi, kunnes pääsi sotilashevoskyydissä pois takanaan palava ja raunioinen Viipuri.

Kekseliäitä liikeideoita

Pirjo Inna (o.s. Partanen) luovutti aineistoa ja kertoi isästään Eino Partasesta, Helios Oy:stä ja Viipurin historiasta.

16

SUKUVIESTI 5 · 2020

Sota- ja pula-aika esti ja asetti ankaria rajoituksia liiketoiminnalle pitkälle 1950-luvulle. Filmiä, paperia, valokuvauskemikaaleja ja kameroita oli hyvin vähän saatavilla. Vaihtokauppaa tehtiin, sota-aikana Partanen keksi viedä Saksaan poron- ja kananlihaa, joita vastaan saatiin valokuvaustarvikkeita. Toinen kekseliäs asia oli pula-ajan erikoistuotteet, joita valmistivat sotilaat puhdetöinään. Monenlaisten tarve-esineiden, pahkakuppien ja lamppujen, sekä pienoisveistosten myynti Helioksen liikkeessä oli menestyksekäs.

Toinen erittäin erikoinen liiketoiminnan haara oli 1940-luvulla alkanut

valokuvan pohjalta puuhun veistettyjen muotokuvien vienti Amerikkaan. Niitä ”viiltopoltettuja puureliefejä” välitti Yhdysvalloissa Wall Street Journal ja niistä saaduilla ulkomaan valuutoilla hankittiin koneita ja välineitä. Jatkosodan aikana Helios painatti Viipuri-aiheisia kalentereita ja postikortti kokoelman 100 rauniokuvaa Viipurista.

Perhe ja suku mukaan laajeneviin liiketoimiin Partanen matkusteli mm. Yhdysvalloissa, tutustui ja sai kokemusta laajentaa myymäläverkkoaan Suomessa. Helios Oy:n myymälöitä oli lopulta kahdeksan ympäri Suomea. Kuvalaboratorioiden automatisointi ja tekninen kehitys johti siihen, että vuonna 1955 kehitettiin jo n. 200 000 filmirullaa ja automaattikoneella n. puoli miljoonaa ja käsitöinä kaksi miljoonaa valokuvaa.

Vuonna 1957 otettiin käyttöön oma yhtiö ”Kuvaja Sampo Oy”, jonka johtajana oli ekonomi Pirkko Silvennoinen (o.s. Partanen). Samoin perustettiin myös valokuvausalan tuonti- ja tukkuliike Mitras Oy. Eino Partanen kutsui sen johtoon pikkuveljensä Veikko Partasen.

Valokuvausalan suurimpia ja tärkeimpiä koko maailmassa ovat olleet Saksan Kölnin Photokina-messut, joilla Eino kävi tutustumassa alan uutuuksiin ja maahantuontiin. Helios julkaisi myös asiakkaille valokuvausalan lehtiä: ”Valokuvauksellinen”-aikakauslehti 1950-luvulla ja myöhemmin ”Näppäilijän uutiset” sekä Helioksen ohjeita valokuvauksen harrasteli-

> Jatkoa sivulta 6

Tove ja Tuulikki matkustivat paljon myös ulkomailla tehden muun muassa yhteisen maailmanympärysmatkan. Mökki oli kuitenkin varsinkin Tovelle piilopaikka, jonne hän pääsi kesäisin pakoon seurapiirejä ja ihailijoitaan. Janssonin mukaan kirjailijoilla pitäisi olla rauhoitusaika kuten linnuilla.

Jansson ja Pietilä viettivät mökillä viimeisen kesänsä vuonna 1992.

Tuli kesä jolloin oli äkkiä vaikea saada verkkoja nostetuksi. Maasto alkoi hangoitella vastaan ja kävi petolliseksi [. . .] Suuret aallot eivät enää merkinneetkään seikkailua.

Tove Jansson oli 78-vuotias alkaessaan pelätä merta. Silloin Tove ja Tooti päättivät lähteä saarelta pys-

joille, jonka levikki oli noin 45 000 kappaletta, ja sen lisäksi paljon muuta alan kirjallisuutta.

Partanen teki myös mainoksia televisioon, vuonna 1955 TES-TVT, sittemmin TESVISIO:n puolentunnin mittaisia Helios Näppäilijän Tietolipas -mainoksia. Hän oli paljon edellä aikaansa myös mainonnassa, suuri valokuvausalan pioneeri, visionääri, isänmaan ja yrittäjyyden esitaistelija.

Eino Partanen kuoli 1962. Eino Partasen kaikki lapset olivat toiminnassa mukana. Henkilöjohtajana Helios Oy:ssä Pirjo Inna, toimitusjohtajana Veli-Pekka Partanen, Kuva Sampo Oy:n toimitusjohtajana ekonomi Pirkko Silvennoinen, oman Kuva Tapio -muotokuvastudion omistaja Aila Teräväinen ja Oy Bögelund Ab:n valokuvausliikkeen omistaja Raimo Partanen.

Eino Partanen jätti jälkeensä kolme merkittävää valokuvausalan yritystä, tunnetuimpia ja suurimpia alallaan. Partasen merkittävin ja historiallinen perintö on kuitenkin hänen ottamansa kuvat Viipurista ja pelastamansa valokuvauskokoelma, joka kuvaa 1930-luvun kansainvälistä suomalaista Viipuria.

Eino Partanen oli Suomen itsenäisyyden ja isänmaan esitaistelija, sekä rehdin yrittäjyyden perikuva.

Puhuit vain yhtä kieltä – rakkauden.

Osasit yhden taidon – elää rakastaen.

