Page 1

LUONNOSSA MAAILMALLA III

SANTTU AHLMAN

NORJAN VESTERÅLEN 24.7.–1.8.2010


NORJA

NORJAN VESTERÅLEN 24.7.–1.8.2010 SANTTU AHLMAN Viimevuotisen Varangin reissun jäljiltä (Luonnossa maailmalla I) Norjan poltteet jäivät jälleen palamaan meikäläisen päänuppiin. Ja kovaa. Löimme jo hyvissä ajoin uuden reissun lukkoon heinäkuun viimeiselle viikolle 2010. Tällä kertaa käytettävissä oli yhdeksän päivää, mikä oli jo sinänsä mainio asia viime vuoden seitsemän päivän sijaan. Reissua edelsi lievää kommervenkkiä muun muassa telttamajoituksen ja auton suhteen. Viime vuonna majoituimme koko matkan ajan kolmen hengen tunnelitelttaan, mikä tosin oli hieman ahtaanpuoleinen ja Anin piti nukkua pitkälti selkäranka mutkalla. Nyt matkaan piti lähteä sama kokoonpano, eli Ani, Jalmari, Jannastiina ja allekirjoittanut, mutta Jannastiina päätyi lopulta jäämään koto-Suomeen. Syynä taisi olla se, että Andenesiin luvattiin maksimissaan kymmenen astetta lämpöä ja muutenkin aika ankeahkoa säätä. Viikon varoajalla saimme matkaan pikkuveljeni Jonnen Lehtimäeltä. 12-vuotiaan Jalmarin ja 14-vuotiaan Jonnen lähteminen samalle pitkälle automatkalle oli tosin hieman arveluttava kombinaatio. Jonne matkasi Karstulan ja Tampereen kautta Kaasmarkkuun jo keskiviikkoaamuna 21. päivä. Päivää ennen Jonnen saapumista olin Anin, Niemeläisen Kaitsun ja Ihantolan Antin kanssa Porin Pick n Payssa makeismättöostoksilla. Escort oli ollut Kaitsulla edellisenä viikonloppuna Raumalla lainassa ja maanantaina virtalukko rupesi reistaamaan ilkeästi. Lopulta se teki tenät juuri Pick n Payn pihassa, emmekä saaneet avainta kääntymään virtalukossa enää lainkaan. Escort jäi siihen. Kärhän Mikan avulla Ani pääsi kotiinsa ja Antti Kaitsun kera Kaaosmarkkuun. Soitin Samulle Karstulaan, että tunteeko hän ketään, joka lukoista jotain tajuaa. Hän hälytti paikalle Heinen Mikon Paneliasta saakka. Tunnin päästä Mikko ilmestyi auton viereen työkalusettinsä kanssa. Hetken räpläilyn tuloksena kotelot lojuivat lattialla, lukko oli esillä ja auto startattu ruuvimeisselillä kikkaillen. Saimme siirrettyä pirssini huoltamon pihaan, johon olin varannut korjausajan muita huolia varten jo aiemmin torstaille. Lukkosessios-

Escortin peräloosterin pakkasimme tiukasti. Hyödynsimme tehokkaasti myös vararenkaan säilytysosan tyhjät tilat.


ta kehkeytyi lopulta lähes dramaattinen spektaakkeli, kun aikataulut olivat hiuskarvan varassa. Sain onneksi Antilta auton lainaan ja useiden edestakaisten suhausten tuloksena virtalukko oli irrotettu, sarjoitettu uudelleen ja toimitettu korjaamoon torstai-iltapäivään mennessä. Huh. Perjantaina 23. päivä puunasin Jonnen ja Jalmarin kanssa Escortin tikkiin ja öysäsimme suksiboksin (kiitos Kirkkalan Teijalle lainasta) täyteen telttailuvermeitä. Auton pakkaus jäi viime tinkaan, mutta vähän ennen puolta yötä pääsimme tuutimaan. Vihdoin asiaan la 24.7. Yö oli sanalla sanoen surkea ja muutaman tunnin yöunien jälkeen minulla oli hieman nihkeä fiilis lähteä ”puottelemaan” yli tuhannen kilometrin siivua. Viimeistelypakkausten päätteeksi biili oli pullollaan tavaraa ja sisälsi myös neljän henkilön retkiköörin. Aamukuuden lähtö venyi vartin verran ja virallinen lähtöaika oli 6.15. Jonne ja Jalmari simahtivat aika pian ja pari ensimmäistä tuntia meni heiltä nukkuen tai muuten vaan torkkuen. Matkapinnojen keräyksen aloitimme heti, tosin Suomen puolella oli sen verran hiljaista, että lajilista karttui vain reilulla 20 lajilla, joiden joukossa ei ollut oikeastaan mitään mainittavaa. Alkumatkalla teimme matkan virallisen arvauskisan, ”Norjan ventin”, joka sisälsi 21 eri veikkauskohdetta. Ennen Ruotsin rajan rikkomista poikkesimme Oravaisissa huoltsikalla, jossa kaikki joivat Red Bull -energiajuomaa ja Tyrnävän ABC:llä, jossa söimme noutopöydästä karjalanpaistia ja kanaa riisin kera. Jalmari otti vähän nokkiinsa, kun Jonne osti ABC-burgersatsin, eikä Jalppu mokomaa saanut. Sapuskoinnin jälkeen vaihdoin paikkani takapenkille, Jonne hyppäsi apukuskin paikalle, Ani rattiin ja Jalmari jäi mököttämään takapenkille. Horrostin puolisen tuntia, kun saavuimme hiljalleen Kemin kautta Tornioon, josta nappasimme täydennystä muonavarastoomme ja muita tykötarpeita. Minä harrastin aluksi omia temppujani tankkausmasiinan kanssa, kun yritin ruutata tankin aivan piripintaan. Lopputuloksena oli se, että bensaa valui auton kylkeä pitkin ja taisi jopa vähän ruiskuta maahankin. Tilanne oli jokseenkin nolo, joten survouduin pikaisesti autoon ja ajoin syrjään. Nyt en enää pidä leffojen tankkaustoilailuja mahdottomina toteuttaa. Ruotsin valtion rajan rikoimme kello 15.38, jolloin aloimme ruksia Ruotsin lintuja, jotka olivat kuitenkin vähissä. Norjan ventti pyörähti vihdoin kunnolla käyntiin Ruotsissa, kun

Ensimmäinen stoppi Ruotsin puolella. Kiirunaan on vielä matkaa.


Kiirunan teollisuutta.

näimme ensimmäisen vaaran kello 16.18. Nappasin siitä ensimmäisen pisteen, koska arvasin kellonajaksi 15.10. Muiden arvaukset olivat hieman liian aikaisia. Kalixissa näimme hulppean kokoisen sahan, joka oli oikeasti niin massiivinen kymmenine varastohalleineen, että näky oli vaikuttava. Tuskinpa Suomessa on montaa yhtä suurta kompleksia – jos yhtään. Kalixin jälkeen jatkoimme Töreen ja sieltä edelleen kohti Kiirunaa. Matka ei oikein edistynyt, koska Jonne ja Ani halusivat pysähdellä vähän väliä. Meikäläinen oli puolestaan penseä välistoppeihin, kun matkaa oli vielä lähes puolentuhatta kilometriä jäljellä. Ruotsin puolella ensimmäiset noin parisataa kilometriä olivat maisemallisesti onnettomia, mutta hiljalleen soiden, suolampareiden, vaarojen ja kynttiläkuusten osuus lisääntyi niin, että maisema alkoi olla upeaa. Suolampia ja -järviä oli paikoin varsin runsaasti, mutta virtavedet lisääntyivät selvästi vasta Kebnekaisea lähestyessämme. Iltakahdeksan hujakoilla poikkesimme Piilijärvessä pulahtamassa kohtalaisen koleaan veteen. Minä olin vedessä ensimmäisenä, Jonnea saimme odotella aika kauan. Tästä aiheesta oli hyvä kuittailla vielä pitkään... Ennen iltakymmentä ohitimme Kiirunan kaupungin, mikä oli mahtipontinen näky valtavine louhimoineen. Kaupunki lienee rakentunut puhtaasti teollisuuden ympärille. Maaainesmassoista saimme muutamat kuvat parkkikselta, jossa haukkasimme vähän suolaista. Lintuja oli edelleen valtavasta hyttysmäärästä huolimatta aivan älyttömän vähän – 20 minuutin pysähdyksellä havaitsimme vain pari kertaa laulaneen pajulinnun. Kasvilajisto oli edelleen hyvin tavanomaista, eikä pohjoisen lajeista esittäytynyt kuin pajut, joiden kimppuun en kuitenkaan käynyt.

