Norja 2012 by Santtu Ahlman

LINTUJA MAAILMALLA XII

SANTTU AHLMAN

NORJAN

VARANGINVUONO 9.–15.7.2012

NORJA

Norjan Varanginvuono 9.–15.7.2012 SANTTU AHLMAN

Pohjois-Norja on tehnyt vuosien varrella meikäläiseen kovan luokan vaikutuksen, joten sinne on polte käytännössä jatkuvasti. Moni muukin lintuharrastaja ja luontoilija hamuaa tienoille, mistä sain sykäyksen järjestää bussireissun parhaille paikoille heinäkuussa 2012. Retkiporukka oli varsin nopeasti kasassa, kun kyselin karstusten innokkuutta lähteä reissuun. Ensimmäinen mailikyselyni helmikuussa oli todellakin vain kysely, että kannattaako minun lähteä selvittelemään hintatilannetta ja niin edelleen. Siitä huolimatta ilmoittautumisia tuli jo heti kärkeen sen verran, että haaste oli heitetty ilmaan. PEURASUVANNOLLE MA 9.7. Edellisiltainen ja yöllinen ukkosmyräkkä teki nukkumisesta Karstulassa lievästi hiostavaa, eikä nukkumatti oikein vieraillut ajatuksen kanssa Lehdossa. Jalmari tosin sai nukuttua suhtellisen hyvin. Kello soi 5.45 ja loppupakkausten sekä aamiaisen jälkeen olimme Heikkilänmäellä Karstulan Liikenteen hallin pihassa klo 6.30. Hopposen Hannu odotteli jo paikalla iskukunnossa olevan bussin kanssa matkailijoita. Porukkaa alkoi soljua pian paikalle ja lastasimme 38-paikkaisen bussin piukkaan rompetta – kokonaisuudessaan mahtava määrä tavaraa. Mukaan lähti kuljettajan lisäksi peräti 16 heeboa, joista yksi Jyväskylästä, yksi Ulvilasta, kaksi Porista, yksi Helsingistä, yksi Pylkönmäeltä Saarijärven puolelta ja loput kymmenen Karstulasta. Starttasimme jo klo 6.50 – jopa siis etuajassa – matkaan trooppisen hiostavan kelin saattelemana. Alussa keräsin porukoilta retken tärkeimmät faktat eli pinnaveikkausmäärät sekä Norjan puolelle että koko matkalle yhteensä. Retkipinnarevitys alkoikin heti. Matka taittui joutuisasti Ouluun saakka, kunnes stoppasimme eräälle Teboilille buffetlounaalle. Miikka ja Toni talsivat samalla läheiseen cittariin peruke- ja limukkaostoksille. Toni ”Ahne T” Ahlman oli ilmeisesti jo alkumetreillä huolissaan limpparimääristään, sillä jo pakatut noin puolensataa tölkkiä ei tyypille vielä piisannut. Ruoka maittoi ja matka meni nopeasti Rovaniemen eteläpuolelle, jossa pysähdyimme kahvipaussille Rieskapaikkaan Kemijoen varrelle. Samalla saimme plakkariin peipon, vihervarpusen ja harmaasiepon.

KAI RANTALA

Valtaosa retkueesta Rieskapaikan tiluksilla.

Sodankyläkin jäi pian taakse nähtyämme sekä poroja että vaaroja. Peurasuvannon nurkille saavuimme lähes tunnin etuajassa, joten ehdimme poiketa läheiseen lintutorniin, joka oli tosin surkea lajiston kannalta – kunnon seulonnan tuloksena ainoa lintu oli yksinäinen räystäspääsky. Viideltä stoppasimme Peurasuvannon Lomakylään, josta olin varannut meille mökit ja illallisen puoli kuudeksi. Mökkivarauksiin oli tullut hieman muutoksia, joten avainten sekä erilaisten huonejakojen kanssa tuli lopulta pienimuotoista säätämistä, mutta asetuimme taloksi. Poronkäristyksen ja savukalan jälkeen Teija ja Airi menivät saunaan ja Late, Toni, Jalppu, Miikka ja Panu painuivat kalastamaan lähijoelle, jonka kalastusluvat maksoivat vain kaksi euroa. Matias puolestaan jäi huilailemaan mökkiin; hänellä oli noussut kuume edellispäivänä ja olo oli sen mukainen. Muutenkin reissuporukan suhteen oli pientä jännitysmomenttia viime hetkillä, koska kuumepotilaan lisäksi Kaitsu oli astunut edellisperjantaina naulaan ja minulla todettiin lasiaisirtaumat molemmissa silmissä juuri ennen reissua. Minä lähdin kalastuksen sijaan Ramin, Esan, Leon ja Timon kanssa neljän kilometrin luontopolulle etsimään matkapojoja. Heti aluksi pamahti kirjosieppo pinnaksi, mutta talsiminen mäntykankailla ja soilla oli tyhjääkin tyhjempää – hyttysiä tosin piisasi. Saldo oli lopulta kaksi harmaasieppoa, viisi peippoa, varis ja harmaalokki. Lopuksi löysimme vielä järripeipon sekä mökkien läheltä laulavan pajulinnun. Late oli nähnyt liron joella, mutta tyyppien kalasaaliit olivat lähinnä jokunen ahvenen tuppi ja snadi hauki. Kaikki taisivat lopulta käydä saunassa ja minäkin uskaltauduin jokeen uimaan, mikä oli jäätävää, mutta ei Jäämeren veroista. Ilta meni huilaillessa ja kirjoitellessa. Nukkumaan menin jo kymmenen nurkilla, jolloin Jalppu lähti Miikan ja Tonin kanssa kalaan vuokraveneen kera.

Timo, Santtu ja Esa köyhällä lintukävelyllä. RAIMO SALO

RAIMO SALO

Team Nurmivaara Peurasuvannossa.

Kiiruna, Jalmari ja Miikka Kiilopäällä.

