2 minute read
Voisiko kierrättämisestä tulla pakko maaseudulla?
TEKSTI OONA HEISKANEN | KUVA ELINA SIIK
Uusi jätelaki asettaa tavoitteita kierrätyksen lisäämiseksi. Kaupungissa ja maaseudulla on kuitenkin eriävät mahdollisuudet toteuttaa muutoksia.
19.7.2021 voimaan tullut uusi jätelaki perustuu EU:n jäsenmailleen määrittämiin tavoitteisiin kierrätyksen lisäämiseksi. Ensimmäinen välitavoite tulee eteen jo vuonna 2025, jolloin yhdyskuntajätteen kierrätysasteen tulisi olla 55 %. Yhdyskuntajätteistä tulisi päätyä kierrätykseen 60 % vuonna 2030 ja 65 % vuonna 2035.
Yhdyskuntajätteellä tarkoitetaan asumisessa syntyvää jätettä sekä siihen rinnastettavaa palvelu-, hallinto- ja elinkeinotoiminnasta syntyvää jätettä. Mittayksikkönä käytettävä kierrätysasteprosentti kuvaa, kuinka suuri osa jätteiden kokonaismäärästä hyödynnetään materiaalina. Kierrätyksellä tarkoitetaan sitä, että jätteestä valmistetaan uusia tuotteita. Poltto ei ole kierrätystä, sillä silloin hyödynnetään vain poltosta saatava energia ja lämpö, mutta materiaali menetetään. Suomi tähtää kiertotalouden kärkimaaksi, mutta kierrätysaste muuttuu hitaasti. Vuonna 2019 yhdyskuntajätteistä 42 % kierrätettiin. Muutosta on kuitenkin jo tapahtunut. Vuonna 2016 voimaan astui orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto, jonka mukaan orgaanista eli biohajoavaa jätettä ei saa enää viedä kaatopaikoille, vaan se pyritään ohjaamaan materiaalina tai energiana hyödynnettäväksi.
Vuonna 2018 EU:ssa hyväksytty jätesäädöspaketti saa aikaan muutoksia esimerkiksi siten, että kaikkien taajamassa sijaitsevien vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöjen tulisi lajitella jätteet sekajätteisiin, biojätteisiin, kartonkeihin, muovipakkauksiin, lasipakkauksiin ja metallipakkauksiin. Harvaan asutuilla maaseudulla muovia, kartonkia ja biojätteitä ei ole kannattavaa hakea erikseen joka talosta, sillä tämä lisäisi merkittävästi jätehuollon kustannuksia. Lisäksi pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuu ympäristöhaittaa. Tästä johtuen velvoitteita painotetaan ensisijaisesti kaupunkeihin, taajamiin ja taajamien liepeille.
Kierrätystä ei tulisi ajatella vain velvoitteena, sillä se turvaa luonnon monimuotoisuuden, uusiutumiskyvyn ja puhtaiden tuotteiden kilpailukyvyn. Jätteen talteenotolla, jalostamisella ja kierrätyksellä säästetään luontoa. Tuotannon suunnittelulla tulisi pyrkiä siihen, että jätettä syntyisi mahdollisimman vähän. Maaseudulla on osoitettu innokkuutta lajitella ja kierrättää jätteitä, mutta sijainti harvaan asutulla alueella aiheuttaa usein haasteita.
Kierrättämisen haasteet näkyvät maaseudulla
Maaseudulla kierrätystä voidaan tehostaa muun muassa kompostoimalla biojätteitä, käyttämällä vanhat tekstiilit esimerkiksi matonkuteiksi sekä muilla luovilla ratkaisuilla. Maaseudun kierrätystä voitaisiin tehostaa ottamalla kylät ja yhteisöt mukaan suunnittelemaan kierrätystä. Kimpparatkaisut ja kylän yhteiset jätepisteet vähentävät jätemaksuja ja jätteiden kuljetuksen päästöt vähenevät, kun roska-auton ei tarvitse käydä joka talossa erikseen. Maaseudulla ongelmana ovat usein juuri pitkät välimatkat, jolloin esimerkiksi muovienkeräyspisteelle voi olla sadankin kilometrin matka. Jätehuollon vastuut ovat usein jakautuneet monelle toimialle, mikä lisää sekavuutta.
Maatiloilla suuri jätteen aiheuttaja on muovi, jota syntyy vuosittain noin 12 000 tonnia. Kierrätykseen menee noin viidennes ja suurin osa poltetaan energialaitoksissa tai hävitetään muuten. Hankaluuksia aiheuttaa kotimaisten laitosten vastaanoton ja tuotantokapasiteetin rajallisuus. Muoveja joudutaan toimittamaan myös ulkomaille käsittelyyn. Positiivista on, että tänä vuonna on löytynyt myös uusia hyödyntämistapoja, joiden ansiosta myös ei-kierrätettävää muovia voidaan alkaa joissakin paikoissa kerätä.
Ratkaisuja miettiessä lähtökohtana tulisivat olla maaseudun ihmisten omat tarpeet ja ajatukset kierrättämisestä. Harvaan asutuilla alueilla on yleensä totuttu kulkemaan pitkiä matkoja kouluihin, kauppoihin ja terveyspalveluihin. Kierrätysmahdollisuuksien ei tarvitse maaseudulla olla yhtä lähellä kuin kaupungeissa, mutta kierrätysmahdollisuus tulee tarjota riittävän lähellä ja mahdollisuuksista tulee tiedottaa asukkaille. Haasteita aiheuttaa myös maaseudun autottomat taloudet, joilla ei ole mahdollisuutta viedä roskia kauppakäynnin yhteydessä kauempana sijaitsevaan kierrätyspisteeseen.
Jätehuollossa on vielä paljon kehitettävää ennen kuin lajittelupakko voidaan laajentaa koskemaan myös maaseutua ja harvaan asuttuja alueita. Omalla tilalla tehty hankintojen suunnittelu ja tuotteiden uudelleen käyttö ja orgaanisen jätteen kompostointi ovat keinoja, jotka ovat onneksi jo nyt kaikkien saatavilla. Kierrättämällä turvaamme yhdessä, että suomalainen luonto ja ruuan tuotanto säilyvät tulevaisuudessakin puhtaana ja turvallisena.