Välipalan paikka Kiirunassa.


Kiirunan jälkeen tien oikealla puolella alkoi Kello Mittarilukema Keskinopeus pian Torneträskin noin 50 kilometrin mittai7.15 83,6 83,6 nen valtava tunturijärvi, jota seurailimme. 8.15 98,8 182,4 Jossain kohtaa tiellä oli hyvin pitkä tietyö9.15 46,7 229,1 maa, jonka sorapintaa körröttelimme yli 10.15 86,9 316,0 puoli tuntia. Pöly nousi, auto tärisi vimma11.15 88,4 404,4 tusti ja aurinko häiki tuulilasia. Aika kar12.15 86,1 490,5 mea tienpätkä ryskyttää menemään suurel13.15 9,3 499,8 la painolastilla, mutta niin vain asfalttipinta 14.15 87,9 587,7 pulpahti pölyn seasta esiin ennen pitkää. 15.15 51,3 639,0 Abiskon kylän jälkeen löysimme park16.15 49,4 688,4 kipaikan, johon muut halusivat jäädä yök17.15 70,5 758,9 si. Jonne ja Jalmari lähtivät heti viereisen 18.15 72,1 831,0 vesiputouksen alaosaa tutkimaan ja tulivat 19.15 100,5 931,5 hetken päästä takaisin aivan tohkeissaan. 20.15 24,6 956,1 ”Maailman hienoin kokemus mitä ootte 21.15 64,5 1 020,6 ikinä nähny”, molemmat huusivat jo kau22.15 80,3 1 100,9 kaa. No, läksimme Anin kanssa myös alas 16 h 1 100,9 km 68,8 km/h ja näky oli todellakin uskomaton – huima Tilastonörtin ajotaulukko menomatkalta. vesiputous, joka laski kapeaan ja syvään kanjoniin, josta kosteus nousi joka puolelle. Näkymää pystyi ihailemaan pieneltä kanjonin ylittävältä sillalta. Talsimme vielä alemmas järven rantaan ja koko rantavyöhyke oli täynnä pyöreiksi hioutuneita kiviä, jotka olivat täydellisiä leipien heittelykiviä. Nakkelusession jälkeen kapusimme jälleen ylös ja minäkin olin jo vakuuttunut, että leiripaikka Silverfalletin eli Hopeaputouksen laidalla oli oikea valinta, vaikka ensin vänkäsin vastaan henkeen ja vereen. Kokosimme teltan, sulloimme täytteet sisään, trangioimme raviolit ja painuimme teltan kätköihin. Unen saaminen oli hieman vaikeaa, kun Ani, Jonne ja Jalmari jatkoivat naurunremakkaa aika pitkään. Päivän saldo oli 1 100 kilometriä ajoa (taulukko). Narvikiin su 25.7. Yö oli lämpötilan puolesta kaikin puolin jeespoks, mutta tilanahtaus oli melkoista. Kituliaiden yöunien päätteeksi heräsimme vähän kymmenen jälkeen. Aurinko lämmitti jo mukavasti ja maisemat olivat kaikessa komeudessaan mainiot. Jonne heräili kolmisen varttia myöhemmin ja Jalmari nousi väärällä jalalla ylös, eli lievää kiukuttelun tynkää oli ilmassa.

Ensimmäinen leiripaikka Silverfalletilla Ruotsissa.


Onneksi fiilis muuttui Jalmarilla aamupuuron jälkeen. Pakkasimme vermeet Escorttiin ja läksimme tutkimaan lähistöä. Nousimme rinnettä ylös ja saimme lintulistaan hömötiaisen, pari urpiaista, seitsemän järripeippoa, punatulkun ja kaksi piekanaa. Tunturikoivikko oli nasevaa maastoa ja kasvilajisto enimmäkseen tuttua, joskin ruohokanukka oli hyvin runsas. Jonne ja Jalmari pomppivat siellä täällä ja paukuttivat samalla parisataa ruutua kuvia. Kasvilajistokin sai mukavasti täydennystä, kun löysimme muun muassa verkkolehtipajua, valkoyökönlehteä ja monia muita pohjoisen lajeja (lista erikseen). Laskeuduimme putouksen toista puolta alas takaisin autopaikalle ja matkalla lajilistaan tarttui esimerkiksi erittäin upean sävyisiä tunturikatkeroja. Haimme autolta uintivehkeet ja laskeuduimme alas Hopeaputouksen ohi järven rannalle. Leipien heittelyyn ei enää ollut saumoja kovan aallokon vuoksi, mutta uimiseen sen sijaan oli. Meikäläinen oli jälleen ensimmäisenä pää veden alla, mikä on jo sinänsä ihme. Vesi oli aivan jäätävää ja etenkin jaloissa tuntui ilkeälle. Jalmari ja Jonne seurasivat perässä vasta, kun kahlasin jokiuomaan. Anilla kesti aika paljon pidempään uskaltautua molskahtamaan. Riitti oli hänen osaltaan aika äänekäs, eli pienellä kirkumisella höystetty. Kaikki pulahtivat pariin otteeseen, mutta enempään ei


Silverfallet


Verkkolehtipaju.

Riekonmarja.

Pohjankallioinen.

Tunturikatkero.


Santtu taistelemassa jättitrollia vastaan.

kukaan kyennyt. Uimisen jälkeen koikkelehdimme vielä tovin ja löysimme lisää kasveja, kuten sopulinkallioisen. Meikäläinen revitti aamupäivän aikana lähes kymmenen kasvielistä. Aamupäivä hujahti nopsaan iltapäivän puolelle ja jatkoimme matkaa vasta kolmen hujakoilla. Muutamien pysähdysten siivittäminä näimme jättitrollin, toinen toistaan jylhempiä tuntureita lumihuippuineen, kasveista norjanjäkkärän ja kultarikon sekä linnuista neljä korppia, kaksi piekanaa ja sinirintapoikasen emonsa kera. Norjan puolelle pulpahdimme kello 15.38 ja saimme plakkariin linnustollisesti perussettiä. Ofotfjordenin pohjukka tuli melko pian vastaan ja Bjervikissä kävimme tankkaamassa. 40 litraa bentsiiniä maksoi tasan 500 kruunua, mutta valuuttakursseista ei ollut mitään hajua, joten euromääräinen summa jäi hämärän peittoon. Ani yrmeili jotain joutavia, kun en suostunut ostamaan ökyhintaisia jäätelöitä kenellekään. Tankkipaussin jälkeen huomasin Herjangsfjordenin kohdilla kolme pyöriäistä tai jotain sen sorttista eväkästä. Stoppasimme seuraavalle pysäkille ja kiikaroimme otuksia. Kaukoputki oli kuitenkin kaivettava suksiboksista ja valaskirja haettava hollille. Mokomat osoittautuivat delfiineiksi, joita oli yhteensä seitsemän. Kaiken lisäksi ne uivat melko lähellä, joten näimme ne suhteellisen


hyvin. Silti laji ei taittunut. Kirjan levinneisyyskarttojen mukaan mahdollisuuksia oli kahteen lajiin, eikä kumpikaan natsannut. Delfiinit olivat hyvin tumman harmaita, evät melko suuret ja jokseenkin terävät sekä taakse hieman taipuneet. Yleisväritys oli täysin samanlainen harmaa, mutta vatsapuolella oli todella jyrkkäkontrastisesti voimakkaan vaaleaa. Valkoinen alue ulottui suhteellisen pitkälle pyrstöä kohti. Harmitus oli totta puhuen kova, kun laji jäi määrittämättä, vaikka havainto oli hyvä ja seurasimme parvea puolisen tuntia. Delfiinisession jälkeen – ja itse asiassa jo sitä ennen – Jonne ja Ani alkoivat painostaa, että leiri pitäisi saada pystyyn pian. Painostus jatkui enemmän tai vähemmän yli sadan kilometrin verran, mutta Sortlandin sillan ohittamisen jälkeen aloimme etsiä telttapaikkaa toden teolla, kun Andenesiin oli matkaa enää satakunta kilometriä. Sopivaa paikkaa ei kuitenkaan meinannut löytyä mitenkään. Yhden paikan katsastimme jossain Maurnesin nurkilla, mutta paikka ei ”kutsunut” Ania, eikä tosin peseytymis- tai kalastuspaikkaa ollut hyvin hollilla. Kunnollinen leiripaikka löytyi vihdoin Fornesin jälkeen erään vuonon rannalta. Jalmari ja Jonne rupesivat heti pystyttämään telttaansa ja minä löin perunat kiehumaan trangiaan. Kokosin sitten toisen teltan Anin kanssa. Paikka oli sikäli mahtava, että kalastukseen sopiva aallonmurtaja oli kävelymatkan päässä, vuono aivan vieressä, teltat tuulensuojassa ja poikien teltan kupeessa lirisi pieni puro. Ainoa miinuspuoli oli se, että mäkäräisiä oli aluksi ruhtinaallisesti ja myöhemmin polttiaisia oli sietämättömästi. Pojat temusivat omiaan ja haisivat kilpaa pitkälle yöhön, kun minä kirjoittelin koneelle päivän tarinaa. Kävin Anin kanssa ennen puolta yötä ”virtungilla” ja polttiaisten määrä oli sairaalloinen, kun teltan päällä pyöri parisentuhatta pikkupirua. Niitä oli hetkessä iho täynnä ja saimme niitä telttaan tuliaisena vielä toistasataa. Great. Ryhdyimme nukkumaan kahdeltatoista ja pojat kuulemma puoli tuntia myöhemmin.

Kalastussessioiden ykkössaalis: meritähti.


Perusleirissä ma 26.7. Heräsin yöllä neljältä, enkä halunnut änkeytyä teltasta polttiaisten pelossa. Uskaltauduin kuitenkin pian ulos ja kostean sumukelin takia mokomat olivat onneksi kateissa, joten virtsaus sujui tällä kertaa inhimillisesti. Lämpötila oli sen verran kolea, että sisustin makuupussini sisälmykset fleecepussilla, joka auttoi aamuun saakka. Muutamien perusheräysten päätteeksi nousin yhdeltätoista ja virittelin puurovedet kiehumaan merikotkan lentäessä yli. Ani heräsi myös pian ja plokkasi aika nopsaan vuonon pinnassa lentäviä vesiäisparvia, jotka osoittautuivat kiikarien avulla ruokkilinnuiksi. Juoksin kaukoputken autosta ja pian saimme ihailla kovaa viipottavia pieniä lunniparvia. Samalla Jalmari kaivautui ulos poikien teltasta ja tuli katsastamaan lunneja. Myös Jonne heräsi teltasta ilman mitään erillisiä käskytyksiä. Aamupuuron aikana löysimme mereltä yksittäisiä pikkukajavia ja kuusi ruokkia sekä kymmenittäin lunneja. Aamupuuron jälkeen lähdimme porukalla kalastamaan läheiselle aallonmurtajalle. Kokeilimme kolmen virvelin kanssa useista eri paikoista, mutta turskat jäivät vielä saamatta. Mesta ei ollut aivan ihanteel-

Jonne vältteli kameraa parhaansa mukaan.

Vesterålenin perusleiri.


Ani harrastamassa mielipuuhaansa eli tonkimassa vuorovesirantaa.

linen kalastukseen, koska leväkasvustoja oli siellä täällä. Paras saalis oli toisella heitolla saamani meritähti, jonka vapautimme heti valokuvauksen jälkeen. Sen jälkeen saldo olikin kovin leväpitoista. Jonne sai ensimmäisen uistimen pohjaan kiinni ja Jalmari uhrasi merelle pian toisen mokoman. Sen jälkeen suuntasimme takaisin leiriin syömään juustopastaa pestolla. Aallonmurtajalta löysimme kuitenkin mukavia kasvilajeja, kuten merikohokkia, halikkaa ja suola-arhoa. Ruokailun jälkeen pojat ryhtyivät rakentamaan ilmaista paskahuussia rannalle. Ähinä kuului välillä satojen metrien päähän, kun rakenteet valmistuivat. Projekti oli jatkoa aiemmin Jalmarin kyhäämälle selkänojalliselle toiletille, jonka käyttömaksu oli 50 senttiä. Pöntön reunukset oli kuorrutettu rakkoleväreunuksilla, jotka Jalmarin mukaan hieman pistelivät persuuksissa. Lähdimme Anin kanssa samaan aikaan kälppimään rannan niemekkeeseen. Tutkimme pari tuntia leviä ja mereneläviä laskuveden aikaan. Kuvasin useita levälajeja, mutta kasvikuvaukseen tuuli oli harmillisesti liian voimakasta. Niemen kärjessä kukki muun muassa laukkaneilikkaa, meriratamoa ja keltamaitetta sekä merivihvilää, joista tempasin päivän kaksi ensimmäistä kasvielistä. Keltamaitteen määritin jo aiemmin aamusella, mutta nyt niitä näytti olevan joka puolella. Delfiinin tai pyöriäisen pääkallo oli erikoisin löytö.

Laskuveden aikaan rannalta saattoi löytää monenlaisia symboleja, joiden syvempi tarkoitus jäi meiltä hämärän peittoon. Nalkkiin jääneitä meduusoja löysimme enimmillään useita kymmeniä.


Jalmarin rakentama selkänojallinen wc-istuin, jossa on kiinteä vessapaperiteline. Huussin käyttömaksu oli 50 senttiä kerta. Huussiprojektin ja rannan tutkimisen jälkeen läksimme autolla etsimään uimapaikkaa Andenesin suuntaan. Käännyimme ennen Risoyhamnin siltaa oikealle pikkutielle, jota körryyttelimme Lovikin ohi tunturitasangolle. Tie oli todella kuoppainen, mutta löysimme suolammen, johon minä uskaltauduin pesulle ensimmäiseksi. Vesi oli kohtalaisen kylmää, mutta silti paljon lämpimämpää kuin edellispäivänä putouksen luona. Jonne ja Jalmari meinasivat jänistää kokonaan, mutta kävivät lopulta pulahtamassa. Ani skippasi riennon ja etsi ulkoilmahuussin sillä välin. Lintumaailma oli täälläkin kovin hiljaista ja vain kaakkurien Jonnen ja Jalmarin yhteistuumin rakentama vaihtoehtoinen wc, joka oli ilmainen. Riukuun oli tosin viritetty ansa, eikä se kestänyt istumista.


Norjalaisarkkitehtuuria.

Keltamaite.

