Page 1

LINTUJA MAAILMALLA I

SANTTU AHLMAN

INTIAN BHARATPUR 7.–14.2.2007


INTIA

INTIAN BHARATPUR 7.–14.2.2007 SANTTU AHLMAN Ensimmäinen Aasian lintumatkani suuntautui Ani Laineen kanssa Intiaan, johon Finnairin lento lähti Helsingistä iltapäivällä 7.2. Odotukseni olivat suorastaan valtaisat, sillä tukikohdaksi valitsimme Bharatpurin suojelualueen (Keoladeo Ghana National Park), jossa on talvisin järjettömiä määriä vesilintuja sun muita talvehtijoita. Lisäksi puistossa pesii tuhansia haikaroita. Käytännön järjestelyt teimme valmiiksi koko matkalle jo kotimaassa. Järjestelyissä saimme apua Indian Moments -nimiseltä matkailuyritykseltä, joka veloitti noin kymmenen prosenttia kokonaiskustannuksista itselleen. Apu oli kuitenkin tarpeen, sillä muuten matka olisi jäänyt tekemättä. JÄRKYTTÄVÄ TAKSIMATKA TO 8.2. Pitkä lentomme sujui jouhevasti, sillä suurin osa ajastamme kului lajien opiskeluun sekä kirjan että äänitteiden avulla. Delhin ilmatilassa kiepuimme kuitenkin yli tunnin ylimääräistä, koska lentokentällä oli ruuhkaa, eikä sinne saanut laskeutua – todellista ekomatkailua… Jännitys kasvoi odottaessa, koska huonolla mäihällä Indian Moments olisi voinut olla huijarifirma, joten kyytiä ei välttämättä olisikaan tarjolla. Maahantulomuodollisuuksien jälkeen pääsimme etenemään aulaan, jos-

Ani ja “ilmastoitu” Ambassador sumun seassa.


sa oli suuri joukko paikallista porukkaa kylttien kera heiluttelemassa yhden aikaan yöllä. Huokaisimme helpotuksesta, kun näimme yhdessä kyltissä tekstin ”Mr. Ahlman”. Indian Momentsin työntekijä tuli vastaan ja toi jopa kukkakimpun Anille. Saimme tervetulopaketin, joka sisälsi kaiken tiedon varauksistamme, aikatauluista ja niin edelleen. Leppoisa kaveri kaiken kaikkiaan. Tungimme matkalaukkumme valkoiseen autoon, jota ohjasti toinen henkilö. Ani oli erityisen iloinen autosta, sillä se näytti lähes identtiseltä hänen vanhan Fiatinsa (vm. 1965) kanssa. Merkki ei tosin ollutkaan Fiat vaan Ambassador. Matkamme kohti Bharatpuria sai vihdoin alkaa. Vaikka matkustus oli kestänyt Porista alkaen jo pitkästi yli puoli vuorokautta, ei väsymyksestä ollut tietoakaan. Katuvalojen loisteessa trooppisen näköiset puut ja pensaat olivat hienoja, samoin koko miljöö, vaikka kaupunki olikin. Kaikki oli kuitenkin uutta. Indian Momentsin oppaan pudotimme pitkän lenkin jälkeen Delhin kupeeseen, hieman äveriäämmän näköiselle asutusalueelle. Pian pääsimme isommalle tielle, jossa oli kova liikenne, vaikka yö olikin. Toisaalta, eipä ihme kun maassa asustaa yli miljardi ihmistä. Ihmisvapaita paikkoja ei taida helpolla Intiasta löytyä. Tunnelma oli edelleen innostunut, vaikka uni alkoi painaa luomia uhkaavasti. Yöllinen sumu rupesi laskeutumaan teiden päälle, mikä ei ollut hyvä asia. Näkyvyys tippui nopeasti vain kymmeniin metreihin. Kuski oli selvästi kovahermoinen tapaus – sumun seasta esiin pistäneet ihmiset, eläimet ja jopa oudot barrikadit väisteltiin taidolla. Meno oli oikeasti järkyttävää, koska lopulta auton edessä näki vain kaksi maaliviivaa tiellä. Pimeydessä vilahteli ohikulkijoita edelleen. Sumun takia tuulilasi oli märkä, eivätkä auton pyyhkimet ilmeisesti pelittäneet, tai sitten kuski säästeli niitä. Ilmastointi näköjään tarkoitti Intiassa sitä, että ikkunan saa auki. Loppumatka taittuikin ikkuna raollaan. Välillä kuljettaja yritti kuivata ikkunaa pyyhkeellä sisäpuolelta, sillä nyt olivat sisäpuolen lasitkin jo huurussa. Hienoa. Sanoin Anille, että sulje silmäsi, ettei pelota niin paljon. Uni ei tullut millään ja matka tuntui ikuiselta, vaikka ajon piti kestää vain nelisen tuntia. Vastaan tuli välillä monenlaista menopeliä. Hypnoottisinta oli vastaantulevan liikenteen sadat – ellei jopa tuhannet – rekat, jotka näyttivät lähes identtisiltä. Hieman väsyneenä mielikuvitukseni loihti näystä oitis elefanttiPaksunokkavaris. marssin.


Delhin päässä oli vielä suhteellisen turvallista körryytellä sumusta huolimatta, sillä vastustajien kaista oli erillään menosuunnan kaistasta. Kun kaistat yhtyivät kiinni toisiinsa, jännitysmomentti kasvoi edelleen. Koska näkyvyys oli lievästi sanoen kehno, kuljettaja ajoi aina tilaisuuden tullen keskellä tietä. Ja kun vastustajan ajovalot ilmestyivät, molemmat ajoivat toisiaan kohti niin kauan, kunnes oli aika tehdä äkkikäännös omalle kaistalle. Uskomatonta meininkiä! Jo rupesi kuljettajankin ohimoverisuoni paisumaan hiljalleen… Omalla kaistalla ei voinut kuitenkaan ajaa kunnolla, sillä jyrkässä mutkassa auto olisi herkästi pulpahtanut pois tieltä. Loppumatkasta väsymys painoi meitä jo toden teolla, mutta uni ei enää tullut. Tunnelma oli koko matkan totaalisen pelottava – yksikin virhe kuskilta tiesi menoa. Olisi ollut edes turvavyöt kaarassa, niin olisimme saaneet inun turvallisuuden tuntua. Matkalla pysähdyimme useaan otteeseen epämääräisen näköisten hökkeleiden kohdalle. Kuljettaja nakkasi aina seteleitä päivystäjän kouraan ja matka jatkui. Bharatpur alkoi lähestyä vasta auringon jo sarastaessa. Loppumatka taittui pieniä hiekkateitä ajellen. Sumun seasta saattoi jo nähdä aamutoimiin ryhtyneitä ihmisiä, kotieläimiä, jopa joitain siivekkäitä. Pomppasin melkein autosta ulos, kun näin langalla joitain kaijoja. Ei voi olla, näinkö helpolla niitä täällä näkee? Näkyvyys oli kuitenkin edelleen heikko. Pienten kylien läpi ajeleminen olisi ollut mielenkiintoinen kokemus päivällä, mutta ei enää tässä vaiheessa. Vihdoin käännyimme hotellimme, Kadamb Kunj Resortin, pihaan. Jes! Ei enää tätä koskaan! Saimme tuntea kovan maan jalkojemme alla ilman pelkoa. Pihapiiri oli kuin unesta – puoliunessahan me tosin olimme, mutta näkymä oli silti makea. Suuret aidat ympäröivät hotellia ja piha oli täynnä eksotiikkaa; trooppisia kasveja, itämaista tunnelmaa ja lintuja. Kello näytti jo noin kahdeksaa aamulla, eli kohtuullisen pitkä matka tuli taitettua putkeen Porista saakka.

Kauluskaijoja vilisti joka puolella.


Smyrnankalastaja.

Emme saaneet heti huonetta hotellista, joten kiertelimme pihassa vielä kolme varttia. Smyrnankalastaja! Ei jumantsuga! Siinä se oli langalla ihan muina miehinä, ja siitä olin haaveillut pitkään. Loistelias lintu. Ja sitten pensasaidasta löysimme heti muutaman purppuramedestäjän. Pieniä olivat, mutta mukavia silti. Äänikin jäi heti mieleeni – kuin heikko koskikara. Kauluskaijoja kirmaili kymmenittäin sumun seassa ja äänimaisemaa alkoi pian piristää monet tuntemattomat ääntelijät. Tulimmeko paratiisiin? Vaikka into nähdä lisää oli palava, ajattelimme järjellä ja painuimme juuri vapautuneen hotellihuoneen punkkaan nukkumaan – muuten olisi hukka tullut perimään univelkojaan. ENSIKOSKETUS LÄHITIENOOSEEN Heräsimme intoa puhkuen puolilta päivin, tempaisimme retkitamineet yllemme ja kävimme aamupalalla hörppäämässä teetä sekä haukkaamassa leipää ja banskua. Talsimme hotellin pihasta puiston suuntaan ja ihmettelimme tiellä vallinnutta melua. Käytännössä jokainen moottorivoimin liikkunut taunus piti yllä aivan tajutonta mekkalaa – torviserenadit olivat ilmeisesti metallieläinten kommunikointia. Melun määrä ei ole liioiteltua, sillä jouduimme kävelemään mahdollisimman kaukana tiestä, muuten kuuloelimet olisivat saaneet ns. damagea. Jotkut rekkakuskit olivat selkeästi harjoitelleet ”torvitusta” – rytmisarjat olivat vailla vertaansa. Maisemaa luonnehtivat korkeat puut, vilkasliikenteinen tie, laajat viljelysalueet, savun ja lannan haju sekä tietenkin linnut. Heti aluksi kävi ilmi, että kauluskaija on joka puolella


