Suomen Myyntimediat https://www.suomenmyyntimediat.fi/
Taitto ja ulkoasu
Mika-Matti Trogen mika.trogen@metsek.fi
Painopaikka
Hannun Tasapaino Oy
Kansikuva: Heli Seppälä
Pääkirjoitus: Päihdehoidon kenttä kaventuu
Yksin en olisi selvinnyt
Pysäkki – Nuorten oma päihdepalvelu Helsingissä
Huumeet, huumekuolemat ja muuttuneet päihdemarkkinat
Stopin Joonas palkittiin Vuoden Vaikuttajana
se hirvee humina hupussa rauhoittui”
Kysy mitä vaan huumeista, Stopin kävijät vastaavat!
on poissa
Uusien huumeiden maailma
käyttäjästä yrittäjäksi
taidetta joka paikassa ja jatkuvasti
Huumeisiin kuoli ennätysmäärä ihmisiä
Neurovähemmistöt marginaalissa
tekevät päätöksiä, ei ihminen - toivottoman taistelun surullinen päätös
Halloween kuvakooste
Päihderiippuvuudesta voi toipua – totta vai tarua?
opioidikriisi
Kuvakooste Stopin tapahtumista
stophuumeillery
stophuumeillery
stophuumeillery
@stophuumeillery2050
@StopHuumeillery
stop-huumeille-ry
Huoli päihdetoipujien tulevaisuudesta
TEKSTI: MIRVA SUUTARINEN, STOP HUUMEILLE RY:N TOIMINNANJOHTAJA
KUVA: JOONAS FAGERHOLM
Se on syksy nyt. Monille tämä on raskasta aikaa. Väsyttää aamusta iltaan ja jatkuva pimeys valtaa helposti myös mielen ja kehon.
Minulle se ei ole niin raskas. Olen syntynyt syksyllä ja mielestäni syksyinen tunnelma on jotenkin kaihoisan kaunis. Rakastan kävellä koirani kanssa ulkona pimeässä keltaisten katuvalojen värittäessä maisemaa.Tykkään myös katsella ihmisten koteihin kävellessäni ja kuvitella, keitä siellä asuu ja mitä he tekevät. On myös ihanaa palata omaan lämpimään ja hämyiseen kotiin posket punaisina kylmyydestä. Olo on pörröinen, ja koti tuntuu turvasatamalta pimeyden keskellä.
Välillä pystyn elämään yllä olevissa ajatuksissa. Toisinaan mielen valtaa synkkyys siitä, kuinka paljon ympärillä on ihmisiä, joilla ei ole kotia lainkaan. Ja kuinka paljon pahaa mahtuu myös niihin koteihin, jotka ulkoapäin näyttävät pimeyden keskellä turvasatamilta.
Olen työskennellyt lähes 20 vuotta päihdealalla ja en ole koskaan aikaisemmin ollut näin huolissani kohderyhmän jaksamisen ja selviytymisen puolesta.
Päihdehoidon kenttä kaventuu ja päihteiden käyttäjien maailma hurjistuu käsittämättömällä vauhdilla. Alkutyöuraani värittäneet vanhan liiton miehet ja siihen liittyvä säännöstö sekä pelkästään yhtä huumausainetta pääasiallisesti käyttävät henkilöt ovat poistuneet kokonaan katukuvasta. Päihdemaailmaa hallitsevat uudet, entistä vaarallisemmat ja arvaamattomammat aineet ja valtavalla vauhdilla lisääntyvät kuolemat. Kentällä ei ole enää vakiintuneita sääntöjä, vaan yhä nuoremmat ja nuoremmat pyörittävät touhua röyhkeydellä seuraamuksista välittämättä.
Samaan aikaan hoitoon pääsy vaikeutuu. Toipumiskeskeiset hoitopaikat vähentyvät ja kuntoutusjaksot lyhenevät. Kuntoutujat ovat huomattavasti huonommassa kunnossa hoitojakson jälkeen sekä vähemmän valmiita “normaaliin” elämään kuin aiemmin. Monet jatkokuntoutusta ja tukea kuntoutuksen jälkeen antavat paikat toimivat STEA:n rahoittamina, ja näihin rahoituksiin on kohdistunut ja tulee kohdistumaan leikkauksia. Tämä tulee näkymään järjestöjen resurssien supistumisena, jolloin myös kuntoutujien palvelut tulevat vähentymään.
Lisäksi sosiaalietuuksia leikataan, mikä ajaa kuntoutujat entistä nopeammin myös työelämään. Jos jonkun asian olen oppinut näiden vuosien aikana, niin sen, että nopeus ei ole toipumisessa valttia. Valttia on ehdottomasti maltti! Jokaisella päihdehelvetistä itsensä ylös nostaneella tulisi olla rauha ja turva toipumiseen. Siihen, että eheytyy, tutustuu itseensä sekä löytää oman paikkansa ja merkityksensä tässä maailmassa.
Yksin en olisi selvinnyt
TEKSTI: TARMO ROUHIAINEN
KUVA: JOONAS FAGERHOLM
Oon syntynyt perheeseen, johon kuului mun lisäksi kuusi veljeä ja yksi sisko.
Mä olen nuorin sisaruksista. Mun molemmat vanhemmat oli alkoholisteja ja se ei helpottanut meidän lasten elämää. Meidän lapsuuteen kuului normilasten leikkejä pihalla aamusta iltaan, mut siihen kuului myös paljon turvattomuutta, pelkoa, väkivaltaa, päihteitä, rikollisuutta, hylätyksi tulemista, riittämättömyyttä ja kiusaamista. Kaikkea, mitä normaalisti lapsen elämään ei pitäisi kuulua. Me muutettiin usein. Tämän vuoksi oli vaikea juurtua mihinkään ja se lisäsi kiusaamista, koska murteet oli sekaisin ja puhuin aina eri tavalla kun muut lapset.
”Ne tuli pokkana ovesta sisään ja sano ehtoota”
Mellilä oli hauska paikka, kun me muutettiin sinne. Oltiin ihmeissään, kun tuntemattomat ihmiset tervehti missä tahansa kuljettiin, ja ne tuli pokkana ovesta sisään ja sano ehtoota. Se nauratti meitä lapsia kovasti, koska ei oltu totuttu moiseen. Mellilässä oli turvallista asua ja sain sieltä hyviä ystäviä, mut sain kestää myös siellä tosi paljon kiusaamista. Aloin polttaa tupakkaa säännöllisesti. Rupesin lihomaan seitsemänvuotiaana, jonka takia mua kiusattiin kotona, koulussa, koulumatkoilla ja missä ikinä olinkin. Mun ensimmäinen kosketus päihteisiin tapahtui Mellilässä, olin silloin 6. tai 7. luokalla, olin ihan lapsi vielä. Alkoholi turrutti mun hirveen tuskan, mikä oli ollut jo pienestä asti mun sisällä. Mun itsetunto kasvoi kun join, ja tunsin kuuluvani joukkoon. Alkoholi ei ollut kyllä mitenkään hyvä vaihtoehto mulle, koska se teki musta entistä aggressiivisemman ja itsetuhoisemman.
Ysiluokalla oli sietämätöntä asua kotona. Pyysin lastensuojelulta et haluan pois kotoota, ihan minne tahansa muualle, ja sainkin ysin loputtua oman asunnon. Rupesin käyttämään päivittäin. Myin huumeita ja hakkasin porukkaa, mut se elämä tuntui silloin siistiltä. Mua kunnioitettiin, mut hyväksyttiin ja me pidettiin vaan jatkuvasti hauskaa. Mun sydän käynnistettiin uudelleen ekan kerran 16-17 vuotiaana.
Parikymppisenä mä muutin taas Helsinkiin. Tein töitä, mut ne työsuhteet ei kauaa kestänyt, koska päihteet vei voiton. 21-vuotiaana tapasin mun lapsen isän, ruvettiin seurustelemaan ja heti muutettiinkin jo yhteen. Ei oltu keretty olla montaa kuukautta yhdessä, kunnes tulin raskaaksi. Olin aina ajatellut et mä en tee lapsia, mut samantien ku kuulin et oon raskaana, ni päätin et tän mä pidän. Sit lopetinkin kaikki päihteet (tupakan myös) ja olin useamman vuoden kunnolla.
”Iskä sano mua usein soturiks, ja et musta on mihin vaan, kun vaan rohkeesti uskallan mennä ja tehdä”
Vuonna 2010 osallistuin Miss XL kilpailuun, voitin semifinaalin ja pääsin jatkoon. Se oli elämäni yks parhaimpia kokemuksia, vaikka en sitä finaalia voittanutkaan. Pääsin kokemaan millaista on olla stara. Meidät vietiin limusiinilla satamaan, mentiin risteilylle, jossa meillä oli ammattilaiset laittamassa meidän hiukset sekä meikit. Meitä kuvattiin lehteen sekä telkkariin. Voin kertoa et se oli luxusta. Mut se oli myös niin jännittävää, et en meinannut pystyä menemään lavalle, kunnes eräs julkisuuden henkilö antoi vinkin että aina kun hän esiintyy, ni ottaa rohkaisuryypyn. No mun addiktiaivoilla sehän tarkoitti sitä, et vedin koko pullon.
Mut se oli ikimuistoinen kokemus, ja oli tärkeintä et voitin itteni sekä pelkoni. Mun isä oli juuri kuollut, ja se oli suuri syy myös siihen, miksi uskaltauduin hakemaan Miss XL kisaan. Iskä sano mua usein soturiks, ja et musta on mihin vaan, kun vaan rohkeesti uskallan mennä ja tehdä. Mun isä ei oo hirveesti ollut mun elämässä, mut olin silti aina iskän tyttö. Lähennyttiin hänen kanssaan silloin ku rupesin käyttämään päihteitä, koska usein käytettiin niitä yhdessä, vaikka mun iskä ei halunnut et käytän, mut silti oltiin samoissa piireissä käyttämässä.
Kun asuttiin Lappeenrannassa, lapsi oli silloin muistaakseni eskarissa. Olin kerennyt jo elämään useamman vuoden niin sanottua taviselämää. Lapsen isä oli tuolloin vanki-
lassa ja elämä tuntui normaalilta. Mun äiti oli ollut jo monta vuotta raittiina, ja asuttiin samassa pihassa mun äidin, veljen ja veljen perheen kanssa. Sit mun vanhin veli joka oli kans addikti, katosi. Oli ampunut itsensä psykoosissa. Silloin lähti jalat alta, ja tuntui kuin ois koko elämä murskaantunut.
Seurasi monta vuotta sekoilua päihteiden kanssa. 2019 vihdoin pääsin mun siskon luokse. Olin psykoosissa, enkä pystynyt enää nukkumaan, syömään, käymään suihkussa enkä vessassa. Olin yhdessä huoneessa vuorokaudet ympäri, luin Raamattua ja rukoilin polvillani. Jopa rukoileminen oli haastavaa, koska naapurit kuulivat mun ajatukset ja sätti mun rukoilemistakin. Aikaa oli mennyt joitakin kuukausia ja sain vihdoin yhteyden Jumalaan, uskaltauduin käymään ulkona lenkillä uskovaisen kaverin kanssa ja sit uskaltauduin seurakuntaan.
Vantaan H-klinikan työntekijä vaikutti muhun voimakkaasti ja hän toi mut Stoppiin. Stopin kanssa aloin käymään salilla, retkillä, tapahtumissa ja vietin kaikki arkipäiväni Stopissa. Rupesin saamaan ympärilleni päihteettömiä ystäviä, joiden kanssa urheilin, kävin ryhmissä, seurakunnassa, tanssimassa, keikoilla, rannalla ja eri tapahtumissa. Aloitin kuntouttavan työtoiminnan Stopissa ja sit työkokeilun. Nyt olen kokoaikaisena vertaisohjaajana. Stopissa olen oppinut tutustumaan itseeni. Olen oppinut asettamaan rajoja, oppinut et kelpaan tämmöisenä kun olen (vaikka se on vieläkin asia jonka kanssa joudun painimaan jatkuvasti mun päänsisäisen riittämättömyyden takia), tullut kuulluksi ja näkyväksi, sekä oon kasvanut ihmisenä paljon. Stoppi on yksi niistä monista syistä siihen, miksi olen kuka olen, tässä ja nyt.
