Kuva: Timi Tikkanen
Blue Knights
- maailmanlaajuinen organisaatio jolla on jäseniä yli 19500
Blue Knights on perustettu huhtikuussa 1974 Yhdysvalloissa Bangorissa paikallisten poliisien kesken.
Kerho päätettiin perustaa ikään kuin vastapainoksi rikollisille moottoripyöräjengeille.
Blue Knights -nimi ja -logo ovat kansainvälisesti rekisteröityjä tavaramerkkejä.
Blue Knights International on levinnyt maailmanlaajuiseksi organisaatioksi. Paikallisosastoja on ympäri maailman mm. Amerikassa, Australiassa, Euroopassa, Skandinaviassa. Euroopan lähes jokaisessa maassa on tällä hetkellä vähintään yksi Blue Knights -osasto. Jäseniä kerhossa on yli 19500.
Blue Knightien ideologia voidaan vapaasti suomennettuna jakaa viiteen osaan:
1. Pitää yllä ”vanhan ajan hyvää” motoristihenkeä
2. Edistää moottoripyörä harrastusta ja moottoripyöräilyn turvallisuutta
3. Ajaa moottoripyörän omistajien ja käyttäjien etuja
4. Edistää esimerkillä ja muilla hyväksyttävillä keinoilla moottoripyörän turvallista käyttöä ja moottoripyöräilystä nauttimista
5. Tuoda lainvalvojia lähemmäs suurta yleisöä
BLUE KNIGHTS SUOMESSA
Suomessa on kaksi paikallisosastoa Blue Knights Finland I on perustettu 2003 Lahdessa ja Blue Knights Finland II on perustettu 2018 Kokkolassa.
Yhdistyksemme on avoin kaikille moottoripyöräileville lainvalvojille, joilla on valtion virka ja kiinniotto- ja/tai pidätysoikeus.
Tällaisia virkamiehiä löytyy esimerkiksi:
- tullista
- poliisista
- rajavartiolaitoksesta
- puolustusvoimista
Myös rikosseuraamuslaitoksen sekä syyttäjäviranomaisissa voi olla tälläisia virkamiehiä.
Blue Knights Finland I ry yhdeksi tärkeäksi toiminnaksi on muodostunut hyväntekeväisyys. Kerho on lahjoittanut, niin rahaa kuin aikaa, koko olemassaolonsa aikana erilaisille tahoille pyrkien jakamaan ja tuomaan iloa arjen keskelle. Lapset ovat olleet hyvin monesti auttamisen kohteena, mutta osansa on myös saaneet mm. sotiemme veteraanit.
www.blueknights.org
JULKAISIJA
Blue Knights Finland I ry www.blueknights.fi
PÄÄTOIMITTAJA
Erkki Kerola
11 24 12
KUSTANNUS JA PAINATUS
Printmix
Vaihde: 010 319 6380 myynti@printmix.fi https://www.printmix.fi/
ILMOITUSMYYNTI Suomen Myyntimediat
16 34 13
Terveiset pohjanmaalta
Ajo kausi 2024 on päätöksessään ja kylläpä oli vaikeuksien kesä. Vuosi alkoi kesätapahtuman järjestelyillä, jotka tunnetusti menivät uusiksi tapahtumapaikan mentyä konkurssiin. Uuden löytäminen alkoi tuntua jo mahdottomalta, toinen toistaan kalliimpia paikkoja ja tietenkin moni edellis- vuosilta tuttu paikka oli jo varattu, eli uusi paikka piti löytää, kolmannen tarjous kierroksen jälkeen paikaksi valikoitui Rokua, missä puitteet olivat upeat ja saimme kuitenkin kohtalaisen osallistuja määrän. Kiitos vielä kaikille osallistuneille.
Porukka oli hyvällä mielellä ja hauskaa oli. Järjestelyissä oli todellakin haasteita ja täytyy sanoa, että hinta taso on noussut todella paljon, mikä varmasti ohjaa tulevina vuosina tapahtumapaikan valintaa enemmän leirikeskusten suuntaan, niin kuin se kerhon alkuaikoina olikin, eli paluu juurille sillä tasolla. Tärkeintä on saada paljon väkeä tapahtumaan.
Henkilökohtaisella tasolla käsiongelmat lyhensivät ajo kautta kuudella viikolla ja ajokilometrit jäivät vähiksi, mutta nyt se on hoidossa, joten jäi enemmän nälkää ensivuodelle.
Syksy on alkanut perinteisissä metsästys hommissa, hirvenpyynti alkoi viime viikonloppuna, saalista ei omalle kohdalle vielä tänä syksynä tullut mutta metsästä saa hyvin voimaa ja rauhaa kiireiseen arkeen.