KIILOPÄÄN KAUTTA VARANGILLE TI 10.7. Heräsimme hyvissä ajoin, jotta pääsimme ampaisemaan puoli seitsemältä bussilla Kiilopään suuntaan, johon saavuimme vajaan tunnin kuluttua. Tavoitteenamme oli nippu tunturilintuja, päällimmäisenä kiiruna ja keräkurmitsa. Lupasin tarjota jäätelön sille, joka löytää kiirunan ensimmäisenä, sillä se oli eräs pahimmista lajipuutteistani, jota olen hamunnut vuosikausia. Sekalainen köörimme lähti omaan tahtiin talsimaan parkkialueelta kohti huippua. Polku oli selkeästi merkitty ja vieläpä puulankongeilla päällystetty pitkältä matkalta. Sää oli onneksi täydellisyyttä hipova; vaikka yö oli kuurannut mökkien katot, alkoi aurinko lämmittää hiljalleen, eikä tuuli ollut järisyttävän kylmä. Äänimaisema oli rauhallinen, joskin silloin tällöin urpiaisen lentoäänen kantautuivat korviimme. Kuulimme myös kapustarinnan vihellystä tunturista. Alkuvaiheessa kärkijoukko pysähtyi ja huusi, että lapintinttejä on näkyvissä. Muutaman linnun parvi piipahti läheisessä puussa tovin, mutta jatkoi valitettavan nopeasti matkaansa, eivätkä kaikki ehtineet sitä nähdä. Ensimmäinen mukava Lapin laji tuli meille näin kuitenkin plakkariin. Porukka Kiilopään huipulla.

Timo, Airi, Lauri ja Teija kiikaroimassa keräkurmitsaa.

Airi ja muuta letkaa könyämässä huipulle.

RAIMO SALO

Emme ehtineet vielä edes huipulle, kun huomasin portailla muutaman kiirunan pälyilemässä vain muutaman metrin päässä. Annoimme hälyn koko porukalle ja hetken kuluttua kaikki olivat ihailemassa komeita lintuja. Laskimme polun molemmin puolin yhteensä peräti 18 yksilöä, niin koiraita kuin naaraitakin. Oli uskomattoman hienoa nähdä viimein kiirunoita – maailman pinna numero 1 083 oli näin havaittu. Jäätelökuvio muuttui ajan saatossa mystiseksi, kun sanoin, ettei kukaan saa jäätelöä, koska löysin linnut itse. Minun olisi pitänyt kuulemma tarjota jäätelö kaikille ja vieläpä Norjassa överikalliilla hinnoilla, jaiks. Kiilopään huipulla pidimme paussia ja yritimme plokata keräkurmitsan, mutta lintuelämä oli kovin hiljaista. Urpiaisia ja niittykirvisiä kuulimme tuon tuosta ja horisontissa lensi joutsen jossain iäisyydessä. Esa kertoili samalla legendaarisia tarinoita aiemmilta Lapin reissuilta, kun hän oli hiihtänyt joskus ilman hanskoja Kiilopään takana ja lumi oli peittänyt kaikki ladut. Jotenkin mies oli ehjänä osannut pois tunturilta ilman paleltumia. Laella oli myös pari kasvielistä minulle, toinen oli kurjenkanerva. Muita tuttavuuksia olivat muun muassa riekonmarja ja tunturivihvilä sekä kävelyn aikana vastaan tulleet siniyökönlehdet. Lähdimme komppaamaan tunturin rinnettä länteen erään puron laiteille, josta oli ilmoitettu lapinuunilintu Tiiraan pari viikkoa aiemmin. Ehdimme talsia vain vähän matkaa, kun Toni soitteli polun varrelta, että mikä tämä tämmöinen keltajalkainen komea kahlaaja on. Ampaisimme pikavauhtia ihailemaan Topparonin ja Miikan löytämää kahta keräkurmitsaa – mahtavaa! Linnut olivat todella hienosti tyrkyllä, mutta katselimme niitä vain lyhyen hetken, sillä poikaset olivat varmaan lähellä, emmekä halunneet häiritä niiden arkirutiineja. Lajista napsahti monelle elis.

Osittain muumioitu Kaitsu Toivoniemen lintutornissa.

Puronotkossa havaitsimme ensimmäisen sinirinnan, pari laulavaa pajulintua ja lapinsirkun sekä läjän urpiaisia. Lapinuunilintua emme sen sijaan kuulleet, vaikka yritimme houkutella sitä esiin muutamassa paikassa atrapin avulla. Notkossa oleva puro oli pieni ja kirkasvetinen, joten Jalmari rupesi heti haaveilemaan kumipatjasta, jolla voisi lipua mutkaista ränniä pitkin. Tovin kuluttua sitä mentiinkin jo sitten moottoriveneellä ajatuksissa… Seuraava tavoite oli virtavästäräkki, joka oli ilmoitettu lukuisia kertoja Tunturikeskuksen nurkilta kesän mittaan. Pääsimme juuri ja juuri rakennusten liepeille, kun hoksasimme virtaväinön käppäilemässä puron rantaviivassa. Lintu oli komea ja uusi tuttavuus monelle. Kaitsu ei sen sijaan lämmennyt lajista yhtään edellisvuoden Azorien virtavästäräkkitulvasta johtuen (Lintuja maailmalla VIII). Parkkialueen liepeillä näimme myös yksinäisen merikotkan, joka lensi korkealla ylitsemme. Tiuku repi jo puolta yhtätoista, joten oli ruokailuaika. Laitoimme trangiat tulille bussin kupeeseen ja aloimme pomputella pientä jalkapalloa Jalmarin ja Tonin kanssa suurella parkkialueella. Pian kehässä oli myös Jere, Joni, Miikka ja Late sekä oikea jalkapallo. Lämpötila nousi mukavasti auringon kanssa, joten vaatteiden vähentäminen oli paikallaan. Syömisen jälkeen jatkoimme pohjoiseen vaaroja katsellen ja poroja väistellen. Bussista käsin lajilistaamme tarttui muun muassa ampuhaukka, käki ja riekko. Inarissa kurvasimme Kaamasen Toivoniemen korkeaan lintutorniin, josta oli muhkeat näkymät Vastusjärvelle ja Kaamasjoen suistoalueelle. Seuloimme vesialueet tarkasti, mutta emme plokanneet sen erikoisempia lajeja. Uusia retkipinnoja olivat kuitenkin tukkasotka, haapana ja pajusirkku. Lintutornin jälkeen ajoimme suoriltaan Utsjoelle täydentämään muonavarastojamme tuo-

