Rehunhyötysuhdetta kehittämällä kestävämpää maidon- ja lihantuotantoa

Rehuhyötysuhdetta kehittämällä kestävämpää maidon- ja lihantuotantoa

TEKSTI PINJA KELA JA VENLA NISKANEN | KUVAT ATRIA, TUUKKA KIVIRANTA JA PINJA KELA

Eläimet, jotka tuottavat lihaa tai maitoa samalla rehumäärällä enemmän kuin toiset, ovat hyviä rehunkäyttäjiä. Tätä rehunkäytön tehokkuutta halutaan jalostaa tulevaisuutta ajatellen. Tehokkaasta rehunkäytöstä hyötyvät sekä tilojen talous että ympäristö.

Nautojen kasvihuonekaasupäästöt tulevat kahdesta eri päälähteestä: rehuntuotannosta (N2O, CO2) ja nautojen ruoansulatuksesta sekä lannankäsittelystä (CH4, CO2). Eläimille, joilla on hyvä rehuhyötysuhde, tarvitsee tuottaa vähemmän rehua, ja siitä syystä myös rehualan tarve pienenee. Sen seurauksena rehuntuotannosta peräisin olevien päästöjen määrä liha- tai maitokiloa kohden vähenee.

Luonnonvarakeskuksessa on tutkittu, että märehtijän rehunsulatusprosessissa muodostuvan metaanin määrä on yksilöllistä. Metaanin muodostukseen vaikuttaa kuitenkin merkittävimmin kuiva-aineen syöntimäärä eli rehuntarve energiakorjattua maito- tai lihakiloa kohden, sillä jokaisen lisärehukilon sulattaminen tuottaa metaania.

Tämän lisäksi rehun koostumuksella voidaan vaikuttaa metaanin muodostukseen.

Rehuhyötysuhdeindekseillä tavoitellaan taloudellisimpia

”Metaani on voimakas kasvihuonekaasu, mutta tilalle se on myös hukattua energiaa

eläimiä, jotka myös ovat ympäristöystävällisempiä.

Lihakarjapuolen rehuhyötysuhde – onko kasvulla väliä?

Tarkasteltaessa rehuhyötysuhteen vaikutusta lihanautapuolella saadaan pohjaa sille, mitä tulevaisuudelta halutaan. Puhuttaessa rehuhyötysuhteen käytöstä on tärkeää ymmärtää, mihin sillä pyritään ja miten se vaikuttaa tilojen kannattavuuteen ja kehitykseen.

Rehuhyötysuhteen kehittäminen mahdollistaa suuremman eläinmäärän kasvattamisen nykyisillä viljelyhehtaareilla. Tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että rehuhyväksikäyttöominaisuus periytyy keskinkertaisesti (h2= 0,36–0,58), kun eläimiä valitaan paremman rehuhyötysuhteen perusteella.

Rehuhyötysuhde ilmaistaan residuaalisena syöntinä eli RFI:nä (Residual Feed Intake). RFI lasketaan vertaamalla mitattua todellista syöntiä odotettuun syöntiin, joka määritetään elopainon ja kasvun perusteella. Matala RFI-arvo (mieluiten negatiivinen) kertoo hyvästä rehuhyötysuhteesta, eli eläin syö vähemmän sen odotettuun kokoon ja kasvuun nähden. Suurempia ja positiivisia RFI-arvoja saavat eläimet ovat huonompia rehuhyötysuhteen mukaan. Matalan RFI-arvon saavia eläimiä kannattaa valita teuraskasvatuseläinten isiksi sekä hyödyntää enemmän lypsykarjan siemennyksissä lehmille, joista halutaan jälkeläisiä teuraskasvatukseen. Naaraspuolella pitää ottaa huomioon se, että jos valitaan aina matalan RFI:n eläimiä, se voi heikentää kestävyyttä, hedelmällisyyttä sekä emo-ominaisuuksia.

