Kroatia 2015 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA VIII

SANTTU AHLMAN

KROATIA

& BOSNIA JA HERTSEGOVINA 15.â&#x20AC;&#x201C;22.9.2015

KROATIA

KROATIA & BOSNIA JA HERTSEGOVINA 15.–22.9.2015 SANTTU AHLMAN

Suunnittelin Minna Salon kanssa kesälomareissua jo hyvissä ajoin, mutta työkuvioiden vuoksi ajankohdaksi valikoitui syyskuun puoliväli. Se oli sikäli hyvä juttu, että peak season olisi jo ohi ja nähtävää kuitenkin edelleen hyvin. Matkan buukkasimme Logitravelin nettisivuilta, jolloin lentoyhtiöksi valikoitui Norwegian ja majapaikaksi Splitin kaakkoispuolella oleva Apartments Duje. KROATIAAN MARS! TI 15.9. Nousimme kello 5.45, jolloin olin tyypilliseen tapaan nukkunut kehnosti ennen reissua. Vedimme pikaisesti aamupalat nassuun ja suuntasimme Minnan siskon Lauran ja hänen miekkosensa Aleksi Harakan luota kohti lentokenttää. Skoda jäi heidän pihaansa Vantaan Länsimäkeen, joten vältimme parkkikulut. Lisäksi Aksu heitti meidät vielä avuliaasti kentälle, mikä oli mahtava juttu. Lentokenttärituaalit olivat nopsaan ohi, sillä teimme check innin Norwegianin masiinalla ja heitimme itse kapsäkit hihnalle. Turvatarkastukset meni hetkessä ja löysin Rkioskilta Starbucksin Seattle Lattea lääkkeeksi väsymykseen – jeh! Kone oli tupaten täynnä ja lähdimme 30 minsaa myöhässä, koska koneessa oli kaksi ylimääräistä matkustajaa. Eipä ole ennen käynyt niin kohdallani. Ketään ei kuitenkaan heivattu pois – weird. Kolmen tunnin lento meni myös varsin nopeasti; pientä torkkumisyritelmää, makkaraperunoita ja lintujen äänten kuuntelua. Kone laskeutui Splittiin klo 12.00 eli puolen tuntia myöhässä. Saimme romppeet viimeisten joukossa, ja niitä odotellessa näimme jannun kera paperin, jossa oli nimeni. Eli majapaikasta buukattu kyyti oli näemmä hoidossa. Vaihdoimme vielä inun Bosnian valuuttaa, jota ei saanut Suomesta. Kyyti Sumpetarissa sijaitsevaan tukikohtaan kesti kolmisen varttia, jolloin bongailimme heti kasveja: jättiruokoa, oliivipuita, viikunoita, ihmeköynnöstä ja sitä rataa. Perillä meidät otti vastaan Lidija (kuskin äippä), ja pääsimme heti komeaksi remontoituun huoneeseen. Vaihdoimme sortsit ja lähdimme tallustamaan rantaa hyvin pienen matkaa ravintolaan, josta tilasimme kokonaisen meriahvenen vihannesten kera. Samalla ohitsemme lipui tuon tuosta etelänharmaalokkeja sekä jokunen naurulokki. Ruoka oli perushyvää settiä, mutta lasku olikin tyly – noin 60 euroa kahdelta hengeltä! Emme kyselleet hintoja, kun ei ollut menua, mutta tuli hitusen puskista, että kyseessä oli ”first class sea bass”. Voihan vieteri! Törkyhintainen meriahven.

Talsimme tuhlauksen jälkeen markettiin, josta ostimme vinon pinon sapuskaa mukaan, koska tarkoituksena oli tehdä itse illan sapuska – lähellä kun ei ollut toista ravintolaa, eikä riistohinnat innostaneet. Keikan jälkeen olimme hieman väsymyskoomassa ja minä simahdinkin hetkeksi, mikä piristi mukavasti. Löhöilyn jälkeen otimme snorklaustamineet völjyyn ja kävelimme lähirannalle. Harmillisesti meillä ei ollut uimakenkiä ja pikkukivirannalla komeili teräviä lasinsiruja. Menimme kuitenkin veteen räpylät jalassa, joten no problemo. Vesi oli yllättävän kylmää, mutta todella kirkasta. Heti alkoi näkyä tavaraa – lähes kaikki tuttua lajistoa Maltalta (Luonnossa maailmalla V): isohopeakylki, iso-, kaulus- ja satulasargi, ruskoneitokala, korujunkkeri ja elikseksi mustehuulikala. Pulikoimme vain vartin verran, jolloin oli jo aika kylmä, joten menimme lämmittelemään rannalle. Aurinko oli kuitenkin jo sen verran alhaalla, ettei porotusta juuri enää ollut. Niinpä emme enää menneet veteen vaan tovin siestan jälkeen palasimme hotlalle. Jatkoimme vielä hetken kävellen rantaa etiäpäin, jolloin näimme muun muassa ruiskukurkkua.

Näkymää majapaikan rannasta.

Löysimme hieman paremman näköisiä rantoja tuleville päiville. Nousimme portaat päätielle, mutta autoja puski sen verran paljon, että palasimme kohti hotellia ja nousimme rinnettä ylös asutuksen läpi kohti jylhiä jyrkänteitä ja vuoristoa. Minna oli liekeissä ihastellessa viiniköynnöksiä, granaattiomenoita ja rosmariinia, jota roikkui kiviaitojen päältä useassa paikassa. Lintupuolella hollilla oli lähinnä jokunen turkinkyyhky, vaaleakiitäjä sekä kymmenien räystäs- ja ruostepääskyjen sekaparvi. Ylemmäs olisi tehnyt mieli, mutta päivä alkoi jo kääntyä iltaan. Poikkesimme paluukävelyllä kaupassa hakemassa kolmen euron Moro-punaviiniä – annoin siis mahdollisuuden punkulle ja sen flavonoideille. Suihkutusten jälkeen teimme pinaattitagliotellia ja kanakastiketta, mikä kompensoi lounaan törkeää taksaa. Viini oli kylläkin karmeaa kuraa, vaikken niistä juuri mitään ymmärrä. Kitkerää ja silti laimeaa. Iltasella kirjoittelin päivän turinat Ipadille ja tutkailin kaloja kirjoista. Minna skarppasi ristikoiden parissa. Maate menimme jo aikaisin Mikko Kuustonen gangsterina. klo 21.00. Prameita hautapaikkoja oli kymmenittäin.

Illalla hortoilimme myös hautausmaalla.

ENSIKOSKETUS SPLITTIIN KE 16.9. Yöunet olivat kohtalaiset vaikkakin heräyksien kirjoma molemmilla. Nousimme kuitenkin jo kahdeksan jälkeen ylös ja päätimme pompata kello 9.02 Omisista lähtevään bussiin. Ehdimme hyvin pysäkille. Paikallisliikenteen aikatauludilemmat tulivat heti selville, kun Omisin ja Splitin välin pitäisi kestää käytännössä aina 30 minuuttia, mutta bussi tuli meidän kohdalle 20 minuuttia myöhässä ja matka oli vasta alussa... Noin kolmen vartin kuluttua jäimme vihdoin pois kyydistä lähellä Splitin satamaa ja bussiasemaa. Loppumatka oli matelua, kun jengiä lappoi koko ajan sisään. Lähdimme heti tutustumaan green markettiin ja kojuihin, joita oli pipona. Jengiäkin oli paljon liikenteessä. Rantabulevardi oli sinänsä komia ja kyseessä oli selvästi terdekansan luvattu kaupunki, sillä terassia on aivan älyttömästi rannan suuntaisesti. Hakeuduimme pian syömään pitsaslaissit ennen kuin aloimme könytä portaita Park Suma Marjanille, jossa kasvaa muun muassa runsaasti pinjoja. Kyseessä on Splitin länsikärjessä oleva rakentamaton mäki, joka on rauhoitettu puisto. Nousua oli reippaasti ja se tuntui hehkeästi pohkeissa. Äänimaisema oli valitettavasti lintujen kannalta totaalisen kuolluttua; koko visiitin aikana kymmenien Marjanille johtavat portaat. kaskaiden lisäksi vain yksi mustarastaan kotkotus. Emme nähneet edes lokkien lisäksi mitään muuta kuin muutaman kiitäjän sekä yhden tuulihaukan. Ei siis mitään muuta tirppaa, vaikka puustoa löytyi mukavasti – lähinnä pinjoja ja ilmeisesti myös alepponmäntyjä. Myös agaveita ja muratteja sekä muita köynnöksiä löysimme sieltä täältä.

