Tutkimustietoa

Koonnut: Satu Nieminen Kuva: Dollarphotoclub

Onko selän evolutiivinen kehitys nykyisten selkäongelmien taustalla?

SUURIN OSA IHMISISTÄ kokee elämänsä aikana jonkinlaisia selkäoireita. Oireiden yleisyyden on epäilty voivan osin johtua pystyasennosta. Oletusta tukee se, että muilla ihmisapinoilla selkäsairaudet vaikuttavat olevan harvinaisempia. Niina Korpisen arkeologian alan väitöskirjassa tutkitaan sitä, miten selkänikamat ovat kehittyneet evoluutiomme aikana ja millainen vaikutus pystyasennolla ja kahdella jalalla kävelyllä on ollut nikamiin. Väitöskirjassa perehdytään myös lähihistorian aikana tapahtuneisiin muutoksiin selkänikamissa.

Evoluutioon liittyviä muutoksia väitöskirjassa selvitettiin tutkimalla, miten selkänikaman solmun muoto eroaa nykyihmisten, Afrikan apinoiden ja fossiilisten ihmisapinoiden välillä. Nikaman solmu on nikaman tukeva osa, joka kantaa suurimman osan nikaman kuormasta. Nikaman solmujen välissä sijaitsevat välilevyt. Tulosten perusteella nikaman solmun muodossa ei ole ihmisen evoluution aikana tapahtunut suuria muutoksia.

Ihmisen ja gorillan selkänikamat muistuttavat toisiaan, molemmilla nikaman solmu on muodoltaan leveä soikio. Simpansseilla nikaman solmu on pyöreämpi. Tutkimuksessa pohdittiin, että nikamiin kohdistuvalla painolla voi on suurempi vaikutus nikaman muotoon kuin liikkumistavalla. Simpanssit ja gorilla liikkuvat pääosin neljällä raajalla, mutta simpanssi on ihmistä kevyempi ja gorilla painavampi. Voisi siis ajatella, että pystyssä liikkuvan ihmisen ja gorillan nikamiin kohdistuu suurempi rasitus kuin kevyemmällä simpanssilla. Kuormitukseen perustuvaa teoriaa tosin sotkee varhainen, noin 20 miljoonaa vuotta sitten elänyt, ihmisapina, joka oli enintään simpanssin kokoinen ja liikkui neljällä raajalla, mutta jonka selkänikamat olivat leveitä samaan tapaan kuin myöhemmin ihmisillä.

Lyhyemmän aikavälin muutoksia väitöskirjassa tarkasteltiin tutkimalla nikaman solmun koko- ja muotoeroja 1600–1800-luvuilla Suomen alueella eläneiden arkeologisten yksilöiden ja nykypäivän suomalaisten (aineisto pitkittäistutkimuksista Pohjois-Suomen syntymäkohorteista) välillä. Mikäli huomioidaan ihmisten kasvanut pituus, vaikuttavat nykyiset selkänikamat kapeammilta kuin esivanhemmilla. Tällaisella pyöreämmällä nikaman solmun muodolla saattaa olla haitallinen vaikutus nikaman kestävyyteen ja välilevyjen terveyteen.

Väitöskirjassa tutkittiin lisäksi luuntiheyden muuttumista hyödyntäen yhdysvaltalaista aineistoa 1900-luvun taitteesta. Ikääntymisen myötä etenevä luuntiheyden aleneminen oli erilaista tuossa historiallisessa väestössä. Varsinkin naisten nikamat vaikuttivat pysyneen tuolloin tiheämpinä. Lyhyen aikavälin muutoksen takana arvellaan olevan vähentynyt fyysinen aktiivisuus. Luu reagoi fyysiseen rasitukseen vahvistumalla ja aktiivisuuden vähyys voi johtaa muutoksiin, jotka eivät ole positiivisia selän terveyden kannalta.

Korpinen N. Evolutionary development of the spine: the background of modern back problems? University of Oulu, Faculty of Humanities (2003). https:// urn.fi/URN:ISBN:9789526239491

Maailman terveysjärjestön uusi suositus pitkäaikaisen alaselkäkivun hoitoon

MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖ WHO julkaisi joulukuussa 2023 suosituksen pitkäaikaisen alaselkäkivun ei-kirurgisesta hoidosta. Suosituksessa käytetään uuden tautiluokitusjärjestelmän ICD11:n mukaista diagnoosia, krooninen primaari alaselkäkipu. Aiemmin tämä diagnoosi on ollut epäspesifi alaselkäkipu. Perusterveydenhuollossa kaikis- ta pitkäaikaisista selkäkivuista yli 90 % on kroonista primaarista alaselkäkipua.

Primaari krooninen kipu on yli kolme kuukautta kestänyttä kipua, johon liittyy merkittävää emotionaalista rasittuneisuutta tai toimintakyvyn laskua (esim. päivittäisissä toiminnoissa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa) eikä kipua selitä mikään muu sairaustila. Primaarisen kroonisen kiputilan taustalla ajatellaan vaikuttavan erilasia biologisia, psykologisia kuin sosiaalisiakin tekijöitä. Peräti kahdella kolmasosalla ihmisistä, jotka kokevat äkillisen alaselkäkivun, saattavat oireet jatkua yli vuoden. Usein oireet esiintyvät toistuvina, oireisten jaksojen välissä on oireettomia tai vähäoireisia jaksoja.