Laukkaneilikka.

huuto oli uutta. Aiemmin tosin näimme harmaahaikaran, mikä oli uusi retkilaji. Kasvilajistoa luonnehtivat muun muassa hillat ja maariankämmekät. Paluumatkalla poikkesimme vielä Risoyhamnin sillalla, kunnes suuntasimme leiriin syömään keitettyä perunaa ja porkkanaa nötkötillä sekä pavuilla höystettynä. Jälkkäriksi oli ananasviipaleita suklaakastikkeella. Ruokailun jälkeen kello olikin jo yhtäkkiä yksitoista illalla ja painuimme telttoihin. Hetken päästä alkoi sataa ja pojat kiskoivat teltan naruilla olleita vaatteita kuivumaan teltan sisään. Nukkumatti kutsui vasta puolen yön jälkeen. Itse kadotin pätkän tekstiä kertomuksesta ja hermoni kärysivät hetken sen johdosta – paperi olisi ollut ehkä kuitenkin parempi vaihtoehto kuin kannettava tietokone vain muistiolla varustettuna... Pojat pulikoimassa tunturiylängön suolammessa.


Ani seulomassa ruokkilintuja ja lokkeja leirin rannasta. Jalmari on juuri herännyt epäilyttävä hymy kasvoillaan. Andenesiin ti 27.7. Alkuyöstä satoi pitkään ja kovaa, mutta McKinleyt pitivät veden ulkopuolella. Heräsin vain kerran kolmelta ja käväisin ulkona, jolloin sade oli jo tauonnut. Aamulla nousin tällä kertaa jo ysiltä ja Anikin nousi samaan aikaan. Aurinko porotti puolipilviseltä taivaalta ja oli täydellisen tyyntä. Survaisin puurovedet tuttuun tapaan kiehumaan ja kaivoin kaukoputken esiin. Haravoin peilityyntä merenpintaa – lunneja oli satoja kellumassa ja lentämässä. Ruokkeja oli vain muutama ja uudeksi retkipinnaksi napsahti riskilä. Pinnalla kävi myös hetken aikaa harmaahylje, mutta se katosi pian. Jalmari nousi myös omin ehdoin ja seuloi merta pikkuruokin toivossa, kun lupasin eliksen löytäjälle jäätelön. Puuroa oli mukava keitellä, kun tarkenimme vähin vaattein. Vain muutamat polttiaiset tekivät kiusaa.

Andenesin miljöötä.


Aamupalan jälkeen joskus puoli yhdentoista hujakoilla läksimme Andenesiin varaamaan lippuja valassafarille. Matkaan meni noin tunti ja maisemat komistuivat jatkuvasti. Andenes osoittautui yllättävän suureksi paikaksi lentokenttineen, armeijatukikohtineen sekä urheilu- ja jalkapallokenttineen. Keskustassa oli monipuolinen liikevalikoima ja löysimme opasteiden avulla helposti valaskeskuksen, jossa oli täysi ryysis yllänsä. Lähettyvillä oli idyllisiä norjalaistaloja, joiden ikkunanpielissä pesi pikkukajavia kymmeniä pareja.


Valaskeskuksesta varasimme liput ylihuomiselle eli torstaille kello yhdentoista lähtöön. Safarilähtöjä on päivittäin kolme – yhdeksältä, yhdeltätoista ja kolmelta. Ostin myös Andoyn 1:50 000 maastokartan 145 kruunulla. Ani varmisti ensin Juha McLaineelta puhelimitse Norjan kruunun kurssin, joka oli noin kahdeksan kruunua per euro. Keskusvisiitin jälkeen hakeuduimme rannan lähelle tomaattimozzarellapastalle. Merellä pyöri vähän haahkoja, satoja lunneja ja pari merikihua sekä perustiiroja. Einestämisen jälkeen shoppailimme halpisuistimia 15 ja 20 kruunun hintaan urheiluliikkeestä. Ani osti marketista kolakolaa, cappuccinoa, jäätelöä ja philadelphiaa eli kaikkea elintärkeää.

Ani valmistautumassa lounashetkeen.

Jonne ja Ani tutkimassa kaskelotin yläleukaa.


Tässä lienee jokin mystinen keskustelu ilmeistä päätellen...

Jatkoimme kohti Bleikiä, tosin Andenesin keskustasta olikin aluksi yllättävän vaikea löytää pois. Bleikissä jäimme erään hautausmaan laiteille parkkiin ihailemaan maisemia. Vuoren alapuolella oli mahtava niitty, jossa oli muun muassa lehtosinilatvaa, kevätesikkoa, keltamaitetta, kissankelloa, ahopukinjuurta ja monia muitakin lajeja. Kaukana merellä siinsi kalliosaari jyrkkine seinämineen ja tuhansine ruokkilintuineen. Valitettavasti lajisto meni ohi, koska etsimme myöhemmin parempaa paikkaa kaukoputkeiluun, mutta sitäpä ei löytynytkään. Ajoimme Bleikin hienon hiekkarannan ohi ja sivuutin uimamahdollisuudet tylysti, mikä nostatti kovan kapinan. Nöyrryin vaatimuksiin kääntymisestä takaisin manailujen kera ja käänsin pirssin ympäri.

Bleikin edustalla komeilevassa saaressa pesii kymmeniätuhansia lunneja ja muita ruokkilintuja.


Hiekkaranta oli erikoinen valkoisen hiekan kyllästämä paikka, jossa oli runsaasti suola-arhoa ja pohjanmerisinappia rannalla. Jälkimmäisestä koppasin päivän ainoan kasvieliksen ja sama laji tallentui näytteeksi muiden tuttavuuksien kanssa kasviprässiin. Itse vesi oli jäätävää, mutta Hopeaputoukseen verrattuna helppo nakki. Ilma oli niin lämmintä, että t-paidassa ja shortseissa tarkeni helposti. Ja Atlantti velloi edelleen tyynenä. Kaikki olivat tyytyväisiä pysähdykseen.

Pohjanmerisinappi.

Rantaleijona Jalmari.

Jonne elementissään.


Seuraavana oli vuorossa Nordmelan kylän aallonmurtaja kalastuksen kera. Ajoin auton lähes tappiin asti, vaikka Ani laittoi vastaan. Laitoimme perunat jälleen kiehumaan ja aloimme kalastaa. Heitin pari heittoa ja lähdin laittamaan lisää vaatetta päälleni, koska lyhyen ajomatkan aikana tuuli oli yltynyt ja lämpö oli tiessään. Kolmannella heitolla nappasin sein – 340 grammaa painoa ja 33,5 cm mittaa! Lievästi elvistelevä olo, vaikka kala pieni olikin. Viime vuonna ei Varangilta tarttunut pannullemme yhtään seitä, ainoastaan turskia. Muut heittelymme eivät sitten reilun tunnin aikana tuottaneetkaan enää tulosta, vaan söimme kalamaistiaisen lisäksi perunoiden kera eilisen reseptin mukaan nötköttiä ja papuja.

Matkan ainoa kalasaalis – komea sei!


Oli paluumatkan aika leiriin. Ajellessa ihmettelimme äärimmäisen korkealle ja hulluihin paikkoihin kivunneita lampaita. Mokomia emme itse asiassa nähneet lainkaan alueen itäpuolella, saati muuallakaan, mutta Atlantin rantavyöhykkeellä niitä oli yhteensä satoja. Perillä leirissä oli perushäilymistä, eli Jalmari ja Jonne härnäsivät minua kaikin mahdollisin tavoin. Kymmeneltä sukelsin telttaan kirjoittamaan päivän epistolaa koneelle. Pojat jäivät ulos rakentamaan jotain patohässäkkää. Hääräilyjä ke 28.7. Heräsin kymmenen hujakoilla ja koppasin aika pian retkipinnaksi ylilentäneen vuorihempon. Yöllä oli vuoroin kylmä ja kuuma, mutta takana oli silti suht hyvät yöunet. Ani heräsi samoihin aikoihin, mutta pojat vasta yhdentoista aikaan; olivat touhunneet puron kanssa kahteen asti yöllä.

Ani kuvaamassa unelmien autokatosta.

Risoyhamnin rantavyöhykettä.