Tekstiaineisto: Pirjo Inna ja Petri Neuvonen Kuvat ja teksti: Hannu Koponen

typäin, palaamatta koskaan. Heidän yhteisistä matkoistaan ja kesistään Klovharun saarella Pellingissä on kertynyt useita tunteja Pietilän kuvaamaa kaitafilmimateriaalia. Kaitafilmien pohjalta on tehty myös useita dokumentteja, muun muassa Haru, yksinäisten saari (1998) sekä Tove ja Tooti Euroopassa (2004).

Tove Jansson kuoli Helsingissä 86-vuotiaana kesäkuussa 2001. Viime vuotensa hän vietti poissa julkisuudesta, niin kuin suuren osan koko elämäänsä. Hänelle myönnettiin runsaasti kirjallisuuspalkintoja ja muita kunnianosoituksia, muun muassa Pro Finlandia -mitali, filosofian kunniatohtorin arvo Åbo Akademista sekä professorin arvonimi 1995.

Tuulikki Pietilä kuoli 23. helmikuuta vuonna 2009 kotonaan. Hän oli kuollessaan 92-vuotias. Pietilä palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1963. Professorin arvonimen hän sai 1982. ❧ SUKUVIESTI 5 · 2020

17

Karjalainen ruokaperinne elää

Aira Viitaniemi kertoi julkistamistilaisuudessa Ruokamuistoja Karjalasta -kirjan synnystä. Kuva: Eine Kuismin.

18

SUKUVIESTI 5 · 2020

Karjalan Liitto ry

Karjalaisen keittiön ruuat ovat reilua kotiruokaa, joka kelpaa myös millaisiin juhliin tahansa. Aira kertoi hallitsevansa myös pinsettien ja muiden piperrysten kanssa puuhaamisen, mutta karjalainen ruoka on kuitenkin lähinnä sydäntä.

Olemme saaneet arvokkaan liKarjalan Liitto ry sän harvalukuiseen karjalaisten www.karjalanliitto.fi keittokirjojen sarjaan. Kirja on taidolla tehty, Airan upeat kokkaukset on taidolla kuvattu kirjan sivuille ja selkeä taitto houkuttelee tutustumaan resepteihin ja testaamaan niitä omassa keittiössä.

Airan luvalla julkaisemme kirjasta muutaman reseptin. Airan oman suosikin, hätävarapullan, reseptin löydät sivulta 21.

Ruokamuistoja Karjalasta

Karjalan Liiton naistoimikunnan kunniapuheenjohtaja, keittiömestari, kotiseutuneuvos Aira Viitaniemi on koonnut omia karjalaisia ruokamuistojaan ja reseptejään keittiömestarin uransa varrelta uuteen Ruokamuistoja Karjalasta -julkaisuun. Kirja on jatkoa naistoimikunnan 40-vuotisjuhlajulkaisulle Karjalainen ruokakirja, joka ilmestyi vuonna 2016.

Kirjan julkaisutilaisuudessa Aira kertoi värikkäästi rikkaasta elämästään ja intohimostaan karjalaiseen ruokaan ja sen tunnetuksi tekemiseen niin Suomessa kuin muissa maissa. Aira totesi karjalaisen ruuan olleen aina lähiruokaa, jota nykyään jo kovasti arvostetaan.

Ruokamuistoja Karjalasta

Karjalan Liitto ry

Aira Viitaniemi (reseptit), Saija Pelvas (kuvat): Ruokamuistoja Karjalasta (Karjalan Liitto ry 2020)

Aira on tullut vuosien mittaan tutuksi monelle lapselle ja nuorelle, joille hän on opettanut karjalanpiirakan tekemisen taitoa. Kuva: Elina Kuismin.

Lohimätihyytelö 200 g suolalohta 300 g mätiä 1 sipuli 2 dl kuohukermaa 2 dl smetanaa 2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna 3 rkl sitruunamehua 5 liivatelehteä suolaa valkopippuria

Kuva: Saija Pelvas

Pilko lohi ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Pane liivatelehdet kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

Puserra ne kuiviksi ja liuota ne kuumassa sitruunamehussa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää kaikki ainekset ja mausta.

Lisää vähän jäähtynyt liivateseos, sekoita hyvin.

Kaada seos annosvuokaan tai isompaan vuokaan, josta voi leikata annospaloja. Jäähdytä hyytelö hyvin. Kumoa tarjolle ja koristele.

Pihlajanmarjajäädyke noin 18 annosta

10 keltuaista 3 dl sokeria 4–5 dl pihlajanmarjasosetta pihlajanmarjalikööriä 8 dl kuohukermaa 5 liivatetta ½ dl vettä

Kuva: Eine Kuismin

Kypsennä keltuaiset ja sokeri vatkaten vesihauteessa ja lisää pihlajanmarjasose. Vatkaa koko ajan voimakkaasti, ettei seos pääse hyytymään astian reunoille. Seoksen tulee olla paksua. Jäähdytä ja lisää vaahdotettu kerma. Mausta liköörillä ja laita massa pakastimeen muotissa.

Valmista kastike pihlajanmarjasoseesta tai -hyytelöstä, sokerista ja vedestä. Keitä aineet kastikkeeksi ja mausta halutessasi pihlajanmarjaviinillä tai -liköörillä.

Liivatetta käytetään, jos ei voida pakastaa.