Split Marjanin vinkkelistä.

St. Domniuksen katedraalin torni.

Kroatian kansallisteatteri.

Kovin pitkälle emme jaksaneet kiivetä loputonta niemeä, kunnes käännyimme takaisin ja palasimme alas eri reittiä. Session jälkeen suunnistimme vanhaan kaupunkiin, joka on Unescon maailmanperintökohde. Näimme myös Kroatian kansallisteatterin komean rakennuksen. Lievän sompailun tuloksena – ja superhyvien jäätelöiden nauttimisen jälkeen – löysimme vihdoin katedraalin, joka oli meillä target. Kyseessä siis Roomalaisten rakentama Cathedral of St. Domnius. Ostimme tiketit kaikkiin kohteisiin ja painelimme ensin Treasuryyn, jossa oli lasivitriineissä erittäin vanhoja hopea- ja muita arvoesineitä, kirjoja 1300-luvulta ja kaikkea mittaamattoman arvokasta sälää. Kuvaaminen oli kielletty, joten kuvasin tietysti mahdollisimman paljon. Paavin asuja, ristejä, hauta-arkku ja kaikkea mahdollista oli framilla. Hiipparointia tornissa.

Seuraavaksi menimme itse katedraalin, joka oli aikakaudelle tyypilliseen tapaan täynnä koristeltuja yksityiskohtia, joihin oli panostettu viimeisen päälle. Sen jälkeen kävelimme ulos ja kellotorniin, joka on yksi Splitin korkeimpia rakennuksia. Torni oli mahtavaa rakennusjälkeä ja palikoiden saumat olivat millintarkkoja – uskomaton taidonnäyte männä ajoilta. Minna hitusen kauhisteli korkeuksia, mutta kävi silti korkeimmassa pisteessä. Palasimme lähtöruutuun ja kysyimme vielä missä on krypta. Löysimme sen ohjeilla pian, mutta vaikka se sinänsä komean mallinen olikin, niin nähtävillä ei ollut käytännössä mitään. Lattiassa oli aidattu kaivo, johon oli nakeltu kolikoita vinot pinot. Krypta oli siis lievä pettymys, mutta viimeisenä kohteena ollut Baptistery oli hieno, sillä seinällä jollotti tylyn näköinen patsas. Ehdottomasti näkemisen arvoinen setti kaikkineen koko katedraali. Hiukomisen yllyttyä etsimme ensin vessan ja hortoilujen jälkeen rantabulevardilta pitarullien oloiset laitokset, jotka veKatedraalin taidetta. dimme kitusiimme porotuksessa veden lähellä. Käppäilimme vielä satamaan fundeeraamaan tulevaa saarivisiittiä, mutta se jäi hieman vaiheeseen. Lisäksi meille selvisi, että paikallisbussit eivät ilmeisesti lähdekään bussiasemalta vaan juuri sieltä, minne jäimme aluksi. Eli sinne lähtöruutuun takaisin. Jalkamme olivat jo hitusen nuutuneet, koska kilometrejä kertyi viljalti, samoin nousuja ja laskuja. Ostimme vielä uintitossut kojusta tulevia rantavisiittejä varten. Päästyämme paikalle, huomasimme toisella puolella bussin nro 60, mutta kysyimme vielä paikalliselta jantterilta olemmeko oikealla puolella katua – missään ei nimittäin näkynyt järkevästi mitään nuotituksia. Olimme kuulemma oikealle puolella, ja melko pian tuli tupaten täynnä oleva bussi, johon alkoi sulloutua lisää populaa. Me emme siihen halunneet, joten jäimme venailemaan uutta. Puolen tunnin päästä hyppäsimme toisen kyytiin, mikä sekin oli hetkessä piukassa väkeä. Pummilla matkustaminen oli näemmä helppoa, eikä puoletkaan porukasta näyttänyt mitään tikettiä kuskille. Alkumatka mateli, kun bussi stoppasi joka pysäkillä ja väkeä tuli vain lisää. Näimme samalla tuttuja liikkeitä aiemmin nähtyjen Jyskin ja Lidlin lisäksi; Intersport ja Interspar. Matka tuntui todella pitkälle seistessä tukalan kuumassa bussissa – hiki virtasi vuolaana. Minnan kädestäkin jäi hikivaluma lasiin, ilmeisesti reviirin merkkausta. Perillä majapaikassa olimme joskus klo 15 jälkeen. Otimme hetken aikaa lunkisti ja olimme jo päättäneet alkumatkan perusteella, että maksamme mieluusti 50 euroa lentokenttäkyydistä lähtiessä, jotta meidän ei tarvitse sompailla laukkujen kanssa ensin Splitiin ja sieltä lentokentälle. Varsinkin, kun kaikki aikataulut näyttivät kusevan aika lahjakkaasti ja porukkaa oli välillä niin paljon, että sekaan ei kunnolla mahdu.

Splitin ranta-aluetta.

Viiden jälkeen menimme kaupan Latte Macchiato -ostosten kautta rannalle snorklailemaan. Tällä kertaa painelimme Omisin puoleiselle biitsille, jossa oli näemmä kivasti vielä suihku hollilla suolan huuhtomiseksi. Painelimme suoriltaan veteen, myös Minna, joka kammoksuu kylmää vettä. Alku näytti siltä, että kaloja ei ole lainkaan, mutta niitä rupesi näkymään pian erittäin hyvin – ei vieläkään mitään väri-ilotulitusta, mutta perussettiä hyvin hollilla ja uusia reissulajeja useita. Kivoin havis oli harjamerihevonen, joka päivysti pohjassa, joskin hieman epäilyttävän elottoman näköisenä. Toinen uusi tuttavuus oli rengassargi. Kalalajeja taittui yhteensä 11. Näimme myös Välimeren peruskauraa eli meriheinää (Neptune Grass) sekä jokusen muun eliön (Yellow Tube Sponge, Firworks Anemone ja Violet Sea Urchin). Komiaa katseltavaa kaikkineen pitkästä aikaa. Valitettavasti kylmä vesi veti molemmat kananlihalle ja arviolta puolen tunnin päästä meidän oli mentävä rannalle. Lämmin suihkuvesi teki terää, mutta aurinko ei juuri lämmittänyt enää iltaa vasten. Saimme jopa jokusen tipan vettä taivaalta. Pläräilin jälleen tohkeissani kalakirjoja, enkä malttanut pysyä biitsillä, joten hetken tauon jälkeen kävin vielä yksin lyhyen lenkin; Minna ei enää halunnut paleltumaan. Lajisto oli pitkälti samaa, mutta erittäin hyvin nähdyt Coby-porukkaan kuuluvat otukset eivät vain taittuneet lajilleen, mikä oli hitusen turhauttavaa. Kylmyyden takia palasin pian rannalle, ja loppuillan olinkin sitten kurkku kipeänä... Palasimme majapaikkaan, kävimme suihkussa ja sen jälkeen kaupassa hakemassa sapuskaa tulevalle päivälle. Meinasimme ostaa juomavedeksi jotain autonpesuvettä, mikä oli hieman hämäävää, koska olivat juomien vieressä. Onneksi joku myyjä vinkkasi asiasta. Illalla söimme samaa kuin aiemmin, mutta maissilla terästettynä. Pakkasimme vielä tulevalle päivälle romut valmiiksi, minä kirjoittelin ja Minna touhusi väsyneenä omiaan. Maate menimme hyvissä ajoin klo 22.00, koska seuraava päivä olisi todella pitkä.

Diocletianuksen palatsi alkuperäisloistossa 300-luvulta. Katedraali rakennettiin myöhemmin.

BOSNIA JA HERTSEGOVINAN MOSTAR TO 17.9. Kurkkuni oli liekissä yöllä, joten yöunet jäivät surkeiksi. Siitä huolimatta heräsimme suunnitellusti kello 5.45, teimme aamutoimet ja talsimme lähipysäkille odottelemaan bussia. Keli oli mukavan lämmin, vaikka aurinko ei ollut vielä noussut taivaalle. Suunnilleen klo 6.35 bussi tuli ja olimme varmoja, että myöhästymme Hotel Le Meridienin noutopisteestä, jossa meidän piti olla klo 7.00. Mutta niin vain meno oli odotettua joutuisampaa ja olimme scoutanneet pysäkin edellispäivänä, joten homma sujui hyvin. Kävelimme oikeaan pisteeseen ja meille jäi jopa reilut viisi minuuttia ylimääräistä aikaa. Samalla lajilistalle kuului keltahemppo ja talitiainen. Split-excursionin äijä tuli noutamaan meidät minuutilleen sovittuun aikaan. Haimme vielä pari tyyppiä kyytiin toisaalta, kunnes suuntasimme Splitin pohjoispuolelta satamaalueen länsireunalla tunnelia pitkin. Kävimme juuri samoilla nurkille edellispäivänä, joten sikäli oli tuttua seutua. Rantabulevardi oli vielä melko hiljainen, kun odottelimme 20 minuuttia toista minibussia ja muuta porukkaa. Meidät jaettiin kahteen eri autoon – toinen suuntasi Bosnia ja Hertsegovinassa Mostarin lisäksi Medjugorjeen ja toinen Kravicen vesiputouksille. Me jäimme alkuperäiseen pirssiin vesiputous mielissämme. Kello 7.45 starttasimme samaa tunnelia ulos Splitista. Opas kertoi mukavasti peruskuvioita kaupunkiin ja Kroatiaan liittyen. Muun muassa, että kommunismin päätyttyä alueella oli yli 60 tehdasta, mutta ne myytiin yksityisille, mikä oli ison luokan virhe, sillä he pitivät niitä yllä vuoden tai pari ja tuhosivat ne uuden tonttimaan vuoksi, jotta rahaa virtaisi nopeammin. Se aiheutti työttömyyttä, sillä jäljellä on enää laivatelakka ja sementtitehdas. Saimme kuulla muutakin; muun muassa sen, ettei Splitiin haluta kaupunginjohdon puolesta isoja hotellialueita ja jättihotelleja, jotta se ei ajaudu massaturismipaikaksi. Kuulemma nyt ollaan limiteillä väkimäärän suhteen, joka on lisääntynyt noin 20 prosentin vuositahtia. Näimme alkuvaiheessa myös linnakkeen, jossa on kuvattu Game of Thronesin useampi tuotantokausi. Maisema muuttui pian vuoristoiseksi pensaikkomaaksi, jossa oli sekä havu- että lehtipensaita ja matalia puita. Maisemat olivat varsin yksitoikkoiset, mutta niitä oli silti hauska katsella. Tie oli viimeisen päälle priima ja rajoitus 130 km/h, joskin bussissa oli rajoitin 100 km/h. Valtatie oli valmistunut kaksi vuotta sitten, jolloin koko siivun hinta oli nasevat neljä miljardia euroa, mikä oli reilusti enemmän kuin piti, mutta korruptio vaikutti asiaan.

Ensimmäinen stoppipaikka Bosnia ja Hertsegovinassa.

Sodan tylyjä muistoja.

Kokeilin plokkailla lintuja koko ajan, mutta Bosnian rajalle saakka kestäneet 1,5 tunnin ajon aikana näin vain yhden keskikokoisen pedon ja mahdollisesti lepinkäisen. Molemmat jäivät auki, enkä plokannut mitään muuta siivekästä – totaalista tyhjyyttä! Rajalle saavuimme aikataulun mukaisesti, ja annoimme passit oppaalle. Samalla Minna huomasi, että joku rekka oli ajanut päin puomia, joka oli kärryn välissä mystisesti... Tovin odottelun jälkeen pääsimme Kroatian check pointista lyhyen matkan päähän Bosnian rajanylityspisteeseen. Sitten alkoikin ankara Bosnian ja Hertsegovinan pinnojen jahtaaminen. Vaan eipä tilanne ollut yhtään pirteämpi rajan tuolla puolenkaan. Eli lintuja sai hakemalla hakea, eikä niitä lennellyt tai päivystänyt missään. Maisema muuttui kuitenkin hiljalleen aavistuksen vähemmän kumpuilevaksi. Eräässä pikkukylässä tärppäsi sentään sen verran, että punapäälepinkäinen mökötti tolpan nokassa tienposkessa, mikä oli mukava havis. Stoppasimme jossain kohtaa joen varteen kahville ja toilettikäynnille. Rinteessä oli vanhoja raunioita, mutta emme ehtineet niiden ihailuun. Katselimme kasveja ja samalla lajilistaan tarttui ainoastaan talitiainen. Ennen Mostaria näimme valtavia viljelysalueita. Maanviljely – erityisesti viini – onkin turismin ohella tärkeimpiä tulolähteitä. Muuten saimme kuulla tuhdin paketin siitä miten sekavaa tilanne on ollut ja on edelleen Mostarissa ja koko Bosniassa. Bosnia on itse asiassa maan pohjoisosaa ja me olimme Hertsegovinassa maan eteläosassa. Bosnian puoli on ilmeisesti hieman viljavampaa seutua.

Luodinreikiä on edelleen paljon.

Mostarin islamislaispuolta.

Maassa syttyi sota 1991 ja 1992, jolloin Mostarin kaupunki oli jopa Kroatin Splitiä edellä. Infraa oli rakennettu erittäin hyvin, mutta sodan vuoksi kaupunki koki melkoisen hävityksen. Valtava määrä rakennuksia tuhoutui kokonaan tai niin pahoin, ettei niitä ole kunnostettu sen koommin. Kerrostalojen seinissä on edelleen siellä täällä satoja luodinreikiä. Kyseessä oli ilmeisesti aluksi Serbian valloitusyritys, jolloin Mostarissa katoliset ja muslimit liittoutuivat puolustamaan serbejä vastaan. He saivat pidettyä asemansa, mutta sittemmin alkoivat sotia toisiaan vastaan. Sotkeutuneena oli kroaatteja ja kaikkea mahdollista. Lopulta maa oli niin syvällä, että USA, EU ja YK tekivät kauppasaarron. Sen seurauksena BKT romahti totaalisesti; nykyäänkin keskiansiot ovat noin 450 euroa kuukaudessa. Myöskään öljyä ei tuotu maahan, mikä aiheutti sellaisen mystisen tilanteen, että vaikka Kroatian kansalaiset olivat yksi osapuoli sodassa, niin maa rupesi myymään öljyä vastapuolelle siitä huolimatta, että ne tulivat vihollisen tankkeihin ja asevoimille. Hyvää bisnestä. Sodan tiimellyksessä myös Mostarin vanha kaupunki – joka kuuluu nykyään UNESCO:n maailmaperintökohteisiin – tuhottiin pitkälti. Sen jälkeen on aloitettu mittavat restauroinnit ja turkkilaisen arkkitehdin 500 vuotta aiemmin suunnittelema old bridge tehtiin käsityönä uudelleen. Aiemmin sen teko kesti yhdeksän vuotta ja uudelleenrakentaessa seitsemän vuotta. Hintaa sille kertyi seitsemän miljoonaa euroa – ainoa moderni työkalu, joka sallittiin, oli nostokurki. Alueella on edelleenkin vahvat turkkilaissiteet. Sittemmin Mostarissa on tilanne rauhoittunut, mutta infran puolesta se on jäänyt pahasti jalkoihin. Kiersimme vajaan tunnin paikallisoppaan kanssa melkoisessa paahteessa pitkin vanhan kaupungin mukulakivikatuja ja basaareja, kunnes erkanimme ja saimme pari tuntia aikaa hortoilla omin päin. Suuntasimme heti ravintolaan syömään Cevapia, joka on paikallista tavaraa – ikään kuin pieniä kebakkoja ilman tikkuja pitaleivän alla ja sipulin kanssa höystettynä. Aika simppeli perussatsi, joka teki tehtävänsä.

Cevapia odottelemassa.

Sapuskoinnin jälkeen hakeuduimme sillan alapuolelle fotailemaan monumenttia, tosin Minna unohti kaikessa tiimellyksessä itse kuvailut. Samalla sieltä hyppäsi tyyppi alas jokeen. Paikalliset ovat kehittäneet hyvän tulolähteen, sillä he keräävät 30–35 euroa yleisöltä, ja sitten vuorotellen hyppivät noin 25 metriä korkealta sillalta alas. Hyvä tienesti, sillä jokainen voi tehdä useita hyppyjä päivässä. Jokivesi oli todella kirkasta, mikä tuntui oudolle, sillä vastaavat joet ovat monessa maassa todella sakeita. Etsimme vielä pari tuliaista veljentytölle Caralle ja vietimme siestaa varjossa. Lintuja kertyi hiljalleen; yksi pajulintu, kanavalla vilahtanut kuningaskalastaja – joka jäi Minnalta unhoon – ylilentänyt harmaahaikara ja niin edelleen. Palailimme hyvissä ajoin lähtöpaikkaan huoltsikalle, josta ostin Latte Macchiaton. Kävimme vielä pienen kävelylenkin asumusten luona, jolloin parin harakan lisäksi kaksi nokkavarpusta heilui latvustossa. Klo 14.30 lähdimme aikataulun mukaisesti kohti Kravicea. Tällä kertaa menimme pientä serpeentiinitietä pitkin, mikä luikerteli vuoristossa. Näky oli outo, sillä keskellä ei mitään oli välillä uusia – mutta hylätyn näköisiä – isoja rakennuksia tai sitten ne olivat käytössä. Vuoristossa oli myös kalliin näköisiä taloja, joissa oli upouudet autot pihassa. Naapurissa saattoi puolestaan olla melkoinen röyskä. Viiniviljelmiä oli paljon ja lintuja surkean vähän (lue: muutama pääsky). Maisemat vaihtelivat kuitenkin mukavasti ja katajan näköisten pensaiden lisäksi näimme välimerensypressejä, pinjoja ja sitä rataa. Kraviceen saavuimme kello 15.15, jolloin saimme 1,5 tuntia aikaa talsia porottavassa, noin 35 asteen kuumuudessa alas putouksille. Ja niinpä teimme. Portaita kesti laskeutua noin kymmenen minuuttia rantaan, jossa oli satoja muitakin ihmisiä. Putoukset olivat mukavan näköisiä, joskaan ei kovin koskemattoman näköisiä, sillä rantaan oli kyhätty myös terasseja. Vaihdomme uimatamineet pienessä kojussa, jonka jälkeen menimme pahimmasta hälinästä sivuun. Minä painelin ensin veteen, joka oli todella kylmää. Minnakin kävi kerran pulahtamassa, mikä virkisti mukavasti hikoilupäivän jälkeen. Kävin vielä toistamiseen

Kravicen uima-aluetta.

pulikoimassa, vaikka kädet pistelivät kylmyydestä. Samalla huomasin rannalla tervaleppiä ja jotain rusokkeja. Virkistäytymisen jälkeen vaihdoimme kamppeet, otimme muutaman foton, ostimme jädeä ja lähdimme takaisin ylös. Odotin, että lintuja löytyisi, mutta emme nähneet yhtään ainoaa tirppaa. Ylhäällä kävimme vielä pienen lenkin jollain kuolleen näköisellä viljelmällä, jolloin lajilistalle tuli sentään muutama peippo ja viherpeippo sekä levoton seitsemän hempon parvi. Ei kuitenkaan pedon petoa, vaikka sektoria oli vaiks kui ja paljon. Kravicesta jatkoimme pikkuteitä aikataulun mukaisesti rajanylityspisteeseen, jossa oli sama ruljanssi kuin saapuessa. Loppuvaiheessa ehdin vielä plokata kolme kalliopääskyä Bosnian puolelta, mutta muuten oli kuollutta. Toki bussista kaikki on hankalaa, mutta silti sigma Bosnia ja Hertsegovinasta oli 20 lajia. Kroatin puolella alkoi väsymys painaa, mutta päivystin silti motarilla koko ajan, josko jotain tirppaa näkyisi. Noin puolentoista tunnin siirtymän aikana näin ainoastaan tuulihaukan, en mitään muuta lintua. Splitiin ennätimme varttia vaille seitsemäksi, ja päätimme jäädä paikalle, emmekä halunneet kuljetusta Le Meridien Hotellille. Ehdimme nimittäin hyvin talsia paikallisbussien lähtöpaikalle ja hieman seitsemän jälkeen hyppäsimme täyteen bussiin, johon sulloutui sairaasti porukkaa. Ei kovin juhlava tapa matkustaa, mutta niin vain menimme jälleen pummilla majapaikkaan, jossa olimme hieman ennen kasia. Loppuillan otimme lunkisti. Illallinen koostui nakkimunakokkelista sekä Morosta. En jaksanut edes kirjoittaa päivän tarinoita, mutta ilta venyi silti yhteentoista ennen koisimista.

Horisontti täynnä tyhjyyttä.

HUILAILUA JA SNORKLAILUA PE 18.9. Saimme molemmat hyvät yöunet, enkä herännyt kuin pari kertaa, sillä räkätauti hellitti onneksi yöksi. Aamulla nokkani vuoti sitten sitäkin enemmän, kun heräilimme kahdeksan jälkeen. Aamiaisen jälkimainingeissa kirjoittelin edellispäivän tarinat, ja Minnan silmäluomi oli erikoisesti turvonnut. Minna huilasi vielä tunnin, kun kirjoittelin klo 10.20 saakka. Päätimme suunnata snorklailupuuhiin, mutta sitä ennen ehdin vielä plokata kaksi komeaa käärmekotkaa jyrkänteen päältä. Suuntasimme lähirannalle pulikoimaan ensimmäistä kertaa paahtavassa auringossa. Väkeä ei ollut onneksi kuin muutama tyyppi, joten rauhallista oli meisinki. Hitusen pelkäsin, että tuleeko snorkkeloinneista mitään räkätaudissa, mutta hyvin näytti sujuvan. Kaikkea perussettiä oli hyvin tyrkyllä jälleen: 55 mustehuulikalaa, 40 korujunkkeria ja satulasargia, 17 kaulussargia, 25 raitasaha-ahventa sekä muuta lajistoa. Mukavin havainto oli kolme pientä tuliluikertajaa, jotka ovat endeemisiä Välimerelle. Minulla paloi kuitenkin jälleen käämit, kun ei taitu pohjassa tuon tuosta puikkelehtivat ruskeasävyiset kalat lajilleen, vaikka näin ne erittäin hyvin lukuisia kertoja muutaman kymmenen sentin päästä. Ei ole vaan ollut kuvia kirjoissa kattavasti, damn! Löysimme silti hyvin tavaraa. Muuta eliöstöä edustivat muun muassa Neptune Grass, Peacock´s Tail, Yellow Tube Sponge, Fireworks Anemone, Mediterranean Cerith, Common Shrimp, Black Sea Urchin ja Violet Sea Urchin. Vihdoin aurinko porotti niin hyvin, että pohja oli mukavan valoisa. Niinpä kalojen plokkailu oli jälleen yhtä juhlaa, vaikka olimmekin kananlihalla alusta saakka. Teimme kaksi pitkää lenkkiä ja minä vielä kolmannen päälle. Ylivoimaisesti vaikuttavin näky oli hieman syvemmältä Minnan plokkaama paikka, jonka pohjasta kohosi vähintään 85 hyvin suurikokoista – parhaimmillaan jopa 40-senttistä – Fan Musselia eli simpukkaa. Ne muodostivat harmaan pohjan kanssa hienon apokalyptisen fiiliksen. Kävin vielä hakemassa spuden, kun Minna otti aurinkoa. Satama-altaasta uskalsin määrittää tuhansia isohopeakylkiä kävellessä ohi. Kaukoputken kanssa seuloin merta, mutta Bracia vasten oli jäätävä väreily, eikä yhtään lintua ollut liikenteeseessä kahdeksaa pääskyä lukuun ottamassa. Rannalla oli muutama eteläharmaa- ja naurulokki sekä kesykyyhky ja uutena muutama tikli. Painelimme hotlalle kuumuudesta nuutuneina ja otimme lunkisti. Teimme tonnikala-tomaattimurska-kidneypapu-pastaa sapuskaksi. Sen jälkeen vedimme tunnin tirsat, jolloin kello olikin yhtäkkiä jo puoli viisi. Lunkkius jatkui, ja selvittelimme netistä seuraavan päivän tsäänssejä saarille snorklaamaan.

