Page 1

Lintuja maailmalla II

SANTTU AHLMAN

ETELÄ-

ESPANJA 17.–24.5.2007


ESPANJA

ETELÄ-ESPANJA 17.–24.5.2007 SANTTU AHLMAN Eteläinen Espanja oli kummitellut lintukohteena mielessäni jo pitkään, joten Ihantolan Antin ehdotus lintumatkasta sinne toukokuussa 2007 osui kuin nyrkki silmään. Völjyyn lähti myös meikäläisen pienen pieni veli, Toni, sillä pitihän meidän saada perinteinen iskuryhmä kasaan. Matkan ajankohdaksi sovimme 17.–24.5. VALMISTELUT VASEMMALLA KÄDELLÄ Matkan ennakkojärjestelyillä emme juuri päitämme vaivanneet; lennot Malagaan ostimme Finnairilta (345 € per lärvi), pienen Fiat Punton vuokrasimme Töölön matkatoimistosta (yhteensä 195 € + vakuutukset noin 100 €) ja ensimmäisen yön majoituksen varasimme internetin avulla eräästä reppureissaajan hotellista. Näiden lisäksi kopioimme muutaman karttasivun Malagan keskustasta sekä etelärannikolta. ALKU TÄYNNÄ KAAOSTA PE 18.5. Heräsimme reppureissaajan hotellista yhdeksän hujakoilla. Edellisiltana lento saapui Malagaan siten, että kerkesimme unten maille hieman ennen puolta yötä. Hotellipakettiin kuului tee-se-itse-aamiaisen lisäksi myös muun muassa jalkahieronta, mutta sitä ei kukaan uskaltanut tilata, koska ajatuksissamme liikkui kauhukuva karvaisesta hierojasta, jonka nimi olisi varmaan ollut Jose eli Hose eli Hoosee. Hoosee-läppä jäi kummittelemaan koko matkan ajaksi, ja aina kun sopiva viiksivallu tuli vastaan, niin Hooseen mahdollinen jalkahieronta käväisi mielessämme. Löimme romppeemme kasaan ja lähdimme talsimaan autonvuokrauspaikkaan, johon piti olla 20 minuutin matka. Meillä se kesti 1,5 tuntia, koska matkalaukkuja oli kankea raahata ja kepitimme heti lajilistaan mustakottaraisen, virtavästäräkin, vaaleakiitäjän ja

Antti ja Toni ensimmäisellä evästauolla.


helmeksi taiturikultarinnan. Kiitäjiä kirjasimme keskustasta 3 000, eli hälinä oli ilmatilassa vinkerää. Taisimme tosin eksyäkin jonkin verran… Europcarin toimistossa oli luvassa jekkuja, sillä vuokrauksessa oli häikkää. Auton piti olla 4-ovinen, mutta jostain syystä varauksessa oli 2-ovinen. Sen selvittely kesti piiiitkäääään. Ikävä yllätys oli alle 25-vuotiaille vaadittava henkilökohtainen tapaturmavakuutus, josta ei löytynyt suoraa mainintaa Töölön papruista. 100 euroa paloi ylimäärää jo heti aluksi. Lisäksi vaadittiin 300 euron takuusumma, josta niin ikään ei mainittu mitään papereissa. Oli hyvin lähellä, ettemme jääneet koko viikoksi pyörimään Malagan kaduille. Meinasi vähän keittää yli. Onneksi saimme auton lopulta, ja pystyimme heivaamaan vihdoin matkalaukut pois käsistämme. Kävimme ostamassa evästä Supermercadossa ja totesimme, että hinnat olivat osin kalliimpia kuin Suomessa. Se tiesi ankaraa hintojen syynäystä ja tiukkaa budjettia. Karttaa emme löytäneet mistään. Minulla oli lieviä jännityksen tunteita lähteä ajamaan parkkihallista Malagan keskustassa autovilinään, mutta niin vain läksimme kopiokarttamme avulla suunnistamaan länteen. Reitin piti olla simppeli, mutta tietöiden takia koko homma meni puihin, koska meidät ohjattiin tielle, jota ei kartassa ollut lainkaan. Pakka meni siis täysin sekaisin, emmekä päässeet kartalle enää kertaakaan. Suihkimme sinne tänne epätoivoisesti hälyssä, kunnes lähes 1,5 tunnin jälkeen osuimme jotenkin kummassa oikealle tielle.

Toinen koko matkan aikana nähdyistä kahdesta pähkinänakkelista.

EVÄSTYSTÄ VIHDOIN Ensimmäisen huoltoaseman kohdalla kurvasimme oitis ostamaan kunnollisen tiekartan, mikä osoittautui viisaaksi tempuksi, sillä kolmen eri kartan avulla suunnistus sujui jatkossa ilman turhia sydämenjyskytyksiä.


Mustap채채taskukoiras.


Antti Sotogranden lähistön kukkulalla. Lyhyen ajomatkan jälkeen stoppasimme ensimmäiselle evästauolle – tietenkin lintujen kiilto silmissä. Pysähdyksestä kului alle puoli minuuttia, kunnes Antti plokkasi itselleen ruostepääskyn elikseksi. Pariskunta keräsi pesäntekosementtiä aivan vieressämme, joten evästys oli vähintäänkin hienoa. Samalta paikalta yhytimme myös etelänpuukiipijän, jonka laulu syöpyi oitis takaraivoon. Malttamattomina teimme pienen kävelylenkin lähitienoolla. Kukkaloisto oli kerrassaan upea, ja muutenkin kasvimaailma oli lintujen ohella isossa roolissa. Mu-kavin havainto oli pariskunta pähkinänak-keleita. SOTOGRANDE HAKUSESSA Matka jatkui Torremolinoksen, Fuengirolan ja Marbellan luotaantyöntävien turistirysien läpi kohti Sotogranden lintupaikkaa, mikä oli hitusen vaikea löytää. Lintupaikkaoppaana meillä oli mukana Where To Watch Birds -sarjan ”Southern & Western Spain”. Oppaasta löysimme hyvin tiedot niistä paikoista, joihin halusimme matkata, mutta kartat ja ajo-ohjeet olivat… öh… no, jätetään sanomatta. Sinänsä ne vaikuttivat ihan hyviltä, mutta lähes kaikki matkan kohteet löysimme puhtaan mäihiksen ansiosta – kartat vain sekoittivat löytöretkeilyämme. Huomasimme monessa paikassa, että jos yhdeksän kymmenestä tiestä ei osu kohdalleen, niin kyllä se kymmenes sitten ainakin osuu… Koko matka Malagasta Sotogranden seudulle meni ilman pysähdyksiä, koska Espanjassa tiet on reunustettu aika messevän kokoisilla korokkeilla, eikä mitään pysähdyspaikkoja ole juuri tarjolla. Kyseinen seikka olikin koko matkan ikävin puoli autoilussa – yritä siinä sitten koluta hyvän näköisiä paikkoja, kun ajobiiliä ei oikeasti saa mihinkään parkkiin. Muutenkin autoilut vedimme perstuntumalla, emmekä oikeastaan vieläkään tiedä, että miten niistä kolmikaistaisista liikenneympyröistä olisi virallisesti kuulunut ajaa…


Sotograndessa oli linturintamalla hiljaista. Töyhtökiuru sentään kuskasi sapuskaa jälkikasvulleen. Sotogranden nurkilla pidimme paussin ja könysimme läheisen mäen päälle, ettei ihan ajeluksi olisi koko päivä mennyt. Stoppi osoittautui onnistuneeksi, sillä sekä käärme- että kolme pikkukotkaa viipottivat komeasti ohi. Saimme myös hieman kosketusta muuhun peruslajistoon; mustapäätaskuja, harmaasirkkuja, etelänsatakieliä ja niin edelleen. Plokkasimme myös kattohaikaran kaukaa horisontista. Laji ei ole todellakaan yleinen eteläisessä Espanjassa, ainakaan tämän matkan perusteella.