SUKUVIESTI 5 · 2020

19

Juha Pentikäisen etnografinen arkisto Saamelaisarkistolle Emeritusprofessori Juha Pentikäisen ainutlaatuinen, etnografista ja uskontotieteellistä tutkimusaineistoa sisältävä arkisto on luovutettu Saamelaisarkistolle. Arkiston siirtyminen Saamelaisarkiston omistukseen helpottaa sen tutkimuskäyttöä ja mm. tutkimuslupien saamista. Samalla Pentikäisen arkiston luovutus vahvistaa entisestään Saamelaisarkiston ja Lapin yliopiston monipuolista yhteistyötä saamelais- ja alkuperäiskansoihin liittyvässä tutkimuksessa.

Juha Pentikäisen arkisto on ollut viime vuosien ajan talletettuna Saamelaisarkistoon, mutta sen omistaja on ollut Lapin yliopisto. Ainutlaatuinen aineisto on vuosien varrella kiinnostanut laajasti tutkijoita muun muassa Venäjältä ja Keski-Euroopasta, ja aineiston tutkimuskäytön odotetaan edelleen kasvavan.

”Juha Pentikäisen arkisto on nyt henkisessä kodissaan, kun se on Saamelaisarkiston asiantuntevissa käsissä.

Tämä antaa parhaat mahdollisuudet hyödyntää aineistoa myös tutkimuksessa Lapin yliopiston tutkijoille ja muille tutkijoille”, kertoo Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi.

Digitalisointi parantaa laajan aineiston käytettävyyttä Tulevina vuosina Saamelaisarkiston tavoitteena on digitalisoida Pentikäisen arkistoa kokonaisuus kerrallaan. ”Pentikäisen arkiston laajuus on noin 200 hyllymetriä, joten digitalisointi tulee olemaan iso työ. Li-

Saamelaisarkisto toimii saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa Inarissa. Kuva: Kansallisarkisto.

20

SUKUVIESTI 5 · 2020

säksi aineisto on monissa eri formaateissa kaitafilmeistä valokuviin ja MiniDisc-levyihin, mikä tuo oman haasteensa digitalisointiin”, toteaa Kansallisarkiston tutkimusjohtaja Päivi Happonen. ”Digitalisointi on kuitenkin tärkeää tehdä, sillä se parantaa aineiston käytettävyyttä olennaisesti. Myös se, että aineisto nyt siirtyy Saamelaisarkiston omistukseen, yksinkertaistaa esimerkiksi tutkimuslupiin liittyviä käytäntöjä.”

Arkisto sisältää etnografista ja uskontotieteellistä tutkimusaineistoa 1960-luvulta 2000-luvulle sekä tätä vanhempaa aineistoa. Arkisto sisältää valokuvia, asiakirja-aineistoa, nauhoitteita ja kirjallisuutta, ja sen pääpaino on Siperian alkuperäiskansojen kulttuureissa.

Saamelaisaineistoja usealta vuosikymmeneltä Saamelaisaineistoista merkittävän kokonaisuuden muodostavat Tenojoen varrella ja muualla Saamenmaalla kerätyt Dálvadas-kenttätutkimusaineistot. Lisäksi Pentikäisen arkistoon kuuluu runsaasti saamelaiseen mytologiaan liittyvää tutkimusaineistoa sekä laajat suomalaistaustaisiin kansoihin liittyvät nauhoite-, valokuva- ja asiakirja-arkistot. Pentikäisen etno-

grafiset kenttätutkimusmatkat ulottuivat aina Siperiaan ja Luoteis-Venäjällä Euraasian alkuperäiskansojen keskuuteen asti.

Arkiston kuva-aineisto sisältää myös ainutlaatuisia Lappiin ja saamelaiskulttuuriin liittyviä 1960-luvun kuvia sekä Siirtolaistutkimuksen American History Projectin aikana kerättyjä kuvia. Merkittävän kokonaisuuden muodostavat myös Amurin nanaiden ja Obin hantien ja mansien elämästä ja samanistisesta kulttuurista 1980–1990-luvulla kertovat kuva-aineistot.

Juha Pentikäinen on Helsingin ja Tromssan yliopistojen uskontotieteen perustajaprofessori emeritus ja Lapin yliopiston pohjoisen etnografian dosentti. Hän on maailman johtavia etnografian ja uskontotieteen asiantuntijoita. Pentikäinen toimii myös Sukuviestin asiantuntijaneuvostossa.

Saamelaisarkiston tehtävänä on tukea ja edistää monitieteellistä saamentutkimusta, vahvistaa saamelaiskulttuuria ja lisää tietoisuutta siitä. Lisäksi arkiston tehtävänä on turvata saamelaisia koskevan asiakirja-aineiston säilyminen. Inarissa sijaitseva Saamelaisarkisto on osa Kansallisarkistoa.

Keittiömestari, kotiseutuneuvos Aira Viitaniemen suosikkiresepti Ruokamuistoja Karjalasta -kirjasta.

Hätävarapullat 2 munaa 1 ½ dl sokeria 1 tl suolaa 80 g voita 8 dl maitoa n. 10 dl vehnäjauhoja 1 ½ tl ruokasoodaa voita paistamiseen pinnalle sokeria

Kuva: Saija Pelvas

Sekoita munat, sokeri ja suola kevyesti vatkaten.

Lisää maito, sulatettu voi ja sekoita. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda.

Anna taikinan seistä noin 10 minuuttia. Ota lusikalla nokareita paistinpannulle, jossa on voita ja paista molemmin puolin. Paistamisen jälkeen pyöritä pullat sokerissa.

SUKUVIESTI 5 · 2020

21

Elias Lönnrot kuvaa kirjeissään kolerapandemiaa Elias Lönnrotin kirjeenvaihdon tieteellinen digitaalinen editio on valmis. Se sisältää vapaasti verkossa 2 960 Lönnrotin kirjoittamaa ja 3 280 vastaanottamaa kirjettä vuosilta 1828–1884.

