__MAIN_TEXT__

Page 1


Heikki Laurikainen

VARAUTUMINEN JA KANSALAISTEN KRIISINKESTÄVYYS Puhelinhaastattelututkimus omatoimisesta varautumisesta

2


Teksti: Heikki Laurikainen Kuviot ja taulukot: Heikki Laurikainen Kansien ulkoasu: Johanna Kuittinen Taitto: Leena Huhmarniemi

SPEK Tutkii 19 ISBN 978-951-797-663-3 (pdf) ISSN 2242-1653 (pdf) Helsinki 2019 Julkaisija Suomen Pelastusalan KeskusjärjestÜ SPEK Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki Puhelin (09) 476 112 spekinfo@spek.fi www.spek.fi


Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä............................................................................................ 5 1.1

Summary........................................................................................................ 6

2. Johdanto..........................................................................................8 3. Varautuminen osana kriisinkestävyyttä.........................................10 3.1 3.2 3.3 3.4 3.5

Kriisinkestävyyden sosiaalinen perusta..................................................... 10 Haavoittuvuus.............................................................................................. 14 Riskikäsitykset............................................................................................. 15 Uskomukset ja varautuminen..................................................................... 17 Luottamus ja varautuminen........................................................................ 18

4. Menetelmät.................................................................................. 20 5. Tulokset.........................................................................................22 5.1 5.2 5.3 5.4 5.5 5.6 5.7

Turvallisuustaidot........................................................................................ 22 Varautuminen uhkiin ja pärjääminen.......................................................... 25 Kokemukset ja huoli vakavista onnettomuuksista sekä häiriö-................... tilanteista..................................................................................................... 33 Auttamishalu, avuntarve ja valmius vapaaehtoistehtäviin....................... 35 Luottamus viranomaisiin ja varautumisuskomukset................................ 38 Väestönsuojien rakentaminen.................................................................... 41 Vastuu asumisen turvallisuudesta.............................................................43

6. Johtopäätökset..............................................................................45 Lähteet...............................................................................................50 Liite 1. Kyselylomake..........................................................................54 Liite 2. Aineiston rakenne.................................................................. 60

4


Tiivistelmä

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö toteutti kesällä 2018 puhelinhaastattelututkimuksen, jossa tuhannelta kansalaiselta kysyttiin häiriötilanteisiin varautumisesta, pärjäämisestä, turvallisuustaidoista, auttamishalusta, luottamuksesta ja varautumisuskomuksista. Tulosten perusteella yli puolet vastaajista kokee osaavansa vähintään hyvin alkusammuttaa, tehdä hätäilmoituksen ja toimia yleisen vaaramerkin kuuluttua. Heikoimmaksi osaaminen arvioidaan hätäensiavun kohdalla. Vain 46 prosenttia arvioi osaavansa hätäensiavun taidon vähintään hyvin. Yli 65-vuotiaiden keskuudessa koetaan muita vastaajaryhmiä useammin epävarmuutta omien alkusammutus- ja hätäensiaputaitojen suhteen. Kun tarkastellaan tuloksia sukupuolittain, arvioivat naisvastaajat omat alkusammutustaitonsa keskimäärin heikommaksi verrattuna miesvastaajien ryhmään. Suurin osa vastaajista kokee olevansa vähintään kohtalaisesti varautunut tulipaloihin, kotitapaturmiin, sähkökatkoihin ja vesivahinkoihin. Vähäisempää varautuminen on elintarvikkeiden ja veden jakeluhäiriöihin, myrskyihin, tulviin sekä puhelin- ja verkkoliikenteen häiriöihin. Yleisimmäksi syyksi vähäiseen varautumiseen nousee vastaajien luottamus siihen, ettei häiriötilanteita tapahdu, jolloin varautumiselle ei nähdä tarvetta. Varautumisen lisäksi kysyttiin kansalaisten arvioita omasta pärjäämisessä erilaisissa häiriötilanteissa. Aineiston mukaan haastavinta kotitalouksille on pärjääminen sähköttä tai ilman juoksevaa vettä. Ilman sähköä pärjäisi vähintään kolme vuorokautta 68 prosenttia vastaajista ja ilman juoksevaa vettä pärjäisi hiukan reilu puolet (53 %) vastaajista. Tulosten perusteella taloudellisesti heikommassa asemassa olevat arvioivat pärjääväänsä häiriötilanteissa huonommin ja ovat enemmän huolissaan häiriötilanteiden seurauksista kuin taloudellisesti vahvat kotitaloudet. Myös yli 65-vuotiaat ovat muita ikäryhmiä keskimäärin enemmän huolissaan häiriötilanteiden seurauksista. Aineiston perusteella kokemukset häiriötilanteista ja onnettomuuksista ovat yhteydessä parempaan varautumisen tasoon. Myös asuinpaikan ja varautumisen välillä on keskinäinen riippuvuus. Maalla asuvat kokevat olevansa keskimäärin paremmin varautuneita häiriötilanteisiin kuin kaupungeissa asuvat vastaajat. 5


Lähestulkoon kaikki vastaajat ovat valmiita auttamaan ainakin jotain tahoa häiriötilanteen sattuessa. Useimmiten valmiita ollaan auttamaan läheisiä, kuten perhettä ja ystäviä. Suurin osa vastaajista (86 %) uskoo myös saavansa tarvittaessa apua. Yli puolet vastaajista katsoo viranomaisten olevan hyvin varautuneita häiriötilanteisiin. Kaupungeissa (58 %) usko viranomaisten varautumiseen on voimakkaampaa kuin maalla asuvien (49 %) keskuudessa. Kolme neljästä vastaajasta arvioi olevansa vähintään melko todennäköisesti valmis vapaaehtoistehtäviin, jos heitä pyydettäisiin osallistumaan niihin häiriötilanteen sattuessa. Väestönsuojien rakentamista kannattaa edelleen suurin osa (72 %) kansalaisista. Aineistosta ilmenee, että väestönsuojien rakentamisen hyväksyttävyys liittyy ennen kaikkea suojien hyödyllisyyteen, toimivuuteen ja taloudellisiin kysymyksiin.

1.1 Summary In summer 2018, the Finnish National Rescue Association conducted a telephone survey in which one thousand Finns were asked questions about preparing for emergencies, their coping and safety skills, willingness to help, trust and beliefs regarding preparedness. Based on the results, more than half of the respondents feel that they know how to use initial fire-extinguishing equipment, make an emergency call, and take action after hearing the public warning signal. They see performing emergency first aid as their weakest skill. Only 46 % feel that they have at least good emergency first aid skills. Of all the respondent groups, people aged 65 or over are more often unsure about their initial fire-extinguishing and emergency first aid skills. From a gender perspective, on average, female respondents estimate their initial fireextinguishing skills to be weaker than those of male respondents. The majority of respondents feel that they are at least moderately prepared for threats such as fires, domestic accidents, power cuts and water damage. They feel less prepared for disruptions in the food and water supply, stormy weather, floods, and disruptions in telephone and information networks. With regard to reasons for the low level of preparedness, the most common response is that they feel confident that everything works and there is no need to prepare. The respondents were also asked to assess how they would cope in the event of various disruptions and emergencies. According to the material, households find coping without electricity or running 6


water the most challenging. 68 % of the respondents say they would cope at least three days without electricity, while just over half of the respondents (53 %) would cope without running water. Based on the results, economically disadvantaged people feel they are less likely to cope in the event of disruptions, and they are more concerned about the consequences of such disruptions than people in economically viable households. On average, respondents aged 65 or over are also more concerned about the consequences of disruptions and emergencies. Based on the material, experiences of emergencies and accidents are linked to a better level of preparedness. There is also interdependence between the place of residence and the level of preparedness. On average, residents in rural areas feel that they are better prepared for disruptions and emergencies than those living in urban areas. Almost all respondents are willing to help someone in the event of a disruption or emergency. In most cases, people are prepared to help their family and friends. The majority of respondents (86 %) also believe that they would receive help if necessary. More than half of the respondents consider the authorities to be well prepared for disruptions and emergencies. Confidence in the preparedness of the authorities is stronger in cities (58 %) than among residents in rural areas (49 %). Three out of four respondents consider themselves at least somewhat willing to volunteer for duties if they were asked to participate in the event of a disruption or emergency. The majority of the population (72 %) are still in favour of building emergency shelters, and the material indicates that the approval of emergency shelters is primarily linked to the utility and functionality of the shelters and to economic issues.

7


2. Johdanto

Kansalaisten suhde onnettomuuksiin on muuttunut valistusaatteen, teollistumisen ja modernisaation myötä. Lissabonin maanjäristystä vuonna 1755 on pidetty eräänlaisena käännepisteenä, jota seurannut länsimaalainen keskustelu kulminoitui pohtimaan, oliko onnettomuus vain jumalan työtä vai olisiko ihmiskunta voinut vaikuttaa tuhojen vähentämiseen. Ajattelutapojen muutos jatkui teollistumisen myötä, jolloin yleistyivät höyrylaitteisiin ja uusiin kulkuneuvoihin liittyvät onnettomuudet. Väestö alkoi hiljalleen ymmärtää, etteivät painekattiloiden räjähdyksien kaltaiset tapahtumat olleet vain jumalan määräämä kohtalo, vaan ihmisten omalla toiminnalla, kuten suunnittelu- ja valmistustyöllä, saattoi olla osansa onnettomuuksien taustalla. (Salmi 1997; Beck 1992; Bauman 1993; Luhmann 1993.) Ajattelutapojen muuttuessa kohtalonuskon tilalle on tullut ihmiskeskeinen ja teknokraattisempi lähestymistapa, joka korostaa ihmisten ja yhteisöjen mahdollisuuksia hallita riskejä, varautua kriiseihin ja lieventää onnettomuuksien seurauksia. Samalla kun käsitys ihmisten ja valtioiden kaltaisten instituutioiden kyvystä hallita riskejä on kasvanut, on herännyt epäilys (mm. Beck 1992), pystyvätkö ne modernisaation edetessä vastaamaan entistä monimuotoisempiin ja valtioiden rajat ylittäviin haasteisiin. Monimutkaistuva, aikaisempaa kompleksisempi infrastruktuuri monitahoisine palveluketjuineen haastaa nykyiset varautumistoimet. Myös uhat ovat entistä globaalimpia ja vaikeasti torjuttavia, kuten ilmastonmuutos ja kyberhyökkäykset ovat osoittaneet. Näihin muutoksiin vastaaminen vaatii kokonaisvaltaisempaa varautumista, jossa jokainen yhteiskunnan toimija, myös kansalaiset, löytävät oman roolinsa (Howe et al. 2016; Valtioneuvoston kanslia 2010). Kansalaisten varautumisen vahvistaminen osana kriisinkestävyyttä on tunnistettu myös Suomessa, mikä näkyy yhteiskunnan varautumista ohjaavissa asiakirjoissa, kuten Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS 2017) ja Sisäisen turvallisuuden strategiassa (SM 2017). Kansalaisten kriisinkestävyyden ja varautumisen edistäminen vaatii tutkimustietoa, jotta ymmärretään, mistä yhteisöjen ja kansalaisten kriisinkestävyys muodostuu. Tämän tutkimuksen tarkoitus on esittää lisätietoa

8


tästä varautumisen keskeisestä toimijasta, kansalaisesta, joka on yhteiskunnan kriisinkestävyyden lähtökohta ja varautumisen lopullinen kohde. Huolehtiminen arjen häiriöttömästä jatkumisesta ja ihmiselämän suojelusta antaa lopulta merkityksen koko varautumistyölle.

9


3. Varautuminen osana kriisinkestävyyttä

Yksilöiden, yhteisöjen ja instituutioiden kriisinkestävyyden muodostumiseen vaikuttavat lukuisat tekijät. Tässä luvussa kriisinkestävyyttä tarkastellaan varautumisen, haavoittuvuuden, riskikäsitysten, luottamuksen sekä varautumisuskomusten näkökulmasta. Tarkastelussa painottuu kriisinkestävyyden tarkastelu osa yhteisöä, kuten kotitalouksia, koska tutkimus pyrkii kuvaamaan juuri kansalaisten kriisinkestävyyttä sekä tuottamaan tietoa kansalaisten varautumisesta.

3.1 Kriisinkestävyyden sosiaalinen perusta Kriisinkestävyydellä1 (resilienssi) tarkoitetaan yksilöiden ja yhteisöjen kykyä ylläpitää toimintakykyä muuttuvissa olosuhteissa sekä valmiutta kohdata kriisejä ja häiriötilanteita ja palautua niistä (Kokonaisturvallisuuden sanasto 2017, 17). Resilienssin tutkimisesta on tullut viimeisen parin vuosikymmenen aikana turvallisuustutkimuksen muotikäsite (Tierney 2014, 7). Tieteellisessä yhteydessä termi on englannin kielessä mainittu ensimmäisen kerran Sir Francis Baconin teoksessa vuonna 1625. (Alexander 2013). Nykyinen resilienssitutkimus on saanut vaikutteita etenkin ekologian tutkimusalasta (ks. Holling 1973), mutta resilienssi-termi on ollut käytössä jo aikaisemmin muun muassa psykologian tutkimusalalla (mm. Olsson et al. 2015). Toisaalta laveasti tulkittuna yksilön toimintakyvyn ylläpito ja mukautuminen muuttuvissa olosuhteissa on perusajatuksena ikiaikainen; jo stooalaisuuteen liittyi vahva itsesäilyttämisen periaate. Myöhemmin 1600-luvulla alankomaalainen filosofi Baruch Spinoza katsoi, ettei

1 Kriisinkestävyys, kriisinsietokyky ja kriisinkestokyky ovat suomennoksia resilienssi-käsitteelle. Resilienssin suomennos hakee vielä paikkaansa yleisesti käytössä olevana käsitteenä. Sanastokeskuksen Kokonaisturvallisuuden sanastossa (2017) resilienssille läheinen käsite on kriisinkestävyys. Tässä raportissa nojaudutaan Sanastokeskuksen suosimaan käännökseen.

