Naja Marie Aidt Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin Carlin kirja
Suomentanut Katriina Huttunen
S&S
Pohjoismaiden ministerineuvosto on tukenut tämän kirjan kääntämistä.
Tanskankielinen alkuteos Har døden taget noget fra dig så giv det tilbage - Carls bog ilmestyi 2017. Copyright © Naja Marie Aidt & Gyldendal, 2017 Kustantamo S&S, Helsinki 2018 Kansi: Tuomo Parikka Taitto: Vitale Painanut Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2018 ISBN 978-951-52-4428-4
Omistettu Martinille ja Eigilille sekä lapsillemme
Ja ylempänä tähdet. Uudet kärsimysmaailman tähdet. Verkkaan valitus ne nimeää: – Tuolla, katso: Ratsastaja, Sauva, ja tuon täyteläisen tähtikuvion nimi on Hedelmäseppel. Ja lakipisteessä tuolla: Kehto; Tie; Palava kirja; Nukke, Ikkuna. Mutta eteläisellä taivaalla, puhtaana kuin siunatun käden sisuksessa, kirkkaasti loistava ”M”, Mater, äitien merkki...... Rainer Maria Rilke, kymmenennestä elegiasta
Kohotan lasiani ja nostan maljan vanhimman poikani kanssa. Yläkerrassa nukkuvat hänen raskaana oleva vaimonsa ja tyttärensä. Maaliskuun yö on ulkona kylmä ja kirkas. Elämälle! sanon kun lasit kohtaavat hauraasti helähtäen. Äitini sanoo jotakin koiralle. Silloin soi puhelin. Emme vastaa siihen. Kuka meille soittaisi niin myöhään lauantai-iltana? *
Hänellä oli vihreä takki. Tiedän sen, näin sen itse. Hän käveli vihreässä metsässä, ja hänen vierellään kulki tiikeri. Hän käveli vihreässä metsässä, ja hän katseli lehvästöjä. Näen että valo säkenöi hänen hiuksissaan. Ne ovat samanväriset kuin tiikerin turkki. Hän kulkee yksin. Hän ei ymmärrä miksi hän on yksin. Mutta hänellä on tiikerinsä. Hänellä oli tiikerinsä. Hän laskee kätensä sen vahvan selän päälle, ja näen että hän on suruton. Nyt tie kääntyy, hän katoaa mutkaan, polku vie hänet entistä syvemmälle vihreään metsään. Hän katosi metsään. Hän oli suruton. Hän ei ymmärtänyt miksi hän oli yksin. Hänen vierellään kulki tiikeri.
9
*
Raskaana ollessani näin unta että sisälläni kasvava lapsi oli tiikerinpentu. Leikkisä, pehmeä ja hellyydenkipeä, ja sillä oli vaaleanruskeat silmät ja kultainen turkki. Sellaiselta näytit syntyessäsi. *
Synnyit keisarileikkauksella, ja synnytyksen jälkeen sairastuin. Minulla oli mieletön migreeni, ja synnytysosaston henkilökunta luuli että olin hysteerinen. Itkin ja valitin. Tuskin pysyin nahoissani. En pystynyt huolehtimaan sinusta. Pyörryin kun työnsin sinua käytävää pitkin läpinäkyvässä kehdossa. Sitten apuun kutsuttiin sairaanhoitaja joka oli myös parantaja. Vaistosin hänestä huokuvan lämpimän energian. Siltä se tuntui. Mutta ei se auttanut. Lopulta minut lähetettiin fysiatrille. Hän sanoi että selkäytimeeni oli mennyt ilmakuplia, koska epiduraalipuudutus ei ollut onnistunut. Hän käänsi minut ylösalaisin ja käsitteli raajojani ja selkääni. Kuului natinaa ja rutinaa. Tunsin itseni teuraseläimeksi. Olin vain luita ja lihaa. Sitten päänsärky katosi, ja minut lähetettiin kotiin. Tämä tapahtui Kööpenhaminan valtionsairaalassa. Ulkona oli hyvin kylmä. Pelkäsin että et sietäisi pakkasta. Kotiin tultuamme sinä ja isäsi nukahditte. Istuin yksin pikkuriikkisessä keittiössä, oli ilta, pimeää. Puin ylleni päällysvaatteet ja lähdin ostamaan tupakkaa. ”Olen ihminen”, ajattelin. ”Olen taas oma itseni, yksin ruumiissani.” Kioskissa ajattelin että 10