Elias Lönnrotin kirjeenvaihto avaa näkymän 1800-luvun keskeisten vaikuttajien työhön, ajatteluun ja verkostoihin. Elias Lönnrotin (1802–1884) laajaan tuttavapiiriin kuului suuri osa suomenmielisestä oppisivistyneistöstä. Edition julkaiseminen päättää nyt yli kaksi vuosikymmentä jatkuneen toimitus- ja digitointityön.

Elias Lönnrotin kirjeenvaihto on tärkeä lähde 1800-luvun oppi- ja kulttuurihistoriaan sekä folkloristiikan, kirjallisuuden ja kirjeenvaihdon kulttuurin tutkimukseen. Suuri kaksikielinen korpus kertoo vanhan kirjasuomen muokkaamisesta nykysuomeksi, Lönnrotin tutkimusmatkoista, Kalevalan syntyvaiheista, oppineiston arjesta sekä kolerapandemiasta.

Kirjeenvaihto piirtää myös yhden ihmisen henkilöhistorian syvän kaaren alkaen lokakuun 28. päivänä 1823 päivätystä kirjeestä tuntemattomalle vastaanottajalle ulottuen aina Lönnrotin viimeiseen kirjeeseen kanslianeuvos Carl Gustav Borgille maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1884 (Lönnrot kuoli 19.3.1884).

22

SUKUVIESTI 5 · 2020

Elämää pandemian keskellä Suomessa elettiin vuonna 1831 keskellä kolerapandemiaa. Kirjeenvaihdossaan lääkärinä toiminut Lönnrot kuvaa elämää pandemian keskellä ystävilleen ja kollegoilleen.

Kuulumisia koleran keskeltä: ”R. Y! Täällä on tähän asti ollut niin paljon tekemistä Choleran kanssa, etten ole ennen kyennyt kirjoittamaan, vaikka useinkin olisin toivonut. Heti Helsinkiin päästyäni jouduin minä toimittamaan Lääkärin virkaa Sandvikin Lasaretissa, jossa oli 40 vuodetta Cholera tautisia varten. Pian täytettiin nämä siat, niin että, ennenkuin toinen 20 sairasta vastaanottava Lasaretti saatiin valmistetuksi Kruunuhakaan, jo muutamia piti maata lattiallakin. – Ensimmäinen yliLääkäri täällä Sandvikissa oli Prof. Ursin. Hään anto Sairaille joka toinen tiima grij Wismathoxidia ja välittiimat vuorottain Tinct. Opii gttxv. Siitä paran-

nuskeinosta ei ollut suurta apua. Likimiten kaikki kuolivat, mutta oli myös alusta-alkain paljon kiivaampi tautikin kuin sitte. Ursini, joka oli itse tulla sairaaksi, otti pian eron päälääkärin virasta, josta ajasta Törngren itse rupesi käymään täällä kahdesti päivässä. Hän anto sairaan ensin olla lämpimässä vedessä (vesisaunassa) niinkuin Ursinikin, mutta suonta hän ei antanut avata usealta niin kuin Ursini teki jokaisen kanssa.”

Elias Lönnrotin kirje Samuel Roosille 27.9.1831 Lönnrot kirjoittaa mellakoista, jotka syntyivät, kun ihmiset luulivat koleralääkkeiden olevan myrkkyä: ”Ajat ovat aivan surulliset – Kuus vikkoa olen ollut sodassa Cholerata vastaan, ensin likimiten kuukauden kaupungissa, nyt yli puolen maalla. Mitäs silloin Lääkäristä on, kuin ihmiset pelkäävät saavansa häneltä myrkkyä!

Myrkyttämisen huuto nostettiin ensin Venäjällä. Syystä eli syytä sanottiin Puolalaisten palkanneen Juudalaisia myrkyttämään kaivoja ja ruoka-aineita Venäjän maalla. Jos jotain voittoa tästä huudosta oli sen kautta että Venäläiset äkistyivät kiivammaksi Puolalaisia vasten, niin on se saattanut paljo enemmin vahinkoa. Pietarissa nousi kapina kansan seassa, sairasten makohuoneet revittiin rikki, lääkärit paiskattiin alas akkunoista ja itellä Esivallalla oli työtä saada kansaa hillityksi. Täällä alkunsa saanut levisi myrkyttämisen huuto Choleran kanssa muihin maihin. Salmilla polttivat nimismiehen, joka jakasi lääkkejä Cholera-tautisille. Täällä Helsingin ympäristöllä on kansa yhtä villitty. Wiimein määrättiin minä Sibbon pitäjään Cholerata seisahtamaan. Jo edellepäin oli sinne lähetetty tavallisia lääkkeitä. Koettaaksensa, jos ne ei olisi myrkkyä, syötettiin niitä katille. Ynnä muiten oli katille myös annettu oksenuspulveria, josta se oksensi itsensä kuoliaksi. Tästä pääteltiin kohta että nimitetty pulveri oli myrkkyä.”

Elias Lönnrotin kirje Anders Fabian Neoviukselle tai Samuel Roosille 8.10.1831

Elias Lönnrotin kirjeenvaihto on toteutettu avointa tiedettä ja digitaalisten ihmistieteiden tutkimusta ajatellen. Kattavan tekstihaun kautta pääsee helposti käsiksi henkilö- ja paikannimiin sekä teemoihin, joita Lönnrot käsittelee kirjeissään.

Kaikki data, niin kuvat, transkriptiot kuin metatiedotkin, ovat vapaasti ladattavissa koneluettavina tiedostoina. Tutkijat ja tutkimuslaitokset voivat halutessaan jatkojalostaa dataa omia tutkimuskysymyksiänsä parhaiten palvelevaan muotoon.

