Skip to main content

Repliikki 1/20

Page 1

1/2020

REPLIIKKI Suomen Harrastajateatteriliitto

1


Teatteri on yhteisö Pääkirjoitus Minna Autere aas kerran on minulla tuoreessa mielessä kokemus vahvoista tunnekuohuista teatterissa, joka sai aikaan erilaisia elämyksiä; innostusta, rentoutta, onnea, iloa, naurua, itkua, kyyneleitä, jännitystä, kauhua, rakkautta, pelkoa, huolta, noloutta, ahdistusta, lamaannusta, ihastusta, kiintymystä, luottamusta, surua, pettymystä, kaihoa, ikävää, vihaa, ärtymystä, kateutta, yllätyksellisyyttä, nautintoa, huojennusta jne. jne. Esitys saa aikaan paljon erilaisia tunteita. Jos nämä tunteet välittyvät katsojalle, mitä kaikkea käyvätkään läpi työryhmän jäsenet projektin aikana. Teatteri on tunteiden kirjoa. Teatteri koskettaa. Teatteri välittää. Teatteri on nautinto, johon voi heittäytyä. Teatteri on hetken seikkailu tuntemattomaan maailmaan, jossa jokainen voi kokea omanlaisensa näytelmän. Teatteri on viestitystä ja kerrontaa, jossa jokainen esiintyjä ja katsoja luo oman tarinansa. Teatteri on yhteisö, jossa jokaisella on oma paikkansa. Teatteri osallistaa. Teatteri voi olla elinikäinen harrastus ja elämäntapa. Teatteri olemme me kaikki yhdessä, niin näyttelijät, teatterin työntekijät (käsikirjoittaja, lavastaja, valosuunnittelija, puvustaja, tekniikka, kuiskaaja, ohjaaja jne.) katsojat ja muu teatterinväki (kahvilatyöntekijät, järjestysmiehet, narikka jne.), jotka yhdessä jaamme kokemuksen. Teatteri on suuri perhe, yhteisö. Teatterin avulla moni lapsi, nuori, aikuinen, eläkeläinen, ujo ja rohkea löytää oman tapansa ilmaista tunteitaan ja vahvista itsetuntoaan. Teatteri on elämää, jossa saa olla mukana. Teatteri on merkityksellinen kokemus, jonka vaikuttavuutta ei voi rahassa mitata. Olen mukana Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksessa jakamassa yhteisiä kokemuksia ja mahdollistamassa erilaisia

SISÄLTÖ 1/2020 Pääkirjoitus: Teatteri on yhteisö 2 Vuoden Harrastajateatteri 2020 3 Kekseliäisyyttä ja luovuutta, kiitos 6 Teatterityökalu nimeltä budjetti tuotannon tukirankana 8 Kari Kinnaslampi – Iltavirkku syntymästä lähtien 9 Vuoden Kantaesityspalkinto: Voittoisa teksti versoi musiikista 12 Palkitulle teatterille löytyi koti vanhasta Meijeristä 14 Yleisötyöstä puhtia harrastajateattereille 15 Rahaa saa pankista - ohjaajan Ohjaajapankista 16 Työurana kristillinen teatteritaide 18 Koulutuskalenteri kevät 2020 22 SHT tiedottaa 22 ja 23 Kokouskutsu 23 Teatteri Peili 24 2

elämyksiä. Liiton kotisivut tarjoavat tukea ja tietoa alan harrastajille. Repliikki-lehti nostaa esille ajankohtaisia aiheita ja tutustuttaa meitä harrastajateatterimaailmaan eri puolilta Suomea. Sari tekee toimitussihteerinä erinomaista työtä. Meillä on todella sitoutunut, ammattitaitoinen ja loistava henkilökunta sekä aivan mahtavat vapaaehtoiset, jotka toimivat eri puolella Suomea mahdollistaen mahdollisimman monen teatteriharrastajan osallistumisen toimintaan. Olen äärettömän iloinen siitä, että sain olla mukana valitsemassa Vuoden Harrastajateatteria. Paljon Onnea Lapin Ylioppilasteatterille valinnasta! Olen erittäin onnellinen sitä, että olen päässyt osallistumaan katsojana Harrastajateatterikesän monipuoliseen ohjelmaan ja nauttinut siitä kesäviikonloppuna Jyväskylässä. Suomen maa on täynnä upeita teatteriryhmiä ja loistavia esityksiä, joita toivoisin ehtiväni näkemään nykyistä enemmän. Kiitos, kun saan olla mukana kohtaamisissa ja hetkissä, jotka eivät unohdu. Antoisaa harrastajateatterivuotta 2020!

Minna Autere Harrastajateatteriliiton hallituksen jäsen Vesaisten keskusliitto

REPLIIKKI

1/2020

T

Suomen Harra stajateatteriliitto

Kannen kuvassa Lapin ylioppilasteatteri: tarina maailmankaikkeudesta. Kuva: Jussi Pohjavirta

Päätoimittaja Merja Laaksovirta Toimitussihteeri Sari Jaatinen Painopaikka Keski-Suomen Painotuote Oy Ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava nro 2.6.2020 Painos 650 kpl Ulkoasu ja taitto Idea Illuusia, Merja Hammar, Raahe Yhteystiedot www.shtl.fi • sht@shtl.fi


Vuoden Harrastajateatteri 2020 – Lapin ylioppilasteatteri Rovaniemen tarmokas ja väsymättömältä vaikuttava Lapin ylioppilasteatteri pokkasi Vuoden Harrastajateatteri -tunnustuksen sopivasti 40-vuotisjuhlavuotensa lähtötelineissä.

Ennen räjähdystä Ohjaus: Esa-Pekka Tuppi Käsikirjoitus: Amanda Landström, Juho Peuraniemi, Teemu Ylimaunu Kuva: Jussi Pohjavirta Kuvassa: Dana Hautanen, Saleh Hasan, Elina Heikkinen, Aleksandra Heikkinen, Niina Herrainsilta, Ante Jalvela, Essi Lakanen, Erica Niemelä, Oona Ojanen, Krista Riekkinen, Henri Tapio

3


J

uhlavuosi alkoi LYT:llä viime marraskuussa ensi-iltansa saaneen ”Tarina maailmankaikkeudesta” -näytelmän esityksillä. LYT-aktiivi Ruusu-Maria Lappalaisen kirjoittama ja ohjaama näytelmä oli visuaalinen ilotulitus, jossa pohdittiin onnellisuutta ja muita suuria olemassaolon kysymyksiä. Esitykset päättyivät tammikuun lopussa. Teatterin puheenjohtaja Risto Ukkonen kertoo juhlavuoden näyttävän tässä kohdassa vuotta hyvin jäsenistönsä näköiseltä. – Aikamoisia suunnitelmia kytee. Ensimmäinen iso produktio tulee keväällä ja sitä nyt herätellään. Näytelmästä tulee alumni-ohjaus eli Rovaniemen Teatterin näyttelijä Markku Köngäs, yksi LYT:n perustajajäsenistä, tulee ohjaamaan, Ukkonen raottaa juhlavuoden esirippua. Yksi viikonlopun tuotanto on tulossa jäsenistöltä ja Maiju Saikkosen ohjaama ”Aika hauska masennusnäytelmä” palaa ohjelmistoon uudestaan. Näytelmää myös tarjotaan talon ulkopuolelle tilausesityksinä. Näytelmä palkittiin Vuoden Teatteritekona Nätti Gaalassa 2.2.2020. – Se kannatti lämmittää uudestaan, se on niin hyvä jut-

tu. Uusintakierros lähti työryhmän omasta halusta, koska aihe koettiin niin tärkeäksi. Sitä esitetään vielä maaliskuussa. Esityksen kevätkauden ensi-ilta on 11. maaliskuuta. Saikkonen muuten avasi hauskalla, terävällä ja koskettavalla ”Hyväksytty”-monologillaan viimesyksyisen Koutateatterikatselmuksen Tervolassa nostaen samalla koko katselmusviikonlopun riman melkoisen ylös. Lapin ylioppilasteatterissa on tapana tehdä sitä, mikä tuntuu tärkeältä. Tähän kannustetaan jäsenistöä. Ukkonen kertoo uusien tuotantojen olleen hyvin työryhmälähtöisiä, kaikenlaisia elämän ilmiöitä käsitteleviä. – Tekemisemme perustuu taiteellisen vapauden ja yhdenvertaisuuden arvoihin. Tästä nousee myös LYT-henki, jonka ihmiset tietoisesti tekevät. Kulttuuritalo Wiljami, legendaarinen Rovaniemen Kansantalo, on ”lyttiläisille” kuin toinen koti. Siitä tulee tärkeä paikka erityisesti muualta Rovaniemelle tulleille opiskelijoille. Wiljamissa saa olla juuri sitä mitä on ja pääsee tekemään hyvin erilaisia, innostavia teatteritöitä. Ilmapiiri on turval-

Aika hauska masennusnäytelmä Ohjaus ja käsikirjoitus: Maiju Saikkonen Valokuva: Johanna Keränen Vasemmalta oikealle: Sami Pekkala, Jonne Suopajärvi, Kastanja Kumpulainen, Teri Tsokkinen, Ruusu-Maria Lappalainen, Tuomas Toivainen

4


linen ja kannustava. Tästä versoo sitoutuneisuus, jolla toteutetaan vuodessa huikea määrä esityksiä ja muuta toimintaa. Hurjimmillaan toiminta on ollut vuonna 1998: lähes 7000 katsojaa ja 63 esitystä. – Joskus toki tulee notkahduksiakin, mutta aina noustaan, kun korostetaan tekemisen vapautta. Itselleni LYThenki on yksi isoin asia, miksi olen sitoutunut Rovaniemeen. Siellä ovat ystävät ja yhteisö, joka sitoo paikkaan. Teatteri saa löytämään itsestä uusia puolia ja tekee mieli ylittää itsensä. Ukkonen kokee Lapin ylioppilasteatterin aseman Rovaniemellä aivan erityisenä. Katsojakunta on moninaisempaa kuin mitä muun Suomen ylioppilasteattereissa on totuttu näkemään. Kilpailu kaupungin teattereiden välillä on erilaista ­– ei taistelua, vaan toisiaan tukevaa. Tästä yksi esimerkki on rovaniemeläinen Nätti Gaala, esittävien taiteiden palkintogaala, jossa jaettiin tunnustuksia, mutta ei kilpailumielessä. – Rovaniemi on sopivan kokoinen kaupunki esittävän taiteen tekijöille toimia. Tekijöiden kanssa tulee helposti tutuksi, yleisöpohja on moninainen ja alan sisällä kilpaillaan terveellä tavalla, ei kinastellen. Mitään kuilua ei toimijoiden välillä ole. Lapin pääkaupungissa on sirkustoimintaa, tanssiopiskelijoita ja kaupunginteatteri. Ukkonen huomauttaa, että Rovaniemellä on mahdollista työllistää itsensä täysipäiväisenä harrastajana – ja kaikille riittää yleisöä. Rovaniemen Teatterin olemassaolon Ukkonen näkee harrastajien kannalta hyvänä asiana. Ison kaupunginteatterin toiminta tukee myös harrastajien toimintaa. – Se on jatkuvaa vuoropuhelua tekijöiden kanssa. Kurssittajia saadaan kaupunginteatterilta ja itsekin olen siellä avustajana. Pääsee testailemaan erilaisia asioita, eikä yleisö vierasta tätä moninaisuutta. Viime syksynä Lapin ylioppilasteatterille pyrki pari–kolmekymmentä uutta tulijaa. Syksy on hyvä aika järjestää pääsykokeet, koska opiskelijat ovat jo tuolloin asettuneet kaupunkiin. Jäsenistöä valitaan myös avoimen haun kautta. – Haluamme sitoutuneita ihmisiä. Yliopistolaisilla on kiireitä ja siksi olemme siirtyneet avoimesta sisäänmarssimisesta tilanteeseen, jossa heti joutuu ottamaan vähän vastuuta mukanaolostaan. Teatterin tukikohta Kulttuuritalo Wiljami on ollut Lapin ylioppilasteatterin näyttämö 30 vuoden ajan. Perustoiminnot ovat jo siinä rajalla, että mahdutaanko taloon. Remonttisuunnitelmia aletaan kohtapuoliin levitellä pöydille ja ajatus koko tilasta pitäisi Ukkosen mielestä ajatella uusiksi. – Tilantarve kaupungissa on suuri. Omistamme talon tekniikan ja meidän on oltava läsnä, vaikka talossa olisi ulkopuolisiakin käyttäjiä. Suunnitteilla on monenlaisia ehdotuksia. Kesäteatterin suhteen on vielä mietintämyssy päässä. Viime vuonna kesäteatteria ei tehty, joten tänä vuonna on suunnitelmissa tehdä sitä joko Wiljamille tai jalkaudutaan jonnekin. Teatterilla on käynnissä strategiatyö ja pitkälle tulevaisuuteen luotaava suunnittelu. Siinä yhteydessä hahmotellaan myös teatteritilaan liittyvät asiat.