myyjä ei nähnyt että olin juuri synnyttänyt lapsen. Se oli minun salaisuuteni. Se riemastutti minua. Sinä olit minun salaisuuteni. Olin kaksikymmentäviisivuotias. Hymyilin myyjälle ja lähin kotiin lumen valaisemia katuja pitkin. Salaisuus: Syntynyt 21. marraskuuta 1989 klo 14.32. Painoit 3260 grammaa ja olit 51 senttiä pitkä. Sinulla oli kova nälkä heti kun olit syntynyt. Pikku ystävä *
Kirjoitin päiväkirjaani: Maanantaina 1. toukokuuta 1989 – aurinkoisena päivänä – minulle selvisi että saisin loppuvuodesta lapsen. Pienen talvilapsen, niin merkillistä että olet olemassa, en tunne sinua vielä enkä vielä ymmärrä koko ruumiillani että olet olemassa. Odotan että saan nähdä hänet Maaliskuun yö on ulkona kylmä ja kirkas Yö täynnä pelkoa Yö niin täynnä pelkoa
*
11
Yö niin täynnä pelkoa, niin täynnä pelkoa, niin täynnä pelkoa, niin täynnä pelkoa, niin En osaa muodostaa lausetta Kieleni on ehtynyt *
Kohotan lasiani ja nostan maljan vanhimman poikani kanssa. Yläkerrassa nukkuvat hänen raskaana oleva vaimonsa ja tyttärensä. Tytär on tasan kolme vuotta vanha. Maaliskuun yö on ulkona kylmä ja kirkas. Olemme olleet yhdessä koko päivän. Olemme olleet kävelyllä metsässä ja leikkineet pikkuisen kanssa. Hän on sanonut monta ihmeellistä asiaa, ja hänellä on ollut hauskaa. Olemme puhuneet kaikesta mahdollisesta, ja nyt me istumme pyöreän pöydän ääressä äitini olohuoneessa. Elämälle! sanon kun lasit kohtaavat. Olemme syöneet, juomme viiniä, puhumme toiseksi vanhimmasta pojastani. Siitä että hän ei päässyt elokuvakouluun mutta eteni sentään viimeiseen haastatteluun asti. Että sekin oli suuri saavutus. Että tuntuu kuin hän olisi jo toipunut pettymyksestään. Että hän aikoo pyrkiä ensi vuonna uudestaan. Että hän pitää edelleen kokin työstään. Että vapaa-ajallaan hän leikkaa elokuvaa. Meillä on häntä ikävä. Sanon: Minulla on häntä ikävä. Harmi kun hän ei päässyt tänä iltana mukaan. Odotan kuitenkin että näkisin hänet huomenna, sanon. Koira haukkuu. Kerron nuorimmasta pojastani. Nauramme jollekin. Äitini sanoo jotakin koiralle. Sitten soi puhelin. 12
Emme vastaa. Kuka meille soittaisi niin myöhään lauantai-iltana? Kieloja, valkoisia ruusuja. Multaa, mustaa ja märkää. Lasikellojen hidas herkkä helinä tänä yönä, tänä yönä *
Frederik, Carl Emil, Johan, Zakarias. Minulla on neljä poikaa. Onko sinulla neljä poikaa? On. Kieli, tyhjä, ontto Valkoista kuin valkoinen kohina valkoisia öitä. Morsiushuntu, ruumispaita maitohampaat, äidinmaito
Minä imetin sinua, ja sinä söit ahnaasti.
Sinulla on nimi
13
*
Carl: miehen etunimi, merkitsee aikuista mieshenkilöä, pojan vastakohtaa, etenkin nuorta miestä, joka ei ole enää lapsi mutta on kuitenkin vielä naimaton; nuorukainen. Emil: miehen etunimi, peräisin latinan sanasta ”aemilius”, joka merkitsee ystävällistä. Nimi on muunnelma roomalaisen ylimyssuvun nimestä Aemilius. Sukunimi saattaa liittyä latinan kielen sanaan aemulus, joka merkitsee ahkeraa, innokasta.
Carl Emil.
Ystävällinen nuori mies.
Ystävällinen innokas nuori mies.
Ystävällinen innokas ahkera nuori mies.