Jokaisella on se oma polku, pitää vaan ottaa apua vastaan, vaikka se tuntuis vaikealta, kuunnella ammattilaista ja oman polun kulkeneita, olla nöyrä, eikä luovuttaa vaikeina hetkinä. Elämässä tulee jokaisella väkisinkin vuoria eteen, mut ne on vaan ylitettävä. Se kuuluu elämään. Elämä antaa ja ottaa, mut niistä selviää, kun ei jää asioiden kanssa yksin. Sitä varten on vertaistuki, ammattilaiset, ystävät ja läheiset. Oon menettänyt tän puhtaana olon aikana todella monta mulle rakasta ihmistä huumeisiin, ja mulla on ollut todella haastavia hetkiä elämässä. Silti oon vielä tässä kirjoittamassa nyt tätä stooria. Kiitos kaikille mun rakkaille ihmisille, ammattilaisille, vertaistukiryhmille, hoitotahoille ja Stopille. Kaikille, jotka ovat olleet mun tukena, yksin en olisi selvinnyt.
TEKSTI: NIKO TAPONEN, MINNA KORPI KUVAT: MINNA KORPI
Pysäkki
– Nuorten oma päihdepalvelu Helsingissä
- Eka kerta ku kävi tääl ni jännitti, mutta tuli lämmin fiilis vastaanotosta.
22-vuotias Arni istuu keittiön pöydän ääressä ja kertoo ensi kokemuksistaan Pysäkillä. Hän ohjautui palveluun ikänsä perusteella psykiatrian poliklinikan kautta.
- Selkeesti palvelu on hyvin toiminut, ku viis kuukautta nyt selvin päin.
Pysäkki perustettiin syksyllä 2023, kun Helsingin kaupungin päihdepalvelut erottivat Nuorisoaseman ja Pysäkin omiksi kokonaisuuksikseen. Nuorisoaseman tehtävä on tarjota mielenterveyspalvelua helsinkiläisille nuorille. Pysäkki on tarkoitettu nimenomaan päihteillä ensisijaisesti oireileville nuorille. Asiakkaat ovat kuitenkin erilaisia ja ikähaitarikin on laaja. Pysäkki palvelee 13–23-vuotiaita nuoria. Jokainen päivä on erilainen, kuten vertaisohjaaja Oona on huomannut: —Kaikki päivät on erilaisii, asiakasmäärät vaihtelee. Jutellaan asiakkaiden kanssa. Työ on tosi käy-
Pysäkin koirakavereita!
Pysäkillä työskentelee myös nelijalkaisia ystäviä. Työntekijät tuovat mielellään koiransa tuomaan iloa työpäiviin. Koiran läsnäolo voi myös rentouttaa asiakkaita.
tännönläheistä. Hän on toiminut vertaisena Pysäkillä vuoden ja viihtyy tehtävässään.
- Parasta on kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Ja koirat!
Pysäkin tiloissa Herttoniemessä toimii walk-in-muotoisen neuvontapalvelun ja yksilötyön lisäksi vertaisyhteisö, jossa nuoret voivat osallistua ryhmiin tai tulla tapaamaan toisia nuoria, vertsejä ja yhteisön työntekijöitä. Yhteisön ohjaaja Minna kertoo, miten asiakkaita kohdataan päivittäin:
- Monia on jännittänyt valtavasti tulla edes käymään. Yksi nuori kääntyi ulko-ovelta pois ensimmäisen kerran, kun ei vain yksinkertaisesti uskaltanut soittaa ovikelloa. Matalan kynnyksen palvelu ollaan kyllä. Mutta käytännössä se pieninkin kynnys voi olla valtavan suuri päihderiippuvaiselle. Meidän tavoitteemme on tarjota turvallinen asiointipaikka, jonne on helppo sekä nuoren että läheisten tulla hakemaan just sellaista apua, mitä siinä hetkessä tarvitsee.
Arni kehuu erityisesti tunnelmaa ja monenlaisia palveluja, joita Pysäkki tarjoaa: - On kivat työntekijät ja ilmaista kahvia. Käynneillä saa myös hyvän rutiinin viikkoihin. Täällä on myös saanu hoidettua kaikki muutkin asiat kuntoon nopeasti päihteettömyyden tuen lisäksi, esimerkiksi kolmen kuukauden seurantajaksot tutkimuksia varten sekä psykoterapian hakemukset.
Yksilötyötä tehdään Pysäkillä eri tavoilla. Terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaiset tapaavat nuoria sekä heidän läheisiään erikseen sovituilla tapaamisilla. Lisäksi Pysäkillä työskentelee keskiviikkoisin tavattavissa oleva lääkäri. Moniammatillinen työryhmä tekee tiivistä yhteistyötä nuorten asioiden suunnittelussa, esimerkiksi sairaanhoitajien ja sosionomien työparityöskentely helpottaa sekä sosiaali- että terveysalan tarpeiden hoitamista yhtäjaksoisesti.
Pysäkin tiloissa toimiva yhteisö on monelle nuorelle tärkeä arkinen ajanviettopaikka, jossa saa käydä merkityksellisiä keskusteluja
Nuoret ovat suunnitelleet ja luoneet Pysäkin periaatteet sekä taidetta seinille.
vertaisten, yhteisön työntekijöiden sekä muiden nuorten kanssa. Yhteisössä järjestetään ryhmiä sekä päivisin, jolloin ne ovat kaikille avoimia, että iltapäivisin, jolloin ne toimivat yhteisön sulkeuduttua. Pysäkillä saa asioida päihtyneenä, mutta iltapäiväryhmät ovat aina päihteettömiä.
Uutuutena Pysäkillä aloitti lokakuussa vertaistukiryhmä, jonne nuoret saavat tulla kuuntelemaan ja jakamaan vertaisuuden kokemuksia päihteiden käytöstä ja hakemaan tukea päihteettömään elämään. Ryhmällä on ulkopuolinen vetäjä, joka on itsekin toipuja. Suurimpaan osaan ryhmistä ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, paikalle voi vain tulla. Tarkempaa tietoa löytyy Pysäkin Instagram-tililtä. Pysäkille voi myös tulla vain hengaamaan ja nauttimaan kupin kahvia. Kuten vertsi Oona kertoo:
- Rehellisesti sanottuna Pysäkki on musta yks parhaita päihdepalveluita mitä pääkaupunkiseudulta löytyy just sen matalan kynnyksen takii. Tänne on helppo ja kiva tulla.
Huumeet, huumekuolemat ja muuttuneet päihdemarkkinat
Olen työskennellyt päihdetyön parissa 21 vuotta, välillä neulanvaihtopisteessä sosiaaliohjaajana, välillä tupakkaneuvontapuhelimessa neuvontatyössä. Viimeiset kuusi vuotta olen toiminut sähköisen auttamistyön parissa internetin varjoisalla puolella, Tor-verkossa. Tor-verkon palveluissa työskennellessä olen saanut etuoikeuden olla ikkunapaikalla laittomien päihdemarkkinoiden muutoksessa, joka on vienyt päihteiden myyntipaikat kaduilta ensin Tor-verkkoon, josta julkisen verkon piiriin viestintäapplikaatioiden muodossa.
Laittomien päihteiden hankkiminen ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin mitä se on tässä ajassa. Sähköisissä viestimissä on mahdollisuus tilata kotiinkuljetuksella tai postin kautta oikeastaan mitä vain, eikä päihteiden hankkiminen vaadi oikeastaan minkäänlaista teknistä osaamista. Tarjonnan lisääntyminen tarkoittaa lisääntyneitä mahdollisuuksia päihteiden hankkimiseen erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa syrjäytymiskehitys on jo olemassa ja joissa esimerkiksi ylisukupolvinen päihteidenkäyttö on läsnä.
Samaan aikaan uskottavaa viestintää päihteistä ja niiden vaikutuksista on erittäin vaikea löytää. Perinteinen linja, jossa nuorille sanotaan, että kaikki laittomat päihteet ovat yhtä
vaarallisia, on ummehtunut, aikansa elänyt ja epäuskottava internetin aikakaudella ja tämä haastaa koko järjestelmää pohtimaan suhtautumista huumeisiin, niiden ympärillä pyörivään stigmaan sekä lähestymistapaan, jolla aihetta käsitellään. Opettajat ovat ensimmäinen linja puheeksiotossa ja näiden ilmiöiden kohtaamisessa ja kuten hyvin tiedetään, puheeksiotto on valtavan tärkeää, mutta myös vaikeaa ja kiusallista. Hankalaa on myös se, että alaikäisillä on hyvin rajattu mahdollisuus saada tietoa päihteiden käytöstä tai päihteiden lopettamisesta anonyymisti; lastensuojelu ja muut rekisterimerkinnät pelottavat ihmisiä valtavasti. Tämä johtaa usein siihen, että apua haetaan vasta täysi-ikäisenä kun ongelmat ovat jo kasautuneet
”ihmiset ovat aineita hankkiessaan sen tiedon varassa, jota aineen myyjä on hänelle antanut”
ja riippuvuus on edennyt pitkälle, vaikka tiedetään että mitä aikaisemmassa vaiheessa päihteistä tai riippuvuudesta voidaan puhua, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tilanne saadaan pysäytettyä.
THL:n tilastojen mukaan pistämällä päihteitä käyttävistä 64.6% on aloittanut suonensisäisen käytön alle 20-vuotiaana. Luotettavaa dataa siitä, kuinka suuri osa heistä on ollut alaikäisiä ei ole saatavilla.
Päihdemarkkinoiden muuttumisen lisäksi myös päihteet joita myydään ovat kokeneet suuria muutoksia. 2000-luvun alkupuolella
yleisin stimulantti Suomessa on ollut amfetamiini, eli perinteisimmältä nimeltään “piri”. Nykyisin markkinoilla on enenevässä määrin amfetamiinin sukulaisia, nk. synteettisiä katinoneita. Näihin kuuluvat mm. MDPV ja Alpha-PVP joihin usein viitataan käyttämällä termiä “peukku” tai “pevekki”. Opioidien puolella Suomessa ollaan perinteisesti totuttu puhumaan “subusta” (Buprenorfiini), mutta nykyisin tämän rinnalle ovat tulleet Oxycontinin kaltaiset täysopioidit sekä muunto-opioidit kuten fentanyyli ja ksalotseeni. Suurena haasteena kaikessa tässä on, että ihmiset ovat aineita hankkiessaan sen tiedon varassa, jota aineen myyjä on hänelle antanut. Suurin osa huumekuolemista on uskoni mukaan vahinkoja, jotka olisi voitu ehkäistä, jos lähiympäristö olisi osannut tunnistaa yliannostuksen oireet ja olisi osannut antaa tarpeen mukaista ensiapua.
Vuodesta 2013 lähtien nuorten päihteidenkäyttö on kuitenkin ollut pääsääntöisesti laskussa. Suurimmalla osalla nuorista menee paremmin, osalla paljon huonommin. Sähkötupakka (vape) tekee tässä poikkeuksen. Vapen kohdalla suurimpia haasteita ovat
nikotiininesteet; on erittäin vaikea sanoa mistä nesteet hankitaan, missä ne on tuotettu sekä myös sitä mitä nesteiden seassa on. Pahimmillaan nikotiininesteet sisältävät muita päihteitä tai epäpuhtauksia, joiden pitkäaikaisvaikutuksista kukaan ei tiedä mitään. Suoranaiset myrkytykset vapen kohdalla ovat hyvin harvinaisia, mutta tuntemattomia nesteitä vapettavat ihmiset altistuvat ainakin teoreettiselle riskille. Ilokaasun tuleminen uudelleen markkinoille tuntuu olevan enemmän alueellinen, pk-seudulle keskittyvä ilmiö, joka täytyy myös ottaa vakavasti, mutta jolle on lainsäädännön lisäksi melko vähän tehtävissä tällä hetkellä.