Lönnrotin kirjeenvaihdon verkkojulkaisu on osa SKS:n Avoin tiede ja kulttuuriperintö -hankekokonaisuutta. ▶ http://lonnrot.finlit.fi/omeka/

SUKUVIESTI 5 · 2020

23

Joulupukki, vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu – Kerro joulupukkimuistosi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Joulupukkisäätiö keräävät muistikuvia ja mietteitä suomalaisesta joulupukista.

Luultavasti meillä kaikilla on mielikuva joulupukista.

SKS keräsi Korvatunturin kuuluisimmasta asukkaasta tietoa edellisen kerran 30 vuotta sitten. Nyt joulupukkiin liittyvät muistot ja kokemukset kiinnostavat taas. Millä tavalla suomalainen joulupukkiperinne on muuttunut viime vuosikymmeninä?

Kerro, millaisia ajatuksia suomalainen joulupukki sinussa herättää. Voit myös lähettää valokuvia joulupukista ja kohtaamisista joulupukin tai -tonttujen kanssa.

Milloin kuulit joulupukista tai tapasit hänet ensimmäistä kertaa? Mitä joulupukista kerrottiin lapsuudessasi? Muistatko milloin et enää uskonut joulupukkiin?

Kerro mieleenpainuvin joulupukkiin tai -tonttuihin liittyvä muistosi. Kuvaile myös, millainen on mielestäsi hyvä tai huono joulupukki ja miten jouluperinteesi ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä. Entä

24

miten suomalainen joulupukki eroaa mielestäsi muiden maiden joulupukeista?

Joulupukki, vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu -muistitietokeruun järjestävät SKS ja Joulupukkisäätiö. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon ja keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2021.

Lähetä kirjoituksesi SKS:lle 6.1.2021 mennessä • verkkosivujen lomakkeella tai • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Joulupukki”.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/joulupukki

Kuva: Visit Finland / Juho Kuuva.

SUKUVIESTI 5 · 2020

Kuva: Tapani Flyktman.

Muistatko sotkun munkit tai sotaharjoitusten paukkeen?

Onko sinulla muistoja varuskunnasta asepalvelus-, työ- tai asuinpaikkana?

SKS kerää kaikkiin Suomen varuskuntiin liittyviä muistoja.

Suomen varuskuntajärjestelmä vakiintui 100 vuotta sitten, kun tilapäisesti sijoitettuja ja rajalla olleita joukkoja alettiin sijoittaa pysyviin varuskuntiin. Sadan vuoden ajan varuskunnat ovat olleet paitsi asepalveluksen suorituspaikkoja myös työpaikkoja ja asuinyhteisöjä, joita ovat muovanneet sodan ja rauhan ajat, sotilasammattien muuttuminen ja yhteiskunnan rakennemuutos. Ne ovat luoneet ympäristöihinsä taloudellista ja sosiaalista toimeliaisuutta, ja siksi niiden lakkauttamiset on koettu paikkakuntia heikentävinä iskuina.

Millaisia muistoja sinulla on varusmiesajasta, varuskunnasta tai sotilaskodista? Oletko työskennellyt varuskunnassa, asunut varuskunta-alueella tai varuskuntapaikkakunnalla? Oletko suorittanut naisten vapaaehtoisen asepalveluksen? Entä onko perheessäsi säilynyt varuskuntamuistoja aiemmilta vuosikymmeniltä tai onko sinulla muistoja lakkautetusta varuskunnasta?

Kirjoita kokemuksistasi omalla kielelläsi ja tyylilläsi. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. Voit myös lähettää valokuvia, äänitteitä, videoita, aikaisemmin tehtyjä muistelutekstejä ja haastatteluita.

Varuskuntamuistot-muistitietokeruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Ali-, Toimi- ja Opistoupseerien Perinneyhdistys, Sotilasperinteen Seura, Suomen Sotahistoriallinen Seura, Suomen Sotilassosiologinen Seura ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkiston Joensuun toimipisteeseen. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2021.

Lähetä kirjoituksesi SKS:lle 28.2.2021 mennessä • verkkosivujen lomakkeella tai • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Arkisto/Joensuun toimipiste, PL 111, 80101 Joensuu, merkitse kuoreen tunnus ”Varuskuntamuistot”.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/varuskuntamuistot

SUKUVIESTI 5 · 2020

25

Ylen arkistokuvat uudelle alustalle Vuonna 2014 Flickr-palvelussa alkunsa saanut Ylen valokuvien julkaisu jatkuu uudella alustalla.

Wikimedia Commons tarjoaa käyttäjilleen muun muassa suomenkielisen käyttöliittymän sekä tarkemman kuvauksen tekijänoikeuksista.

Kuutisen vuotta sitten Yle aloitti arkistokuvien julkaisemisen Flickr-palvelussa. Julkaistut kuvat esittelevät Yleisradion historiaa: tekniikkaa, tekijöitä ja toimitiloja. Ajallisesti valokuvat ulottuvat 1920-luvulta 1960-luvulle.

Nyt arkistokuvat on siirretty Flickristä Wikimedia Commonsiin, joka Ylen arvioiden mukaan antaa käyttäjille useita etuja vanhaan verrattuna, mm. kuvaan liittyvät tekijänoikeudelliset käyttöehdot ovat tarkemmin merkattuja. Wikimedia Commonsissa kuka tahansa voi lisätä tietoja kuvien kuvailutietoihin kaikkien palvelun käyttäjien hyödyksi.