Olisimme tyytyneet Emiliin, mutta olit niin leveäharteinen ja voimakas että se ei riittänyt. Sinulla on sama nimi kuin isoisälläni ja isäsi isoisällä. Isoveljesi nuorin tytär on saanut nimensä sinun mukaasi: Emilie. Isoveljesi tytär muistuttaa sinua.
14
Hän ei pidä melua itsestään ja: Sinun hymysi on unohtumaton (kaunis muoto): Sinä olet isoveljesi tyttäressä: Me olemme toisissamme. Oletko sinä minussa? Olet. *
Kirjoitin päiväkirjaani: 8. marraskuuta 1994. Carl Emilistä on tullut rauhallisempi ja tasapainoisempi, ja hän on tavattoman kiinnostunut piirtämisestä, maalaamisesta, naamareiden tekemisestä, muovailuvahasta ym. Kirjoittaa kirjaimia ja sanoja, on alkanut laskea yhteen numeroita ja säästää rahaa. Hänellä on ystäviä, eikä hän enää ole niin arka ja vähäpuheinen kuin pari vuotta sitten. Reipas poika, rakastaa vieläkin tuttiaan ja suukkoa ja sänkyään. Suutelin kättäsi, ja kätesi oli niin kylmä että kylmyys hohkasi kasvoihini, päähäni, kallooni. Mikään ei ole maailmassa sen kylmempää. Ei lumi, ei jää. Ei mikään pelko, ei mikään ahdistus, ei sydänsuru yhtä kylmä kuin kätesi; kätesi jota suutelin lämpimällä, elävällä suullani. 15
Sanoin: Pikku ystävä. Olit kaksikymmentäviisivuotias. Oli maaliskuu 2015. Silloin oli Silloin oli Sinun nuori ruumiisi arkussa Multaa, mustaa ja märkää Niin perin outoa että sinua ei ole, koska tunnen sinut vieläkin En ymmärrä koko ruumiillani että sinua ei ole *
Kirjoitin päiväkirjaani: 4. joulukuuta 1989. Niin meille syntyi pikkuinen! Oikein suloinen pikku ukko. Hän imee ja nukkuu ja on vielä pelkkä pieni eläin. Tunnen että hän on reipas luonne omalla hiljaisella tavallaan. Hän huutaa vain (hyvin harvoin), jos siihen on TODELLA syytä, ja silloin hän huutaakin niin että raikuu. Toisaalta hän päästää suloisia pieniä ääniä ikään kuin laulaisi. Voin sanoa sinusta: Ikään kuin laulaisit. Voin sanoa: Sinä lauloit. Voin sanoa: Sinä laulat minussa. 16
Sinussa oli lämpöä joka lumosi ihmiset. Sinussa oli aistillista lämpöä. Mutta olit myös huomaamaton tai etäinen tai ujo. Mutta olit myös täynnä iloa. Mutta olit myös herkkä, tunteikas. Mutta olit myös vahva. Mutta olit myös etsivä. Mutta olit myös lujasti kiintynyt. Sinussa ei ollut paljon vihaa. Sinussa oli jotakin sellaista mille minulla ei ole sanoja. Jotakin läpinäkyvää mikä sai sinut kärsimään, yksin, hiljaisuudessa. Ja jos itkit rakkauden takia, kärsit eniten. Et pitänyt paljon melua itsestäsi Sinä valaisit. Kun yritän kuvailla sinua, katseeni tuottaa hankaluuksia. Näen sinut suhteessa itseeni. Näen sinut suhteessa rajoituksiini. Rajoitukset ovat osa minua. Sen vuoksi en näe sinua selvästi. Se ei ole mahdollista. Silti näen sinut selvästi, vaikka en välttämättä näekään sinua totena. Ehkä näen sinusta osia joita kukaan muu ei näe. Ehkä totuus ihmisestä on kaleidoskooppinen. Kaikki katseet 17
muodostavat yhdessä prisman joka olet sinä. Sana kaleidoskooppi on peräisin kreikan kielestä ja koostuu sanoista kalos (kaunis), eidos (kuva, muoto) ja skopein (näkee), siis jotakin sellaista että näkee kauniin muodon, on muodon kaunis näkijä, näkee muodon kauniisti, muovaa kauniin näkijän. Näen sinut, olet kaunis muoto. Olet kaunis näkijä. Olen muovannut kauniin näkijän: sinut. *