VALITSIJOIDEN PERUSTELUT: Lapin ylioppilasteatterissa osallistetaan ja uskalletaan Lapin ylioppilasteatterin vuosi 2019 on ollut supertyöntäyteinen. Harrastajapohjalta toimivaksi teatteriksi se on ehtinyt aivan jäätävän paljon - ja kaikki tasokasta jälkeä. Erityisesti valitsijatyöryhmän sydäntä lämmitti se, että jäsenistöä ei makuuteta kotona sohvalla roolia odottamassa, vaan heitä osallistetaan ja koulutetaan läpi vuoden. Yhdessä kehittymisestä ja toimintaan jatkuvasti osallistumisesta syntyy hienoa yhteisöllisyyttä, joka näkyy ja kuuluu. Lapin ylioppilasteatteri panostaa myös esimerkillisesti sekä yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Teatteri ei myöskään pelkää tarttua haastaviin tuotantoihin ja se on selvinnyt haasteista hienosti. Teatterin tekeminen on monella osaalueella merkityksellistä ja vaikuttavaa vahvistaen teatterin toimintaa kokonaisvaltaisesti ja kauaskantoisesti. Myönnämme ilolla Vuoden Harrastajateatteri 2020 -tunnustuksen Lapin ylioppilasteatterille. 4.2.2020 Minna Autere, Sari Jaatinen ja Kari Manu

Vuoden Harrastajateatteri 2020 -tunnustusta tavoitteli 20 teatteria Suomen Harrastajateatteriliiton myöntämä tunnustus jaetaan vuosittain hakemusten perusteella valitsijatyöryhmän päätöksellä. Tunnustuksen voi saada teatteri, jonka taiteellinen kunnianhimo ja teatterin asema oman paikkakuntansa henkisenä vaikuttajana on merkittävä – yleisön tai muun yhteistyön kautta. Teatterin toimintaa tarkastellaan erityisesti palkintojakovuotta edeltävän vuoden ajalta. Vuoden Harrastajateatterin valinnasta vastaa Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksen jäsenistä koostuva työryhmä.

FAKTAA: • Lapin ylioppilasteatteri on Rovaniemellä toimiva harrastajateatteri. • Perustettu vuonna 1980. • Teatteri on Ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n jäsen. • LYT järjestää myös teatterialan koulutusta vuosittain. • Toimitilana on kulttuuritalo Wiljami, toiselta nimeltään Kansantalo. • Wiljamin katsomossa on 179 paikkaa. www.lapinylioppilasteatteri.net 5


Kekseliäisyyttä ja luovuutta, kiitos Harrastajateatterikesään pyrkineiden esitysten tallenteiden kanssa hikoilee tänä vuonna ohjaaja-dramaturgi Taava Hakala.

H

arrastajateatterimaailma on tuttu Taava Hakalalle, joka aikoinaan harrasti kunnianhimoisesti teatteria. Valtaisasti töitä paiskineella Hakalalla ei ole kuitenkaan ollut viime vuosina aikaa istua harrastajateattereiden katsomoissa, joten kosketuspinta on vähän lipunut kauemmas. – Aikoinaan minulla oli aika vahva tietämys harrastajakentästä ja erilaisista motiiveista siellä, joten nyt on äärettömän kiva päästä tutustumaan kenttään. Ajankohta tähän on nyt mitä otollisin, Hakala toteaa. Aina ei tule ajatelleeksi suomalaisen harrastajateatterimaailman keskellä eläessä, että muissakin maissa harrastetaan teatteria. Hakalalle on erityisen tuttua ruotsalainen harrastajateatteri, jossa hän on toiminut sekä Uumajassa että Skellefteåssa teatterifestivaaleilla. Siellä on teatteri-intohimon lisäksi tekemisen motiivina suomen kielen ylläpito. Harrastajateatterikesään haluavilta ryhmiltä Hakala ei niinkään toivo mitään. Häntä kiinnostaa nähdä millaisista aiheista teatteria tehdään ja minkä muotoista, millä estetiikalla. – Tosi kiva tutustua siihen, koska minulla ei ole hajuakaan mitä se voi olla. En tule ainakaan pettymään, joten tämä on puoleltani puhdasta kiinnostusta. Hyvä teatteriesitys on Hakalalle kekseliäisyyttä ja luovia ratkaisuja sisältävä juttu. Hän nauttii esityksistä, joissa yhdistellään asioita, liikettä ja yllättäviä rajanylityksiä. – Tykkään kovasti luovasta leikkimisestä. Kekseliäisyyteen liittäisin asiaan lähestymisen uuden tulokulman, jota ei ole itse ajatellut ollenkaan. Hakala on tehnyt teatteria aina siellä missä on kulloinkin asunut. Opiskeluaikoina Tampereella tuli paikallinen ylioppilasteatteri tutuksi. Muutettuaan Lappeenrantaan, hän pisti pystyyn työttömien työpajan tyylisen harrastajaryhmän ja alkoi touhuta heidän kanssaan. Kun tie vei Vaasaan, Hakala meni heti Vaasan ylioppilasteatteriin. Vaasassa hän teki teatteria myös syrjäytyneiden nuorten kanssa. – Vaasan aikana tutustuin ruotsinsuomalaisten harrastajakenttään, joilla on isot festivaalit. Ohjasin Uumajassa.

Taava Hakalalla ei ole nimipäivää. Ainutlaatuinen etunimi on peruja äidin mummolta, jonka nimi oli Gustava. Niskavuori-näytelmiä lukeneet muistavat Hetan sisaren Kustaavan, mutta Aleksis Kivi ehätti ennen Hella Wuolijokea. Seitsemän veljeksen loppuosassa esiintyy Timon piika, laiska Taava. – Vanhempani ovat äidinkielenopettajia ja bongasivat nimeni sieltä, Taava kertoo. 6

Hallundassa Tukholman lähellä on koko Ruotsin kattavat harrastajateatterifestarit ja siellä olen ollut raadissa. Toisessa päässä on näitä ruotsinsuomalaisia pappoja ja mummoja ja sitten ylioppilasteatterin kunnianhimoisia alalle haaveilevia ja syrjäytyneet. Hakalaa voi hyvällä syyllä sanoa teatterin monitoiminaiseksi. Välillä hän haaveili näyttelijänkin ammatista, mutta totesi, ettei se sittenkään sovi. – Keskityn kaikkien muiden tekemiseen. Harjoitusta olen saanut ja hyvin varsinkin harrastajakentällä. Hakala on kirjoittanut musikaaleja, eniten Teatteri Eurooppa Neljälle, dramatisointeja, kesäteatteria – kaikenlaista. Lapsuus- ja nuoruuskaupunkinsa Kemin kaupunginteatteriin hän ohjasi Henki pois -näytelmän. – Olen saanut tyydytystä. Minut on kutsuttu Teatterikesään monta kertaa ja sain ensimmäisen Thalia-palkinnon Rovaniemen teatterin esityksellä. Uralla tosin ei enää ole niin merkitystä. Tottakai teen niin laadukasta jälkeä kuin suinkin, mutta toimin enemmänkin rakkaudesta lajiin. Hakala toivoo teatterikentän uudistuvan. Neljän vuoden pesti Savonlinnassa teatterinjohtajana sai hänet pohtimaan teatterin rakenteita. Johtajan työ oli kiinnostavaa, mutta toisaalta vangitsevaa. – Jos toimii jossain Savossa, pitää koko ajan miettiä myös


sitä millä saadaan katsojia. Ei voi vain kokeilla asioita. Toisaalta, nyt kun palaan freelancer-kentälle, koen olevani vanki myös siellä. Työt ovat mukavia, mutta aika ennaltaarvattavia. Hakala miettiikin tauon pitämistä teatterimaailmasta. Pystyisikö sillä tavoin jotenkin heiluttamaan rakenteita? – On ihanaa, että Turku ja Helsinki tekevät Disney-juttuja, mutta avustusrahoilla tehdään paljon kaupallisia tuotteita ja pienemmät teatterit joutuvat tekemään ennaltaarvattavia juttuja. Siksi teattereiden ”pienet puolet” ovat kiinnostavia. Tulee siellä hitti tai huti, se ei heiluta talon taloutta. Toisaalta taas rakenteissa on välillä voimaakin. Hakala sanoo kokeneensa melkoisen WAU-efektin katsoessaan Oulun kaupunginteatterin Fidelio-oopperan. – En meinannut uskoa silmiäni. Että on näissä rakenteissa mahtavaa voimaa – ja hyvääkin.

Rantasalmen Nuorisoteatterin tuotanto Broadway -musikaalista

(Ikäsuositus 7v) Yksittäiset liput: 040 756 1165 Ryhmät: 040 756 1165 / rantasalmen.nuorisoteatteri@gmail.com

Oriveden opiston kirjoittajalinjan opettaja tuli sanomaan, että Taava susta ei tuu koskaan kirjailijaa, koska et pysty olemaan niin kauaa yksin, mutta teatterissa on tällainen ammattikunta kuin dramaturgi.

Pe 17.4. klo 19 Su 19.4. klo 15 Ti 21.4. klo 11 * Ke 22.4. klo 11* La 25.4. klo 13

Su 26.4. klo 15 Ma 27.4. klo 11 * To 30.4. klo 11 * La 2.5. klo 13 Su 3.5. klo 15

Ti 5.5. klo 11 * Ke 6.5. klo 18 Pe 8.5. klo 19 La 9.5. klo 13

Toteutuu, jos tarpeeksi ryhmävarauksia

Yhteistyössä mukana: Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys, Rantasalmen lukion musiikkiteatterilinja, SAMIedu Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy

KUKA? • Taava Hakala syntyi Jyväskylässä 1968. • Asuu Jyväskylässä Säynätsalossa, mutta kokee itsensä oikeasti kemiläiseksi, sillä perhe muutti Kemiin Taavan ollessa vasta parin kuukauden ikäinen. Kemissä hän kävi lukion ja sieltä lähti Oriveden opiston kirjoittajalinjalle. • Perheeseen kuuluu tekniikka- ja talousalalla työskentelevä aviomies sekä kaksi aikuista poikaa, joista toinen opiskelee biologiaa ja toinen sosiologiaa ja yhteiskuntatieteitä. • Ammatiltaan ohjaaja ja dramaturgi. • Opiskellut Tampereen yliopiston draamalinjalla, mutta opinnot jäivät vain muutamista kursseista kiinni. Elämä tuli väliin – äitiys ja muutto toiselle paikkakunnalle. • Ohjaa tällä hetkellä Kalenteritytöt-näytelmää Oulun kaupunginteatteriin. • Valitsee Harrastajateatterikesän esitykset.