EkkerØyn pikkukajavia.

retuotteilla ja kalastuspakkeja turskauistimilla. Noin tunnin ostostauon jälkeen olimme sekä materian että henkisyyden tasolla valmiita ylittämään Tenojoen ja siirtymään Norjan puolelle. Suuren joen tuolla puolen maisema oli tuttuun tapaan tunturikoivujen värittämää. Lintuliikenne oli hyvin hiljaista, joskin saimme napattua Norjan puolen listaan heti kättelyssä kala-, harmaa- ja selkälokin. Seuraavaa lajia – erään lampareen tukkasotkaa – saimme odotella lähes Varanginvuonon pohjukkaan saakka. Itse vuono avautui pian yhtä hehkeänä kuin aina ennenkin. Kyseessä oli minulle neljäs Varangin reissu, joista viimeisen oli vuonna 2009 (Luonnossa maailmalla I). Maisemaan ei silti voi kyllästyä, joten paluu Jäämerelle on aina hienoa. Lajilistallemme alkoi paukkua lajistoa nopeaa tahtia, kun rantaviivan lähellä kellui haahkoja, koskeloita ja lokkeja. Meriharakat käppäilivät rantakivikoissa ja pikkukajavat lensivät suurissa parvissa kauempana merellä. EkkerØyhin saavuimme paikallista aikaa noin viideltä ja odottelimme pienen tovin Ingjerd Tjellen saapumista. Majoittauduimme EkkerØy Holiday Houseen, joka on vanha huoneistoksi kunnostettu rukoushuone. Kahteen kuuden henkilön huoneistoon majoittuivat kaikki muut paitsi Nurmivaarat sekä Rami ja Airi. He majoittuivat ”valkoiseen taloon”, joka on lähempänä aallonmurtajaa. Loppuilta oli vapaata ajanviettoa, käytännössä siis sekä lintujen tarkkailua että kalastamista. Parhaimmillaan aallonmurtajalla oli seitsemän henkilöä virvelöimässä yhtä aikaa, mutta saalis jäi hyvin pieneksi. Jalmari sentään pyydysti ilmeisesti isosimpun, joka sai linssiluteen roolin välittömästi. Lyhyen kalastussession jälkeen kävin kälppimässä pikkukajavayhdyskunnan liepeillä Timon ja Esan kanssa. Kallionkielekkeet oli jälleen kansoitettu tuhansien ja tuhansien kajavien toimesta, joten mekkala oli huumaavaa. Näimme samalla ensimmäiset riskilät ja ruokit.

Jalpun saalistama isosimppu.

Paluumatkalla törmäsimme sveitsiläiseen heppuun, joka katseli lapinkirvistä. Linnulla oli sapuskaa nokka täynnä, joten poikaset olivat hyvin lähellä. Loppuilta meni osaltani nopeasti tavaroita purkaessa ja kirjoitellessa. Molempien majapaikkojen pihassa oli onneksi puusaunat, joten ohjelmassa oli tietysti myös löylyttely aivan meren äärellä. Ilta venyi nopeasti yöhön, sillä valoisuus hämäsi melkoisesti.

HAMNINGBERG KE 11.7.

RAIMO SALO

Tunturikohokki on näyttävä laji.

KAI RANTALA

Merikihu on nummien peruslaji.

KAI RANTALA

Heräsimme kuudelta erittäin nuutuneina ja hieman univelkaisina. Aamupalapuuron ja pakkailujen jälkeen lähdimme seitsemältä pilvipoutaisessa – joskin inun koleahkossa – kelissä hakemaan VIP-osastoa valkoisesta talosta. Ramilla oli kuulemma puhjennut runosuoni, mikä sitten kävikin selväksi myöhemmin… Suunnittelin edellisiltana täysin toisenmoista päiväohjelmaa, mutta komean pilvipoudan takia ajattelin, että meidän on päästävä Hamninbergiin staijaamaan. Liikenne oli erittäin hiljaista – olihan kello vasta kuusi paikallista aikaa – joten saimme tehdä pysähdyksiä käytännössä täysin autioilla teillä. Lintuelämä oli päällisin puolin hiljaista, mutta lajistoa alkoi karttua pikkuhiljaa, aluksi muun muassa perusvesiäisten, kuten allien, tukkakoskeloiden ja mustalintujen muodossa. Jossain Skallelvin nurkilla lajilistalle pomppasi ensimmäinen hieman parempi laji, kun löysin aallokosta naaraskyhmyhaahkan. Jouduin tahkoamaan sitä pitkään, koska se suki itseään jatkuvasti, enkä nähnyt päätä kunnolla. Laji sinetöityi lopulta, mutta se katosi turhan aikaisin aallokkoon, joten lintu jäi muilta unhoon. Peruspysähdykset tuottivat hiljalleen uusia lajeja listalle, mutta yleisilme pysyi koko ajan hyvin hiljaisena. Keli oli hieno, mutta tuulen vire oli sen verran kolea, että lyhyet staijityngät tekivät pientä viluntynkää porukkaamme. Seuraava pieni nummikomppaus laittoi kuitenkin virtaa ryhmämme jäseniin. Pajulinnut olivat näemmä todellisia levittäytyjiä, sillä pienessä tunturipajukossa lauleli lintu keskellä ei mitään. Samaiselta paikalta porukat näkivät hyvin kaksi sinirintaa ja saimme vihdoin punakylkirastaan matkapojoksi. Hieman ennen VardØa stoppasimme tunturikiurukomppaukseen, mutta pitkähkön tutkimisen tuloksena löysimme vain läjän merikihuja yhden poikasen kera, lapinsirkun ja kaksi vesipääskyä. Kasvillisuus oli mielenkiintoista; muun muassa lapinvuokkoa ja tunturivihvilää sekä yksi mähkäkasvusto. Esalla oli selvästi vielä hyvin muistissa tunturikasvit.

