22 KOEKEITTIÖN VINKKI
MUREA LIHAUUTUUS "HK:n uudessa Valikoitua-tuotesarjassa on käytetty suomalaista nuoren naudan lihaa. Se on hienosyistä ja mureaa ja väriltään hieman tavallista vaaleampaa. Kokeilin tuotesarjaan kuuluvaa naudan etuselkää. Se sopii parhaiten pitkään haudutettaviin ruokiin, esimerkiksi lihapatoihin tai ylikypsäksi uunilihaksi. Yrttisessä lihapadassa (ks. viereinen resepti) etuselkä kypsyi ihanan mureaksi yrttien, punaviinin ja itse keitetyn lihaliemen kanssa." LAURA HALONEN, K-koekeittiö
23
Pakkaspäivän pata Hitaasti hyvää tulee, erityisesti kun lihapata saa muhia uunissa punaviini-yrttikylvyssä.
Yrttinen lihapata 6 A NNOSTA | YLI 60 MIN H INTA 3 ,45 �/A NNOS* 1 pkt (n. 1, 3 kg) HK valikoitua suomalaista naudan etuselkää n. 2 rkl Flora kokin salaisuus kasvi- ja voiöljyseosta 2 (200 g) sipulia 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna n. ¾ tl suolaa ½ tl mustapippuria ½ ruukkua (n. 1/3 dl) Pirkka tuoretta timjamia hienonnettuna 2 oksaa tuoretta rosmariinia ½ l lihalientä 3 dl punaviiniä 1. Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Poista suurimmat
rasvat ja kalvot ja leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Ruskista lihapalat padassa rasvassa useassa erässä. Mausta lihat suolalla ja mustapippurilla. 2. Kuori sipuli ja leikkaa se lohkoiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Lisää lihat, sipulit ja valkosipulit sekä yrtit pataan. Kaada pataan lihaliemi ja punaviini. 3. Kuumenna pata kiehuvaksi. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 3 tuntia tai kunnes liha on mureaa. Voit kypsentää padan myös liedellä miedolla lämmöllä kannen alla. Lisää tarvittaessa vettä kypsennyksen aikana. 4. Poista lopuksi rosmariininoksat ja tarkista suola. Tarjoa lihapata perunoiden tai riisin kanssa.
Mitä tänään syötäisiin? MTV3 pe 5.2.
OSTOSLISTALLE
Flora Kokin salaisuus on voiöljyn sekä rypsi- ja auringonkukkaöljyn seos.
56 PIRKKA k - r u o k a . f i
UUTUU
S
HK Valikoitua Naudan etuselkä n. 1,3 kg. Sopii uunissa haudutettaviin ruokiin, ylikypsäksi valmistettuna pihveihin ja nyhtölihaksi. Kaupoissa helmikuun alussa.