Nyt edessä pyörän huolto ja talvisäilytys. Kohti syksyä ja talvea, toivottavasti saadaan hieman lauhempi talvi kuin edeltäjänsä. Hyvää syksyn jatkoa kaikille.
RIde with pride
Marko Niemi
President Blue Knights Finland 2
”Nyt edessä pyörän huolto ja talvisäilytys. Kohti syksyä ja talvea”
Marko Niemi
Siniset Ritarit on enemmän kuin moottoripyöräkerho
Näin Blue Knights´ien 50-vuotis juhlavuoden päätteeksi aloitan parilla suureellisella ajatuksella. Mielestäni Siniset Ritarit on enemmän kuin moottoripyöräkerho.
Olemme viranomaisten muodostama yhteisö, jossa lainvalvonta ja turvallisuusajattelu kohtaavat moottoripyöräilyn vapauden ja yhteisöllisyyden. Tämä yhdistelmä tekee meistä erityisen – ei vain moottoripyöräharrastajina, vaan myös yhteiskunnan vastuullisina jäseninä.
Kuten tämän vuoden aiemmissa lehdissä olemme painottaneet, alkukauden ajoharjoittelu on tärkeä osa turvallista moottoripyöräilyä. Liikenteessä on viime vuosina nähty huolestuttavia onnettomuuksia, joissa taitojen puute on ollut osasyynä. Tämä on muistutus meille kaikille: jokainen ajokausi alkaa oppimisella ja totuttelulla. Pidä siis tämä mielessä, kun vain noin viiden kuukauden päästä alat kaivaa moottoripyörää naftalista. Talvimoottoripyöräilijöiden ei toki tarvitse totutella kuin vain kuivaan asfalttiin ja pitävään tiehen.
Moottoripyöräilyn voi nähdä olevan jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Teknologian kehitys tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia: sähkömoottoripyörät ja älykkäät ajoturvajärjestelmät ovat yhä enemmän esillä alan keskusteluissa. Sähkömoottoripyörien yleistyminen haastaa perinteisen bensiinikäyttöisen ajoneuvon ylivallan ja monelle meistä tämä muutos voi olla kynnys – iso kynnys. Sähköiset vaihtoehdot tarjoavat kuitenkin ympäristöystävällisyyttä ja yhä kehittyvämpää suorituskykyä – ominaisuuksia, joita myös turvallisuusnäkökulmat tukevat.
”Olemme ryhmä, joka kantaa ritarillisuuden perinnettä mukana kaikessa toiminnassaan”
Autostani tuli kyllä kesällä sähköinen, mutta bensa Gessustani en taida luopua koskaan. Sinisten Ritareiden yksi tärkeimpiä elementtejä on yhteisö. Kuluneena vuonna kerhomme keskeiset tapahtumat, kuten ajoreissut ja kokoontumiset, eivät olleet pelkästään tilaisuuksia nauttia moottoripyöräilystä, ne olivat myös hetkiä, joissa vahvistimme sidettämme ja jaoimme kokemuksia – tapasimme toisiamme. Jokaisessa tapaamisessa on mahdollisuus oppia ja kokea uutta, olipa kyse ajotekniikasta, varusteista tai jopa motoilun historiasta.
Pieni huoli näihin edellä mainittuihin yhteisömme kokoontumisiin kuitenkin liittyy. Kauden päätapahtumaa Rokualle järjestettäessä tuli välillä tunne, että mahtaako porukka löytää teitään yhteiseen tapahtumaan. Vähän samanlainen huoli on veljien ja siskojen eri puolilla Suomea järjestämien pienempien miittinkien osalta.
Olemmeko kaikki niin kiireisiä tai mukavaan tottuneita, ettemme jaksa lähteä, ainakaan mihinkään kauemmaksi, tai jos sataa tai on kylmä tai muuten vaan harmittaa kuin pientä oravaa?
Kun suureellisesti aloittaa, niin sillä täytyy myös lopettaa. Me Siniset Ritarit emme ole vain moottoripyöräkerho. Olemme ryhmä, joka kantaa ritarillisuuden perinnettä mukana kaikessa toiminnassaan. Eikä vähäisimpänä se, että kerhoon kuulumisen tärkeimpään kriteeriin, pidätysoikeuteen, kuuluu vahva vastuu.
Nyt on kuitenkin aika rauhoittua suureen Joulun juhlaan ja kokoontua niin pieninä kuin isoina ryhminä kuusen ja joulupöydän ympärille. Rauhaisaa joulunaikaa kaikille Sinisten Ritarien lukijoille.
Erkki Kerola
EC 2024 Paraatiajo ja hyväntekeväisyys
Teksti: Kari Hänninen ja käännettynä BKCZ-I sihteerin Pavel Honal:n tekstistä Kuvat: Kari Hänninen ja BKCZ-I netti- ja facebook-sivuilta.
EC tapahtuma alkoi torstaina saapumalla paikalle ja sijoittumalla majoituksiin sekä illemmalla päivällisen ja yhteisen illanvieton merkeissä. Perjantaina oli mahdollisuus osallistua ajoretkille tai bussiretkille eri kohteisiin; moottoripyörämuseo, panimo tai Cesky Krumlov kaupunki, joka on yksi Unescon nimeämä kohde.
Todennäköisesti pitkämatkalaiset osallistuivat mieluummin bussiretkille, kun takana oli kuitenkin pidempi ajorupeama, kuten allekirjoittaneella kotoa Wienin kautta pelipaikalle n. 2400 km. Mutta lauantaina 8.6. oli syytä olla skarppina paikalla, kun Paraatiajo järjestettiin Zadovista Klatovyyn ja kuten Paraatiajoissa yleensä tapahtumaan sisältyi järjestettyä ohjelmaa sekä yhtenä tärkeimmistä hyväntekeväisyystapahtuma.
Tällä kertaa ryhmityimme lähtöä varten järjestäjien saapumispäivän info-pisteelle ja
Lähtötunnelmat kokoontumispaikalla
Suomen delegaatio lähtötunnelmissa, Kari ja Tuula sekä Karin ja Tiinan Jammu takana pilkistäen
Siniset Ritarit ja Ladyt koollan
”kunnioitettiin vähän aiemmin Saksassa puukkohyökkäyksessä menehtynyttä poliisia”
symbolisesti siunattaville henkilöille
meitä oli n. 220 pyöräkuntaa sekä muutama auto jonon perässä. Suomesta meitä oli kaksi pyöräkuntaa. Letka ajoi varsin leppoisasti hyvässä kelissä rauhallisia ja hyväkuntoisia maaseututeitä n. 65 km matkan Klatovyn kaupunkiin. Letkaa veti muutama pillipyörä ja perässä tuli tunnuksellisia poliisiautoja. Muutamien kantateiden risteyksissä poliisi ohjasi liikennettä ja muutoin järjestäjä kerhojen jäsenet blokkasivat kiertoliittymiä ja pienempiä risteyksiä – järjestelyt toimivat loistavasti.
Klatovyssa meille oli varattu keskusaukio kokoontumista varten ja jätettyämme pyörät parkkiin meitä ohjattiin viereiseen katedraaliin ja suurin osa sinne löysikin –nelisensataa henkeä. Hieman jännittyneinä odotimme minkälainen tapahtuma on
edessä, kun puitteet olivat poikkeukselliset siihen verrattuna missä itsekin on aiemmin viidessä EC:ssä ollut. Ainakin kirkon viileys tuntui virkistävältä kun ajaessa helle tuntui ytimissä.
Katedraalissa järjestettiin arvokas tilaisuus, pienimuotoinen messu, jossa kunnioitettiin vähän aiemmin Saksassa puukkohyökkäyksessä menehtynyttä poliisia Rouven Laur:ia. Lisäksi alttarin eteen oli järjestetty kolme moottoripyöräkypärää, jotka kuvasivat kolmea BK-veljeä, joiden puolesta rukoiltiin – belgialainen kollega Alex van Roey loukkaantui moottoripyörällään onnettomuudessa matkalla EC:hen mutta on toipumassa, toinen Votěch Mašek BKCZ-I perustajajäsen ja varapresidentti oli tapahtuman aikaan sydänleikkauksessa
Miroslav Lavička BKCZ-III kerhon jäsen joka taistelee aivokasvainta vastaan mutta oli myös kirkossa ja tapahtumassa mukana. Itseäni näin ev.lut. seurakuntalaista hämmensi myös katolinen tapa siunata kaikkea ja niinpä saimme kirkosta lähtiessä siunatut avaimenperät mukaamme… eikä siinä vielä kaikki – messun pitäneet kirkonmiehet tulivat aukiolle ja siunasivat kaikki paikalla olleet moottoripyörät katolisella pyhällä vedellä.