Illan tarkat hetket ensimmäisessä hotellissa.


Jatkoimme kukkulan valtauksen jälkeen Sotogranden lintupaikan etsimistä, kunnes jossain vaiheessa putkahdimme oikeaan paikkaan. Evästimme hiekkarannan tuntumassa parkkipaikalla ja samalla ihailimme läheisen raunion seinämillä pesiviä pikkutuulihaukkoja, mustakottaraisia ja kalliokyyhkyjä. Hyvin näytti yhteiselo näillä kolmella lajilla onnistuvan. Lintukohteena Sotogrande oli pettymys, sillä lajisto oli hyvin suppeaa. Muistiin merkitsin ainoastaan neljä heinäkerttua sekä töyhtökiurun. Alue oli paljon kuivempi kuin osasimme odottaa. Paikalta luvattiin sulttaanikanaa sun muuta herkullista lajistoa, mutta alueella oli vain yksi hyvin pieni prutakko, joten eipä kumma, ettei irronnut. Jäimme yöksi Sotogranden keskustaan ensimmäisenä vastaan tulleeseen hotelliin. Hinta oli 60 euroa koko saattueelta. Kaupantekijäisinä ikkunasta tarjoutui näkymä puhelinlinjalle, jossa kökötteli minervanpöllö. Hyvä löytö Tonilta – emme nimittäin nähneet näitä muualla matkan aikana. Uni kutsui kymmenen aikaan. RIMPPAKINTUT AJOISSA MAASTOON LA 19.5. Ensimmäisen lintuaamun herätyksestä voi hyvin päätellä, ettei kukaan meistä paljon panostanut esitietojen hankkimiseen – kännykkä pirisi näet jo aamuneljältä. Eipä siinä mitään, mutta oli pilkkopimeää, eikä auringonsarastuksesta ollut vielä tietoakaan. Lähdimme kuitenkin eiliseen lintupaikkaan jonkin lajin toivossa, lähinnä ehkä ruosteniskakehrääjää hamusimme. Paikalla ei ollut yhtään sen enempää tarjota kuin valoisassa-


Espanjalainen iglu.

kaan – etelänsatakieli sentään ja ensimmäinen silkkikerttu, jonka ääni oli todella helppo oppia tuntemaan. Lisäksi minervanpöllö huuteli jossain etäämmällä. Tuuli oli sen verran voimakas, että retki jäi pikavisiitiksi. Palasimme takaisin hotellille, huilasimme vielä puoli tuntia, söimme aamupalan ja hyppäsimme Fiatin kyytiin puoli kuudelta, jolloin oli muuten vieläkin säkkipimeää. Vuokra-autossa oli mystinen turbovaihe, jonka huomasi jossain 50 kilsan tuntivauhdin kohdalla – kosla otti tuntuvan spurtin aivan yhtäkkiä, eikä tätä hienoa efektiä voinut kuin nauraa. Tällä kertaa päätimme vain suunnata lounasta kohti sen kummemmin välittämättä lintupaikkaoppaan nuotituksista. Hyvä ratkaisu. Etsimme pitkään sopivaa stoppipaikkaa, mutta kuten jo aiemmin huomasimme, ei sellaisia ollutkaan. Ainoa potentiaalinen paikka oli joku luonnonpuisto, mutta tie päättyi ”militaria”-kylttiin. Se siitä. Peukaloinen sentään soidinsi täyttä häkää voimakkaasta tuulesta huolimatta.

Rannalla piipersi lukuisia mustajalkatyllejä.

Alepponmännikköä suojelualueella.


Rannan ötököitä. Jatkoimme auringon hiljalleen noustessa Gibraltarin ohi, kunnes vastaan tuli komean näköinen niitty, ja vieläpä pysähdyspaikalla varustettuna. Lyhyellä tarkastamisella kirjasimme ylös yli 20 hanhikorppikotkaa, ruostepääskyjä, useita heinäkerttuja, lyhytvarvaskiurun ja läjän mustapäätaskuja. Toni löysi tien toiselta puolelta alepponmänniköstä etelänpuukiipijän. Läheinen metsä paljastuikin Playa de Los Lancesin (Tarifa Beach) suojelualueeksi ja sen takana häämötti merenranta. Siispä rannalle. Teimme pitkän kävelylenkin rannalla ja nähtävää riitti mukavasti: kaksi keltanokkaliitäjää, viitisenkymmentä mustajalkatylliä, 30 pulmussirriä, suosirrejä, pitkäjalka, harmaahaikara, kolme keltavästäräkkiä ja nummikirvinen. Hienointa oli kuitenkin seurata Marokon puolelta tulevia, aivan meren pintaa pitkin lipuvia haara- ja mehiläishaukkoja. Muutto oli komeaa ja lyhyessä ajassa ynnäsimme 22 milkkaria ja 55 pernistä. Voi vain kuvitella kuinka upeaa on seurata muuttoa pääkallopaikalla, kun tuhannet pedot ja haikarat muuttavat ylitse. Palasimme loppumatkan männikön halki ja yhytimme sieltä iberiantiltaltin. Täytyy myöntää, että aika hailakka kokemus, vaikka elis olikin. Tiltaltti, joka ääntelee toisin kuin meikäläinen, that´s it. Kävelylenkin kruunasimme sapuskalla, joka oli tosin aika köyhänlaista johtuen kovasta hintatasosta. Eli ei toisaalta häävi kruunaus, mutta emme kuitenkaan totaalisessa nälässä voineet elää. Seuraavat sävelet olivat selvät – Sierra de la Platan vuorelle mars! Löysimme perille suhteellisen helposti, ja tällä kertaa saimme jopa hieman apua lintupaikkaoppaastamme. Toki ensimmäinen yritys vei meidät täysin väärään paikkaan, mutta kun toinen onnistui, niin prosentti oli hyvä aiempiin verrattuina.

Rannan kahlaaja-antia.

Marokosta lipuvia haarahaukkoja.


Blues Brothers A & T on the beach.


Sierra de la Plataa etsimässä. Vuori oli upea, emmekä voineet muuta kuin ihailla maisemia. Paikka oli kuuluisa hanhi- ja pikkukorppikotkista sekä kafferikiitäjistä. Ensin mainitut jättipedot olivatkin hyvin hollilla, samoin nuori ja vanha pikkukorppikotka. Leppoisaa katseltavaa kerrassaan. Petorintamalla oli muutenkin meno päällä, sillä haarahaukkoja kertyi 114 lisää ja mehiläishaukkoja viipotti vielä 45 kipaletta. Lisäksi näimme ruskosuo- ja varpushaukan, kaksi nuolihaukkaa sekä kaksi käärmekotkaa ja pikkukotkan. Ei hassumpi saldo yhdeltä vuorelta. Läheisen jyrkänteen laidalla kieppui myös pari kalliopääskyä, mutta kafferikiitäjät olivat kadoksissa. Ainoa havaittu kerttu oli samettipääsellainen. Varpuslinnuista runsaimpina esiintyivät tiklit, joita oli yhteensä satoja. Antti kävi välillä hakemassa auton alhaalta, sillä vaikka vuori oli armeijan aluetta, niin eipä tarkkailua näyttänyt juuri olevan. Hakumatkalla Antin silmäkulmaan vilahti punapäälepinkäinen, mikä oli hetken harmittavaa, sillä meikäläinen ei mokomaan ollut aiemmin törmännyt. Vuoren laella retkeilimme jälleen porukalla, mutta linturintamalla oli yllättävän hiljaista. Toisaalta, vuorokauden kuumin aika oli käsillä. Näkymät olivat silti huikeat ja auringonpaistetta oli mukava nautiskella. Alastulomatkalla samainen punapäälepinkäinen näyttäytyi onneksi vielä auliisti uudelleen. Vuoren huumaa.

Ylimieliset apinat.