Käytännössä rehuhyötysuhteen huomioimisella voidaan vaikuttaa positiivisesti talouteen pienemmällä rehunkulutuksella ja ylläpitorehun tarpeella. Ympäristöön toivottu vaikutus tulee ravinne- ja metaanipäästöjä vähenemisestä. On kuitenkin muistettava, että parempaa rehuhyötysuhdetta periyttäviä eläimiä löytyy ainoastaan mittaamalla, ja tähän tarvitaan tarkkaa ja osaavaa mittausta sekä tarkoituksenmukaista eläinvalintaa. Suomessa esimerkiksi Atrian siitossonnikasvattamossa Jalasjärvellä mitataan siitossonnien rehukäyttökyky GrowSafe-järjestelmällä.

Insentec-rehunkulutuksen mittauslaitteistoa tutkimustilalla.

Lypsykarjapuolen kuulumisia – tutkimuksesta käytäntöön

Lypsykarjapuolella on havaittu jo vuosia sitten tarve rehunkäyttökyvyn jalostamiseen, ja tutkimusta siitä on tehty pitkään. Tällä hetkellä Luonnonvarakeskuksella on käynnissä A++ Lehmä -projekti, jonka tarkoituksena on määrittää pohjoismaisille lehmille rehunkäyttökyvyn genomiset jalostusarvot, sekä tutkia rehutehokkuuden parantamisen vaikutuksia talous- ja ympäristönäkökulmasta. Projekti toteutetaan vuosina 2019–2023.

Vuosien saatossa lypsylehmien rehunkäyttökyky on parantunut, koska lehmäkohtainen maitotuotos on kasvanut. Nykypäivän lehmät tarvitsevat 1990-luvun lehmiä noin 15 % vähemmän rehua maitokiloa kohden. Lypsykarjan rehuhyötysuhteen mittaamisesta on tehty paljon tutkimustyötä, ja nyt on tullut käyttöön välineiN2O = Dityppioksidi

CO2 = Hiilidioksidi

CH4 = Metaani

tä rehunkäyttökyvyn jalostamiseen.

Rehuhyötysuhdetta kuvaava rehunsäästöindeksi lisättiin osaksi pohjoismaista kokonaisjalostusarvoa vuonna 2020. Rehunsäästöindeksi koostuu ylläpitoindeksistä ja rehunkäyttökykyindeksistä. Suuremmat lehmät tarvitsevat pienikokoisia lehmiä enemmän energiaa ylläpitoonsa korkeamman metabolisen painonsa vuoksi. Sen takia hyvää ylläpitoindeksiä tavoitellessa täytyy hidastaa eläinten keskikoon kasvun kehitystä. Ylläpitoindeksi perustuu elopaino- ja rakennearvostelutietoihin sekä tulevaisuudessa teuraspainotietoihin, koska elopainotietoja ei ole kaikista maista riittävästi saatavissa.

Rehunkäyttökykyindeksi perustuu RFI:hin (Residual Feed Intake) eli odotetun ja mitatun rehunkulutuksen erotukseen. Lehmäkohtaisien syöntimäärien mittaaminen on haasteellista, ja markkinoilla ei vielä ole tavallisille tiloille soveltuvia tarkkoja ja käytännöllisiä mittausmenetelmiä. Sen vuoksi syöntitiedot tulevat vielä pääasiassa tutkimuskarjoista. Uutena menetelmänä tutkitaan CFIT (Cattle Feed Intake) 3D -kuvauksen soveltumista eläinkohtaisen rehunkulutuksen mittaamiseen tavallisille tuotantotiloille.

Vaikka tutkimukset ovat kesken, voimme kaikki vaikuttaa positiivisesti arvosteluvarmuuden kehittymiseen tuottamalla tarvittavaa dataa omatoimisesti. Voisiko rehutehokkuudesta tulla tulevaisuudessa tiloille jonkinlainen kilpailuvaltti?