tolkuttoman yleinen laji, ja vieläpä äänekäs sellainen. Ensimmäinen määritetty kahluri oli hotellin vieressä seesteisenä seisoskellut kenttähyyppä. Pikkulintupuolen ensituttavuuksia olivat tyylikkäät mustadrongot, metsäpensastimalit, pihamainat, kyläkottaraiset, neljä intiantokoa, aasiankukaali ja laulava tarhavarpunen. Ennestään tuttuja lajeja olivat muun muassa liro, palmukyyhky ja pikkukorppikotka. Lintukirjan jouduimme kaivamaan esille, kun läheisellä muurilla koikkelehti outo pikkulintu. Tovin pläräilyn tuloksena nimesimme tirpan intiantaskuksi. Sekä koiras- että naarasyksilöt tulivat hyvin tutuiksi, eikä niitä voi helpolla muihin lajeihin sekoittaa. Ihmisiä oli lähistöllä paljon ja suurin osa kiinnitti kaiken huomionsa vaaleaverisiin matkailijoihin. Sairaanhoitajaopiskelijat juoksivat kilvan utelemaan kaikkea mahdollista. He olivat selkeästi ylpeitä siitä, että olivat päässeet alaa opiskelemaan. Eikä suotta, köyhyyttä piisaa niin paljon, että läheskään kaikilla ei ole koskaan mahdollisuutta opiskella. Moni lapsi tuli katsastamaan meikäläiset noin metrin etäisyydeltä, mikä tuntui aluksi oudolta, koska Suomessa moinen kyyläys leimataan puolihulluksi. Intiassa tuijottaminen on kuitenkin vilpitöntä ja siihen tottuu pian. Kävelimme pari kilometriä puiston porteille saakka ja ihmettelimme oikeastaan ihan kaikkea mitä silmiimme osui; ihmisiä, ajoneuvoja, vapaina juoksevia lehmiä, rakennuksia, äänimaailmaa ja lintuja. Lähellä puiston sisäänkäyntiä parveili riksakuskeja, joista yksi tuli juttusille. Hän osoitti korkealle puihin ja sanoi ”Rufous Treepie”. Niinpä olikin, pieni porukka huppuviidakkoharakoita latvuksissa. Erikoisen näköisiä lintuja.

Mustadrongo.

Intiantasku eri vinkkeleistä.


Riksakuski oli miellyttävän oloinen heppu, eikä vähiten siksi, että hän oli ilmetty Super Mario Bros, tosin tummaihoinen versio. Hän tarjosi lintuoppaan palveluita ja pian selvisi, että niin teki myös muu paikalla häärinyt porukka. Opasta emme olleet missään vaiheessa harkinneet, koska en arvostanut kovin korkealle linturetkeilyä, jossa paikallinen opas sekä hakee että määrittää linnut. Mitäs hauskaa siinä on? Spontaanius on kaiken a ja o, vaikkei lajimäärä huippuunsa kohoaisikaan. Jostain syystä kuitenkin sovimme tärskyt seuraavalle päivälle. Diilistä täytyi olla hiirenhiljaa, sillä puiston suuaukolla päivysti myös virallisia oppaita. Riksakuskit eivät saa toimia lintuoppaina tai heiltä kielletään pääsy puistoon. Vaikeneminen ei ollut vaikeaa, sillä hetken kuluttua jouduimme kahden virallisen oppaan pyöritykseen. Molemmilla oli tarjolla jos jonkinnäköistä lajistoa, totta kai kaikki satavarmoja. Molemmat vaikuttivat niin lipeviltä, että ajatus päivästä heidän kanssaan oli täydellisen epämiellyttävä. Saattoivat tosin olla ihan hyviä jermuja, mutta who knows, who cares. Poikkesimme vielä lisälenkin kotvan kauemmaksi, jossa oli hulppean kokoinen läjä luita ja kymmenkunta hurttaa niitä koluamassa. Kulkukoiria oli alueella todella paljon, mutta kissat olivat vähissä, itse asiassa taisivat olla kokonaan kateissa koko matkamme ajan. Luiden ohella löysimme paksunokka- ja intianvariksia, muutaman viirupensastimalin, neljä harjalintua, ruskoperälepinkäisen ja isopensastimalin, jonka tosin määritimme kuvasta vasta Suomessa, vaikka laji onkin helppo tuntea. Palasimme hotellille erään riksakuskin kyyditsemänä. Ajomatkan aikana näimme kolme ojasuokanaa. Matka taittui joutuisasti hintaan 30 INR (n. 50 snt), ja hotellilla pääsimme suihkun jälkeen einestämään kunnolla ravintolaan. Chicken Tikka Masala oli suussa sulavaa apetta ja muutenkin oli aistittavissa, että luvassa on kulinaristisia elämyksiä kosolti. Iltaisin otimme tavaksi kirjata päivän havainnot ns. iltahuutolistaan heti tuoreeltaan. Matkustuspäivän elissaldo oli rohkaiseva – allekirjoittanut nappasi 25 uutta lajia. Vuorotellen kirjoittelimme myös matkapäiväkirjaa, Ani tosin pitkin hampain.

Osa suuresta luukasasta.

Pihamaina rypemässä.

Isopensastimali.


KEOLADEO KUTSUU PE 9.2. Heräsimme varttia vaille seitsemän aamulla. Meikäläinen oli notkunut valveilla jo yhden aikaan yöllä pirteänä kuin Nakke Nakuttaja. Unirytmi oli näemmä mennyt hieman vinksalleen, mutta hätiin tulivat unitabletit, joita varasin lentokonematkaa varten – toiset saavat nukuttua lentokoneessa, toiset eivät. Aamupalaksi tarjoiltiin paistettua kananmunaa, paahtoleipää, appelsiinimehua ja teetä. Ihan perussettiä, jolla saimme polkaistua päivän liikkeelle mukavasti. Hotellin resepsuunista vaihdoimme hieman paikallista valuuttaa, mutta luvatun 3 000 Intian rupian sijaan tarjolla olikin vain 500 rupiaa (n. 8,5 euroa). No, se sai kelvata. Tilasimme taksin hotellille, sillä emme älynneet sopia edellispäivänä yhdenkään riksaajan kanssa aamun kyydistä. Parin kilometrin taksimatka maksoi yhteensä 200 rupiaa, mikä oli paikallisen hintatason mukaan todella röyhkeä hinta. Nopean ajomatkan aikana näimme samoja lintuja kuin eilisellä tutustumisreissulla, tosin hieman vilkkaampaan tahtiin. Puiston pääsisäänkäynnin luona oli jälleen vastassa kaikenkirjavien oppaiden sekamelska. Selitimme kaikille vuorotellen, että emme aio ottaa opasta ja sitä rataa. Toisille asia meni heti perille, toisille valitettavasti ei. Ostimme pääsyliput (n. 3,5 euroa per lärvi) ja talsimme puiston pääväylää kilometrin verran paikkaan, johon olimme sopineet treffit riksakuskin kanssa. Hän odotti jo valmiina paikalla ja kyseli, että kerroimmeko kenellekään mitään. Varovaisuus oli ymmärrettävää, koska muuten saattaa rahantulo katketa ja perheen elätys mennä tiukoille. Puisto oli ennakko-odotuksista poiketen lähes rutikuiva, sillä vettä ei ollut satanut tarpeeksi kahteen vuoteen. Nähtävää kuitenkin riitti. Touhu alkoi metsäpensastimaleilla, jotka olivat seudun yleisimpiä tima-

Harmaafrankoliini tyypillisessä ympäristössä.

Pikkukuvat ylhäältä alas: kenttähyyppä, metsäpensastimali, aasiankukaali, harakkataskunaaras, intianvaris ja harakkataskunaaras


Mystinen apinamies ja reesusapina.

Ani ja oppaamme.

leita. Lähistöltä kimpoili harmaafrankoliinin soidinääni ja opas kaivoi pitkäpyrstöräätälin esiin. Sen ääni syöpyi nopeasti mieleeni, samoin muidenkin peruslajien. Totesimme jo tovin retkeilyn tuloksena, että opas on aidosti mukava, eikä lipevä, kuten viralliset oppaat, jotka saivat lempinimet ”hammas” ja ”Indian Moments”. Jälkimmäinen nimittäin väitti olevansa Indian Momentsin palkkalistoilla. Hän tiesi tulostamme, koska Indian Moments oli niin ilmoittanut. Niinpä niin. Tiesin kyllä, että moista miestä ei firman henkilöstöstä löydy. Todennäköisesti kuljettaja, joka nouti meidät Delhistä, oli kyseisen jannun kaveri ja tieto oli tullut hänelle sitä kautta. Hyvä yritys, mutta ei ihan onnistunut. Kaiken lisäksi meidän oppaan, ”number 65”, palkka oli 50 INR tunnilta (n. 0,85 euroa) ja virallisen 70 INR (n. 1,15 euroa). Eipä noin mitättömillä korvauksilla ollut tosin mitään merkitystä. Takaisin luontoon. Mystisen apinatemppelin kohdalla laidunsi muutama riikinkukko. Ensimmäinen havainto tästä lajista oli kova juttu, koska koiraat ovat sairaan komeita rötköjä! Samaisella paikalla kivikasan päällä vartioi valkohapsinen apinamies, jonka syvin olemus jäi hieman hämärän peittoon. Pääosin ukko vain katsoi metsää ja välillä heitteli pienillä kivillä reesusapinoita, jotka tutkivat uteliaina lähes kaikkea. Puiston perusnisäkkäät, nilgai, sambar, aksiskauris, kultasakaali ja intianpalmuorava alias ”chipmonk”, tulivat heti tutuiksi. Kolme ensin mainittua ovat kookkaita kavioeläimiä.