Suurin osa lapsista ja nuorista ei ole päihteidenkäyttöön liittyvissä asioissa riskiryhmässä, vaan nuoret elävät terveellisemmin kuin aiemmin. Asenneilmapiiri on muuttunut päihdevastaisemmaksi ja esimerkiksi alkoholia ei pidetä enää niin muodikkaana tai hyväksyttynä asiana kuin ennen. On kuitenkin joukko ihmisistä, joilla päihteidenkäyttö alkaa yhä nuorempana, on riskialttiimpaa ja johon uskalletaan hakea apua vasta pitkän ajan kuluttua. Olisi tärkeä kysyä mitä meillä on tarjota tälle ihmisryhmälle.
Stopin Joonas palkittiin
Vuoden Vaikuttajana
Stopin viestinnän asiantuntija Joonas Fagerholm palkittiin 5.9.2024 Ehkäisevän päihdetyön yhdistysverkoston yhdistys palkinnolla kategoriassa Vuoden vaikuttaja 2024. Valintaperusteet olivat seuraavat: "Vuoden vaikuttaja on henkilö, joka nostaa ehkäisevää päihdetyötä esiin aktiivisesti ja innovatiivisesti esimerkiksi kampanjoissa tai somessa. Hän tekee oivaltavaa ja osuvaa viestintää ehkäisevän päihdetyön teemoista."
Joonaksen palkitut TikTok-livet palaavat loppuvuodesta. Sitä odotellessa kannattaa ottaa haltuun Stopin uusin aluevaltaus eli Snapchat, jossa olemme tutulla tunnuksella stophuumeillery.
“Hetkeksi se hirvee humina hupussa rauhoittui”
Tarinoita Piritorilta -dokumentti tarjoaa katsauksen riippuvuussairauden ja taloudellisten leikkausten takana olevaan todellisuuteen.
Dokumentti paneutuu entisen huumeiden ongelmakäyttäjän kokemuksiin ja nykyiseen elämänfilosofiaan. Joonas oli vain 14-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran piikitti ystäviensä kanssa “subua”. Tästä alkoi yli vuosikymmenen kestänyt suhde päihteisiin, joka sisälsi lähipiirin kuolemia, päihdepsykooseja ja elämänlaadun rappeutumisen. Vuonna 2024 Joonas työskentelee Stop Huumeille ry:ssä - Stopissa - viestinnän asiantuntijana. Stoppi oli taho, joka taannoin auttoi myös Joonasta pääsemään kuiville, ja löytämään identiteettinsä huumeiden ulkopuolelta.
Mikä sai Joonaksen ajautumaan syvälle päihdemaailmaan? Dokumentissa Joonas kertoo rehellisen avoimesti tarinansa lapsuudesta nykypäivään. Hän avaa eri elämänvaiheisiinsa liittyneitä tapahtumia ja tunteita ja sitä, mihin tarpeisiin hän päihteitä alkoi käyttää. Miten ongelmallinen isäsuhde ja ylisukupolvistuneet ongelmat, ulkopuolisuus, herkkyys, häpeä, diagnosoimaton ja hoitamaton keskittymishäiriö, hyväksynnänhaku ja pelot ovat vaikuttaneet nuoren pojan ja miehen elämään ja valintoihin.
“Mä olin ihan helvetin peloissani”
Dokumentti pyrkii luomaan ymmärrystä päihdeongelmasta ja sen synnystä sekä järjestöjen konkreettisesta lisäarvosta yksilölle ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Lisäksi paneudutaan siihen, kuinka lyhytnäköinen poliittinen päätöksenteko sekä leikkauspolitiikka heikentävät entisestään päihderiippuvaisten mahdollisuuksia saavuttaa raitis elämä ja pidemmällä aikajänteellä lisäävät paitsi ongelmia myös kuluja merkittävästi.
Tarinoita Piritorilta keskittyy päihderiippuvuuteen Suomessa kolmikantaisesti: kokemusasiantuntijan, järjestökentän ja poliittisen päätöksenteon näkökannoilta. Poliittista näkökulmaa aiheeseen dokumentissa tarjoaa
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta. Kolmannen sektorin näkökulmasta asiaa avaavat Stopin toiminnanjohtaja Mirva Suutarinen ja vertaistoiminnan koordinaattori Jussi Pekkinen. Tarinoita Piritorilta dokumentin on ohjannut Iikka Savonen ja kuvannut Tero Vuorinen.
Dokumentti katsottavissa YouTubessa ja Spotifyssa, joista se löytyy hakusanalla Tarinoita Piritorilta.
Joonaksen tarinasta kuulet lisää myös Puheenaihe -podcastin jaksossa 546
Kysy mitä vaan huumeista, Stopin kävijät vastaavat!
Teemme vierailuja kouluille ja nuorisotaloille, joissa nuoret esittävät meille monenlaisia kysymyksiä huumeista. Kysymyksiä voi jättää myös nimettömästi lomakkeen kautta. Kysymyksiinne vastaavat huumeiden käytön kokemusasiantuntijat, eli henkilöt, jotka ovat itse käyttäneet huumeita. Kaikilla meillä on omat kokemuksemme ja oma totuutemme, joten kysymyksiin voi olla monenlaisia vastauksia. Tällä kertaa kysymyksiinne vastasi yhdeksän oman kokemuksen omaavaa Stoppilaista.
En ehkä näe sitä ajallisesti, vaan jäin koukkuun kun löysin sekakäytön.
Ihan kuukausissa.
Riippuu päihteestä. Mutta muutamasta kokeilusta, vuosien käytöstä.
Koen, että tietyllä tavalla jäin ensimmäi-
sestä kerrasta koukkuun. En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti kokemus oli niin vaikuttava, että halusin lisää ja pikkuhiljaa addiktio eteni pahemmaksi ja pahemmaksi. Alkoholiin ja kannabikseen riitti eka kerta. Muita kokeilin vanhemmalla iällä. Koettuani aineesta liian suurta mielihyvää koitin välttää käyttämistä, mutta humalassa päädyin käyttämään.
Minä koen että addiktion pakkomielle käynnistyi heti kun otin ensimmäisen kerran alkoholia, mutta päivittäiskäyttäjä minusta tuli vasta puoli vuotta ennen kuin lopetin huumeiden käyttämisen.
Nopeasti lähti kierre kannabiksesta kun en ajatellut mitä vahvemmat tekee itselle.
Ajattelin, että noin 10 vuotta. Mutta kun ajattelen uudestaan, jo ensimmäisestä kerrasta. Sitä ei sillai huomaa itse vaikka parhaat ystävät kertoi olleensa huolissaan. Väitin vaan vastaan, vaikka olihan se ilmeistä kun oli aina viikonloppuisin pakko vetää kännit ja sitten myöhemmin kaikkea muuta.
Kuinka pahasti huumeiden käyttö koukuttaa?
Pahasti.
Riippuu luonteenpiirteistä ja traumoista. En tajunnut olevani koukussa koko käyttöni aikana.
Vie kaiken elämästä ja hallitsee kaikkea elämässä
Todella paljon.
Voimakkaasti. Eri päihteet koukuttaa fyysisellä tasolla eri tavoin, mutta henkisesti koukku on ollut valtava kaikissa huumeissa.
Yksilökohtaista, riski on jokaisella.
Hyvin pahasti.
Huumeiden käyttö koukuttaa ajan saatossa niin että rupeat ajattelemaan ettet pysty elämään ilman huumeita tai olet valmis rahoittamaan huumeiden käyttöä rikoksilla.
Kyllä mä aloin pistämään aineita etusijalle aika nopeasti. Lopulta yhtä tärkeä saada kuin syödä, koska en pystyny syömään, jos en ollu ottanu. Alussa vaan jätin kaikki kivat harrastukset selvin päin vähemmälle päihtymyksen tieltä.
Miten läheisesi reagoi kun käytit huumeita?
Välit katkes.
He eivät tienneet.
Oli huolissaan ja ennen pitkää katkoi välit.
He olivat vihaisia ja surullisia.
Ihmiset luonnollisesti oli hämmentyneitä ja otti etäisyyttä.
Kauhistuivat ja olivat surullisia.
Läheiseni eivät ymmärtäneet, että olin addikti ennen kuin vakuutin heille olevani narkomaani. Perheeni oli järkyttynyt ja surullinen. Äiti teki luopumistyön minusta ja joutui ajattelemaan kuin olisin jo kuollut.
Lähimmäiset ystävät ja perhe alkoi olemaan todella huolissaan koska en pystynyt pitämään itsestään huolta.
Huolestuivat.
Miksi aloitit huumeiden käytön?
Lapsuuden traumat ehkäpä.
”Päädyin” käyttämään. Se oli perheelleni normaalia joten sitä kautta minullekin.
En tiedä. Huono olo.
Oli hankalaa kotona kun oli väkivaltainen alkoholisti isä ja koulussa vaikeaa. Se oli alkuun helpotus ja pako todellisuudesta.
Sain mielikuvan, että niistä saa hyvän olon ja on siistiä.
Voin huonosti ja koin, että huumeet oli ratkaisu huonoon olooni.
Aloin käyttämään huumeita sen takia koska oli huono itsetunto ja hain hyväksyntää.
Päihtyneenä oli kivaa ja uskalsin tehdä asioita mitä halusin. Ei hävettäny olla mä.
Miten pystyn tukemaan kaveria, joka on joutunut huumeiden käytön valtaan?
Voit ohjata häntä hoitaviin tahoihin. Joskus välien katkaisu on rakastava ja tukeva teko.
Kerro miltä susta tuntuu se käyttö.
Olemalla ystävä ja ohjaamalla hoidon piiriin.
Toisen puolesta ei voi tehdä mitään. Jos kaveri haluaa apua lopettamiseen, voit ohjata esimerkiksi nuorisoasemalle tai terveysasemalle ja lähteä mukaan sinne. Rahaa ei kannata antaa mihinkään, millään tekosyillä.
Kuuntelemalla, ohjaamalla selvänä kivoihin aktiviteetteihin. Hoidon piiriin ohjata.
Kaverin puolesta ei voi tehdä päätöksiä, mutta jos hän haluaa lopettaa voi ohjata hoidon piiriin.
Olla tukena ja ymmärtää hänen tunteitaan. Sekä jos henkilö haluaa itse apua niin hänet voi ohjata terveydenhuollon piiriin.
Älä mahdollista hoitamalla toista. Kun toinen selittää sulle, miks on pakko vetää, kerro rehellisesti mitä itse ajattelet tilanteesta.
Kerro että välität ja olet huolissasi, että et ymmärrä mitä tapahtuu, mutta olet valmis kuuntelemaan ja olemaan läsnä toiselle. Tee selväksi, että suhun voi luottaa.
Kuinka vaikeaa oli todeta, että muiden apu on tarpeen?
Todella.
Todella vaikeaa, on vieläkin.
Tosi vaikea ylpeyden vuoksi.
Todella vaikeaa.
Todella vaikeaa ja se on vaikeaa edelleen. Täytyi vajota todella pohjalle ja melkein menettää henki.
Hankalaa.
Oli vaikeaa luovuttaa ja ymmärtää, että en pärjää yksin huumeiden käytön kanssa. Oli kuitenkin elämäni paras päätös pyytää apua.
Yritin kaksi kertaa apua mutten en tiennyt mitä tehdä kun kaverit yllytti käyttämään päihteitä ja kolmannella kerralla riitti voimat lopettamiseen kun kyllästyin päihteiden käyttöön.
Äärimmäisen vaikeaa. Luottamusta ei ollut. Kuvittelin että muut vaan haluaa valvoo mua ettei niitä mun asiat aidosti kiinnosta. Kun
ei itseänikään kiinnostanut omat asiat, ei ollu kykyjä.
Minkälaista elämäsi on ollut huumeiden käytön jälkeen?
Vapaata!
Erilaista, pitkäjänteisempää ja avoimempaa. Paljon parempaa.
Huumeiden käyttö oli aluksi hauskaa ja olo oli kuolematon. Pikkuhiljaa se muuttui surullisemmaksi ja yksinäisemmäksi. Menetin kaikki periaatteeni ja moraalini. Elämäni oli täysin hallitsematonta ja olin valmis tekemään mitä tahansa seuraavan huumeannoksen eteen.
Toiveikasta.
Helpompaa, mutta ei kuitenkaan mitään ruusuilla tanssimista. Olen saavuttanut unelmiani ja saanut perheeni takaisin ja uusia raittiita ystäviä.
Elämä on ollut vuoristorataa, mutta olen iloinen siitä että ei tarvitse herätä morkkiksessa kaverin sohvalla tai miettiä missä nukkuu seuraavan yön kun puoliso on heittänyt pihalle päihteiden käytön takia.
Parempaa kuin ikinä. Aina ei siltä tosin tunnu. Oon pystyny elämään itseni mittaisena ja saanu vietyä loppuun asti kaikki mitä oon sopinut.
Miten entinen huumetausta vaikuttaa nykyään? Onko vaikeuksia saada töitä yms?
En hae töitä
Ei ole vaikeuksia saada töitä, mutta niihin sitoutuminen on vaikeaa. Käytän näihin tukipalveluita kuten Stoppia.
Ei oikeastaan.
Jonkin verran.
Olen ollut pitkään raittiina, enää se ei vaikuta niin paljoa, mutta tottakai 10 vuoden tyhjä aukko cv:ssä sekä rikostausta vaikuttaa hankaloittavasti.
En ole päässyt työpaikkoihin joihin on tehty perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Huumetausta hankaloittaa todella paljon työn saamista tai jos työilmapiirissä käy ilmi että olet entinen käyttäjä niin siitä voi alkaa hiljaista kiusaamista.
Mä osaan itse säännellä sitä, mitä kerron omasta elämästäni. Mulle tausta avasi mah-
kut tehdä mistä oikeesti nautin: sosiaaliala. Elän arvojeni mukaisesti.
Jääkö huumeista jälkioireita sen jälkeen kun on lopettanut?
Jättikö käyttö fyysisiä ongelmia tai vammoja tms?
Fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia.
Ei jättänyt.
Tunne-elämän vaikeuksia.
Kyllä. Mielenterveyden ongelmia. Käsien tärinää.
Sain C-hepatiitin joka kylläkin hoidettiin pois. Toipuminen vuosien käytöstä kesti pitkään, mutta on todellinen ihme että en koe mitään pysyvää vahinkoa aiheutuneen.
Jää. Itsellä pääosin henkisiä vammoja ja mielenterveysongelmia.
Psyykkisiä vaikeuksia.
Henkisiä ongelmia on jäänyt. Eli mielenterveysongelmia.
Jätti, mutta kaikesta toipuu, kun vaan aidosti haluaa ponnistella oman hyvinvoinnin eteen ja voin avata suuni ja pyytää apua.
Haluatko kysyä jotain entiseltä
Jätä kysymyksesi nimettömästi lomakkeella:
Lapseni on poissa
17-vuotias poikani nukkui pois kesällä 2024.
Hän otti vahingossa toisiinsa yhteensopimattomia aineita ja sai myrkytyksen, joka johti kuolemaan. Hänellä ei ollut vielä vakavaa päihdeongelmaa, mutta hän saattoi olla matkalla sitä kohti. Moni yksityiskohta hänen viimeisistä viikoistaan on jäänyt minulle arvoitukseksi. Varmaa on se, että pienet viattoman näköiset tabletit veivät minulta nuoremman poikani ja toivat tilalle koko elämäni muuttavan surun.
Vaikka ymmärrän, mitä on tapahtunut, en vieläkään käsitä todellista merkitystä. Joka päivä muserrun sen tunteen alle, että Viljami on poissa. Tämä on asia, minkä kanssa minun ja perheeni on opittava elämään, vaikka se tuntuu edelleenkin äärettömän vaikealta.
Lapsen menettäminen on jokaisen vanhemman suurin pelko, joka alkaa siitä hetkestä, kun lapsi ilmoittaa tulostaan. Tämä pelko muuttaa muotoaan vuosien myötä, mutta pahimmillaan se voi lamauttaa. Me emme saa kuitenkaan antaa pelolle valtaa. Emme voi kahlita lapsiamme tai estää heitä teke-
mästä omia valintojaan. Heidän täytyy elää omaa elämäänsä, ja meidän täytyy luottaa siihen, että he tekevät parhaansa. Elämä on hauras, ja se voi muuttua hetkessä – tänään olet täällä, huomenna voi olla toisin. Meille ei anneta takeita mistään.
Meidän on elettävä nyt, tässä hetkessä. Hengitettävä sisään ja ulos, otettava vastaan se, mitä elämä tuo eteemme, olipa se auringonpaistetta tai sadetta, lintujen laulua tai kaupungin melua. Meillä on arki: koulu tai työ, koti, perhe, ystäviä ja lemmikkieläimiä. Nämä tavalliset asiat ovat parasta ja suurinta, mitä meillä on. Toivon, että voimme olla kiitollisia niistä hetkistä ja ihmisistä, jotka ovat osa elämäämme. Jokaisella on merkitystä juuri sellaisena kuin he ovat.
Vuosia sitten olin ihanan pienen pojan hautajaisissa. Hän oli vain kaksivuotias ja kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan hänet vieläkin. Näin pieni ihminen jätti jäljen. Tuona päivänä näin ja koin pohjattoman surun ja samalla ymmärsin, että tuon surun kääntöpuoli on ääretön rakkaus. Tämän kokemuksen jälkeen minussa kasvoi halu saada omia lapsia, kokea tällainen rakkaus. Ja vaikka nyt olen tuskallisen surullinen Viljamin menetyksestä, tätä päätöstä en kadu hetkeäkään. Ää-
”Koska meillä on vain tämä lyhyt hetki, tehdään siitä hyvä”
rettömän rakkauden olen todellakin saanut elämääni, kaksinkertaisesti. Ja vaikka Viljami on poissa, rakkaus ei katoa.
Sillä hetkellä kun sain tietää, että poikani on poissa, katsoin maisemaa joka on minulle merkityksellinen: meri ja vuoret. Myöhemmin palasin sille samalle paikalle ja sain yllättävää lohtua ajatuksesta, että nämä vuoret ovat olleet täällä kauan ennen minua ja myös pysyvät täällä pitkään sen jälkeen, kun minua ei enää ole. Ihmisen hetki fyysisenä olentona on lyhyt.
Koska meillä on vain tämä lyhyt hetki, tehdään siitä hyvä. Tehdään hyviä valintoja, autetaan toisiamme ja otetaan apua vastaan. Kysytään kuulumisia ja ollaan läsnä. Ollaan toistemme tukena. Tehdään kaikille päihteisiin menetettyjen muistolle kunniaa näillä pienillä suurilla teoilla.
Jokainen laittomasti valmistetun huumausaineen käyttökerta sisältää erittäin suuren riskin huumekuolemaan. Aineiden tosiasiallinen koostumus vaihtelee rotanmyrkystä fentanyyliin, joten käyttäminen on elämän ja kuoleman arpapeliä.
Huumeet ovat muuttuneet. Uusien huumausaineiden rantautuminen Suomeen 2010-luvun taitteessa asetti uudet standardit huumausaineille. Muutos koskettaa kaikkia suomalaisia, mutta erityisesti huumeiden käyttäjiä sekä heidän läheisiään. Muutos asettaa merkittäviä haasteita palvelujärjestelmälle. On realistista ajatella muutoksen olevan pysyvä.
Mitä sitten on muuttunut? Suomeen rantautui viime vuosikymmenen alkupuolella uusia huumausaineita, joita on sittemmin kutsuttu ”muuntohuumeiksi” tai ”design-huumeiksi”. Näiden huumeiden asema rikosoikeudellisesta näkökulmasta tuolloin oli, että ne luokiteltiin ensin lääkeaineiksi, koska niiden kemiallinen koostumus erosi muista
Ossi Rantala
huumausaineiksi luokitelluista aineista, eikä Suomen laki tunnistanut niitä huumausaineiksi. Näin ollen kuka tahansa pystyi tuo-
maan merkittäviä määriä huumausaineita Suomeen, ”ainoastaan” lääkeainerikoksena uhalla, josta säädetty maksimirangaistus on yksi vuosi vankeutta. Ensimmäisten Suomeen rantautuneiden uusien ja erittäin vaarallisten, muunnettujen huumausaineiden joukossa oli aine nimeltä 3,4-metyleenidioksipyrovaleroni, jota kutsutaan lyhenteellä MDPV. MDPV on keskushermostoa voimakkaasti stimuloiva huumausaine, joka tultuaan Suomeen on jäänyt huumausainemarkkinoille aina näihin päiviin asti, ja ollut käyttäjien suosiossa alusta asti. MDPV on synteettinen katinoni, joka on valmistettu khat-kasvin huumaavasta osasta synteettisesti.
MDPV:tä on havaittu ja valmistettu ensimmäisen kerran 1960-luvulla, ja soveltuvuutta lääketieteellisiin tarkoituksiin arvioitiin ja kokeiltiin tuolloin. Aine ei kuitenkaan soveltunut kyseiseen käyttöön suuren riippuvuuspotentiaalin vuoksi, eikä sillä siis ole mitään lääketieteellistä käyttötarkoitusta. MDPV:n toimintaperiaate on dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäminen. Tämä saa aikaan voimakkaan euforian hetkeksi. Toimintaperiaate on käytännössä sama kuin ADHD:n lääkehoidossa käytetyn metyylifenidaatin, mutta huomattavasti voimakkaampi. Vaikutus on
aluksi voimakas, mutta eläinkokeissa tehtyjen mittausten perusteella vaikutus laskee nopeasti, mikä aiheuttaa käyttäjässä voimakasta halua uudelleen annostelemiseen.
MDPV:n käyttöannoksen koko on tyypillisesti 5–20 mg ja käyttökerran aikana uudelleen annosteleminen on hyvin tyypillistä. Uusinta-annos on käyttäjien kertoman mukaan usein suurempi, jopa erittäin vaarallisesti 200 mg. Annoskoon kasvaminen johtuu todennäköisesti aivojen toimintaan liittyvistä muutoksista voimakkaan dopamiinistimulaation aikana. Jatkuvan stimulaation aikana dopamiinin sitoutuminen reseptoriin näyttäisi heikentyvä ja erityisesti siihen reseptorin osaan, joka kansankielellä tulkitsee nopeaa hyvänolon tunnetta, eli euforiaa. Nämä muutokset ovat keskeisiä riippuvuuden muodostumisessa. Riippuvuuden syntymiseen liittyy monia asioita, mutta yksi keskeisimmistä näyttäisi olevan aivojen palkkiojärjestelmän toimintahäiriö, jonka seurauksena koettu ”hyvä olo” heikentyy ja yksilön stressijärjestelmä herkistyy. Seurauksena negatiivisina koetut kokemukset voimistuvat ja psykologinen tar-
ve välttää niitä vahvistuu. Tämän seurauksena annoskoot saattavat kasvaa altistaen käyttäjän vakaville haittavaikutuksille.
