2 minute read

Nuorten työpajat: toimintaa ja tukea nuorille

Työpajat tarjoavat nuorelle tukea ja tietoa eri vaihtoehdoista harjoitteluun ja opiskeluun liittyen. Lisäksi pajajakson aikana nuori saa ohjausta oman jatkosuunnitelman tekemiseen ja toteuttamiseen. Pajoilla tehdään oikeita töitä, joten taidot ja tiedot kasvavat.

Raision nuorisopalveluilla on kaksi työpajaa; Nopan startti- ja hyvinvointipaja, sekä Puutyöpaja.

Nuorten työpajat tarjoavat toimintaa raisiolaisille 15–24-vuotiaille nuorille, jotka ovat jääneet vaille työ- tai opiskelupaikkaa tai jotka ovat muuten elämäntilanteensa takia estyneitä opiskelemaan tai työntekoon. Työpajalla nuori pääsee ohjaajan opastuksella tekemään kevyitä työtehtäviä ja kehittämään jaksamistaan ja elämänhallintaansa. Työpaja valmentaa nuorta kohti koulutusta ja työtä. Nuorten työpaja tekee moniammatillista yhteistyötä mm. te-palveluiden, Varhan ja Rasekon kanssa.

Starttipajalla lähdetään matalalla kynnyksellä arjenhallinnan ja hyvinvoinnin perusteista. Pajalla tehdään pienimuotoisia tilaustöitä, laitetaan ruokaa ja harrastetaan kevyttä liikuntaa sekä kulttuuria. Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön.

Starttipajan ohjaajina ovat nuorisotyöntekijät Nina Hilander ja Arttu Mäki. Yhteydenotot starttipajaan liittyen: Nina Hilander, p. 040 587 6788

Puutyöpajalla työskennellään monipuolisilla välineillä asiantuntevan ohjaajan kanssa. Pajalla kunnostetaan huonekaluja, ja tehdään tilaustöitä. Puutyöpajalla nuori saa kokemusta monenlaisesta korjaus- ja kunnostustyöstä puuesineiden parissa.

Puutyöpajan ohjaajana on pajavalmentaja Pasi Hanka, p. 040 580 5974

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Hae meille kesätöihin!

Kaupungin kesätyöt ovat haettavana 19.2.–10.3. Eri yksiköissä on tarjolla monipuolisia ja hyödyllisiä kesätyötehtäviä raisiolaisille 2008–2004 syntyneille nuorille. Kesätyö antaa parhaimmillaan ensimmäisen aidon kosketuksen työelämään ja mahdollisuuden kokeilla erilaisia työtehtäviä.

Seuraa ilmoittelua, kesätyötä haetaan Kuntarekryn kautta. Viime vuonna kaupungilta kesätyöpaikan tai kesäsetelin saaneita ei tänä vuonna oteta kesätöiden arvonnassa huomioon.

raisio.fi/nuoret

This article is from: