KOT I JA K AUP UNK I
Mitä Kuloistenniityssä myllätään? TEKSTI VEERA SALAKARI KUVA VEIJO LINDGREN
Viime aikoina Kuloistenniitty on ollut muutoksen keskipisteessä, kun alueelle on rakennettu ahkerasti kunnallistekniikkaa. Vesihuolto ja kadut ovat nyt valmiina, ja alueelle on suunnitteilla laaja asuinalue, puisto ja päiväkoti.
KESTÄVÄÄ KERROSTALOJA RIVITALOASUMISTA Vielä valmisteilla olevalle Kuloistenniitty 1 -asuinalueelle tulee rakentumaan niin kerrostaloja kuin rivitalokortteleitakin. Alueen tontit jaetaan tontinluovutuskilpailujen kautta. Tavoitteena on rakentaa laadukasta ja viihtyisää asuinympäristöä, joka kestää aikaa ja kunnioittaa ympäristöä. Ensimmäinen tontinluovutuskilpailu järjestettiin keväällä 2023. Kilpailussa haettiin toteuttajaa kahdelle erilliselle kilpailukohteelle, joista toinen koostuu yhdestä yksittäisestä kerrostalotontista ja toinen kahden kerrostalon kokonaisuudesta. – Kilpailujen kautta voimme vaikuttaa esimerkiksi alueen arkkitehtuuriin, kestävään kehitykseen ja ekologisuuteen. Saimme useita kilpailutöitä, joissa ympäristönäkökulma ja ekologiset innovaatiot
huomioitiin erityisellä tavalla, kaupunginarkkitehti Emma Kaitaa kehuu. Seuraavat tontinluovutuskilpailut järjestetään vuoden 2024 aikana. Ensimmäisten joukossa luovutukseen tulee myös lähikaupalle suunniteltu kaupallisen palvelun tontti. – Palvelut tulevat alueella olemaan hyvät. Oman kaupan ja päiväkodin lisäksi luonto on Kuloistenniityssä keskiössä ja matkaa niin Raision kuin Turunkin keskustaan vain pyöräilymatkan verran.
UUSI PÄIVÄKOTI VASTAA ALUEEN KASVAVIIN TARPEISIIN Uuden asuinalueen tarpeisiin vastatakseen suunnitellaan myös uusi päiväkoti, joka tulee tarjoamaan varhaiskasvatuksen palveluita alueen perheille. Päiväkoti sijoittuu
RAISIO TIEDOT TAA 4
keskeiselle paikalle, kävelymatkan päähän asuinalueen kodeista sekä julkisen liikenteen runkoväylän varrelle. – Toteutimme vuonna 2019 sivistyspalveluiden palveluverkkoselvityksen ja suunnitteilla oleva Kuloistenniityn päiväkoti vastaa siinä havaittuihin tarpeisiin. Tarkoituksena on rakentaa päiväkoti, joka tarjoaa viihtyisät, turvalliset ja terveelliset tilat niin lapsille, henkilöstölle kuin vapaa-ajankäyttäjillekin, varhaiskasvatuksen johtaja Nina Ali-Keskikylä kertoo. 168 lapselle suunnitellun päiväkodin rakennustyöt alkavat keväällä, ja sen odotetaan olevan käytössä syksyllä 2025. Päiväkoti on suunniteltu tarjoamaan oppimisympäristön, joka mahdollistaa monipuoliset aktiviteetit lapsille.