MDPV:n vakavat haittavaikutukset ja vähäinen tutkimusnäyttö pitkäaikaisista seurauksista ovatkin yksi suuri syy päihdemaailman muuttumiselle. Vuonna 2017 tutkimuksessa havaittiin 23 yliannostukseen menehtyneen ihmisen pääasialliseksi myrkytyskuoleman syyksi MDPV:n. Näistä tapauksista miehiä oli 87 %. Ikäjakauma oli 23-49 vuotta antaen keski-iäksi 37 vuotta. Lähes jokaisen osalta kyse oli myös sekakäytöstä.
MDPV:n haittavaikutukset ovat aina vakavia. Yleisimpiä ovat voimakas ahdistuneisuus ja pakkoliikkeet, joiden seurauksena kehon lämpötila saattaa nousta voimakkaasti. Tämä taas johti vuonna 2012 tutkitussa tapauksessa vakaviin sydänoireisiin, joista aiheutui ensiavusta huolimatta monialaisia sisäelinvaurioita, jotka vaativat pitkän sairaalakuntoutusjakson. Yleisiin haittavaikutuksiin kuuluvat myös harhaluulot, kuulo- ja näköharhat, unettomuus ja päihdepsykoosi.
MDPV-”tuoteperheeseen” kuuluu useita yhdisteitä, joita on pyritty muokkaamaan niin, etteivät ne täyttäisi rikoslain mukaista huumausaineluokitusta. Toimintaperiaate aineilla on käytännössä hyvin samankaltainen, mutta vaikutukset ihmisiin voivat olla hyvin arvaamattomat vähäisten käyttäjäkokemusten ja vähäisen tutkimustiedon takia. Vakava väkivalta ja arvaamaton aggressiivinen käytös kuuluvat MDPV:n ja sen kaltaisten uusien tutkimattomien, erittäin vaarallisten huumausaineiden vakaviin haittavaikutuksiin, joissa käyttäjän todellisuudentaju heikentyy voimakkaasti, impulsiivisuus käytöksessä lisääntyy merkittävästi ja kyky tuntea myötätuntoa näyttäisi puuttuvan kokonaan. Käyttäjäkokemusten mukaan ”peukku” on syynä moniin sellaisiin käyttäytymisen muutoksiin,
jotka vaikuttavat koko lailla kaikkiin ihmisiin, myös sivullisiin.
MDPV ja sen kaltaisten piristeiden ilmestyminen Suomen huumausainemarkkinoille on vain yksi osa uusien huumeiden kokonaisuudesta. Rauhoittavia, huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä, jotka kulkevat katukaupassa nimellä Xalol, myydään jatkuvasti erittäin suuria määriä ja ne ovat myös nuorten suosiossa.
Xalol-tablettien pitäisi sisältää vaikuttavana aineena Alprazolamia, jota löytyy myös joistain reseptivalmisteista, kuten Xanor ja Alprox. Xalol-tablettien koostumus on kuitenkin aina arpapeliä. Tableteista on löydetty rotanmyrkkyä, lattiavahaa ym. erilaisia ainesosia. Joissain Xalol-erissä on ilmoitettu olleen myös erittäin vahvaa, leikkaushoidossa käytettyä opioidia, fentanyyliä. Erityisesti suonensisäisesti huumeita käyttävät ihmiset ovat kuolleet fentanyyli-xalol-tablettien aiheuttamaan yliannostukseen. Myös erilaiset synteettiset opioidit ovat rantautuneet Suomeen. Näiden opioidien haasteena on niiden erittäin suuri vahvuus, joka tekee niiden turvallisesta annostelemisesta käytännössä mahdotonta.
Kirjattujen yliannostuskuolemien määrä on kasvanut viime vuosina, eikä loppua ole realistista odottaa. Näiden synteettisten opioidien kohdalla hälyttävää on ollut se, että ne on valmistettu muistuttamaan ulkonäöltään muita tunnettuja opioideja. Useat käyttäjät ovat luulleet ottavansa heille tuttua huumetta, jota voi kohtuullisen turvallisesti annostella milligrammoissa. Näissä tapauksissa tabletit ovat sisältäneet kuitenkin tatseeni-tuoteryhmään kuuluvaa, fentanyyliä kymmenen kertaa vahvempaa metonitatseenia, jonka annoskoot mitataan muutamissa mikrogrammoissa. Tuloksena on noin tuhatkertainen annos, joka on johtanut välittömästi yliannostukseen ja menehtymiseen.
Päihteiden käyttäjästä yrittäjäksi
Yli vuosikymmenen päihteiden käytön ja rikosten teon jälkeen tuli raitistuminen. Tukijoukon kannustamana lähdin kokeilemaan siipiäni ja toteutin yhden suurimmista unelmistani.
Lapsuus, nuoruus
Vanhempani erosivat, kun olin pieni. Elin alkulapsuuteni kahden eri kulttuurin välissä, joihin en kuitenkaan tuntenut kuuluvani. En ymmärtänyt paljoa afrikkalaisesta kulttuurista ja sain kuulla, etten kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Rasismi ja syrjintä värittivät paljon elämääni lapsesta asti. Kipuilin itseni kanssa hyvin nuoresta, olin aina erilainen muiden lasten joukossa. Minun oli myös vaikeaa saada kavereita ja koulukiusaaminen alkoi eskarissa.
Aloitin satunnaisen näpistelyn ala-asteella. Ylä-asteelle mentäessä näpistely paheni huomattavasti ja yläkoulussa näpistelin melkein päivittäin. Myös päihteet tulivat kuvioon 6-luokan jälkeen, jolloin varastin kaupasta siideriä. Minusta tehtiin näpistelyn takia lastensuojeluilmoituksia, mutta ketään ei kiinnostanut miksi näpistelin tai käytin päihteitä. 15-vuotiaana minut kiireellisesti sijoitettiin ja lopulta huostaanotettiin. Ongelmani eivät kuitenkaan loppuneet sijoituksen myötä vaan pahenivat, rupesin käyttäytymään väkivaltaisesti muita kohtaan. Minulla oli niin paha olla, mutta en osannut enää sanoittaa sitä.
”Se oli elämäni pahinta aikaa, olin täysin luovuttanut itseni suhteen”
Eläminen päihdemaailmassa
Kovat huumeet tulivat kuvioon 17-vuotiaana ja samoihin aikoihin myös rikokset pahenivat. Täytettyäni 18 vuotta haistatin kaikille aikuisille, jotka olivat rajoittaneet minua ja näytin ettei kenelläkään enää ole minuun
TEKSTI: AMINA KUVAT: NINA JÄÄSKELÄINEN
minkäänlaista valtaa. Minulle se tarkoitti sitä, että käytin kovia huumeita päivittäin, tein rikoksia ja tappelin. Jälkikäteen ajateltuna ainoa ihminen kenelle kostin olin minä. Hain apua 20-vuotiaana ja lähdin katkolle. Päädyin jättämään katkon viikon jälkeen kesken, kun salakuljettamani huumeet loppuivat. Siitä alkoi kierre, kävin katkolla tai kuntoutuksessa ja sen jälkeen palasin aina takaisin käyttämään. En tiennyt paremmasta, sillä elämäni ilman huumeita oli kamalampaa kuin huumeiden kanssa.
Päädyin asunnottomaksi. Minulla ei ollut minkäänlaisia keinoja huolehtia omasta asunnosta. Sain jatkuvasti varoituksia ja välillä myös häätöjä. Asuntoni eivät myöskään tuntuneet kodeilta, vaikka kuinka laitoin niitä kivan näköisiksi. Niissä ravasi jatkuvasti porukkaa, koska en osannut olla yksin. Viimeisin asunnottomuusjaksoni oli pisin, se kesti puoli vuotta. Luulin etten pystyisi vajota enää alemmaksi. Se oli elämäni pahinta aikaa, olin täysin luovuttanut itseni suhteen. Tapasin kuitenkin sinä aikana huikeita tyyppejä, jotka ottivat minut avosylin vastaan ja auttoivat. En unohda heitä koskaan.
Toipuminen
Minulle tarjottiin asunnottomuusjakson jälkeen asuntoa ja olin kieltäytymässä siitä. En halunnut taas yrittää rakentaa kotia vain menettääkseni sen uudelleen. Olen kuitenkin kiitollinen, että sen aikainen tuttuni kannusti ottamaan sen. Tämän jälkeen minulle tarjot-
tiin kotiin tuotavaa tukea ja hoitokontaktia poliklinikalta. Sain kaksi työntekijää, jotka eivät yrittäneet muuttaa minua, he näkivät minut ihmisenä. He kysyivät mitä halusin elämälläni tehdä - käyttää päihteitä ja tehdä rikoksia. He jaksoivat auttaa minua parantamaan elämääni muilta osa-alueilta kuten mielenterveyttäni. He myös jatkuvasti kannustivat ja tsemppasivat minua sekä iloitsivat pienistä onnistumisista.
Työskentelin heidän kanssaan noin 7 kuukautta, jonka jälkeen rupesin itsekin uskomaan, etten ehkä olekaan niin paha ihminen. Päätin raitistua, kun huumeeni loppuvat. Pääsin järjestöjen toimintaan mukaan ja kärsin vieroitusoireeni siellä. Siitä tuli paikka missä sain turvallisesti harjoitella selvinpäin oloa.
Ovea ei koskaan suljettu nenäni edestä, vaikka en aina käyttäytynyt hyvin. Raittiuteni kantoi ja uusia ovia avautui. Pääsin käyttämään omaa kokemustani hyödyksi. Paras kokemus oli, kun pääsin osallistumaan puhujana paneelikeskusteluun, jossa oli mukana myös kansanedustaja. Tuntui uskomattomalta, että sanallani oli samanlainen painoarvo kuin hänellä. Olin löytänyt oman intohimoni ja tarkoitukseni.
Unelmat käyvät todeksi
Kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi ja rupesin tekemään enemmän puhujakeikkoja. Olin myös määräaikaisessa työsuhteessa kokemusasiantuntijana. Työsuhteen jälkeen tiesin, että nyt on aika tehdä päätös, joko lähden tekemään töitä muille tai lähden tavoittelemaan lapsuuden unelmaani. Valitsin jälkimmäisen.
Kävin kaksi yrittäjyyskurssia, jonka jälkeen perustin oman yritykseni. Se ei tullut helposti, mutta mutkat vain vahvistivat päätöstäni. Syntyi yritys nimeltä Aminako, joka tarjoaa koulutettujen kokemusasiantuntijoiden palveluita. Tavoitteena on vakiinnuttaa kokemusasiantuntijoiden asema palvelujärjestelmässä, tietoisuuden lisäämisen avulla purkaa stigmoja sekä antaa ääni haavoittuvammassa asemassa oleville.
Jos haluat palkata koulutetun kokemusasiantuntijan, suuntaa nettisivuille www.aminako.fi tai voit laittaa suoraan sähköpostia aminako@aminako.fi. Lisäksi ota Instagram seurantaan @aminako_official !
Olen Heli, ja teen taidetta joka paikassa ja jatkuvasti.
Mua inspiroi taiteen tekemisessä oman pääni sisältö, symboliikka ja se miten paljon tulkintoja yhdestä ja samasta teoksesta voi tehdä riippuen ihmisestä ja omista kokemuksista ja ajatusmaailmasta.
Olen innostunut viime vuosina kokeilemaan eri tekniikoiden yhdistelemisestä ja etenkin kollaasit ovat hyvin lähellä sydäntä, koska olen pystynyt yhdistämään niissä taidetta ja valokuvaamista, jotka ovat mulle molemmat erittäin tärkeä osa elämää.