7


Teatterityökalu nimeltä budjetti tuotannon tukirankana Teatterin tekeminen on työtä. Mukavaa sellaista, toteamme me kaikki teatterin harrastajat, amatöörit eli rakastajat. Kaikkeen puuhaamiseen ja työntekoon tarvitaan aina kunnon työkalut, jotta työn jälki tyydyttää kunnianhimoista tekijää. Teksti ja kuva: Jukka Hyde Hytti

T

eatterintekijän yksi keskeisimpiä työkaluja on budjetti. Kunnolla suunniteltu, huolella laadittu, yhdessä arvioitu ja hyväksytty budjetti takaa koko tuotannolle todellisen tukirangan, jonka varaan voi rakentaa aikatauluja, työnjakoa ja kustannusseurantaa ja saavuttaa näin keskittyneen työrauhan. Budjetti toimii myös alati tarkentuvana muistilappuna tuotannon edetessä. Perusbudjetti koostuu kahdesta osasta: kustannusarviosta (paljonko kaikki haluamamme ja tarvitsemamme maksaa?) ja rahoitussuunnitelmasta (mistä saamme riittävästi rahaa toteuttaaksemme kaikki ideamme ja suunnitelmamme?). Kustannusarviota varten kerätään kaikki olemassa oleva tieto heti tuotannon käynnistyessä. Tuottajana toimiva henkilö haastattelee kaikki keskeiset työryhmäläiset, jotka vastaavat esityksen muodosta ja sisällöistä. Ohjaajalla on omat toiveensa, lavastajalla visioita ja kapellimestarikin saattaa haluta hieman korostaa bändinsä roolia puvustuksella ja korokkeilla. Esityksen visualisointia ja äänimaailmaa varten pitää budjetissa varautua materiaalikuluihin ja jopa laitteistokustannuksiin. Lavastukseen arvioidaan ja varataan sen suunnittelijoiden ja rakentajien kanssa tarvittava summa euroja. Pienoismallit ja piirrokset auttavat hahmottamaan tarpeet. Pukusuunnitteluun vaikuttaa roolien määrä, ei näyttelijöiden. Kuvaluonnokset vievät kohti yhteistä visiota. Tarpeistoa pitää sekä lainata että valmistaa. Valosuunnitteluun saatetaan tarvita uusia värikalvoja tai savukone vuokralle. Äänisuunnitteluun halutaan kehittyneempi äänentoistojärjestelmä, jonka määräaikainen vuokraus maksaa, vaikkakin osan siitä tuottaja aikoo sopia käsiohjelmanäkyvyytenä. Näytelmätekstin ja musiikin käytön tekijänoikeuskorvaukset maksavat. Niissä ei voi ajatella säästävänsä, vaan kolle-

8

goille, luovan työnsä tehneille kuuluu lakisääteinen korvaus. Näytelmäagentuureilla on omat selkeät sopimuspohjansa. Teostosta saa tiedot, miten esityksessä käytetystä musiikista tilitetään. Videoiden käyttö tuotannoissa on lisääntynyt. Jos käyttää olemassa olevia videomateriaaleja (esimerkiksi tv:n uutislähetysnauhoitetta), niin tarvitsee luvat Kopiostolta. Laajemmin av-alan (videot, elokuvat) tekijänoikeuksia edustaa ja lupia myöntää Audiovisual Producers Finland, APFI. Jos teatteriryhmä tai -yhdistys maksaa palkkoja, niin ne ovat yleensä yksi suurimmista menoeristä työnantajasivukuluineen. Tuottaja tai yhdistyksen taloudenhoitaja selvittää, milloin ja kenelle voi maksaa palkkiot esimerkiksi verottomina apurahoina ja milloin syntyy työsuhde työnantajan ja työntekijän välille. Muita tuotantokustannuksia ovat viestintä (tiedottaminen ja markkinointi), mahdolliset ylimääräiset tilavuokrat, kuljetuskustannukset tai vaikkapa ensi-iltajuhla- eli karonkkakulut. Rahoitussuunnitelman runko muodostuu arvioiduista lipputuloista. Montako esitystä, millä täyttöasteella per esitys, mikä on keskimääräinen lipun hinta? Jos esityksen valmistamiseksi tarvitaan lisärahoitusta, niin esimerkiksi Suomen Harrastajateatteriliiton tuotantoavustuksia esitysten tuotanto- ja palkkakustannuksiin voi hakea vuosittain 15. huhtikuuta mennessä. Tuotantoavustusta ei myönnetä ryhmien perustoimintaan (yleiset tilavuokrat, siivous tai laite- ja elintarvikeostot) eli kohdennuksen on oltava selkeä. Lisätiedot ja hakulomakkeet löytyvät SHT:n verkkosivuilta. Juhlavuosina moni ryhmä haluaa tehdä hieman normaalia isomman tuotannon, joka on myös taloudellisesti suurempi satsaus. Tuolloin voi lähestyä avustusanomuksella vaikkapa Suomen Kulttuurirahaston oman maakuntansa rahastoa. Kirjoittaja on teatterituottaja ja Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) kansainvälisten asioiden päällikkö.


Kari Kinnaslampi –

Iltavirkku syntymästä lähtien O

len halunnut näyttelijäksi jo viiden–kuuden vanhana. Ehkä se johtui elokuvista ja televisioteatterista, joka veti puoleensa. Yläasteella ja lukioaikoina harrastin nukketeatteria ja kävin kursseja. Äitini Lea Kinnaslampi oli perhepäivähoidonohjaaja ja muutamat perhepäivähoitajat innostuivat tekemään nukketeatteria kanssani. Esiinnyttiin aika paljon lastenjuhlissa. Jälkikäteen ajatellen se on ollut vähän samaa kuin näytteleminen: nukke pitää saada elämään. Siihen elottomaan esineeseen on siirrettävä elämä, liike ja ääni – se on samaa kuin siirrät vieraan ihmisen itseesi ja saat uuden kävelytyylin ja äänen. Nukketeatterissa tajusin mitä näyttelijäntyö on. Lapsena näkemäni upeat musikaalit ja klassikot ruokkivat mieltäni. Ensimmäinen teatterikokemukseni oli Oulun kaupunginteatterissa, Paavo Liskin ohjaama Kalevala. Katsoin hievahtamatta koko esityksen. Se oli jännittävä, pelottava ja ihana – Louhi oli aivan mieletön. Ihmettelin, kun lavalla, sisätiloissa, kasvoi koivuja. Koko se taikamaailma vei sieluni. Ymmärsin, että tätä haluan elämässäni tehdä. Kävin kaikki kouluni Torniossa, ylioppilaaksi asti. Minusta piti tulla peruskoulun luokanopettaja ja pääsinkin Lapin korkeakouluun opettajakoulutukseen. Mieli teki kuitenkin teatteriin. Katselin OKL:n ikkunoista Rovaniemen

Teatterille ja katsoin, kun Kaija Kujala ja muut näyttelijät menivät aamuharjoituksiin – huokailin, että voi kun minäkin pääsisin. Vuoden opiskelun jälkeen oli annettava periksi. Pyrin Teatterikorkeakouluun äidiltä salaa. Eräänä aamuna sitten äiti huusi ”Kari!” hyvin merkillisellä äänellä. Pääsykoetulokset olivat tulleet ja Pohjolan Sanomissa oli nimeni kissan kokoisilla kirjaimilla. Olin ainoa, joka olin päässyt Teatterikorkeakouluun koko Lapin läänistä. Elettiin vuotta 1984. Teatterikorkeakouluaikanani minulla oli viisi eri rehtoria – Maija-Liisa Martón viimeisenä. Teakissa aloin vihata liikuntaa, joka ei muutenkaan ollut minun juttuni. Vasta nyt viime vuosina olen löytänyt uimisen, mutta olen vihannut juoksemista Sanovat, että minusja kävelemistä. Sen trauman Teakin aika ta on tullut lempeämpi teki. Mutta – kun te- ja rauhallisempi. Minun atterissa tekee roo- ei tarvitse enää huutaa lityötä, roolin te- kenellekään tai olla pakeminen fyysistyy halla päällä. Alkuaikojen alitajunnassa. Vaikka en kauheasti jump- jyrkät saumat ja terävät paa, kyllä lämmitte- kulmat ovat hioutuneet.

9


len ja pyrin saamaan siitä fyysisen. Menen lavalla aika lujaa, enkä halua tehdä roolejani laiskasti. Se oppi siirtyi meille Teakissa automaattisesti, kaikille sen ajan oppilaille. En pysty erottamaan fyysisyyttä ja henkisyyttä toisistaan. Jos on herkkä ihminen, tunteet voivat näkyä fyysisesti monella tavalla. Kaikki Herkkyyteni ja myötätun- pitää jollakin tavalla fyysistää. Ei toisuuteni ihmisiä kohkukaan jaksa kattaan on säilynyt – ehkä soa istumista. Turkkaan mijuuri teatterin takia olen nulla oli vihapysynyt lapsenmieliserakkaus-suhde. nä. Mehän näyttelemme Hän oli toisena vain ihmisiä, ei tarvitse päivän raivostutpyrkiä jotenkin ylimääräi- tavan ankara ja seen esittämiseen. En nyt toisena taas nerorakastettava tarkoita mitään Heikkiä ja kas, ja älykäs. Hänen Kaijaa, vaan sitä, että näy- taitonsa opettaa oli huikea. Hän telmän henkilö saa lillua 10 senttiä maanpinnasta, antoi mielikuvia, ovat näytkoska se on roolihenkilö. jotka telijälle kaikkein tärkein työkalu. Siinä hän osasi ruokkia näyttelijää. Fyysiset harjoitteet syvensivät kykyä päästä tunnetiloihin, mutta hän vei ne liiankin syvälle, eikä osannut purkaa niitä harjoitteiden jälkeen. Osa sen ajan oppilaista käy vieläkin terapiassa. Minä olen niin kovaa puuta ja luuta, että kestin sen. Sain ensimmäisen kiinnitykseni Tampereen Teatteriin 1989–91. Kun tulin lämpiöön ensimmäisenä työpäivänä jo

hyvissä ajoin, itkin. Ajattelin, että olen elämäni ensimmäisen kerran näyttelijänä. Haaveammattini on toteutunut. Vuoden päästä melkein itkin, että eikö täältä pääse pois. Se oli turruttavaa aikaa. Sain tehdä paljon isoja rooleja ja väsyin. Opin talon tavat: lista roolituksista tuli lämpiön seinälle, eikä niistä keskusteltu eikä neuvoteltu. Moni keskiikäinen naisnäyttelijä itki, kun aina vaan sai sen avustajan roolin musikaaliin. Näin tulevaisuudenkuvani – sen mitä tästä tulee. Vanhat miehet pelasivat pasianssia esitysten aikana, kävivät heittämässä näytelmässä repliikin ja sitten palasivat takaisin korttien pariin. Kauheaa. Päätin, että jos joskus pelaan täällä pasianssia, niin sitten on minun aikani lähteä. Vuoden kuluttua pelasin Napoleonin hautaa. Järkyttävää. Lähdin freelanceriksi Helsinkiin. Pääsin heti näyttelemään Jotaarkka Pennasen ohjaamaan Hamletiin. Olin aikoinaan ollut Turkan Hamletin tv-versiossa mukana. Aloin ohjata kolmea eri harrastajateatteria, siitä ohjaaminen lähti Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä. Ohjasin muun muassa kauppakorkeakoulun opiskelijoita, ruotsinkielisen Hankenin opiskelijoita ja Teekkareita ja muutenkin tein opiskelijateatteria aika paljon. Tein myös joitakin satunnaisia tv- ja radiotöitä. Pääsin Suomenkieliseen työväenopistoon ohjaamaan ja opettamaan. Televisiotöitä kertyi: Pari sanaa lemmestä, Hyvien ihmisten kylä, Elämän suola, Kotikatu, Uusi päivä… Perustin oman teatterin, Teatteri Tuli ry:n – siitäkin on jo 26 vuotta aikaa. Nyt kun saimme paikan Helsingin kaupungilta Taivallahdesta, perustettiin Taivallahden kesäteatteri. Sen joka paikan höylänä olen toiminut kaikki

Kari Kinnaslampi pääsee kohta viettämään 35-vuotistaiteilijajuhlaa. – Haaveeni olisi tehdä Viulunsoittaja katolla vuonna 2024, Tevjen rooli. Sen teen, jos elän ja saan olla terveenä. Ja elokuvaan jos vielä pääsisi! Haluaisin nähdä itseni isolta kankaalta. Se kokemus puuttuu.