Vuoren valtias, hanhikorppikotka.

Oli aika vaihtaa maisemaa. Nyt suuntasimme luoteeseen Barbaten kosteikoille, jossa meitä odotti muun muassa suosirrejä, isosirri, neljä tundrakurmitsaa, pari karikukkoa, kolme kuovia ynnä muita kahlureita, jotka pääsivät koristamaan retkipinnalistaa. Loistavin havis oli kaksi kapustahaikaraa. Erikoisia veijareita edustivat violetinsävyiset ravut, joita oli tuhansittain – tai oikeammin kymmentuhansittain – kosteikolla. Aika uskomaton näky, kun tajusimme, että kaukana olevat pienet pisteet olivatkin kaikki eläviä.

Vuokrabiili poseeraa.

“Yo man!” Takana siintää Afrikka.


Itse Barbate oli nihkeä paikka, joten se sai jäädä pian taakse. Emme löytäneet edes kauppaa sieltä. Myös seuraava kylä, Vejer, oli kaupaton. Manailimme ikuisuudelta tuntuneen ajan (eli lähes kaksi tuntia), että missä hiivatissa ne kaikki Espanjan kaupat oikein ovat. Nälkä painoi miehiä ja tunnelma kiristyi. Oli lauantai, joten sapuskaa sai ilmeisesti vain ravintoloista. Kyllähän niitä kauppoja olisi oikeasti ollut noissa ohitetuissa kylissä, mutta olivat kiinni. Ostimme jotain ensiapua eräältä Essolta, joka ei tosin Esso edes ollut. Ostoskoriimme taisi jäädä sitruunamuffinsseja, joista jokainen meistä sai selvän yliannostuksen loppumatkan aikana (lue: olivat halpoja). Helpotus oli kuitenkin kaivattua, mutta Chiclana jäi silti meidän mustalle listalle. Ilta alkoi tehdä tuloaan ja kulutimme jälleen pitkän tovin etsimiseen, tällä kertaa hakusessa oli hotelli. Jostain se kuitenkin tupsahti vastaan, eikä kukaan edelleenkään tiedä paikan nimeä, jossa yövyimme. Englanti-Espanja-Englanti-Suomi-Espanja-Englanti-Espanja -väännön jälkeen jouduimme maksamaan 75 euroa seurueen majoituksesta, mikä tuntui aika älyttömän isolta summalta, varsinkin kun äijät olivat turruttaneet itsensä ensin kaupan ja sitten hotellin etsimiseen. Pääasia kuitenkin, että pääsimme punkkaamaan, koska päivä oli pitkä. Illalla Tonilla oli pakki sekaisin ja Antti oksensi. Alku oli siis lupaava. Kaikesta huolimatta aamulla valkopääsorsajahtiin… KANIINISAFARI OHDAKENIITYLLÄ SU 20.5. Heräsimme puoli kuudelta aamulla ja tien päällä olimme jo heti kuuden jälkeen. Lähdimme tarkoituksella pimeällä liikkeelle, sillä ajoa oli jonkin verran. Kevyt sade ei tosin nostanut kauheasti retkifiiliksiä. Kohteena oli pari mielenkiintoisen oloista järveä, jotka kantavat nimeä Lagunas de Puerto Real. Tällä kertaa onni oli jälleen myötä, sillä oikea tienhaara löytyi jollain konstilla, vaikka oppaan mukaisia valkoisia merkkikiviä emme missään nähneet. Hiekkatiellä vilisti hulppea määrä villikaniineja; puhutaan siis sadoista, ei vain kymmenistä. On siinä viljelijöillä riesaa kerrakseen. Sateesta huolimatta aloitus oli lupaava, sillä ensimmäisen järven yllä lenteli 15 pääskykahlaajaa. Laji oli odotuslistalla kärkipäässä ja pitkään ollut toivelistalla muutenkin, joten hymyä irtosi. Nyt ymmärrämme hyvin, että miksi nimi on juuri pääskykahlaaja – sen ver-


Kotilo ja piikkejä pienimmästä päästä.

ran erehdyttävästi lentotyyli muistuttaa pääskysiä, että nimeäminen on osunut hyvin kohdalleen. Saapuminen heti aamuhämärässä oli hyvä päätös, sillä kahlaajat katosivat pian, emmekä enää nähneet niitä loppupäivän aikana. Äänimaisemaa koristivat useat etelänsatakielet ja heinäkertut, joiden äänet olivat jo ”syvällä betonissa”. Ensimmäisen altaan anti oli pääskykahlaajia lukuun ottamatta varsin kehnoa, mutta saimme sentään lisätä sinisorsan ja silkkiuikun retkilistaan. Myös ruokosirkkalinnun sirinä oli tervetullut lisä. Koska sen kummempaa ei ollut tarjolla, päätimme kiertää järven ympäri, sillä toiselta puolelta näkisi kakkosjärven. Alussa kuului outo ääni, jonka kuvasin havikseen seuraavasti ”rytmikäs puuskutus ka-tsu-tsu”. Ääni jäi mysteeriksi, vaikka kovin tutulta kuulosti. Kävelylenkki (lue: raatelulenkki) muodostui ikimuistettavaksi kokemukseksi, jota toiset muistelevat mielellään, toiset eivät. Ainakin Toni lukeutuu porukkaan, joka haluaa sulkea taakseen mustat muistot tältä retkeltä. Järveä ympäröivät tiiviit ohdakekasvustot, joita ei voinut kiertää. Alkumatka meni ihan mukavasti, vaikka ohuen vaatekerran takia polvissamme alkoi tuntua epämiellyttävä pistely. Se oli kuitenkin vasta alkua. Sade sentään loppui, mutta kasvillisuus oli kuitenkin litimärkää. Alussa ohdakkeet olivat inhimillisen kokoisia, hetken päästä ihmisen kokoisia ja suurempiakin. Kun ohdakkeiden koko alkoi olla luokkaa ”tästä et kulje läpi”, alkoi Antin ja Tonin suusta kuulua pientä vastarintaa, tosin Antti oli henkisesti vielä mukana, koska toisessa altaassa saattoi olla mitä tahansa. Tonia mahdolliset elikset eivät enää vähääkään kiinnostaneet, kun matkaa oli taitettu jo kilometrin luokkaa. Antin suusta kuului perinteinen kommentti: ”Tää on just tätä Santun kanssa. Aina jotain överimatkoja, voi sviddu!” Jatkona seurasi: ”Siellä toisessa altaassa olis kans syytä olla jotain, prkl!” Pahin vaihe oli, kun vastaan tulivat yli kaksimetriset maarianohdakkeet, joiden kukintoja reunustaa skalpellinterävät piikit, valmiina iskemään tunkeilijaan. Kasvustoista ei nähnyt edes kunnolla läpi, eli sissimeininkiä oli ilmassa. Toni ei puhunut enää mitään. Ja jos puhuikin, niin viesti tuli hyvin perille. Mutta, eihän sitä kesken voida jättää reissua. Vihdoin aukesi hieman näkymää ja pääsimme altaiden välimaastoon, jossa pienet ohdakkeet tuntuivat naurettavilta verrattuna äskeiseen koitokseen. Polvet olivat jo niin turtana, ettei pikkuohdakkeista enää ollut vastusta. Niille saatoimme isotella hetken, mutta maarianohdakkeet olivat päällikköjä, niille ei auottu.


Punapyy.