Huumeisiin kuoli ennätysmäärä ihmisiä
Pelkästään huumemyrkytyksiin eli laittoman huumausaineen tai päihdekäytössä olevan lääkeaineen aiheuttamiin yliannostuksiin kuoli vuonna 2023 yhteensä 253 ihmistä. Heistä 89 oli alle 25-vuotiaita. Määrät ovat THL:n mittaushistorian korkeimpia. Tämän päälle tulevat vielä alkoholimyrkytykset, sekä päihteisiin liittyvät tapaturmat, onnettomuudet, itsemurhat, sairaudet jne, joten päihteisiin liittyviä kuolemantapauksia on paljon tuotakin lukua enemmän.
Jokainen heistä oli jonkun lapsi, vanhempi, sisarus, puoliso, ystävä, joten suremaan jääneiden läheisten määrä on kokonaislukua moninkertaisesti suurempi. Aihe koskettaa tavalla tai toisella lähes jokaista suomalaista. Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään vuosittain Ehkäisevän päihdetyön viikolla monilla eri paikkakunnilla. Helsingissä keskuudestamme poistuneita muisteltiin tiistaina 5.11.2024 Vanhassa kirkossa järjestetyssä tilaisuudessa. Muistotilaisuus on omaisille ja läheisille merkityksellinen tuki omassa surutyössä.
Tilaisuudessa sytytettiin kynttilöitä sydämen muotoiseen muodostelmaan vainajien muistolle ja kuultiin Siiri ja Reino Nordinin koskettavia musiikkiesityksiä. He ehtivät myös hetkeksi kertomaan omista ajatuksistaan suhteessa päihteisiin.
”Mulla on yks hyvin rakas ystävä, hänet mä olen menettäny
Musiikki suojaa ja tuo lohtua
Moi Siiri ja Reino ja ihanaa kun olette täällä! Mikä sai teidät mukaan tähän tilaisuuteen?
Siiri: Mulla on useitakin ystäviä, joilla on ollut vaihtelevasti hankalaa, ja joitakin olen joutunut jopa hautaamaan, ja mä huomasin että establismentti ei kohtele heitä lainkaan
kuin ihmisiä eikä heillä ole ketään muita kuin teidät. Mä ajattelin, että mä haluan kontributoida. Mä sain semmosen herätyksen, kun mä kävin siellä teillä Pasilassa yhden ystäväni kanssa etsimässä apua, ja mä tajusin että maailmassa on paikka, ja että mä haluan ehdottomasti tähän osallistua. Haluan osoittaa supportini sinne minne se kuuluu.
Reino: Ja eiköhän se kaikkia kosketa tässä yhteiskunnassa, on aina koskettanut ja pahenevassa määrin varsinkin nuorten kanssa. Entistä helpompaa on luiskahtaa sinne, telegramista saa tilattua ihan mitä vaan nykyään ja sit se on siinä. Ite oon sortunutkin sinne maailmaan. Ja se tabu minkä se tekee. Että se on aina sen henkilön syy, että hän on pilannut elämänsä. Paljon hienoja ihmisiä menetetään sinne ja kun siitä ei puhuta ja ne tabut on mitä ne on niin sitä apua ei voida antaa eikä se löydä perille. Ja varsinkin nuorten kanssa me ollaan ihan lirissä.
Siiri: Ja paljon on tietämättömyyttä!
Reino: Must tää on hieno ele ja se mitä musiikilla voi tuoda on lohtua. Et eihän me osata kenenkään päihdekierteitä katkaista mutta me tuodaan ne kyyneleet jotka tuo sit sitä endorfiinia, joka auttaa kestämään sitä kipua. Meiltäkin on muutama mennyt ja tulee menemään lisää, viime vuodet eivät ole muuttaneet asiaa parempaan suuntaan.
Mikä teidän oma kosketus päihteisiin on?
Siiri: Mun suurimmat taistelut on kuningas-alkoholin kanssa.
Reino: Kyllähän se on se kovin päihde mikä täällä on.
Siiri: Toisaalta mulla on ollut niitä niin sanottuja suojaavia tekijöitä, ja yks niistä isoimmista on nimenomaan musiikki. Mulla on ollut se musa, ja se on pelastanut paljolta.
Joskus se on niin uskomattoman pienistä asioista kiinni, et mäki en oo tuolla kaikkein kurjimmassa pisteessä. Mul on käynyt tuuri! Se ei oo sillai mun käsissä ollutkaan, eikä kenenkään muunkaan käsissä, se on kiinni siitä suojaavasta tekijästä miten se onnistuu tai ei onnistu se elämä.
Reino: Omakohtaista kokemusta on kaikenlaisista päihteistä. Se koskettaa ihan joka ikistä, ja ne jotka ei sitä nää on kyl sit silmät kiinni.
Siiri: Ja se mikä on tosi koukuttavaa, on se selvinpäin oleminen!
Reino: Me kaivettiin se musa jostain, ja se pelasti meidät molemmat.
Onko teillä joku läheinen, jota erityisesti muistatte tänään?
Siiri: Mulla on yks hyvin rakas ystävä, hänet mä olen menettänyt. Tällä hetkellä mulla on yks hirveän rakas ihminen, joka taistelee tän saman kysymyksen äärellä, ja mä haluaisin ehkä myös hänelle lähettää viestiä, että täällä ollaan jos tarvitaan.
Reino: Joo, paljon on lähtenyt ja tulee vielä myös lähtemään. Me tuodaan lohtua, me ei tuoda tukea koska sitä me ei voida tuoda, mut me tuodaan lohtua, ja sitä kautta tukea. Kiitos Siiri ja Reino haastattelusta, ja siitä että olette täällä tänään. Se on arvokasta työtä tämän monimutkaisen sairauden ja ongelman kanssa painivien tueksi.
Koko haastattelu nähtävissä klippeinä ja videona Stopin some-kanavissa.
Syvät osanottomme kaikille läheisensä menettäneille ja kiitos tilaisuuteen ja sen järjestelyihin osallistuneille tahoille ja vapaaehtoisille.
Neurovähemmistöt marginaalissa
Nepsy- ja neuroalkuiset sanat ovat vilisseet mediassa viime vuosina paljon. Lääkärit, diagnoosin saaneet ja asiantuntijana esiintyvät ovat ottaneet runsaasti kantaa esimerkiksi ADHD- ja autismidiagnoosien määrien kasvuun ja kirjolla elämiseen. Mutta mistä neuromoninaisuudessa onkaan kysymys? Vailla Vakinaista Asuntoa ry:n NOAT-hankkeen asiantuntija Katja Kivipuro ja RETS – Rikoksettoman elämän tukisäätiön oppimisvalmennuksen vastaava asiantuntija Anna Taavitsainen pohtivat tässä artikkelissa neuromoninaisuuden termejä.
Häiriö, häiriö, häiriö?
Neuropsykiatrisella häiriöllä, josta yleiskielinen sana ”nepsy” on lyhenne, tarkoitetaan aivojen toimintahäiriötä, joka vaikuttaa ihmisen toimintaan ja käyttäytymiseen. Muun muassa ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö sekä autismikirjon häiriö luokitellaan lääketieteessä sellaisiksi.
Vähemmän tunnettuja ja harvinaisempia vastaavia ovat Touretten oireyhtymä ja kehityksellinen kielihäiriö. Häiriö, häiriö, häiriö. Sanat muokkaavat todellisuutta ja asenteita.
Medikaalinen, häiriökeskeinen terminologia kuuluu väistämättä diagnostiikkaan, mutta sinne se saisi myös jäädä. Muissa yhteyksissä on myös vaihtoehto: voidaan puhua neuromoninaisuudesta, neurokirjosta, neurovähemmistöstä ja neurotyypeistä. ”Neuro” on lainasana kreikan kielen sanasta ”neuron” ja se on suomen kielessä vakiintunut tarkoittamaan keskushermostoa, hermoja ja aivoja.
Neuromoninaisuus terminä liittyy aivojen luonnolliseen moninaisuuteen, neurotyyppi puolestaan kuvaa erilaisia monimuotoisuuden tyyppejä. ADHD ja autismi ovat siis luonnollisia, erilaisia neurotyyppejä. Neurovähemmistö puolestaan kuvaa sananmukaisesti neurotyyppien vähemmistön asemaa
yhteiskunnassamme. Häiriönäkökulma on neuroenemmistön vakiinnuttama ja vasta aivan viime vuosina ääneen päässyt – tai päästetty – neurovähemmistöjen nimitys.
Maailma muuttuu
On pitkälti ihmisoikeusaktivismin ansiota, että aiemmin mielenterveyden häiriöiksi tai kehityksellisiksi poikkeavuuksiksi leimattuja ominaisuuksia, kuten seksuaalinen suuntautuminen, on poistettu tautiluokituksesta ja ne ovat lääketieteenkin näkökulmasta nykyisin osa luonnollista moninaisuutta. Stigma enemmistön määrittelemän “normaaliuden” rajojen ulkopuolelle jäävillä ilmiöillä on kuitenkin edelleen vahva. Autistiaktivistit ovat viime vuosina nousseet vastustamaan häiriö- ja oirepuhetta ja tuomaan omaa ääntään kuuluville ADHD-ihmisten seuratessa tiiviisti perässä. Kansainvälisen autistiyhteisön enemmistö kokee autisminsa ensisijaisesti olennaisena osana identiteettiään ja vähemmistökulttuuriaan. Neuroepätyypillisyys läpäisee ihmisyydessä kaiken ajattelusta hahmottamiseen, aistitiedon käsittelyyn ja vuorovaikutukseen.
Se ei ole irrallinen, kuntoutettavissa tai “parannettavissa” oleva oirerypäs, saati sairaus. Neuroepätyypillisellä henkilöllä on ominaisuuksia ja piirteitä, jotka voidaan tilanteesta ja olosuhteista riippuen kokea positiivisina, negatiivisina tai neutraaleina – kuten kaikilla ihmisillä. Miksi siis epätyypillisemmät piirteet sitten tulisi määritellä oireiksi?
Neuropsykiatrinen diagnoosi?
Se, että ADHD ja autismi määritellään lääketieteessä neuropsykiatrisen viitekehyksen sisälle, aiheuttaa maallikoille hämmennystä. Neuropsykiatrian alle kuuluu lukemattomia erilaisia neurologisia sairauksia Parkinsonin taudista traumojen aiheuttamiin aivovammoihin ja muistisairauksiin. Esimerkiksi autismikirjon tutkimuksissa taas psykiatriset syyt, kuten mielenterveyden häiriöt oireiden selittäjinä, suljetaan pois, ennen kuin autismikirjon diagnoosi voidaan asettaa. Totta on, että neurovähemmistöön kuu-
luvilla henkilöillä on moninkertainen riski sairastua myös mielenterveyden häiriöihin, mutta neurovähemmistöön kuuluminen itsessään ei ole mielenterveyden häiriö. Sen sijaan vähemmistöstressi, puuttuvat mukautukset ja enemmistön tarpeisiin rakennetut yhteiskunnan normit ja rakenteet haastavat neurovähemmistöjen toimintakykyä ja voivat pitkään jatkuessaan aiheuttaa uupumista ja mielen sairastumista.
Vaikka diagnoosin ei pitäisi olla edellytys tuen saamiseen, sitä se käytännössä edelleen on. Tarkkaavuutta parantavaa lääkitystä ei saa ilman diagnoosia eikä diagnoosiprosessiin helposti pääse, mikäli esimerkiksi käyttää päihteitä. Neurokirjon henkilöille tarkoitetut kuntoutukset on tarkoitettu pääsääntöisesti vain alle 30-vuotiaille diagnosoiduille. Ei ole olemassa yksiselitteistä tutkimusta kuten aivokuvantamista, jolla voidaan määritellä, kenellä on ADHD ja kenellä ei. Diagnooseja tulee ja menee myös tautiluokituksessa, ja ne ovat aina yhteydessä vallitseviin yhteiskunnan normaaliuden määritelmiin. Olisiko aika vihdoin kuunnella neurovähemmistön itsensä kokemuksia valtaa käyttävän enemmistön sijaan?