10


nämä vuodet, nyt on alkamassa 12. vuosi. Äitini ennustus toteutui sikälikin, että olen ollut teatterinjohtajana Lohjan Teatterissa, Pieksämäellä Teatteri Poleenissa ja Varkauden Teatterissa. Ne ovat olleet hikisiä, kovia paikkoja. Freelancerina on välillä tullut eteen työttömyyskausia – välillä taas on ollut kuusi, seitsemänkin työnantajaa saman vuoden aikana. Teatteri on ollut elämässäni numero yksi. Kaikki muu tulee numeroilla 2, 3, 4… Oman terveyteni kanssa olen ollut välillä vähän huolimaton, mutta iän myötä olen oppinut ajattelemaan sitä enemmän. Teatteri ja terveys kulkevat nyt käsi kädessä. Olen elänyt pitkässä, kohta 30 vuotta kestäneessä parisuhteessa. Kumppanini on sellainen, joka ymmärtää, että hän on tekemisissä ihmisen kanssa, joka on valinnut teatterin elämäntehtäväkseen. Hän ymmärtää, että teatteri on minulle henki ja elämä. Olen saanut teatterista aivan yhtä paljon kuin olen sille antanut. Iloitsen, miten olemme onnistuneet niin harrastajien kuin ammattilaistenkin kanssa. Harrastajien kanssa tekeminen on aivan toisenlaista – rakkaudesta lajiin. Työpäivän jälkeen tullaan harjoituksiin ja harrastetaan uupumatta. Uskallan sanoa, että harrastajateattereissa on jopa parempiakin näyttelijöitä kuin ammattiteatterissa, joissa on paljon niitä lämpiössä istuvia, vuoroaan odottavia ihmisiä. Usein harrastajateatterit ovat solidaarisia ja kukin saa loistaa vuorollaan. Ammattilaisten hyödyntäminen on hienoa, ymmärretään että sokea ei voi taluttaa toista sokeaa, vaan jotakin voidaan oppia ammattilaisen avulla. Parasta kritiikkiä mitä olen

koskaan saanut, on ollut kiitos ilmiömäisestä kyvystäni valita oikea ihminen oikeaan rooliin. Ihmettelen, ettei Teatterikorkeakoulussa opiskeltu psykologiaa. Se on ilmiselvä puute. Ohjaajalla pitäisi ilman muuta olla psykologista silmää. Olen niin stadilainen kuin olla voi. Torniossa kasvaneena vesi on minulle tärkeä elementti, mutta olin heti kuin kala vedessä, kun tulin Helsinkiin. Ehdin vielä nähdä vanhoja ihania tähtiä, kuten Jussi Jurkka, Kaisu Leppänen ja Eeva-Kaarina Volanen… Enää teatterin taikamaailmaan ei ole suurta paloa. Arkiset asiat alkavat tuntua kivoilta. Ennen pakenin siivoamista, tiskaamista ja pyykinpesua. Ei tämä arki niin hirveää ole. Myös teatterin tekemisessä ja katsomisessa jalkani ovat tulleet enemmän maahan. Haluaisin tehdä teatteria, joka koskettaa katsojaa. Jos saa vilpittömästi katsojan nauramaan tai itkemään, silloin on onnistuttu.

FAKTAA • Syntynyt 1.3.1964 Oulussa, kasvanut aikuiseksi Torniossa ja päässyt ylioppilaaksi Tornion lukiosta. • Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 1989 • Ensimmäinen kiinnitys Tampereen Teatterissa 1989–91 • Freelanceriksi Helsinkiin 1991 • Asuu Helsingissä. • Ohjannut harrastajateatteriryhmiä, kirjoittanut pari näytelmää, ja näytellyt monissa tv-sarjoissa, mm. Elämän suola, Kotikatu, Uusi päivä. • Näytellyt kuunnelmissa Taikavuori ja Salto Mortale. • Työskennellyt teatterinjohtajana Lohjan Teatterissa, Teatteri Poleenissa Pieksämäellä ja Varkauden Teatterissa. • Perustanut oman teatterin, Teatteri Tuli ry:n, josta syntyi Taivallahden kesäteatteri 2009.

11


Vuoden Kantaesityspalkinto Paraisiin E

ivor ”Skini” Lindgård on nainen Vuoden Kantaesityspalkinto -tunnustuksen saaneen Babyface-näytelmän takana. Hän on toinen Paraisten teatterielämän voimahahmoista, toinen on Tom ”Riddo” Ridberg, Teaterboulagen taiteellinen johtaja. Skini taas on Teaterboulagen perustajajäseniä. Skinin ja Riddon yhteistyö on kestänyt yli 30 vuotta ja yhteisiä tuotantoja on jo niin paljon, että laskuissa aletaan mennä sekaisin, todettiin YLEn jututssa muutama vuosi sitten. – En ymmärrä miksi juuri meillä synkkaa. Riddo on oppinut lukemaan ajatuksiani ja kun kirjoitan jotakin, hän ymmärtää mitä ajattelen. Musiikki ja ohjaus ovat hänen nakkinsa ja kirjoittaminen minun, Skini toteaa. Skini oli aiemmin Teaterboulagessa näyttelijä, mutta seitsemän vuotta sitten hänestä kuoriutui käsikirjoittaja. ­– Olin mukana tekemässä sketsejä revyihin ja joku radiotoimittaja kysyi koska teen näytelmän. Jäin jotenkin miettimään sitä, mutta ajattelin näytelmän olevan liian pitkä työ, liian paljon kirjoittamista, mutta silti se jäi kytemään. Teksti lähti versomaan musiikista, oman nuoruusajan, 60-luvun soundeista. Skini oli tuolloin esiteini ja pop- ja rock-musiikki vyöryivät päälle mullistaen koko elämän. Muistot alkoivat nousta pintaan ja niin syntyi Vill du sleikas – eller ska vi dansa först eli Nuoleskellaanko vai tanssitaanko ensin -näytelmä 60-luvun hengessä. Sitä seurasi 70-luvulle sijoittuva Jukebox ja 80-luvulle sijoittuva Doris. Voittoisa Babyface-näytelmä sijoittuu 90-luvulle. Näytelmä on viimeisin Skinin Teaterboulagelle kirjoittamista aikakausinäytelmistä. – Kun kasarijuttua Doris tehtiin, ihmiset kyselivät koska teen ysärijutun. Naureskelin, koska ei 90-luvulla ollut mielestäni mitään musiikkiakaan. Itselleni, yli 60-vuotiaalle juuri 60- ja 70-lukujen musiikki on tutumpaa, mutta kyllä 90-luvultakin löytyi hyvää musiikkia. Musiikkinäytelmien edellytys on hyvät laulajat ja hyvät muusikot ja niitä Paraisilla riittää. Babyface syntyi kun teatterin taiteellisessa neuvostossa keskusteltiin millainen kesänäytelmä kesälle 2019 tehtäisiin, mutta ei päästy puusta pitkään. Skini varovasti ehdotteli, että jospa kirjoittaisi jotakin, mutta valmista ideaa ei ollut. Takana oli menestyksekäs kasarinäytelmä Doris, ja jotenkin pompahti esiin ajatus tehdä näytelmälle itsenäinen jatko-osa. –Keskustelin asiasta Dorista näytelleen Mecki Ruokolahden kanssa ja hän tykkäsi ideasta. Rupesin kirjoittamaan. En kirjoita täysin yksin, vaan käyn keskusteluja koko ajan tekstistä muiden kanssa. Minulta kysytään usein miten minä kirjoitan, että onko minulla joku systeemi. Ei ole. Hahmot syntyvät päässäni ja alkavat elää. Babyface tarkoittaa Doriksen teini-ikään kasvanutta poikaa Dannea. Skini alkoi kirjoittaa nuoren pojan kasvudraa12

Skini Lindgård on tehnyt elämäntyönsä vajaamielishoitajana Kårkullan kuntayhtymässä. –Työni ja teatteriharrastus ovat molemmat ihmisläheisiä. Olen joutunut paljon miettimään ihmisen mieltä ja sosiaalisuutta. Työni ja teatteri ovat ruokkineet toisiaan. Teatterissa olen pystynyt eläytymään toisen ihmisen pään sisään ja se on antanut empaattisuutta työhöni, Skini sanoo. maa. Tämä kiltti poika oli elänyt suuren osan elämästään vain äitinsä ja isovanhempiensa kanssa. Yllättäen hän saa tietää, ettei isoisänsä olekaan äitinsä oikea isä. Poika ottaa tästä tiedosta nokkiinsa, suuttuu ja tuntee, että hänelle on valehdeltu koko ajan. Suivaannuksissaan poika lähtee etsimään omaa isäänsä, joka on häipynyt Ruotsiin. Isää etsiessään poika kokee monenlaista ravistelevaa. Isä on joutunut Tukholmassa huonoille teille ja poikakin päätyy gangsterien käsiin ja tulee lopulta takaisin häntä poikien välissä. Musiikkia näytelmään tuo Dannen aloitteleva punkbändi ja Doriksen bändi, joka teki keikkaa jo 80-luvulla. Musiikistakin saadaan draamaa tukevaa konfliktia pojan ja äidin välille. – Pääosan esittäjäksi saatiin Christoffer Rönnholm. Turunmaalla on ruotsinkielinen teatterikoulu, joka alkaa jo ekaluokasta ja kestää lukioon asti. Se on hyvä kasvualusta lahjakkuuksillemme. Mecki Ruoholahti on yksi koulun opettajista ja juuri tästä koulusta Christoffer löytyi. Näytelmän sanomaksi Skini nostaa valheen vaikutuksen nuoreen ihmiseen. Vaikka nuorelle ei tässä tapauksessa ole valehdeltu pahassa tarkoituksessa, vaan yritetty suojella, on se hänelle niin suuri asia, että täytyy lähteä kotoa pois. – Poika lähtee etsimään isäänsä, koska hänestä tuntuu, että kaikki muut ovat valehdelleet hänelle, hän haluaa pois valehtelijoiden joukosta ja kuvittelee saavansa asua isänsä kanssa. Isäpä onkin mennyt maan alle, koska poliisit ovat hänen perässään. Elämä on tämmöistäkin. Jossain vaiheessa Danne tajuaa, että ne, jotka häntä todella rakastavat, ovat hänen äitinsä ja isovanhempansa, eivätkä he valehdelleet ilkeyttään. Näytelmän suomentamista on jo ehditty pyytää Skiniltä, eikä hän anna ajatukselle täystyrmäystä. – Se voisi olla hieno haaste.


Tuore, iskevä ja koskettava kasvutarina U

usien, tasokkaiden näytelmätekstien ilmestyminen ei ole jokapäiväistä. Näytelmän kirjoittaminen vaatii omanlaistaan osaamista ja näkökulmaa. Asian tiivistäminen lyhyeen repliikkiin on näyttämöllinen lähtökohta. Proosaan kuuluva monisanainen ilmaisu tukahduttaa näyttämötilanteen, ei tarvitse selittää, kun asiat ja tunteet ilmaistaan fyysisesti läsnäololla. Näytelmän kirjoittaminen on tiivistämisen taidetta. Minulle luettaviksi annetut 26 tekstiä muodostivat aikamoisen kirjon. Kiinnostuksen kohteena olivat niin yhteiskunnalliset kipupisteet ja historialliset tapahtumat kuin ihmissuhdekiemurat. Monissa teksteissä oli musiikilla vahva osuus. Draama ja komedia esiintyivät tasaväkisesti ja ilahduttavan vähän oli halpaa, kaksimielistä huumoria. Joukossa oli monia kompakteja nk. pienoisnäytelmiä. Ne ovat ehkä syntyneet ryhmien resurssien ja tarpeiden mukaan. Lyhyiden tekstien levittäytyminen laajemmalle voi olla työlästä. Sama koskee niitä tekstejä, jotka olivat vahvasti paikallisia. Niiden merkitys tietysti korostuu paikkakunnan yleisölle ja niillä on eittämättä tärkeä rooli asukkaiden elinympäristön ja identiteetin käsittelyssä. Murteet olivat myös edustettuina. Ne ovat osa kielellistä rikkautta ja ansaitsevat paikkansa. Murretekstien esittämiseen tietysti liittyy haasteita. Ne ovat omalla laillaan paikallisia. Lapsille ja nuorille tarkoitettuja ja heidän elämästään kertovia tekstejä oli myös useita. Siitä erityinen kiitos kirjailijoille! Tuon kategorian tekstien kirjoittaminen on pyyteetöntä ja voi tuntua epäkiitolliselta. Yleisömäärät ja niiden myötä julkisuus ei useinkaan kasva kovin isoksi. Harvoin saa myöskään taloudellista hyötyä. Tehtävä oli mieluinen, mutta ei helppo. Olen työskennellyt teatterin ammattilaisena yli neljäkymmentä vuotta ja valinnut

tekstejä lukemattomia kertoja. Työ ei tunnu vuosienkaan myötä helpottuvan. Pyrkimykseni oli löytää teksti, jolle olisi käyttöä. Siinä pitäisi olla hyvä tarina, tiivistä tekstiä, kokonaisia ihmiskuvia, huumoria ja syvyyttä. Sen pitäisi mielellään olla kiinni tässä ajassa niin, että sillä olisi kosketuspintaa yleisölle. Näillä kriteereillä vaskoolin pohjalle jäi viisi tekstiä, jonka jälkeen hain lisää erottavia tekijöitä. Skini Lindgårdin kirjoittama Babyface on tuore ja iskevä kasvutarina, joka koskettaa laajasti. Teksti kokoaa yhteen eri-ikäisiä tekijöitä. Se antaa tilaisuuden monenlaiselle osaamiselle. Musiikki on vahva osa näytelmää. Laulamisen ohella näytelmässä on bändien esittämää elävää musiikkia. Tekstin käännekohdat ovat yllättäviä ja ihmissuhteet uskottavia. Teksti on tuoretta ja iskevää. Siinä puhutaan vakavistakin asioista viiltävän kevyesti ilman raskasta patetiaa. Se on kasvutarina, joka koskettaa niin nuoria kuin vanhempia. Nuorisolla on vahva osuus, mutta se ei ole tyypillinen nuorisonäytelmä, vaan laajenee nykyajan perhe- ja ihmissuhdekuvaukseksi. Näillä kriteereillä valintani kohdistuu tekstiin Babyface, jonka kantaesitti Teaterboulage Paraisilla. Teksti on ruotsinkielinen, mutta toivon sen saavan mahdollisimman pian hyvän ja iskevän käännöksen. Vielä haluan toivottaa menestystä kaikille osallistuneille teksteille ja niiden kirjoittajille! Teitä tarvitaan! Seinäjoella 9.2.2020 Eija-Irmeli Lahti näyttelijä, ohjaaja

Babyface-työryhmä

Babyface näytelmä. Käsikirjoittaja Skini Lindgård oikealla, ohjaaja Riddo Ridberg keskellä. Fia Isaksson vasemmalla.