Aamupalan jälkeen ajoimme Risoyhamnin keskustaan palloilemaan. Löysimme sieltä marketin, josta sai edullisia uistimia ja muutenkin hintataso ei ollut aivan älytön, riippuen tosin tietenkin tuotteista. Talsimme kylänraittia ees taas ja fotasimme taloja ja ulkorakennuksia. Visiitin jälkeen arvoimme, että mihin suuntaan suuntaamme päiväretkelle. Jokainen halusi eri paikkaan, mutta päädyimme lopulta ajamaan Risoyhamnin eteläpuolelle, mistä pystyi kartan mukaan ajamaan sopivan lenkin. Maisema oli niittyjen ja peltojen halkomaa – vaikutti siis kovin viljavalta. Pysähtelimme lähinnä lintujen parissa ja plokkasimme lokkeja, lunneja ja ruokkeja. Päällystetty tie kapeni jossain kohtaa ja asfaltti muuttui hieman alkukantaiseksi. Se oli kuitenkin täysin ajettava ja kuljetti meidät eräälle levikkeelle, jonka laiteille oli dumpattu melkoinen läjä kaikenlaista moskaa. Jalmari ja Jonne komppasivat läjästä muun muassa vanhan sahan, salaojaputken patoonsa, jyväastian, Anille ruostuneen pyörän vanteen ja kasan ehjiä lautasia. Minä seuloin samalla merta, mutta jatkuvan lunniliikenteen seasta löysin vain kuusi ruokkia. Jossain ylärinteessä lauloi pajulintu. Dyykkauksen jälkeen jatkoimme edelleen samaa tietä, kunnes se muuttui pieneksi hiekkatieksi. Sitä halkoivat lukuisat korkeat kiven muhkurat, jotka odottivat Escortin öljypohjaan kolahtamista. Jatkoimme pitkään varovaista ajelua, kunnes samalla tiellä tuli vastaan norskeja Volvonsa kera.

Jonnen ja Jalpun elämysten hetki; Kawasaki Ninja parkissa!


Jonne dyykkaamassa. He sanoivat, että tie edessä on kamala eikä ajokunnossa. Mekin nöyrryimme ja palasimme samaa tietä takaisin, jolloin Ani näki hirven vasansa kera aivan lähistöllä. Paluumatkalla nälkä otti ylivaltaa jokaisen ajatusmaailmasta (vaikka kaikki eivät sitä myöntäneetkään). Olisimme menneet erään järven rannalle kokkauspuuhiin ja uimaan, mutta oikeaa tienristeystä emme löytäneet, kun kartturit eivät jaksaneet selailla karttaa. Jalppu veti lopulta herneet nenään ja vaati, että meidän pitää kääntyä ympäri. Enpä kuitenkaan suostunut pyyntöön, vaan jatkoin ajoa.

Dyykkaussessioiden parasta antia.


Saavuimme t-risteykseen, josta vasen haara johti Nordlundiin ja oikea Risoyhamniin. Penäsin, että mihin käännymme, mutta vastausta ei kuulunut. Takaa tuli auto, joten valitsin pikaisesti oikealle kääntyvän reitin. Hetkessä tien alitti joki, jonka laiteille saimme auton helposti parkkiin. Teimme pienen kurkkauksen uintimahdollisuuksiin ja avot – loistopaikka! Trangia äkkiä tulille ja eväät levälleen. Pasta carbonaran, peston ja tuorerehujen lisäksi jälkkärinä oli hedelmäsalaattia ja suklaamunia. Ruokaa odotellessamme Ani keräsi kourallisen lakkoja läheiseltä suolta ja yhytti niittykirvisen maastopoikasen aivan tien vierestä. Minä löysin uudeksi retkilajiksi pulskaneilikan ja pojat härnäsivät meikäläistä antaumuksella koko ajan. Taisi touhu käydä tovin painiasteella saakka.


Ani löysi pysähdyspaikan vierestä niittykirvisen maastopoikasen, joka olisi ollut helppo rengastaa. Ruuan jälkeen oli uimisen aika. Minä jatkoin urheaa linjaa ja mulahdin ensin veteen, tosin vesi oli nopeasti laskenut niin alas, että uiminen oli puolimahdotonta. Hiekkapohjassa pystyimme kuitenkin istumaan ja pesemään hiuksemme, joskin vesi oli todella kylmää. Jalmari huomasi autolla, että hänen jalkapohjastaan pulppusi verta. Pian selvisi, että Jalpun ”puutarhakengän” pohjaan oli uponnut lasinsiru ja se viilsi jalkapohjaan vekin. Onneksi haaveri oli pieni, ja Jonne ja Ani saivat kirurgisella toimenpiteellä sirpaleen pois kengästä. Myöhemmin Suomessa tosin selvisi, että jalkapohjaan olikin jäänyt pieni sirpale lasia. Tiuku repi jo yli seitsemää, kun jatkoimme matkaa. Ehdotin pientä ajolenkkiä, kun uinnin jäljiltä olomme oli hieman hileinen. Se sopi kaikille, joten painoimme Andenesin suuntaan nähden puolen tunnin kuluttua komean suopöllön ja yli 40 lapintiiran kolonian. Tunnin päästä hilluimme Andenesin keskustassa jäätelöt kourissamme ja pekonisulatejuustoa kainaloissamme. Seuraavaksi otimme suunnan Staven kuumavesikummuille, missä kysyimme hintaa kylvylle. 200 kruunua per nuppi eli 25 euroa 1,5 tunnista. Aika suolainen oli hinta, mutta houkutteleva ajatus seuraavan päivän valassafarin jälkipuinnille. Laitoimme ajatuksen muhimaan.


Seuraavaksi taaksemme jäi Nordlund, kaksi kuikkaa ja toistasataa joutsenta. Saavuimme pienelle levikkeelle, josta Jonne ja Jalmari yrittivät hakeutua läheisen majakan huussiin, mutta se oli lukossa. Vieressä komeilivat kuitenkin aivan käsittämättömän komeat udun osittain peittämät vuorenhuiput, joiden rinteillä kirmaili kaksi lammasta extremepaikassa. Tien läheltä löysimme kivitaskun ja sinirinnan. Tunturipoimulehti näytti olevan poikkeuksellisen yleinen verrattuna muihin paikkoihin Vesterålenilla. Stoppi kesti aika pitkään, mutta onneksi hetki sitten vellonut heikko sadekuuro oli jo osin poissa. Keli oli koko päivän tavoin edelleen kovin kolea. Pääsimme takaisin leiriin vasta iltakymmeneltä ja teimme heti hernekeittoa iltapalaksi. Jälkkäriksi oli cream crackereita suklaalevitteellä. Illallisen nauttimista häiritsivät jälleen tyynessä säässä viihtyneet polttiaiset, mutta hetkellinen tuulen yltyminen pelasti meiningit.