Lisää tietoa: Neuromoninaiset.fi
Autismin ja neurokirjon uusi, syrjimätön sanasto on julkaistu Suomen Autismikirjon Yhdistyksen sivuilla asy.fi
RETS – Rikoksettoman elämän tukisäätiön Oppiva-oppimisvalmennustoiminta NOAT-hanke Hankkeet ja yhteistoiminta | VVA ry
TEKSTI: MIKA-MATTI
Päihteet tekevät päätöksiä, EI IHMINEN
- toivottoman taistelun surullinen päätös
Syksyllä 2022 kirjoitin Huumepoliisi ja Stop Huumeille -lehtiin artikkelin, jonka otsikko oli ”Toivoton taistelu oman lapsen puolesta”. Kirjoitin artikkelissa tositarinan kymmeniä vuosia kestäneestä piinasta, jossa Riston (nimi muutettu) mielenterveys- ja päihdeongelmista oli aiheutunut hänen vanhemmilleen ja lähipiirilleen iso taakka ja kymmeniä vuosia kestänyt piina.
Riston ongelmat alkoivat nuorena. Ristolla todettiin jo nuorena Asperger-oireyhtymä. Myöhemmin hänellä alkoivat päihdeongelmat alkoholin, pillereiden ja huumeiden kanssa. Vanhemmilla ja lähipiirillä oli jatkuva huoli hänestä ja he tekivät Riston hyväksi oikeastaan kaiken mahdollisen. He olivat jatkuvasti yhteydessä eri viranomaisiin ja hoitohenkilökuntaan. Auttaminen oli paikoin jopa epätoivoista. Toisinaan oli valonpilkahduksia ja apua saatiin, mutta lopullinen läpimurto jäi kuitenkin tulematta. Tavalla tai toisella tuli aina seinä vastaan. Tämä vuosikausia kestävä piina oli omaisille kovin uuvuttavaa ja samanlaista kohtaloa en toivo kenellekään.
Kirjoitin aikaisemmassa artikkelissani Riston saamasta häädöstä Espoon kaupungin omistamasta asunnosta. Häätö johtui lähinnä naapureiden pelosta, koska Risto oli päihteitä käyttäneenä jopa uhkaava muita asukkaita kohtaan. Naapureiden pelon ja häiriöiden vuoksi Risto häädettiin kodistaan. Hänen kaikki tavaransa ja vaatteensa heitettiin roskalavalle eikä hänelle jäänyt muuta omaisuutta kuin päällä olevat vaatteensa.
Asunnottomuus
Asunnottomana Risto käytti edelleen päihteitä ja asui kadulla. Yöksi hän pääsi Espoon
”Risto oli rahaton ja huonossa kunnossa”
Olarissa sijaitsevaan ”yömajaan”, mutta päivät hän vietti aina kadulla. Tämä oli omaisille haastava tilanne, koska Ristoa ei välillä tavoittanut viikkokausiin. Riston omaiset pommittivat poliisia ja sosiaalitoimea, mutta aina tuloksetta. Kyseessä on 45-vuotias aikuinen
ihminen, joka päättää itse asioistaan. Hänen henkilökohtaisia tietojaan ei saa luovuttaa edes omaisille. Risto ei myöskään halunnut mennä asumaan vanhemmilleen, syynä varmasti on ollut päihderiippuvuus, koska maalla asuvien vanhempien luona päihteiden käyttö ei olisi onnistunut.
Kovan työn jälkeen Ristolle lopulta saatiin hoitopaikka Järvenpään sosiaalisairaalasta. Asunnottomuus oli kestänyt lähes vuoden. Risto oli rahaton ja huonossa kunnossa, mutta hän oli hoitomyönteinen ja lähti hoitoon. Hoito lähti käyntiin hieman sekavissa tunnelmissa. Hän pelkäsi esimerkiksi paikan
muita asukkaita, eikä hän tuntenut oloaan kovin hyväksi, mutta kuitenkin hän oli päättänyt jäädä hoitoon. Omaiset saivat hoidon ajaksi hieman hengähdystaukoa. Eikä ollut sitä jokapäiväistä huolta siitä, mitä kauheaa seuraavaksi tapahtuu. Riston äiti usein pelkäsi, kun auto ajoi pihaan, että koska poliisit tulevat kertomaan Riston menehtyneen. Hoidon aikana tätä pelkoa ei ollut.
Muutamia päiviä myöhemmin Risto sai tiedon, että oli saanut pienen summan tililleen Kelan maksamia rahoja. Tämän takia hän päätti lähteä omille teilleen hoitopaikasta eikä palannut takaisin enää. Tämän päätöksen teki päihteet, ei Risto itse.
Kuolema
Järvenpään sosiaalisairaalasta lähtemisen jälkeen Risto eli jälleen kadulla. Omaiset tavoittivat hänet kuitenkin nyt paremmin ja lopulta yhteistyössä onnistuttiin järjestämään hänelle ns. katto pään päälle Espoossa sijaitsevasta hoitokodista. Tässä hoitokodissa tarjottiin tuettua asumista, palveluasumista ja tehostettua palveluasumista pitkäaikaisasunnottomille henkilöille, joilla on erityisen haasteellista käyttäytymistä mm. päihteiden tai mielenterveyden häiriöiden vuoksi.
Tässä asunnossa oli se poikkeus muihin hoitopaikkoihin nähden, että siellä sai olla myös päihtyneenä. Risto sai hyvän omahoitajan, jonka kanssa asiat alkoivat sujua mallikkaasti.
Omahoitaja piti myös omaiset ajan tasalla tilanteista, joten oikeastaan kaikki näytti hyvältä, päihteiden käyttöä lukuun ottamatta.
Kesäkuussa 2024 Risto menehtyi Helsingin juna-asemalla klo 3:20 yöllä. Hänet löydettiin menehtyneenä aseman alueelta. Vanhempien pelko kävi toteen. Aamulla poliisiauto kaartoi heidän pihaansa ja toi mukanaan lohduttoman suruviestin. Risto menehtyi 45-vuotiaana ja minä menetin siinä samalla rakkaan pikkuveljeni.
Jälkipuinti
Hänen kuolemansa jälkeen väistämättä aloin miettiä, että mitä olisi pitänyt tapahtua, jotta olisi voitu estää tämä surkea tapahtumasarja ja mahdollisesti myös kuolema. Riston ongelmallinen aika kesti noin 20-vuotiaasta alkaen, eli 25 vuotta hän taisteli päihteiden ja Asperger-oireyhtymän kanssa. Hän kävi läpi vuosien aikana monia eri hoitoja, mutta kokonaisvaltaista hoitoa hän ei saanut oikeastaan koskaan.
Viimeisen viiden vuoden aikana hänestä tuli jonkin verran hoitovastainen, joka varmasti johtui suurelta osin hänen päihderiippuvuu-
”Lepää rauhassa veljeni”
destaan. Päihteet sotkivat oikeastaan koko ajan asioiden etenemistä.
Omaisten apu Ristonkin kohdalla oli se suurin apu, mutta vastaanotto ei aina ollut hyvää, koska hänen päässään oli liikaa se tärkein asia eli mistä saisi päihteitä. Päihteet määräsivät liikaa hänen päätöksiään.
Minulla on vakaa näkemys siitä, että mikäli hänet olisi saatu irti päihteistä, vaikka pakkokeinoin hän olisi lopulta itse alkanut päättää asioistaan. Päihteet eivät olisi tehneet päätöksiä Riston puolesta. Hän kulki sumussa, josta hän ei koskaan päässyt päivänvaloon korjaamaan asioitaan.
Tahdosta riippumaton hoito
Tilanteissa, joissa henkilön päihteiden käyttö pitkittyy ilman, että läheiset tai viranomaiset pystyvät siihen vaikuttamaan, mietitään usein tahdonvastaisen hoidon mahdollisuutta.
Nykyisessä päihdehuoltolaissa on suhteellisen selkeästi määritelty tilanteet, joissa asiakkaan omasta tahdosta riippumaton hoito voidaan toteuttaa. Laki asettaa kuitenkin etusijalle vapaaehtoisuuteen perustuvat palvelut. Jos vapaaehtoisuuteen perustuvat palvelut eivät ole mahdollisia tai ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi, ihminen voidaan määrätä hoitoon aiheuttamansa terveysvaaran perusteella.
Terveysvaaralla tarkoitetaan sitä, että asiakas on ilman päihteiden käytön keskeyttämistä ja asianmukaista hoitoa välittömässä hengenvaarassa päihteiden käyttönsä vuoksi tai vaarassa saada ilman kiireellistä hoitoa terveydellisen vaurion. Hoitomääräys voidaan tehdä korkeintaan viideksi vuorokaudeksi. Hoitoa voidaan toteuttaa esimerkiksi terveyskeskuksen tai sairaalan vuodeosastolla. Tahdosta riippumaton hoito on lopetettava heti, kun terveysvaaran mukaisia hoidon edellytyksiä ei enää ole.
Riston kohdalla tahdosta riippumatonta hoitoa ei päästy yrityksistä huolimatta toteuttamaan. Näkemykseni mukaan Suomessa käytännön tasolla tahdosta riippumatonta hoitoa ei kovin helposti käytetä.
Olin Riston kuoleman jälkeen yhteydessä useisiin poliisina työskenteleviin henkilöihin ja myös kahteen tuttuun kansanedustajaan.
Kaikissa näissä keskusteluissa tuli selkeästi ilmi se, että mikäli tahdosta riippumatonta hoitoa voitaisiin käyttää ns. matalalla kynnyksellä, voitaisiin saada apua monelle päihderiippuvaiselle ja sitä kautta estää mahdollinen kuolema. Tämä oli aivan selkeä toteamus keskusteluissa. Kansanedustajat kertoivat, että mikäli alettaisiin ajaa lakia, jossa madalletaan kynnystä henkilön tahdosta riippumattomaan hoitoon pääsyyn, tulee kansanedustajien keskuudessa lakia vastaan vastustusta, koska he eivät uskoneet asian läpi menoon.
Kokemukseni mukaan väliaikainen holhoukseen asettaminen olisi hyväksi siinä kohtaa, kun ihminen ei enää itse päätä asioistaan vaan päihteet tekevät kaikki päätökset. Esimerkiksi 6 kk pituinen holhoukseen asettaminen johtaisi siihen, että henkilö ehtisi parantua hieman päihteistä ja omat hoitopäätökset voisivat olla aivan toisenlaisia holhouksen jälkeen. Henkilö pelastuisi mahdolliselta kuolemalta tai muulta peruuttamattomalta vahingolta.
Vanhempien huoli muuttui suruksi
Risto on nyt haudattu. Jäljelle jäivät meidän omaisten suunnaton suru ja jonkin verran hyviä muistojakin. Osaksi myös harmitus siitä, että emme lopulta pystyneet häntä auttamaan, vaikka kuinka paljon sitä yritimme. Riston isän ja äidin ei enää tarvitse pelätä ja olla huolissaan Riston voinnista. Tilalle tuli hirvittävä suru, aika näyttää kumpi on se parempi vaihtoehto vanhemmilleni. Lepää rauhassa veljeni.
Stopin Halloween kuvakooste
Päihderiippuvuudesta voi toipua – totta vai tarua?
Mikä tahansa pysyvä muutos edellyttää usein kokonaisvaltaisempaa elämäntapamuutosta. Tämä pätee myös riippuvuusongelmista vapautumisessa.
Päihderiippuvuudesta voi toipua
Kokemuksemme mukaan päihderiippuvuudesta voi toipua.
