Muikkupatakukko 6 ANNOSTA, YLI 60 MIN
n. 1 kg tuoreita muikkuja voita 1 sipuli 2 pkt (à 140 g) Pirkka pekonia 1 1/2 dl tilliä hienonnettuna 1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria KUORITAIKINA
2 dl Pirkka ruisjauhoja ripaus suolaa 1 rkl Pirkka rypsiöljyä 1 dl kylmää vettä
1 Perkaa muikut poistamalla pää ja sisälmykset.
Huuhtele kalat nopeasti juoksevan veden alla. 2 Voitele pata. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna pekonit ja ripottele osa padan pohjalle. Lado pataan kerroksittain muikkuja, sipulia ja pekonia. Ripottele väliin tilliä, suolaa ja mustapippuria. Levitä päälle pekonia. 3 Sekoita jauhot, suola ja öljy kylmään veteen. Ota kuoritaikinasta pieni nokare koristelua varten. Taputtele ja kauli taikinasta pyöreä, padan halkaisijaa reilumpi kansi ruisjauhoja apuna käyttäen. Nosta taikinalevy pataan ja painele kiinni padan reunoihin. Kauli lopputaikina ohueksi levyksi. Ota levystä pienellä (kalanmuotoisella) muotilla kuvioita. Kostuta koristeiden alapuoli vedellä ja paina patakukon pintaan. 4 Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 min. Laske lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista 1 tunti. Nosta päälle kansi ja paista edelleen 1 tunti. Ruodot pehmenevät pitkään kypsennettäessä. 5 Tarjoa lämpimän patakukon kanssa voita. Ravintosisältö/annos (n. 225 g) energiaa 425 kcal, proteiinia 34 g, hiilihydraattia 10 g, rasvaa 28 g
Wasabi-tuorejuustosilakat 6 ANNOSTA, 30–60 MIN
600 g silakkafileitä 1 tl suolaa 2 rkl wasabia 1 pkt (180 g) Pirkka
Kevyt maustamatonta tuorejuustoa PINNALLE
1 rkl Pirkka Luomu voita 1/2 dl ruohosipulia hienonnettuna
2 rkl ruiskorppujauhoja
1 Levitä silakkafileet työlaudalle
3 Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin
nahkapuoli alaspäin ja ripottele pinnalle suolaa. Sekoita wasabi tuorejuuston joukkoon. Levitä seos fileille. 2 Taita fileet kalan muotoon ja lado ne voideltuun, matalareunaiseen uunivuokaan. Ripottele silakoiden pinnalle ruiskorppujauhot ja lisää lopuksi pieniä voinokareita.
20 minuuttia. Koristele ruohosipulilla. Tarjoa wasabisilakat perunasoseen ja raastesalaatin kanssa. Ravintosisältö/annos (n. 130 g) energiaa 190 kcal, proteiinia 18 g, hiilihydraattia 4 g, rasvaa 11 g
10/2012
61