13


Palkitulle teatterille löytyi koti vanhasta Meijeristä Vuoden Harrastajateatteri -palkinnolla vuonna 2017 palkittu Mäntsälän Teatteri on etsinyt toiminnalleen vakituista tilaa jo vuosia.

Uusi esittävän taiteen tila on vanhan Meijerin alakerrassa. Yläkerrassa on hotellihuoneita. Kuva: Leena Herlevi-Valtonen

V

iimeiset kaksi vuotta näytelmiä on esitetty Mäntsälän keskustasta 11 kilometrin päässä Sääksjärven nuorisotalolla. Nyt reppureissaaminen sivukyliin päättyy. Ranta-näytelmän harjoitukset käynnistyivät vuoden alussa hiljattain kunnostetussa, vuonna 1905 rakennetussa vanhassa Meijerissä. Kunnan ydinkeskustassa sijaitsevan historiallisen rakennuksen on kunnostanut uuteen loistoon Hirvihaaran kartanon omistaja. Mäntsälän kunnan vuokraama, monikäyttöinen kulttuuritila on rakennuksen alakerrassa, yläkerrassa on hotellihuoneita.

Mutta mitäpä tapahtuu itse teatterissa? On talo ja ranta. Kalle, Heikki ja Susanna ovat tulleet taloon etsimään itseään. Jokaisella on edessään tuntemattoman rajan ylitys, jonka tuolla puolen jokin uusi odottaa. Patrick on luvannut auttaa, mutta hinta saattaa olla kovempi, kuin kukaan heistä on osannut aavistaa. Kenen täytyy kuolla ja kuka ei ole vielä edes elänyt? Paavo Westerbergin Ranta on inhimillinen mysteeri, tarina salaisuuksista sekä vaikeasta ja ihmeellisestä elämästä. Näytelmän henkilöt katsovat tuntemattomaan horisonttiin, kukin omalta rannaltaan. Onko mikään vaikeampaa, kuin kohdata toinen ihminen omana itsenään? Kalle Tahkolahti on järvenpääläinen ohjaaja-näyttelijä. Hänen edellinen ohjauksensa Mäntsälän Teatterissa oli kiitosta saanut Anna Krogeruksen sukupolvidraama Parhaissakin perheissä vuonna 2014. Tahkolahden viimeisimpiä töitä ovat olleet Järvenpään teatterin murhamysteeri Eikä yksikään pelastunut sekä mm. musikaali Viimeiset viisi vuotta ja monologi Thom Pain (Tuulesta temmattu) Keski-Uudenmaan Teatterissa. – Paavo Westerbergin Ranta on minulle jälleen jotain ihan uutta. Se on lähes täysin näyttelijöiden varassa kulkeva draama, jonka ytimessä on kiehtova ja salainen päämäärä. Juoni muistuttaa toisaalta dekkaria, toisaalta psykologista henkilökuvaa. Ikään kuin Agatha Christien ja Ingmar Bergmanin risteytys suomalaisessa mielenmaisemassa, ohjaaja innostuu kuvailemaan. – On hienoa päästä jälleen työskentelemään Mäntsälän Teatterin taitavien ja omistautuvien harrastajien kanssa. Edellinen yhteistyömme oli myös vahvaan näyttelijäntyöhön perustuva draama ja olen edelleen todella ylpeä yhteistyön lopputuloksesta. Uusi teatteritila luo jännittävät puitteet, tila tulee tähän esitykseen mukaan melkein kuin yhtenä näyttelijänä. Tärkeän loppusilauksen luo Lauri Hongiston näytelmää varten säveltämä musiikki- ja äänimaailma. 14

Ranta-näytelmän ohjaaja Kalle Tahkolahti. Kuvaaja: Kapina Oy


Yleisötyöstä puhtia harrastajateattereille O

let varmaankin kuullut joskus taide- ja kulttuuripiireissä puhuttavan yleisötyöstä. Mitä ihmettä se sellainen työ on? Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelma määrittelee yleisötyön (audience development) laajaksi kokonaisuudeksi toimintatapoja, joiden tavoitteena on syventää taiteen kuluttajien, taiteen tekijöiden ja kulttuuriyhteisöjen välistä suhdetta. Yleisötyön myötä me taiteen tekijät - harrastajat ja ammattilaiset - voimme rakentaa ja edistää sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestävää kulttuurityötä.

Uusi verkkokurssi Kansalaisfoorumi julkaisee kevättalvella 2020 verkkokurssin, jonka tarkoituksena on opastaa ja tukea yhdistyksen toiminnasta vastaavaa hallitusta tai johtoryhmää oman teatterin yleisötyön käynnistämisessä ja vakiinnuttamisessa. Verkkokurssi on yhdessä ja yhteisöllisesti opiskeltavaksi suunniteltu kokonaisuus, joka luo uusia polkuja eritoten esitystoiminnan kehittämiseen. Verkkokurssin aikataulu on ryhmän itsensä suunniteltavissa. Toteutusvaihe voi kestää 2 –6 kk, riippuen ryhmän tavoitteista ja suunnitelman laajuudesta. Oppimismatkallanne teette yhteiset suunnitelmat ja raportit työnne tuloksista. Opitte samalla määrittämään mittareita, joiden avulla toiminnan vaikuttavuutta voidaan tehdä näkyväksi ja osoittaa perusteltuja tuloksia myös rahoittajille ja päättäjille. Opiskelu sisältää perinteisten lukutehtävien lisäksi ryhmäkeskusteluja sekä toiminnallisia tehtäviä, jotka tukevat ja syventävät ryhmän produktioilleen rakentamaa suunnittelutyötä. Kurssi julkaistaan helppokäyttöisessä Peda.netympäristössä.

Tukea oppimiseen Kurssin ryhmämuotoiseen opiskeluun voi hakea Kansalaisfoorumilta yhteisöllisen opintoryhmän tukea. Enintään 500 euron avustuksella voi kattaa ryhmän opiskelusta aiheutuneita kuluja, kuten kurssin oppimateriaalien hankinnat. Ryhmän oppimisprosessia ohjaamaan ja mentoroimaan nimetään yleisötyön asiantuntija ja alustan käyttöön saa teknistä apua Kansalaisfoorumin suunnittelijoilta. Kurssin oppimateriaalina käytetään uunituoretta teosta Ystävänä yleisö – katsaus teatterin yleisötyön muotoihin. Kirja avaa käytännön esimerkkien kautta yleisötyön käsitettä ja mahdollisuuksia. Teoksessa, jonka kirjoittajat ovat yleisötyöntekijöitä, taiteilijoita ja soveltavan taiteen asiantuntijoita, esitellään myös lasten ja nuorten sekä erityisryhmien kanssa tehtävää yleisötyötä. Verkkokurssin suunnittelija on kokenut yleisötyön ammattilainen, filosofian maisteri Disa Kamula. Hän on opiskellut yleisötyön johtamista Sibelius-Akatemiassa ja on yksi Ystävänä yleisö -kirjan kirjoittajista (https://disakamula.com/). Lämpimästi tervetuloa kokeilemaan uutta yleisötyön verkkokurssia! Lisätietoja www.kansalaisfoorumi.fi ja timo.tervo@kansalaisfoorumi.fi

15


Rahaa saa pankista – ohjaajan Ohjaajapankista!

S

uomen Harrastajateatteriliiton uusi Ohjaajapankki julkaistiin helmikuussa. Se kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta, joten varmistutaan siitä, että se todella on totta. Tähänkö loppui harmaiden hiusten kasvatus, kun ohjaajaa ei millään meinaa löytyä? Onko hyvästeltävä unettomat yöt ja levottomat haahuilut internetin syövereissä ohjaajaa huhuillessa? Kysymyksiin vastasi Suomen Harrastajateatteriliiton tuottaja Mari Saarinen Mikä on Suomen Harrastajateatteriliiton Ohjaajapankki, tuottaja Mari Saarinen? Ohjaajapankki on Suomen Harrastajateatteriliiton verkkosivuilta löytyvä jäsenistölle suunnattu palvelu, josta voi hakea teatterille sopivaa ohjaajaa useiden ammattitaitoisten teatteriohjaajien joukosta. Ohjaajaa voi hakea vapaalla sanahaulla, tai rajaamalla hakua esimerkiksi maantieteellisen sijainnin, matkustusvalmiuden, erityisosaamisen tai koulutuksen perusteella. Ohjaajapankin tarkoitus on yksinkertaisesti helpottaa ohjaajan löytymistä riippumatta siitä, minne ohjaaja haetaan tai mitä hänen toivotaan erityisesti hallitsevan. Ohjaajapankki toivottavasti entisestään edistää ja helpottaa harrastajateattereiden ja ohjaamista työkseen harjoittavien ammattilaisten yhteistyötä. Vaikka palvelu on nimeltään Ohjaajapankki, voivat siihen ilmoittautua myös teatterin alan muut ammattilaiset, kuten lavastajat, puvustajat, ääni- ja valosuunnittelijat sekä koreografit. Miten Ohjaajapankki on syntynyt? Suomen Harrastajateatteriliitolla on ollut vuosien varrella aieminkin sekä painettuja, että sähköisiä rekistereitä ohjaajista. Kuitenkin vuoden 2016–2017 verkkosivujen kokonaisvaltaisessa uudistuksessa teknisesti vanhentuneesta ja epäkäytännöllisestä rekisteristä luovuttiin. Myöhemmin kentältä tuli toive uuden ohjaajarekisterin luomisesta ja näin syntyi idea uudesta käytännöllisemmästä Ohjaajapankista. Lähtökohtana oli ajatus, että olisi luotava palvelu, joka olisi monipuolisempi, kattavampi ja hyödyllisempi. Ideaa lähdettiin heti kehittämään eteenpäin ja yhteistyössä liiton verkkosivujenkin luojan M1-mainostoimiston kanssa luotiin uusi Ohjaajapankki.

Miten voin hakea ohjaajaa Ohjaajapankista? Ohjaajapankki on käytettävissä Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteattereille. Ohjaajapankkiin pääset menemällä osoitteeseen wwww.shtl.fi/ohjaajapankki ja kirjautumalla teatterisi intratunnuksilla sisään. Kun olet kirjautunut sisään voit siirtyä selaamaan Ohjaajapankkia. Voit hakea ohjaajapankista sopivaa ohjaajaa esimerkiksi paikkakuntasi perusteella (valitse paikkakuntaasi lähin kaupunki, jos oma paikkakuntasi ei löydy listasta) tai esimerkiksi tietyllä erityisosaamisalueella kuten vaikkapa musiikkiteatteri. Voit rajata hakutuloksia useilla erilaisilla rajauksilla, tai jättää rajauk-

16

set tekemättä, jolloin näet koko tarjonnan. Kun löytää mielenkiintoiselta vaikuttavan ohjaajan voit klikata auki hänen ohjaajaprofiilinsa, josta löytyy kyseisen ohjaajan esittely, yhteystiedot, kuva ja CV joiden avulla pääsee jo aika pitkälle hahmottamaan ohjaajan osaamista. Seuraavaksi sitten vain ottamaan suoraan ohjaajaan yhteyttä. Entä jos teatterimme tunnukset ovat hukassa? Hävinneet tunnukset voi uusia ottamalla yhteyttä Suomen Harrastajateatteriliiton toimistoon. Tunnukset on toimitettu alun perin teatterin liitolle ilmoittamalle yhteyshenkilölle. Jos yhteyshenkilö on vaihtunut, voitte samalla päivittää tämän tiedon meille. Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi sähköpostilla sht(at)shtl. fi tai soittamalla toimiston aukioloaikoina Minna Ahlforsille tai Mari Saariselle. Kuinka ohjaajat valitaan Ohjaajapankkiin? Ohjaajapankki on ilmainen palvelu teatteriohjaajille työnhakemiseen. Ohjaajat voivat ilmoittautua mukaan Ohjaajapankkiin itse, toimittamalla itsestään tarvittavat tiedot, sekä ajantasaisen CV:n ja kuvan. Toivomme että ohjaajapankista muodostuu ajan myötä kattava palvelu koko Suomen alueelle. Onko Ohjaajapankissa ainoastaan ammattiohjaajia? Ohjaajapankki on tarkoitettu ohjaamista työkseen tekeville. Koulutustiedoissa voi kertoa omasta taustastaan ja Ohjaajapankkia ei ole rajattu pelkästään koulutuksen omaaville ohjaajille. Ohjaajat ovat pankkiin liittyessään vakuuttaneet tietojensa oikeellisuuden, mutta suosittelemme tarkistamaan vielä nämä tiedot ohjaajilta itseltään yhteydenoton yhteydessä väärinkäsitysten välttämiseksi. Ohjaajapankki ei ole vain määrätyn koulutuksen omaaville ammattilaisille, vaan kaikille, jotka teatteria työkseen ohjaavat. Oman koulutuksen ja osaamisen voi avata selkeästi omassa ohjaajaprofiilissaan.