Pikkukuvat ylhäältä alas: intianpalmuorava, sambar ja aksiskauris.

Kultasakaali päivystämässä.


Tuimakatseinen arovarpushaukka.

Seuraava välietappimme oli käytännössä katsoen puiston ainoa kosteikko. Näky oli hieman koominen, kun olimme aiemmin katselleet kuvia puistosta, jossa porukat soutelevat haikarapaljouden keskellä. Nyt näkymä koostui pumpusta, joka tavoilleen uskollisesti pumppasi vettä pieneen prutakkoon. Fiilis ei ollut kuitenkaan ivallinen vaan nimenomaan koominen. Ja olihan niitä lintuja toki nytkin hollilla: aasianpyhäiibiksiä, pikkujalohaikaroita, tiibetinhanhia, smyrnankalastajia, ojasuokanoja, vikloja ja muita nasevia siivekkäitä. Yksilömäärät olivat pieniä, mutta väliäkö hällä. Päivän lajilistamme karttui pian myös muunlaisilla vipeltäjillä: huiluviherkyyhky, brahmanpöllö, sepelpöllönen ja harmaahuuhkaja. Teimme Anin kanssa pienen kävelylenkin ison aukean alueen laidalla. Tavoitteena oli nähdä saruskurkia. Saimme kuitenkin tyytyä ihan peruskurkiin. Muita kotoisia lajeja olivat sinirinta, mustaleppälintu, pikkusieppo ja kymmenet hernekertut, jotka taksuttelivat siellä täällä. Koukkauksen parasta antia oli intiantuhkapriinia. Valokuvausta harrastimme vuorotellen, ja ensimmäisen päivän saldo olikin yli 200 kuvaa. Pikkujalohaikara kahden pronssi-iibiksen kera.

Huppuviidakkoharakka.


Jatkoimme porukalla syvemmälle puiston uumeniin. Peruslajisto alkoi olla hanskassa äänineen, joten harmaafrankoliini, intiantoko, huppuviidakkoharakka, bramiinikottarainen, pitkäpyrstöräätäli, punaperäbulbuli ja monet muut saimme määritettyä suhteellisen helposti. Petolinturintamalla oli melko hiljaista, mutta sään puolesta ei ollutkaan mikään termiikkipäivä. Arohiiri- ja arovarpushaukan sekä idänmehiläishaukan kirjasimme kuitenkin ylös. Kotkia edustivat pari arokotkaa, ”intianpikkukiljukotka” ja Anin plokkaama komea keisarikotka, joka oli kuulemma talven ensimmäinen puistossa. Pisteet siitä Anille! Evästauon pidimme juuri sopivaan aikaan, kun mahamme rupesivat ammottamaan tyhjyyttään. Meillä oli Anin kanssa aika nihkeästi evästä matkassa, mutta opas halusi tarjota vaimonsa tekemää ruokaa ja kävi pikaisesti hakemassa eväspakin, josta nautimme tulista mutta maukasta ruokaa. Sovimme, että jatkossa hän hoitaa eväspuolen, koska se ei kuulemma ollut mikään vaiva.

Tiibetinhanhi ja kenttähyyppä.

Pikkukuvat ylhäältä alas: Sepelpöllösiä päivälevolla, yksi harvoista kukkivista kasveista ja pitkäjalka.


Brahmanpöllöjä pesäpuussa.

Seuraavien pysähdyksien satoa olivat muun muassa täplänokkasorsat, intiansininärhet, sinipriinia, kaksi rusohuppuseppää, kolme kilkkuseppää ja aasiansatulahaikarat. Ensimmäiset tikkamme olivat helmiselkätikka ja intiantulitöyhtö. Puistossa oli yllättävän vähän porukkaa ja oli ilo nautiskella rauhassa ilman turhaa väentunkua ja ihmispaljoutta. Plussaa oli myös se, että puistoon ei saanut tulla autolla. Paluumatkalla vierailimme puiston myymälässä, josta ostimme pinon kirjoja ja joitain matkamuistoja. Kirjallisuus oli huomattavasti edullisempaa kuin Suomesta hankittuna. Ensimmäinen retkipäivä kului silmissä ja vaikka olimme liikkeellä oppaan kanssa, niin se ei häirinnyt. En opetellut ennakkoon englanninkielisiä linnunnimiä, joten jouduin määrittämään jokaisen lajin kirjan avulla itse ja vasta sitten todeta, että oliko opas oikeassa vai ei. Useimmiten oli, mutta toisinaan ei. Toisaalta, kun katsoi hänen kiikareillaan, niin eipä ihme, vaikka laji ei välillä taittunutkaan oikein – silmämunat sen sijaan meinasivat taittua nurin…

Harmaahaikara-armeija vahdissa.


Täplänokkasorsia.

Hotellille palasimme oppaan nuoremman veljen kyyditsemänä. Hinnaksi ymmärsimme 15 INR per pää, mutta hotellilla hinta olikin yhteensä 50 INR. Aloitin armottoman kädenväännön jepen kanssa, koska olimme sopineet hinnasta toisin. Maksoin lopulta 40 INR, mikä ei ilmeestä päätellen tyydyttänyt vastapuolta. Kun tajusin, että väänsimme muutamasta kymmenestä sentistä, niin päätin, etten enää kertaakaan tingi matkan aikana. Kuski oli juuri polkenut pitkän matkan vastatuuleen, jalat olivat selvästi hapoilla ja hiki virtasi. Ja vielä oli pitkä matka takaisin. Jos on varaa matkustaa ulkomaille, niin on pöyristyttävää tinkiä mitättömistä summista, kun näkee, että toinen rahaa oikeasti tarvitsee. Se siitä, hotellille suihkuun ja nauttimaan seisovan pöydän antimista. Neljän euron hinnalla saimme muun muassa kanaa, kotijuustoa, kasviksia, perunaa, pastaa, riisiä, naanleipää ja montaa muuta sorttia ruokaa. Jälkiruoaksi tarjoiltiin jotain ihmeellistä mannakookosjuttua, joka oli kerrassaan herkullista. Suomessa ei ihan neljällä eurolla irtoa moista annosta. Ilta meni saman kaavan mukaan: havainnot ylös, päiväkirjan kirjoitus ja maate. Ikkunan takaa kaukaa kuulimme hämyssä vielä harmaahuuhkajan huutelua.

Intiantuhkapriinia.


Intianvariksia.


BUND BARETHAN LINTUPARATIISI LA 10.2. Kännykkä pirisi jälleen varttia vaille seitsemän. Ani yritti saada viisi minuuttia lisäaikaa, ja hänen herätyksensä oli vasta 6:50. Pakkasimme päivän retkitamineet valmiiksi ja menimme aamupalapöytään täyttämään kupumme päivän koitoksia varten. Uskalsimme jopa ottaa jogurttia tällä kertaa. Opas tuli hakemaan meitä hotellin pihasta kahdeksalta, sillä olimme sopineet edellispäivän retken päätteeksi, että lähdemme hänen ja hänen veljensä kanssa Bund Barethaan, jossa olisi kuulemma vettä paljon, eli myös lintuja paljon. Opas osoitti olevansa hyvissä ajoin liikkeellä, sillä hän pälyili hotellin pihalla jo puoli kahdeksalta. Siihen emme kuitenkaan olleet varautuneet. Aamun tunnelmaa hieman latisti vesisade, joka alkoi yöllä. Kosteuden vuoksi hotellihuoneessa pörräsi yöllä jokunen hyttynen, joista yksi onnistui imuttamaan verta. Tasaisen harmaa pilviverho ei luvannut kovin hääppöistä retkikeliä. Pahinta oli se, että näytti siltä, ettei valokuvauksesta tulisi mitään koko päivänä. Opas vispasi meitä pitkän matkan puiston ohi ja päädyimme johonkin päin kylää (Intiassa kylässä voi olla miljoonia asukkaita). Odottelimme tovin, kunnes paikalle ilmestyi oppaan hieman jo harmaantunut veli, numero 5. Hyppäsimme Ambassadoriin, jota komensi kolmas heppu. Automatkan aikana näimme todellista maaseutuelämää, kun maisemat vaihtuivat tasaiseen tahtiin. Rakennuksia oli esillä pienistä savimökeistä kalliin näköisiin yksityistaloihin. Jälkimmäiset olivat tosin harvinaisuuksia. Maaseudulla roskien määrä oli Bharatpurin katukuvaan verrattuna siistimpi, mikä johtunee siitä, ettei muovipusseja ja muita kertakäyttöpakkauksia ole saatavilla niin helposti. Jonkinlaisia nuuskapusseja sen sijaan oli kaikki paikat pullollaan. Välillä näytti siltä, että tie on vuorattu niiden käärepapereilla. Lintupuolen näkymät olivat kirjavia – mainoja viiletti tienposkissa, mustadrongoja siellä täällä yksittäin ja jaavanmerimetso näyttäytyi erään prutakon laidalla. Lajisto alkoi näyttää lupaavalta, kun tien laidoille ilmaantui reheviä vesilampareita. Intianriisihaikaran ja liejukanan ohella kirjasimme päivän listaan myös sulttaanikanan.

Lantakiekkojen säilytysmaja eli puuliiteri.


Maalaismaisemien mukavimmat lajit olivat kaksi pikkuturturikyyhkyä, kuusi isopensastimalia, 20 idänhopeanokan parvi ja viisi pikkumehiläissyöjää. Loistavia havaintoja! Myös riikinkukkopaljous oli vakuuttavaa – päivän saldo oli peräti 80 yksilöä. Aamutuimaan nämä rötköt majailivat pihapiireissä, katoilla ja puissa. Kovaunisimmat kaverit ottivat rennosti puiden oksilla vielä puolenpäivän aikaan. Riikinkukko on Intian kansallislintu, joten se saa kulkea ilman häiriötä lähes missä tahansa. Lintujen ohella oli mukava tarkkailla reesusapinoiden touhuiluja. Parhaimmillaan yhden suoran tienpätkän varrella oli toistasataa apinaa. Eräässä pienessä kylässä tie katkesi kokonaan. Pian auton ympärille kerääntyi paikallisia pikkupoikia kymmenittäin. Valkoiset hampaat loistivat ikkunoiden takaa ja olomme oli kuin terraariossa. Aluksi säikähdimme hieman ilmiötä, mutta sitten huomasimme kaikkien olevan hymyssä suin. Oppaiden mukaan lapset eivät olleet koskaan Isopensastimali, pikkumehiläissyöjä, pikkuturturikyyhky ja idänhopeanokka.


ennen nähneet valkoihoisia ihmisiä, joten ei ihme, että uteliaisuus valtasi joukkion. Oppaamme sai onneksi ohjeistusta yhdeltä mieheltä, joka näytti ajoreitin. Aika kapeita ja kuoppaisia olivat pienet tiet, mutta kuski hoiti hommansa hyvin. Saavuimme vihdoin Bund Barethaan. Ambassador hyytyi patovallille vievälle tielle, mutta pidemmän vauhdin kanssa valkoinen auto nousi vallin päälle. Meillä ei ollut pienintäkään hajua, mitä oli odotettavissa. ”Ei jumankekka, ei tällaista paikkaa olekaan”. Vallitieltä Veljekset aukesi silmänkantamattomiin ulottuva opastamassa. näkymä, jonka vehreässä laaksossa velloi paljon vettä ja ennen kaikkea lintuja. Vesilintuja oli tuhansia. Tunnelma kohosi oikeasti taivaisiin. Aivan käsittämätön maisema! Se muistutti elokuvan Jurassic Park kohtausta, jossa dinosaurukset näkyivät ensimmäisen kerran laiduntamassa, tosin nyt dinot oli korvattu muuleilla. Ei muuta kuin seulomaan vesiäismassaa kaukoputkella: satoja meri- ja tiibetinhanhia, ruostesorsia, muutama tuhat harmaasorsaa, 1 500 haapanaa, toistasataa kyhmynokkasorsaa, 300 aasiankääpiösorsaa, 300 tavia, 400 jouhisorsaa, 3 000 nokikanaa, 50 lapasorsaa, 250 punapäänarskua, 200 punasotkaa ja niin edelleen. Aika sairaalloista settiä sanon minä. Siihen kun lisätään vielä 300 mustapyrstökuiria, 200 pitkäjalkaa, 250 kenttähyyppää, läjäpäin muita kahlureita, 15 pitkäpyrstöjassanaa, kuusi pronssijassanaa, 30 pikkupääskykahlaajaa, pari hietatiiraa, seitsemän jokitiiraa, 200 pikku-uikkua, 13 käärmekaulaa, puolen tuhatta jaavanmerimetsoa, vino pino haikaroita ja taivaalla liihotelleet kalmokorppikotkat, niin ei ihme, että sydämeni meinasi pysähtyä.

Pieni osa Bund Barethan näkymästä.


Laskeuduimme patovallin sisäpuolelle laidunnetulle niitylle kävellen. Samalla eteemme tuli monenlaisia säväyttäviä lintuja. Parasta oli se, että edellä lueteltuja lajeja pääsi paljon lähemmäksi ja käytännössä kaikista sai ammentaa niin paljon esteettistä nautintoa kuin vain sielu sieti. Ja sehän sieti. Uusia lajeja olivat muun muassa pari mongoliankirvistä, sitruunavästäräkki ja suippopyrstökurppa. Nautiskelumme kesti pitkään.

Näkymiä laidunalueelta. Vesilinnuista on vain promille kuvassa. Lentävinä ylempänä näkyy kolme täplänokkasorsaa ja alempana kolme aasiankääpiösorsaa.


Palasimme autolle ja teimme lyhyen siirtymän moottorivoimin, jolloin näimme neljä kyhmysorsaa. Auton jätimme kuljettajan kera sovitulle paikalla ja pidimme sateen jälleen alettua evästauon läheisen asukkaan kodissa. Söimme oppaan vaimon kokkaamia rasvaperunoita, lettuja ja paistettuja kananmunia. Kyllä kelpasi. Jotenkin tuntui kummalle, että saimme mennä tuntemattomien kotiin noin vain. Olot olivat hieman askeettisemmat kuin Suomessa, sillä asunto oli korkeintaan 20 neliön kokoinen. Kalustoon kuului nuotiopaikka, itse punotut sängyt sekä jotain perustavaraa. Kattona oli iso kivilaatta ja ”makuuhuoneen” yllä oli itse tehty olkikatto. Seiniä oli vain kahdella sivustalla. Tyhjät juomapullot jätimme paikalle, koska asukkailla oli kuulemma käyttöä niille. Evästauon mukavinta antia olivat pienen pienet viidakkopensasviiriäiset, jotka piipersivät sataa ja tuhatta karkuun. Jatkoimme hiekkatietä pitkin ylämäkeen. Pihataskua etsimme kirjasta pitkään, sillä se ei meinannut tulla sivuilta vastaan millään. Muita kävelymatkan lajeja olivat muun muassa harjalintu, ruskoperälepinkäinen, kaksi kaunista luumupääkaijaa, 40 pikkutörmäpääskyä, pikkukiitäjä ja hieman vaikeammin hoidettava aasiantörmäpääsky.

Ruskoperälepinkäinen, harjalintu ja pihatasku.

Santtu pällistelemässä paikallisten kodin luona. Kyseisessä rakennuksessa söimme eväät.


Maisema muuttui koko ajan vaikuttavammaksi, sillä nousun vuoksi näkymä laajeni jatkuvasti. Nisäkäspuolen edustajia olivat tutut reesusapinat sekä pitkähäntäiset ja mustanaamaiset apinat, hanumaanit. Tie oli lähes ruosteenvärinen. Vastaamme tepasteli pyhä lehmä ja taustalla värjötti aavemainen jättipuu, joka värjäytyi harmaan pilvimassan takia hyvin tummaksi. Maisema olisi toisaalta saattanut olla jostain leffasta, jossa kuvataan maailmanlopun meininkiä. Vaan eipä ollut.


Mäen laella komeili Kishen Mahal Palace, joka on suuri temppeli. Ei varmasti näillä kulmakunnilla olisi missään ollut yhtä vaikuttavaa paikkaa temppelin rakentamiseen kuin juuri tämä paikka. Rakennus vaikutti autiolta, mutta pihassa liikkui muutamia miehiä hiljaiseloa viettäen. Osa porukasta kuulemma asui temppelissä, mutta valtaosa kuitenkin kävi siellä vain päiväsaikaan puuhaamassa omia juttujaan. Yhden oviaukon portailla kuivattiin chilejä. Ne olivat miljöön väriläiskä. Vaikka ensiksi avautunut näkymä padolta oli huikea, niin temppelin pihasta näkymä oli vielä astetta järisyttävämpi. Varmasti yksi hienoimmista – ellei jopa hienoin – maisema, joka oli tullut elämäni aikana vastaan. Näkymä prässääntyi silmäkuoppiini ikuisiksi ajoiksi. Anilla meinasi itku tulla silmiin, koska maisema oli niin kaunis. Temppelin pihassa oli hulvaton kauChilit kuivurissa. luskaijasirkus käynnissä, mihin osallistui myös puluporukka. Kaikki hakivat kovaa tahtia maasta siemeniä, joita eräs mies kylvi linnuille. Lähipuussa majaili yli sata tarhavarpusta. Lisäksi varpushaukka kieppasi lenkin temppelin nurkilla, mutta ei saanut saalista.

Temppelin väkeä.


Ani, oppaamme ja muutama paikallinen temppeliheppu.

Santtu seulomassa vesi채ismassoja.

Kauluskaijat ja pulut sapuskalla.


Paimenpoikia.

Kaukoputkella sain seulottua vesimassasta pääosin samoja lajeja kuin padolta, mutta lisänä rikka rokassa oli muutama sulttaanikana, kuusi ruskosotkaa ja yksi tukkasotka. Kaukaa horisontista saatoimme kaivaa esiin 30 koreaa aasianiibishaikaraa ja 80 kapustahaikaraa. Ilmasta plokkasimme kaksi haikaroihin kuuluvaa aasianrakonokkaa ja kalasääsken. Nähtävää riitti pitkäksi ajaksi. Oppaamme juttelivat temppeliväen kanssa ja hetken kuluttua piharakennuksesta tuli noin 100-vuotias luinen mies, joka tarjosi meille intialaista maitoteetä, joka oli herkullista ja makeaa, mutta tarjoilulaseja ei ollut pesty varmasti 1950-luvulta lähtien kertaakaan. Emme kehdanneet kieltäytyä vieraanvaraisesta tarjoilusta. Paikallinen väestö – ja toki myös oppaamme – poseerasivat mielellään kameran edessä. Jos heistä olisi ollut kiinni, niin kuvauksia olisi jatkettu tuntitolkulla. Toivotimme kuvaussessioiden päätteeksi hyvää jatkoa porukoille ja läksimme takaisin autolle.