Kerran olit yhdeksänvuotias, ja me lähdimme kahdestaan Norjaan Frøyan saareen. Sieltä jatkoimme matkaa lautalla saaristoon. Olit ensimmäistä kertaa elämässäsi kahden kesken kanssani ilman veljiäsi. Ei ollut koskaan ollut aikaa. Otin sinusta kuvan jossa makaat maassa mustikan- ja puolukanvarpujen keskellä. Aurinko paistaa. Silmäsi loistavat. Näytät rennolta ja onnelliselta. Katsot minua siristellen silmiäsi häikäisevässä valossa. Hymysi on unohtumaton. Nukuimme yhden yön samassa sängyssä pienessä hotellissa pienessä saaressa jonka nimen olen unohtanut. Seuraavana päivänä otin valokuvan. Kun söimme tuona iltana yhdessä, kyselimme toisiltamme lapsuudestamme. Tuntui että tiesimme toisistamme hyvin vähän. Ikään kuin meillä ei olisi koskaan ennen ollut tilaisuutta keskustella kunnolla. Ei ollut koskaan aikaa. Olimme kuin muukalaisia jotka yrittävät tutustua toisiinsa. Meillä oli hyvä keskustelu. Se oli hyvin sivistynyt ja kunnioittava. Sanoit että avioero oli ollut sinulle raskas ja että kaipasit isääsi. Tiesin 18
sen. Ihailin sinua, koska pystyit kertomaan siitä minulle. Istuit minua vastapäätä ja söit ranskanperunoita. Istuimme ravintolan terassilla ja katselimme pieneen satamaan. Oli kylmä, mutta halusimme molemmat kuitenkin mieluiten istua ulkona. *
Kirjoitin päiväkirjaani: 20. toukokuuta 1998. Carl Emil menee kesäloman jälkeen kolmannelle luokalle, on hieman sulkeutunut eikä erityisen kiinnostunut mistään. Luulen sen johtuvan iästä: on oltava mahdollisimman tavallinen. Kunhan hän löytää paikkansa, hän avautuu kyllä. Avauduit siinä pienessä hotellissa pienessä saaressa jonka nimen olen unohtanut. Mustikan- ja puolukanvarpujen keskellä. Ravintolassa josta oli näköala pieneen satamaan. Katsot ylös minuun. *
Kirjoitin päiväkirjaani: 1. marraskuuta 1994. Carl Emil, Joakim ja Johan ovat menossa nukkumaan. Yhtäkkiä Joakim huudahtaa: Isoäiti vartioi minua, hän on enkeli! Isoäiti on kuollut, Johan sanoo. Carl Emil nousee istumaan sängyssään: Kun kuolen, en halua että minut poltetaan, haluan että minut 19
haudataan syvälle hautausmaan multaan. Pikkupojat ovat hieman ihmeissään. Sitten Joakim sanoo: Joo joo... Kun minusta tulee vanha, haluan että minut paistetaan! Hän on hyvin vakavissaan. Johan lisää: Kun minusta tulee vanha, haluan että minut lämmitetään, joo, niin minä haluan. Sitten he rupeavat nukkumaan. 1994: Carl Emil 5, Joakim 4, Johan 3. Joakim: sinun serkkusi. Johan: sinun pikkuveljesi. Kun Johan oli vähän alle neljävuotias, hän sanoi: ”Sielu, se on semmoinen pyöreä valkoinen asia.” *
Marraskuun 21. päivänä 2007 Carl täytti kahdeksantoista vuotta, ja hän vaati saada itse laittaa ruoan kaikille vieraille. Meitä olisi pöydässä vähintään kaksikymmentäviisi henkeä. Carl halusi laittaa arabialaista ruokaa. Hän ei ollut koskaan aiemmin valmistanut kokonaista ateriaa. Ruokalista oli kunnianhimoinen. Sain luvan auttaa häntä. Olimme keittiössä koko päivän ja suurimman osan edellisestä. Hän valmisti lukemattomia ruokalajeja, minä olin hänen avustajansa. Vähän ennen vieraiden tuloa olimme molemmat niin nääntyneitä että menimme keittiön lattialle makaamaan. Meitä alkoi naurattaa, emmekä pystyneet lopettamaan. Sinä katsot minua, ja sinun silmäsi hohtavat. 20