Valassafarille to 29.7. Heräsin Anin kanssa yhdeksältä ja aamun sävelet olivat selvät – aamupala kuntoon, pojat hereille puoli kymmeneltä ja matkaan puoli yhdeltätoista. Olimme lopulta jopa kolme minuuttia aikataulusta etuajassa, kun Escortti pärähti kohti Andenesia kello 10.27. Ryystimme yhtä soittoa valaskeskukseen saakka, emmekä nähneet matkalla reissun kuudetta hirveä lukuun ottamatta muuta mainittavaa. Olimme hyvissä ajoin valaskeskuksen vastaanottotiskillä ja lunastin porukallemme varatut liput – lapsille 500 ja aikuisille 700 kruunua perhealen kera. Ehdimme vielä heittää kitoihimme snacksia autolla ja vartin yli puolen päivän – joka siis paikallista aikaa 11.15 – olimme pelipaikalla valaskeskuksessa opastettavina. Keskuksessa jaettiin halukkaille aluksi pahoinvointitabletit merimatkaa varten ja sen jälkeen lähes sadan hengen porukka jaettiin opastusryhmiin kielten mukaan. Meille kelpasi enklanti. Valasnäyttely oli sinänsä mielenkiintoinen pala maailman suurimpien nisäkkäiden elämästä, mutta hieman pintaraapaisuhan se tietysti oli. Uutta tietoa minulle oli muun muassa se, että kaskelotilla voi olla jopa 5 000 litraa öljyä päässä, ja että se on maailman toiseksi suu-


rin laji. Ani oli kuitenkin raskaasti pettynyt näyttelyn antiin ja kokonaisuus oli kuulemma todella kuppainen ja rähjäinen. Opastusepisodin jälkeen ajoimme läheiseen satamaan, jossa ehdimme jälleen murkinoida inun, ennen kuin paatti lähti merelle Suomen aikaa iltapäiväkahdelta. Olin jo aiemmin pettynyt, kun tajusin, että paattimme on Maan Dolphin, joka on moderni pika-alus. Pelkäsin aluksi, ettei sen kannelle pääse lainkaan kuvaamaan, mutta onneksi asian laita ei ollut niin ankea.


Myrskylintuja viiletti v채h채n v채li채 paatin ohi.


Alus oli sisältä suuri ja lentokonemainen, eli ei nyt mitenkään erityisen idyllinen, kuten safareiden toinen paatti. Vauhti oli kuitenkin aivan toista luokkaa, mikä oli loppujen lopuksi hyvä asia. Kannelle pääsimme tervetulopuheiden ja turvallisuusvideon jälkeen. Aallokko ryskytti kovasti välillä ja oli lievästi vaikeaa kulkea sisällä. Kannella tuuli tempoi rajusti, mutta suojaisissa paikoissa olo oli inhimillinen. Kaiken lisäksi aurinko alkoi jo porottaa reippaasti, vaikka aamulla leirissä oli täysin pilvistä. Ensimmäinen valas ilmestyi näkyviin noin puolen tunnin kuluttua lähdöstä, kun kaskelotti ryki suihkuaan ilmaan lähellä valaskeskuksen toista paattia, joka oli niin ikään tehokkaasti kansoitettu. Havainto jäi kuitenkin etäisyyden vuoksi nihkeäksi. Komeinta oli seurata aivan lähietäisyydeltä myrskylintujen upeaa liitelyä myötävalossa. Näimme niitä matkan aikana noin 400 yksilöä. Linturintamalla oli muuten retken ajan melko hiljaista, tosin muutama merilokki, jokunen


Kaukana avomerellä lensi myös yksi merilokki.

Yksinäinen suula teki pikavisiitin pelipaikalle.

kymmentä lunnia ja yksinäinen suula vilahtivat ulapalla. Suula tosin aivan aluksen päällä. Toinen kaskelottihavainto tuli melko pitkän pyörimisen tuloksena, kun näimme horisontissa suihkulähteen. Kapteeni otti spurtin valaan luokse ja näimme sen varsin läheltä. Evä, harmaa väritys ja suihku näkyivät hyvin, tosin mokasin kuvaustilanteen kliimaksivaiheen totaalisesti – kun otus alkoi sukeltaa ja nosti pyrstöään, laulatin kameraa niin, että kun pyrstö oli suoraan takaapäin upeimmillaan, masiina rupesi lataamaan uutta potkua. RAW puhui ja minä mokasin. Darn, otti oikeasti pannuun, kun en malttanut odottaa hetkeä kauempaan.

Kaskelottimeininkiä.


Viimeinen havainto reilun puolen tunnin kuluttua edellisen kaskelotin sukeltamisesta oli selvästi paras, kun pääsimme ihailemaan yksilön selkäpuolta hyvin läheltä. Lajityypillisen tuntomerkin eli suihkulähteen nousun vasemmalle näimme hyvin. Ja tällä kertaa sain dokumenttia mokoman pyrstöstäkin, joskin kuvakulma ei ollut niin hyvä. Havainnon jälkeen palasimme takaisin satamaan, ja olomme olivat jo hieman nuutuneita. Kokonaisuutena visiitti oli ehdottomasti käymisen arvoinen, mutta totta puhuen myrskylinnut tarjosivat hienompia elämyksiä kuin valaat, mikä oli sinänsä yllättävää. Olimme käyneet 28 kilometrin päässä rannasta, tuulta oli vain kaksi metriä sekunnissa ja lämpöä 13 astetta – kuulemma Andenesin lämpimin päivä kuluvana kesänä so far.


Jalmari testaamassa retkisuihkua.

Talsimme autolle ja hakeuduimme Bleikiin aallonmurtajalle kalastamaan sekä kokkailemaan juustopastaa herne-porkkana-kidneypapulisukkeiden kera. Kalaonni ei valitettavasti purrut, mutta keli oli leppoisa ja murtajalta saattoi tsekkailla spudella kaukaa lunnisaaren kuhinoita. Ani löysi lisäksi neljä merikotkaa eräältä luodolta. Bleikistä ajoimme tuttua ”Atlantti-reittiä” Nordmelaan – jossa tankkasimme kalliiseen hintaan – ja sieltä edelleen leiriin. Leirissä oli letkeän lämmintä ja pakkasimme hiljalleen romppeita valmiiksi seuraavan päivän paluumatkaa varten. Pojat taistelivat jälleen puropadon kanssa ja virittelimme lähipuuhun Jalmarin retkisuihkun.

Kalastusta Bleikissä.


Back to Finland pe 30.7. Aamulla puoli kahdeksan aikaan ukkosti telttapaikan päällä aika rankalla kädellä ja hetken kuluttua alkoi kova sateen ropina. Jatko on epäselvää, sillä heräsin seuraavan kerran joskus kymmenen hujakoilla, jolloin ei enää satanut. Ani heräsi samalla ja pojat tovin myöhemmin. Aamupalan ja pakkaustrykiin jälkeen lähdimme kohti Kilpisjärveä. Matka ei taittunut mitenkään erityisen jouhevasti jostain syystä, vaikka kaivoimme tuulilasin läpi vuonoista kymmeniä meriharakoita ja satoja haahkoja. Reilusti ennen Narvikia oikaisimme hieman pienempää tietä, joka yhtyi lopulta E6-tiehen. Kyseinen tie kulkee Norjan päästä päähän ja päätyy Varangin eteläpuolelle Kirkenesiin. Valitsemamme oikoreitti oli aluksi todella hyvä, mutta se muuttui pian remonttityömaaksi, jota kirjoivat kymmenet sorapätkät, joihin oli uusittu rumpuputket. Jossain vaiheessa pitkältä tuntuneen erikoiskokeen jälkeen pääsimme ”eekutoselle”, joka oli kunnon highway. Escortti oli lukuisia kertoja ongelmissa, kun hörtö ei meinannut piisata millään suurella lastilla ylämäkeen. Välillä oli pykällettävä neloselle ja välillä kolmoselle. Tai itseasiassa vaihde vaihtui lähes jatkuvasti ja bentsiiniä paloi selvästi tavanomaista reippaammin. Eekutosta oli kuitenkin mahtavaa ajella ja toinen toistaan komeampia vesiputouksia lorisi korkeilta lumilaikkuisilta huipuilta. Siivu oli varmasti parasta antia maisemallisesti ajomatkan aikana. Jalmari lotraamassa.

Märkää miestä ei sade haitannut.


Norjan puolen viimeisiä tunturipuroja.