Seuraavana oli vuorossa yllätyspaikka, josta emme tienneet mitään. Poikkesimme erään rakennuksen porteille ja tutustuimme ”nurseryn” pihapiirin, joka oli pilvisyydestä johtuen hieman aavemainen. Opas pyysi meitä katsomaan ylöspäin, ja huomasimme päällämme kuihtuneen puun oksilla kymmenittäin jättikokoisia lepakoita unten mailla. Välillä osa hermostui ja lensi lenkkiä puiden ympärillä. Toisaalta karmiva näky, mutta samalla loistava elämys. Laji oli hedelmälepakoihin lukeutuva kaljulenkko, eikä kumpikaan meistä osannut haaveillakaan moisten näkemisestä. Oppaat vetivät vielä yhden ässän hihasta, kun puiden lehvästöstä tupsahti näkyviin viitasieppo.

Nurseryn pihasta löysimme hedelmälepakoita ja viitasiepon.


Bund Barethassa oli lukuisia hanumaaneja.

Paluumatkalla Bharatpuriin pidimme teetauon ja nautimme samaa ”mustanlehmänmakeaamaitoteetä”, jota saimme Bund Barethassa. Tee tarjoiltiin hienoissa itse tehdyissä savimukeissa, jotka halusimme säilyttää matkamuistona. Oppaamme ehti kuitenkin ottaa Anin tyhjän mukin ja nakkasi sen maahan rikki – kertakäyttökamaa nääs! No, Ani sai onneksi toisen tilalle muistoksi. Lintuhavaintojen parhaimmistoa olivat kaksi liitohaukkaa ja intianpikkulepinkäinen.

Tällaisia ”tukkarankoja” oli tienpielissä siellä täällä.


Bharatpurissa oppaamme halusi viedä meidät perheensä luokse. Tutustuimme hänen vaimoonsa ja kahteen tyttäreen. Mies kuulemma jaksaa tehdä fyysisesti raskasta riksakuljettajan työtä, koska hänen vaimonsa hieroo uupuneet jalat joka ilta. Lisäksi litra maitoa illalla tekee kuulemma terää. Heidän kotinsa oli varsin pieni (yksi huone, jossa sänky ja jalkatilaa), mutta varustukseen kuului kuitenkin televisio – palkka oli meidän korviimme olematon (alle euron tunti), mutta Intiassa se on moninkertainen muun muassa posteljoonin palkkaan (65 euroa / kk). Mukava perhe, jota muistimme matkan jälkeen valokuvalähetyksellä. Illalla Ani kävi hotellin uima-altaassa, mutta meikäläinen tyytyi katselemaan toimitusta monen vaatekerran alta. Samalla näimme tähtitaivaan ensimmäisen kerran koko matkan aikana. Päivän kruunasi ateria hotellin ravintolassa. Olin jälleen tulisen kana-annoksen lumoissa ja Ani otti jotain makeaa curryhöystöä. Naanleipä kuului jokaisen annoksen kylkiäiseksi. Edellisillan annoksessa oli niin muhkea satsi riisiä, ettemme saaneet kasaa tuhottua kahdestaan. Nyt Ani yritti kertoa tarjoilijalle, että mikäli annoksessa on riisiä, niin vain pieni määrä riittää. Hyvä yritys, mutta yritykseksi se tosiaan jäi. Pöydälle kannettiin nimittäin entistä isompi riisikippo. Muuten hyvä, mutta annokseen ei olisi alun perin edes kuulunut riisiä. Ani söi noin 30 riisinjyvästä ja minä puolet koko satsista. Tästä Ani kuuli vielä pitkään; niin hyvin riisiannoksen pienentäminen onnistui...


Puiston polku.

PALUU KEOLADEON PUISTOON SU 11.2. Aamulla hotellin sähköt olivat poikki, mutta saimme tehtyä aamutoimet taskulampun valossa. Super Mario tuli hakemaan meitä riksallaan kahdeksalta. Yön aikana ukkonen uhosi taivaalla ja vettä tuli kuin aisaa, joten aamu oli edelleen kostea. Pilvipeitteessä näimme kuitenkin rakoilua, joten sää oli kehkeytymässä hyvään suuntaan. Puiston lipunmyynnissä oli näköjään tiukka linja sunnuntaiaamuna, koska vain vähän repeytynyt seteli ei kelvanHotellin nut. Suurin osa seteleistä oli niin kulahtaneita ja tahmeita, vartija. että niistä halusimme päästä äkkiä eroon, tai ainakin käsien puhdistus oli hipelöinnin jälkeen paikallaan. Linnuilla tuntui olevan sunnuntaifiilikset yllänsä, sillä äänimaailma oli hiljainen. Ehkäpä yön ukkonen pelotti siivekkäät niin, etteivät ne vieläkään uskaltautuneet esiin. Tiedä häntä. Päivästä oli silti kehkeytymässä mukavan aurinkoinen, joten retkeily oli leppoista. Aamun elisavaus oli yksinäinen intianrastas. Sen sijaan haavelajia, oranssirastasta, emme onnistuneet löytämään. Kertailimme jo ennestään tuttujen lajien tuntomerkkejä ja painoimme ääniä muistiin. Pääskyvalikoima sai mukavan lisän, kun Ani dokumentoi läheltä kahden jouhipääskyn pesäntekopuuhia. Nimensä mukaisesti pyrstöjouhet ovat hyvä tuntomerkki. Ruokatauolla saimme nauttia oppaan vaimon tekemää ohutta leipää, jonka päälle silpaisimme tulisia chilikasviksia. Hyvää oli, mutta suu ja huulet olivat annoksen jälkeen pitkään tulessa. Opasta se lähinnä nauratti – tottumattomat toopet. Sadekuuron yllättäes-


Palmukyyhky.


sä kiiruhdimme Keoladeon temppelin suojiin, josta saimme heti sateen tauottua hyviä kuvia intianvariksista. Temppelin nurkilla pyöri myös metsäpensastimaleita ja huppuviidakkoharakoita. Jostain kaukaa kuulimme intiantokon vienoa huutoa. Päivän teemana olivat kuivien alueiden lajit. Niinpä kolusimme läpi monta aukeaa paikkaa, jotka olisivat normaalitalvena veden vallassa. Kovasta yrityksestämme huolimatta saruskurjet jäivät haaveeksi. Lumikurjesta ei kannata Intiassa enää edes haaveilla, sillä jokunen vuosi aiemmin lajin viimeiset talvehtivat yksilöt eivät enää ilmestyneetkään Keoladeon puistoon. Mustadrongoja seuloimme yhteensä puolensataa, mutta muita drongolajeja ei osunut kohdallemme. Kirvispolitiikka sai sentään täydennystä kuudella riisikirvisellä. Helmenä löysimme kolme intianaavikkojuoksijaa. Aurinko rupesi vihdoin porottamaan kunnolla, minkä vuoksi oli ensimmäinen päivä, jolloin meillä oli selkeästi liikaa tamineita päällä. Termiikkien ansiosta kirjasimme ylös muun muassa liitohaukan, kolme pikku- ja kaksi kalmokorppikotkaa, pari käärmekotkaa ja eliksenä kaksi harjakotkaa. Lisäksi listoillemme pääsivät varpus- ja idänmehiläishaukka, pikkukilju-, kilju- ja keisarikotka sekä tuulihaukka. Vaikka termiikkejä muodostui, niin petojen lukumäärä oli silti todella kehno – Intiahan nimenomaan tunnetaan korppikotkien maana. Toisaalta, olivathan niiden pesimäkannat painuneet pohjalukemiin sitten kultavuosien. Hyvää määritystreeniä saimme kuitenkin aikaiseksi yllä mainituilla linnuilla. Sinipriinia, aasiansatulahaikara ja jokin mimosan sukulainen.

Jouhipääskypariskunta hakemassa pesäntekovärkkiä.


Intiansinin채rhi.


Pikkulintuhavainnoista parhaiten jäivät mieleeni uunilinnut, tai oikeastaan se, että niiden määrittäminen oli lähes mahdotonta. Monet ehtivät kadota puskien siimeksiin ennen kunnollista näköhavaintoa, eikä yksikään vahingossa äännellyt. Sain määritettyä päivän aikana idän-, kashmirin- ja afganistaninuunilinnun. Näistä ainoastaan kotoinen iduli taittui aika pienellä vaivalla, muita sai tahkota niin, että hermot joutuivat koville. Suomessa päästään huomattavan helpolla fyllareiden kanssa, koska lajistoa on – itäiset rarit mukaan lukien – hyvin vähän. Intiassa puhutaan kymmenistä lajeista. Uunilinnut pääsivät omassa vaikeushierarkiassani kirkkaasti ykköseksi. Toiselle sijalle pääsivät kirviset ja kolmannelle kotkat. Yhden kostean osion laidalla pälyilimme pitkään kahlureita, joita viiletti pitkin ja poikin. Peruskahlaajien joukosta löysimme lampiviklon. Lajit olivat poikkeuksetta tuttuja Suomesta: taivaanvuohi, musta-, punajalka-, valko- ja metsäviklo, liro, rantasipi, lapinsirri, suokukko, tylli ja pikkutylli. Samaiselta paikalta yhytimme matkan ensimmäisen kuhankeittäjän. Ani fotaili hissukseen kosteikon lintuja. Päivä oli hiljalleen pulkassa. Viimeinen elis oli viiden pilkkaminivetin parvi. Nopea havainto jäi hieman harmittamaan, sillä koiraat ovat upean värisiä, joten niillä olisi ollut mukava mässäillä hieman enemmän.