”Kun löytää mielenkiintoiselta vaikuttavan ohjaajan voit klikata auki hänen ohjaajaprofiilinsa, josta löytyy kyseisen ohjaajan esittely, yhteystiedot, kuva ja CV joiden avulla pääsee jo aika pitkälle hahmottamaan ohjaajan osaamista. Seuraavaksi sitten vain ottamaan suoraan ohjaajaan yhteyttä.”


Entäs kun ohjaaja on löytynyt? Kun sopiva ohjaaja on löytynyt, on aika tehdä työsopimus. Suomen Harrastajateatteriliitto toimii Ohjaajapankin avulla yhteyden mahdollistavana tahona, eikä voi ottaa kantaa työsopimuksiin tai niiden sisältöihin eikä lakiteknisiin asioihin. Sopimuksen sisältä on aina kahden sopijaosapuolen välisten neuvotteluiden tulos. Liiton sivuilta löytyy kuitenkin avuksi ja ohjenuoraksi linkki työsopimusmalliin ja palkkaukseen. Suositukset on tehnyt Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ja myös Suomen Harrastajateatteriliitto suosittelee vahvasti niiden käyttämistä. Selkeät yksityiskohtaiset sopimukset ja työehdot on molempien osapuolten etu. Ohjaajien alta löytyy suosituksia, kuinka voi antaa oman suosituksen? On aina hyvä kuulla hyviä kokemuksia ohjaajista, se kannustaa ja rohkaisee ehkä jonkun teatterin kokeilemaan jotain ihan uutta. Ohjaajapankissa teatterit voivat suositella käyttämiään ohjaajia. Suosittelu tapahtuu teatterin sekä suosittelun kirjoittaneen henkilön nimellä kirjautuneena jäsenintraan. Suositteluja kannattaa hyvän kokemuksen jälkeen tehdä, näin muutkin voivat löytää helpommin itselleen sopivan ohjaajan.

Olen ohjaaja ja haluan mukaan Ohjaajapankkiin, mitä teen? Lämpimästi tervetuloa mukaan! Suomen Harrastajateatteriliiton verkkosivuilta löytyy ohjaajapankkiin liittymislomake sekä ohjeet. Täytä lomake ohjeiden mukaisesti ja toimita sen mukana pyydetyt liitteet. Saat liittymisen jälkeen tunnukset, joilla voit katsoa omaa profiiliasi. Ohjaajapankkiin otetaan jatkuvasti lisää uusia ohjaajia ja muita teatterialan ammattilaisia, tervetuloa mukaan! Haluan päivittää ohjaajaprofiiliani, mitä teen? Voit päivittää ohjaajaprofiilisi lähettämällä saman liittymislomakkeen uudelleen, mutta valitsemalla kohdan ”Haluan päivittää yhteystietoni.” Toivomme että Ohjaajapankki vastaa siihen kutsuun joka kentältä on kuulunut. Kehitämme sitä mielellämme eteenpäin, joten palautetta pitää ja saa antaa. Toivomme myös, että tietoa jaetaan eteenpäin, jolloin mahdollisimman moni ohjaaja pääsisi listalle ja löydettäväksi. Lisätietoja Ohjaajapankista: Tuottaja Mari Saarinen mari.saarinen@shtl.fi 050 468 2138

Voinko jättää kommentteihin myös kritiikkiä ohjaajalle? Kommenteissa julkaistaan ainoastaan suositukset. Jos ohjaajalle on sanottavana rakentavaa kritiikkiä, toivomme että se lähetään aina suoraan ohjaajalle itselleen, jolloin siitä eniten hyötyä molemmille osapuolille, nämä asiat ovat aina tapauskohtaisia ja ne kannattaa ehdottomasti käydä yhdessä läpi, kun asia on ajankohtainen. Liitto ei voi ottaa kantaa teattereiden ja ohjaajien välisiin produktiokohtaisiin asioihin. Negatiivisia tai epäasiallisia kirjoituksia ei julkaista ja kaikki kommentit tarkistetaan etukäteen. Suomen Harrastajateatteriliitto pidättää oikeuden lyhentää tai muokata palautteita. Saanko antaa ohjaajan yhteystiedot eteenpäin? Ohjaajapankin palvelut on tarkoitettu jäsenteattereille. Jäsenteatterimme ovat maksaneet jäsenmaksun, jota vastaan saavat käyttää palvelua. Ohjaajien yhteystietoja tulee käsitellä tietosuojalain sekä hyvän tavan mukaisesti, eikä niitä saa luovuttaa eteenpäin oman teatterin ulkopuolelle, ellei lupaa ole kysytty ensin ohjaajalta itseltään. En löytänyt tuntemaani ohjaajaa pankista, mitä teen? Jos tiedät hyvän ohjaajan mutta et löytänyt hänen tietojaan pankista, ota yhteyttä ensisijaisesti häneen suoraan tai liittoon jos sinulle ei ole yhteystietoja. Voi olla esimerkiksi, että kyseinen ohjaaja ei ole vielä tietoinen pankista. Voimme etsiä ohjaajan käsiimme ja pyytää häntä lisäämään itsensä halutessaan mukaan palveluun. 17


Työurana kristillinen teatteritaide – kokemuksia kirkkodraaman kentältä Teksti ja kuvat: Liisa Kosonen

K

ristillisen teatteritaiteen juuret ulottuvat keskiajalle, jolloin se oli merkittävin teatterimuoto Euroopassa. Katolinen kirkko suosi Raamattuun perustuvia näytelmiä, koska tavallinen kansa ei ymmärtänyt latinankielisiä jumalanpalveluksia. Tekstejä kirjoitettiin usein luostareissa ja alkuun vain papit esittivät näitä pelkistettyjä näytelmiä. Vähitellen taidelaji kehittyi; lisättiin pukuja, henkilöhahmojen luonteenpiirteitä ja huumoriakin ja rooleja annettiin myös maallikoille. Suosion yhä vain kasvaessa, esitykset piti siirtää kirkkotiloista ulos portaille tai kaduille ja toreille, joissa niitä esitettiin vankkureilta käsin. Tavoitteena oli uskon vahvistaminen, helvetinpelon herättäminen ja pyhimysten roolin korostaminen. Tekniikan avulla tuotiin esille taivaan ihanuus ja kidutusten julmuus helvetissä. Koska näytelmiä esitettiin suurina kirkollisina juhlapyhinä ja ne saattoivat kestää useita päiviäkin, vastuu piti aikaa myöten siirtää maallikoille. Perinne jatkui 1600-luvulle asti ja vain yksi säie ulottuu sieltä nykyaikaan. Vuonna 1632 Oberammergaun kyläläiset lupasivat Jumalalle, että jos Hän säästää heidät Euroopassa riehuneelta rutolta, he ryhtyvät esittämään kärsimysnäytelmää säännöllisin vä-

liajoin. Kylä säästyi ja esitykset ovat pyörineet siitä saakka, lähes 400 vuotta, joka 10. vuosi. Nykyään esityksiä on jopa 250 kertaa kunakin esitysvuonna ja katsojia tulee kaikkialta maailmasta. Rooleissa on kolmoismiehitys ja varsinaisia näyttelijöitä noin 800. Kylä elää pitkälti tästä näytelmäperinteestä. Voi vain arvella, miten kova kisa käydään päärooleista! Parhaillaan on sen esitysvuosi ja suuri unelmani toteutumassa, sillä elokuussa olen itsekin lähdössä Oberammergauhun.

Kirkkotaide Suomessa Kirkkoteatteri rantautui Suomeen nykymuodoissaan 60-luvun lopulla, pioneereinaan Marjatta Haapanen ja teologi Lilja Kinnunen-Riipinen, joka teki myöhemmin väitöskirjansakin ”Teatteri kirkossa vai kirkko teatterissa” tältä saralta. Muistan itsekin, miten 60-luvulla teatteria pidettiin syntinä ja miten esitysten viemistä vielä itse kirkkotilaan karsastettiin! No, teatterikipinöitä ei saatu tukahdutettua ja 80-luvulla tekijöiden joukkoon liittyi mm. Tytti Issakainen, joka on kirjoittanut lukuisia näytelmiä kristillisen teatterityön käyttöön. Olen harvoin nähnyt ja tehnyt liturgista kirkkodraamaa, joka on symboliikkaa käyttävä esitysmuoto, mutta draKärsimysnäytelmän tekijäkaarti Kirkkonummelta v. 2010.

18


maattista kirkkodraamaa sitäkin enemmän. Siinä käytetään kaikkia maallisen teatteritaiteen elementtejä; roolit ovat selkeitä ja työkaluna ovat tunteet ja draamalliset jännitteet. Raamatun henkilögalleria tarjoaa loppumattoman aarreaitan tekstien dramatisoimisessa näytelmiksi, vaikuttavimpien joukossa tietenkin itse Jeesus ja hänen kohtalonsa.

Oma polku Oma tieni kristillisen teatteritaiteen pariin lähti liikkeelle oikeastaan lastennäytelmästä Kolme iloista rosvoa, jonka näin 12-vuotiaana Kansallisteatterissa. Sen hurmaava maailma oli innostajani, kun aloin vetää seurakunnan tyttökerhoa näytelmäkerhona ja ylioppilaaksi tultuani valitsin pääaineekseni teatteritieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Ohjaajantyö kansalaisopistossa alkoi jo opintojen aikana, mutta valmistumiseni jälkeen lähdin kuitenkin toimittajaksi, koska ohjaajantyötä vaikeutti alituinen miespula ja työskentely ärsyttävän ahtaissa luokkahuoneissa, pulpettien keskellä. Työilo palasi, kun sain pyynnön ohjata seurakunnalle tämä rakastamani ”rosvonäytelmän” lähetystyön hyväksi – ihanteellisissa oloissa ja rosvokoplakin valmiiksi etsittynä. Kirkkodraamasta en tiennyt vielä mitään, kun huomasin ilmoituksen syksyn 1991 kirkkodraamakurssista Nurmeksen evankelisessa opistossa, mutta tiesin heti, että se oli minun paikkani. Opettajina toimivat mm. edellä mainitut kirkkodraaman tekijät. Antoisa kurssi päättyi Immanuel, Jumala kanssamme -esitykseen jouluaaton aattona Nurmeksen kirkon ympäristössä. Itse olin siinä Jesajan ennustuksia Jeesuksen syntymästä, korkean kiviportin päällä huutava ”pylväspyhimys”. Kurssin loputtua ennätin vielä näyttelijänä Marjatta Haapasen Sacrilude-ryhmän viimeisimpiin lukeutuvaan näytelmään Viimeinen yö Jerusalemissa, joka esitettiin Temp-

peliaukion kirkossa.