Kaikki julkaistut kuvat ovat niin vanhoja, että niiden tekijänoikeudellinen suoja-aika on päättynyt. Valokuvia saa vapaasti käyttää, toki muut lait ja säädökset, kuten yksityisyydensuoja huomioiden. Myös kuvien kaupallinen käyttö on sallittu. Kuvan käyttäjällä on vastuu siitä, että kuvia käytetään hyvän tavan mu-

Yleisradion reportteri Alexis af Enehjelm 1930-luvulla haastattelemassa miestä, joka korjaa henkilöautoa auton alla.

Enehjelm oli Yleisradion radion ensimmäinen kuuluttaja ja ohjelmanjärjestäjä 1926–1927. Vuosina 1933–1939 hän toimi apukuuluttajana, reportterina ja selostusosaston päällikkönä.

kaisesti. Kuvia käytettäessä mainitaan lähteenä Yle sekä valokuvaajan nimi, jos se on tiedossa. Kuvien leviämistä edistää myös se, että käytön yhteydessä luodaan linkki kuvan sijaintiin, silloin kuin se on mahdollista.

Uusia kuvia Julkaisupalvelun vaihdon yhteydessä Wikimedia Commonsiin on julkaistu yli 70 uutta kuvaa. Niiden aiheet vaihtelevat aina television pioneeriaikojen tekijöiden esittelyistä maailmantähtien, kuten François Truffaut'n ja Peter Ustinovin Suomen vierailuihin. Kuvista välittyy myös menneiden aikojen tyylejä ja niistä tarkistaa myös, miltä joku tuttu kaupunkinäkymä ennen näytti. ▶ https://commons.wikimedia.org/

Mies äänittää äänitehosteita kädessään mikrofoni, 1930-luku.

26

SUKUVIESTI 5 · 2020

Aamukukko Yleisradion radiostudiossa, 1930-luku.

LUK U N U

Mistä joulupukki tulee?

Matka tuhatvuotisen arvoituksen jäljille

RK

KA

Pyhä Nikolaus, Sinterklaas, Christkind, Santa Claus. Joulupukin legenda on yksi historian kiehtovimpia arvoituksia.

Joulupukin historia on täynnä ikivanhoja palvontamenoja ja lahjan antamisen rituaaleja. Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus -teos vie lukijan myöhäisantiikin Roomaan, keskiajan juhliin ja Euroopan laidalle, Lapin paljaille tuntureille. Mistä löytyy todellinen joulupukki, ja mitä hän haluaa?

Kulttuurihistorioitsija ja Lapissa majaileva poromies Eero Perunka kertoo kirjassaan, miten Myran piispa Nikolauksesta kasvoi punanuttuinen hyväntekijä ja lasten sankari.

– Halki öisen joulutaivaan poroineen kiitävä joulupukki tuntuu aluksi silkalta sadulta, eikä hänellä uskoisi olevan todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Sadun ja todellisen maailman välillä on kuitenkin yllättävän paljon tilaa, Perunka sanoo.

Mistä meille sitten on saapunut tuo keskitalven juhlan odotettu vieras?

– Usein emme tule lainkaan ajatelleeksi, kuinka maahanmuuttajataustainen kansanperinteemme onkaan, Perunka kertoo.

– Seurailemalla joulupukkimme kulttuureihin jättämiä jälkiä voimme saada aavistuksen siitä, mistä hän on kotoisin.

Pyhän Nikolauksen tarina alkaa myöhäisantiikin Rooman valtakunnasta, ja mannereurooppalaiseen jouluperinteeseen siitä kasvaa vuosisatojen aikana mitä erilaisimpia parrakkaita hahmoja. Lopulta Korvatunturilta Suomen Lapista ilmestyy jotakin suurta, eikä maailma ole entisellään.

Eero Peurunka: Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus (SKS 2020)

Me jotka olemme kokeneet monta joulua tiedämme kirkkaita tähtiä on harvassa, harvat ovat myös kirkkaat ja onnelliset päivät.

Me jotka katsomme lastemme kasvoja kynttilöiden loisteessa,

heidän kirkkaita silmiään, me tiedämme kirkkaat päivät eivät lopu, kuuset versovat, tähdet tuikkivat, joulun sanoma ei unohdu, se kuuluu kaikille, kaikille.

–Lassi Sinkkonen– SUKUVIESTI 5 · 2020

27

U R KKA

LU K U

N

Punakankaan mäntyjen juurakoihin hautautuneet muistot

Aimo Ruususen teos Punakankaan suomalaiset avaa joukkomurhan anatomiaa ja kuvaa sen uhrien elämää sekä heidän perheidensä vaiheita Suomesta Neuvostoliittoon.

Krasnyi bor sijaitsee Petroskoista Voznesenjeen vievän tien varrella muutama kilometri ennen Derevjannojen kylää. Krasnyi borin eli vapaasti suomennettuna Punakankaan männikkö oli yksi vuosien 1937 ja 1938 joukkoteloituspaikoista. Muut suomalaisten joukkoteloitus- ja/tai hautauspaikat ovat Sandarmoh Karjalan Karhumäessä, Levassova Pietarin lähellä, Petroskoin lähitienoot sekä Tšeljabinsk. Yhteensä näissä paikoissa lepää useita tuhansia suomalaisia.

Punakankaalla ammuttiin lähes 1 200 ihmistä, suomalaisia heistä oli noin 580. Paikallisia karjalaisia siellä teloitettiin noin 430. Mäntykangas on suomalaisittain ainutlaatuinen, sillä muissa merkittävissä teloitus- ja hautapaikoissa suomalaisuhrien osuus ei ollut yhtä suuri.