10


kyseessä ollut vain ominaisuus vaan olentojen pyrkimys, dynaaminen halu ja kyky säilyttää itsensä, vastustaa tuhoutumista ja korjautua. Tätä ihmisiin, mutta myös muihin olentoihin liittyvää kykyä Spinoza kutsui conatukseksi. (Viljanen 2015.) Conatus on voimaa, jonka avulla olennot kuten ihmiset pyrkivät säilyttämään olemassaolonsa (Viljanen 2005). Conatuksen käsite ei lopulta ole kovin kaukana resilienssi-käsitteen ytimestä, jossa yksilöillä ja yhteisöillä katsotaan olevan jonkinlaista kykyä palautua vastoinkäymisistä. Mitä enemmän on resilienssiä, sitä paremmin onnistutaan joustamaan sekä palautumaan häiriöistä. Käsitteitä yhdistää myös se seikka, ettei kumpaakaan ”voimaa” tai ”kykyä” ole helppo empiirisesti mitata, koska käsitteet jäävät pohjimmiltaan melko abstraktille tasolle eikä täysin tiedetä, mistä mitattavista osasista kyseiset ilmiöt koostuvat. Onhan eräiden (Plodinec 2009) laskelmien mukaan resilienssillä ainakin 46 erilaista määritelmää. Myös kuvaavaa on, että resilienssiä on pidetty (Norris et al. 2008) metaforana, mikä tuo hyvin ilmi käsitteen monitahoisuuden. Lopulta voidaan todeta, että mitään kovin tarkkaa, yleisesti hyväksyttyä empiiristä havaintoa resilienssistä on vaikea saavuttaa (Tierney 2014, 162). Kuten riskit, kriisinkestävyyden elementit määrittyvät sosiaalisten tekijöiden kautta. Ei ole sattumaa, että toisilla ihmisryhmillä on suurempi riski kohdata onnettomuuksia kuin toisilla ja myös kyky kohdata vaikeat tilanteet vaihtelee. (Tierney 2014.) Kriisinkestävyyttä heikentäviä tekijöitä ovat köyhyyden ja korruption kaltaiset ilmiöt, jotka liittyvät yhteiskunnan sosiaalisiin rakenteisiin2, niihin institutionalisoituneihin tapoihin, joilla yhteiskunta on sosiaalisesti järjestynyt. Useissa tutkimuksissa on havaittu kriisinkestävyyden väestökohtaisia eroja. Tunnettuna tapauksena voidaan pitää hurrikaani Katriinan aiheuttamia tuhoja New Orleansin kaupungissa vuonna 2005. Tutkimuksissa (Elder et al. 2007; Spence et al. 2007) havaittiin afroamerikkalaisen väestönosan olleen haavoittuvammassa asemassa kuin muu väestö. Heiltä puuttui resursseja suojata itsensä uhkilta sekä siirtyä turvaan hurrikaanilta. Toisaalta Katriinan aiheuttaman katastrofin yhteydessä havaittiin vietnamilaisten maahanmuuttajayhteisöjen kaltaisia sosiaalisia verkostoja, joita pidettiin haavoittuvaisina, mutta osoittautuivatkin hyvin kriisinkestäviksi. Vietnamilaisten osalta pärjäämistä ja nopeaa toipumista edistivät vahvat verkostot ja historian kuluessa muodostunut kulttuurinen pääoma sekä kokemukset vastoinkäymisistä. (Leong et al. 2007.)

2 ks. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen (Berger & Luckmann 1991)

11


Yksi tapa lähestyä kriisinkestävyyden rakenteita on tarkastella resilienssiä neljän eri toimijalähtöisen ulottuvuuden kautta (Hyvönen & Juntunen 2018). • Yksilöresilienssi on yksilön valmiutta sopeutua uusiin elämäntilanteisiin, ja sillä viitataan usein yksilöiden psyykkiseen toimintakykyyn. • Yhteisöresilienssi on yksilöä laajempi kokonaisuus, jota määrittelevät yksilöiden luomat verkostot, yhteistyö ja yhteisöllisyys. • Institutionaalinen resilienssi viittaa valtion elintärkeiden toimintojen jatkuvuuteen, jossa korostuu yhteiskunnan keskeisten instituutioiden ja poliittisen järjestelmän valmius kohdata sosiaalisia, poliittisia ja ympäristötekijöistä aiheutuvia häiriötekijöitä, ja mukautua niihin. • Valtiotason jälkeen tulee kansainvälisen kytkeytymisen taso, jonka kriisinkestävyyttä kuvastavat valtiojohdon kyky ylläpitää ja vahvistaa kumppanuuksia sekä sivistyspohjaltaan vahva, itseorganisoitumiseen kykenevä kansalaisyhteiskunta. Alun perin maanjäristyksiin liittyvässä tutkimuksessa (Bruneau et al. 2003) mutta sittemmin laajemmin hyödynnettynä (ks. Norris et al. 2008; Hyvönen & Juntunen 2018) on tuotu esiin toinen kriisinkestävyyden ulottuvuuksia kuvaava jaottelu. Jotta fyysinen tai sosiaalinen järjestelmä on kriisinkestävä, sen täytyy pitää sisällään seuraavia tekijöitä. • Lujatekoisuus (robustness), joka tarkoittaa järjestelmän kykyä kestää häiriöitä ja stressiä, ilman että sen toimintakyky menetetään. • Päällekkäisyys (redundancy) on sosiaalisissa ja fyysisissä toimissa olevia varajärjestelmiä ja -järjestelyitä, joita hyödyntämällä toimintaa pystytään häiriöstä huolimatta jatkamaan. Päällekkäisyyden vastakohta on riippuvuus yksittäisestä resurssista. • Kekseliäisyys (resourcefulness) on yksilön tai yhteisön valmiutta tunnistaa kriisin tai häiriötilanteen synnyttämät ongelmat, kykyä keskittyä ensisijaisiin ongelmiin ja mobilisoida yhteisön voimavarat ja resurssit. • Vikkelyys (rapidity) tarkoittaa aikaan liittyvää kapasiteettiä, sitä kuinka oikea-aikaisesti yhteisöt ja yksilöt pystyvät vastaamaan häiriöihin. (Norris et al. 2008.) Edellä esitetyt kaksi eri kriisinkestävyyden tasoa jakautuvat molemmat neljään ulottuvuuteen. Tasot ovat keskeisiä käsiteltäessä yhteiskunnan kokonaisresilienssiä, jonka ymmärtämiseksi on tarkasteltava yhteiskunnan eri tasojen, kuten valtion, yhteisöjen ja yksilön välistä vuorovaikutusta sekä miten eri toimijoiden valmiudet mukautuvat (tai kytkeytyvät) toisiinsa. (Hyvönen & Juntunen 2018).

12


Yhteisöresilienssi – yhteisön kriisinkestävyys Katastrofit ja häiriötilanteet pysäyttävät normaalin arjen ja synnyttävät yhteisöllisyyttä ja lisäävät auttamishalua, jolloin sosiaalisilla hierarkioilla on taipumus purkautua ja yhteenkuuluvuuden tunne ja oman toiminnan merkitys yhteisölle korostuu (Solnit 2009). Häiriötilanteet koskettavat ei vain yksilöitä vaan myös kokonaisia yhteisöjä. Häiriötilanteisiin varautumista3 sekä kriiseistä toipumista voidaankin tarkastella yhteisöjen kykynä, yhteisöresilienssinä (community resilience). Yhteisöresilienssillä tarkoitetaan yhteisön kykyä ”sietää äärimmäisiä luonnonilmiöitä ilman musertavien tappioiden kärsimistä, vaurioita, tuottavuuden heikentymistä tai elämäntason laskua ilman mittavaa yhteisön ulkopuolelta tulevaa apua.” (Mileti teoksessa Tierney 2014, 166-167 (suomennos Juntunen & Hyvönen 2016)). Tämä yhteisöissä piilevä kyky muodostuu useista tekijöistä, kuten sosiaalisesta pääomasta, luottamuksesta, yhteenkuuluvuuden tunteesta, sosiaalisesta tuesta ja jaetusta tiedosta (Khalilia et al. 2015). Yhteisö tuo häiriötilanteissa turvaa ja yhteisön ulkopuolelle jääminen tarkoittaa vähäisempää tukea ja avunsaantia (Dynes 2005). On havaittu (Klinenberg 2003) esimerkiksi, että ikäihmiset, joilla on vähän sosiaalisia kontakteja, ovat alttiimpia häiriötilanteista aiheutuville vaaroille kuin ne henkilöt, joilla on vahvat sosiaaliset verkostot. Myös häiriötilanteista aiheutuvat riskit harvoin jakautuvat väestössä tasaisesti, vaan on olemassa muita haavoittuvampia ihmisryhmiä (Cutter et al. 2003). Kriisinkestävyys ja haavoittuvuus eivät kuitenkaan ole muuttumattomia, pysyviä ominaisuuksia, vaan yhteisöillä on mahdollista kehittää omaa yhteisöresilienssiään. Keskeiseksi esitettyjä (Norris et al. 2008) toimia yhteisöresilienssin edistämiseksi ovat: 1. yhteisön taloudellisen aseman vahvistaminen, riskien ja resurssien epätasaarvoiseen jakautumiseen puuttuminen 2. sosiaalisen pääoman vahvistaminen osallistamalla yhteisön jäseniä varautumiseen ja häiriötilanteiden lieventämiseen 3. vahvistamalla paikallisia verkostoja ja yhteyksiä eri organisaatioiden välillä, jolloin mahdollistuu nopea yhteistyön aloittaminen ja avun mobilisointi 3 Varautumisella tarkoitetaan toimintaa, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen ja mahdollisesti tarvittavat tavanomaisesta poikkeavat toimenpiteet häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Omatoimisella varautumisella tarkoitetaan yksityisten ihmisten ja yhteisöjen toimintaa, jolla pyritään onnettomuuksien ehkäisyyn ja valmistaudutaan toimimaan vaaratilanteissa. (Kokonaisturvallisuuden sanasto 2017, 37–39). Tässä tutkimuksessa omatoimisella varautumisella tarkoitetaan myös häiriötilanteisiin (ns. vaaratilanne) varautumista.

13


4. sosiaalisten ja tukiverkostojen ylläpitäminen ja vahvistaminen 5. varautumissuunnitelmien tekeminen, mutta myös joustavien toimintatapojen harjoittelu tunnistamattomia tilanteita varten.

3.2 Haavoittuvuus Jotta vakavien häiriötilanteiden ja luonnon aiheuttamien uhkien aiheuttamat haitat voidaan minimoida, on ymmärrettävä, mitkä tekijät synnyttävät yhteiskunnassa haavoittuvuutta4 (vulnerability) ja mitkä toimet edistävät kriisinkestävyyttä. Haavoittuvuuden syntyä kuvaamaan on esitetty (Blaikie et al. 1994) Pressure and release (PAR) -malli, jonka mukaan yhteiskunnassa syntyvä haavoittuvuus perustuu juurisyihin, kuten talouden ja vallan rakenteisiin. Nämä juurisyyt kanavoituvat paikallisiksi elinolosuhteiksi ja ilmiöiksi, kuten turvattomuudeksi. Köyhyyden kaltaiset juurisyyt aiheuttavat ongelmia, kuten puutteita rakentamisessa ja rakentamisen ohjauksessa, jolloin sopimattomille alueille, kuten tulville alttiille paikoille, muuttaa väestöä, jotka ovat vaarassa tulvan iskiessä. Mallin keskeinen huomio on tuoda esiin yhteiskunnallisen kontekstin merkitys haavoittuvuuden synnyssä. Yhteiskuntakehityksestä riippuen haavoittuvuuksien synty voi tapahtua pitkän ajan kuluessa ilman, että niiden olemassaoloa kunnolla ymmärretään. Vasta kohdalle osunut kriisi, ja siitä seuranneet menetykset tuovat haavoittuvuuden ja sen taustalla olevan kehityspolun näkyväksi. Yksi keskeinen haavoittuvuutta lisäävä kehityspolku urbaaneissa, moderneissa yhteiskunnissa on konsentraatioon liittyvä kehitys (Perrow 2007). Urbaanit ympäristöt ovat monimutkaisia infrastruktuurin, palveluiden ja sosiaalisten verkostojen keskittymiä, joissa asuu runsaasti väestöä, jotka ovat tottuneet häiriöttömyyteen. Nämä tekijät synnyttävät haavoittuvuutta, jonka häiriötilanne lopulta tekee näkyväksi (Byrd & Matthewman 2014). Kriisinkestävyyttä, resilienssiä pidetään haavoittuvuuden vastakkaisena käsitteenä. Ne eivät kuitenkaan ole täysin toistensa vastakohtia. On mahdollista kuulua haavoittuvaksi katsottuun ryhmään, kuten pienituloisiin eläkeläisiin tai maahanmuuttajayhteisöön, mutta silti olla kriisinkestävä ja pärjätä häiriötilanteissa. (Cutter 2016.) 4 Tässä haavoittuvuudella tarkoitetaan sosiaalista haavoittuvuutta (social vulnerability), joka tarkoittaa yksilöiden ja yhteisöjen piirteitä, kykyä ennakoida, pärjätä, kestää ja palautua luonnon onnettomuuksista (Blaikie et al. 1994, 9).

14


3.3 Riskikäsitykset Kansalaisten varautumiseen ja kriisinkestävyyteen vaikuttavat väestön käsitykset uhkista ja riskeistä. Sosiaalitieteellisellä riskitutkimuksella on pitkät perinteet (ks. Slovic 1987) ja yhtenä keskeisenä tutkimuskohteena on ollut riskikäsitysten muotoutuminen. Riskikäsityksiä on tutkittu yksilön psykologisina, kognitiivisina prosesseina, joihin vaikuttavat sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät. Nämä kollektiiviset vaikuttimet, kuten lähipiiri, media ja kommunikaatioprosessit vaikuttavat yksilön tapaan sisäistää, tulkita ja ymmärtää ympärillä olevia riskejä. (Morgan et al. 2001.) Ihmisten riskikäsitykset poikkeavat riippuen kysytäänkö henkilöön itseen-sä, perheeseen tai väestöön yleisesti kohdistuvista riskeistä. Etenkin suureksi ero muodostuu, kun kansalaiset arvioivat itseensä kohdistuvia riskejä vähäi-semmäksi verrattuna väestöön yleisesti kohdistuviin riskeihin. (Sjöberg 1994.) Ilmiötä kutsutaan epärealistiseksi optimismiksi (unrealistic optimism) (Weinstein, 1980). Riskikäsityksillä on yhteys koettuun riskikontrolliin. Ihmiset suhtautuvat kielteisesti riskeihin, mitä vähemmän he tuntevat pystyvänsä vaikuttamaan riskiin. Eli hallittaviksi koetut riskit nähdään myös todennäköisempinä. (Slovic 1987.) Riskikäsityksiin vaikuttavat useat tekijät, kuten ymmärrys riskin todennäköisyyksistä ja vaikutuksista, joskin tutkimusten (muun muassa Heitz et al. 2009) mukaan luonnonilmiöistä aiheutuviin riskeihin suhtaudutaan eri tavoin kuin teknologisiin riskeihin (Renn 2008). Myös yksilöllisillä ominaisuuksilla, kuten iällä ja sukupuolella saattaa olla vaikutuksensa riskikäsityksiin. Naisilla on taipumus pitää riskejä vakavampina verrattuna valkoihoisten miesten riskikäsityksiin (Huang et al. 2013; Kaptan et al. 2013). Ilmiötä kutsutaan ”white male -efektiksi”. Syy erilaisiin riskikäsityksiin ei johdu biologisesta sukupuolesta, vaan ennen kaikkea väestöryhmien erilaisesta asemasta yhteiskunnassa. Hyvin koulutettujen ja varakkaiden riskikäsitykset poikkeavat heikommassa asemassa olevista. Toisaalta myös maailmankuvilla ja erilaisilla riskityypeillä on vaikutusta siihen, miten riskit käsitetään. (Finucane et al. 2000.) Lisäksi on kontekstuaalisia tekijöitä, kuten asema, perhestatus, asuinalue ja suhde asunnon omistamiseen (vuokralainen vai omistaja), jotka osaltaan vaikuttavat riskikäsityksiin. (muun muassa Kellens et al. 2011; Lindell & Perry 2000.) Muun muassa varakkuuden on katsottu olevan yhteydessä riskikäsitysten muotoutumiseen. Vähävaraisilla on taipumus pitää uhkiin liittyviä riskejä 15


suurempina, ja he ovat muita enemmän huolissaan mahdollisista seurauksista. (Fothergill et al. 2004; Flynn et al. 1994.) Myös informaatioon liittyvät tekijät, kuten tiedon saatavuus ja tiedonlähteet vaikuttavat väestön tapaan suhtautua riskeihin. Media ja etenkin ihmisten omat viestintäverkostot vaikuttavat yksilöiden riskikäsityksiin joko vahvistaen tai heikentäen riskeihin liittyvää informaatiota. (Frewer 2004; Frewer et al 2002). Kokemuksilla ja riskikäsityksillä on todettu olevan keskinäinen riippuvuus (Grothmann et al. 2006, Miceli et al. 2008, Terpstra 2009, Heitz et al. 2009, Siegrist et al. 2006). Asukkaat, jotka ovat kohdanneet onnettomuuksia ja vakavia häiriötilanteita, pitävät häiriötilanteen riskiä suurempana kuin kokemattomat väestöryhmät. Toisaalta, jos häiriötilanteista on selvitty ilman merkittävää haittaa, asukkaat saattavat arvioida, että myös seuraavalla kerralla pärjätään hyvin, jolloin halukkuus ryhtyä varautumis-toimenpiteisiin vähenee (Scolobig et al. 2012, Mileti 1992). Tulokset osoittavat, miten tapahtumalla itsellään ei välttämättä ole merkitystä vaan sillä, kuinka paljon haittaa häiriötilanteesta on aiheutunut yksilölle (Wachinger et al. 2013). Tulvia koskevassa tutkimuksessa havaittiin ihmisten riskitietoisuuden olevan korkeimmillaan heti häiriötilanteen jälkeen, jonka jälkeen riskikäsitykset alkavat hiljalleen muuttua vähemmän vaikuttavaan suuntaan. Häiriötilanne luo vastaanottavan ilmapiiriin, mahdollisuuden ikkunan (window of opportunity), jota voidaan hyödyntää väestön kouluttamisessa ja informoinnissa. Samaan vastaanottavaiseen mielentilaan voidaan pyrkiä muistelemalla koettuja häiriötilanteita ja niiden vaikutuksia. (Felgentreff et al. 2003.)