Rikas työkenttä Sain pian kutsun Suomen Raamattuopistoon draamatyöskentelyn opettajaksi ja ilmaisuboksin vetäjäksi. Vuodet 1992–2004 teatterintekijänä Raamattuopistolla tarjosivat huikean monipuolisen työsaran kristillisen teatterityön saralla. Opetus oli käytännönläheistä, sillä jokaisen ryhmän kanssa työstettiin lopputyönä näytelmä, joskus hyvinkin suurelle yleisölle nuorten tapahtumissa. Joitakin tekstejä dramatisoin kirjoista, mutta pääosin kirjoitin ne itse ryhmän ideoiden pohjalta. Nuorten luovuus ja rohkea ote yllätti positiivisesti joka ikinen kerta. Silloinen toiminnanjohtaja Raimo Mäkelä oli teatteritaiteen suuri ystävä ja näytelmiä alettiin valmistaa myös henkilökunnan kanssa opiston isompiin tapahtumiin. Mäkelä löysi esitettäväksi hyvin syvällisiä ja kiinnostavia aiheita, usein liittyen historian henkilöihin tai Raamatun tapahtumiin. ”Onpa Jumalalla tarkka korva ja huumorintajua”, tuumin, kun heti ensimmäisessä näytelmässä tuhlaajapojasta oli pelkästään miesrooleja eikä minkäänlaista pulaa esittäjistä! Harjoitukset pidettiin aina kirkkosalissa, joka oli myös esitystila, koska muuta paikkaa ei ollut. Se pakotti miettimään, miten suhtautua kirkkotilan pyhyyteen, kun roolihenkilöiden joukossa saattoi olla uskon jyrkkiä vastustajia, kerran jopa itse pääpaholainen! Niinpä työnsimme alttarin seinustalle syrjään ja kannoimme pois polvistumispenkit esitysten ajaksi, mutta vierailuesityksissä muissa kirkkotiloissa se ei onnistunut. Kirkkoesitysten haasteena on yleensäkin aina kehnot valaistusolosuhteet ja huono kuuluvuus. Hyvä äänenkäyttö kaikuvissa kirkoissa onkin merkityksellistä, sillä toimimme ilman mikrofoneja. Kirkkotiloja ei voi myöskään lavastaa, joten lähes ainut ”lavastus” on puvustus ja rekvisiitta. Pienoinen haaste sisällöltään niin rikkaassa työssä oli ja on se, että kun esitykset tarjotaan tapahtumiin ilmaisina, ne tehdään melko olemattomalla budjetilla, joten luovuus on kunniassaan. Kerran kun työstimme nuorisotyöhön opiskelijoiden kanssa Tytti Issakaisen Tien sinne te tiedätte -passiodraaman Temppeliaukion kirkkoon, kuorolaisten lukumäärä selvisi vasta kenraaliharjoituksissa. Seuraavan yön ja osan päivääkin käytin ompelemalla 12 kuoropukua puuttuville. Valmistuivat ajoissa. Koen kiroilun aina sietämättömäksi ilmansaasteeksi, mutta Laestadiuksesta kertovassa näytelmässä hänen jyrkän vastustajansa Pekka Raattaman vuorosanoihin oli realismin takia pakko laittaa kaikkein jykevin kirosana. Kun sekin kappale esitettiin sitten Temppeliaukion kirkossa, tuo Pekan vihaisena pärskäyttämä kirosana jäi soimaan kirkon holveissa… Toisaalta kun esittäjäkaartissa oli aina teologeja mukana, luotin heidän sanovan, jos joku asia on täysin sopimaton. Opiston ohjelmistossa on ollut paljon historiaan liittyviä näytelmiä, mm. Kierkegaardista, Pilatuksesta, Sokrateesta, Freudista, Dostojevskin teksti Inkvisiittorista jne. Freudin esittäjä, kirkkosalissa vuosikymmenet Jumalan sanaa saarnannut teologian tohtori Raimo Mäkelä vastasi ihmetteleviin kyselyihin, että hänen ei ollut lainkaan vaikeaa esittää samaisella paikalla myös ateistia, sehän on ihmisen luonnollinen asenne suhteessa Jumalaan.

19


Kirkkonäytelmäluettelo ja teatterityön kurssit Työskennellessäni Suomen Harrastajateatteriliitossa sekä koulutus- että tiedotussihteerien sijaisena kokosin työni ohella Kirkkonäytelmäluettelon vuonna 2000. Nykyään se löytyy sähköisenä liiton sivuilta ja toivon, että siitä on yhä iloa kristillisen teatteritaiteen kentällä. Valmiita näytelmiä ei luettelossa ole, vaan tietoa teksteistä, sisällöstä ja saatavuudesta, mutta 2000-luvun tekstit siitä puuttuvat. Työtä tehdessäni luin kaikki nämä tekstit läpi ja sain näin siitä itsekin hyödyn – ja kotiini ison kassillisen näytelmiä Suomen Lähetysseurasta säilytykseen. Työhuoneeni pursuaa tekstejä ja toivoisinkin tämän jutun avulla löytäväni niille uusia käyttäjiä! Käytyäni itse pari SHT:n pitkää ohjaajakurssia, esitin että Raamattuopisto ottaisi ohjelmaansa vastaavanlaiset kurssit, kristillisen teatteritaiteen tekijöille. Kurssit toteutuivatkin vuosina 1998–2005, alueinaan ohjaajan- ja näyttelijäntyö sekä draamatekstin kirjoitus. Lyhyempiä teatterityön kursseja vedin muuallakin Suomessa, mm. Jyväskylän seudulla ja Vuokatinrannassa. Kursseilla syntyi upeita tekstejä ja jokainen viikonloppukokoontuminen päättyi aina esityksiin.

Teatteri Talentti Uuden vuosituhannen kunniaksi kotiseurakuntani Kirkkonummelta päätti panna pystyyn teatteriryhmän ja kutsui minut sen vetäjäksi. Teatteri Talentti -nimellä toiminut ryhmämme teki näytelmien rinnalla myös draamallisia hartauksia. Osallistuimme Saarijärven teatteripäiville sen historian ensimmäisillä kirkkodraamaesityksillä; v. 2001 Kolkuttaja (kirj. Lauri Uusi-Hakimo) v. 2003 Paavali, vapaa ja vangittu ja 2009 neljällä pienoisnäytelmällä. Ohjasin tuon Irja Mäkisen kirjoittaman Paava-

li-näytelmän yhtä aikaa myös Raamattuopistolla ja puolisoni Juha oli molempien nimihenkilö. Paavali oli varsin suosittu, kiersimme esittämässä sitä monissa kirkoissa. Seurakunnan 40-vuotisjuhliin työstimme näytelmän sen historiasta v. 2003. Laajensin perspektiiviä 1200-luvulta olevan kivikirkkomme ruotsinkieliseen historiaan kirkon 800v-juhlavuoden näytelmään v. 2005. Seuraavana vuonna, kun käsillä oli Porkkalan palautuksen 50-vuotisjuhlat, lisäsin näytelmään kohtauksia mm. kirkon tyhjentämisestä ja evakkoon lähdöstä, kun Porkkalasta tuli Neuvostoarmeijan tukikohta syksyllä 1944. Koko ryhmälle oli valtava ilo saada näin pureutua kotiseudun historiaan. Huikea aikamatka oli myös Martin Lutherista kertovan pitkän näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus v. 2017, uskonpuhdistuksen 500-juhlavuonna. Luther kampesi silloin jo uniinikin. Historiafriikkinä sain kutsun käsikirjoittaa ja ohjata myös Vihdin seurakunnan 500-vuotisjuhlanäytelmän Vuosisadat vierivät v. 2007. Se oli työurani suurin voimainponnistus, jonka surulliseksi muistoksi jäi yhden päähenkilön kuolema kesken ensi-illan.

Se on täytetty Kun Paavo Liski etsi näyttelijöitä SHT-liiton kautta Via Crucis -kärsimysnäytelmään Helsinkiin v. 1996 ja -97, innostuimme puolisoni kanssa lähtemään mukaan. Juha pyydettiin heti pääosin ammattinäyttelijöistä koostuvaan opetuslapsijoukkoon, kun taasen minä, teatterityön ammattilainen, sain tyytyä olemaan osa kansanjoukkoa! Kokemus oli opettavainen, sillä Paavo Liski, arvostamani pitkän linjan teatterintekijä, aloitti ohjaustyönsä nurisematta koululuokan ahtaudessa. Tapahtuma järjestetään edelleen Helsingissä vuosittain, mutta käytyäni katsomassa esityksen myöhemmin, petyin kun siihen oli liitetty niin paljon ylimääräistä sä-

Tässä seison – Jumala minua auttakoon! -näytelmä Lutherista esitettiin v. 2017. Esiintyjäkaarti päähenkilön ympärillä Kirkkonummen kirkossa. Esillä myös Lutherin Ruusu-sinetti, jonka risti kertoo Jeesuksen rakkaudesta ja kehä iankaikkisesta elämästä.

20


Se on täytetty -näytelmässä Jeesusta vartioivat roomalaiset sotilaat. Kuva harjoituksista vuodelta 2010. lää. Arvostin Liskin luomaa jykevyyttä ja keskitettyä otetta. Ajattelin, ettei sen arvokkaampaa työtä voi olla kuin tuo Kristuksen kärsimysnäytelmän ohjaaminen ja tulihan se sitten omallekin osalle. Sain työkutsun ensin Vilppulan seurakunnasta, jonka väkeä oli ollut kursseillani. Käsikirjoitin ja ohjasin sinne kärsimysnäytelmän ”Se on täytetty” v. 2006, esityspaikkoina Vilppulan ja Mäntän kirkot. Vaikka ohjausmatka oli pitkä ja olin jälleen siirtynyt vakinaiseksi toimittajaksi, työ onnistui, kun tapaamiset keskitettiin pitkiin viikonloppuihin. Sitten jo omakin seurakunta ehdotti sitä ohjelmistoon ja kärsimysnäytelmiä on esitetty vaihtelevin tekstein pitkänperjantain jumalanpalveluksena jo useita kertoja.

Dramaattinen Raamattu Raamatun dramaattinen rikkaus tuli esille kurssitöissä, mutta omalla työkentällä se pääsi kukoistukseensa yhteistyössä Irja Mäkisen kanssa. Opiston ensimmäisellä kirkkodraamakurssilla ollut Irja innostui näytelmien kirjoittamisesta Raamatun pohjalta huomatessaan, ettei valmiita ja kiinnostavia tekstejä juuri ollut. Koska yhteinen näkymme oli, että tekstit pitää saada käyttöön, perustimme kahden naisen teatterin; Irja kirjoitti tekstit, minä ohjasin ja usein näyttelimmekin yhdessä, mutta isoimmissa keskityin vain ohjaamiseen. Irja kirjoitti näytelmiä myös tilaustöinä, esimerkiksi opiston naistenpäiville niiden tematiikkaan räätä-

löitynä, kuten Ilon ja surun sisaret. Emme tainneet koskaan miettiä teatterille edes nimeä eikä organisaatiotakaan ollut, silti työn tuloksena syntyi yli 30 näytelmää esitykseen, valtaosa pienoisnäytelmiä ja osa monologeja. Mutta annetaan Irjan kertoa työn aloittamisesta ja aiheiden löytymisestä. – Ensimmäisen, Ruutista kertovan pienoisnäytelmän esitys avasi ikään kuin uuden näyn ja tien johonkin, minkä määrää en silloin voinut aavistaa. Jotkut henkilöt halusivat esiin kuten Paavali, vapaa ja vangittu, tai Oikean juutalaisen fariseus, joka kutsui Jeesuksen kotiinsa. Myös jokin ajankohtainen tapahtuma saattoi panna ajatuksen liikkeelle, esim. Pitkä matka murheesta iloon sai virikkeen Keran asemalla tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa nuori mies jäi junan alle. Kirjoittaminen on ollut nautinto ja ilo, kun siinä voi sukeltaa ihmismielen syvyyksiin. Ja samaahan näyttelemisessäkin tapahtuu. Onnistuminen, kun yleisö ottaa hyvin vastaan esityksen ja saa siitä jotakin, palkitsee aina vaivan. Kaiken hyvän keskellä kirjoittamisessa riittää Irjan mukaan myös suuria haasteita. – Että olisi aina aito, rehellinen ja totuudellinen ihmistä kuvatessaan. Että voisi luoda toivoa ja uskoa parempaan. Että voisi kertoa jotain Jumalan hyvyydestä ja armosta, näyttää tien maailman parhaimpaan paikkaan: ristin juurelle, armoa omaksumaan. 21


KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2020 HUOM! Koulutuskalenteria päivitetään jatkuvasti. Tarkistathan aina ajankohtaisimman tiedon verkkosivuiltamme. AIKA KOULUTUS 7.–8.3. Näyttelijäntyö II 10 h 14.–15.3. Improvisaatio II 10 h 13.3. ja 15.3. Näyttelijän äänenkäyttö 28.–29.3. Psykodraama ilmaisun syventäjänä 16 h 28.–29.3. Puvustus 12 h 28.–29.3. Roolihenkilön rakentaminen 4.–5.4. Näyttelijäntyö III 10 h 4.–5.4. Oma ääni – äänenkäytön koulutus 18.–19.4. Naamioteatterin perusteet 10 h 2.–3.5. Näyttelijäntyö IV 10 h 16.–17.5. Näyttelijäntyö II 10 h 16.–17.5. Improvisaatio III 10 h 16.–17.5. Lasten ja nuortenteatterin ohjaaminen 16h

PAIKKA- KUNTA Helsinki Helsinki Tampere Helsinki

KOULUTTAJA

ILM.PÄÄTTYY HINTA

Anna Ranta Kaisa Kokko Marja Suurpalo Päivi Rahmel

19.2. 28.1. 1.3. 2.3.