Filosofian tohtori Aimo Ruusunen tarttui aiheeseen ja halusi kertoa elämästä, puhua vainajien sijaan elävistä ihmisistä. Mutta kuolemistakin oli kirjoitettava ja kerrottava siitä poliittisesta ja hallinnollisesta ympäristöstä, johon vuosien 1937 ja 1938 tapahtumat sijoittuvat.

Punakankaan suomalaiset -teos kuvaa joukkomurhan anatomian lisäksi uhrien elämää ja arkea sekä heidän perheidensä vaiheita alkaen syntymästä Suomessa ja päätyen työhön ja toimintaan Neuvostoliitossa.

Käyttäen lähtökohtana petroskoilaisen Juri Dmitrijevin ja muiden tutkijoiden keräämiä tietoja Aimo Ruusunen on etsinyt nimiluetteloissa oleville henkilöille elämäkertoja. Teos kuvaa parinkymmenen esimerkkitapauksen pohjalta sitä, miten usein työnhakuun perustunut muutto naapurimaahan muutti ihmisten elämän. ”Jäi leskiä, jäi orpoja, jäi tyhjiä koteja. Jäi myös muistoja, jotka kuitenkin ovat suurimmaksi osaksi hautautuneet hiekkakankaan mäntyjen juurakoihin.

Näiden ihmisten elämä on toisin sanoen suurimmalta osin unohdettu – ikään kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan”, Ruusunen kertoo.

28

SUKUVIESTI 5 · 2020

Aimo Ruusunen: Punakankaan suomalaiset. Teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937–1938. (Warelia 2020)

”Muutamilla esimerkeillä halusin näyttää, että unohdus ei ole täydellinen. Me voimme tehdä tänään ja huomenna jotakin, jotta jälkeemme tulevat muistaisivat paremmin.”

Aimo Ruusunen on työskennellyt kirjan aihepiirin parissa toimittajana ja myöhemmin tutkijana 1980-luvun lopulta alkaen.

LUK U N U

Aikamatka 1800-luvun eurooppalaiseen Helsinkiin

RK

KA

Arvostettu historioitsija, emeritusprofessori Matti Klinge kertoo uusimmassa kirjassaan Eurooppalainen Helsinki kaupungin vaiheista mannereurooppalaiseksi pääkaupungiksi. Teos kattaa kaupungin vaiheet vuosilta 1860–1914, Senaatintorin ja Nikolainkirkon monumentaalisesta Helsingistä teollistuvaan pääkaupunkiin itsenäistymisen kynnyksellä.

Helsinki nimettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812, ja sitä alettiin nopeasti rakentaa valtion, kaupan, merenkulun ja teollisuuden keskukseksi. Vaurastumisen vuosisadan vaikutukset näkyvät kaupungissa, joka sai kasvaessaan runsaasti mannereurooppalaisia piirteitä.

Aivan uudenlaista kaupunkihistoriaa edustavassa uutuuskirjassaan Klinge kuvailee ajan sosiaalista kulttuuria tarkkanäköisesti ja eloisasti. Eurooppalaisen Helsingin tunnus oli Esplanadin puistokatu, josta kehittyi pariisilaistyylinen ravintoloiden ja kukkaistutusten reunustama bulevardi. Siellä käytiin näyttäytymässä, puhumassa politiikkaa ja viettämässä aikaa. ”Uudeksi elementiksi vakiintui meilläkin yleinen käveleminen, promeneerailu. Ajan karikatyyreissä ja pakinoissa muodostui standardityypiksi nuorehko porvarispariskunta lapsineen ja jopa koirineen sunnuntaikävelyllä”, Klinge kirjoittaa.

Eurooppalainen Helsinki on yhtäältä kiehtova aikamatka 1800-luvun Helsinkiin. Klinge suhteuttaa kaupungin kehityksen ajan poliittiseen ilmapiiriin ja Suomen historiaan laajemminkin. Toisaalta teos toimii myös taustoittavana kaupunkioppaana monumentaaliseen keskustaan ja kansakuntamme ikonisiin rakennuksiin. ”Vuoden 1906 äänioikeus- ja valtiopäiväreformi teki vain vähän toistakymmentä vuotta vanhasta Säätytalosta vanhanaikaisen. [--] Uutta Eduskuntataloa ryhdyttiin heti suunnittelemaan. Tärkeänä tekijänä oli kysymys itse parlamentin merkityksestä ja vallasta. Suomalainen liberalistinen linja tulkitsi Aleksanteri I:n Porvoon maapäivillä ennen Haminan rauhantekoa antaman yleisen lupauksen lainsäädännön pysymisestä ennallaan sitovaksi myös Kustaa III:n aikaisten perustuslakien osalta. Venäläiseltä kannalta Suomen säädyillä oli oikeus kokoontua valtiopäiville käsittelemään monarkin sille esittämiä uudistuksia, mutta perimmältään eduskunnalla oli vain neuvoa-

Matti Klinge: Eurooppalainen Helsinki (SKS 2020)

antava valta. Suomessa ilmennyt poliittinen levottomuus ja myös uudenlainen Venäjän-vastaisuus eivät motivoineet eduskunnan aseman symbolista korostamista. Uutta komeaa Eduskuntataloa ei siis ryhdytty rakentamaan minnekään”, Klinge kuvaa Eduskuntatalon rakentamisen historiaa ja Eliel Saarisen suunnitelman hyllyttämistä.

Kirjan ainutlaatuinen kuvitus on koostettu muun muassa Klingen omista, laajoista kokoelmista.