Riskikäsityksistä varautumistoimiin Toisaalta tutkijoiden (Wachinger et al. 2013) mukaan tietoisuus riskeistä ei välttämättä johda positiivisiin muutoksiin käyttäytymisessä. Yksilöt saattavat tiedostaa riskit, mutta hyväksyvät ne, koska kokevat hyötyvänsä enemmän vallitsevasta tilanteesta. Sähkökatkojen kaltaisiin häiriötilanteisiin ei välttämättä varauduta, koska kansalaisten riskikäsityksissä vakavan häiriön todennäköisyys, ja sen aiheuttama haitta nähdään niin vähäpätöisenä, ettei pidetä mielekkäänä nähdä vaivaa varautumisen eteen. Myös aikaisemmat kokemukset normalisoivat sähkökatkojen kaltaisia häiriötilanteita, ja ne voidaan kokea jopa myönteisinä, yhteisöllisyyttä korostavina tapahtumina, jos kotitaloudet pärjäävät hyvin (Heidenstrøm et al. 2018). 16


Kuten edellä todettu, kokemukset ja etenkin yksilöön kohdistuneet haitat vaikuttavat riskikäsityksiin. Mutta miten riskikäsitykset vaikuttavat varautumiseen? Ei ole mitenkään itsestään selvää, että ihmiset, jotka omaavat korkean riskikäsityksen ja joilla on kokemuksia häiriötilanteista, ryhtyisivät riittäviin varautumistoimiin. (Siegrist et al. 2006; Paton et al. 2006). Mitä enemmän ihmiset uskovat tietävänsä riskistä, sitä enemmän he luottavat omaan arvostelukykykyynsä eivätkä viranomaisten neuvoihin (Siegrist & Cvetkovich 2000). Wachinger et al. (2013) ovat koostaneet kolme keskeistä selitysmallia, jotka selittävät, miksi ymmärrys riskeistä ei johda varautumistoimiin. 1. Ihmiset tiedostavat riskit, mutta hyväksyvät ne, jolloin riskeillä ei ole vaikutusta käyttäytymiseen. 2. Ihmiset ymmärtävät riskit, mutta eivät tunnista itseään toimijana. Yksilö kokee varautumisen kuuluvan jollekin toiselle taholle, kuten viranomaisille. 3. Ihmiset tunnistavat riskit, mutta heiltä puuttuvat resurssit, joita varautuminen edellyttää. Toisinaan kyseessä voi olla tiedonpuute, jolloin ei tiedetä, miten tulisi varautua.

Korkea riskikäsitys ei siis välttämättä johda parempaan varautumiseen, vaan varautumiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät. Kulttuuriset tekijät saattavat olla yksi keskeisistä vaikuttimista, koska kulttuuri vaikuttaa sekä riskikäsityksiin että asukkaiden sopeutumiskeinoihin. (Akompad et al. 2013.) Kulttuuria voidaan tarkastella yhteisesti jaettuina käsityksinä arvoista, asenteista ja jaettuina uskomuksina (Appleby-Arnold et al. 2018).

3.4 Uskomukset ja varautuminen Tutkijat (Becker et al. 2013) ovat osoittaneet erilaisilla uskomuksilla olevan vaikutusta kotitalouksien varautumiseen. Uskomukset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: katastrofiuskomukset, varautumisuskomukset ja henkilökohtaiset uskomukset. Varautumista edistäviä katastrofiuskomuksia ovat usko katastrofin mahdollisuuteen ja sen todennäköisyyteen. Katastrofiuskomukset, jotka heikentävät halukkuutta varautua ovat uskomus, ettei katastrofi ole todennäköinen tai että siitä varoitetaan etukäteen, jos sellainen tapahtuisi. Varautumiseen liittyviä uskomuksia ovat uskomus varautumisen tärkeyteen, usko siihen, että joutuu pärjäämään omillaan katastrofissa ja että varautuminen kuuluu arkeen (on

17


normaalia toimintaa). Negatiivisia varautumisuskomuksia olivat epäily, ettei varautumisesta ole hyötyä tosipaikan tullen tai että pitää varautumista liioitteluna (ei normaalina toimintana). Henkilökohtaisia uskomuksia (personal beliefs), jotka vahvistavat yksilöiden halua varautua ovat usko omaan kykyyn varautua (self-efficacy), usko varautumisen kuuluvan vastuulleen ja usko siitä, että on vastuussa lähipiiristä, kuten perheenjäsenistä. Käsitykset, jotka heikentävät halukkuutta varautua ovat ajattelu, ettei itselle voi käydä mitään ja että muut ovat haavoittuvaisempia kuin henkilö itse. Lisäksi heikentäviä uskomuksia ovat käsitykset, että saa muilta apua koska tahansa ja uskomus, ettei varautuminen kuulu omalle vastuulle (Becker et al. 2013).

3.5 Luottamus ja varautuminen Luottamus on tunnistettu yhdeksi keskeiseksi riskikäsityksiä muokkaavaksi tekijäksi etenkin, jos ihmisellä ei ole aikaa, tietoa tai motivaatiota paneutua riskeihin (Visschers & Siegrist 2008). Tosin eroja varautumisen ja luottamuksen kesken löytyy riippuen siitä, mistä uhkasta on kyse, ja kuinka tuttu se on väestölle (Paton 2007). Myös kulttuurierot vaikuttavat luottamuksen ja varautumisen väliseen yhteyteen (Viklund 2003). Vahvan luottamuksen viranomaisiin on arvioitu olevan yhteydessä yksilöiden heikompaan varautumiseen (Han et al. 2011; Grotmann 2006). Esimerkiksi luottamus viranomaisten tekemiin tulvasuojauksiin muuttaa kansalaisten riskikäsityksiä. Tulvia ei pidetä enää yhtä todennäköisinä. Tämän seurauksena asukkaiden halukkuus varautua tulviin heikkenee. (Terpstra et al. 2009.) Toisaalta empiirissä tutkimuksissa (Basolo et al. 2008) on havaittu päinvastaisiakin tuloksia ja siten luottamuksen ja varautumisen välinen yhteys on osittain epäselvä (Han et al. 2017). Paljon riippuu siitä, miten luottamus vaikuttaa väestön ymmärrykseen oman toiminnan merkityksestä. Sillä ne, jotka mieltävät varautumisen omaksi velvollisuudekseen, varautuvat muita todennäköisemmin (Perry & Lindell 2008). Viranomaisilla on mahdollisuus ohjeistaa ja informoida väestöä, mutta vaikutus ihmisten haluun ottaa vastuuta omasta turvallisuudesta ja varautua häiriötilanteisiin riippuu kansalaisten ja viranomaisten välisten suhteiden laadusta. Jos viranomaiset koetaan ”reiluina” ja yhteisöä vahvistavana tekijänä, voimistaa se luottamusta ja edistää kansalaisten halukkuutta varautua ja ottaa ohjeita vastaan. Jos suhde on heikko ja luottamus vähäinen, kansalaiset jättävät huomioimatta

18


viranomaisten ohjeet ja määräykset. (Eng & Parker 1994; Lion et al. 2002; Paton et al. 2005.) Kun tarkastellaan kriisinkestävyyttä, joka on laajempi käsite kuin varautuminen, luottamus yhteiskuntaan ja sen instituutioihin näyttää olevan kriisinkestävyyden keskeisiä tunnusmerkkejä (Hyvönen & Juntunen 2018).

19


4. Menetelmät

Tutkimuksessa kotitalouksien kriisinkestävyyttä tarkastellaan varautumisen näkökulmasta puhelinhaastatteluaineiston avulla, jossa varautumisen kuva muodostuu kotitalouksien subjektiivisista käsityksistä. Kerätty aineisto valottaa vastaajien henkilökohtaisia arvioita omasta varautumisesta ja pärjäämisestä, auttamishalusta, varautumisuskomuksista sekä luottamuksesta viranomaisiin. Kysely muodostui 18 pääkysymyksestä ja kahdeksasta taustamuuttujasta. Kyselyssä saatuja tuloksia verrataan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön omatoimista varautumista koskeviin aikaisempiin kyselyihin vuosilta 2010, 2013 ja 2015 sekä vuoden 2016 Kotitalouksien varautumista selvittäneeseen raporttiin (Laurikainen 2016). Lisäksi tuloksia peilataan sopivilta osin Pelastusopiston Suomalaisten pelastusasenteet 2017 -tutkimuksen (Kokki 2018) tuloksiin. Haastatteluaineiston perusteella pyritään vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: • Miten kansalaiset arvioivat omaa pärjäämistä ja varautumista häiriötilanteisiin? • Miten kansalaisten arviot varautumisesta ovat yhteydessä varautumisuskomuksiin, kokemuksiin ja viranomaisluottamukseen? • Miten kansalaisten varautuminen eroaa kaupunkiympäristön ja maaseudun välillä? • Minkälaista on yhteisöresilienssi auttamishalun ja avuntarpeen näkökulmista? • Mitä kansalaisten arviot varautumisesta tarkoittavat kriisinkestävyyden näkökulmasta? Tutkimuksen peruskohderyhmän (N) muodostivat iältään vähintään 15vuotiaat mannersuomalaiset ja äidinkielenään suomea puhuvat henkilöt. Tutkimuksen kokonaisotos (n) oli yhteensä 1000 suoritettua haastattelua. Aineistonkeruun toteutti Suomen Kyselytutkimus Oy. Puhelinhaastattelut suoritettiin tietokoneavusteisen haastattelujärjestelmän (CATI) välityksellä 28.6.2018–31.7.2018 välisenä aikana Otos muodostettiin yksinkertaisella satunnaisotannalla etukäteen määriteltyjen aluekiintiöintien sisällä. Aineisto on painotettu vastaamaan Manner-Suomen ikäryhmä- ja sukupuolijakaumaa.

20


Kokonaisotoksen tilastollinen virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla enintään ± 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Raportin kuvioissa tulokset on pyöristetty, jolloin vastaukset eivät välttämättä summaudu sataan prosenttiin.

21


5. Tulokset 5.1 Turvallisuustaidot Turvallisuustaitojen oppiminen on osa omatoimisen varautumisen kehittämistä, koska häiriötilanteissa kansalaisten kyvyt toimia itsenäisesti korostuvat. Vastaajia pyydettiin arvioimaan turvallisuustaitojaan liittyen hätäilmoituksen, alkusammutuksen, hätäensiavun ja yleisen vaaramerkin suhteen. Saatujen tulosten mukaan aikaisempaa (vrt. 2015) suurempi osa väestöstä kokee hallitsevansa turvallisuustaidot vähintään hyvin. Kysytyistä taidoista ainoastaan alkusammutusten osalta kehitys ei ole ollut yhtä myönteinen. Positiivisesta kehityksestä huolimatta edelleen on runsaasti väestöä, joka ei koe hallitsevansa etenkin hätäensiavun taitoa. Tulosten valossa näyttää siltä, että alkusammutustaito on edelleen (vrt. Laurikainen 2015) turvallisuustaidoista sukupuolittunein. Myös iäkkäät (+65-vuotiaat) kokevat muita harvemmin osaavansa alkusammuttaa tai antaa hätäensiapua.

Kuvio 1. Vastaajien arviot omasta osaamisesta: alkusammutustaito (%)

22


Hätäilmoituksen tekemisen kokee hallitsevansa vähintään hyvin 95 prosenttia vastaajista. Alkusammutuksen taidon vähintään hyvin osaavia on vastaajista 61 prosenttia. Viidesosa (21 %) naisista kokee osaavansa välttävästi tai ei ollenkaan alkusammuttaa, kun miesten vastaava osuus jää seitsemään prosenttiyksikköön. Muiden turvallisuustaitojen kohdalla tällaista sukupuolittunutta eroa ei ole havaittavissa.

Kuvio 2. Vastaajien arviot omasta osaamisesta: hätäensiapu (%)

Reilu puolet (58 %) vastaajista kokee tietävänsä vähintään hyvin, miten tulee toimia yleisen vaaramerkin kuuluttua. Toisaalta Pelastusasenteet 2017 -tutkimuksessa (Kokki 2018) ilmeni vain kolmasosan vastaajista tunnistavan yleisen vaaramerkin. Pelastusasenteet 2017 -tutkimuksen (Kokki 2018) mukaan 78 prosenttia ilmoittaa käyneensä ensiapuun tai pelastusalaan liittyvän kurssin. Entä miten kansalaiset arvioivat taitojaan? Turvallisuustaidoista epävarmuutta koetaan eniten juuri hätäensiavun suhteen. Vain 46 prosenttia ilmoittaa osaavansa vähintään hyvin antaa hätäensiapua. Vähän alle kolmasosa (29 %) uskoo hallitsevansa hätäensiavun taidon kohtalaisesti, mutta neljäsosa (25 %) ei osaa lainkaan tai välttävästi. Yli 65-vuotiaista peräti 38 prosenttia kokee, ettei osaa hätäensiapua lainkaan tai vain välttävästi. Vertailtaessa aikaisempiin kyselyihin vähintään hyvin turvallisuustaidot hallitsevien osuus näyttää hiukan kasvaneen hätäensiavun ja hätäilmoituksen

23


Kuvio 3. Vastaajien arvio omasta osaamisesta: toiminta yleisen vaaramerkin kuuluttua (%)

Kuvio 4. Vastaajien arvio omasta osaamisesta: hätäilmoituksen teko (%)

kohdalla. Myös yleisen vaaramerkin tunnettuuden heikkenemisen kehitys näyttää pysähtyneen. Tosin tuloksia vertailtaessa on huomioitava muutokset kysymysten asettelussa. Ennen vuotta 2018 tehdyissä kyselyissä kysymyksessä vastaajia pyydettiin arvioimaan taitojen lisäksi myös tietoja kyseisiin turvallisuustaitoihin liittyen5. Kyselyn avulla haluttiin selvittää väestön valmiutta varautumiskoulutuksiin. Väitteen ”voisin osallistua varautumisaiheita käsittelevään koulutukseen” kans-

5 Turvallisuus tiedot ja taidot ovat kaksi eri mitattavaa asiaa. Vuoden 2018 kyselyssä kysymyksen validiteettia parannettiin, mittaamalla ainoastaan taitoja.

