Työurana kristillinen teatteritaide – kokemuksia kirkkodraaman kentältä Teksti ja kuvat: Liisa Kosonen
K
ristillisen teatteritaiteen juuret ulottuvat keskiajalle, jolloin se oli merkittävin teatterimuoto Euroopassa. Katolinen kirkko suosi Raamattuun perustuvia näytelmiä, koska tavallinen kansa ei ymmärtänyt latinankielisiä jumalanpalveluksia. Tekstejä kirjoitettiin usein luostareissa ja alkuun vain papit esittivät näitä pelkistettyjä näytelmiä. Vähitellen taidelaji kehittyi; lisättiin pukuja, henkilöhahmojen luonteenpiirteitä ja huumoriakin ja rooleja annettiin myös maallikoille. Suosion yhä vain kasvaessa, esitykset piti siirtää kirkkotiloista ulos portaille tai kaduille ja toreille, joissa niitä esitettiin vankkureilta käsin. Tavoitteena oli uskon vahvistaminen, helvetinpelon herättäminen ja pyhimysten roolin korostaminen. Tekniikan avulla tuotiin esille taivaan ihanuus ja kidutusten julmuus helvetissä. Koska näytelmiä esitettiin suurina kirkollisina juhlapyhinä ja ne saattoivat kestää useita päiviäkin, vastuu piti aikaa myöten siirtää maallikoille. Perinne jatkui 1600-luvulle asti ja vain yksi säie ulottuu sieltä nykyaikaan. Vuonna 1632 Oberammergaun kyläläiset lupasivat Jumalalle, että jos Hän säästää heidät Euroopassa riehuneelta rutolta, he ryhtyvät esittämään kärsimysnäytelmää säännöllisin vä-
liajoin. Kylä säästyi ja esitykset ovat pyörineet siitä saakka, lähes 400 vuotta, joka 10. vuosi. Nykyään esityksiä on jopa 250 kertaa kunakin esitysvuonna ja katsojia tulee kaikkialta maailmasta. Rooleissa on kolmoismiehitys ja varsinaisia näyttelijöitä noin 800. Kylä elää pitkälti tästä näytelmäperinteestä. Voi vain arvella, miten kova kisa käydään päärooleista! Parhaillaan on sen esitysvuosi ja suuri unelmani toteutumassa, sillä elokuussa olen itsekin lähdössä Oberammergauhun.
Kirkkotaide Suomessa Kirkkoteatteri rantautui Suomeen nykymuodoissaan 60-luvun lopulla, pioneereinaan Marjatta Haapanen ja teologi Lilja Kinnunen-Riipinen, joka teki myöhemmin väitöskirjansakin ”Teatteri kirkossa vai kirkko teatterissa” tältä saralta. Muistan itsekin, miten 60-luvulla teatteria pidettiin syntinä ja miten esitysten viemistä vielä itse kirkkotilaan karsastettiin! No, teatterikipinöitä ei saatu tukahdutettua ja 80-luvulla tekijöiden joukkoon liittyi mm. Tytti Issakainen, joka on kirjoittanut lukuisia näytelmiä kristillisen teatterityön käyttöön. Olen harvoin nähnyt ja tehnyt liturgista kirkkodraamaa, joka on symboliikkaa käyttävä esitysmuoto, mutta draKärsimysnäytelmän tekijäkaarti Kirkkonummelta v. 2010.
18