SUKUVIESTI 5 · 2020

29

U R KKA

LU K U

N

Lauri Viidan levoton elämä Väinö Linnan varjossa

Maaninen nero. Äkkiväärä yhteiskuntakriitikko. Mies, joka ei osannut kuunnella ketään. Legenda.

Millainen on mies määritteiden takana? Jukka Lyytisen kirjoittama elämäkerta on tutkimusmatka Lauri Viidan maailmaan ja kertoo kirjailijan tarinan rehellisesti ja kaunistelematta.

Lauri Viita oli poikkeuksellinen ilmiö. 49-vuotiaana kuolleen kirjailijan elämään kuuluivat naiset, viina, taipumus väkivaltaan, mielisairaus sekä tietenkin huikea kielellinen lahjakkuus. Jukka Lyytisen kirjoittama elämäkerta kertoo omaperäisen miehen koko tarinan.

– Viidan kirjoissa ei ole sankareita, eikä niissä todellakaan nosteta ketään jalustalle. Tämäkään kirja ei ole sankaritarina vaan tosikertomus hyvin vaikuttavan miehen elämästä, Lyytinen kommentoi.

Elämäkerrassa kuvataan myös Viidan ja Väinö Linnan suhdetta. Viita järkyttyi, kun Linna, ystävä ja oppipoika, saikin kansalliskirjailijan maineen, jota hän oli kaavaillut itselleen.

– Yhtäkkiä Väinö Linna olikin arvostettu kirjailija, yksi kansakunnan tunnetuimmista julkisuuden henkilöistä ja kerrankin varoissaan. Lauri seurasi ystävänsä yllättävää jättisuosiota ensin mielenkiinnolla, sitten ymmällään ja ihmeissään ja lopulta järkyttyneenä, Lyytinen kuvailee.

– Tuntemattomaan sotilaaseen asti Lauri Viita oli nimekkäin tamperelaiskirjailija, nyt asetelma oli muuttunut. Väinö Linnasta tulikin se kirjailija, joka teki kaikista merkittävimmän suomalaisen romaanin.

Ei Lauri Viidasta. Miten siihen asti Laurille pikkuvelimäinen Väinö Linna olikin yhtäkkiä noin merkittävä hahmo? Ja hänet itsensäkö oli unohdettu, sivuutettu vähintäänkin?

Jukka Lyytinen: Lauri Viita – Kirjailijan Elämä (SKS 2020)

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

30

SUKUVIESTI 5 · 2020

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

Lämpimät 40-vuotisonnittelut Sukuseurojen Keskusliitolle Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2021 – Väänästen Sukuseura

Bär/Bähr sukuseura haluaa onnitella Sukuseurojen keskusliittoa 40-vuotisesta taipaleestanne ja sen aikana tekemästänne ansiokkaasta työstä sukuseurojen hyväksi Suomessa.

– Bär/Bähr-sukuseuran hallitus

Koiviston Kurkien sukuseura onnittelee 40-vuotiasta keskusliittoa ja toivottaa kaikille rauhallista joulua!

Lämpimät onnittelut 40-vuotiaalle Sukuseurojen Keskusliitolle!

Hyvää joulua ja onnea tuleville vuosille toivottaa kaikille sukuseuroille Pietikäisten Sukuseura ry Lämmin onnentoivotus 40-vuotiaalle

Onnittelut 40-vuotiaalle Sukuseurojen keskusliitolle!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2021 sukuseuramme jäsenille ja yhteistyötahoille!

– Mustosten sukuseura ry Ikosen sukuseura onnittelee keskusliittoa ja toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2021, jolloin vietämme 30-vuotisjuhlaamme.

Sukuseurojen Keskusliitolle!

Lämmin onnentoivotus 40-vuotiaalle Yhteistyöstä kiittäen SukuseurojenjaKeskusliitolle! menestystä tulevaisuuden

Yhteistyöstä kiittäen poluilla ja toivottaen, menestystä tulevaisuuden Suomenpoluilla Sukuhistoriallinen toivottaen,yhdistys ry Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys ry

Onnittelen 40-vuotista Sukuseurojen Keskusliittoa!

– P. T. Kuusiluoma Parhaimmat onnittelut 40-vuotiaalle Sukuseurojen Keskus­liitolle ja kiitos hyvästä yhteistyöstä sekä hyvää Joulua.

– Parviaisten Sukuseura ry Sukuseura Taskinen-Taskila onnittelee 40-vuotiasta Sukuseurojen keskusliittoa ja toivottaa kaikille hyvää joulua!

Voutilaisten ja Smolanderien sukuseura onnittelee 40-vuotiasta Sukuseurojen keskusliittoa ja kiittää monia vuosia jatkuneesta hyvästä yhteistyöstä.

N KESKUSL JE

1979

4 0

TO SSK RY IIT

Karjalan Liitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto onnittelevat 40-vuotiasta Sukuseurojen keskusliittoa.

Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2021!

Mänttärin Sukuyhdistys onnittelee 40-vuotiasta Sukuseurojen Keskusliittoa.

USEURO SUK

Onnittelemme 40-vuotista Sukuseurojen Keskusliittoa!

– Vantaan Seudun sukututkijat ry

2019

Lämmin kiitos!

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Addressi ja kortti

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Monikäyttöinen adressi on näyttävä muisto erilaisissa tilaisuuksissa. Selkeälinjainen vihreävalkoinen adressi on kultanyöritetty ja kuoritettu sekä pakattu sellofaaniin.

Adressi on A4-kokoinen.

Hinta sis. toimituskulut.

Kortin kannessa on kauniilla vanhalla harmaalla seinällä moderni sukupuu. Taitet15 € tu kortti on kooltaan 16 cm x 16 cm.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

2€ Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Hinta sis. kuoren.