75 € 75 € 75 € 149 €

Lahti Hanna Kaitila Taivalkoski Marko Pohjanrinne Helsinki Anna Ranta Kajaani Sara Saxholm

12.3. 10.3. 15.3. 12.3.

85 € 49 € 75 € 75 €

Helsinki Helsinki Kempele Helsinki Helsinki

1.4. 15.4. 28.4. 28.4. 28.4.

78 € 75 € 85 € 75 € 105 €

Suvi Salomaa Anna Ranta Marko Pohjanrinne Kaisa Kokko Jenni Bergius

1h=oppitunti á 45min. Lähes kaikki kurssit ovat myös tilattavissa omalle paikkakunnalle. www.shtl.fi / sht@shtl.fi / 050 544 7397 Merja / 050 468 21 38 Mari / 050 917 0062 Minna

HARRASTAJATEATTERIKESÄÄN HAETAAN NYT!

Jyväskylän kaupunginteatterilla 21.–23.8. järjestettävän vuoden 2020 Harrastajateatterikesän hakuaika on käynnissä 15.2.–15.3. Tapahtumaan haetaan esitystallenteella hakuaikana. Ohjelmiston valitsee vuodelle 2020 ohjaaja Taava Hakala. www.harrastajateatterikesa.fi

TUOTANTO - JA KOULUTUSAVUSTUKSET 2020 Tuotanto ja koulutusavustukset vuodelle 2020 haettavissa 15.4. saakka. www.shtl.fi/avustukset/

ILMOITA REPLIIKISSÄ EDULLISESTI! Ilmoitus: 1/2 sivua, vaaka 1/4 sivua, pysty

Koko 175 mm x 122 mm 85 mm x 122 mm

Hinta jäsen 118 € 75 €

TEHKÄÄ LASTENTEATTERIA JA TULKAA SPOTTIIN! SPOTTI – Lasten teatteripäivät Riihimäellä seuraavan kerran keväällä 2021.

22

Ei jäsen 155 € 100 €


RAMPPIKUUME NOUSEE TAAS HUHTIKUUSSA! RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät järjestetään jälleen Kankaanpäässä 24.– 26.4.2020. Tapahtuma on 13–20-vuotiaille nuorille ja heidän ohjaajilleen suunnattu teatteritapahtuma, joka koostuu työpajoista ja esityskatselmuksesta. Päivät tarjoavat nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden esiintyä, nähdä nuorisoteatteriryhmien esityksiä ympäri Suomen sekä kouluttautua alan ammattilaisten ohjauksessa sekä löytää uusia ystävyksiä. VALTAKUNNALLISET Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1997 saakka. 1990-luvun lopulla SatakunnasNUORISOTEATTERIPÄIVÄT sa herättiin siihen, ettei maasta löytynyt valtakunnallista nuorille suunnattua teatteritapahtumaa, joten paikalliset Nuorisoseurojen toimijat lähtivät suunnittelemaan sellaista. Kankaanpäässä oli kokemusta Nuorisoseurajärjestön Valtakunnallisten Teatteripäivien järjestämisestä, joten yhteistyökumppanit löytyivät luontevasti Kankaanpää kaupungista ja Kankaanpään Nuorisoseurasta. Paria Mikkelin evakkovuotta lukuun ottamatta tapahtuma on järjestetty Kankaanpäässä, ja sinne tapahtuma on vuosien saatossa juurtunut. Tapahtuman rakenne ja puitteet ovat hyväksi havaittuja ja pysyneet pitkään samoina, mutta uuttakin uskalletaan rohkeasti kokeilla ja ideoida. Vuonna 2020 tapahtuma järjestetään jo 23. kerran. Esityshaku katselmukseen on käynnissä ja päättyy 25.2. Katselmukseen haetaan lähettämällä hakulomake ja esitystallenne. Esityksen ei tarvitse olla hakuvaiheessa vielä valmis. Ilmoittautuminen tapahtumaan ja työpajoihin on auki 6.–31.3. Lisätiedot: ramppikuume.net Ramppikuumeen tuottavat Nuorisoseurat, Kankaanpään kaupunki, Satakunnan Nuorisoseurojen liitto ry ja Kankaanpään Nuorisoseura ry yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa. Suomen Harrastajateatteriliiton sääntöjen pykälän 8 mukaisesti liiton vuosikokouskutsu lähetetään joko kirjallisesti tai julkaistaan liiton lehdessä tai yhdistyksen nettisivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää.

KUTSU Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään keskiviikkona 1.4.2020 klo 12.00 alkaen puhelinneuvotteluna. Kirjautumisohjeet puhelinkokoukseen: 1. Soita numeroon 0800 98966

2. Näppäile koodi: 6496 0631# 3. Odota sulkematta puhelinta, kokous voi alkaa Valtakirjat tarkastetaan ennen kokouksen alkua. Valtakirjan voi lähettää osoitteeseen minna.ahlfors@shtl.fi tai postiosoitteeseen Suomen Harrastajateattriliitto, Minervankatu 1 C 21, 00100 Helsinki. Läsnäolo- ja puheoikeus on kaikilla liiton jäsenteattereilla sekä mahdollisuus osallistua etänä esim meilitse, puhelimitse jne. Pyydämme ilmoittautumiset 27.3. mennessä: minna.ahlfors@shtl.fi. Tervetuloa! Ehdotus vuosikokouksen esityslistaksi: 1. Kokouksen avaus 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Kokouksen järjestäytyminen 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5. Vuoden 2019 vuosikertomus 6. Tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto. 7. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille 8. Ilmoitusasiat 9. Kokouksen päättäminen Helsingissä 12. helmikuuta 2020 Suomen Harrastajateatteriliiton hallitus Jäsenyhdistysten edustajat vuosiksi 2019 – 2020: Jussi Kononen, Raahen Teatteri, varalla Tuula Tulla, Kangasniemen Harrastajateatteri Ilona, Juhani Löfbacka, YTY-Teatteri, varalla Elisa Lund-Mäkelä, Särkkäin Näyttämö, Ritva Heiskari, Teatteri Neliapila, varalla Laura Jouhtimäki, Laukaan Teatteri. 23


S

Teatteri Peili

uomen ja Etelä-Pohjanmaan harrastajateatterimaailma on saanut uuden yhdistyksen Seinäjoelle, Teatteri Peili ry:n. Alkunsa yhdistys sai Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumasta Naisten Suomi 100 -hankkeesta. Osana hanketta esitettiin naisten elämästä sadan vuoden ajalta kertova näytelmä. Kolmetoista naisyhdistystä kokosi omalta alaltaan faktoihin perustuvaa tietoa naisten elämästä. Annetun materiaalin pohjalta kirjailija Kirsti Manninen teki käsikirjoituksen ”Hevoskyydillä pilvipalveluihin” näytelmään. Näyttelijä-ohjaaja Eija-Irmeli Lahti sovitti ja ohjasi käsikirjoituksen 37 amatöörinäyttelijän upeaksi esitykseksi. Näytelmä esitettiin syyskuussa 2017 kolme kertaa Seinäjoen kaupunginteatterissa. Esitys onnistui yli odotusten. Suurin osa näyttelijöistä oli teatterin näyttämöllä ensimmäistä kertaa ja ihastuivat siihen. Niinpä osa meistä halusi jatkaa näyttelemistä. Otimme yhteyttä Seinäjoen kansalaisopistoon ja sinne perustettiin opintoryhmä Teatteri Peili. Toki siihen ilmoittautui muitakin jo kokeneita harrastajanäyttelijöitä. Helmikuussa 2019 esitimme Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasteatterissa koosteena ”Erilaisia elämän ymmärryksiä”, joka perustui Maria Jotunin, Sisko Istanmäen ja Mirja Kuivaniemen novelleihin. Ohjaajaksi saimme jälleen Eija-Irmeli Lahden. Esitys sai taas loistavan vastaanoton ja täydet katsomot. Yhdistyksen perustamisajatus oli tässä vaiheessa jo syntynyt. Lisäksi meillä oli Eija-Irmeli Lahden lupaus tulla ohjaajaksi myös seuraavaan esitykseen. Niinpä 15.4.2019 meidät rekisteröitiin yhdistysrekisteriin nimellä Teatteri Peili ry. Siitä aloitimme uuden näytelmän etsimisen. Vaihtoehtojen joukosta löysimme kirjailija Pauliina Rauhalan vuonna 2013

julkaistun romaanin pohjalta näytelmäksi tehneen Seija Holman teoksen Taivaslaulu. Taivaslaulu on koskettava ja tunteita herättävä selviytymistarina vanhoillislestadiolaisissa kodeissa kasvaneista nuorista, joista tuli aviopari. Arjen haasteet lasten lukumäärän lisääntyessä ajaa heidät törmäämään yhteisön normeihin. Taivaslaulussa on rakkautta, herkkyyttä, kipua ja syvältä luotaavaa pohdintaa. Siinä on samaistumispintaa monella tasolla meille jokaiselle. Tätä kirjoittaessa näytelmää vasta harjoiteltiin, joten sen menestys oli vielä arvoitus. Taivaslaulu esitetään Vanhalla Teatterilla eli Seinäjoen Nuorisotalolla os. Puskantie 3, helmikuussa ja maaliskuun alussa kaksitoista kertaa. Ensi-ilta on 1.2.2020 ja viimeinen esitys on 4.3.2020. Teatteri Peili ry:n jäseniä on seitsemäntoista eri-ikäistä miestä ja naista. Siinä on teatterialalle haluavia nuoria, keski-ikäisiä ja jo eläkkeellä olevia. Niinpä eri ikäluokkaa vastaaviin rooleihin löytyy esittäjiä. Lisäksi avustajina on lapsinäyttelijöitä ja lukuisa määrä muita avustavia henkilöitä, joita on kutsuttu mukaan. Seinäjoella on Vanha Teatteri/Nuorisotalo, joka on hyvin käyttökelpoinen harrastajateatterilaisille. Seinäjoella on kuitenkin niin vilkasta harrastajateatteritoimintaa, että ongelmana on sovittaa harjoittelu- ja esitysajat tuohon samaan tilaan. Lisäksi Ylistarolla ja Peräseinäjoella on omat harrastajateatterinsa kesäisin omalla paikkakunnallaan. Myös Nurmon museolla on kesäisin teatteriesityksiä. Nämä kolme kuntaa kuuluvat nykyisin Seinäjokeen. Ensimmäinen näytelmämme oli suomalaisten naisten historiaa kuvaavaa. Seuraava sisälsi koskettavaa draamaa, mutta myös ihmissuhteista syntyvää komiikkaa. Viimeisin ”Taivaslaulu” on haastavin näistä kolmesta. Näytelmä on koskettava ja ajatuksia herättävä monitasoinen näytelmä. Jännityksellä odotamme, miten se otetaan vastaan. Tiedämme sen vasta Repliikki-lehden ilmestymispäivänä, koska viimeinen esitys on silloin. Kaikissa esityksissämme ovat ihmisenä olemisen eri tasot tunteineen olleet vahvasti esillä. Nyt helmikuussa ensi-iltaan tulevassa Taivaslaulussa on edellä mainitun lisänä vielä voimakasta uskonnollista pohdintaa. Haluamme tarjota mieleen jääviä teatterielämyksiä, joten jatkossakin valitsemme näytelmämme samalla periaatteella. Lisää tietoa Teatteri Peili ry:stä löytyy yhdistyksen Facebook-sivuilta.

Avioparia Taivaslaulussa näyttelee Aleksi Falk (Aleksi) ja Ronja Jylhä (Vilja). Kaislaa näyttelee Eveliina Ranta, Meriä Eeva Virkamäki ja Pyryä Eeli Tiikkaja. Kuva: Katri Rintala 24


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Repliikki 1/20 by Repliikki - Issuu