3 Omena-ruismaljat
8 ANNOSTA
200 g (8 palaa) ruisleipää (esim. Vaasan & Vaasan ruispaloja) 75 g voita tai margariinia 1 1/2 dl fariinisokeria 1 tl kanelia ripaus inkivääriä OMENAHILLOKE
750 g happamia omenoita (kotimaisia tai Jonagold) noin 1 dl sokeria 1 dl vettä 1/2 dl sitruunamehua 1/2 tl kanelia 1 tl vanilliinisokeria 2 rkl konjakkia LISÄKSI
1 prk (2 dl) Pirkka vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (sitruunamelissanlehtiä tai puolukoita)
1. Hienonna leivät monitoimikoneessa tai veitsellä muruiksi. 2. Sulata voi pannussa, lisää fariinisokeri, mausteet ja leipämurut. Paista noin 10 minuuttia, kunnes leipämurut ovat rapeita. Jäähdytä. 3. Kuori omenat tarvittaessa, kuutioi ja pane kattilaan. Lisää sokeri, vesi, sitruunamehu ja kaneli. Hauduta omenoita miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, välillä sekoittaen. 4. Hilloke on valmista kun omenat ovat pehmenneet mutta eivät vielä kokonaan soseutuneet. Ota kattila levyltä ja mausta vanilliinisokerilla sekä konjakilla. Anna jäähtyä. 5. Vaahdota vaniljakastike. 6. Annostele lasien tai jälkiruokamaljojen pohjalle ensin leipämuruseosta, sitten omenahilloketta ja lopuksi vaniljakastiketta. Koristele annokset sitruunamelissanlehdillä tai puolukoilla. Ravintosisältö/annos (n. 150 g) energiaa 1260 kJ / 300 kcal proteiinia 3 g hiilihydraattia 47 g rasvaa 11 g
Jäätelömaljat 3 € (kpl) ja kylpyammetarjotin 45 €, Asko. Hackmanin Memorylusikat 322 € (setti), Iittalan Jars-purkit 21,90 ja 23,90 sekä Annika-tabletti 4,90 € (2 kpl), Kodin Ykkönen. Iittalan Kivi-tuikut 12,99 € (kpl), K-citymarket.
TÄYTE
50 g voita tai margariinia 1/2 dl sokeria noin 1 rkl kanelia VOITELUUN
kananmunaa PINNALLE
raesokeria Iittalan Aika-espressokuppi 9,90 ja -lautanen 4 € sekä Annika-kaitaliina 7,90 €, Kodin Ykkönen.
40
PIRKKA 10 / 2007
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Sekoita joukkoon muna, suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikinaa hyvin. Lisää pehmeä rasva jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Alusta, kunnes taikina on tasaista ja irtoaa käsistä sekä kulhon reunoista. Taikina saa olla pehmeää. 2. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä. Kaada taikina leivinpöydälle ja vaivaa tasaiseksi. Kauli taikinapala 30 x 60 cm:n suuruiseksi levyksi. Levitä päälle pehmeä rasva ja ripottele pinnalle sokeria ja kanelia. Taita levy kolmeen osaan. 3. Leikkaa levystä terävällä veitsellä tai taikinapyörällä noin 2 cm:n levyisiä nauhoja. Kierrä nauhat kevyesti kierteelle ja muotoile rinkeleiksi leivinpaperin päälle pellille. 4. Kohota hyvin liinalla peitettyinä. Voitele rinkelit munalla ja koristele raesokerilla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Ravintosisältö/annos (n. 60 g) energiaa 930 kJ / 225 kcal proteiinia 5 g hiilihydraattia 30 g rasvaa 10 g
4 Pullarinkelit
NOIN 15 KPL
2 1/2 dl maitoa 25 g hiivaa 1 kananmuna 1 tl suolaa 1 dl sokeria 1 tl kardemummaa noin 7 dl Pirkka luomuvehnäjauhoja 100 g margariinia tai voita