Tätä matkajuttua varten sain myöhemmin lisätietoa myös messun hoitaneista henkilöistä. Lukiessa leuka loksahti kun ilmeni, että Mr. Jiří Ignác Laňka on entinen SWAT-ryh-
Paraatiajossa kokoonnuttiin Klatovyn keskusaukiolla
Kypärät
sekä
Siunattu pyörä
Messun toimittivat Jiří Ignác Laňka (oik.) ja häntä avusti Zdeněk Klaban
män jäsen ja kouluttaja, nykyisin johtavassa esikuntatehtävässä ja myös poliisipappi –tyhjentävä ja varmasti mielenkiintoinen cv hänestä löytynee googlaamalla ja varsinkin ”face-profiili”, joka poikkeaa Suomen poliisin tiedotuksesta. Häntä avusti Zdeněk Klaban, joka on moottoripyöräpoliisina Tsekin poliisivoimissa ja molemmat ovat BKCZ-III jäseniä.
Kirkossa järjestetyn tilaisuuden jälkeen oli mahdollisuus tutustua viereisiin nähtävyyksiin ”Musta torni”, kirkon yhteydessä katakombit ja ”Barokkilainen apteekki” tai sitten virkistäytyä ja tutustua kaupunkiin omaehtoisesti ja ajaa itsenäisesti takaisin majoitukseen. Jälkeenpäin järjestäjä kiitti paraatiajoon osallistuneita onnistuneesta tapahtumasta ja mallikkaasti sujuneesta ajosta.
Joka tapauksessa tilaisuus kokonaisuudessaan oli tähän mennessä vaikuttavin Paraatiajo, johon Tiinan kanssa olemme osallistuneet. Toki vuonna 2018 Paraatiajo Roomassa oli omanlaisensa kokemus puikkelehtia hallitun kaaoksen keskellä mutta oli muutoin arkisempi tapahtuma.
Hyväntekeväisyyskohde
BKCZ-1 jakoi hyväntekeväisyyslahjoituksen kolmelle kohteelle ja ne jaettiin kirkossa messun jälkeen. Ensimmäinen 20000 CZK (vajaa 800 €) luovutettiin Klatovyn hyväntekeväisyysjärjestölle, joka kohdentaa rahan paikalliselle vanhustyölle. Kaupunki oli auttanut merkittävästi BKCZ-I:ä paraatiajon järjestelyissä, joten lahjoitus oli palkinto siitä. Toinen lahjoitus osoitettiin poliisipalveluita antaneelle Etelä-Böömin alueen poliisipiirille, joka keskuudestaan valitsi kohteeksi kollegan, jonka elämäntilanne
oli vaikeassa vaiheessa ja tarvitsi taloudellista tukea. Kolmas lahjoituksen saanut kohde oli kerhon aiemminkin toiminnallisesti ja rahallisesti tukema hyväntekeväisyyskohde FN Motol yliopistollinen sairaala Prahassa ja sen lastenambulanssitoiminta, josta lahjoituksen otti vastaan kaksi ambulanssityöntekijää. Aukiolla oli yksi Tsekin kolmesta lastenambulanssista, jonka toimintaa henkilöstö esitteli.
Lastenambulanssit on varusteltu lapsia viihdyttävillä kuvilla, jotta siirtokuljetukset
kodin ja sairaalan tai eri yksiköiden välillä olisivat lapsille viihtyisämpiä: yhden ambulanssin kuvitusteema on ”Nemoa etsimässä”, toisen ”Minionit” ja kolmannen ”poliisi työssään”, joka oli aukiolla tutustuttavissa. BKCZ:lla on mainiot sivut netissä ja Facebook:ssa, joissa voi tutustua heidän toimintaansa sekä juttuja, kuvia ja videoita EC-tapahtumasta; www.blue-knights.cz. Paraatiajosta on video osoitteessa: https:// www.youtube.com/watch?v=8E_zZ3Wwyjo, Molemmista linkeistä on kuultavissa ainakin itselleni uusi Blueknights-hymni.
Tämän ambulanssin kuvissa poliisi ja liikennevalistus
Blue Knights Finland hyväntekeväisyyslahjoitus 2024
Teksti: Erkki Kerola
Kuvat: Karoliina Rautaketo
Blue Knights I ja Blue Knights II kerhojen yhteisesti tekemän perinteisen lahjoituksen kohteeksi valittiin tänä vuonna Kokkolanseudun Omaishoitajat ry. Lahjoitus haluttiin vielä erikseen kohdentaa omaishoitoperheille, joissa lapsia ja nuoria.
Lahjoitustilaisuus pidetiin Kokkolan Omaishoitajat ry:n kerhotilassa 29.10.2024. Lahjoitusta olivat vastaanottamassa Omaishoitajien toiminnanjohtaja Marja-Liisa Kattilakoski ja hallituksen puheenjohtaja Liisa Ahonen. Lisäksi paikalle oli kokoontunut koko Omaishoitajat ry:n hallitus.
Lämminhenkisessä lahjoitustilaisuudessa Blue Knights Finland II presidentti Marko Niemi lahjoitti Omaishoitajien hallituksen puheenjohtaja Liisa Ahoselle 1500 euron ”shekin”. Blue Knightseja edustivat Markon
lisäksi rahastonhoitaja Karoliina Rautaketo ja varapresidentti Erkki Kerola.
Omaishoitajien päämäärä ja tarkoitus on kotona pitkäaikaissairasta, vammaista tai vanhusta hoitavien omaishoitajien aseman parantaminen ja tukeminen. Tärkeässä roolissa on myös vammaisten kotihoidon tukeminen, kuntoutus- ja virkistystoiminnan järjestäminen.
Omaishoitajuus koskettaa satojatuhansia suomalaisperheitä. Ihmiset haluavat asua
kotona mahdollisimman pitkään ja käytännössä tämä usein tarkoittaa, että omaiset huolehtivat sairastuneista perheenjäsenistä. Eikä hoidettava aina ole vanha, sillä vammautuminen tai sairaus voi iskeä keneen tahansa.
Tilaisuuden päätteeksi otettiin yhteiskuva ja Blue Knightsit toivottivat Omaishoitajille jaksamista heidän tärkeässä työssään.
Kokkolanseudun omaishoitajat hallitus + bk hallitus
Nokka kohti Rokuaa
Blue Knights Finland International Meeting 2024
Teksti: Ulpu Keränen, Poliisivankilan vartija, Pohjanmaan poliisilaitos, Blue Knights II
International Meetingin järjestelyvuorossa oli tänä vuonna Blue Knights II. Tämän vuoden kokoontumisajo järjestettiin Rokuan Health & Spa Hotellissa 23-25.8.2024. Paikka sijaitsee Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Rokua Geoparkin sydämessä.
Joillekin kokoontuminen oli ensimmäinen kuten allekirjoittaneelle ja joillekin tämä on jokavuotinen perinne.
Pakkaaminen vaatii taitoa, keliksi on luvattu epävakaista säätä. Sehän sopii tälle joukolle kuin nenä päähän. Itse noviisina tietenkin pakkasin liian vähän ja vääränlaista vaatetta mukaan, saavutus sekin.
Pyörät liikkeelle ja viestinvaihto ryhmissä käy vilkkaana. Osa harmissaan, kun ei pääse mukaan ja osa tiedottaa lähdöstään jo etukäteen. Pelastava enkeli mummo, tuli huolehtimaan lastenlapsista, joten vanhemmat starttaa Hondat tulille ja lähtee kohti Rokuaa. Alkumatka päästellään auringonpaisteessa mutta sen jälkeen taivas alkaa tiputella vettä ja loppumatka olikin täyttä tuskaa. Likomärät kengät, visiiri huurussa ja selkää pitkin valuva vesivana tuntuu yllättävän hyvältä, kun tiedossa on viikonloppu hyvässä seurassa. Hyvällä omalla tunnolla pystyn tähän kirjoittaa, että kokoontumisen alku tapahtui todella kosteissa merkeissä. Toinen toistaan märempää meritähteä alkoi valua hotellin aulaan. Osa oli ehtinyt saada
kamppeet kuivumaan huoneiden vessaan ja se märän kamppeen tuoksahtus toi vain lisäarvoa Blue Knightseille varatulle majoituskäytävälle.
Itselle tapahtuma oli tutustumista uusiin ihmisiin ja osa halasi toisiaan niin pitkään, että omaa vuoroaan joutui odottaa hyvän tovin. Leveät hymyt halattaessa kertoo selvästi omaa hiljaista tarinaa. Yksikään ei syönyt elävältä, joten tästä on selvästi kehkeytymässä hyvä reissu. Illaksi oli varattu ruokailu ja sen jälkeen oleskelutila sekä saunat. Tasainen puheensorina sekä nauru täytti huoneen ja uskaliaat pulahti saunasta suoraan järveen. Ilta jatkui hotellin ravintolassa karaoken merkeissä ja meidän iloksi Levin karaokelaulajat oli rantautu-
nut Rokualle tyhy-päiviä viettelemään. Samalla meillä ja tällä edellä mainitulla laulajaporukalla meni useampi tunti Veikon houkutteluun lavalle ja siinä onnistuttiin. Hopeinen kuu ja meidän Veikko, siinä on lyömätön yhdistelmä. Tähän oli osan hyvä päättää ilta ja painua nukkumaan, ne reippaammat jäi vielä fiilistelemään tuota Veikon laulua ravintolaan.
Aamulla porukka alkoi valua aamupalalle ja suunniteltiin päivän ajokierrosta. Yhteissävel löytyi ja lähtöaika lyötiin lukkoon. Kokoontuminen parkkipaikalle ja vehkeet tulille, tie kutsuu. Puoliksi kuivuneet ajokamppeet niskaan ja mojovasti tuoksuvat ajokengät jalkaan. Siinä vaiheessa pieni ajatus hiipii omaan mieleen, miksi en pakannut sadeasua mukaan mutta kadotan ajatuksen nopeasti mielestä. Kovat jätkät ajelee selvästi ilman sadeasuja, joten kestä se nainen. Pitkä
letka moottoripyöriä sai Vaalan keskustassa pitkiä katseita. Parkkiin kaupan pihalle ja pikkusuolaista sivulaukut täyteen. Selvästi kauppareissu sai porukan mielihalut tyydytettyä ja nokat kohti Rokuaa.
Samalla porukkaan oli tullut uusia mukaan ja muutama joutui lähteä kohti kotia, läpsystä vaihto. Tiedossa perillä odotti leikkimielinen kisailu, johon oli kerätty musiikkiaiheinen rasti, autourheilupiste, moottoritietovisa ja tarkkuuskisa. Ryhmäytyminen tapahtui vanhaan kunnon minä, yksi, kaksi tyyliin ja paras ryhmä palkittiin illanvietossa ruhtinaallisella palkinnolla. Tämän jälkeen kaikilla oli ankara nälkä, joukko ohjautui lihapatojen ääreen ja täyttämään tyhjenneet keskivartalolihakset.
Illaksi oli varattu sama saunatila ja naiset suuntasi ensimmäisenä lauteille sekä
uimaan. Samaan aikaan miehet vaatimattomasti aateloi ritareita, jakoi kisailun palkinnoksi kerätyt miljoonat ja paransi maailmaa muutenkin. Maailman ollessa valmis, oli aika naisten saapua seuraan ja saada uusi vuosilätkä kokoontumisajoon osallistumisesta. Minulle ensimmäinen ja perustajajäsenille 20 killutin ryijyyn. Ai olinko kateellinen, no sisäisesti kyllä. Aika nysältä näytti minun ryijynalku verrattuna moneen muuhun. En kuitenkaan lannistu, nimittäin 20 vuoden päästä olen vasta 64 ja se on uusi 18. Vuonna 2044 joku uusi jäsen ihailee minun ryijyä ja laskeskelee, mikä vuosi on 20 vuoden päästä.
Illaksi esiintyjäksi oli varattu joku muu kuin Veikko. Rokuan budjetti ei selvästi kestänyt kahta Veikkoa peräkkäin ja lava oli pakko luovuttaa jollekin muulle.
Sunnuntaina aamu valkeni kirkkaana ja tiedossa oli koko päivän kestävää aurinkoa. Ajokeli näyttää hyvältä mutta samalla se tarkoittaa kiitoksen jättöä porukalle ja erkaantumista kohti omia suuntia. On pakko lähteä, että voi tavata uudelleen Kiitos Soldiers MC porukka ja kiitos koko Blue Knights tiimi, ensi vuoden ryijyn täytettä odotellessa. 100-1500 km, siihen väliin osuu ritareiden ajomatka tälle kokoontumiselle. Kohtuullinen, hyvän asian ja porukan puolesta.
Peräpään valvojan näkymä
Veikko laulaa Hopeista kuuta
Taitokisa, kuva-arvoituksia
Opastusta Rokuan kammiin
Teksti: Erkki Kerola Kuvat: Janne Leinonen
Talvimoottoripyöräily hurmaa rohkeimpia
M– jotkut jatkavat ajokautta lumen ja jään keskellä
oottoripyöräily ei ole enää vain kesäkuukausien harrastus. Rohkeat ja seikkailunhaluiset motoristit ovat laajentaneet ajokauttaan myös talvikuukausiin, jolloin lumen, jään ja kylmyyden tuomat haasteet tekevät harrastuksesta entistä kiehtovamman. Talvipyöräilyn suosio on ehkä jonkin verran kasvanut ja se yhdistää niin kokeneita ajajia kuin aloittelijoita, jotka kaipaavat uudenlaisia elämyksiä. Osansa on varmaan koko ajan parantuvilla varusteilla ja tekniikalla muutoinkin.