Kalmokorppikotka, aasianpyhäiibis ja sinirinta.

Nokitaskukoiras.


Puiston portilla jatkoimme matkaa oppaan veljen riksalla. Kyseessä oli siis samainen mies, joka kuljetti meidät hotellille myös pari päivää aiemmin. Nyt korvasimme edellisen tinkauksen ja annoimme hieman ekstraa hänelle. Päivän talousmatematiikka meni näin: yhdeksän tunnin retkestä maksoimme oppaalle juomarahoineen 600 INR, eli noin kymmenen euroa. Kiskurihinnoista täällä ei voi ketään syyttää. Illalla raakkasimme kameran muistikortista huonoja kuvia pois. Yhtäkkiä näytöstä pilkisti mustavästäräkki, jonka Ani oli kuvannut aivan selkäni takaa kahlaajien luona. Minua rupesi vain naurattamaan moinen tilanne. Sanoin vain, että ”pimitit sitten tämmösen lajin”. Ani vastasi, että ”etkö sää sitten nähny sitä?”. Kyseistä lajia en saanut enää loppumatkan aikana eliksiin, mutta tilanne hymyilytti pitkään – täysin vilpitön pimitys! Meikäläisellä oli jo päivällä lieviä oireita uupumuksesta tai jostain kummasta. Sanoin Anille jo retkellä, että ”en halua pelotella, mutta mulla oli just tämmönen olo Turkissa aikoinaan. Sitten olin neljä päivää hotellissa oksennustaudissa”. Illan aikana pakkini meni sekaisin, eli jouduin ravaamaan pöntöllä aika tiuhaan tahtiin. Lisäksi kuume oli noussut ja otsani oli tulikuuma. Selkeä oire oli myös se, että en pystynyt syömään juuri mitään. Muina iltoina ape maittoi kovasti. Onneksi saisimme nukkua hieman pidempään kuin tavallisesti…


TAUTI PÄÄSEE VALLOILLEEN MA 12.2. Heräsimme puoli yhdeksältä, eikä minun vatsani ollut rauhoittunut yhtään ja kuumetta oli edelleen. Näin ollen suunnitelmat polkupyöräretkestä kylään ja lähialueille saivat jäädä. Aamupäivä kului huilaillessa. Samalla kuuntelimme ikkunasta lintujen ääniä – suurimman osan saimme jo määritettyä ihan iisisti. Uskalsin syödä vain banaania ja juoda mehua. Koska päivä oli tylsä, kampesimme loppupäivällä kaukoputken kanssa pihan yhdelle näköalatasanteelle, josta yritimme löytää mahdollisimman paljon lajeja. Istuin vetelänä tuolilla koko ajan. Ani löysi monta lajia ja sai itse määritettyä lähes kaikki niistä – ei hassummin ollenkaan! Saimme puolessa tunnissa kasaan 26 lajia, joukossa muun muassa metsä- ja taigakirvinen. Palasimme hotellihuoneeseen, koska oloni oli heikko. Televisiosta tuli jotain nihkeän näköistä ohjelmaa hinduksi. Myös National Geographicin ohjelma oli dubattu. Illalla kuume ailahteli voimakkaasti – välillä tärisin konsanaan ja välillä hiki virtasi vuolaana. Kuumemittaria meillä ei ollut mukana, eikä muillakaan hotellin asukkailla. Olotilani heikkeni sen verran huonoon jamaan, että kutsuimme paikalle lääkärin. Kymmenen aikaan huoneen ovesta asteli pipolla varustettu lekuri, joka puhui englantia, mutta aksentti oli sen verran ”abu”, ettemme saaneet siitä mitään selvää. Hän paineli vatsaani, mittasi pulssin ja kyseli jotain. Onneksi hotellin henkilökuntaan kuuluva mies tulkkasi. Tajusimme lopulta, että hän määräsi meidät sairaalaan aamulla. Kyseessä saattaa olla malaria tai sitten jotain muuta. Yö oli pitkä. Aloitin oksentelun kolmelta ja tahti kiihtyi koko ajan. Edes vesi ei enää pysynyt sisällä, vaan kaikki tuli ulos saman tien. Hienoa. Ani kävi herättämässä hotellivirkailijan ja pyysi soittamaan lääkäriin. Sairaala kuulemma avataan vasta kuudelta, joten mitään ei ole tehtävissä. Mies kaivoi esiin ravintoliuospusseja. Hän sekoitti jauheen veteen ja antoi lasin minulle. Ajattelimme, että tämän tavaran pitäisi auttaa. Kulaus ja oksennus. Kaikki tuli ulos välittömästi. Hotellimiehen ja paikalle saapuneen vartijan ilmeet olivat huolestuneet, samoin oli Anin ilme. Eivät auttaneet litkut, ei. Loppuyö oli samanlaista oksentelua lähes tauotta. Vaarana oli tiputukseen joutuminen, sillä tavaraa tuli sitä tahtia ylös kurkustani, että kuivuminen oli lähellä.

Näkymä hotellin takaa. Tyypillinen paikallinen asumus.


SEUDUN PARAS SAIRAALA TI 13.2. Pääsimme vihdoin sairaalaan puoli kahdeksalta aamulla. Kyseessä oli kaupungin paras sairaala ja näky oli järkyttävä; tuolien yllä seinissä oli tummaksi värjäytyneitä päiden jälkiä, siisteystaso oli nollissa ja sitä rataa. Keskellä isoa huonetta parveili kymmenkunta nuorta lääkärimiestä, jotka näyttivät ruuttaavan kaikille asiakkaille samat litkut ihon sisään. Ei näyttänyt kovin lupaavalta. Oksennussangon kanssa menin heidän luokseen. He ottivat isosta kassakaapista neulan – joka oli onneksi hygieniapakkauksessa – ja jotain nestettä. Sain pian ruuttaa suoneen, minkä ansiosta oksenteluni loppui. Ihon desinfiointiin käytetty pumpuli oli kuitenkin värinsä puolesta hieman epäilyttävä... Seuraavaksi meitä haastateltiin ilmeisesti johtavan lääkärin toimesta. Arvokkaan oloinen, iäkäs mies lateli vinon pinon kysymyksiä, joista emme saaneet voimakkaan aksentin vuoksi juuri tuon taivaallista selvää. Onneksi hotellivirkailija ja taksikuskimme, Rinkesh, olivat mukana. Heidän välityksellään kommunikointi toimi hyvin. Ylitohtori kertoi, että voimme palata tutkimuksiin vasta kymmeneltä. No, ei auttanut. Onneksi Rinkesh tarjosi odottelupaikaksi läheistä kotiaan. Pistin heti pitkäkseni ja sain huilattua pari tuntia, kunnes palasimme sairaalaan. Ani tutustui sillä aikaa miljööseen ja kuvasi Rinkeshin hemboa.

Santtu lepäämässä Rinkeshin kotona. Ani kuvasi samalla muutamia yksityiskohtia.


Riskeshill채 oli pihallaan firmansa mainostaulut ja kaikkea muuta oleellista.


Sitten oli tutkimusten aika. Keuhkoistani otettiin röntgenkuva, eikä suojauslyijyjä juuri asenneltu paikalleen. Sen jälkeen minulta pyydettiin virtsanäytettä pienisuiseen lasipulloon, jonka edellisen keltaisen sisällön ”hoitsut” nakkasivat laboratorion lavuaariin. Osa taisi tosin mennä hieman seinälle, mutta eihän se ole niin tarkkaa. Sain hoidettua näytteen pulloon, mutta kippo oli niin tahmea, että en saanut irrotettua sitä kunnolla sormistani. Yak! Lopuksi minulta otettiin verinäyte. Ani näki jopa kerran, että yksi harjoittelija pesi kätensä. Tuloksia odottelimme pitkään. Aika kului kuin hidastetussa filmissä. Ison huoneen laidalla oli muutama punkka, jossa oli potilaita. He katsoivat lasittuneilla katseillaan meitä lähes taukoamatta. Punkkien petivaatteita ei varmasti kukaan ollut pessyt koskaan. Pelkkä ajatus niiden vällyjen väliin joutumisesta oli kamala. Lopulta ylilääkäri kutsui meidät huoneeseensa. Malaria ei ollut kyseessä, vaan ”viral fever”, eli jokin virusperäinen kuumetauti. Se ei oikeastaan kerro yhtään mitään. Lääkäri määräsi minulle viidenlaisia lääkkeitä ja kehotti tulemaan takaisin parin päivän päästä, mikäli olo on vielä samanlainen. Hotellilta soitin vakuutusyhtiöni lääkärille, joka kertoi suuren lääkemäärän olevan intialainen tapa. Hänen mukaan niistä kannatti ottaa vain antibiootit, muut olivat kuulemma silmän lumetta. Jos olisin ottanut kaikki pillerit, niin annostus olisi ollut noin 20