Linturintamalla oli aika hiljaista, tosin niiden etsimiseen ei energiaa liiennyt kauheasti, kun oli ohdakkeet vastassa. Heinäkerttuja kuulimme sentään tasaiseen tahtiin. Toisen altaan antia olivat muun muassa kolme punapäänarskua, harmaasorsat sekä ryti- ja rastaskerttunen. Kovan luokan yllättäjä oli kääpiöhuitti, joka äänteli vain hyvin vähän aikaa – luultavasti säikähti meitä. Työvoitto! Muita mukavia olivat pensaskerttu ja kalasääski. Jostain tiheän rantakasvillisuuden joukosta kuulimme sulttaanikanamaisia ääniä, mutta varmistusta emme saaneet. Yritin houkutella Antin ja Tonin kiertämään vielä toisen altaan, ettei olisi tarvinnut mennä samaa reittiä takaisin. Asialle ei lämmetty kovin paljon: ”Jumaliste! Kato nyt tonne – siellä on tätä samaa paskaa vastassa. Ei varmaan mennä”. Tarkemmin ajateltuna, matkaa olisi saattanut olla tuplasti tulomatkan verran, ja jos se olisi ollut samanlaista, niin olisi varmaan kyynel jos toinenkin vierähtänyt reissaajien poskille. Täytyy myöntää, että kyllä minäkin valitin olosuhteista, ei se mitään herkkua ollut. Siispä samaa reittiä takaisin, eli sama rumba oli vastassa. Silloin kun vastassa ei ollut miehenmittaiset ohdakkeet, niin saimme hyppiä ruostuneiden piikkilankojen yli, tai sitten oli molempien yhdistelmää. Yksi maarianohdake otti ilmeisesti nokkiinsa meidän mekastuksesta ja tuikkasi terävällä piikillään meikäläistä oikeaan kämmeneen pikkusormen yläpuolelle. Hetken hiljaisuus ja huuto. Kirpaisi aika tavalla, kun piikki upposi syvälle. Olin katsovinani, että piikki olisi katkennut ihon sisään, mutta en ollut varma, eikä selkeää jälkeä näkynyt. Myöhemmin samaan kohtaan turposi punainen ”pyramidi”, mutta en edelleenkään nähnyt piikkiä. Ajattelin, että se on vain muuten ärtynyt. Useita päiviä myöhemmin lentokoneessa sain kiskottua 1,5 senttisen piikin pois – ihmekös tuo jos hieman pikkusormen hermoissa tuntui ilkeälle muutaman päivän ajan… Järvien välissä huomasimme jonkinlaisen ajouran, jota pitkin tepastelimme loppumatkan. Ura kiersi ensimmäisen järven toiselta puolelta. Jos olisimme vilkaisseet lintupaikkaoppaan karttaa, niin olisimme huomanneet, että juuri sitä pitkin toiselle järvelle olisi täytynyt alun perin tulla, eikä sännätä suin päin ohdakepöpelikköön. Loppumatka autolle oli yllättävän helppoa. Lähellä pääte-etappia Toni huomasi aidan alla olevan kaniinin, joka oli jumissa jossain. Nauroimme hetken, koska se näytti hölmöltä. Sitten huomasimme, että se onkin jäänyt kiinni silmukka-ansaan, jonka ansakeppi oli pääs-


Mitättömän pienet piikit.


Antti ikuistamassa Tonin vaipumista “passiiviin”. syt maasta irti, joten silmukka kaulan ympärillä se yritti päästä karkuun. Toni oli kyseisen kaniinin pelastava enkeli ja vapautti sen silmukasta kitumasta. Joistain kohdista kaniini oli jo hiertynyt verille, mutta muuten hyväkuntoinen. Kuinkahan paljon kaniineja metsästetään pyydyksillä, joihin ne jäävät kitumaan pitkäksi ajaksi? Loppumatkan yllätyksenä löysimme paksujalan, pikkutyllin, kolme fasaania sekä jättikokoisia punkkeja vaatteistamme. Sekin vielä. Ei muuta kuin auton luona vaatteet pois ja tarkastusta tekemään. Koska suomalaiset punkit kantavat epämiellyttäviä tauteja, niin ajatus näiden jättipunkkien kantamista sairauksista ei ollut houkutteleva. Tarkastuksessa huomasimme myös, että polvemme valuivat verta – ohdakkeita todellakin oli paljon ja ne sattuivat. Oli uskomaton helpotus päästä vihdoin autolle syömään eväitä ja miettiä missä juuri kuljimme. Toni vaipui niin sanotusti ”passiiviin”, vaikka kaniinin pelastus piristi hetkellisesti hänen mieltään. Eipä voi toisaalta syyttää, kun matkamittariin kertyi yli viisi kilometriä taivalta ohdakkeiden joukossa. Pilvipoudassa jatkoimme autolla kohti kolmatta järveä, joka oli hieman kauempana. Pian koitti riemun hetki, kun tien ylitti kolme punapyytä – äärimmäisen hienoja lintuja! Samalla välähti, että aamuinen ”katsu-tsu”-ääntelijä oli punapyy. Kuvaus osui aika hyvin kohdalleen, sillä Lintuoppaassa vastaava on ”ka-tseh-tseh”.


Kolmannen järven etsiminen oli epätoivoista touhua, sillä ajo-ohjeet olivat täysin käsittämättömiä. Saatoimme lopulta löytää oikean paikan. Jos löysimme, niin se oli kuivunut täydellisesti. Ajo-ohjeissa olisi voinut mainita, että tie kulkee yksityisen pihan läpi – ei sitä ihan heti eksy toisten pihoihin. Havaintoja tuli kuitenkin muun muassa pikkukotkasta, tuulihaukasta, turturikyyhkystä ja neljästä haarahaukasta. Kuivuneen järven kohdalla oli 70 lehmähaikaraa naakkaparven kera. Lisäksi kolme hanhikorppikotkaa ja kattohaikara päätyivät havaintovihkoon. Hauskinta oli nähdä, että Toni oli tosiaan täydellisesti passiivissa. Eihän sen pitäisi hauskaa olla, mutta kyllä Anttikin nauroi kippurassa, kun Toni rupesi avautumaan kunnolla: ”Mitä helkkaria mää täällä teen? Koko aamu on rämmitty jossain ohdakkeissa. Mää tulin tänne ottamaan aurinkoa ja rentoutumaan. Onko tää sitä, HÄ?! Mulla oo muutenkaan fyrkkaa ja nyt kaikki menee tähän, ohdakkeissa rämpimiseen! Missä ne palmut ja uima-altaat on?”. Monologi oli toimiva ja uskottava. Antti ikuisti Tonin passiivissa ja minä ikuistin hetken, jolloin ikuistus tapahtui. Se siitä. Kohti uusia seikkailuja. Seuraavalla kerralla ohdakkeet saavat jäädä. Fiatin nokka kohti Laguna de Medinaa ja menoksi. Kohteen löysimme pitkähkön ajomatkan päätteeksi helposti ja siihen oli selvästi käytetty pitkä penni EU-rahaa – puitteet olivat erinomaisessa kunnossa. Pyörätuolipitkoksia pitkin pääsimme vaivatta kulkemaan suuren järven rantavyöhykettä pitkin. Haittapuolena olivat tosin sateen ensioireet. Lajistoa oli mukavasti ja ennen kaikkea massaa jota penkoa. Tähän mennessä emme juuri määrillä olleet mässäilleet. Järvessä pulikoi yli sata nokikanaa, joiden joukosta Antti löysi koirasvalkopääsorsan. Jeah, kova laji plakkarissa, ja vieläpä komea sellainen. Pikkulintupuolta edustivat viisi silkkikerttua ja etelänsatakieltä sekä punapäälepinkäinen. Heinäkerttuja oli tietenkin kymmenittäin.