KAI RANTALA

VardØØn pamautimme tuttua tunnelia pitkin, ja hakeuduimme saaren koillisreunalle samalle paikalle, josta Ani, Jankke ja Jalppu dyykkasivat ruosteisia rautaesineitä vuonna 2009. Saimme mukavasti tuntumaa seuraavan päivän Hornoyan visiittiin, kun katselimme spudella loistavissa olosuhteissa jyrkännettä kymmenien tuhansien lintujen valloittamana. Näimme helposti kaikki ruokkilinnut, karimetsot ja muut herkut. Uusia matkapinnoja olivat myös yksinäinen lapintiira ja parkkiksen laiteilla hengaillut vuorihemppo. Noin kolmen vartin ihailun jälkeen ampaisimme takaisin tunneliin. Kello oli jo yli yhdentoista, joten lähdimme suoraan Hamninbergiin sapuskoimaan. Noin 40 kilsan taival kesti reilun tunnin, koska tie oli pitkälti yksikaistaista ja hyvin mutkaista. Autoja tuli kuitenkin vähän vastaan ja löysimme aina jonkin pienen levikkeen, johon vastustaja mahtui puikahtamaan. Maisema karuuntui jatkuvasti ja muuttui kuumaisemaksi – lähes pystysuoraan maasta kohoavat kivilaatat olivat kuin isoja hautamonumentteja, eikä kasvillisuutta enää juuri ollut. Teimme matkan ainoan stopin Sandfjordissa, jossa Esa näki mielestään mustan rastaan tien lähellä. Pysähdys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, emmekä saaneet sepelrastasta plakkariin. Myös mahdollinen luotokirvinen katosi liian aikaisin. Paikalla oli myös suomalaispariskunta, joka oli nähnyt muuttohaukan Vesisaaressa aiemmin. Hoksasimme hollilta kaksi suulaa, jotka lensivät kohtalaisen lähellä merellä. Hamninbergissa meillä oli lokoisat oltavat, sillä tuuli oli heikkoa ja lämpöä oli 13 astetta – paljon enemmän kuin ennuste oli luvannut. Pystytimme ulkoilmakeittiön ja kokkailimme trangioiden kera sapuskaa. Suulia lensi jatkuvasti edestakaisin ohitsemme ja merellä liikehti jatkuvasti ruokkilintuja. Paikalla pyörähti myös kesy kettu. Rauhallisen ruokailun jälkeen hajaannuimme vielä koluamaan lähitienoota. Minä, Timo ja Esa lähdimme kohti läheistä aallonmurtajaa, johon myös Kai lähti. Hän tosin jäi kuvaamaan rantaan. Muut lähtivät korkeammalle kumpareelle. Esa meni ensin murtajan tyvelle, minä tulin perässä ja ensimmäiset kaksi lintua, jotka sain putkeen, olivat jääkuikkia! Eipä muuta kuin häly päälle; koitin soittaa ensin Latelle, ei ollut luuri mukana, sitten Jalpulle, ei ollut mukana.

Hornoyan ihmettelyä VardØssa.

KAI RANTALA

LEO SALO

Harmaalokki ja alli.

RAIMO SALO

Late ja Kaitsu siestalla.

Santos mäihäämässä Hamningbergissa.

LEO SALO

Varangin koillisosien karuja maisemia.

KAI RANTALA

Rami kuitenkin onneksi vastasi luuriin: ”Voi hitsin vitsi, voi vitsin hitsi, myö tullaan sinne”. Kaita en saanut kiinni, kun ei ollut verkkoa, mutta soitin vielä Ramille, niin he viittoivat Kain mukaan. Esa ja Timo plokkasivat paikalta nimittäin myös pyöriäisparven, josta näimme jopa silmät kaukoputkilla. Porukka valitettavasti myöhästyi, mutta nuoret jääkuikat olivat vielä hienosti hollilla. Poikkesimme vielä toisen puolen pohjukkaan, jossa ei ollut erityisempää nähtävää paitsi Sylttyvuonon suulayhdyskunta kaukana. Paluumatkalla teimme jokusen stopin, joista Persfjordenin länsiranta oli selvästi antoisin – plokkasin suuresta vesiäismassasta komean juhlapukuisen kyhmyhaahkan ja kolme 2kv-lintua. Superb! Nyt kaikki näkivät ne komiasti. Paikalla oli muun muassa satoja haahkoja, mustalintuja, jokunen pilkkasiipi ja sitä rataa. Ennen VardØa pysähdyimme vielä eräälle näköalapaikalle, jota hallitsee laaja järvi- ja suokokonaisuus. Belgialainen jantteri näki tunturikihun juuri ennen kuin tulimme, mutta me saimme havaintovihkoon vain joutsenen ja vesipääskyn sekä piekanoja. Loppumatka sujui nopsaan ja VardØn jälkeen minulla oli saumaa sulkea silmät, kun oli 50 kilometrä ajoa jäljellä – nukahdin heti ja heräsin EkkerØyn risteyksessä. Olimme perillä kello 16.45. Sapuskoinnin jälkeen kukin touhusi omiaan; osa kalasti, osa lintuili ja niin edelleen. Kävimme myös saunasta pulahtamassa mereen ja Miikka paistoi lettuja. Maate ehdimme iltayhdeltätoista.

Hornoyan ruokkilintumassaa.