Sairastelija sekä pari otosta hotellin pihasta.


tabua päivässä… Suonensisäisen oksennuslääkkeen ansiosta saatoin vihdoin juoda ja syödä viinirypäleitä. Lepäsin koko päivän, ja Ani kävi välillä valokuvaamassa pihapiiriä. Koska oksennuslääkkeen vaikutus kesti 12 tuntia, oli samanlainen oksennuslysti jälleen edessä illalla. Oli hieman vaikea ottaa tarvittavia lääkkeitä, kun edes vesi ei pysynyt 15 sekuntia kauempaa sisällä. Voihan jehna! Eikö tämä piina voisi jo loppua? Välillä oikeasti ajattelin, että nyt tulee noutaja, oloni oli sen verran ankea. Hotellivirkailija soitti lopulta lääkärin paikalle ruuttaamaan neulaa lisää suoneen. Lääke auttoi jälleen ja yö oli inhimillinen. PIKALÄHTÖ KOTIIN KE 14.2. Aamulla fiilikset olivat sen verran kauhunkirjavat, että selvitin puhelimitse Finnairilta voimmeko aikaistaa hätätapauksen vuoksi lentojamme Delhistä parilla päivällä. Selitin Rinkesh. tilanteen, ja suhtautuminen oli asiallinen ja joustava. Järjestely kuulemma onnistuisi – poikkeuksellisesti vielä maksutta – mikäli toimitan faksilla lääkäriltä todistuksen, että olen lentokunnossa. Laitoimme töpinäksi. Teimme tarvittavat järjestelyt heti ensi tilassa, sillä pelko oksentamisen alkamisesta oli koko ajan läsnä. Hotellin johtaja yritti loppuun asti suostutella meitä jäämään, mutta ajatuksemme olivat jo suomalaisessa sairaalassa. Faksasimme todistuksen Rinkeshin kotoa. Hetken kuluttua soitin vielä Finnairille ja heiltä näytettiin vihreää valoa. Samalla Rinkesh yritti iskeä Ania, Taj Mahal, eli aika nopea kaveri liikkeissään. Ei tahi sitten ei. muuta kuin matkaan, vaikka ”R” olisi tarjonnut majoitusta.


Päivänvalolla saimme nähdä kaiken sen, mitä emme nähneet tulomatkalla yön sumussa. Nähtävää oli vaikka kuinka paljon, mutta mieleni oli matalalla ja olo heikko. Ani jaksoi onneksi paukuttaa kuvia ahkerasti. Matka sujui yllättävän jouhevasti ottaen huomioon edellispäiväisen tilani. Apetta en juuri syönyt, mutta neste pysyi sisällä. Lintuhavaintojakin tuli ohessa, sillä eräässä lampareessa seisoi aasianiibishaikara. Saimme vihdoin kokea hieman petolintupaljoutta, kun näimme aurinkoisen sään vuoksi vähintään puolentuhatta haarahaukkaa ja kolminumeroisen luvun pikkukorppikotkia. Olisipa saanut tehdä tämän matkan skarpissa kunnossa – mitä kaikkea olisikaan tullut vastaan. Delhiä lähestyessä saimme makua ihmispaljoudesta, kun porukkaa vilisti kaduilla kuin muurahaisia. Aika meininkiä. Lentokentälle pääsimme hyvissä ajoin. Pahin oli jo selkeästi takana, koska automatkan aikana ei oksennus lentänyt kaaressa kuskin niskaan. Hyvä niin.


Lento Suomeen myöhästyi pari tuntia, mikä ei tuntunut enää riepottelun lisäksi kovin mukavalta. Uni maittoi koneessa, enkä tällä kertaa tarvinnut edes unilääkkeitä. Kotimaassa selvisi, että kyseessä ei ollut salmonella. Mitään muuta ei sitten selvinnytkään. Tulehdusarvot olivat edelleen huipussa, mutta oksentamiseen tuli lopullinen tulppa. Seuraavaksi iskivät Suomessa jyllänneet epidemiat, ja sairastaminen kesti yhteensä toista kuukautta. Lopullinen syy sairastumiseen jää ikuiseksi mysteeriksi, sillä söimme Anin kanssa kaikkia samoja ruokia ja joimme samoja juomia, eikä hän sairastunut. Matkan keskeytyminen ei kuitenkaan harmittanut enää missään vaiheessa, sillä helpotus kotiin pääsystä oli valtava. Ensi kerralla täytyy toteuttaa suunnitelmissa olleet Taj Mahalin visiitti, polkupyöräretki ja Bund Barethan revanssi. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tämän henkilön nimesimme mittarimadoksi. Mies käveli pari askelta, nakkasi huiskulan maahan, meni itse perässä ja heilautti vispilällään maata, heitti sen muutaman metrin päähän, nousi ylös ja sama jatkui yli puolen tunnin ajan, kun olimme paikalla tauolla.

Olikohan tässä tolpassa tarpeeksi piuhoja?


Laji

8.2.

9.2.

10.2.

11.2.

12.2.

13.2.

Yht.

Harmaafrankoliini

-

8

3

25

2

1

39

Species Grey Francolin

Viidakkopensasviiriäinen

-

-

7

-

-

-

7

Jungle Bush Quail

Riikinkukko

-

7

80

20

-

1

108

Kyhmysorsa

-

-

4

-

-

-

4

Merihanhi

-

4

800

-

-

-

804

Greylag Goose

Tiibetinhanhi

-

4

200

20

-

1

225

Bar-headed Goose

Ruostesorsa

-

9

6

6

-

-

21

Ruddy Shelduck

Harmaasorsa

-

-

3 000

-

-

-

3 000

Gadwall

Haapana

-

-

1 500

-

-

-

1 500

Eurasian Wigeon

Täplänokkasorsa

-

14

150

15

-

-

179

Spot-billed Duck

Aasiankääpiösorsa

-

-

300

-

-

-

300

Cotton Pygmy-goose

Tavi

-

1

300

5

-

-

306

Common Teal

Heinätavi

-

-

4

-

-

-

4

Jouhisorsa

-

-

400

12

-

-

412

Northern Pintail

Lapasorsa

-

150

50

-

-

-

200

Northern Shoveler

Punapäänarsku

-

-

250

-

-

-

250

Red-crested Pochard

Punasotka

-

-

200

-

-

-

200

Common Pochard

Ruskosotka

-

-

6

-

-

-

6

Ferruginous Pochard

Tukkasotka

-

-

1

-

-

-

1

Tufted Duck

Ruskolakkitikka

-

2

-

-

-

-

2

Brown-capped Pygmy Woodpecker

Helmiselkätikka

-

1

-

-

-

-

1

Yellow-crowned Woodpecker

Intiantulitöyhtö

-

1

-

1

-

-

2

Black-rumped Flameback

Rusohuppuseppä

-

2

3

-

-

-

5

Brown-headed Barbet

Kilkkuseppä

-

3

-

-

-

-

3

Coppersmith Barbet

Intiantoko

5

4

-

4

3

1

17

Indian Grey Hornbill

Harjalintu

4

-

1

-

-

-

5

Common Hoopoe

Sininärhi

1

-

-

-

-

-

1

European Roller

Intiansininärhi

1

2

5

12

-

2

22

Indian Roller

Smyrnankalastaja

8

10

15

10

-

1

44

White-throated Kingfisher

Indian Peafowl Comb Duck

Garganey

Pikkumehiläissyöjä

-

-

5

-

-

-

5

Green Bee-eater

Aasiankukaali

2

12

6

8

1

-

29

Greater Coucal

Isokauluskaija

-

-

4

-

-

-

4

Alexandrine Parakeet

400

300

1 000

400

100

80

2 280

Rose-ringed Parakeet

Luumupääkaija

-

-

3

-

-

-

3

Plum-headed Parakeet

Pikkukiitäjä

-

-

2

-

-

-

2

House Swift

Sepelpöllönen

-

1

-

2

-

-

3

Collared Scops Owl

Harmaahuuhkaja

-

3

-

2

-

-

5

Dusky Eagle Owl

Brahmanpöllö

-

4

-

3

-

-

7

Spotted Owlet

Kalliokyyhky

500

100

800

400

50

50

1 900

Rock Pigeon

Palmukyyhky

15

15

120

50

20

3

223

Pikkuturturikyyhky

-

-

2

-

-

-

2

Red Collared Dove

Turkinkyyhky

5

1

30

-

5

-

41

Eurasian Collared Dove

Huiluviherkyyhky

-

3

-

14

21

4

42

Yellow-footed Green Pigeon

Kurki

-

7

-

41

-

-

48

Sommon Crane

Ruskosuokana

-

1

-

-

-

-

1

Brown Crake

Ojasuokana

3

30

50

40

-

-

123

Sulttaanikana

-

-

5

-

-

-

5

Kauluskaija

Laughing Dove

White-breasted Waterhen Purple Swamphen


Laji

8.2.

9.2.

10.2.

11.2.

12.2.

13.2.

Yht.