24


sa täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä (positiivinen asenne) on 43 prosenttia vastaajista. Joka neljännellä (24 %) vastaajalla on neutraali (ei samaa eikä eri mieltä) suhtautuminen varautumiskoulutuksiin osallistumiseen ja joka kolmas (32 %) ei olisi valmis (täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteen kanssa) osallistumaan koulutuksiin. Iäkkäillä valmius osallistua varautumiskoulutuksiin on kaikista alhaisin, mikä on havaittu myös vuonna 2016 tehdyssä kyselyssä (Laurikainen 2016). Yli 65-vuotiasta alle kolmasosa (30 %) oli väitteen kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä.

Kuvio 5. Valmius osallistua varautumisasioita käsittelevään koulutukseen (%)

5.2 Varautuminen uhkiin ja pärjääminen Harva suomalainen kokee olevansa erinomaisesti varautunut erilaisiin häiriötilanteisiin ja turvallisuusuhkiin. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, ovatko he mielestään riittävästi varautuneet erilaisiin häiriötilanteisiin ja uhkiin asteikolla 1–5 (en lainkaan – erinomaisesti). Tulipalojen varalta omasta mielestään vähintään hyvin on varautunut 63 prosenttia vastaajista. Noin puolet kokee varautuneensa myös kotitapaturmiin (53 %), vesivahinkoihin (49 %) ja sähkökatkoihin (45 %). Sen sijaan elintarvikkeiden jakeluhäiriöön (28 %), vedenjakeluhäiriöön (25 %) ja myrskyyn (24 %) vähintään hyvin varautuneita on noin neljäsosa vastaajista. Kaikista kysytyistä uhkista vähiten varautuneita oltiin puhelin- ja internetverkkojen toimimattomuuteen (13 %) sekä tulviin (10 %). Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka monta päivää vastaajataloudet selviytyisivät ilman keskeisiä resursseja, kuten ilman vettä tai sähköä. Tulosten tulkinnassa keskeistä on havaita, kuinka suuri osa kotitalouksista pärjäisi vähintään kolme vuorokautta. Vähintään kolme vuorokauden itsenäinen

25


Kuvio 6. Vastaajien arvio omasta varautumisen tasosta suhteessa erilaisiin uhkiin ja häiriötilanteisiin (%)

pärjääminen häiriötilanteita ajatellen on voimassa oleva suositus kotitalouksille (SM 2017). Lähes kaikki vastaajat arvioivat pärjäävänsä ilman julkista liikennettä (98 %) tai ilman apteekissa käyntiä (99 %) vähintään kolme vuorokautta. Yhtä pitkään ilman internetyhteyttä pärjäisi lähes 89 prosenttia vastaajista ja ilman puhelinyhteyttä 84 prosenttia. Ilman ruokakaupassa käyntiä vähintään kolme vuorokautta pärjäisi 90 prosenttia vastaajista. Haastavinta suurimmalle osalle olisi selvitä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Ilman sähköä pärjäisi vähintään kolme vuorokautta 68 prosenttia vastaajista. Ilman juoksevaa vettä vähintään kolme vuorokautta pärjäisi hiukan reilu puolet (53 %) vastaajista. Vuonna 2017 julkaistussa kansalaisturvallisuutta selvittäneessä tutkimuksessa (Kekki 2017) kansa-

26


laisten pärjäämistä selvitettiin vastaavanlaisella kysymyksellä6. Myös vuonna 2017 vaikeimmaksi arvioitiin pärjääminen ilman juoksevaa vettä, sähköä, puhelinyhteyttä tai ruokakaupassa käyntiä. Sen sijaan vuoden 2017 kyselyssä useamman resurssin kohdalla vastaajat arvioivat pärjäävänsä vähemmän aikaa kuin tässä tutkimuksessa. Selittävänä tekijänä saattaa olla kyselyjen erilainen vastausajankohta. Edellisen tutkimuksen haastattelut kerättiin talvella, kun tämän tutkimuksen aineisto keskellä kesää. Erilaisilla vuodenajoilla on todennäköisesti vaikutusta vastaajien kokemaan pärjäämiseen.

Kuvio 7. Kotitalouksien arvio pärjäämisestä erilaisissa häiriötilanteissa (%)

Asuinpaikalla näyttää olevan merkitystä suhteessa pärjäämiseen. Maalla asuvat arvioivat pärjäävänsä lähestulkoon kaikkien resurssien kohdalla pidempään kuin kaupunkilaiset. Maalla asuvista 74 prosenttia arvioi pärjäävänsä ilman juoksevaa vettä vähintään kolme vuorokautta, kun vastaava osuus on pienempi kaupunkien keskustoissa (51 %) ja lähiöissä (41 %). Myös sähköttä pärjääminen korostuu maaseudulla, jossa 86 prosenttia kotitalouksista

6 Vuonna 2017 kysyttiin pärjäämisestä käteisellä rahalla, mikä jätettiin pois tästä tutkimuksesta.

27


pärjäisi vähintään kolme vuorokautta. Kaupunkialueilla asuvista yli kolme vuorokautta pärjäisi sähköttä selkeästi pienempi osa (keskusta 65 %, lähiö 55 %). Kaupunkilaisista hiukan pienempi osa (keskusta-alueet 86 %, lähiöt 88 %) arvioi pärjäävänsä ilman kaupassa käyntiä vähintään kolme vuorokautta verrattuna maalla asuviin (95 %). Koetun pärjäämisen lisäksi myös varautumisessa on eroja alueittain. Kaikkien muiden uhkien paitsi puhelin- ja internetverkkojen toimimattomuuden kohdalla, maaseudulla tai haja-asutusalueella asuvat kokevat olevansa paremmin varautuneita kuin kaupunkien keskustoissa tai lähiöissä asuva väestö. Suurimmat eroavaisuudet varautumisessa löytyvät vedenjakelu- ja elintarvikejakeluhäiriöiden kohdalla. Maaseudun asukkaista peräti 43 prosenttia kokee olevansa vähintään hyvin varautuneita vedenjakeluhäiriöön, kun vastaava osuus kaupunkien keskusta-alueilla (21 %) ja lähiöissä (16 %) on huomattavasti alhaisempi. Elintarvikehäiriön kohdalla noin 40 prosenttia maaseutuasujista kokee olevansa vähintään hyvin varautuneita, kun taas lähiöissä (18 %) ja keskusta-alueilla (30 %) asuvista harvempi näin kokee. Suunnitelmallisuus, kuten häiriötilanteista keskustelu, on osa varautumista. Kyselyn mukaan maalla asuvat ovat keskustelleet häiriötilanteisiin varautumisesta keskimäärin kaupunkilaisia useammin. Maalla asuvista täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä väitteen "Olen keskustellut häiriötilanteisiin varautumisesta läheisteni kanssa" -väitteen kanssa 53 % maalla asuvista vastaajista on täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä. Kaupunkialueilla (keskusta-alueet 39 %, lähiöt 40 %) varautumisesta käytävä keskustelu ei ole keskimäärin yhtä yleistä. Tulosten perusteella näyttää siltä, että maalla asuvat kokevat pärjäävänsä ja varautuvansa häiriötilanteisiin kaupunkilaisia keskimäärin paremmin. Maaseutu on asuinympäristönä erilainen ja häiriötilanteita, kuten sähkökatkoja, esiintyy maalla kaupunkialueita useammin (Energiateollisuus 2018). Erot asuinympäristöissä tuottavat erilaista varautumiskäyttäytymistä ja asennoitumista varautumista kohtaan. Ei ole kovin yllättävää, että maaseudulla asuvista reilusti yli puolet (61 %) on samaa mieltä väitteen ”varautuminen kuuluu normaaliin arkeen” kanssa. Lähiöissä näin taas ajattelee vain reilu kolmasosa (35 %) ja kaupunkien keskusta-alueilla 43 prosenttia. Maaseudun asukkaiden positiiviset arviot pärjäämisestä sekä myönteinen suhtautuminen kotivaraan ja varautumiseen tuovat esiin maaseudulle sijoittuvien yhteisöjen kriisinkestävyyteen vaikuttavia ominaisuuksia (ks. Bruneau et al. 2003; Norris et al. 2008). Kun verrataan kaupunkilaisiin, maaseudun kotitalouksissa ja yhteisöissä on todennäköisesti varauduttu paremmin häiriötilanteisiin, 28


koska elämäntapa pientalo- ja maatilaympäristössä kauempana palveluista, ohjaa varautumista tukevaan käyttäytymiseen. Häiriötilanteen sattuessa maalla asuvilla on enemmän redundanssia (päällekkäisyys), joka ilmenee varajärjestelyinä, kuten vaihtehtoisina lämmitysjärjestelminä, kotivarana, ja naapuriapuna. Kotitalouksissa ja yhteisöissä, joilla on kokemusta aikaisemmista häiriötilanteista, ilmenee tilanteiden vaatimaa kykyä ja kekseliäisyyttä (resourcefulness) tunnistaa häiriötilanteiden aiheuttamat ongelmat sekä priorisoida omaa toimintaansa vastaamaan syntyviin ongelmatilanteisiin. Häiriötilanteisiin varautuminen vaatii myös taloudellisia resursseja muun muassa kotivaran ylläpitoon. Taloudellisesti ahtaalla olevista kotitalouksista puuttuu varautumiseen tarvittavia resursseja (Cutter at al. 2000). Tämän tutkimuksen vastaajat, jotka arvioivat taloutensa tulojen riittävyydessä olevan vaikeuksia, arvioivat keskimäärin pärjäävänsä ilman ruokakaupassa käyntiä vähemmän aikaa kuin taloudellisesti paremmin toimeentulevat kotitaloudet. Taloudellisesti heikommassa asemassa olevista kotitalouksista 82 prosenttia pärjäisi vähintään kolme vuorokautta ilman täydennyksiä, kun taloudellisesti paremmin pärjäävistä vastaava osuus (91 %) on paljon suurempi. Samansuuntainen tulos on havaittavissa kysyttäessä, kuinka pitkään pärjäisi ilman juoksevaa vettä. Taloudellisesti heikommassa asemassa olevista talouksista vähintään kolme vuorokautta arvioi pärjäävänsä vain 44 prosenttia kotitalouksista, kun paremmin pärjäävissä yli puolet (55 %).

Varautumisen ja pärjäämisen välinen riippuvuus Tutkimuksessa haluttiin tarkastella varautumistason ja pärjäämisen välistä riippuvuutta. Oletuksena oli, että korkeammaksi arvioitu varautumistaso olisi positiivisesti yhteydessä koettuun pärjäämiseen. Kysymyksistä muodostettiin kaksi summamuuttujaa, jotka kuvaavat juuri häiriötilanteisiin liittyvää varautumista7 ja pärjäämistä8. Tarkasteltaessa varautumisen ja pärjäämisen välistä riippuvuutta huomataan, että vastaajat, jotka arvioivat varautumisensa hyväksi, kokevat keskimäärin myös pärjäävänsä erilaisissa häiriötilanteissa muita paremmin. Varautumisen ja pärjäämisen välillä on siis positiivinen riippuvuus, joskin heikko (rs = .342, p < 0.01, N = 956).

7 Varautumisen summamuuttuja (α = 0,77) muodostettu kysymyksistä K2.3, K2.4, K2.5, K2.6, K2.7. Ks. liite kyselylomake. 8 Pärjäämisen summamuuttuja (α = 0,74) muodostettu kysymyksistä K4.1, K4.2, K4.4, K4.6, K4.7. Ks. liite kyselylomake

29


Kotivara Kotitalouksiin suositellaan hankittavaksi ylimääräistä ruokaa ja muita tarvikkeita (kotivara9) häiriötilanteiden varalta. Kotitalouksien aineellista varautumista on selvitetty useammassa kyselytutkimuksessa (mm. Kokki 2018; Kekki & Mankkinen 2016; Laurikainen 2015). Tuloksista ilmenee, että kotivara on vuosien saatossa yleistynyt kotitalouksissa (Kokki 2018). Yhdeksällä kotitaloudella kymmenestä on kotivaraa vähintään kolmeksi vuorokaudeksi (Laurikanen 2015). Toisaalta kysymyksen asettelusta riippuen vastaukset vaihtelevat. Pelastusasenteet 2017 -kyselyssä (Kokki 2018) vain 49 prosenttia vastaajista katsoi omaavansa ruokaa ja elintarvikkeita kriisitilanteiden varalta. Vanhemmalla väestöllä kotivara on yleisempi kuin nuorilla (Kokki 2018; Laurikainen 2015) ja maalla asuvat ovat tässäkin suhteessa paremmin varautuneet kuin kaupunkilaiset (Laurikainen 2015). Tässä kyselyssä haluttiin selvittää väestön asenteita kotivaraa kohtaan. Asennetta tähän kotitalouksien keskeiseen varautumistoimenpiteeseen mitattiin väitteellä ”ylimääräisen ruoan hankkiminen kotiin mahdollisen sähkökatkon varalta on liioittelua”. Lähestulkoon puolet (46 %) vastaajista on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Toisaalta joka neljäs (25 %) oli väittämän kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Positiivinen suhtautuminen kotivaraan näkyy etenkin vanhemmissa ikäryhmissä sekä maalla asuvien keskuudessa. Iäkkäiden (yli 65-vuotiaat) ryhmässä 48 prosenttia oli väitteen kanssa eri mieltä, kun nuorimmista (15–24-vuotiaat) vain joka kolmas (34 %). Maaseudulla asuvista reilusti yli puolet (58 %) on väitteen kanssa eri mieltä. Vastaava osuus kaupunkien keskustoissa asuvilla on 40 prosenttia. Tulokset kotivaraan liittyvistä asenteista tukevat aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu kotivaran olevan yleisempi juuri ikääntyneiden ja maalla asuvien keskuudessa. Asenteilla kotivaraa kohtaan ja kotitalouksien materiaalisella varautumisen tasolla on todennäköisesti keskinäinen riippuvuussuhde.

9 Kotivaralla tarkoitetaan kotitalouksien aineellista varautumista, kuten ruokaa ja vesiastioita (Rautavirta 2014).

30


Syyt puutteelliseen varautumiseen Mikäli vastaaja ilmoitti jonkin uhkan kohdalla olevansa heikosti tai ei lainkaan varautunut, ohjattiin jatkokysymykseen, jossa tiedusteltiin syitä varautumisen puutteellisuuteen. Vastaaja saattoi valita useamman syyn. Useimmin mainittuja syitä ovat luottamus siihen, että kaikki toimii (47 %) ja ettei ole tullut ajatelleeksi varautumista (27 %). Noin viidesosa (22 %) tarkasteluryhmän vastaajista piti yhtenä syynä varautumisen hyödyttömyyttä, uskoen, ettei varautumisesta olisi apua. Noin 15 prosenttia vastaajista ei tiedä, miten tulisi varautua ja reilu kymmenesosa (13 %) pitää puutteellisen varautumisen syynä sitä, että varautuminen kuuluu muiden vastuulle. Vuoden 2016 kotitalouksien varautumista tutkineessa kyselyssä (Laurikainen 2016) puutteellisen varautumisen syitä kysyttiin häiriötilanteisiin liittyvän toiminnan suunnittelun näkökulmasta. Yleisimmin mainitut syyt siihen, että vastaaja ei ollut suunnitellut, mitä tekisi vakavassa häiriötilanteessa, olivat "ei ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa" (55 % vastaajaryhmästä) ja ”ei pidä tärkeänä asiana” (22 % vastaajaryhmästä).