Setermoenissa poikkesimme kauppaan jahtaamaan tuliaisia ja levitettä leivän päälle. Tuliaisiksi kaavailtuja kuivattuja turskia ei kuitenkaan isosta marketista löytynyt, mikä oli eriskummallista. Pojat palauttivat kuitenkin panttipullot (2,5 kronea per pullo) ja ostimme edullista philadelphiaa jälleen. Ajomatka alkoi tuntua jo hyvin pitkästyttävältä hulppeista maisemista riippumatta, kun päivä alkoi kääntyä illaksi ja ruokatauko jäi pitämättä. Skibotnissa kävimme vielä viimeisen kerran marketissa ja tällä kertaa kuivakalat tarttuivat mukaamme. Ani postitti myös matkan ainoan kortin Hirvikosken suuntaan. Skibotnissa meillä oli pienimuotoinen tarkoitus käydä vielä kalastamassa merellä viimeisen kerran, mutta koko päivän kestänyt myräkkätuuli jatkui edelleen, eikä ajatus oikein innostanut. Nokka siis kohti Kilpisjärveä. Jäljellä oli enää viitisenkymmentä kilometriä Norjaa ja maisemat alkoivat hiljalleen tasaantua. Ani halusi vielä pysähtyä tunturipurolle ottamaan vettä. Sopiva paikka löytyi utuisen sateen hetkeksi tauottua. Virta oli kovin vuolas, mutta yhdessä kohdassa oli hieno allas, johon Jalmari halusi uimaan. Päätös syntyi hetkessä ja minuutissa äijä oli ilkosillaan pulikoimassa vedessä. Suomen puolelle saavuimme klo 20.01, jolloin Skibotnin seuduilla alkanut heikko sade oli läsnä edelleen. Harmaa utu velloi kaikkialla ja lähes heti rajan ylityksen jälkeen tiellä komeili kaksi poroa. Norjan puolelta emme mokomia löytäneet yhtään! Kilpisjärvi oli karun näköinen sumuisessa säässä, emmekä nähneet kuin osan Saanasta. Samalla rupesimme etsimään telttapaikkaa, mutta se oli kinkkistä, sillä vesien äärellä oli niukasti paikkoja tai ne olivat varattuja. Lisäksi välillä tuli edelleen vettä, eikä leirin pystyttäminen sateessa hirmuisesti houkutellut. Sopivan paikan löysimme jostain väliltä, jossa oli veneenlaskupaikka järven rannalla. Tovin arpomisen jälkeen kaikki olivat vakuuttuneita paikasta ja pojat painuivat hyttyspaljoudessa uimaan. Virittelin trangian tulille ja kokosimme Anin kanssa toisen teltan. Hyttysiä oli todellakin aivan järjettömästi, mutta onneksi polttiaisista ei ollut tietoakaan. Iltapalaksi vedimme pasta carbonaraa ja ravioleja – aika tuhti setti ennen unia. Kävin ruuan lämmitessä pulahtamassa veteen ja huomasin, että veneenlaskupaikalla oli runsaasti kanadanvesiruttoa – saapa nähdä millainen riesa siitä muodostuu pohjoisen järviin, jois-


Viimeinen leiripaikka matkan aikana.

sa kilpailu on heikkoa. Vedessä kukki myös kauniita järvisätkimiä ja rannalla kökötti useita kaarlenvaltikoita. Lintupuolella rantapajukoissa piipersi sinirinta ja järvellä oli kaksi sinisorsaa. Pojat kokosivat vielä oman telttansa ja pääsimme nukkumaan jo ennen puolta yötä. Lehtimäelle yöksi la 31.7. Kännykkäni pirisi aamulla yllättävän hyvien yöunien päätteeksi klo 8.30. Yritin herättää Ania hieman nyrpein tuloksin ja nukahdin itsekin pian uudelleen. Heräsimme lopulta vasta lähempänä kymmentä ja tuuli vihmoi räväkästi telttoja. Onneksi hyttyset olivat täysin kateissa ja teltan apsidista saimme helposti hätyyteltyä pois edellisiltana valloituksen tehneet sadat hyttyset sekä nelisensataa mäkäräistä. Söimme aamupalan ja pakkasimme romppee, kunnes otimme suunnaksi Tornion. Ajomatka oli perussettiä pilvipoudassa ja kovassa tuulessa. Kätkäsuvannossa stoppasimme loistavan tarjouksen houkuttelemana paussille – kukapa voisi jättää väliin kahvin ja munkin 50 sentillä! Tarjolla oli myös suuri määrä lappalaista turistirihkamaa, mutta toki iso määrä järkituotteitakin. Parasta antia olivat poroburgerit, jotka söimme Jalmarin kanssa. Hintaa oli 5,50, ja maku porosuikaleineen ja sienisalaatteineen kerrassaan loistava. Yksi parhaista purilaisista ikinä! Ja kun päälle sai 50 sentillä erinomaista kaakaota ja munkin, niin fiilis oli yyber. Kaarlenvaltikoita oli kymmenittäin leiripaikan rannassa.


Matka pysähdyksen jälkeen oli pitkä ja välillä meluisa, kun pojat nahisivat moottoriajoneuvojen nippelitiedoista. Vettä losotti suuren osan matkasta, ja Oulun hujakoilla pysähdyimme pizzalle ja hampparille sekä jäätelöille Kärkkäiselle. Roskaruokameininkiä, hyi. Loppumatkan ”puottelimme” Lehtimäelle yhtä soittoa, eli tavoitteena oli päästä Jonnen mannuille vielä yöksi. Pitkän jurnuutuksen päätteeksi saavuimmekin Lehtimäen Länsikylälle, jossa meidät otti vastaan Maarit ja pikkusiskoni Sini. Kuulumisten vaihtamisen ja sapuskoinnin päätteeksi painuimme pitkästä aikaa sänkyihin nukkumaan puolen yön maissa. Lehtimäki sight seeing ja Poriin su 1.8. Heräsimme aamulla kymmenen hujakoilla ja tempaisimme kupuihimme Maaritin valmistaman aamiaisen. Jonnella oli vähän tiukkaa päästä hereille, mutta pienen painostuksen tuloksena sekin onnistui. Luvassa oli Lehtimäen turistikierros, johon kuului oleellisesti uuden näkötornin katsastaminen. Jonne lähti luonnollisesti oppaaksi ja Sini tuli tornille niin ikään kotoaan. Torni teki todellakin näyttävyydellään vaikutuksen, emmekä voineet olla vertailematta sitä Karstulan Kirkkovuoren torniin. Nimittäin vaikka Karstulan hirsitorni on massiivinen, niin kyllä Lehtimäen torni on arkkitehtuuriltaan huomattavasti komeampi. Tornista oli mukava ihmetellä lähikuntien maamerkkejä, vaikkei Karstula ihan torniin näkynytkään. Sini antoi Jonnelle ilmansuuntaluennon, kun heille tuli vähän kränää eri maamerkeistä. Sinin isosisko-asenteella sain lopuksi myös potretin molemmista Lehtimäen kasvateista yhtä aikaa. Jonne kun osoittautui reissun aikana kaikkea muuta kuin linssiluteeksi. Tornivisiitin jälkeen heitimme Jonnen keskustaan norkoilemaan ja lähdimme vielä eräälle järvelle pulikoimaan. Motoristien viikonloppukestit olivat juuri loppumaisillaan, kun marssimme Anin ja Jalmarin kanssa kirkasvetiselle järvelle uimaan. Vesi ei tuntunut Norjan reissun jälkeen enää kummoisen viileälle. Pohjoisen reissu oli selvästi karaissut uimareita, tosin Jalppua ei veden lämpötila juuri matkan aikana vaivannut. Uimareissun jälkeen suuntasimme viimeisen ajosession Porin suuntaan Tuurin kyläkaupan kautta. Poriin ennätimme alkuillasta kello 19.06, jolloin Escortin mittarissa oli 3 541,1 kilometriä. Yhdeksän päivän reissu kului silmissä ja taas monta asiaa jäi toteuttamatta. Eli jälleen on syytä palata pohjoiseen tulevina vuosina!

Näkymää Lehtimäen näkötornista.

Sini sai kovisteltua Jonnen katsomaan kameraan.


Ani

Jalmari

Jonne

Santtu

Tulos

Norjan puolen pinna-arvauskisaskaba

Veikkaus

42

45

52

41

50

Montako lintulajia Ruotsin puolelta

23

31

27

25

23

Retkipinna-arvausskaba

67

69

70

68

67

Montako elistä Santos saa

2

1

1

1

0

3 275

3 296

3 320

3 411

3 541,1

Montako turskaa Ani kalastaa

2

1

0

2

0

Montako turskaa Jonne kalastaa

3

2

0

3

0

Montako turskaa Jalppu kalastaa

5

4

0

5

0

Montako turskaa Santos kalastaa

3

3

0

2

0

0

0

Montako kilometriä ajetaan

Montako seitä Ani kalastaa

1

1

0

Montako seitä Jonne kalastaa

1

1

0

0

0

Montako seitä Jalppu kalastaa

1

2

0

0

0

Montako seitä Santos kalastaa

2

1

0

1

1

Saadaanko joku muu kala

kyllä

kyllä

kyllä

kyllä

ei

Kuka saa suurimman kalan

Ani

Jalmari

Jonne

Ani

Santtu

Nähdäänkö valaita

kyllä

kyllä

kyllä

kyllä

kyllä

Mihin kellonaikaan nähdään 1. vaara

14.39

14.23

14.30

15.10

16.18

Mihin kellonaikaan nähdään 1. tunturi

18.15

17.37

17.00

18.47

21.25

Mihin kellonaikaan nähdään 1. poro

16.23

17.11

17.00

16.17

19.20

Montako variksenpelätintä nähdään

7

3

2

4

12

Joudutaanko Escortia hinaamaan

ei

ei

kyllä

ei

ei

Yhteensä

5

3

9

9

21

”Norjan ventin” tulostaulukko.

Lopuksi ”Norjan ventin” voiton veivät tasapistein (9) Jonne ja Santtu. Kolmossijalle ylsi Ani (5) neloselle Jalmari (3). Tällä kertaa Ruotsin ja Norjan yhteislintusaldoksi kertyi 55 lajia. Lisäksi Suomen puolelta kirjasimme seuraavan lajikavalkadin: fasaani, töyhtöhyyppä, kurki, sepelkyyhky, kesykyyhky, kiuru, tiltaltti, närhi, mustavaris, naakka, hömötiainen ja keltasirkku.

Ruotsissa ja Norjassa havaittujen lintulajien yksilömäärät päivittäin. 24.7. ja 25.7. tehdyissä merkinnöissä kauttaviivan vasemmalla puolella olevat lukemat ovat Ruotsin havaintoja ja oikealla on puolestaan Norjan havaintoja.

Laji (Ruotsi / Norja)

24.7.

25.7.

26.7.

27.7.

28.7.

29.7.

30.7.

Yhteensä

Laulujoutsen

-

-

-

-

110

-

-

110

Merihanhi

-

-

-

11

2

1

-

14

Tavi

-

-

-

3

1

1

-

5

Haahka

-

-

2

25

2

2

350

381

Isokoskelo

-

-

40

16

2

-

8

66

Merimetso (sp.)

-

-

-

4 (110)

4 (110)

15

-

23 (220)

Kaakkuri

-

-

2

-

3

1

-

6

Kuikka

-

-

-

-

2

1

-

3


Laji (Ruotsi / Norja)

24.7.

25.7.

26.7.

27.7.

28.7.

29.7.

30.7.

Yhteensä

Myrskylintu

-

-

-

-

-

400

-

400

Harmaahaikara

-

-

2

2

-

1

-

5

Suula

-

-

-

-

-

1

-

110

Merikotka

-

-

1

1

4

4

-

10

Piekana

-

1/3

-

-

-

-

-

4

Tuulihaukka

1/

-

-

-

-

-

-

1

Meriharakka

-

/12

3

20

15

15

150

215

Rantasipi

-

7/2

-

-

2

-

-

11

Punajalkaviklo

-

-

-

-

1

-

-

1

Mustaviklo

-

-

-

2

5

-

-

7

Kuovi

-

-

1

2

1

-

1

5

Pikkukuovi

-

-

-

2

1

-

4

7

Merikihu

-

-

2

2

12

4

1

21

Naurulokki

20/

-

-

1

-

-

-

21

Kalalokki

40/

20/60

30

60

300

250

150

910

Harmaalokki

2/

/80

150

200

400

350

250

1 432

Merilokki

-

/2

25

90

200

120

110

547

Pikkukajava

-

-

8

70

1

80

4

163

Kalatiira

-

-

-

1

-

-

-

1

Lapintiira

-

/1

-

-

40

46

-

87

Lunni

-

-

600

800

400

6 000

300

8 100

Riskilä

-

-

-

1

-

-

-

1

Ruokki

-

-

6

4

11

-

-

21

Suopöllö

-

-

-

-

2

-

-

2

Tervapääsky

8/

-

-

-

-

-

-

8

Haarapääsky

30/

2/1

4

3

-

1

-

41

Niittykirvinen

-

/1

2

30

15

15

10

73

Västäräkki

15

5/10

1

15

10

12

20

88

Keltavästäräkki

4/

3/2

-

-

-

-

-

9

Sinirinta

-

2/

-

-

-

-

-

2

Kivitasku

-

-

-

2

1

1

-

4

Punakylkirastas

-

-

1

2

1

1

-

5

Räkättirastas

2/

3/1

-

15

5

11

60

97

Lehtokerttu

-

/1

-

-

-

-

-

1

Pajulintu

1/

1/

2

1

2

1

-

8

Hömötiainen

-

1/

-

2

-

1

1

5

Harakka

12/

3/15

-

15

20

12

40

117

Pähkinähakki

2/

-

-

-

-

-

-

2

Varis

20/

2/15

6

60

30

20

60

213

Korppi

3

/4

-

5

-

2

2

16

Varpunen

2

-

-

-

5

-

-

7

Järripeippo

-

7/

-

1

-

-

-

8

Vuorihemppo

-

-

-

-

1

-

-

1

Urpiainen

4

15/10

15

40

60

35

30

209

Vihervarpunen

-

-

-

-

4

-

-

4

Punatulkku

-

1/

-

-

-

-

-

1

Pajusirkku

-

-

-

-

1

-

-

1

16

22

21

34

37

30

17

55

Lajeja yhteensä


Mielenkiintoisia : kasvihavaintoja Elikset: Silverfallet 25.7. 1) Valkoyökönlehti 2) Verkkolehtipaju 3) Tunturikatkero 4) Sammalvarpio 5) Riekonmarja 6) Pohjankallioinen 7) Sopulinkallioinen Norjan rajalla 25.7. 8) Kultarikko Fornesin leiri 26.7. 9) Keltamaite 10) Merivihvilä Lovik 26.7. 11) Kirjokorte Bleik 27.7. 12) Pohjanmerisinappi Muita mielenkiintoisia lajeja: Silverfallet 25.7. Siniyökönlehti Mähkä Punakko Nurmitatar Lapinvuokko Ruusujuuri Vilukko Tunturikurjenherne Ruohokanukka Pohjansilmäruoho Pohjanriidenlieko Fornesin leiri 26.7. Laukkaneilikka Suola-arho Merirannikki Rantavehnä Merikohokki Meriratamo Tunturikoivu Väinönputki Bleik 27.7. Lehtosinilatva Kevätesikko Risoyhamnin eteläpuoli 28.7. Pulskaneilikka Tunturipoimulehti


Andenesin maamerkkin채 toimiva majakka.


Matkan reitti ja kohteet

Andenes Risoyhamn

Skibotn Kilpisjärvi

Fornesin leiri Tuntemattoman paikan leiri Silverfalletin leiri Kiiruna Kolari

300 km

Töre

Tornio

Kokkola

Vaasa Lehtimäen leiri

Pori

Norja 2010  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you