HORNOYA JA VARDØ TO 12.7. Heräsimme jälleen kuudelta melkomoisen uupumuksen kera. Aamupuuron jälkeen hyppäsimme bussiin seiskalta ja haimme VIP-siiven mukaan. Sää oli selvästi kylmempi kuin edellispäivänä; pilvipouta, viisi astetta lämmintä sekä melko kova ja erittäin kolea tuuli. Teimme parit stopit alussa ja seuloimme mereneläviä hieman parempien vesilintujen toivossa. Ykköstavoitteena oli puutelistan allihaahka. Kakkosstopilla tarkastimme toista tuhatta haahkaa, mutta joukossa oli vain joitain koskeloita, mustalintuja sekä yksittäisiä gavioita. Uusina Norjan pinnoina esittäytyivät Kaitsun plokkaama erikoisen vaalea naarassinisuohaukka sekä kuulemamme kuovi. Samaiselta paikalta löysimme muun muassa pari punajalkavikloa. Seuraavat pysäykset eivät tuottaneet haluttua tulosta, vaikka katsoimme yhteensä tuhansia vesilintuja läpi. Myös Kibergin ranta oli yksipuolista lajistoltaan – lähinnä tukka- ja isokoskeloita. Hieman ennen VardØa pysähdyimme pitkälle tunturikiurukomppaukselle, jolloin porukka hajaantui huomattavan laajalle alueelle pitkin tunturinummia. Osa porukasta käveli muutaman kilometrin pitkin poikin, mutta kohdelaji jäi unhoon. Sen sijaan nummilta löysimme joitakin kapustarintoja, tyllejä, niittykirvisiä ja jokusen merikihun. Maassa oli myös lukuisia ilmeisesti sopulien koloja papanaläjien kera. Kasvipuolella kukoisti muun muassa lapinkuusioita. Esa löysi erään puron varrelta meikäläiselle uuden lajin, tähtirikon. Tuttuja lajeja olivat puolestaan verkkolehtipaju, lapinvuokko ja punakko. Lähes puolentoista tunnin sessio lämmitti ornien ruhot mukavasti – aamun lyhyet pysäykset olivat nimittäin jäätäviä ja kylmyys syöpyi ytimiin.

VardØn satama-aluetta.

Saaren vehmasta kasvillisuutta.

Komppauksen jälkeen menimme VardØØn infokeskukseen, josta ostimme porukalle liput Hornoyan visiitille (aikuiset 350 kr, lapset 175 kr). Meille jäi noin 50 minuuttia aikaa, kunnes lähtisimme paatilla klo 11.30 saarelle. Toni, Jalppu ja Late menivät heti kalastamaan satamalaiturille ja me muut jäimme palloilemaan toisaalle. Ennen lähtöä ostimme vielä mainiot vohvelit infopisteestä. Lähdimme isommalla paatilla liikenteeseen ja luulimme, että se on jokin kömpelö purtilo, mutta 820 heppaa hoitivat meidän nopeasti saarelle, jossa kuhisi valtava lintuvilske – kaikki tyypilliset lajit erittäin hyvin edustettuina, tosin riskilöitä oli todella vähän. Porukka oli tohkeissaan tilanteesta ja kuvattavaa riitti. Kolme tuntia hujahti nopeasti ja lajilistalle saimme uusina lajeina Laten, Airin, Ramin ja Nurmivaarojen plokkaaman isokihun, joka oli viihtynyt viereisellä Reynoyan saarella pitkin kesää. Minä, Toni, Esa, Timo ja Jalmari näimme puolestaan tunturihaukan, joka pöläytti valtavan lintumassan taivaalle. Se lensi hyvin läheltä ylitsemme, mutta Kaitsu ei ehtinyt ihan sitä nähdä. Pian se katosi muiden lintujen sekaan ja häly laantui. Illalla kuitenkin selvisi, että Kaitsu oli raapaissut siitä muutaman valokuvadokumentin. Majakalta pälyili vuorihemppo ja luotokirvisiä.

Lauri, Leo ja Joni Hornoyalla.

Saarella pesii iso joukko karimetsoja.

Jalmari elementissään Tonin ilona.

Saariköhnäyksen jälkeen odottelimme paattia ja Jalppu sai aimo kasan paskaa päällensä. Meillä oli hubaa – vahingoniloa parhaimmillaan! Paluumatkamme meni joutuisasti, eikä tuuli onneksi käynyt saarella, joten retkeily oli leppoista. Seuraavaksi ampaisimme läheiseen niemeen trangiatulia virittelemään. Paikka oli joutomaa ja kello 14.00. Tunnin aikana kokkailimme ja kuulimme paikalla ruokokerttusen redupinnaksi. Näimme myös puluja lennossa myöhemmin. Sapuskointipaikan antia olivat lisäksi lapinkirvinen, kuusi merikotkaa ja vuorihemppo. Painelimme vielä VardØn linnakkeelle, mutta emme nähneet mitään mainittavaa, joten jatkoimme kauppaan ja edelleen takaisin majapaikkaan iltakuudeksi. Loppuilta kului tuttujen riittien parissa: kalastusta, kirjoittelua, saunomista, uintia ja sen sellaista. Nukkumaan ennätimme taas kello 23.00.

Hornoyalla pesii vaatimattomasti 150 000 merilintua.

KAI RANTALA

Vanhasta rukoushuoneesta kunnostettu majapaikka.