Kuvio 8. Minkä arvelette olevan syynä, että ette ole riittävästi varautuneet? Monivalintakysymys (n = 857)

31


Wachingerin et al. 2013 mukaan yksilöiden heikon varautumisen taustalla on ihmisten suhde riskikäsityksiin. Riskit saatetaan tiedostaa, mutta ne hyväksytään tai koetaan varautumisen kuuluvan toiselle taholle. Kyselyssä yleisimmäksi syyksi vähäiseen varautumiseen nousi luottamus siihen, että kaikki toimii. Vastaajat pitävät häiriötilanteisiin liittyviä riskejä todennäköisesti niin pieninä, että hyväksyvät ne eikä tällaisella riskikäsityksellä ole vaikutusta käyttäytymiseen. Toisaalta se, ettei osa vastaajista ole ajatellut koko varautumisasiaa, saattaa johtua siitä, etteivät he tunnista omaa rooliaan varautumisessa. Vain pieni osa vastaajista kokee resurssien, tietojen ja taitojen puutteen olevan syy varautumattomuuteen. Väittämän ”varautuminen kuuluu normaaliin arkeen” kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä olevia on yhteensä 45 prosenttia vastaajista. Maaseudulla asuvista 61 prosenttia pitää varautumista osana arkea, kun kaupunkilaisista (lähiössä 35 %, kantakaupungissa 43 %) selkeästi pienempi osa kokee näin. Ikäryhmittäin tarkasteltuna nähdään, että vanhemmat ikäryhmät pitävät varautumista keskimääräistä useammin normaalina osana arkea kuin nuoremmat ikäryhmät.

Kuvio 9. Varautuminen kuuluu normaaliin arkeen (n = 985)

Kuvio 10. Varautuminen kuuluu normaaliin arkeen väittämän tarkastelu ikäryhmittäin (n = 989)

32


5.3 Kokemukset ja huoli vakavista onnettomuuksista sekä häiriötilanteista Kokemukset häiriötilanteista etenkin silloin, jos niistä on aiheutunut haittaa, saavat ihmiset varautumaan (Wachinger et al. 2013). Suomalaisista melko harvalla on kokemuksia pitkäkestoisista häiriötilanteista (Laurikainen 2016) tai vakavista onnettomuuksista, millä on vaikutusta varautumiskäyttäytymiseen. Joka viides vastaaja (20 %) ilmoittaa, että talouteen on kohdistunut jonkinlainen häiriötilanne, kuten pitkäkestoinen sähkökatko, tai että on kokenut vakavan onnettomuuden. Tutkimuksessa haluttiin tarkastella kokemusten ja varautumisen välistä suhdetta. Varautumista kuvaamaan muodostettiin kolmiportainen summamuuttuja10, jota verrattiin häiriötilannekokemuksiin. Tulosten mukaan ne, joilla oli kokemuksia häiriötilanteista, ovat useammin kohtalaisesti tai hyvin varautuneita (77 %) kuin ne vastaajat, joilla vastaavia kokemuksia ei ollut. Heistä vain reilu puolet (57 %) on samassa määrin varautunut.

Kuvio 11. Kokemusten ja varautumisen välisen suhteen tarkastelu

10 Varautumisen summamuuttuja (α = 0,77) muodostettu kysymyksistä K2.3, K2.4, K2.5, K2.6, K2.7. Ks. liite kyselylomake

33


Puolet (50 %) vastaajista ei ole huolissaan vakavan häiriötilanteen seurauksista itselle ja läheisille. Noin joka neljäs (24 %) suhtautuu väittämään neutraalisti (ei samaa eikä eri mieltä) ja 27 prosenttia on huolissaan (väittämän kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä) mahdollisista seurauksista. Vastaajat, jotka kokevat olevansa taloudellisesti tiukoilla, ovat useammin (45 %) huolissaan seurauksista kuin hyvin toimeentulevat (24 %). Myös iällä näyttää olevan merkitystä. Etenkin yli 65-vuotiaissa korostuu (59 %) huoli mahdollisista seurauksista.

Kuvio 12: Tulojen riittävyys ja huoli häiriötilanteen seurauksista (n = 978)

Kuvio 13. Huoli häiriötilanteen seurauksista ikäryhmittäin tarkasteltuna (n = 988)

34


Se, että iäkkäät ja pienituloiset ovat muihin verrattuna keskimäärin useammin huolissaan häiriötilanteiden seurauksista, liittyy todennäköisesti näiden ryhmien haavoittuvuuteen ja oman elämän hallinnan tunteeseen (Fothergill et al. 2004; Cutter et al. 2003). Ikääntymisestä seuraava toimintakyvyn heikkeneminen, sosiaalisten verkostojen vähäisyys tai resurssien kuten vakuutusten puute ovat tekijöitä, jotka heikentävät häiriötilanteissa pärjäämistä ja niistä toipumista (Cutter et al. 2000; D asgupta 1995).

5.4 Auttamishalu, avuntarve ja valmius vapaaehtoistehtäviin Lähestulkoon kaikki vastaajat olisivat valmiita auttamaan ainakin jotain tahoa yli kolmen vuorokauden mittaisen sähkökatkon aikana. Vain kaksi prosenttia ilmoitti, ettei auttaisi ketään. Puolet (48 %) vastaajista olisi valmis auttamaan ketä tahansa avun tarvitsijaa. Muita useimmiten mainittuja tahoja olivat perhe, ystävät ja naapurit. Yhteensä puolet vastaajista (50 %) arvioi pärjäävänsä ilman muiden apua yli kolme vuorokautta kestävän sähkökatkon aikana. Kolmasosa (33 %) ilmoitti tarvitsevansa apua ja 17 prosenttia vastaajista ei osannut arvioida avun tarvettaan. Naisvastaajista 40 prosenttia arvioi tarvitsevansa apua, kun miehistä vain joka neljäs (25 %). Sukupuolten välillä havaittu ero avun tarpeessa liittynee naisten ja miesten erilaisiin riskikäsityksiin. Keskimäärin naiset pitävät riskejä vakavampina kuin miehet ja selittäviä tekijöitä ilmiön taustalla ovat yhteiskunnalliseen asemaan ja kulttuuriin liittyvä seikat, ei niinkään biologiset (Finucane et al. 2000). Myös asuinpaikalla näyttää olevan merkitystä. Maaseudulla asuvista joka viides (20 %) arvioi tarvitsevansa apua, kun kaupunkien keskustoissa (35 %) ja lähiöissä (40 %) asuvista huomattavasti useampi arvioi tarvitsevansa apua. Niiltä, jotka arvioivat tarvitsevansa pitkässä sähkökatkossa muiden apua kysyttiin, kenen apuun he ensisijaisesti turvautuisivat. Yli puolet (57 %) ilmoittaa turvautuvansa ainakin perheen apuun. Ystävien apuun turvautuisi 16 prosenttia, naapurien 15 prosenttia ja noin joka viides (19 %) vastaajaryhmästä valitsi kohdan ”jonkin muun” apuun. Vain noin joka kymmenes (9 %) uskoi turvautuvansa poliisin tai pelastustoimen apuun.

35


Kuvio 14. Kenen apuun turvautuisitte ensisijaisesti? (n = 296)

Erikseen kysyttiin asukkaiden luottamusta ulkopuoliseen avunsaantiin. Peräti 86 prosenttia vastaajista uskoo saavansa ulkopuolista apua vakavassa häiriötilanteessa. Vain neljä prosenttia oli väitteen kanssa eri mieltä. Luottamuskysymyksenä usko avunsaantiin on positiivinen ilmiö, mutta yksilön varautumisen kannalta se ei sitä välttämättä ole. Uskomusta ulkopuoliseen avunsaantiin pidetään (Becker et al. 2013) omatoimista varautumista heikentävänä tekijänä. Jos uskoo saavansa aina apua, miksi olisi tarvetta omatoimiseen varautumiseen?

Kuvio 15. Usko avunsaantiin vakavassa häiriötilanteessa

36


Erilaiset katastrofit ja häiriötilanteet ovat osoittaneet ihmisten toimivan hyvin auttavaisesti ja osallistuminen vapaaehtoistehtäviin on yleistä väestön keskuudessa (Dynes & Quarantelli 1977). Etenkin yhteisöissä, joiden jäsenet tuntevat toisensa tai ovat sukulaissuhteissa, avunanto on laaja-alaista (Davis 1975). Yhteensä 60 prosenttia vastaajista arvioi, että voisi oma-aloitteisesti osallistua vähintäänkin melko todennäköisesti vapaaehtoistehtäviin, mikäli yhteiskuntaa kohtaisi vakava kriisi tai häiriötilanne. Mikäli vapaaehtoistehtäviin pyydettäisiin, esimerkiksi viranomaisten tai järjestön toimesta, peräti 77 prosenttia vastaajista olisi valmis osallistumaan. Kysyttäessä syitä osallistumattomuuteen yleisemmiksi syiksi nousivat vastaajien korkea ikä, sairaudet ja heikkokuntoisuus (77 prosenttia vastaajaryhmän vastaajista).

Kuvio 16. Kuinka todennäköisesti vastaaja olisi valmis osallistumaan omaaloitteisesti tai pyydettäessä vapaaehtoistehtäviin, mikäli yhteiskuntaa kohtaisi vakava kriisi tai muu vakava häiriötilanne.

37


5.5 Luottamus viranomaisiin ja varautumisuskomukset Se, miten kansalaiset käsittävät viranomaisten varautumisen häiriötilanteisiin, vaikuttaa kansalaisten varautumiseen. Kansalaiset jotka mieltävät varautumisen omaksi velvollisuudekseen, ei vain viranomaisten tehtäväksi, varautuvat muita todennäköisemmin (Perry & Lindell 2008). Kansalaisten kriisinkestävyys on vuorovaikutteisessa suhteessa ympäristönsä kanssa. Yhteiskunnan instituutioiden varautumistyö luo ympäristön, johon kansalainen sopeuttaa ja mukauttaa omaa toimintaansa. Tällöin varautuminen edellyttää ymmärrystä oman toiminnan merkityksestä suhteessa toimintaympäristöön (Wachinger et al. 2013). Kun asukkaat eivät voi luottaa, että viranomaiset pystyvät estämään häiriötilanteet, kotitalouksissa varaudutaan omatoimisesti (Terpstra et al. 2009). Tutkimuksessa haluttiin selvittää, missä määrin kansalaiset luottavat viranomaisten varautumiseen ja onko havaittavissa alueittaisia eroja. Tuloksista ilmenee, että väittämän ”viranomaiset ovat varautuneet hyvin vakavia häiriötilanteita, kuten pitkiä sähkökatkoja varten” kanssa samaa tai jokseenkin samaa mieltä olevia on yli puolet (55 %) vastaajista. Lähestulkoon kolmasosa (30 %) ei ole samaa eikä eri mieltä ja ainoastaan 15 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Kaupunkialueilla (lähiöt ja keskusta-alueet) asuvat suhtautuvat viranomaisiin luottavaisemmin (58 %) (väitteen kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä) kuin maaseudulla (49 %) asuvat. Tulosta selittää ainakin osittain se, että maaseudulla viranomaisten palvelutaso, etenkin vasteajat, ovat heikommat kuin tiheästi asutuilla kaupunkialueilla. Myös yhteiskunnan keskeisen infrastruktuurin, kuten sähköverkkojen ja tietoverkkojen jatkuvuudenhallintaan on panostettu vähemmän kaupunkikeskuksien ulkopuolella.11 Kuviossa 16 tarkastellaan maaseudun ja kaupungin välisiä eroja suhteessa ”viranomaiset ovat varautuneet hyvin vakavia häiriötilanteita, kuten pitkiä sähkökatkoja varten” -väittämään. Kuviossa kaupungin keskustoissa ja lähiöissä asuvat on yhdistetty yhdeksi kaupunkiluokaksi. Luottamus viranomaisiin

11 Heikompi varautumisen taso infrastruktuurin osalta näkyy maaseudulla muun muassa siinä, että hyväksyttävä sähkökatkon pituus on pidempi harva-alueilla kuin taajaan asutuilla (Sähkömarkkinalaki 588/2013). Myös tukimastojen varateholähteiden varmistusaikojen sallitaan olevan lyhyempiä harva-alueilla kuin kaupungeissa (Viestintävirasto 54 B/2014).

38


-muuttuja on muodostettu yhdistämällä täysin ja jokseenkin samaa mieltä olevat sekä täysin eri ja jokseenkin eri mieltä olevat. Tuloksista havaitaan, että luottamuksen ja asuinpaikan välillä on keskinäinen riippuvuus. Kaupunkiasukkaat luottavat viranomaisten varautumiseen keskimäärin maalla-asuvia enemmän. Tällä saattaa olla yksi selittävä tekijä kaupunkilaisten heikompaan varautumistasoon.

Kuvio 17. Viranomaiset ovat varautuneet hyvin vakavia häiriötilanteita, kuten pitkiä sähkökatkoja varten (n = 983)

Varautumisuskomukset Kyselyssä haluttiin selvittää väestön varautumiseen ja häiriötilanteisiin liittyviä uskomuksia. Uskomuksilla on vaikutusta varautumishalukkuuteen. Jos uskoo, ettei häiriötilannetta tule tai ettei siitä voi aiheutua haittaa, häiriötilanteisiin varautuminen heikkenee. Uskomukset jaetaan kolmeen kategoriaan: vaaraan liittyvät uskomukset, varautumiseen liittyvät uskomukset ja omakohtaiset uskomukset. (Becker et al. 2013.) Kyselyssä vaaraan liittyviä uskomuksia mitattiin väitteellä ”Yhteiskunnan toimintaa merkittävästi haittaava häiriötilanne voi alkaa koska tahansa”. Varautumisuskomuksia tarkasteltiin kysymysten ”ylimääräisen ruoan hankkiminen kotiin mahdollisen sähkökatkon varalta on liioittelu” ja ”varautuminen kuuluu normaaliin arkeen”. Omakohtaisia uskomuksia mitattiin kysymyksen ”olen huolissani vakavan häiriötilanteen seurauksista itselleni ja lähipiirille” ja ”uskon saavani ulkopuolista apua vakavassa häiriötilanteessa”.