Epämääräisiä dokumentteja parista kovasta lajista: kruununokikana ja valkopääsorsa. Tovin kuluttua sain kaivettua esiin yksinäisen kruununokikanan, joka oli niin ikään tavoitteena. Loistolaji taas! Otus oli sen verran lähellä, että pystyimme erottamaan siniharmaan nokan. Perspuoli on yllättävän selkeästi korkearyhtinen verrattuna perusnokikanaan. Toni sen sijaan löysi retken ensimmäisen pikku-uikun. Sateen voimistuessa talsimme lintutorniin, joka poikkesi suomalaisista rakennelmista oleellisesti – oikeastaan on väärin puhua tornista. Kyseessä oli ennemmin katettu katselulava. Käytännössä laitos olisi kelvollinen, mutta suttuisten pleksien takia katselu oli sanalla sanoen ärsyttävää. Mikäli pleksejä ei olisi ollut, niin rakennelma olisi saanut arvosanakseen täyden kympin. Seinillä oli opastauluja järven lajistosta. Vaikka näkyvyys oli heikko, niin sateen vuoksi päivystimme katoksessa jonkin aikaa. Mukavia havaintoja olivat muun muassa harmaa- ja rääkkähaikara, 20 harmaasorsaa, 14 mustakaulauikkua ja 32 punapäänarskua. Lähipuskassa piilotellut samettipääkerttu aiheutti hetkellisesti sydämenjyskettä, sillä se oli kastellut höyhenpukunsa sen verran lahjakkaasti, ettei määritys onnistunut kovin helposti. Paikka oli pian katsastettu. Söimme kaikki loput eväämme ja lähdimme etsimään pientä lamparetta, joka oli reitin varrella. Kyseinen prutakko oli kuivunut, joten havainnot jäivät nolliin. Pikaisen palaverin tuloksena suuntasimme Fiatin keularitilän Quadalquivirin lintupyhättöön. Välillä teimme radikaalin tempun ja kurvasimme huoltoasemalle syömään ensimmäisen lämpöisen ruoan koko matkan aikana. Ranskalaiset tomaattikastikkeen ja tunnistamattomien lihatuotteiden kera oli yhtä riemua. Hintaa oli vain 7,60, euroa eli ei kauhean kova. Antti ja Toni siemaisivat jopa kaffeet aterian päälle. Olin jo huomaavinani pieniä piristymisen merkkejä Tonissa. Huoltsikan muut tuotteet olivat niin kalliita, että

Tonilla edelleen haikeutta olemuksessa.


Kahdeksan euron “ilmava” leipä.

Emme päässeet tämän lähemmäksi rusketusta.

ostoskoriin päätyi vain ylikalliita leivoksia (isoja versioita sitruunamuffinsseista – täysin samaa tavaraa, mutta eri formaatissa) sekä jäätelöt. Elämä risaiseksi! Jatkoimme valtatietä pötsimme pullollaan. Oli itse asiassa aika hieno tunne pitkästä aikaa syödä hieman liikaa. Löysimme kahden tähden hotellin pian ja saimme huoneen 75 euron hintaan. Hotellin alakerrassa oli ravintola ja hillittömät karkelot meneillään. Kävimme vielä lähiajelulla katsastamassa paikkoja. Kaiken kaikkiaan seudut olivat aakeita laakeita. Päädyimme erään kanaalin reunalle, jonka pohjalla vilisti parikymmentä pitkäjalkaa ja avosettiä poikasineen sekä pari rantasipiä. Havikseemme tarttui myös kattohaikara ja mustajalkatylli. Illalla Antti ja Toni herkuttelivat vielä uudella kahviannoksella ja ostivat halvinta ruokaa mitä oli saatavilla; kahdeksan euron ison vaalean leivän ja yhdeksän euron makkaran. Muuten hyvä, mutta leipä oli lähes pelkkää ilmaa – Toni puristeli seuraavana päivänä nyrkin kokoisesta palasta sokerikuution kokoisen suupalan! Maku oli sentään ihan ok, mutta makkara oli jotain niin ihmeellistä, ettei oudommasta väliä. Vaikka kukaan meistä ei ole oikeasti kronkeli ruoan suhteen, niin tämä makkara jäi syömättä. Maku oli niin kuvottava, että vieläkin puistattaa, kun ajattelee sitä. Antti yritti kyllä kovasti vakuuttaa, ettei se niin kamalaa ole: ”No, eihän tää niin pahaa oo, kyllä tätä ny voi syödä.” 15 sekunnin päästä kommentti oli: ”Hyi v##ttu, aivan järkyttävää!” Yritystä oli loppuun asti, mutta maku selätti miehet.

Yhdeksän euron herkkumakkara saksittavana.


FLAMINGOJEN VILINÄÄN MA 21.5. Aamulla heräsimme jo kello 5.20, koska Quadalquivirin jokisuistoon oli matkaa noin 50 kilometriä. Matka meni taas säheltäen, emmekä yksinkertaisesti löytäneet perille lintupaikkaoppaan avulla. Lopulta kysyimme golfhotellin vartijalta opastusta, minkä ansiosta löysimme oikean osoitteen muutamien mutkien jälkeen. Suuret Salinaksen suola-altaat avautuivat pian edessämme ja ensimmäiset flamingot lensivät horisontissa. Läheisimmät altaat olivat tyhjillään, mutta pian näimme flamingomassat aamun sarastaessa. Avosetteja, pitkäjalkoja ja muita kahlaajia oli aivan tolkuttomasti. Suosirriä, pulmussirriä, pikkusirriä, tylliä, mustajalkatylliä, rantasipiä, punajalkaviklo ja niin edelleen. Havaintovihkossani lukee, että pikkutiiroja oli ihan simona. Mukavia havaintoja olivat myös kaksi kalatiiraa ja korppi. Käppäilimme jonkin verran altaiden reunoja ja seuloimme putkilla lintupaljoutta. Lähellä kalasteli pikkutiirojen joukossa kymmeniä mustatiiroja ja rannoilla flötkötteli kasa etelänharmaalokkeja. Pian kaukoputkeeni osui kova laji, varsinkin Antille, jolta mokoma vielä puuttui, nimittäin kaitanokkalokki. Vaikka lokit eivät ole meikäläisen lempiryhmä, niin jotkin lajit ovat kaunista katseltavaa. Kaitanokkalokki on yksi niistä, joita kelpaa katsella pidempäänkin. Varpuslinnuista runsaita lajeja olivat tutut heinä- ja samettipääkertut. Runsain oli kuitenkin keltavästäräkki. Kiuruista yritimme vääntää vaikka mitä, mutta kaikki osoittautuivat töyhtökiuruiksi. Suola-altaat olivat näky vailla vertaansa ja katseltavaa riitti jokaisella suunnalla.


Neropatit I.

Neropatit II.


Haikarayhdyskunta.

Koska paikka oli laaja, suuntasimme seuraavaksi Pinar de Monte Algaidan suojelualueelle, joka on pääosin alepponmännikköä. Kylttien mukaan alue oli saanut EU:lta tukirahaa 300 000 euroa, mikä näkyi konkreettisesti ainakin osittain, sillä puistossa on hyvät opasteet ja ainoan lampareen rannalla komeilee naamioitu katselukoju, johon mahtuu useita ihmisiä yhtä aikaa. Kojusta avautui hieno näkymä haikarakoloniaan, jossa oli esillä noin 150 silkkihaikaraa, liuta lehmähaikaroita ja kymmenen yöhaikaraa. Rantaruoikosta löysimme ensimmäisen pikkuhaikaran. Vesiäispuolen helmiä olivat seitsemän valkopääsorsaa. Myös kaksi pikku-uikkua ja kaksi merihanhea olivat mukavia lajeja. Rastaskerttunen raksutti kojun laidalla ruoikossa, välillä piilossa, välillä hyvin esillä. Metsä oli lajistoltaan varsin yksipuolista, mutta retkeilimme siellä silti melko pitkään siniharakoiden toivossa. Peruslajistoa olivat muun muassa varpuset, pikkuvarpuset ja kymmenet etelänpuukiipijät. Erikoisempia lajeja olivat viisi pikkukotkaa, turturikyyhky ja uutena tuttavuutena vuoriuunilintu. Pidimme evästauon jonkin ihmeellisen rituaalipaikan vieressä. Aikamme pähkäiltyä, tulimme siihen tulokseen, että alepponmänty (Pinus halepensis) on tavallinen on mänty (P. sylvestris), jonka rungosta on sahattu oksat pois siten, että vain latvaan on jätetty tuppo. Kaikista männyistä näytti nimittäin olevan karsittu oksia pois, vaikka kyse on luonnonpuistosta. Evästyksen jälkeen jatkoimme tietä metsiköiden halki, jolloin saavuimme valtaisan, avoimen alueen äärelle. Näkyvyyttä oli sen verran mukavasti, että havaitsimme muun muassa haarahaukkoja ja 15 hietatiiraa. Kaukana olleet pedot jäivät väreilyn vuoksi määrittämättä, mutta kymmenien kaartelijoiden habitukset natsasivat parhaiten haarahaukkaan. Varpuslintujen parhaimmistoa olivat rastaskerttunen ja kaksi tavallista harakkaa. Siniharakat jäivät lopultakin löytymättä.