AIRI HONKONEN

VADSØ JA NESSEBY PE 13.7. Heräsimme jälleen kuudelta, jotta pääsimme matkaan seiskalta. Keli oli muuttunut edellispäivän kylmäilystä selvästi lämpöisemmäksi. Suunnistimme ensin VadsØØn, jonka laidalta löysimme muun muassa 42 punakuiria, suosirrejä ja tyllejä. Kulttuuripuistovisiitti oli erityisen antoisa, sillä näimme uusina reissupinnoina kaksi lapinsirriä, viisi karikukkoa ja suokukon. Lisäksi Norjan puolen saldomme täydentyi pajusirkulla ja haapanalla. Kaiken kukkuraksi 20 vesipääskyä oli komeasti hollilla perinteisellä paikalla ja puistossa oli useita lapinkirvisiä. Komppasimme pitkään etelärannan rakkolevävalleja merisirrin toivossa, mutta se ei tuottanut tulosta. Sen sijaan uskomattomia kivisysteemejä oli mukava ihailla. Sessio oli pitkähkö, kunnes ajoimme seuraavaksi Nessebyn kirkolle. Matkalla teimme stopin otollisella paikalla, mutta emme nähneet kahlaajia lisää. Sen sijaan listallemme tuli viisi naurulokkia. Arvauskisa oli kutkuttavasti käynnissä, joten kaikki uudet lajit olivat tervetulleita. Kirkolla oli laajat lietteet näkyvissä, mutta kahlureita ei ollut missään, vain yksi tylli. Merellä oli kuitenkin 13 ristisorsaa. Kävimme vielä kävelemässä niemessä, joka paljastui myöhemmin Norjan parhaimmaksi merilintujen staijipaikaksi. Lampareessa lillui vesipääsky ja haahkapoikueita. Joku ulkomaalainen jamppa sanoi, että oli nähnyt eilen myrskylinnun ja vielä päivää ennen kolme. Erityisesti Late yritti saada uutta lajia tiskiin, mutta niitäpä ei kuitenkaan tullut vastaan. Päivän viimeinen kohde oli Vestre Jakobselvin tunturikoivikko ihan peruslisälajien toivossa. 25 minuutin komppaus tuotti yllättävän paljon tulosta: neljä järripeippoa, tiltaltti, kolme talitinttiä, lehtokerttu, rantasipi ja kaksi leppälintua – kuusi uutta Norjan lajia plakkariin hetkessä! Arvaustilanne muuttui siis kertaheitolla. Poikkesimme vielä kauppaan ja EkkerØyssa olimme takaisin jo kello 13.00. Loppupäivä oli vapaata ohjelmaa.

VadsØn rantojen komppausta.

KAI RANTALA

Rannoilla ei voi olla näkemättä haahkoja.

Sapuskoinnin jälkeen minäkin lähdin vihdoin kalastamaan aallonmurjatalle. Laiturin lähellä oli kuollut tundraurpiainen tiellä – tietty matkan eka ja disqualified! Keli oli uskomattoman leppoisa, sillä tuuli oli tyyntynyt ja asteita oli peräti 17. Aallonmurtajan suojaisalla puolella kolme paitaa oli aivan liikaa; paikalla olisi voinut olla t-paidalla. Pian meitä oli kuusi virvelöimässä: minä, Toni, Jalppu, Panu, Late ja Miikka. Jaksoin olla vain reilun tunnin jahdissa, kun mitään ei kenelläkään tärpännyt. Muutkin lopettelivat, mutta Jalppu jäi vielä Panun kanssa hommiin. Lähdin hakemaan spudea myrskylintustaijia varten, mutta kämpillä Toni soitti, että olisiko jalkapallon paikka. Minähän siitä innostuin ja kahden nurkilla koossa oli lähes koko kööri, kymmenen henkilöä. Menimme suojaisalle hiekkarannalle, jossa oli vuonopallon mestaruuskisat. Jaoimme joukkueet seuraavasti: minä, Miikka, Jere, Panu ja Rami sekä vihulaisina Late, Toni, Joni, Kai ja Jalmari. Late naureskeli heti aluksi, että nyt tuli liian helppo vastustaja meistä, mutta kohtalaisen nopeasti olimme jo 6–2 johdossa. Sessio oli hauska ja samalla superrankka, koska hiekka upotti, joten kaikki olivat pian raatoja. Meidän tiimi alkoi hyytyä lopulta ja tilanne tasoittui kuuteen kuuteen. Sitten menikin todella pitkä tovi ja vääntö oli kovaa, kunnes pamautin viidennen maalini meille ja loppulukemiksi tuli 7–6. Tauko lopautti osan porukan voimat, mutta pelasimme vielä koko porukalla kolmesti polttopalloa. Nurmivaarat sekä Rami ja Airi kävivät vielä kylmiltään uimassa. Jäin vielä Laten, Jonin, Jalpun, Tonin ja Miikan kanssa kikkapalloilemaan talon viereiselle tielle, kun Kai lämmitti saunaa. Saunaan menimme joskus seiskalta. Illan ohjelmaan lukeutui myös Airin ja Teijan koko köörille loihtima nötköttikeittosapuskointi valkoisessa talossa. Nukkumaan menimme joskus kympin nurkilla. Esa fotaamassa Nessebyssä. RAIMO SALO

EkkerØyn kapea kannas.

YLÄKUVA JA PIENET KUVAT: TEIJA NURMIVAARA

ALAKUVA: LEO SALO

EkkerØyn niemeä.

Muikeilua bussissa.

