
2 minute read
Lukunurkka
from Hyvä Selkä 1/2020
by Selkäliitto
Taltuta lievä tulehdus – Eroon piilevästä vaivasta ravinnolla ja elämäntavoilla
LIEVÄSTÄ TULEHDUKSESTA puhutaan ja kirjoitetaan nykyisin paljon. Ruokailutottumuksemme ovat muuttuneet ja lievä tulehdus on yleisempää – etenkin ylipainoisilla ja ikääntyneillä. Lievä eli matala-asteinen tulehdus on usean vakavan sairauden yksi riskitekijää, ja sitä käsitelläänkin laillistetun ravitsemusterapeutin Reijo Laatikaisen kirjassa Taltuta lievä tulehdus. Kirja perustuu tieteellisistä tutkimuksista saatuun näyttöön.
Advertisement
Tulehdus on vaiva, joka vaikuttaa terveyteemme haitallisesti, mutta toisinaan lievästä tulehduksesta pyritään tekemään sairauksien ainoa ja tärkein syy eli sen merkitystä liioitellaankin. On muistettava, että kaikki pitkäaikaiset vakavat sairaudet ovat synnyltään monitekijäisiä.
Tulehdusta kehossa edistävät esimerkiksi vääränlainen ravinto, vähäinen liikunta, stressi, riittämätön uni ja lihavuus. Yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa se on osaltaan aiheuttamassa esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, tyypin 2 diabetesta sekä muita pitkäaikaisia sairauksia.
Laatikainen kertoo teoksessa havainnollisesti ravinnon vaikutuksesta lievään tulehdukseen. Arkisilla ruokavalinnoilla ja elämäntavoilla on tärkeä merkitys lievän tulehduksen hillitsemisessä ja ehkäisyssä. Ohje on yksinkertainen: syömällä terveellisesti pienennämme samalla kroonisten sairauksien riskiä.
Kirjan ravintoa koskevassa osuudessa käsitellään erilaisia ylilyöntejä, myytte jä sekä muuttunutta uutta tietoa. Kirjan lopussa on yhteenveto eli lista kirjan 20 tärkeimmästä asiasta. Neuvot ovat konkreettisia ja ymmärrettäviä. Laatikainen toteaakin, että teki listan siksi, että pienet yksityiskohdat ei nouse liian painokkaaksi – vaan ruokavalion ja elintapojen kokonaiskuva vuosien saatossa ratkaisee.
Toivottavasti kirja auttaa lukijaa löytämään keinot tulehduksen taltuttamiseen. Terveellisen ruokavalion noudattaminen vaatii kuitenkin systemaattista ja tavoitteellista suunnitelmallisuutta. Laatikaisen sanoin: Ruokavaliolla on paljon merkitystä, mutta sei ei ole ratkaisu, jolla koko elämä muuttuu onnelliseksi. (KT-A)
Reijo Laatikainen: Taltuta lievä tulehdus – Eroon piilevästä vai vasta ravinnolla ja elämäntavoilla. Kirjapaja, 2019.

Virittäydy energiseksi – Iskuvoimaa, laatua ja hyvinvointia arkeen!
METHOD PUTKISTON kehittäjältä Marja Putkistolta on ilmestynyt uusi kirja Virittäydy energiseksi. Putkisto huomioi nykyisen kiireen yhteiskunnassa ja kertoo, että pienilläkin harjoitteilla voi saada aikaan suuria muutoksia omassa kehossa ja mielessä.
Kirja perustuu oikeastaan vahvasti hänen edellisiin tuotantoonsa. Sivulle 27 saakka käsitellään aiemmin kirjoissa esitettyä käsitteistöä ja terminologiaa. Sellaisen, joka ei ole käynyt Method Putkisto -kursseja tai ei ole lukenut hänen kirjojaan, käsitteiden hahmottaminen saattaa olla vaikeaa. Putkiston tapa ankkuroida liike mielikuvitukseen voi tuntua oudolta, vaikkakin useilla se saattaa tehostaa harjoitusta.
Hyvää kirjassa on se, että Putkisto kehottaa kokeilemaan ja luottamaan omaan kehoon ja tuntemuksiin. Se, miten hän kuvaa kipeän selän johtuvan liiasta kuormituksesta, on erilainen kuin oma käsitykseni, mutta todennäköisesti käsitteistömme ei ole samanlainen.
Pidin eniten kirjan kolmososasta. Putkisto summaa hyvin asioita, kuten ”Puhumme paljon nukkumisesta. Uni on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on, että tunnistamme olevamme oikeasti hereillä.” tai ”Varmistamme vimmatusti turvallisuutta sen sijaan, että kehittäisimme kykyä jatkuvan muutoksen kestämiseen.” Putkisto kirjoittaa ihmisten kyvykkyydestä – kyvykkyydestä tehdä työtä, rakastaa ja surra. Usein mitataan juuri työkykyisyyttä, mutta ei kykyä rakastaa, pohtii Putkisto.
Kuten yleensäkin, Putkiston kirjat ovat täynnä kauniita kuvia. Tässä kirjassa hyödynnetään paljon luonnon tunnelmaa. Joskin joitakin kuvia katsellessa, ei voi välttyä siltä, että alkaa miettiä liikkeen turvallisuutta kostealla kalliolla.
Kirjan toivotaan auttavan tunnistamaan oman kehon viestejä ja tarjoamaan kuhunkin tilanteeseen sopivia venytyksiä ja liikkeitä. Virittämään keho ja mieli tilaan, jossa toimii parhaimmillaan. Putkisto kannustaa nostamaan liikkeillään fyysistä ja henkistä valmiustilaa. Siten voi löytää arjen vahvistajat, keventäjät ja lievittäjät ja löytää tasapainon. (KT-A)
Marja Putkisto: Virittäydy energiseksi – Iskuvoimaa, laatua ja hyvinvointia arkeen! Docendo, 2020.