39


Uskomusten ja varautumisen välistä riippuvuutta tarkasteltiin edellisten kysymysten ja varautumista mittaavista kysymyksistä12 muodostetun summamuuttujan välisen korrelaation tarkasteluna. Oletuksena oli, että vastaajat, jotka arvioivat oman varautumisensa korkeaksi, omaavat myönteisemmän asenteen varautumiseen (valmius varautumiskurssille, eivät pidä ylimääräisen ruoan hankkimista liioitteluna, varautuminen kuuluu normaaliin arkeen, keskustellut varautumisesta). Lisäksi oletuksena oli, että mikäli uskoo häiriötilanteen voivan alkaa koska tahansa tai jos on huolissaan häiriötilanteen vaikutuksista, on paremmin varautunut. Usko ulkopuoliseen apuun ja viranomaisten hyvään varautumiseen tulisi olla yhteydessä heikompaan varautumistasoon. Taulukko 1: Varautumisen ja varautumisväittämien välisen riippuvuuden tarkastelu Varautuminen Yhteiskunnan toimintaa merkittävästi haittaava häiriötilanne voi alkaa koska tahansa

,020

Varautuminen kuuluu normaaliin arkeen

,327**

Uskon saavani ulkopuolista apua vakavassa häiriötilanteessa

-,060

Olen huolissani vakavan häiriötilanteen seurauksista itselleni ja lähipiirille

,154**

Viranomaiset ovat varautuneet hyvin vakavia häiriötilanteita, kuten pitkiä sähkökatkoja varten

-,137**

Olen keskustellut häiriötilanteisiin varautumisesta läheisteni kanssa

,280**

Voisin osallistua varautumisasioita käsittelevään koulutukseen

,120**

Ylimääräisen ruoan hankkiminen kotiin mahdollisen sähkökatkon varalta on liioittelua

-,216**

** Merkitsevyystasolla 0.01

Asenteiden osalta varautumistaso korreloi voimakkaimmin varautumisen normaaliin arkeen kuulumisen (,327) sekä varautumisesta keskustelun (,280) kanssa. Positiivinen, joskin hyvin heikko korrelaatio (,120) löytyy valmiudesta osallistua varautumiskoulutukseen ja varautumistason välillä. Ylimääräisen ruoan (kotivara) hankkimista liioitteluna pitäminen korreloi (-,216) negatiivisesti varautumistason kanssa. Eli käänteisesti tulkittuna korkeampi varautumistaso on yhteydessä myönteiseen kotivara-käsitykseen.

12 Varautumista kuvaava summamuuttuja (α = 0,77) muodostettiin kysymyksistä K2.3, K2.4, K2.5, K2.6, K2.7 ks. liite 1 kyselylomake

40


Häiriötilanne voi alkaa koska tahansa -uskomuksen ja varautumistason välillä ei havaittu yhteyttä, vaikka näin teorian (Becker et al. 2013) valossa olisi voitu odottaa. Sen sijaan huoli häiriötilanteen vaikutuksista korreloi varautumistason kanssa, joskin yhteys on hyvin heikko (,154). Luottamus viranomaisten varautumistoimiin saattaa heikentää yksilöiden motivaatiota omatoimiseen varautumiseen (Han et al. 2011). Tulosten valossa näin saattaa olla myös Suomessa, sillä luottamus ja uskominen viranomaisten hyvään varautumistasoon korreloi negatiivisesti, joskin heikosti (-,137) vastaajien varautumistason kanssa. Saadut tulokset ovat pääosin samansuuntaisia tutkijoiden (Becker et al. 2013; Terpstra 2009; Han et al. 2011) esiin nostamien varautumista tukevien tai heikentävien tekijöiden kanssa. Riippuvuuksia tarkasteltaessa ilmenee, että vastaajien varautumistason ja varautumisuskomusten välillä on keskinäinen riippuvuus, joskin ne ovat pääosin heikkoja. Paremmin varautuneet ovat muita useammin keskustelleet varautumisesta lähipiirin kanssa, voisivat osallistua varautumisasioita käsittelevään koulutukseen, ovat huolissaan häiriötilanteiden seurauksista ja pitävät varautumista osana normaalia arkea. Hyvin varautuneet ei myöskään pidä ylimääräisen ruoan hankkimista liioitteluna, ja he suhtautuvat varauksellisemmin viranomaisten varautumistasoon.

5.6 Väestönsuojien rakentaminen Asenteet väestönsuojelua kohtaan ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Yhdeksänkymmentäluvun alussa väestönsuojeluun suhtauduttiin positiivisemmin kuin 2010-luvun alussa. (Kokki 2018.) Viime vuosina asenteissa väestönsuojelua kohtaan on kuitenkin tapahtunut positiivinen käänne, joskin vielä on aikaista sanoa, onko kyseessä pitkäkestoisempi trendi. Vuonna 2014 alkanut ItäUkrainan sota ja sitä seurannut turvallisuuskeskustelu sekä muutokset Euroopan ja Venäjän välisissä suhteissa ovat todennäköisesti vaikuttaneet kansalaisten asenteisiin ainakin hetkellisesti, sillä epävarmojen aikojen ja turvallisuusuhkien voimistumisen tiedetään vahvistavan turvallisuusarvojen kannatusta (Helkama 2015). Turvallisuusarvojen kannatuksen kasvu ilmenee myös siten, että entistä harvempi olisi valmis karsimaan puolustusvoimien palveluista (Kokki 2018). Myös maapuolustustahto nousi vuoden 2014 tapahtumien johdosta, joskin se on sittemmin laskenut alemmalle tasolle (MTS 2017).

41


Viime vuosina kiinnostus väestönsuojelua kohtaan on kasvanut. Vuonna 2017 tehdyn kyselytutkimuksen (Kokki 2018) mukaan 36 prosenttia väestöstä halusi lisätietoa väestönsuojista. Kiinnostuneiden määrä on kasvanut 2010-luvulla, mutta se on kuitenkin alhaisempi kuin 1990-luvun alussa, jolloin vastaava osuus oli 40 prosenttia. Samassa kyselyssä vain 15 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa valmis karsimaan väestönsuojelusta. Tämän kysely osalta havaitaan suurimman osan suomalaisista edelleen kannattaa väestönsuojien rakentamista. Kysyttäessä, pitäisikö väestönsuojien rakentamisesta luopua, alle kymmenesosa vastaajista (8 %) vastaa myönteisesti. Yhteensä 72 prosenttia katsoo, ettei rakentamisesta tulisi luopua ja viidesosa (20 %) vastaajista ei osaa ottaa kantaa. Kun vertaillaan vuoden 2015 kyselyyn ja huomioidaan virhemarginaali, asenteissa ei ole tapahtunut tilastollisesti merkitsevää muutosta. Kysyttäessä miksi väestönsuojien rakentamisesta tulisi luopua, kaikkien 95 vastaajan kesken yleisimmiksi syiksi nousevat käsitykset, etteivät ne toimi tarpeeksi tehokkaasti (38 %), väestönsuojia ei tulla tarvitsemaan (34 %) ja taloudelliset syyt (19 %). Tulosten perusteella väestönsuojien legitimiteetti kansan silmissä liittyy niiden hyödyllisyyteen ja toimivuuteen eikä vain taloudellisiin näkökohtiin.

Kuvio 18. Julkisuudessa on keskusteltu väestönsuojien rakentamistarpeellisuudesta. Pitäisikö väestönsuojien rakentamisesta mielestänne luopua? (n = 1000)

42


5.7 Vastuu asumisen turvallisuudesta Suurin osa (87 %) kokee pystyvänsä vaikuttamaan riittävästi asumisen turvallisuuteen. Omakotitaloasujat (92 %) kokevat pystyvänsä itse vaikuttamaan asumisensa turvallisuuteen kerrostaloasujia (80 %) useammin.

Kuvio 19. Voitteko itse vaikuttaa riittävästi asumisenne turvallisuuteen? (n = 1000)

Kaikista vastaajista noin 30 prosenttia katsoo asumisen vastuun kuuluvan myös jollekin muulle taholle kuin itselle. Vastuutahoiksi useimmiten mainitaan vanhemmat/aviopuoliso (50 % tarkasteluryhmän vastaajista), taloyhtiön hallitus (27 %) ja isännöinti / huoltoyhtiö (24 %). Etenkin kerrostaloasukkaiden keskuudessa taloyhtiön hallitusta (38 %) ja isännöintiä / huoltoyhtiötä (41 %) pidetään keskeisinä turvallisuuden vastuutahoina.

43


Kuvio 20. Kuka on mielestänne vastuussa asumisen turvallisuudesta? (n = 275)

44


6. Johtopäätökset Turvallisuustaidot Väestön arviot omista turvallisuustaidoista ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Yli puolet vastaajista kokee osaavansa vähintäänkin hyvin alkusammuttaa, tehdä hätäilmoituksen ja toimia yleisen vaaramerkin kuultuaan. Suurinta epävarmuutta koetaan hätäensiavun suhteen, sillä vain 46 prosenttia arvioi hallitsevan hätäensiavun taidon vähintään hyvin. Vaikka kehitys turvallisuustaitojen suhteen on ollut myönteistä, on syytä kiinnittää huomiota ikäihmisten (+65-vuotiaat) muita alhaisempiin arvioihin alkusammutuksen ja hätäensiavun suhteen. Iäkkäistä peräti 38 prosenttia arvioi hallitsevansa hätäensiavun taidon välttävästi tai ei ollenkaan eikä alkusammutustaitojen kohdallakaan tilanne (21 %) ole kovin hyvä. Myös halukkuus osallistua varautumiskoulutukseen oli keskimäärin muita ikäryhmiä alhaisempi. Syitä saattavat olla iän ja heikentyneen terveyden mukana tuoma epävarmuus taitojen suhteen. Iäkkäille ei myöskään tarjota riittävästi turvallisuuskoulutusta, sillä turvallisuuskoulutukset saadaan usein juuri osana työelämää (Laurikainen 2015, 18). Vastaajaryhmien tarkastelu osoittaa alkusammutustaitojen olevan myös yhteydessä sukupuoleen. Naisvastaajista 21 prosenttia arvioi osaavansa alkusammuttaa välttävästi tai ei lainkaan. Miehillä vastaava osuus jää seitsemään prosenttiin. Vastaavaa eroa ei ollut havaittavissa muiden turvallisuustaitojen osalta. Jatkossa pelastusalan ja kansalaisten turvallisuustaitojen edistävien järjestöjen tulisi entistä selkeämmin edistää myös ikäihmisten ensiapuosaamista ja naisten sekä iäkkäiden alkusammutustaitoja.

Pärjääminen, varautuminen ja kokemukset Miten kansalaiset arvioivat omaa pärjäämistään ja varautumistaan häiriötilanteisiin? Suurin osa vastaajista kokee olevansa vähintään kohtalaisesti varautunut uhkiin, kuten tulipaloihin, kotitapaturmiin, sähkökatkoihin ja vesivahinkoihin. Sen sijaan vähäisempää varautuminen on elintarvikkeiden ja veden jakeluhäiriöihin, myrskyihin, tulviin sekä puhelin- ja verkkoliikenteen häiriöihin. Tulipalojen ja kotitapaturmien kaltaisiin uhkiin varautuminen liity-

45


nee riskikäsityksiin ja siihen, että tuttuihin uhkiin varaudutaan paremmin kuin tuntemattomampiin. Toisaalta tulvan kaltaisiin uhkiin liittyy riskikäsitys, jonka mukaan uhkaa ei pidetä todennäköisenä oman kotitalouden kohdalla (esimerkiksi asuu kaukana vesistöistä). Varautumisen ja riskikäsitysten välinen suhde ilmenee myös kysyttäessä syitä vähäiselle varautumiselle. Yleisemmin mainittu syy vastaajien kesken on luottamus, että kaikki toimii eli tarvetta varautua ei ole. Toisaalta noin kolmasosa vastaajaryhmästä piti ainakin yhtenä syynä, ettei yksinkertaisesti ollut tullut ajatelleeksi varautumista. Tämän tutkimuksen mukaan varautumisen ja pärjäämisen välillä on keskinäinen riippuvuus, joskin melko heikko. On mahdollista, että pärjäämiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin tässä tutkimuksessa esitetyt varautumiskysymykset. Jatkossa tulisi lähemmin tutkia, miten varautumistoimet lopulta vaikuttavat koettuun pärjäämiseen ja mitä muita selittäviä tekijöitä pärjäämisen taustalta löytyy. Taloudellisesti heikkoa asemaa pidetään haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä, koska resurssipula heikentää kykyä varautua (Cutter et al. 2000). Lisäksi pienituloisten riskikäsitykset poikkeavat hyvätuloisten käsityksistä (Fothergill et al. 2004). Tulosten perusteella myös Suomessa taloudellisesti heikommassa asemassa olevat arvioivat pärjääväänsä häiriötilanteissa heikommin ja ovat enemmän huolissaan häiriötilanteiden seurauksista kuin taloudellisesti vahvat kotitaloudet. Suurin osa vastaajista (80 %) ilmoittaa, ettei heillä ole kokemusta häiriötilanteista tai vakavista onnettomuuksista. Ne, joilla kokemuksia on, varautuvat keskimäärin paremmin kuin ne vastaajat, joilta omakohtaiset kokemukset puuttuvat. Kokemukset häiriötilanteista vaikuttavat ihmisten riskikäsityksiin, (mm. Grothmann et al. 2006) mutta korkeat riskikäsitykset eivät välttämättä johda parempaan varautumiseen (Siegrist et al. 2006; Wachinger et al. 2013). Tämän kyselyn perusteella kokemuksilla ja varautumisella on keskinäinen riippuvuus, mutta tarvitaan lisätutkimusta, jotta ymmärretään, miten kokemusten ja varautumisen välinen riippuvuus muodostuu. Kansalaisten varautuminen on erilaista kaupungeissa ja maaseudulla. Saadut tulokset herättävät kysymään, mikä on yksilöiden ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen merkitys varautumiselle. Mikäli yhteiskunta tarjoaa lujatekoiset ja mahdollisimman kriisinkestävän infrastruktuurin ja palveluverkostot, sopeutuvatko asukkaat tilanteeseen niin, että keventävät omatoimisen varautumisen osuutta. Tai onko maaseutumaisessa ympäristössä paikallisyhteisöillä ja

46


yksittäisillä kotitalouksilla tarve sopeuttaa elämäänsä häiriöherkemmän infrastruktuurin aiheuttamiin riskeihin varautumalla paremmin? Häiriöille alttiimmassa ympäristössä myös kokemukset häiriötilanteista ovat yleisempiä ja harjaannuttavat yhteisöjen kekseliäisyyttä (resourcefulness) sekä saavat asukkaat hankkimaan kotivaraa ja luomaan varajärjestelyitä (redundancy). Toisaalta sopeutuminen asuinympäristöön on laaja-alaista, mikä ilmenee elämäntapoina ja asenteina, jolloin hyvään omatoimisen varautumisen tasoon saatetaan päästä ilman tietoista varautumista juuri häiriötilanteisiin liittyen. Jää epäselväksi, kuinka moni asukas on lopulta hankkinut kotivaraa tai varaavan takan juuri varautumista silmällä pitäen vai onko kyseessä elämäntapaan liittyvät valinnat, jotka sattuvat edistämään myös varautumista.

Auttamisvalmius, avuntarve ja valmius vapaaehtoistehtäviin Yksi tutkimuskysymyksistä käsitteli yhteisöresilienssiä auttamishalun ja avuntarpeen näkökulmista. Puolet vastaajista ilmoittaa, ettei tarvitsisi ulkopuolista apua pitkän sähkökatkon kaltaisessa vakavassa häiriötilanteessa. Naisvastaajat arvioivat keskimäärin miehiä useammin tarvitsevansa apua. Lisäksi maaseudulla asuvat arvioivat keskimäärin useammin pärjäävänsä itsenäisesti kuin kaupungeissa asuvat. Alueellisia eroja saattavat selittää varautumiseen liittyvät eroavaisuudet. Sen sijaan sukupuolten välisten erojen taustalla lienee useita tekijöitä, kuten erot riskikäsityksissä (muun muassa Huang et al. 2013) tai suhtautumisessa avunsaantiin. Näiden osalta tarvitaan lisätutkimusta, jotta sukupuoleen liittyvät erot pystytään jatkossa paremmin ymmärtämään. Suurin osa vastaajista (86 %) uskoo saavansa apua vakavan häiriötilanteen aikana. Tulos kuvastaa vahvaa luottamusta ulkoiseen apuun, mikä on yhteisöresilienssiä vahvistava tekijä (Norris et al. 2008). Toisaalta luottamuksella on myös käänteinen puoli, sillä voimakas usko muilta saatavaan apuun voi heikentää motivaatiota omatoimiseen varautumiseen (Becker et al. 2013). Suurin osa vastaajista olisi valmis auttamaan ainakin jotain tahoa. Vain kaksi prosenttia ei auttaisi ketään. Myös vapaaehtoistehtäviin oltaisiin valmiita osallistumaan joko oma-aloitteisesti ja etenkin, jos jokin taho pyytäisi mukaan (77 %). Tuloksen perusteella on syytä pohtia, mikä on ohjauksen ja mukaan pyytämisen merkitys vapaaehtoistyön aloittamiskynnyksen madaltamisessa.