Suosituksessa kuvataan, että pitkäaikaiset oireet vaikuttavat elämänlaatuun, hyvinvointiin ja kykyyn osallistua työhön ja sosiaaliseen elämään. Aikuiset, jotka kokevat pitkäaikaista kipua, saattavat tarvita useampia interventioita kokeakseen hyötyä. Valittavissa menetelmissä tulee huomioida henkilön tilanne, kokemukset, arvot ja mieltymykset. WHO:n suosituksessa on koottu näyttöön perustuvaa tietoa eri interventioiden vaikutuksista tukemaan päätöksentekoa interventioiden ja menetelmien valinnassa.

Suosituksessa käydään läpi tutkimusnäyttöön perustuen 37 eri intervention ja menetelmän terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Niiden perusteella annetaan suosituksia, mitä menetelmiä tulisi tarjota osana hoitoa ja mitä menetelmiä ei rutiininomaisesti tulisi tarjota. Kaikkinensa suositus annettiin 24 menetelmästä, kaikista menetelmistä ei ollut riittävää tutkimusta suosituksen antamiseksi. Suositeltaviin menetelmiin kuuluvat muun muassa neuvonta ja ohjaus, harjoitteluterapiat ja -ohjelmat, hieronta sekä kognitiivis-behavioraalinen terapia.

WHO guideline for non-surgical management of chronic primary low back pain in adults in primary and community care settings. Geneva: World Health Organization (2023). https://www.who. int/publications/i/item/9789240081789 ISBN: 978-92-4-008178-9

Ratsastusterapian vaikuttavuus alaselkäkipua kokevien kuntoutuksessa

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA on tehty alustavaa tutkimusta ratsastusterapian vaikutuksista alaselkäkivun kuntoutuksessa. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida ratsastusterapian vaikutusta fyysiseen toimintakykyyn, kivun määrään, kivun hyväksymiseen, masennukseen ja ahdistukseen sekä elämänlaatuun. Tutkimuksessa yhteistyössä toimineet sairaalat lähettivät ratsastusterapiaan 27 henkilöä, joilla oli pitkäaikaista alaselkäkipua, johon ei liittynyt hermojuuren ärsytykseen viittaavaa oireistoa. Lopullisessa tutkimuksessa oli mukana 22 henkilöä. Interventioon kuului 12 terapiakertaa. Hevosen selässä oloaikaa lisättiin intervention aikana 10 minuutista 30 minuuttiin.

Tietoa kerättiin kyselylomakkein, haastatteluin sekä potilastietojärjestelmän kautta. Tulosten perusteella itsearvioitu päivittäisistä toiminnoista suoriutuminen lisääntyi tilastollisesti merkitsevästi. Myös tyytyväisyys toiminnoista suoriutumisesta kasvoi. Kivun hyväksymisessä tai ahdistuksessa ei tapahtunut havaittavaa muutosta. Masennus lieveni tutkimusjakson aikana alkutilanteessa keskivaikean tai lievän masennuksen ryhmiin kuuluneilla. Osallistujilla, joilla alkumittaus osoitti vakavaa masennusta, muutosta ei tapahtunut. Itsearvioidussa elämänlaadussa tapahtui paranemista.

Kuntoutusjakson yhteydessä tiimi selvitti myös tutkijoiden kehittämän mittarin soveltuvuutta ratsastusterapian tulosteen arviointiin. Mittarin havainnointilomakkeella arvioidaan muun muassa henkilön kävelyn rytmiä, myötäliikkeitä ja symmetriaa. Lomake osoittautui riittävän luotettavaksi eri asiantuntijoiden välillä sekä eri arviointikertojen välillä.

Tiimiin kuului kaksi ratsastusterapiaa aktiivisesti tekevää henkilöä sekä yksi terapiahevosia kouluttava henkilö. Tutkimuksen tulosten yleistettävyyttä rajoittaa pieni interventioon osallistuneiden määrä sekä kontrolliryhmän puuttuminen. On kuitenkin mahdollista, että ratsastusterapia voi saada aikaan positiivista osallisuuden kokemusta ja suoriutumisen tunnetta. Taustalla voi vaikuttaa hevosen liikkeen tuottama kävelyn kaltainen liike selässä istuvaan ihmiseen sekä vuorovaikutus ihmisen ja hevosen välillä.

Mattila-Rautiainen S, Venojärvi M, Sobolev A, Tikkanen H, Keski-Valkama A. Development and pilot of equine facilitated physical therapy outcome measure tool for chronic low back pain patients. Journal of Bodywork & Movement Therapies (2024). https://doi. org/10.1016/j.jbmt.2024.01.005

Mattila-Rautiainen S, Venojärvi M, Rautiainen H, Keski-Valkama A. The impact on physical performance, pain and psychological wellbeing of chronic low back pain patients during 12-weeks of equine facilitated therapy intervention. Frontiers in veterinary science (2023). https://doi. org/10.3389/fvets.2023.1085768

Kuva: Freepik