Gladiolus 2014 02

Page 22

Gladiolus 2/2014

Mika Malinen, Helsingin yliopisto

Osmo Tiililän ja Aar‐ ne Siiralan käsitykset uskosta

niin kutsutun asevelipapiston mukana. Tiililä kutsui tätä suuntausta lundilaisuudeksi, sillä monet asevelipapeista olivat opiskelleet Lundin yliopistossa. Graduni Tiililä-osion päälähteenä käyttämäni Systemaattinen teologia I ja II on kirjoitettu osittain juuri lundilaisuutta vastaan. Tiililä ottaa kaksoisteoksessaan kantaa myös muihin tuon ajan teologisiin keskusteluihin. Ajankohtaiseen keskusteluun keskittyminen tuo teokseen erikoisen käsittelytavan, jossa muuten tärkeimpiä asioita ei välttämättä käsitellä vähemmän tärkeitä enemmän.

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 6.5.2014 hyväksytty graduni käsitteli kahden kirkkovaikuttajan käsityksiä uskosta. Pääaineen ollessa uskonnonfilosofia, myös gradun näkökulma oli uskonnonfilosofinen. Käsityksiä uskosta tutkin erityisesti uskon kohteen ja uskovan ihmisen sekä uskon ja tieteen vastakkainasetteluista. Osmo Tiililä on tuttu nimi monelle. Hän toimi Helsingin yliopistossa dogmatiikan professorina 1939 – 1967. Hänet muistetaan erityisesti siitä, että hän on ensimmäinen teologian professori, joka erosi evankelis-luterilaisesta kirkosta. Syyksi Tiililä ilmoitti halun auttaa kirkkoa. Hän ajatteli, että kun hänenlaisensa korkean profiilin kirkollinen vaikuttaja eroaa kirkosta, kirkossa tajutaan kriisitilanne ja korjataan toimintaa. Tiililän mielestä kirkon sotien jälkeen alkanut kehitys kohti liberaalimpia suuntauksia oli tällainen kriisitilanne. Liberaalit ajatukset olivat tulleet kirkkoon pitkälti

Aarne Siirala on tunnettu Järvenpään seurakuntaopiston 1950-luvun johtajana ja kehittäjänä. Hänen mukaansa on nimetty yksi opiston rakennuksista. Siirala kuului asevelipapistoon. Hän haavoittui sodassa ja lähti opiskelemaan Lundin yliopistoon. Palattuaan Suomeen Siirala oli kiistanalainen hahmo, jonka aikana seurakuntaopistolta kuului huhuja tanssien järjestämisestä. Syntyi kohu, jonka jälkeen Siirala erosi. Opis22


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.