47


Väestönsuojelu Väestönsuojelun ja väestönsuojien ylläpidolla varaudutaan sodan uhkaan. Kyseessä on poikkeusoloihin ja puolustustilaan liittyvä varautumistoimi. Väestönsuojeluun liittyvät asenteet ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Väestönsuojeluun suhtauduttiin myönteisemmin 90-luvun alussa kuin 2010-luvun alussa. Sittemmin kehityksessä on tapahtunut käänne, joka liittynee Euroopan turvallisuusympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin, joista keskeisimpänä on vuonna 2014 alkanut Itä-Ukrainan sota. Mittarista riippuen voidaan todeta kansalaisten suhtautumisen väestönsuojelua kohtaan muuttuneen myönteisemmäksi tai ainakaan se ei ole heikentynyt 2014 vuoden jälkeen. Myöskään väestönsuojien rakentamisesta suurin osa vastaajista ei olisi valmis luopumaan. Ne, jotka olisivat valmiita luopumaan suojien rakentamisesta, ilmoittavat syiksi, etteivät suojat toimi tarpeeksi tehokkaasti tai niitä ei tulla tarvitsemaan. Näyttää siltä, että väestönsuojien legitimiteetti liittyy niiden hyödyllisyyteen, toimivuuteen ja riskikäsityksiin. Toisin sanoen, jos väestö kokee suojien olevan hyödyttömiä tai ettei sodan uhka ole mahdollinen, todennäköisesti myös väestönsuojien rakentamisen hyväksyttävyys kärsii.

Luottamus ja varautumisuskomukset Vahvan luottamuksen viranomaisten varautumistoimiin on aiemmin katsottu heikentävän asukkaiden omaa motivaatiota varautua (ks. Terpstra 2009). Myös tässä tutkimuksessa havaittiin varautumisuskomuksilla ja koetulla varautumisella olevan keskinäinen riippuvuus, joskin heikko. Vastaajat, jotka pitävät itseään paremmin varautuneina, katsovat keskimäärin muita useammin varautumisen kuuluvan normaaliksi osaksi arkea. He ovat myös keskustelleet lähipiirinsä kanssa varautumisesta muita useammin, suhtautuvat kotivaraan myönteisemmin ja ovat valmiimpia osallistumaan varautumiskoulutuksiin. He myös suhtautuvat epäilevämmin viranomaisten varautumiskykyyn, mikä todennäköisesti korostaa omatoimisen varautumisen tarpeellisuutta kyseisessä vastaajaryhmässä.

Lopuksi Tässä tutkimuksessa esitetyt havainnot kuvaavat kansalaisten kriisinkestävyyden kannalta keskeisiä tekijöitä, kuten kotitalouksien varautumista häiriötilanteisiin ja auttamisvalmiuden sekä luottamuksen kaltaisia yhteisöllisiä ominaisuuksia. Kun tarkastelee eri osa-alueita, kuva kansalaisten kriisinkestävyydestä muodostuu pääosin myönteiseksi. Toisaalta aineiston 48


perusteella myös Suomessa on väestöryhmiä, joiden turvallisuustaidoissa, pärjäämisessä ja varautumisessa on eroja, jotka vaikuttavat kriisinkestävyyteen heikentävästi. Lopuksi on kuitenkin hyvä todeta, että kriisinkestävyyden tarkastelu on aina valintojen tekemistä, jolloin osa taustatekijöistä jää väistämättä huomiotta ilmiön monitahoisuudesta johtuen. Kansalaisten kyky kohdata kriisit, pärjätä häiriötilanteissa ja palautua vastoinkäymisistä on niin keskeinen osa koko yhteiskunnan turvallisuutta, että sen tutkimista ja kehittämistä tulee jatkaa myös tulevaisuudessa.

49


Lähteet Akompab, D.A.,Williams, P. Bi, S., Grant, J., Walker, I. A., Agoustinos, M.(2013). Heat waves and climate change: applying the health belief model to identify predictors of risk perception and adaptive behaviour in Adelaide, Australia, Int. J. Environ. Res. Public Health 2013 (10) 2164–2184. Alexander, E. D. (2013). Resilience and disaster risk reduction: an etymological journey. Nat Haz Earth Syst Sci Discuss 1:1257-1284. Natural Hazards and Earth System Sciences Discussions. 1. 1257-1284. Appleby-Arnold, Sandra, Brockdorff, Noellie, Jakovljev, Ivana, Zdravković, Sunčica. (2018). Applying cultural values to encourage disaster preparedness: Lessons from a low-hazard country. International Journal of Disaster Risk Reduction, Volume 31, Pages 37-44. Basolo, V., Steinberg, L. J., Burby, R. J., Levine, J., Cruz, A. M., & Huang, C. (2008). The effects of confidence in government and information on perceived and actual preparedness for disasters. Environment and Behavior, 41(3), 338–364. Bauman, Zygmunt (1993). Postmodern Ethics. Blackwell, Oxford. Beck, Ulrich (1992): Risk Society: Towards a New Modernity. Sage, London. Beck, Ulrich, Giddens, Anthony, Lash, Scott (1994). Reflexive Modernization. Politics, Tradition and Aesthetics in the Modern Social Order. Stanford University Press. Becker, Julia & Douglas, Paton & Johnston & David & Ronan, Kevin (2013). Salient Beliefs About Earthquake Hazards and Household Preparedness. Risk Analysis, Vol. 33, No. 9. Berger, P. & Luckmann, T. (1991). The social construction of reality. London: Penguin Books. Blaikie, P., Cannon, T., Davis, I., Wisner, B., (1994). At Risk: Natural Hazards, People’s Vulnerability and Disasters. Routledge, London. Bruneau, M., Chang, S. E., Eguchi, R. T., Lee, G. C., O’Rourke, ,T.D., Reinhorn, A. M., . . . Von Winterfeldt, D. (2003). A framework to quantitatively assess and enhance the seismic resilience of communities. Earthquake Spectra, 19(4), 733-752. Byrd, H., & Matthewman, S. (2014). Exergy and the city: The technology and sociology of power (failure). Journal of Urban Technology, 21(3), 85–102. Cutter, S. L. (2016). Resilience to What? Resilience for Whom? Geographical Journal, 182(2), 110–113. Cutter, S., Boruff, B., & Shirley, W. L. (2003). Social vulnerability to environmental hazards. Social Science Quarterly, 84, 242–261. Cutter, Susan, L., Mitchell, Jerry, T., Scott, Michael, S., (2000). Revealing the Vulnerability of People and Places: A Case Study of Georgetown County, South Carolina, Annals of the Association of American Geographers, 90:4, 713-737. Dasgupta, P. 1995. Population, Poverty, and the Local Environment. Scientific American 272: 40–45. Davis, Ian. (1975) “Disaster Housing: A Case Study of Managua.” Architectural Design. pp. 42-47. Davis, Ian, Ed. Disasters and the Small Dwelling. Dynes, Russell (2005). “Community Social Capital as the Primary Basis for Resilience.” No. 344.Disaster Research Centre, University of Delaware, Newark. Dynes, Russell R., Quarantelli, E. L. (1977). Helping Behavior in Large Scale Disasters: A Social Organizational Approach. University of Delaware. Disaster Research Center. Preliminary paper #48. Elder, Keith & Xirasagar, Sudha & Miller, Nancy & Ann Bowen, Shelly & Glover, Saundra & Piper, Crystal. (2007). African Americans’ Decisions Not to Evacuate New Orleans Before Hurricane Katrina: A Qualitative Study. American journal of public health. 97 Suppl 1. S124-9. 10.2105/AJPH.2006.100867.

50


Elder, Keith & Xirasagar, Sudha & Miller, Nancy & Ann Bowen, Shelly & Glover, Saundra & Piper, Crystal. (2007). African Americans’ Decisions Not to Evacuate New Orleans Before Hurricane Katrina: A Qualitative Study. American journal of public health. 97 Suppl 1. S124-9. 10.2105/AJPH.2006.100867. Energiateollisuus (2018). Keskeytystilasto 2017. Energiateollisuus ry, Helsinki. https://energia.fi/ files/2785/Sahkon_keskeytystilasto_2017.pdf Eng, E. and Parker, E., (1994). Measuring community competence in the Mississippi Delta: the interface between program evaluation and empowerment. Health Education Quarterly, 21. 199–220. Felgentreff C. (2003). Post-disaster situations as “window of opportunity”? Post-flood perceptions and changes in the German Odra river region after the 1997 flood. Die Erde, 134:163–180. Finucane, Melissa, Slovic, Paul, Mertz C.K., Flynn, James, Satterfield, Theresa, A. (2000). Gender, race, and perceived risk: the ‘white male’ effect. Health, Risk & Society, Vol.2, No.2, 2000. Flynn, J., Slovic, P., and Mertz, C. K., (1994), Gender, race, and perception of environmental health risks, Risk Analysis 14(6), 1101–1108. Frewer, L. (2004). The public and effective risk communication. Toxicology Letters, 2004; 149:291–397. Frewer, LJ., Miles, S., Marsh, R., (2002). The media and genetically modified foods: Evidence in support of social amplification of risk. Risk Analysis, 2002; 22(4):701–711. Fothergill, A. & Peek, AL. (2004). Poverty and disasters in the United States: a review of recent sociological findings, Nat. Hazards 32 (2004) 89–110. Grothmann, T., Reusswig, F., (2006). People at risk of flooding: why some residents take precautionary action while others do not, Nat. Hazards 38 (1–2) (2006) 101–120. Han, Z., Hu, X., Nigg, J. (2011) How does disaster relief works affect the trust in local government? A study of the wenchuan earthquake. Risk Hazards Crisis Public Policy 2:1–20. Han, Ziqiang, Lu, Xiaoli, Hrhager, Elisa I., Yan, Jubo, (2017). The effects of trust in government on earthquake survivors’ risk perception and preparedness in China. Heidenstrøm, N., Kvarnlöf, L., (2018). Coping with blackouts: A practice theory approach to household preparedness. J Contingencies and Crisis Management; 26:272–282. Heitz, C., Spaeter, S., Auzet, AV., Glatron, S. (2009). Local stakeholders’ perception of muddy flood risk and implications for management approaches: A case study in Alsace (France). Land Use Policy, 2009; 26:443–451. Helkama, Klaus (2015). Suomalaisten arvot. Mikä meille on oikeasti tärkeää? 207-213. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tallinna kirjallisuuden seura. Tallinna. Howe, C., Lockrem, J., Appel, H., Hackett, E., Boyer, D., Hall, R., & Rod-Holling, C.S., (1973). Resilience and stability of ecological systems. Annu. Rev. Ecol. Evol. Syst. 4, 1–23. Howe, C., Lockrem, J., Appel, H., Hackett, E., Boyer, D., Hall, R., & Rodwell, E. (2016). Paradoxical infrastructures ruins, retrofit, and risk. Science, Technology & Human Values, 41(3), 547–565. Huang, L., Zhou, Y., Han, Y., Hammitt, J.K., Bi, J., Liu, Y. (2013). Effect of the Fukushima nuclear accident on the risk perception of residents near a nuclear power plant in China, Proc. Natl. Acad. Sci. USA 49 (2013) 19742–19747. Hyvönen, Ari-Elmeri & Juntunen, Tapio. (2018). Resilienssi avaimena laaja-alaiseen kokonaisturvallisuuteen: haasteita ja mahdollisuuksia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan artikkelisarja 25/2018. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. Hyvönen, Ari-Elmeri & Juntunen, Tapio (2016). Sopeutuva yhteiskunta ja resilienssi: turvallisuuspoliittinen analyysi. Politiikka: Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisu 58: 3, s.206-22. Kaptan,G., Shiloh, S., Önkal, D. (2013). Values and risk perceptions: a cross‐cultural examination, Risk Anal. 33 (2) 318–332. Kekki, Tuula & Mankkinen, Teija (2016). Turvassa? Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 8/2016 Kekki, Tuula (2017). Turvassa 2017. Kansalaisturvallisuus Suomessa. SPEK tutkii 17. Kellens, W., Zaalberg, R., Neutens, T., Vanneuville, W., De Maeyer, P. (2011). An analysis of the public perception of flood risk on the Belgian coast. Risk Analysis, 2011; 31(7):1055–1067.

51


Kellens, W., Zaalberg, R., Neutens, T., Vanneuville, W., De Maeyer, P. (2011). An analysis of the public perception of flood risk on the Belgian coast. Risk Analysis, 2011; 31(7):1055–1067. Khalilia, Sanaz, Harrea, Michael, Morley, Philip, (2015). A temporal framework of social resilience indicators of communities to flood, case studies: Wagga wagga and Kempsey, NSW, Australia. International Journal of Disaster Risk Reduction Volume 13, September 2015, Pages 248–254. Klinenberg, Eric (2003). Heat Wave: Social Autopsy of Disaster in Chicago. Chicago: University of Chicago Press. Kokki, Esa (2018). Suomalaisten pelastusasenteet 2017. D-sarja: Muut julkaisut [1/2018], Pelastusopisto. Kokonaisturvallisuuden sanasto (2017). Sanastokeskus. Helsinki 2017. Laurikainen, Heikki (2016). Kotitalouksien varautuminen Suomessa. SPEK tutkii 13. Leong, Karen J., Airriess, Christopher A., Li, Wei, Chia-Chen Chen, Angela, Keith, Verna M., (2007). ‘Resilient History and the Rebuilding of a Community: The Vietnamese American Community in New Orleans East’, Journal of American History, 94(3), pp. 770–779. Lindell, MK., Perry, RW., (2000). Household adjustment to earthquake hazard a review of research. Environ Behav 32:461–501. Lion, R., Meertens, R. M. and Bot, I., (2002). Priorities in information desire about unknown risks. Risk Analysis, 22. 765–776. Luhmann, N., (1993). Risk. A sociological theory. Walter de Gruyter, Berlin. Miceli, Renato, Sotgiu, Igor, Settanni, Michele, (2008). Disaster preparedness and perception of flood risk: A study in an alpine valley in Italy. Journal of Environmental Psychology. Volume 28, Issue 2. Mileti DS., O’Brien, P., (1993). Public response to aftershock warnings. US Geological Survey Professional Paper, 1993; 1553-B:31–42. Mileti, Dennis S. & O’Brien, Paul W., (1992). “Warnings during Disaster: Normalizing Communicated Risk,” Social Problems vol. 39, no. 1 p. 40-57. Morgan, MG., Fischhoff, B., Bostrom, A., Atman, CJ., (2001). Risk Communication: A Mental Models Approach. Cambridge, MA: Cambridge University Press, 2001. MTS (2017). Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta. Helsinki 2017. https:// www.defmin.fi/files/4060/Suomalaisten_mielipiteita_ulko-_ja_turvallisuuspolitiikasta _maanpuolustuksesta_ja_turvallisuudesta_marraskuu_2017.pdf Norris, Fran & Stevens, Susan & Pfefferbaum, Betty & Wyche, Karin & Pfefferbaum, Rose (2008). Community resilience as a metaphor, theory, set of capacities, and strategy for disaster readiness. American Journal of Community Psychology, 41, 127–150. Olsson, L., Jerneck, A., Thoren, H., Persson, J., O’Byrne, D. (2015). Why resilience is unappealing to social science: Theoretical and empirical investigations of the scientific use of resilience. Science Advances, 1 (4), art. no. 1400217. Paton, D., (2007). Preparing for natural hazards: the role of community trust. Disaster Prev Manag Int J 16:370 379. Paton, D., Kelly, G., Bergelt, P.T., Doherty, M., (2006). Preparing for brushfires: understanding intentions. Disaster Prev. Manag. 15 (4), 566–575. Paton, D., Smith, L. M. and Johnston, D., (2005). When good intentions turn bad: promoting natural hazard preparedness. Australian Journal of Emergency Management, 20. 25–30. Perrow, Charles. (2007). The Next Catastrophe: Reducing Our Vulnerabilities to Natural, Industrial, and Terrorist Disaster. Princeton, nJ: Princeton University Press. Perry, RW., Lindell, MK., (2008) Volcanic risk perception and adjustment in a multi-hazard environment. J Volcanol Geotherm Res 172:170–178. Plodinec, J., (2009). Definition of resilience. An Analysis. Oak Ridge. TN: Community and Regional Resilience Institute (CARRI). Rautavirta, Kaija (2014). Ruokahuoltoa kriisien varjossa: kotitaloudet neuvonnan kohteena teoksessa Kunnaskari, Mia 2014, Kotitalouksien omatoimisen varautumisen tukeminen järjestöissä 2014, SPEK tutkii 7. Renn, O. (2008). Risk Governance. Coping with Uncertainty in a Complex World. London: Earthscan, 2008.