PEURASUVANTOON LA 14.7. Heräsin yöllä, kun Toni ja Jalmari tulivat sönköttämään jotain kahden aikaan. Otin korvatulpat veke, jolloin asia selvisi – Topparoni oli saanut kunnon turskan, jota piti nousta katsomaan. Reilun 1,5 kilon fisu oli kuin olikin komian näköinen. Painuin elvistelysession jälkeen takas maate. Heräsin vähän väliä; aina kun suoristin oikean jalkani, tunsin kipua polven saatua runtua jalipallossa. Nousimme kunnolla ylös kello 7.30. Aamiaisen jälkeen pakkasimme ja siivosimme pirtin sekä saunan. Yhdeksältä nousimme bussiin ja haimme valkoisen talon poppoon. Paluumatka Suomeen alkoi osaltamme. Keli oli edelleen hyvä, sillä oli pilvipouta, mutta aamuyöllä oli noussut kova tuuli. Toni oli mennyt maate vasta viideltä aamulla, joten jeppe oli tuoreessa kunnossa. Päryytimme Varangin pohjukkaan asti yhtä soittoa ilman sen kummempia pysähdyksiä. Matkalla näimme merellä huikean, useiden tuhansien kajavakerääntymän, joka oli kuin suuri hyttysparvi, joka jatkui satoja metrejä. Pohjukassa poikkesimme vielä kahdella kyttäyskojulla, mutta rantalietteet olivat lähes tyhjiä – vain pari ristisorsaa, punajalkaviklo ja niin edelleen. Polun varren koivikko oli pöntötetty tehokkaasti, mutta emme löytäneet kirjosieppoa Norjan puolen pinnoihin. Osa porukasta kävi läheisellä Essolla kahveella ja purilaisella. Odotuspaikalla ylitsemme lensi matkan viides vuorihemppo. Varangerbotnin ja Utsjoen väli meni meiltä joutuisaan, ja hieman ennen rajaa taivaalta tuli hieman tihkusadetta, mutta käytännössä saimme nauttia Norjasta täysin sateettomassa säässä. Tana Brussa stoppasimme vielä markettiin käyttämään kruunuja poijes. Jatkoimme etelään, kunnes pysähdyimme eräälle suurehkolle levähdyspaikalle hieman ennen yhtä trangiasapuskoimaan. Tuuli oli hyvin lenseä verrattuna Varangin merituulen, mutta hyttysiä ja mäkäräisiä oli suojaisissa paikoissa viljalti. Lintuhavikset jäivät vähiin, mutta Toni kävi heittelemässä uistinta lähijoessa hetken ja ehti saada nalkkiin purotaimenen ja harjuksen, jotka olivat sen verran pieniä, että saivat jatkaa kasvuaan. Samalla Tonde plokkasi retkipinnoihin ensimmäisen koskikaran. Ehdin hieman kikkapalloilla Jonin, Jalpun ja Esan kanssa parkkialueella.

RAIMO SALO

LOPPUETAPPI KARSTULAAN SU 15.7. Jätimme Peurasuvannon taakse aamukahdeksan hujakoilla, kun ampaisimme kohti etelää. Ajoimme parikymmentä kilometriä, kunnes pysähdyimme lyhyelle linturetkelle Sodankylän Ilmakkijärven lintutornille. Näköalapaikalle talsimme pitkoksia hienon suon läpi, mutta lintuhavainnot jäivät sekä suolta että tornista käytännössä lähes nolliin.

Ilmakkijärven torniin johtavat pitkospuut.

RAIMO SALO

Hieman pysäyksen jälkeen alkoi sataa kunnolla, mikä ei tietty haitannut enää vähääkään. Pysähdyimme melko pian Neljän tuulen tuvalla, jossa vettä tuli jo hyvin paljon, mutta onneksi ruokinnalla oli viherpeippojen, järrin ja parin urpon lisäksi myös taviokuurnakoiras ja kaksi naarasta. Järvellä värjötteli puolestaan kymmenkunta tukkasotkaa ja telkkä. Matka taittui monelta nuokkuessa ja minulta osin Airin kanssa uutta matkaa suunnitellessa… Ivalossa poikkesimme vie- Joni viittomassa kohti tornia. lä tankkaamaan biilin ja Peurasuvannossa olimme viideltä. Kikkapalloilun jälkeen söimme Timoa, Matiasta, Tonia, Miikkaa ja Esaa lukuun ottamatta ravintelissa savukalaa ja karjalanpaistia. Lopuksi Rami lausui erittäin hienon matkarunon, jossa kaikki retkeläiset olivat osa kertomusta – lämmitti mieltämme kovasti. Ilta meni itse kullakin eri tavoin, mutta pääosin kuitenkin saunomisen, uinnin, kalastuksen ja chillailun merkeissä. Paistoimme myös lettuja. Tikkakisan kolmen kärki muodostui seuraavaksi: Esa 42, Kai 40 ja minä 39. Kohtalaisen tiukka karkelo siis. Jalmari puhui vielä viikkoja jälkeenpäin kuinka reteästi Hopposen Hannu oli tahallaan kaatunut laiturilta selälleen jokeen hammastikku suussaan – ilmeisen onnistunut performanssi.

Ilmakkijärveltä jatkoimme suoriltaan Oulun seudulle, jossa tempaisimme jälleen kitusiimme noutopöydällisen sapuskaa. Loppumatka sujuikin sitten rauhallisissa merkeissä, emmekä lintuilleet matkan varrella. Karstulaan saavuimme alkuillalla takana kolmisentuhatta kilometriä bussin satulassa.

LOPUKSI Varanginvuonon lintureissu onnistui mainiosti, mikä on tietenkin loistavan porukan sekä joustavan kuskin ansiota. Toki myös hyvät sääolosuhteet tekivät retkeilystä – ja erityisesti trangiaruokailusta – Jäämeren rannalla miellyttävää. Näimme lähes kaikki tavoitelajit, mutta jokunen pohjoisen tirppa jäi plokkaamatta. Norjan puolella havaitsimme 84 lintulajia, mikä oli sivuosuma kolmelle veikkaajalle. Matias Mäkinen valittiin kuitenkin voittajaksi, koska hän oli lähes koko reissun kuumeessa, eikä voinut näin ollen ”manipuloida” havaintoja. Matiaksen sairastuminen olikin matkan kurjin seikka. Koko matkan aikana plokkasimme yhteensä 114 lajia, mikä oli Jonille jackpot. Norjan puolen arvauskisan tulokset. Kisaaja