Riemua ev채spaikalla.


Kurvasimme vielä Donanan suuntaan, jossa oli vastassa lisää suola-altaita. Kahlureita oli ensimmäisten altaiden tavoin viljalti kehissä, samoin flamingoja. Saimme jopa luettua yhden lukurenkaan. Joen toisella puolella Donanan ilmatilassa oli totaalinen kaaos, kun tirppaa lensi melkoisessa hässäkässä suuntaan jos toiseenkin. Toni oli silti nähtävästi vielä toipumisvaiheessa eilisestä koitoksesta ohdakeparatiisissa, sillä miekkonen katosi teille tietämättömille yhtäkkiä. Antin kanssa ihailimme lintujen liikennettä ja laskimme, että pelkästään yhdessä kohtaa ilmassa oli noin 300 pitkäjalkaa. Aika meininkiä! Chlidonias-tiiroja oli lennossa kymmenittäin ja retkipinnaksi poimimme valkoposkitiiran ja kaksi pronssiiibistä. Tunnelmaa virittivät lisäksi seitsemän kaitanokka- ja kymmenen naurulokkia. Kun Toni ilmestyi takaisin jostain, jatkoimme köröttelyä hissukseen kohti Trebuljenaa. Lyhyellä aikavälillä tapahtui paljon, sillä odotetun marmorisorsan löysimme viereisestä ojasta, isohaarahaukka kierteli tien yllä ja pensassirkku päivysti aidalla. Töyhtökiuruja viiletti joka puolella. Läheisellä kosteikolla lymysi nokikanojen joukossa jokunen liejukana, mutta sulttaanikana jäi edelleen löytymättä. Ajoimme kylien läpi, tankkasimme ja hoksasimme, että siesta on kello 14–18. Antti otti ns. semiraivot ja sai ansiokkaasti nimekseen ”Ella Negativo”. Tätä siivitti varmaankin hieman aiemmin tapahtunut tilanne, jossa auton pohjaan jysähti tuntuvasti kivi, minkä takia jotain rahinaa kuului menovehkeestämme koko ajan. Samalla totesimme, että Fiatissa on maavaraa noin kananmunan verran. Ei auttanut kuin suunnata seuraavaan määränpäähän, joka oli Grazaleman kylä vuoristossa. Antti pyyhälsi lähes koko matkan ohimosuoni pinkeenä, ja selvästi ”Ella Negativon” fiilis ei ollut korkealla. Nälkä oli tosiaan jo kohtalaisen kova, eivätkä kaupat olleet auki vielä pitkään aikaan. Ajomatkalla liitimme retkilistaan niittysuohaukan. Pysähdyimme myös komealla näköalapaikalla fiilistelemään noin kymmenen kilometriä ennen Grazalemaa. Antin kireys kaikkosi kuin tuhka tuuleen ja Tonikin osoitti selvästi piristymistä, koska maisemat vaihtuivat tuon tuosta. Pysähdyksen saldoa olivat esimerkiksi käärmekotka ja useampi hanhikorppikotka. Maisemat olivat jo hulppeita ja vuorikotkan kuva kiilui jo silmissämme.


Marmorisorsan plokkasimme viereisest채 ojasta.


Antti “semiraivon” jäljiltä. Ilme ei värähdäkään...

Grazalema osoittautui koko retken kohokohdaksi. Sitä voi hyvin luonnehtia matkan kliimaksivaiheeksi. Paikka pursusi vuoristokylän idylliä. Aika oli yksinkertaisesti pysähtynyt. Hieno tunne. Vastaanottomme hoitivat alppivarisparvi ja pieni kalliopääskyporukka. Kahden tähden hotelli 69 euron kokonaishintaan oli taattua laatua. Lähellä oli superhalpa mercado ja kävellen pystyimme tutustumaan vaivatta kylään. Tunnelma kohosi korkealle ja Toni ponnisti itsensä pois passiivista, ja Antin ”Ella Negativo” jäi historiaan. Kävimme hakemassa alueen kartan ja tutustuimme sen avulla vaellusreittiin, jonka valitsimme seuraavalle päivälle. Myöhemmin kävelylenkin tulosta oli kuusitiainen, punarinta, kaksi muuttohaukkaa, pikkukotka ja kaksi iberiankultarintaa. Päivän lajimäärä oli matkan suurin, 99 lajia. Illalla alkoi sataa vettä, joten pöllöjen kuunteluun ei tarjoutunut mahdollisuutta. Kunhan vain aamulla ei sataisi. VUORISTOPATIKOINTIA TI 22.5. Kello soi 6.30, 7.00, 7.30, 8.00 ja 9.00, eli kyttäsimme aamulla sateen loppumista. Yöllä satoi voimalla koko ajan ja välillä ukkonen jyrähteli niin, että varmasti koko kylä heräsi. Lähtöasemiin pääsimme vasta klo 10.20, jolloin aloitimme nousun vuorelle eväiden, kameroiden ja kaukoputken kera. Kaikki oli märkää ja sadepilvet velloivat yläpuolella uhkaavina. Tonin eilisiltainen ripuli oli onneksi kaikonnut. Heti ensi metreillä kuulimme ensimmäisen vuoriuunilinnun. Nousimme tasaista tahtia ja kirjasimme kaikki yksilöt vihkoon. Aika pian löysimme kaukoputkella korkeuksista kaksi kalliovarpusta, joista Antti nappasi itselleen eliksen. Hieno alku! Ihailimme koko ajan huikeita maisemia, jotka komistuivat metri metriltä. Nousun alkuvaiheessa oli pitkään mäntymetsää, minkä vuoksi tunnelma oli kotoinen. Metsäosiota seurasi vehreä ”kraateritasanko”, jonka pohjakasvillisuus muistutti paikoin pihanurmikkoa. Seuraavaksi Antti hokasi upean vuorisirkun ja mustataskun – aivan loistavia lajeja puski! Kerttuja yritimme löytää useaan otteeseen, mutta huonolla tuloksella.


Lähtökuopissa kohti vuoren huippua.