Santos ihailemassa käärmekotkia.

Majapaikan rannan piensatamaa.

Rantalötköttelyä.

Kuuden jälkeen teimme vielä iltakävelyn melko ylös kohti vuoria. Hengitykseni oli hieman raskasta nuhan takia, mutta niin vain löysimme kaksi harmaasieppoa uudeksi retkilajiksi. Kuulin myös pari mustasrastasta ja viherpeippoa, mutta muuten oli kuollutta. Minna löysi äiteelle kotilon kuoria tuliaisiksi. Palatessa alas meidät ohitti kymmeniä autoja, jotka olivat häihin matkalla.

Armoton biletys oli selvästi jo yllänsä. Poikkesimme vielä kolmannen kerran saman päivän aikana kauppaan ja haimme edellispäivän reissulla oppaan suosittelemaa Mostarilaista viiniä testiin. Illalla teimme vielä sapuskaa lisää ja koitimme löytää töllöstä jotain englanniksi, mutta vain euronews onnistui – kaikki muut olivat saksaksi jostain syystä. Maate menimme klo 22.00.

Minna poseeraamassa iltakävelyllä.

BRAC KUTSUU LA 19.9. Heräsimme ilman kännyjen pirinää kahdeksalta kymmenen tunnin sikeiden unien päätteeksi. Tutkailimme vielä aikatauluja ja päätimme hypätä aamutoimien päätteeksi kello 9.02 Omisista lähteneeseen bussiin, joka olikin minisellainen ja jo klo 9.09 meidän kohdallamme. Olimme hyvissä ajoin Splitissä, joten poikkesimme vielä lähiapteekkiin hakemaan kurkkupastilleja ja nenäsumutetta. Sen jälkeen talsimme satamaan ostamaan tiketit yhteishintaan 66 kunaa (noin kympin yhteensä). Ehdimme vielä vetää pitsaslaissit ja poiketa marketissa sekä ihmetellä vesitason lähtöä, joskaan nousua emme nähneet. Splitin satama oli piukassa ökyjahteja ja muita paatteja. Meidän lautta lähti tasan kello 11.15 tupaten täynnä jengiä. Nappasimme jo hyvissä ajoin näköalapaikat kannelta ja minä seuloin kaikki lokit, joita lensi ohitsemme. Toiveena oli vihdoin plokata välimerenlokki eliksiin. Lintuja oli liikenteessä kuitenkin valitettavan vähän ja valaistusolosuhteetkin välillä kovan auringonporotuksen vuoksi hankalat. Meri oli kuitenkin todella tyyni ensimmäistä kertaa, mikä oli nastaa. Näkymä oli siis mainio, mutta välimerenlokin jahtaaminen tuntui epätoivoiselta. Sitten napsahti, joskaan ei välimeren- vaan mustanmerenlokki, joka lensi paatin ohi. Elistä paukkui! Pahimmasta päästä puutteita ollut laji tarttui vihdoin nasevasti plakkariin. Mahtava juttu. Muuten kaikki olivat etelänharmaa- ja naurulokkeja. Lauttamatka kesti 50 minuuttia ja hieman ennen rantautumista näin vielä toisen mustanmerenlokin, mutta hieman huonommin. Bracin Supetarissa pääsimme pian pois lautasta, haimme puolen litran kokiksen ja jatkoimme kävellen rantaa itään, josta löysimme heti sopivan näköisen tukikohdan snorklailuja varten. Vaikka satamassa oli kauhea härdelli, niin lähirannalla oli vain kymmenkunta henkilöä meidän lisäksemme. Lauttaterminaalia.

Minna innokkaana fotailusta.

Santoksen satsi.

Eikä muuta kuin veteen! Vesi oli tällä kertaa mataluuden ja tyyneyden vuoksi hitusen lämpöisempää kuin aiempina päivinä, mutta oli se silti kylmää. Voda oli vieläkin kirkkaampaa kuin mantereella ja kaikki muutenkin kivasti hollilla. Aloimme nähdä hiljalleen kaloja mukavasti, eikä uusia parvia pitänyt etsiä kauaa. Perussetin lisäksi näimme muun muassa kuusi tuliluikertajaa sekä mahtavasti noin 80 nokkakalaa, jotka kiertivät pinnan tuntumassa meitä ympäri – ihan ykkösjuttu! Pohjassa uiskenteli yhteensä kymmeniä kaloja, jotka olivat Blennyjä tai jotain vastaavaa, mutta lajit eivät taittuneet kirjojen takia. Muuta mukavaa olivat esimerkiksi erakkorapu, muutama iso taskurapu ja merisiilit. Kampeloita emme löytäneet yrityksistä huolimatta. Vedimme kaksi pitkää ”kiertuetta” välillä lämmitellen ja huomasimme, että kello oli jo puoli kolmen huitteilla. Aika kului siivillä. Niinpä suuntasimme lähimpään bistroon, josta tilasimme minulle mixed platterin ja Minnalle grilled chicken, joka oli kylläkin selvästi possua... Tankkaus teki hyvää ja tuumimme samalla aikataulua. Seuraava purtilo mantereelle olisi lähtenyt 15.30 ja seuraava vasta klo 18.00. Päädyimme jälkimmäiseen, jotta ehtisimme vielä uudelle biitsille. Kävelimme hieman pidemmälle itään, jossa ”bulevardi” loppui, mutta palasimme vielä hitusen takaisin rauhalliseen poukamaan. Snorklasimme jälleen uuden lenkin, mutta mitään mullistavaa emme löytäneet tällä kertaa – samaa settiä lähinnä. Kylmyys iski ja visiittimme veteen jäi hieman lyhyemmäksi kuin aiemmat. Lämmitellessä päältämme muutti pikkukiljukotka ja kiviaidan – joita on paikalla ihan simona – takaa kuului samettipääkertun säksätystä. Niinpä minä kävin lyhyen kiikarointilenkin Minnan lämmitellessä.

Alkuillan merisumua.