Veikkaus

Koko reissun arvauskisan tulokset. Kisaaja

Veikkaus

Miikka Ahlman

Timo Mäkinen

Jalmari Pusa

Airi Honkonen

Joni Nurmivaara

Jalmari Pusa

Timo Mäkinen

Esa Keikka

Airi Honkonen

Miikka Ahlman

Esa Keikka

Hannu Hopponen

100

Matias Mäkinen

Lauri Tamminen

101

Raimo Salo

Matias Mäkinen

103

Santtu Ahlman

Kai Rantala

110

Lauri Tamminen

Joni Nurmivaara

114

Leo Salo

Toni Ahlman

132

Panu Nurmivaara

Raimo Salo

133

Kai Rantala

Teija Nurmivaara

140

Jere Nurmivaara

Santtu Ahlman

141

Teija Nurmivaara

Panu Nurmivaara

146

Toni Ahlman

Leo Salo

147

Hannu Hopponen

Jere Nurmivaara

168

Oikea tulos

114

Putket ja pakki Ontuu orni jalkaa, linturetki voi alkaa. Onpas omituinen sakki, olalla putket ja pakki. Ihmetteli sitä kuskimme Hannu, joka olikin aikamoinen Jannu. ”Juttu tää on kuin huume”, sanoi Matias ja nousi kuume. Vuorelle ornit äheltää; kiiruna piiloon vipeltää, on koto sillä Kiilopää. Ketterästi kiipesi myös Esa Keikka; luultiin ihan että on Gustafssonin Veikka. Saa siinä Jannu rattia kääntää, että melkein ornin vatsaa vääntää. Näkyy vihdoin Varangin vuono, huokaa jengi: ”Ei huono!” Löytyy sieltä kaikille peti; putket, pakit esiin heti! Sirrin perään joka iikka, ihmetteli kovin Ahlmanin Miikka; ”Onkohan joku ihan pipi…” …keikutteli kivellä rantasipi. Pojat lähti kalalle sanoen: ”Hei, nappaa nyt turska tai suuri sei!” Niinpä juuri; turska ruma, suuri sätki ja potki; Panun siimat se sotki. ”Karkuun pääsi niin moni…”, naureskeli pojat Jere ja Joni. Vaan Toni vaapun veteen heittää, kalan nappaa, sopan keittää. Näkee Kaitsu rannalla kävelevän mirrin; putken nappaa, lähtee matkaan; näkee allin, ruokin ja merisirrin. Santos huutaa: ”Kyhmyhaahka!!! Jääkuikka!!!” Airi sanoo ”Nötköttisoppa ja päälle huikka!”

Vaikka ois vesisade tai myrskytuulia Late se laskee lokkeja, lunneja, suulia. Paatti saareen keinuu, heijaa; pelottaa se pikku-Teijaa. Lunneja, lokkeja siellä täällä, maalla, ilmassa, meren päällä. Näkee Ramikin liian monta tiiraa; päässä sen enempi vielä viiraa… Timokin ähkynä merelle tsiikaa, syönyt raukkaparka ihan on liikaa. Mut sitten kohtasi Jalmaria satumainen onni; tipahti päähän lokinpaskapommi! Leksa vain hymyilee, sanoo päästä hetken; ”Santtu se keksinyt on näin hyvän retken!” Aika on viimein kotimatkan alkaa; ”Painapas Jannu kaasujalkaa!” Näkyy vihdoin maisemat tutut, taas on koettu monenlaiset jutut. Oli putket, pakit ja paljon mania, mutta kaivattu ois me Laineen Ania… Reissuista näistä muistoja riittää; Kaikesta tästä saamme Santtua kiittää!!

– Raimo Salo

Laji Laulujoutsen

Ti 10.7.

Ke 11.7.

To 12.7.

Pe 13.7.

La 14.7.

Yhteensä

Ristisorsa

Sinisorsa

Haapana

Tukkasotka

Haahka

4 930

600

3 500

600

150

Kyhmyhaahka

Mustalintu

Pilkkasiipi

Alli

Uivelo

Isokoskelo

900

700

200

150

1 961

Tukkakoskelo

1 000

150

1 165

Kaakkuri

Kuikka

Jääkuikka

Suula

350

351

Merimetso

100

230

Karimetso

400

440

Merikotka

Piekana

Tuulihaukka

Ampuhaukka

Tunturihaukka

Meriharakka

130

110

375

Tylli

Kapustarinta

Pulmussirri

Karikukko

Suosirri

Kuovisirri

Lapinsirri

Pikkusirri

Rantasipi

Punajalkaviklo

Valkoviklo

Punakuiri

Kuovi

Pikkukuovi

Vesipääsky

Isokihu Merikihu Naurulokki

150

239

Kalalokki

150

200

530

Harmaalokki

100

250

800

250

1430

Selkälokki Merilokki Pikkukajava

400

200

100

760

15 000

25 000

40 000

15 000

6 000

101 000

Laji

Ti 10.7.

Ke 11.7.

To 12.7.

Pe 13.7.

La 14.7.

Yhteensä

Lunni

500

15000

15 512

Riskilä

200

233

Etelänkiisla

150

5 000

5 150

Pohjankiisla

110

150

Ruokki

150

172

Kesykyyhky

Suopöllö

Kiuru

Haarapääsky

Luotokirvinen

Niittykirvinen

Lapinkirvinen

Västäräkki

Keltavästäräkki

Sinirinta

Lapintiira

Leppälintu

Kivitasku

Punakylkirastas

Räkättirastas

Lehtokerttu

Ruokokerttunen

Pajulintu

Tiltaltti

Talitiainen

Isolepinkäinen

Harakka

Varis

106

Korppi

Varpunen

Järripeippo

Viherpeippo

Vuorihemppo

Urpiainen

Pajusirkku

Lapinsirkku

Lajeja yhteensä

SUOMEN PUOLEN LAJIT: Telkkä Riekko Kiiruna Keräkurmitsa Töyhtöhyyppä Varpushaukka Kurki Liro

Taivaanvuohi Kalatiira Käki Sepelkyyhky Tervapääsky Räystäspääsky Virtavästäräkki Koskikara

Kulorastas Pensastasku Tiltaltti Harmaasieppo Kirjosieppo Hömötiainen Lapintiainen Naakka

Mustavaris Kottarainen Peippo Vihervarpunen Taviokuurna Pikkukäpylintu

MATKAN REITTI JA KOHTEET Hamningberg Vardø Vadsø

Ekkerøy

Utsjoki

200 km

NORJA Inari VENÄJÄ

Peurasuvanto Sodankylä

Rovaniemi

Kemi

Oulu

RUOTSI

Kokkola

Vaasa

Viitasaari

Karstula

SUOMI

Pori