Siinäpä aihetta seuraavaan juttuun. Olen usein ihmetellyt, kuinka talvimoottoripyöräily voi yleensäkään onnistua. Siitä saa tietenkin parhaiten selkoa kysymällä talvimotoristilta. Onneksi tuttavapiiris -
säni on Janne Leinonen, jonka kanssa olen päässyt kurvailemaan soraisilla ja osin tiettömilläkin teillä; en kuitenkaan lumella. Janne oli mukana useammalla Blue Knightsien joitakin vuosia sitten järjestämillä Soraralleilla Kuusamon ja Lapin korvissa. Sorarallien järjestäjänä toimi ansiokkaasti Jaakko Ritola. Leipätyönään Janne toimii luutnanttina Kainuun prikaatissa. Jannella on parinkymmenen vuoden tausta motoristina ja talvimoottoripyöräily on kuulunut harrastuksiin noin kymmenen vuoden ajan. Kiinnostus oli aikanaan lähtenyt MC Huurteen YouTube videoista.
OIKEAT VARUSTEET AVAINASEMASSA
Talvipyöräilyssä varusteet ovat kaiken A ja O. Kun tiet ovat liukkaat ja lämpötila pakkasen puolella, oikeanlaiset renkaat ja ajovarusteet eivät ole pelkkä mukavuus-
kysymys, vaan turvallisuuden kannalta välttämättömiä. Tarkeneminen on pitkälti kiinni ajonopeudesta.
Nastarenkaat ovat ehdoton valinta talvipyöräilyyn. Ne tarjoavat pitoa niin jäisillä teillä kuin lumisilla metsäreiteillä, mikä tekee ajamisesta hallitumpaa ja turvallisempaa. Jannen mukaan rengaspaineita kannattaa laskea noin 1–1,5 kiloa. On myös suositeltavaa käyttää sisärenkaita, sillä nasta voi helposti painua renkaasta läpi.
Usein talvipyöräilyyn soveltuvat parhaiten motocross ja enduro -tyyppiset pyörät, joiden korkea maavara ja keveys auttavat suoriutumaan haastavista olosuhteista. Jannella on ollut useita erityyppisiä talvipyöriä, kuten BMW GS ja Hondan Varandero. Customeita hän ei kuitenkaan ole kokeillut, vaikka nähnytkin nastarenkaisia harrikoita.
Ajovarusteissa lämpö ja tuulenpitävyys ovat keskeisiä. Kerrospukeutuminen, lämmitettävät ajo- ja alusasut sekä kunnolliset saappaat pitävät kuljettajan lämpimänä. Lämmitettävät istuimet ja kahvanlämmittimet tuovat lisämukavuutta pidemmille ajomatkoille. Kypärään asennettava visiirin lämmitys on ehdoton ja estää huuruuntumista sekä parantaa luonnollisesti näkyvyyttä.
TALVIPYÖRÄILYN HAASTEET JA TURVALLISUUS
Talvipyöräily ei ole vain varusteiden ja pyörän teknisen suorituskyvyn testi, vaan myös kuljettajan taitojen testi. Liukkaat tiet, heikko näkyvyys ja kylmyys vaativat ajotekniikalta enemmän kuin kesäolosuhteet.
Talviajossa ajotyyliä on mukautettava tarkasti. Pehmeät, ennakoivat liikkeet ovat avainasemassa. Äkkinäiset käännökset, jarrutukset tai kiihdytykset voivat johtaa pyörän hallinnan menettämiseen, varsinkin jäisillä pinnoilla. Myös ajonopeus on tärkeää pitää maltillisena, sillä nastarenkaatkin tarjoavat vain rajallisesti pitoa. On selvää, että talvipyöräilijä saa varautua kaatumisiin huomattavasti useammin kuin kesällä.
Turvallisuudessa korostuvat myös olosuhteiden arviointi ja valmistautuminen. Ennen matkaan lähtemistä on hyvä tarkistaa renkaiden kunto, pyörän toimivuus ja reittien ajokelpoisuus. Suositeltavaa olisikin harjoitella turvallisessa ympäristössä, kuten suljetuilla alueilla tai jääpeitteisillä järvillä, ennen kuin siirtyy liikenteeseen. Niin ja varsin suositeltavaa on, että kuskin jalat ulottuvat kunnolla maahan asti.
Voisi luulla, että talvimoottoripyöräily ei onnistu ilman lämmintä autotallia. Kyllä se kuulemma onnistuu eikä vaadi edes isoja investointeja. Riittää, kun moottoripyörään hankkii suojahupun ja tavallisen auton sisätilalämmittimen. Ennen käynnistystä sisätilalämmitin laitetaan vain puhaltamaan hupun alla lämmintä ilmaa sylintereihin. Tämän jälkeen pyörä käynnistyy vaikeuksitta.