Species

Liejukana

-

1

300

-

-

-

301

Common Moorhen

Nokikana

-

-

3 000

-

-

-

3 000

Suippopyrstökurppa

-

-

1

-

-

-

1

Pintail Snipe

Taivaanvuohi

-

2

1

3

-

-

6

Common Snipe

Mustapyrstökuiri

-

-

300

-

-

-

300

Black-tailed Godwit

Mustaviklo

-

15

5

40

-

-

60

Spotted Redshank

Punajalkaviklo

-

3

7

1

-

-

11

Common Redshank

Lampiviklo

-

2

-

1

-

-

3

Marsh Sandpiper

Valkoviklo

-

7

7

6

-

-

20

Common Greenshank

Common Coot

Metsäviklo

-

10

15

15

-

-

40

Green Sandpiper

Liro

1

200

30

60

-

-

291

Wood Sandpiper

Rantasipi

-

5

5

3

-

-

13

Common Sandpiper

Lapinsirri

-

7

-

15

-

-

22

Temminck´s Stint

Suokukko

-

40

20

80

-

-

140

Ruff

Pitkäpyrstöjassana

-

-

15

-

-

-

15

Pheasant-tailed Jacana

Pronssijassana

-

-

6

-

-

-

6

Bronza-winged Jacana

Pitkäjalka

-

30

200

15

-

-

245

Tylli

-

1

-

1

-

-

2

Common Ringed Plover

Pikkutylli

Black-winged Stilt

-

5

-

10

-

-

15

Little Ringed Plover

20

40

250

50

3

4

367

Red-wattled Lapwing

Suohyyppä

-

5

6

6

-

-

17

White-tailed Lapwing

Intianaavikkojuoksija

-

-

-

3

-

-

3

Indian Courser

Pikkupääskykahlaaja

-

-

30

-

-

-

30

Small Pratincole

Hietatiira

-

-

2

-

-

-

2

Gull-billed Tern

Jokitiira

-

-

7

-

-

-

7

River Tern

Sääksi

-

-

1

-

-

-

1

Osprey

Liitohaukka

-

-

2

1

-

-

3

Black-shouldered Kite

Pikkukorppikotka

2

1

1

3

2

-

9

Egyptian Vulture

Kalmokorppikotka

-

-

2

2

-

-

4

Red-headed Vulture

Käärmekotka

-

-

-

2

-

-

2

Short-toed Snake Eagle

Harjakotka

-

-

-

2

-

-

2

Crested Serpent Eagle

Arovarpushaukka

1

1

1

-

-

-

3

Shikra

Varpushaukka

-

-

1

1

-

-

2

Eurasian Sparrowhawk

Idänmehiläishaukka

1

1

-

2

-

-

4

Oriental Honey-buzzard

Hiirihaukka

-

1

-

-

-

-

1

Common Buzzard

Arohiirihaukka

-

1

-

-

-

-

1

Long-legged Buzzard

Pikkukiljukotka

-

3

-

2

-

-

5

Lesser Spotted Eagle

Kiljukotka

-

-

-

3

-

-

3

Greater Spotted Eagle

Arokotka

-

2

-

-

-

-

2

Steppe Eagle

Keisarikotka

-

1

-

3

-

-

4

Imperial Eagle

Tuulihaukka

-

-

1

1

-

-

2

Common Kestrel

Pikku-uikku

-

-

200

-

-

-

200

Little Grebe

Käärmekaula

-

-

13

-

-

-

13

Darter

Jaavanmerimetso

1

-

500

-

-

-

501

Little Cormorant

Intianmerimetso

-

-

1

-

-

-

1

Indian Cormorant

Merimetso

-

-

1

-

-

-

1

Great Cormorant

Silkkihaikara

1

-

10

5

-

-

16

Little Egret

Kenttähyyppä


Laji

8.2.

9.2.

10.2.

11.2.

12.2.

13.2.

Yht.

Harmaahaikara

-

10

10

-

-

-

20

Grey Heron

Jalohaikara

1

1

5

-

1

-

8

Great Egret

Pikkujalohaikara

-

2

10

10

-

-

22

Intermediate Egret

Lehmähaikara

3

2

150

30

12

-

197

Cattle Egret

Intianriisihaikara

-

2

2

1

-

-

5

Indian Pond Heron

Yöhaikara

-

-

2

-

-

-

2

Black-crowned Night Heron

Pronssi-iibis

-

15

15

-

-

-

30

Glossy Ibis

Aasianpyhäiibis

-

3

-

1

-

-

4

Black-headed Ibis

Kapustahaikara

-

1

80

-

-

-

81

Eurasian Spoonbill

Aasianiibishaikara

-

-

30

-

-

-

30

Painted Stork

Aasianrakonokka

-

-

2

-

-

-

2

Asian Openbill

Mustahaikara

-

-

2

-

-

-

2

Black Stork

Aasiansatulahaikara

-

2

-

1

-

-

3

Black-necked Stork

Pikkulepinkäinen

-

-

-

-

1

-

1

Red-backed Shrike

Intianpikkulepinkäinen

-

-

1

-

-

-

1

Bay-backed Shrike

Ruskoperälepinkäinen

1

-

1

-

-

-

2

Long-tailed Shrike

Huppuviidakkoharakka

4

40

2

15

-

4

65

Rufous Treepie

Intianvaris

400

50

1 000

100

100

20

1 670

Paksunokkavaris

35

60

500

50

5

-

650

-

-

-

1

-

-

1

Eurasian Golden Oriole

Kuhankeittäjä Pilkkaminivetti

Species

House Crow Large-billed Crow

-

-

-

5

-

-

5

Scarlet Minivet

Mustadrongo

20

5

50

50

-

-

125

Black Drongo

Intianrastas

-

-

-

1

-

-

1

Tickell´s Thrush

Pikkusieppo

-

2

-

4

-

-

6

Red-throated Flycatcher

Viitasieppo

-

-

1

-

-

-

1

Grey-headed Canary Flycatcher

Sinirinta

-

2

-

1

-

-

3

Bluethroat

Harakkatasku

2

35

3

30

-

-

70

Oriental Magpie Robin

Intiantasku

25

1

2

6

2

-

36

Indian Robin

Mustaleppälintu

-

3

2

3

-

-

8

Black Redstart

Mustapäätasku

-

-

-

1

-

-

1

Common Stonechat

Nokitasku

-

4

6

6

-

-

16

Pied Bushchat

Pihatasku

-

-

3

-

-

-

3

Brown Rock-chat

Bramiinikottarainen

10

70

120

40

5

-

245

Brahminy Starling

Kyläkottarainen

2

10

30

40

-

-

82

Asian Pied Starling

Pihamaina

250

150

1 500

400

200

20

2 520

Intianmaina

-

-

300

20

30

-

350

Aasianptörmäpääsky

-

-

1

-

-

-

1

Dusky Crag Martin

Pikkutörmäpääsky

-

-

40

-

-

-

40

Plain Martin

Haarapääsky

-

6

5

5

-

-

16

Barn Swallow

Jouhipääsky

-

-

-

2

-

-

2

Wire-tailed Swallow

Ruostepääsky

-

-

2

-

-

-

2

Red -rumped Swallow

Valkoposkibulbuli

3

2

5

5

-

-

15

White-eared Bulbul

Punaperäbulbuli

7

10

40

35

30

10

132

Red-vented Bulbul

Sinipriinia

-

1

-

1

-

-

2

Ashy Prinia

Intiantuhkapriinia

-

10

1

3

-

-

14

Plain Prinia

Pitkäpyrstöräätäli

-

10

5

5

2

-

22

Common Tailorbird

Hernekerttu

-

80

5

30

2

-

117

Lesser Whitethroat

Common Myna Bank Myna


Laji

8.2.

9.2.

10.2.

11.2.

12.2.

13.2.

Yht.

Afganistaninuunilintu

-

-

-

1

-

-

1

Brook´s Leaf Warbler

Kashmirinuunilintu

-

-

-

1

-

-

1

Hume´s Warbler

Idänuunilintu

-

-

-

1

-

-

1

Greenish Warbler

Pensastimali

1

-

2

-

2

1

6

Common Babbler

Viirupensastimali

4

-

-

-

-

-

4

Striated Babbler

Isopensastimali

1

-

6

-

-

-

7

Large Grey Babbler

Metsäpensastimali

-

40

25

50

8

-

123

Jungle Babbler

Kiuru

-

-

-

6

-

-

6

Eurasin Skylark

Purppuramedestäjä

20

1

25

1

5

2

54

Purple Sunbird

Varpunen

5

2

60

-

6

-

73

House Sparrow

Tarhavarpunen

1

1

120

2

-

-

124

Chestnut-shouldered Petronia

Väatäräkki

5

5

10

3

1

-

24

White Wagtail

Mustavästäräkki

-

-

-

1

-

-

1

White-browed Wagtail

Sitruunavästäräkki

-

-

1

-

-

-

1

Citrine Wagtail

Keltavästäräkki

-

30

20

15

-

-

65

Yellow Wagtail

Virtavästäräkki

-

-

1

-

-

-

1

Grey Wagtail

Riisikirvinen

-

-

-

6

-

-

6

Paddyfield Pipit

Mongoliankirvinen

-

-

1

-

-

-

1

Blyth´s Pipit

Metsäkirvinen

-

-

-

-

15

-

15

Tree Pipit

Taigakirvinen

-

-

-

-

1

-

1

Olive-backed Pipit

Indian Silverbill

Idänhopeanokka

-

-

20

-

-

-

20

Lajeja yhteensä

39

87

114

91

29

17

162

Species

Kiitos Anille.

Intianmaina poseeraamassa.


Matkan reitti ja kohteet New Delhi

Aligarh

New Delhi

NEPAL

Bharatpur

Kadamb Kunj Keoladeo National Park

INTIA

Bund Baretha

40 km

Agra

Intia 2007  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you