Kraaterista nousu johti hieman jyrkkenevää rinnettä ylöspäin. Sumu teki tuloaan. Vaatetta olisi saanut olla hieman enemmän mukana, mutta tunnelma oli silti kaikilla korkealla. Lähellä huippua alkoi olla arktiset olosuhteet, sillä tuuli puhalsi kylmästi ja sumu – joka taisi tosin olla pilveä – rajoitti näkyvyyden vain 50 metriin. Kaikki kuitenkin halusivat jatkaa, ja lopulta vaiva palkittiin vuoren valloituksella – 1 564 metriä! Huipulla söimme eväät tuulensuojassa ja yhtäkkiä taivas aukeni kuin tilauksesta – aivan kuin esirippu olisi vedetty pois edestämme. Näkyvyyttä oli sairaalloisesti, mutta petoja emme löytäneet. Lähdimme kuitenkin alas voittajina. Kerttusmeiningit onnistuivat vihdoin, kun saimme kiikareihimme ääntelevän rusorintakertun. Samalla varmistui aiemmin kuultujen kerttujen määritys – samoja veijareita olivat. Paluumatka meni rattoisasti, ja Toni kuvaili varmaan 150 ruutua kasvikuvia. Kukkaloisto oli yksi hienoimmista vuoren piirteistä. Kraateritasangolta löysimme pikkupensaskertun, rusorintanaaraan, vuorisirkun ja yhteensä kolme mustataskua. Ilmatilassa kieppui 45 alppivariksen kööri. Patikointireitin varrelta laskimme seuraavasti lintuja: sinirastas 5, keltahemppo 13, mustaleppälintu 10, tikli 8, mustapäätasku 1, töyhtötiainen 1, peukaloinen 7, punarinta 13, mustarastas 14, vuoriuunilintu 13, kuusitiainen 1, etelänpuukiipijä 6, hemppo 8, alppivaris 55, kalliovarpunen 2, talitiainen 6, pyrstötiainen 5, mustapääkerttu 4, punapyy 8, peippo 3, pensassirkku 1, viherpeippo 2, mustatasku 3, vuorisirkku 2, kangaskiuru 1, sinitiainen 2, hanhikorppikotka 2, närhi 2, samettipääkerttu 1, pikkupensaskerttu 1 ja rusorintakerttu 10.


Maniac ja Kelju K. Kojootti.

Vuorisirkku oli komeaa katseltavaa.


Kukkaloisto oli upeaa.


Mustatasku oli vuoren parasta antia.

Kiikaroitavaa riitti kauas horisonttiin.


Kipparikalle puhumassa ilmalle.


Mukavan kivikkoinen reitti.


Huono n채kyvyys ei lannistanut cliffhangereita.

Korkean paikan leiri.


Huipulla tuulee.


VALLOITETTU HUIPPU! Reissun jälkeen vedimme kevyemmät lomatamineet niskaamme, koska aurinko porotti jo täyttä häkää. Loppupäivän aikana rentouduimme, tutustuimme kylään, ostimme matkamuistoja ja tuliaisia sekä postikortteja. Jossain välissä staijasimme puoli tuntia vuorikotkan toivossa, mutta listaan laitoimme ”vain” 25 hanhikorppikotkaa, kaksi pikkukotkaa, käärmekotkan, kaksi mehiläishaukkaa, pari sinirastasta sekä parisataa räystäspääskyä ja kolmisensataa kiitäjää, joiden joukossa oli yksi alppikiitäjä. Koska kylä oli niin viihtyisä, päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi. RONDAN KAUTTA MALAGAAN KE 23.5. Aamuherätyksestä emme tällä kertaa stressanneet, koska varsinaisia suunnitelmia ei ollut. Tarkoituksenamme oli vain huristaa lähemmäksi Malagaa, koska seuraavana päivänä oli edessä lento Suomeen. Aurinkoisena aamuna oli haikea jättää Grazalema taakse, sillä vaellusreittejä olisi ollut hollilla useiksi päiviksi, jopa viikoiksi. Päivä kului nopeasti, vaikka emme varsinaisesti retkeilleet. Pysähdyimme useilla paikoilla, mutta mainittavia havaintoja ei tullut. Lintuiluvire ei tosin ollut muutenkaan huipussaan – lomailufiilis oli enemmänkin valloillaan. Ja mikäpäs siinä. Päivän aikana näimme kuitenkin muun muassa 91 hanhikorppikotkaa, 30 vaaleakiitäjää, 74 kalliopääskyä, yhden rusorintakertun, 50 mustakottaraista, vuorisirkun ja korkkitammia. Reittimme kulki Rondan halki Välimeren rannalle samalle valtaväylälle, jota pitkin olimme aiemmin ajaneet länteen. Marbella, Fuengirola ja Torremolinos jäivät taakse ja suunnistimme etsimään majoitusta. Ennen Malagaa pysähdyimme vielä Rio Quadalhorcen lintupaikalla, joka oli mukava loppuruiske matkalle. Parhaita havaintoja olivat yhdeksän valkopääsorsaa, matkan toinen pikkuhaikara, kalatiira, harjalintu, kolme silkkikerttua, kaksi rytikerttusta, nokivaris ja riuttatiira. Malagan keskustaan emme halunneet mennä, joten kuikuilimme siellä täällä, kunnes eksyimme lentokentän laidalle miellyttävään hotelliin, jonka pihapiirissä asusteli mehiläissyöjiä ja munkkiaratteja. Illan toimenkuvaan kuului löhöily ja korttipeliturnaus.


Bisnesmiehet Antti ja Toni.

Juipit meditoimassa.


Näkymää Grazaleman keskustassa.

PALUUPÄIVÄN TYLSYYTTÄ TO 24.5. Paluupäivät ovat lähes poikkeuksetta tylsiä, sillä kaikkeen pitää varautua ja esimerkiksi lentokentällä pitää olla hyvissä ajoin etukäteen. Lento lähti illalla vasta kymmenen jälkeen, joten päivää kuvaa odottelu. Hotellilta lähdimme Malagaan iltapäivällä. Autonvuokrauspaikkaan navigoimme kunnollisten karttojen avulla hieman helpommin kuin sieltä pois. Lentokentällä odottelimme viitisen tuntia. Samalla pelasimme korttia, söimme väkisin viimeiset sitruunamuffinssit ja kertasimme matkan tapahtumia. Jos matkalta pitää mainita yksi paikka, johon jokainen meistä mieluiten palaa, niin se on kiistatta Grazalema. Upea paikka, jossa on nähtävää monessa mielessä. LOPUKSI Tämän kertomuksen kuvitus on pääosin allekirjoittaneen tuotosta, mutta myös Tonin ja Antin kuvia on joukossa paljon. Kiitokset Antille ja Tonille reissusta, joka ei heti unohdu... Hola!


Laji

18.5.

19.5.

20.5.

21.5.

22.5.

23.5.

24.5.

Yhteensä

Merihanhi

-

-

-

2

-

-

-

2

Ristisorsa

-

-

-

2

-

-

-

2

Harmaasorsa

-

-

25

2

-

-

5

32

Sinisorsa

-

-

60

40

-

-

-

100

Marmorisorsa

-

-

-

1

-

-

-

1

Punapäänarsku

-

-

35

20

-

-

-

55

Punasotka

-

-

6

50

-

-

20

76

Valkopääsorsa

-

-

1

7

-

-

9

17

Punapyy

-

-

7

-

8

-

-

15

Fasaani

-

-

4

-

-

-

-

4

Pikku-uikku

-

-

2

3

-

-

-

5

Silkkiuikku

-

-

35

40

-

-

-

75

Mustakaulauikku

-

-

14

-

-

-

-

14

Keltanokkaliitäjä

-

2

-

-

-

-

-

2

Pikkuhaikara

-

-

-

1

-

-

1

2

Yöhaikara

-

-

-

10

-

-

-

10

Lehmähaikara

40

35

120

200

-

-

-

395

Rääkkähaikara

-

-

1

-

-

-

-

1

Silkkihaikara

-

2

5

250

-

-

5

262

Harmaahaikara

-

1

2

40

-

1

44

Kattohaikara

1

8

2

10

-

1

-

22

Pronssi-iibis

-

-

-

2

-

-

-

2

Kapustahaikara

-

2

-

2

-

-

-

4

Flamingo

-

-

1 500

-

-

-

1 500

Mehiläishaukka

6

110

-

1

2

35

-

154

Haarahaukka

-

142

10

60

1

-

-

213

Isohaarahaukka

-

-

-

1

-

-

-

1

Pikkukorppikotka

-

2

-

-

-

-

-

2

Hanhikorppikotka

-

32

3

15

27

91

-

168

Käärmekotka

1

2

-

1

1

1

-

6

Ruskosuohaukka

-

1

20

5

-

-

-

26

Niittysuohaukka

-

-

-

1

-

-

-

1

Varpushaukka

-

1

-

-

-

-

-

1

Hiirihaukka

-

1

1

-

-

-

-

2

Pikkukotka

3

1

1

7

2

-

-

14

Sääksi

-

-

2

1

-

-

-

3

Pikkutuulihaukka

3

sp. 3

-

sp. 5

-

sp. 4

sp. 1

3

Tuulihaukka

5

-

1

2

-

-

-

8

Nuolihaukka

-

2

-

-

-

-

-

2

Muuttohaukka

-

-

-

2

-

1

-

3

Kääpiöhuitti

-

-

1

-

-

-

-

1

Liejukana

-

-

2

25

-

-

1

28

Nokikana

-

-

130

150

-

-

25

305

Kruununokikana

-

-

1

-

-

-

-

1

Pitkäjalka

-

2

17

800

-

-

10

829

Avosetti

-

4

20

1 200

-

-

-

1 224

Paksujalka

-

-

1

1

-

-

-

2

Pääskykahlaaja

-

-

25

12

-

-

-

37

Pikkutylli

-

-

1

-

-

-

1

2

Tylli

-

85

1

30

-

-

1

117


Laji

18.5.