Miten vuosia huumekierteessä elänyt ihminen muuttaa elämäntapaansa terveyttään ja hyvinvointiaan tukevaksi? Kysymykseen ei ole yhtä, kaikenkattavaa vastausta. Ihmiset ovat yksilöitä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Olemme ympäristömme tuotteita ja käyttäydymme opittujen toimintamallien mukaan. Jokainen toimintamalli on joskus palvellut sen hetkistä hyvinvointiamme, myös päihteet.
Toipumiskeskeinen hoito-ohjelmamme perustuu olettamuksiin: Päihderiippuvuus on sairaus, sairaudesta toipuminen on mahdollista. Hoitoon tulohetken motivaatio ei määrittele hoidon lopputulosta. Hoidon tehtävänä on auttaa ihmistä motivoitumaan muutokseen.
Tiedämme, että elämäntapojen muuttaminen vaatii aikaa, pitkäjänteisyyttä ja resilienssiä. Parhaat lopputulokset saavutetaan pitkäkestoisella tuella ja hyvin suunniteltujen kuntoutussuunnitelmien noudattamisella.
Rehab365 tarjoaa vähintään 12 kuukauden hoitojatkumon tukemaan asiakkaiden toipumista ja uuden elämäntavan opettelemista. Elämä tuottaa haasteita. Haasteita kohdatessa oleellista on löytää uudet ratkaisumallit vanhojen tilalle. Perushoidossa saadaan uusia työkaluja raittiuden ylläpitämiseen ja jatkohoidossa harjoitellaan niiden käyttöä.
Tomin, 29 v, hoitokokemus
”Huumeiden käyttöni alkoi 13-vuotiaana kannabiksella. Nopeasti kehittynyt addiktio johti vuosien oxycodon-, subutex-, amfetamiini- ja heroiiniriippuvuuteen. En ole koskaan ollut päihdehoidossa ennen Rehab365 hoito-oh-
jelmaa. Rehellisesti sanottuna, en uskonut pystyväni lopettamaan huumeiden käyttöä. Hoidossa jokin minussa muuttui ja usko toipumiseen kasvoi. Perushoidossa oli helppo olla, mutta kotiutuminen tuotti haasteita. 16 vuoden huumekierteen jälkeen arjen eläminen ilman päihteitä oli todella vaikeaa. Päihdehimot ja päihdekavereista irrottautuminen aiheuttivat yksinäisyyttä. Turvauduin hoidossa opittuihin toimintamalleihin ja noudatin aktiivisesti hoitosuunnitelmaani. Intervallijakso, vierailut hoitoyksiköllä, jatkohoidon ja itsehoitoryhmiin osallistuminen, päivittäinen yhteydenpito hoitokavereihin ovat olleet ehdottomia toipumiseni kulmakiviä. Tukitoimet antoivat luottamusta ja mielenrauhaa.
Kavereiden ehdotuksesta aloitin liikunnan päihdemielihalujen helpottamiseksi. Ja todellakin, ehdotetut toimenpiteet auttoivat. Päihdemielihalut helpottivat, olen pirteä ja aktiivinen. Minulla on tyttöystävä ja sain juuri vakituisen työpaikan.”
Rehab365 järjestää viikoittaiset päihde- ja peliriippuvuusinfot perjantaisin klo 17.30.
Infoa on mahdollista seurata Zoomin kautta kotisivuiltamme löytyvästä linkistä https://www.rehab365.fi/ paihde-ja-peliriippuvuusinfot
Yhdysvalloissa kuolee huumeisiin noin 100 000 ihmistä vuodessa. Kuolemista kaksi kolmasosaa on opioidiyliannostuksia. Opioidikriisi alkoi 90-luvulla lääkäreiden määrättyä liikaa lääkeyhtiöiden voimakkaasti markkinoimia opioideja. Lääkeopioidien saannin vaikeuduttua osa siirtyi ostamaan opioidinsa kadulta. Viimeisen 10 vuoden aikana huumekuolemien jyrkkään kasvuun on vaikuttanut eniten fentanyylin tulo huumemarkkinoille. Fentanyyli on synteettinen opioidi, joka on 50 kertaa voimakkaampaa kuin heroiini.
Yhdysvalloissa vain pieni osa yliannostuksista johtuu laillisten opioidien käytöstä. Suomessa valtaosa huumekuolemista taas liittyy opioidikorvaushoidossa käytetyn buprenorfiinin sekä rauhoittavien bentsodiatsepiinien yhteisvaikutukseen.
Oregon dekriminalisoi huumeet
Oregonin on asukasluku on 4,2 miljoonaa. Osavaltio on ollut uutisissa huumeiden käytön dekriminalisoinnin sekä huumekuolemien vuoksi. Vuonna 2022 Oregonissa tapahtui 1363 huumekuolemaa. Suomessa samana vuonna huumeisiin kuoli 250 ihmistä. Huumekuolemat ovat nousseet Oregonissa jyrkästi 2019 alkaen. Huumekuolemat suhteessa väkilukuun ovat hälyttävästä tilanteesta huolimatta olleet viimeiset 10 vuotta maan keskiarvoa alemmat. Ennen dekriminalisointia Oregon sijoittui kansallisesti viimeiseksi riippuvuushoitojen saatavuudessa.
Vastauksena kasvaneisiin huumekuolemiin Oregon teki muutoksen suhtautumisessa huumeongelmiin. Rankaisemisen sijaan oregonilaiset alkoivat tarjoamaan lisää palveluita ja tukea huumeita ongelmallisesti käyttäville ihmisille. Dekriminalisointi laski huumeiden käytön ja vähäisen määrän hallussapidon rikkomukseksi, josta voitiin tuomita 100 dollarin sakko ilman rikosrekisterimerkintää. Oregonin kannabisverotulot ohjattiin riippuvuuspalveluihin. Päätös toi yli 300 miljoonaa lukuisten erilaisten palveluiden laajentamiseen ja säästi lähes 40 miljoonaa dollaria rikosoikeudelliselta järjestelmältä.
Ajoitus uudistuksille oli vaikea. Huumeet dekriminalisoitiin juuri, kun fentanyyli val-
tasi huumemarkkinoita. Uusi laki pantiin täytäntöön samalla, kun reagoitiin koronapandemiaan, joka lisäsi huumeidenkäyttöä. Myös rahoituksen jakaminen palveluille viivästyi 18 kuukautta.
Kun huumeiden käyttö, huumekuolemat ja asunnottomuus jatkoivat Oregonissa kasvua, uudistuksen vastustajat syyttivät siitä dekriminalisointia. Oli kuitenkin kyse monien tekijöiden summasta, joiden vuoksi yhä useampi ihminen oli ulkona kadulla käyttämässä huumeita ja aiheuttamassa järjestyshäiriöitä. Rangaistukset eivät estä huumeiden käyttöä, huumeiden saatavuutta tai rikollisuutta. Sen sijaan se stigmatisoi ja vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. Toisaalta hoito vähentää runsaasti uusintarikollisuutta. Huumeiden kriminalisointi itsessään aiheuttaakin suuren osan huumeisiin liittyvistä ongelmista. Dekriminalisointi on vain osa kokonaisratkaisua huumeongelmien ja -kuolemien ehkäisyssä, eikä se yksin riitä.
ennätykselliset 1683 oregonilaista kuoli huumeisiin. Huumeiden dekriminalisointi ei silti liittynyt yliannostusten lisääntymiseen. Sen sijaan fentanyyli on ollut yliannostusepidemian pääasiallinen aiheuttaja niin Oregonissa kuin koko maassa. Naapuriosavaltioissa huumeiden käytöstä rangaistaan. Näissäkin fentanyylitapausten määrä lisääntyi samaan aikaan samalla nopeudella kuin Oregonissa.
Rekriminalisointi
Dekriminalisointi ei lisännyt asunnottomuutta
Oregonin pitkäaikainen asunto-ongelma johti siihen, että yhä enemmän ihmisiä asui kaduilla, ja monet heistä käyttivät huumeita. Asunnottomien määrä Oregonissa oli 2023 noin 20 000 (Suomessa 3400). Asunnottomuus Oregonissa lisääntyi huonon asuntopolitiikan, ei dekriminalisoinnin vuoksi. Huumeiden kriminalisointi ei ratkaise asunnottomuutta. Monet olettavat, että ihmiset joutuvat asunnottomiksi huumeiden käytön vuoksi. Todellisuudessa esimerkiksi kohtuuhintaisten asuntojen puute ja heikko sosiaalinen turvaverkko johtavat asunnottomuuteen.
Dekriminalisointi ei lisännyt yliannostuskuolemia
Yliannostuskuolemat nousivat Oregonissa lähes 50% kahdessa vuodessa sen jälkeen kun huumeet dekriminalisoitiin. Vuonna 2023
Vuoden 2023 lopussa oregonilaiset oliivat menettäneet kärsivällisyytensä kuolemien ja julkisen käytön lisääntymisen. Huumeet kriminalisoitiin uudelleen 2024. Uusi laki antaa poliisille vallan jälleen pidättää huumeita käyttäviä ihmisiä enintään 6 kuukaudeksi. Samalla silti jatketaan investointeja päihdehoitoon. Laissa osoitettiin miljoonia poliisin ja terveydenhuollon yhteistyöhön, jolla ohjataan huumeita käyttäviä ihmisiä hoitoon. Suomessa on käytössä vastaava poliisin hoitoonohjaus, jolle ei ole rahoitusta, eikä se käytännössä toimi.
Dekriminalisoinnilla luodut palvelut säilyvät myös kriminalisoinnin jälkeen. Lähestymistapa on samanlainen kuin Suomen kahden raiteen huumepolitiikka, jossa on tarjolla rangaistuksia ja hoitoa. Toisin kuin Suomessa, Oregonissa aiotaan panostaa hoitopalveluihin, tehdä tarvittaessa muutoksia lakeihin ja tutkia niiden toimivuutta. Kaikesta huolimatta Oregon onkin nyt paremmassa tilanteessa kuin se oli ennen dekriminalisointia.
Kuvakooste Stopin tapahtumista
Ahkerat Fattaluudat hommissa
Fattaluudat keilaamassa
Herkkuaamupalaa tarjolla kerran kuukaudessa
Jo perinteeksi muodostunut rantalentopalloturnaus käynnissä
Hallintojohtaja Mytty otti puheenvuoron Stean tilaisuudessa
Näin huikea taideteos syntyi kollektiivisesti Stopin Avoimissa Ovissa
Päivystävät Fattaluudat virkistäytymässä
Perjantai-illan ruoanlaittoa yhdessä
Saunanraikkaat Kuusijärven reissulla
Tässä syntyy taidetta Stopin Avoimissa Ovissa
Upeaa yhteistyötä Humakin Moniosaajat hankkeen kanssa Stopin strategian ym- pärillä
Upeat muusikot piristämässä Naisten Iltaa
Visailua Kahootilla
Yliannostuspäivän tapahtuman paneelissa työntekijämme Mytty ja Timo
Hyvää joulua ja suuri kiitos kuluneesta vuodesta!
Stop Huumeille ry
Pakkamestarinkatu 2, 00520 Helsinki puh. 044 510 5551 (ark. klo 9-15)
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Espoon kaupunki, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Helsingin kaupungin päihdepalvelut, Helsingin seurakuntayhtymä, Humana asumispalvelut, Huumetyön vertaistoiminnan yhteistyöverkosto VETY, Kalliolan Klinikka, Kansaneläkelaitos, Keski Uudenmaan hyvinvointialue Keusote, Kriminaalihuollon tukisäätiön Oppiva toiminta, Metropolia ammattikorkeakoulu, Päihdetyön eettinen toimikunta, Stadin ammattiopisto, Stadin Asukastalo Hanna, Siltavalmennuksen Vangin oppimispolku toiminta, STEA, Takuusäätiö, Talous- ja velkaneuvonta, TE-palvelut,Tukikohta ry, Vailla vakinaista asuntoa ry.