Muutamien satojen metrien matkalla uudeksi Kroatin pinnaksi nasahti ainoastaan metsäkirvinen, eikä mustarastaiden lisäksi ollut muuta hollilla. Sen sijaan plokkasin vihdoin jänönhäntää sekä uudeksi lajiksi rautatammen. Palatessa rantaan, ohitseni vilisti yksinäinen suosirri tuhatta ja sataa. Samalla 90 vaaleakiitäjää kieppui taivaalla. Pienen tuumimisen päätteeksi pistimme kimpsut kasaan ja lähdimme kävellen samaan suuntaan, jossa olin juuri käynyt. Polku johti leirintäaluetyyppiseen systeemiin, johon meni kaksi suomalaispariskuntaa aiemmin. Löysimme päätien ja lähdimme kohti satamaa, mutta poikkesimme kuitenkin hakemaan Lidlistä jäätelöt ja muuta tykötarvetta. Pihassa päivysti meille Kroatian ensimmäinen peippo. Palasimme päätietä satamaan, ostimme tiketit lauttaan ja menimme aallonmurtajan puolivarjoisalle penkille odottelemaan reilun puolen tuntia, kunnes paatti saapui. Lautalla valloitimme myötävalon puolelta hyvät paikat, sillä katsoin jälleen jokaisen lokin läpitte. Lajisto oli jälleen tuttua: etelänharmaa- ja naurulokkeja. Näin kuitenkin jo ennen lautan lähtöä kolmannen mustanmerenlokin, joka oli hienoin havis toistaiseksi lajista. Sataman laiteilla pyöri jokunen vaaaleakiitäjä ja näimme pinnassa muiden kalojen lisäksi pintaa viistäneen barrakudan komeasti. Lautta ampaisi liikenteesen kello 18.00. Maisemat olivat hulppeita ja hoksasimme samalla, että vastarannalla näkyvä jyrkänne on vasta vuoren puoliväli. Majapaikkaan se näyttää korkealta laelta, mutta todellinen lakiosa on paljon korkeammalla. Auringon hiljalleen laskiessa, mereltä lappoi sumun tynkää. Lämpötila laski samalla reippaasti, ja saimme niskaamme jokusen sadepisaran. Lopussa kellui parinsadan ridin lautta ja kaksi mustanmerenlokkia lähti paatin vierestä, joten sigma oli yhteensä viisi yksilöä. Jeh! Satamassa olimme klo 18.50 ja bussi lähtisi klo 19.00, joten laitoimme töppöstä toisen perään. Ehdimme hyvin, mutta pummi ei onnistunut tällä kertaa, sillä keskiovea ei avattu lainkaan. Darn. Väsy alkoi iskeä, kun jäimme kyydistä ja olimme majapaikassa hieman ennen kasia. 11 tunnin keikaus, mutta hyvä sellainen. Ilta kului kokatessa, kirjoitellessa, wifin toimimattomuutta (toinen ilta) manaillen, pakkaillen sekä organisaattoria infoillen, että vaihdamme noutopaikkaa aamuksi. Maate menimme klo 23.00.

KRKA NATIONAL PARK SU 20.9. Kännykät pirisivät kello 5.45, jolloin meillä olisi vielä riittänyt unta useaksi tunniksi. Maisema oli edelleen pimeä, kun teimme aamutoimet. Bussipysäkille käppäilimme klo 6.20, jolloin Omisista piti lähteä bussi kohti Splitiä. Edellisaamuna minibussi oli jo alle kymmenessä minuutissa meidän kohdallamme, mutta olimme jo hitusen huolissamme, kun vielä puolen tunnin jälkeen ei ollut bussia ilmestynyt. Aikataulut näyttivät siis kusevan, eikä viimeinen tarkastus netistä onnistunut aiemmin, koska wifi oli pimeänä. Damn. Kyselimme muutamilta tyypeiltä, mutta he olivat hieman iäkkäämpiä, eikä englanti sujunut heiltä. Tai sitten eivät tienneet sunnuntain tilannetta. Seitsemän jälkeen kysyin vielä yhdeltä henkilöltä, joka ei ollut varma, mutta sanoi, että voi heittää meidät Splitiin ihan hyvin. Uskomatonta! Kysyin vielä hintaa, joka oli 100 kunaa, eli noin 15 €. Summa ei ollut juuri mitään, koska tyypillä meni edestakaisin yli tunti ja vielä polttoaineet päälle. Rupattelimme niitä näitä ja kaveri oli todella mukava. Tiesi skarpisti Suomen tilanteesta, että Nokian matkapuhelintoiminnot on myyty ja Rovio laittaa porukkaa pihalle. Tunsi myös sotahistoriaa ja niin edelleen. Saimme kuulla hyvin Kroatiasta lisätietoja, kuten esimerkiksi sen karun ennusteen, että neljän miljoonan kansalaisen määrästä miljoona kroaattia katoaa seuraavan 15 vuoden aikana. Syynä on se, että nuoriso ei löydä yleensä järkevän palkkaista työtä, joka vastaa koulutusta, jolloin he muuttavat muihin maihin töihin. Tällöin mukuloita ei synny myöskään lisää Kroatiaan. Keskiansiosta kuulemma peräti 70–80 prosenttia menee tällä hetkellä ruokaan, joten se on törkyhintaista suhteessa keskimääräisiin palkkoihin. Kaverin kanssa olisi voinut turista pitkän siivun, mutta saavuimme Splitiin green marketin laiteille. Kättelimme, kiittelimme kovasti ja huokasimme helpotuksesta, kun pääsimme perille. Rantabulevardi oli ensimmäistä kertaa hyvin hiljainen ja liikenne Splitissä oli muutenkin lähes kuollutta. Ehdimme hakea hieman lisää aamiaista ja manailla mahdollista sadepäivää, sillä vettä ropsi välillä ja pilvet olivat uhkaavan näköisiä. Kello 8.30 olimme bulevardin toisella reunalla, jossa meidät toivotti tervetulleeksi Portalin opas Silvio. Kuskina oli Andrea tai joku vastaava ja pirssinä viimeisen päälle herkuilla varustellulla Mercedes-minibussi. Valloitimme jälleen etupenkit, jotta näimme maisemat parhaiten.

Synkän näköiset pilvet Splitin yllä aamutuimaan.

Alkumatkasta noukimme vielä muutamia henkilöitä kyytiin, mutta muuten jurnuutimme kohti Krkan kansallispuistoa. Silvio oli selvästi vitsimiehiä ja heitti hyvää läppää tuon tuosta. Tai ei pelkkää läppää vaan myös ihan faktatietoa. Eniten kritiikkiä saivat poliitikot. Valtatie Splitistä Zagrebiin maksoi niin paljon enemmän, että sillä olisi pitänyt tehdä tie Berliiniin saakka. Esimerkiksi sama tunneli oli maalattu – tai ainakin laskutettu – seitsemän kertaa. Pormestari Splitissä oli rakennuttanut viimeisenä tekonaan bulevardin toisen reunan kokonaan uudelleen ja yllättäen hän omistaa rakenteilla olevan jättihotellin sen edustalla – myyntihinta 90 miljoonaa euroa. Lisäksi vissiin presidentti oli ollut puoli vuotta vankilassa ja hoitanut sieltä käsin hommiaan. Edellisissä vaaleissa nuori opiskelija oli ollut ainoastaan sillä vaaliteemalla liikenteessä, että kaikki poliitikot joutavat vankilaan, mikäli hänestä tulee presidentti. Jantteri sai peräti 27 prosenttia äänisaaliista, mikä on todella suuri määrä ja sitä rataa. Mielenkiintoisia tarinoita kaikkiaan. Maasto muuttui pian hyvin karuksi, vaikka emme olleet kovin korkealla. Kivikkoinen maaperä oli todella kuivan ja hankalasti liikuttavan näköinen sekä maisema kovasti erilainen kuin Mostariin päin lähtiessä, mikä yllätti. Maaseudut autioituvat Suomen tavoin myös Kroatiassa, sillä toimeentulokeinoja on lähinnä vain viinin- ja oliivinviljely, eipä juuri muuta. Ensimmäinen kohteemme oli Krka National Parkin Skradinski Buk, joka lienee kuuluisin paikka. Kyseessä oli siis erittäin komea vesiputouskokonaisuus. Suosio näkyi heti kättelyssä, sillä paikalle virtasi bussitolkulla väkeä – varsinkin teini-ikäisiä nuoria. Liekö kielikurssilaisia tms. Saimme tiketit, opaslehtiset ja aikaa kello 10.00–12.20 välisen ajan. Jättäydyimme heti Minnan kanssa lankonkien häntäpäähän, jotta massat saivat valua kiireellä ohi. Fiilis oli turistimassoista huolimatta eksoottinen – muratteja kiipeili jokaisessa puussa, erilaisia puulajeja oli paljon ja virtavesiä sekä tihkupintoja joka paikassa. Jättiruokoa kasvoi siellä täällä ja Minna tunnisti myös jonkin adiantumilajin sekä syklaamin, jota kasvoi paljon metsänpohjalla. Pilvisyydestä johtuen oli aika viileää, vain noin 19 astetta, joten huppari oli asiaa. Kaloja näimme vesipaikoissa tuon tuosta ja näkemistä oli muutenkin mukavasti. Harmillisesti kasvipuolelta emme tunnistaneet juuri mitään, punalatvan sentään. Linturintamalla oli melko hiljaista, emmekä kuulleet pauheesta johtuen mitään. Rantasipin kutsuääntä kantautui jostain ja sinisorsia oli siellä täällä. Eräälle näköalapaikalle tullessa näin nopeasti pikkumerimetson näköisen otuksen viipottamassa pari sekuntia perslintuna. Hitusen söi miestä, kun tilanne meni ohi, sillä se oli ainoa targetlaji meikäläiselle Krkasta.

Santun keskustelutuokio jättiruokojen kanssa.

Meidät ohitti yhteensä sadat ihmiset jatkaessamme käppäilyä, kunnes saavuimme virkistyspaikoille, jossa kävimme vessassa ja painelimme sillalle valokuvaamaan maisemia. Kylmän kelin vuoksi emme menneet uimaan, mikä oli selvästi pääasiallinen tarkoitus kaikilla nuorilla. Alueella on yksi uimapaikka komeimpien putousten luona, joten mikäpäs siinä. Koitin epätoivoisesti pällistellä sillalta ohilentävää merimetsoa, mutta ei niin ei. Virtavästäräkkejä oli pari hollilla, samoin nippu peippoja. Sillalta nousimme näköalapaikalle, jolloin näimme Kroatin ensimmäisen vesivoimalan rauniot vuodelta 1895. Myös tältä paikalta yritin plokata merimetsoa, mutta turhaan. Kaukana alajuoksulla siinsi kuitenkin jokunen kyhmyjoutsen. Poikkesimme vielä matkamuistokojuissa, mutta emme ostaneet mitään. Painelimme lähtöpaikalle, jolloin ylitsemme lipui kaksi käärmekotkaa hienosti tyrkyllä. Jotain lajistoa kertyi siis hiljalleen. Meillä oli vielä sen verran aikaa, että lähdimme sompailemaan kohti venerantaa yläjuoksulle, johon piti olla 500 metriä matkaa. Eksyimme ensin jollekin pikkurannalle syömään hieman välipalaa. Vieressä mökäsi liejukana ja näin vilaukselta kuningaskalastajan. Könysin vielä yhden pikkupurtilon kyytiin ja menin sen perästä kiikaroimaan, jolloin näin kaksi pikkumerimetsoa kököttämässä vastarannalla – yeh!!! Olipas hyvä tsäkä. Siinä ne nyt olivat elikset hollilla. Hyvillä mielin jatkoimme vielä venerantaan kasvimaailmaan ihmetellen. Tiuku repi jo sen verran paljon, että tein vain pikaisen kiikaroinnin rannassa, mikä oli sekin kannattava, sillä yksinäinen pikkumerimetsonuorukainen oli vielä paljon lähempänä, vain vajaan sadan metrin päässä päivystämässä. Mahtijuttu.

Palasimme suoriltaan bussille ja hyppäsimme kyytiin. Muukin porukka oli pian kasassa ja jatkoimme rundia. Seuraava etappi oli Skradinski Bukin ja Roski Slapin puolivälissä oleva näköalapaikka, josta näki Krka-joelle. Saarella näimme hienosti jököttävän Visovacin luostarin, jossa voi ryhtyä munkiksi helposti – menee saarelle, eikä poistu vuoteen. Halukkaita ei kuitenkaan ollut meidän seurueessamme. Joella pulikoi tuhansia vesilintuja, joista ainakin 600 nokikanaa uskalsin määrittää. Joukossa olisi Syklaamia kasvoi siellä täällä. saattanut olla vaikka mitä, mutta välimatkaa oli aivan liian paljon. Jatkoimme vielä pohjoisemmaksi paikkaan nimeltä Roski Slapp, joka on myös osa kansallispuistoa. Paikka ei selvästi ole samanlainen turistirysä kuin Skradinski Buk, sillä paikalla oli vain kourallinen väkeä. Kanjonissa oleva paikka oli kuitenkin hieno ja nautimme perinteisen, paikallisen lounaan 75 kunan hintaan. Odotimme lämpimää sapuskaa, mutta se olikin vähän kuin alkuruoka; juustokolmioita, oliiveja, tomaattia, pekonin tyyppistä kuivattua tavaraa, viiniä, jotain myrkkyalkoholia ja sellaista. Kyllähän ape maistui ja mainio kokemus, mutta vaikka kuinka lapoimme tavaraa, niin kylläiseksi ei olomme muuttunut.

Visovacin luostari Krka-joella.

Ilmeisesti herra Ninfan entinen tukikohta.

Sapuskoinnin jälkeen ostimme jäätelöt, poikkesimme alarannalle ja lähdimme hieman pidemmälle tutkimaan. Näimme jälkeen vihertävänsävyisiä Dalmatian Wall Lizard -liskoja sekä muutaman pikku-uikun. Paikka oli kuin aavemesta, sillä ainoa hotelli oli tyhjillään ja kyltissä luki ”free rooms!”. Weird. Plokkasin heti alussa kanavan pohjasta vaalean noppakäärmeen, joka oleskeli veden alla. Hauskan näköinen otus, joka otti rennosti pitkän aikaa. Muuten kävelimme tietä pitkin, mutta paikka tuntui aika laimealle edelliseen verrattuna, tosin emme ehtineet polkua kuin pienen tovin, emmekä kallioiden näköalapaikoille, sillä aikaa ei ollut kovin paljon. Samainen käärmes liikkui edelleen pohjassa paluumatkalla. Kello oli 14.40 ja oli aika jatkaa matkaa. Viimeinen etappi oli Sibenik, jossa saimme aikaa reilun tunnin kiertää rantabulevardia, jolloin ehdimme hyvin vierailla St. Jamesin katedraalissa, jossa on upea kastekirkko. Rakenteissa ei ole käytetty laastia lainkaan, mikä osoittaa mahtavaa rakennustaitoa. Taidokasta työtä. Haimme vielä lisäevästä, hengailimme rannalla ja minä nappasin irtojäätelön. Aikaa ei ollut kovin paljon, ja jatkoimme aikataulun mukaisesti kohti Splitiä. Opas jäi Trogirissa pois ja muutama muu ennen kaupunkia. Me jäimme ohjeistetusti lähellä paikallisbussien asemaa ja näimme vihdoin mistä bussit suuntaavat green marketin stopille. Bussi lähti hyvin vajaana kello 18.30. Me olimme hitusen seitsemän jälkeen majapaikassa auringon laskiessa räiskyvänä horisonttiin. Keli pysytteli onneksi ensi metrejä lukuun ottamatta hyvänä koko päivän – viileys oli retkipäivälle ainoastaan hyvä juttu. Poikkesimme vielä kaupassa ja iltasella yhdeksän jälkeen teimme sapuskaa. Maate menimme hyvin väsyneinä tasan kympiltä.

Sibenikin rantakatua.

The Cathedral of St James.