19.5.

20.5.

21.5.

22.5.

23.5.

24.5.

Yhteensä

Mustajalkatylli

-

90

5

20

-

-

-

115

Tundrakurmitsa

-

4

-

1

-

-

-

5

Töyhtöhyyppä

-

-

1

5

-

-

-

6

Isosirri

-

1

-

-

-

-

-

1

Pulmussirri

-

30

-

-

-

-

-

30

Pikkusirri

-

-

-

1

-

-

-

1

Suosirri

-

120

-

70

-

-

-

190

Kuovi

-

3

-

2

-

-

-

5

Punajalkaviklo

-

30

-

50

-

-

1

81

Rantasipi

1

1

2

10

-

-

-

14

Karikukko

-

2

-

4

-

-

-

6

Naurulokki

-

-

-

10

-

-

-

10

Kaitanokkalokki

-

-

-

9

-

-

-

9

400

400

800

400

-

20

50

2 070

Hietatiira

-

-

-

30

-

-

-

30

Riuttatiira

-

-

-

-

-

1

-

1

Kalatiira

-

-

-

2

-

-

1

3

Pikkutiira

-

1

1

120

-

-

-

122

Valkoposkitiira

-

-

-

5

-

-

-

5

Mustatiira

-

-

1

60

-

-

-

61

Kalliokyyhky

400

200

40

60

30

50

50

830

Sepelkyyhky

5

-

4

4

1

3

-

17

Turkinkyyhky

7

50

10

5

-

20

15

107

Turturikyyhky

-

-

1

2

-

1

-

4

Käki

-

-

-

-

-

1

-

1

Minervanpöllö

1

1

-

-

-

-

-

2

Tervapääsky

3 000

250

200

150

300

150

80

4 130

Vaaleakiitäjä

sis. sp.

2

-

-

-

30

-

32

Etelänharmaalokki

Alppikiitäjä

-

-

-

-

1

-

-

1

10

-

-

-

-

15

15

40

Harjalintu

-

-

-

3

-

-

1

4

Munkkiaratti

2

-

-

-

-

10

15

27

Käpytikka

1

-

-

-

-

3

-

4

Lyhytvarvaskiuru

-

1

-

5

-

-

-

6

Töyhtökiuru

8

20

30

250

-

40

15

363

Kangaskiuru

-

-

1

-

1

2

-

4

Kiuru

-

-

3

2

-

-

-

5

Törmäpääsky

1

-

-

-

-

-

-

1

Kalliopääsky

-

3

-

2

-

74

-

79

Haarapääsky

80

100

50

100

30

30

20

410

Ruostepääsky

6

6

2

1

-

3

-

18

Räystäspääsky

200

60

40

150

200

400

200

1 250

Nummikirvinen

-

1

-

-

-

-

-

1

Keltavästäräkki

-

3

4

120

-

-

8

135

Virtavästäräkki

2

1

-

-

-

-

-

3

Västäräkki

3

-

-

-

-

-

-

3

Peukaloinen

-

1

-

-

8

4

-

13

Mehiläissyöjä

Punarinta

-

-

-

2

13

-

-

15

Etelänsatakieli

3

3

15

-

1

3

-

25

Mustaleppälintu

1

-

-

-

10

-

-

11


Laji

18.5.

19.5.

20.5.

21.5.

22.5.

23.5.

24.5.

Yhteensä

Mustapäätasku

7

25

40

10

1

5

-

88

Kivitasku

-

1

-

-

-

-

-

1

Mustatasku

-

-

-

-

3

-

-

3

Sinirastas

-

-

-

2

7

-

-

9

Mustarastas

40

20

3

6

14

30

8

121

Kulorastas

-

-

-

-

-

1

-

1

Ruokosirkkalintu

1

-

2

1

-

-

-

4

Rytikerttunen

-

-

3

1

-

-

2

6

Rastaskerttunen

-

-

3

8

-

-

-

11

Taiturikultarinta

1

-

3

1

-

-

-

5

Iberiankultarinta

-

-

-

2

-

-

-

2

Mustapääkerttu

1

1

1

2

4

3

1

13

Pensaskerttu

-

-

2

-

-

-

-

2

Pikkupensaskerttu

-

-

-

-

1

-

-

1

Rusorintakerttu

-

-

-

-

10

1

-

11

Samettipääkerttu

7

15

20

25

1

10

-

78

Heinäkerttu

4

15

60

30

-

-

15

124

Silkkikerttunen

-

1

10

-

-

-

3

14

Vuoriuunilintu

-

-

-

2

13

2

-

17

Iberiantiltaltti

-

1

-

-

-

1

-

2

Tulipäähippiäinen

-

-

-

-

6

-

-

6

Harmaasieppo

1

1

-

5

-

-

-

7

Pyrstötiainen

-

-

-

-

5

1

-

6

Töyhtötiainen

-

-

-

-

2

1

-

3

Kuusitiainen

-

-

-

1

1

-

-

2

Sinitiainen

6

-

-

2

4

6

-

18

Talitiainen

-

-

-

10

6

15

-

31

Pähkinänakkeli

2

-

-

-

-

-

-

2

Etelänpuukiipijä

1

1

-

40

-

-

-

42

Etelänisolepinkäinen

1

1

-

-

-

-

-

2

Punapäälepinkäinen

-

1

3

-

-

-

-

4

Närhi

-

-

-

-

2

2

-

4

Harakka

-

-

-

2

-

-

-

2

Naakka

2

50

70

-

-

30

-

152

Alppivaris

-

-

-

13

55

4

-

72

Nokivaris

1

-

-

-

-

-

1

2

Korppi

-

-

1

2

-

-

-

3

Mustakottarainen

80

200

1

150

10

50

20

511

Varpunen

400

500

200

800

30

200

70

2 200

Pikkuvarpunen

-

-

-

40

-

-

-

40

Kalliovarpunen

-

-

-

-

2

-

-

2

Peippo

4

2

-

2

3

30

-

41

Keltahemppo

12

3

-

5

20

30

7

77

Viherpeippo

3

2

-

5

2

1

1

14

Tikli

150

400

70

150

30

50

30

880

Hemppo

3

10

10

1

8

15

-

47

Pensassirkku

-

-

-

1

1

-

-

2

Harmaasirkku

5

20

20

50

2

20

-

117

Vuorisirkku

-

-

-

-

2

1

-

3

49

67

70

99

45

50

36

149

Lajeja yhteensä


Matkan reitti ja kohteet

100 km Trebujena Salinas Grazalema

Malaga

Ronda

Tuntematon yöpymispaikka Lagunas de Medina Cadíz

Lagunas de Puerto Real Tuntematon yöpymispaikka

Marbella

Sotogrande Barbate Gibraltar Sierra de la Plata

Marokko

Tarifa Beach

Fuengirola


Espanja 2007  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you