52


Salmi, Hannu (1997). Tulevan pahan pelko. Teoksessa Ahponen, Pirkkoliisa (toim.). Riskikirja. Uhat, mahdollisuudet ja asiantuntijuus epävarmuuden yhteiskunnassa. SoPhi Yhteiskuntatieteiden, valtio-opin ja filosofian julkaisuja 9. Jyväskylän yliopisto. Science, Technology & Human Values, 41(3), 547–565 Scolobig, A., De Marchi, B., Borga, M., (2012). The missing link between flood risk awareness and preparedness: Findings from case studies in an Alpine Region. Natural Hazards, 2012; (2):499–520. Siegrist, M., Cvetkovich, G., (2000). Perception of hazards: The role of social trust and knowledge. Risk Analysis, 2000; 20(5):713– 719. Siegrist, M., Gutscher, H.,(2006). Flooding risks: A comparison of lay people’s perceptions and expert’s assessments in Switzerland. Risk Analysis, 26(4):971–979. Sjöberg, L.,(1994). “Solstrålningens Risker: Attityder, Kunskaper och Riskuppfattning,” RHIZIKON: Rapport från Centrum för Riskforskning, Handelshögskolan i Stockholm, 3.Centrum för Riskforskning, Handelshögskolan i Stockholm, 1994. Slovic P. (1987). Perception of risk. Science; 236:280–285. SM (2017). Sisäisen turvallisuuden strategian toimenpiteet. Luonnos 4.12.2017. https:// api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/a686257c-8687-4111-9b81-f4c9c523c15e/ce8bb80c-3f7b-40cb8674-eb99736a49ab/LIITE_20180301123058.pdf Solnit, Rebecca (2009). A Paradise Built in Hell: The Extraordinary Communities That Arise in Disaster. London: Penguin Books. Spence, PR., Lachlan, KA., Griffin, DR., (2007). Crisis communication, race, and natural disasters. Journal of Black Studies. 2007;37:539–554. Terpstra, T., (2009). Flood Preparedness: Thoughts, Feelings and Intentions of the Dutch Public. Thesis, Twente: University of Twente. Tierney, K. J., (2014). The Social Roots of Risk: Producing Disasters, Promoting Resilience. Stanford, California: Stanford Business Books. Turvallisuuskomitea (2015). Sähköriippuvuus modernissa yhteiskunnassa. https://defmin.fi/ files/3070/sahkoriippuvuus_modernissa_yhteiskunnassa_verkkojulkaisu.pdf YTS (2017). Yhteiskunnan turvallisuusstrategia. Valtioneuvoston periaatepäätös / 2.11.2017. https://turvallisuuskomitea.fi/wp-content/uploads/2018/02/YTS_2017_suomi.pdf Valtioneuvoston kanslia (2010) Varautuminen ja kokonaisturvallisuus. Komiteamietintö. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja | 21/2010. https://vm.fi/docu-ments/10616/622962/ J2110_Varautuminen+ja+kokonaisturvallisuus.pdf/da689ade-30ad 4c1e-822190ecd62c4cad?version=1.0 Viklund, MJ., (2003) Trust and risk perception in western Europe: a cross-national study. Risk Anal 23:727–738. Viljanen, Valtteri (2005). Elämän käsite Spinozan filosofiassa. Unipress. Kuopio. Viljanen, Valtteri (2015.) Theory of Conatus. – A. Santos Campos (ed.), Spinoza: Basic Concepts, 95–105. Exeter: Imprint Academic. Visschers, VH., Siegrist ,M., (2008) Exploring the triangular relationship between trust, affect, and risk perception: a review of the literature. Risk Manag 10:156–167. Wachinger, G., Renn, O., Begg, C., Kuhlicke, C. (2013). The risk perception paradox— implications for governance and communication of natural hazards. Risk analysis, 33(6), 1049-1065. Weinstein, Neil D. (1980). Unrealistic Optimism About Future Life Events. Journal of Personality and Social Psychology 1980, Vol. 39, No. 5, 806-820 of Human Ecology and Social Sciences Cook College, Rutgers—The State University.

53


Liite 1. Kyselylomake SPEK: Omatoimiseen varautuminen ja lähiympäristön turvallisuus sekä auttamishalu ja vapaaehtoisuus Suomessa 2018 Tiedot ja taidot 1. Arvioikaa taitojanne seuraavissa asioissa: (5=Osaan erinomaisesti, 4=Osaan hyvin, 3=Osaan kohtalaisesti, 2=Osaan välttävästi, 1=En osaa lainkaan) -

Alkusammutus Hätäensiapu Hätäilmoituksen teko Toiminta yleisen vaaramerkin kuuluttua

Varautuminen ja selviytyminen 2. Oletteko varautuneet riittävästi seuraaviin turvallisuusuhkiin? Käyttäkää arvioinnissanne asteikkoa viidestä yhteen, jossa 5=erinomaisesti ja 1=en lainkaan.(5=Erinomaisesti, 4=hyvin, 3=kohtalaisesti, 2=heikosti, 1=en lainkaan) -

Tulva Tulipalo Myrsky Elintarvikkeiden jakeluun liittyvä häiriö Sähkökatko Vedenjakeluhäiriö Puhelin- ja internetverkkojen toimimattomuus Kotitapaturma Vesivahinko

Mikäli vastaa johonkin kohtaan ”1” tai ”2” siirtyy kysymykseen 2b. Muuten siirtyy kysymykseen 3.

54


2b. Arvioitte varautumisenne olevan puutteellista. Minkä arvelette olevan syynä, että ette ole riittävästi varautuneet? -

Ajanpuute / liian kallista En ole tullut ajatelleeksi koko asiaa En tiedä, mitä pitäisi tehdä En usko varautumisesta olevan apua Varautuminen kuuluu muiden vastuulle Aihepiiri ei kiinnosta minua Luotan että kaikki toimii (ei ole tarvetta varautua) Muu syy, mikä?________________ En osaa sanoa

Varautuminen poikkeusoloihin 3. Julkisuudessa on keskusteltu väestönsuojien rakentamistarpeellisuudesta. Pitäisikö väestönsuojien rakentamisesta mielestänne luopua? (Kyllä, ei, en osaa sanoa) Mikäli vastaa kysymykseen ”kyllä” siirtyy kysymykseen 3b. Muuten siirtyy kysymykseen 4. 3b. Miksi väestönsuojien rakentamisesta pitäisi luopua? (Avoin) -

Taloudelliset syyt Niitä ei tulla tarvitsemaan Eivät toimi tarpeeksi tehokkaasti Väestönsuojia on jo tarpeeksi Joku muu syy

4. Kuinka monta päivää taloutenne selviytyisi tällä hetkellä: (alle vuorokauden, 1-2 vrk, 3-4 vrk, 5-7 vrk, yli viikon, pidempään) -

55

Ilman sähköä? Ilman juoksevaa vettä? Ilman julkista liikennettä? Ilman ruokakaupassa käyntiä? Ilman apteekissa käyntiä? Ilman puhelinyhteyttä? Ilman Internet-yhteyttä?


- Ilman käteistä rahaa, jos sähköisten maksujärjestelmien käyttö ei ole mahdollista?

Turvallisuus vastuukysymyksenä 5. Onko talouttanne kohdannut häiriötilanne tai vakava onnettomuus, esimerkiksi tulipalo, pitkäkestoinen sähkökatko, tai muu laajamittainen tai taloudellista haittaa aiheuttanut vahinko? (Kyllä, ei) 6. Voitteko itse vaikuttaa riittävästi asumisenne turvallisuuteen? (Kyllä, en, en osaa sanoa) 7. Onko vastuu asumisen turvallisuudesta jonkun muun, kun teidän itsenne vastuulla? (Kyllä, ei) Mikäli vastaa kysymykseen ”kyllä” siirtyy kysymykseen 7b. Muuten siirtyy kysymykseen 8. 7b. Kuka on mielestänne vastuussa asumisen turvallisuudesta? -

Vanhemmat (isä ja äiti) tai aviopuoliso Isännöitsijä / huoltoyhtiö Palo- ja pelastusviranomaiset Taloyhtiön hallitus Kunta Valtio Joku muu, mikä?

Auttamishalu ja vapaaehtoisuus 8. Kuinka todennäköisesti osallistuisitte vapaaehtoistehtäviin, mikäli yhteiskuntaa kohtaisi vakava kriisi tai muu vakava häiriötilanne? Käyttäkää arvioinnissanne asteikkoa viidestä yhteen, jossa 5=erittäin todennäköisesti ja 1=en osallistuisi. (5=erittäin todennäköisesti, 4=melko todennäköisesti, 3=siltä väliltä, 2=melko epätodennäköisesti, 1=En osallistuisi)

56


a) oma-aloitteisesti b) pyydettäessä (esimerkiksi joku viranomainen tai järjestö)

Mikäli vastaa kysymykseen ”en osallistuisi” siirtyy kysymykseen 8b. Muuten siirtyy kysymykseen 9. 8b. Miksi ette osallistuisi? -

Ei määriteltyä tehtävää Haluaa huolehtia omasta perheestä Täytyy / haluaa huolehtia itsestään Ei riittävää osaamista Kokee olevansa liian vanha / sairas / heikkokuntoinen Auttaminen on viranomaisten tehtävä Ei kiinnosta Joku muu syy, miksi?

Auttamishalu ja avun tarve 9. Mikäli joutuisitte tilanteeseen, jossa taloutenne sähkökatko kestäisi yli kolme vuorokautta, niin tarvitsisitteko muiden apua? (Kyllä, en, en osaa sanoa) Mikäli vastaa kysymykseen ”en” tai ”en osaa sanoa” siirtyy kysymykseen 9b. Muuten siirtyy kysymykseen 10. 9b Kenen apuun turvautuisitte ensisijaisesti? -

Perheen Naapureiden Ystävien Järjestöjen Poliisin / pelastustoimen Sosiaalitoimen Jonkin muun, minkä? En osaa sanoa En kenenkään

10. Mitä seuraavista tahoista olisitte valmis itse auttamaan yli kolme vuorokautta kestävän sähkökatkoksen aikana?

57


-

Perhettä Naapureita Ystäviä Järjestöjä Poliisia / pelastustoimea Sosiaalitoimea Ketä tahansa Jotakin muuta, mitä? En ketään

Varautumisväittämät 11. Lopuksi luettelen muutamia varautumiseen ja häiriötilanteisiin liittyviä väittämiä. Kuinka samaa tai eri mieltä olette kunkin väittämän kanssa? (5=Täysin samaa mieltä, 4=Jokseenkin samaa mieltä, 3=En samaa enkä eri mieltä, 2=Jokseenkin eri mieltä, 1=Täysin eri mieltä) Ylimääräisen ruoan hankkiminen kotiin mahdollisen sähkökatkon varalta on liioittelua Voisin osallistua varautumisasioita käsittelevään koulutukseen Olen keskustellut häiriötilanteisiin varautumisesta läheisteni kanssa Yhteiskunnan toimintaa merkittävästi haittaava häiriötilanne voi alkaa koska tahansa Varautuminen kuuluu normaaliin arkeen Uskon saavani ulkopuolista apua vakavassa häiriötilanteessa Olen huolissani vakavan häiriötilanteen seurauksista itselleni ja lähipiirille Viranomaiset ovat varautuneet hyvin vakavia häiriötilanteita, kuten pitkiä sähkökatkoja varten

TAUSTATIEDOT Ikä (15->) Sukupuoli - Mies - Nainen Asuinpaikka - Kanta-kaupunki tai keskusta - Lähiö - Haja-asutusalue tai maaseutu

58


Talouden tyyppi - Yksin asuva - Yksinhuoltaja - Parisuhteessa ilman lapsia - Parisuhteessa, lapsia - Vanhempien kanssa - Muu Asumismuoto - Omakotitalo tai paritalo - Kerrostalo - Rivitalo Asutteko: - Vuokralla - Omistusasunnossa - En osaa sanoa / en tiedä Riittävätkö tulonne tavanomaisiin menoihin kuukausittain: - Suurin vaikeuksin - Vaikeuksin - Helposti - Hyvin helposti Oletteko mukana jonkun turvallisuusjärjestön, kuten VPK:n, SPR:n, VAPEPA:n, MPK:n tai muun vastaavan toiminnassa? (Kyllä, En)

59


Liite 2. Aineiston rakenne

60


61


Miten kansalaiset arvioivat omaa pärjäämistä ja varautumista häiriötilanteisiin, kuten pitkiin sähkökatkoihin, ja mitä syitä puutteellisen varautumisen taustalta löytyy? Eroaako varautuminen kaupunkiympäristön ja maaseudun välillä? Entä miltä kansalaisten auttamishalu ja luottamus viranomaisten varautumiseen näyttäytyy? Yhteiskunnan kyky (resilienssi) kohdata ja palautua kriiseistä sekä häiriötilanteista muodostuu lukuisista sosiaalisista ja materiaalisista tekijöistä. Tässä tutkimuksessa kriisinkestävyyttä tarkastellaan kansalaisten varautumisen, haavoittuvuuden, riskikäsitysten, luottamuksen sekä varautumisuskomusten näkökulmasta. Aineistona käytetään 1000 vastaajan puhelinhaastattelututkimusta. Tutkimus on jatkoa omatoimisen varautumisen raporteille, joita on tehty Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä vuodesta 2008 alkaen.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

� SPEK

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki p. 09 476 112 spekinfo@spek.fi www.spek.fi

Profile for Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

SPEK TUTKII 19 - Varautuminen ja kansalaisten kriisinkestävyys  

Puhelinhaastattelututkimus omatoimisesta varautumisesta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Helsinki 2019

SPEK TUTKII 19 - Varautuminen ja kansalaisten kriisinkestävyys  

Puhelinhaastattelututkimus omatoimisesta varautumisesta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Helsinki 2019

Profile for spek_ry