OMIS MA 21.9. Heräsimme pitkien yöunien päätteeksi joskus kahdeksalta, mutta ylös pääsimme vasta reilusti ysin jälkeen. Oli mahtavaa kuitata univelkaa pois ilman mitään aikatauluja. Minä kirjoittelin edellispäivän tarinat pois päiväjärjestyksestä ja hyppäsimme Omisin bussiin vartin yli 11. Matka kesti vain kymmenisen minuuttia, kunnes jäimme pois. Omisia oli kehuttu useaan otteeseen ja kieltämättä kylää reunustavat vuorenjyrkänteet olivat mahtavia. Hakeuduimme oitis Rannan ruiskukurkkua. joen laiteille, joka halkoo keskustaa. Näimme kyltin jostain kanjonista, mutta reilun kilometrin kävelyn jälkeen näimme vain uusia kylttejä, joten se sai jäädä käymättä, koska todellisesta etäisyydestä ei ollut mitään hajua. Paluukävelyn aikana plokkasin neljän kalliopääskyn parven, joten Kroatian pinna nasahti. Talsimme keskustaan ja ihmettelimme menoa, mutta eipä se juuri kummoista ollut, eikä jyrkänteiden lisäksi oikein ollut erityistä nähtävää. Haahuilun jälkeen kurvasimme ravinteliin syömään – ei mitään kummoista, hyvin perussettiä. Sen jälkeen suuntasimme ostoskeskukseen, josta oli tarkoitus hankkia joitain tuliaisia. Yläkerta oli tsekattu viidessä minuutissa, joten vaihtoehdoksi jäi alakerran marketti. Onneksi löysimme sieltä muun muassa paikallista mässyä ja kahvia viemisiksi. Hengailimme vielä hetken pihassa, kunnes suuntasimme klo 14.20 bussilla takaisin majapaikkaan. Kovalla tuulisuudella kyllästetty Omis oli nähty. Pienen levähdystauon jälkeen Minna halusi vielä rannalle käppäilemään, joten kävimme aallonmurtajlla ja istahdimme tekemään ristikoita, kunnes jatkoimme vielä rantaan ja takaisin Dujeen. Veto ei ollut meillä parhaimmillaan, mutta ei se mitään, sillä olimme jo nähneet paljon reissun aikana. Snorklailukaan ei enää innostanut alle 20-asteisessa vedessä. Loppuilta kului aika rennoissa tunnelmissa – teimme ristikoita, pakkasimme, siistimme hieman kämppää ja sitä rataa. Olimme kahdeksan aikaa jo täysin valmiita unten maille, mutta emme sentään ihan niin aikaisin viitsineet mennä.

Omisin jyrkänteitä.

KOTI KUTSUU TI 22.9. Heräsimme hyvissä ajoin, pakkasimme loput kimpsut kasaan ja loikkasimme pirssiin, joka kuljetti meidät lentokentälle. Perillä olimme joskus hieman kymmenen jälkeen, joten ehdimme vielä törsätä loput kolikot kahvilaan. Lento lähti kello 11.15 ja hieman kolmen jälkeen laskeuduimme Suomeen. Aleksi tuli hakemaan meidät ystävällisesti, joten pääsimme jatkamaan jouhevasti matkaa Länsimäestä Tampereelle muuttopuuhiin. Kroatian reissu oli takana. Minä vein tällä kertaa pidemmän korren lintulajiarvauskisavisassa.

Veikkauskohde

Minna

Santtu

Tulos

Kroatian lajimäärä

Bosnian ja Hertsegovinan lajimäärä

Koko matkan lajimäärä

Veikkauspisteet

Matkan iltahuutolista. Kauttaviivoin on eritelty maat 17.9. (Kroatia / Bosnia ja Hertsegovina). Lintulaji

15.9.

16.9.

17.9.

18.9.

21.9.

22.9.

Yht.

Species

Tieteellinen nimi

Mute Swan

Kyhmyjoutsen

Cygnus olor

Sinisorsa

-/11

Pikku-uikku

111

Mallard

Anas platyrhynchos

Little Grebe

Tachybaptus ruficollis

Harmaahaikara

-/1

Pikkumerimetso

Grey Heron

Ardea cinerea

Pygmy Cormorant

Phalacrocorax pygmeus

Käärmekotka

Niittysuohaukka

Short-toed Snake-eagle

Circaetus gallicus

Montagus Harrier

Circus pygargus

Pikkukiljukotka

Tuulihaukka

Lesser Spotted Eagle

Aquila pomarina

Common Kestrel

Falco tinnunculus

Common Moorhen

Liejukana

Gallinula chloropus

Nokikana

600

Eurasian Coot

Fulica atra

Common Sandpiper

Rantasipi

Actitis hypoleucos

Suosirri

Dunlin

Calidris alpina

350

45/15

150

880

Yellow-legged Gull

Larus michahellis

Naurulokki

350

150

105

672

Black-headed Gull

Larus ridibundus

Mustanmerenlokki

Mediterranean Gull

Larus melanocephalus

Etelänharmaalokki

19.9. 20.9.

Mustatiira

Black Tern

Chlidonias niger

Kesykyyhky

160

65/45

150

608

Feral Pigeon

Columba livia

Turkinkyyhky

Collared Dove

Streptopelia decaocto

Tervapääsky

Common Swift

Apus apus

Vaaleakiitäjä

135

Pallid Swift

Apus pallidus

Kuningaskalastaja

-/1

Common Kingfisher

Alcedo atthis

Kalliopääsky

Eurasian Grag Martin

Ptyonoprogne rupestris

Haarapääsky

4/8

Barn Swallow

Hirundo rustica

Räystäspääsky

Northern House Martin

Delichon urbica

Ruostepääsky

Red-rumped Swallow

Hirundo daurica

Metsäkirvinen

Tree Pipit

Anthus trivialis

Virtavästäräkki

-/4

Grey Wagtail

Motacilla cinerea

Västäräkki

-/2

White Wagtail

Motacilla alba

Punarinta

European Robin

Erithacus rubecula

Lintulaji

15.9.

16.9.

17.9.

18.9.

21.9.

22.9.

Yht.

Species

Tieteellinen nimi

Mustarastas

Eurasian Blackbird

Turdus merula

Laulurastas

Hernekerttu

Song Thrush

Turdus philomelos

Lesser Whitethroat

Sylvia curruca

Spectecled Warbler

Pikkupensaskerttu

Sylvia conspicillata

Samettipääkerttu

Sardinian Warbler

Sylvia melanocephala

Zitting Cisticola

Heinäkerttu

Cisticola juncidis

Samettipääkerttu

Pajulintu

-/1

Sardinian Warbler

Sylvia melanocephala

Willow Warbler

Phylloscopus trochilus

Harmaasieppo

Talitiainen

2/6

Spotted Flycatcher

Muscicapa striata

Great Tit

Parus major

Punapäälepinkäinen

Närhi

-/1

Woodchat Shrike

Lanius senator

Eurasian Jay

Garrulus glandarius

Harakka

-/3

Naakka

Common Magpie

Pica pica

Eurasian Jackdaw

Corvus monedula

Varis

Korppi

Hooded Crow

Corvus cornix

-/2

Common Raven

Corvus corax

European Starling

Kottarainen

Sturnus vulgaris

Varpunen

143

House Sparrow

Passer domesticus

Chaffinch

Peippo

Fringilla coelebs

Keltahemppo

European Serin

Serinus serinus

Viherpeippo

European Greenfinch

Carduelis chloris

Tikli

Eurasian Goldfinch

Carduelis carduelis

Hemppo

Linnet

Carduelis cannabina

Nokkavarpunen

Hawfinch

Coccothraustes coccothraustes

Yhteensä

19.9. 20.9.

Matkan kalalista. Kalalaji Isohopeakylki

15.9.

16.9.

18.9.

19.9.

Yhteensä

Species

Tieteellinen nimi

8 000

300

8 340

Forkbeard

Phycis phycis

Nokkakala

Sand Smelt

Atherina hepsetus

Harjamerihevonen

Brown Scorpionfish

Scorpaena porcus

Raitasaha-ahven

110

Red Scorpionfish

Scorpaena serofa

Rengassargi

Comber

Serranus cabrilla

Isosargi

Painted Comber

Serranus scriba

Kaulussargi

Brown Grouper

Epinephelus guazza

Satulasargi

138

Cardinal Fish

Apogon imberbis

Marmoripagelli

Mediterranean Amberjack

Seriola carpenteri

Juovaboga

Pompano

Trachinotus ovatus

Poimuhuulikeltti

White Bream

Diplodus sargus

Ruskoneitokala

2 500

1 600

4 195

Zebra Bream

Diplodus vulgaris

Korujunkkeri

134

Saddled Bream

Oblada melanura

Rantahuulikala

Striped Bream

Lithognathus mormyrus

Mustehuulikala

107

Salema Fish

Sarpa salpa

Tuliluikertaja

Red Mullet

Mullus barbatus

Lajeja yhteensä

MATKAN REITTI JA KOHTEET

Roski slap

40 km

Perucko jezero Skradinski buk Sibenik KROATIA

Busko jezero Split airport

BOSNIA JA HERTSEGOVINA

Trogir Split

Sumpetar Omis

Solta Supetar

Mostar Brac Kravice Waterfalls