ERILAISUUS JA AINUTLAATUISUUS
HOUKUTTELEVAT
Voin kuvitella, että yksi talvipyöräilyn viehätys piilee sen ainutlaatuisuudessa. Hiljaiset, lumiset metsät ja jäätyneet järvet luovat unohtumattoman taustan ajokokemukselle. Luonnon läheisyys ja talvisen maiseman rauhallisuus antavat moottoripyöräilylle aivan uudenlaista ulottuvuutta.
Jannen pisin talviviehätysajelu lähti Jällivaarasta päätyen Paltamoon. Ajomatkaa kertyi kaikkiaan 670 km ja lähteissä pakkaslukema näytti -29 astetta. Talvimotoilu on ilmeisen tarttuvaa, sillä Jannella on noin kymmenen kaveria, jotka myös ajavat talvisin.
YHTEISÖ TUKEE JA INNOSTAA
Myös talvipyöräilystä löytyy yhteisöllisyyttä. Monet motoristit liittyvät ajotapahtumiin tai talvipyöräilykursseille, joissa jaetaan kokemuksia ja opitaan uusia taitoja. Näissä
tapahtumissa aloittelijat saavat tukea kokeneemmilta harrastajilta, ja yhdessä ajaminen lisää turvallisuutta muutoinkin.
Yhteisöllisen talvimoottoripyöräilyn voit aloittaa, vaikka ABBM (Aurora Borealis Biker Meeting) moottoripyöräkokoontumisajosta Kainuusta. Tammi-helmikuussa järjestettävän viileähkön ajon päätavoitteena on päätyä porukalla saunomaan ja uimaan jäämerenrannalle Pykeijassa. Sieltä nimittäin löytyy suomalaistaustaisen Elsan perustama Jäämerensauna.
Vaikka talvipyöräily voi vaikuttaa aluksi haastavalta, se sopii lähes kaikille motoristeille, jotka ovat valmiita oppimaan ja varustautumaan huolellisesti. Aloittelijoiden kannattaa lähteä liikkeelle lyhyistä ajomatkoista ja helppokulkuisista reiteistä. Vähitellen taitojen kehittyessä ja itsevarmuuden kasvaessa voi sitten siirtyä haastavampiin olosuhteisiin.
Talvimoottoripyöräily on ilmiö, joka yhdistää teknisen ajamisen ja luonnon kokemisen vähän eri tavalla. Se tarjoaa täysin erilaisen näkökulman tuttuun harrastukseen ja mahdollisuuden kokea moottoripyöräilyn ilo vuoden ympäri.
Oletko kenties sinä valmis ottamaan haasteen vastaan ja löytämään ajamisen uuden ulottuvuuden? Jos olet, niin Jannen mukaan taukopaikoilla kannattaa varautua vastaamaan yhteen kysymykseen: ”Onko siellä kylmä?”
KUKA TAHANSA VOI ALOITTAA
Kessutellen ajokauden päätökseen
Tätä kirjoitellessa on ensilumi saavuttanut jo eteläisimmänkin Suomen ja oma ajokki on ollut kuukauden verran talviunilla. Ensimmäiset lumityötkin on tehty omalla pihalla täällä Lounais-Suomessa. Nyt on hyvä hetki muistella syksyn viimeisiä koeajoja ja Gessutella kohti talvea.
Tämän jutun ainekset koostuvat siis kauden uutuuksista, isosta ja hieman pienemmästä Gessusta. Pyörien mallinimet ovat BMW F 900 GS ja BMW R 1300 GS. Tulipa tässä kohtaa myös mietittyä, mistä tuo GS tulee. Siihen avun toi saksa-suomi sanakirja. Eli G ei tarkoita grandea, vaan tarkoittaa maastoa (Gelände) ja S ei suinkaan sporttia vaan katua (Straße).
Aloitetaanpa pienemmästä kulkurista BMW F 900 GS –pyörästä. Edeltävään malliin F 800 GS verrattuna moottorin tilavuus on kasvanut noin 40 kuutiolla (853-895), mutta pyörä silti on keventynyt 13 kiloa vaa’an jäädessä näyttämään 225kg täydellä tankilla, joka vetää 14,5 litraa. Tehoa löytyy 105 hv maksimiväännön ollessa 93 Nm. Lukemat ovat hyvin samankaltaisia kuin vastaavilla kilpailevilla merkeillä (KTM 890 Adventure ja Triumph Tiger 900 Rally Pro). Tässä pyörässä vakiovarustuksen lisäksi oli karkeat renkaat sekä Dynamic Pro ja
Teksti ja kuvat: Mikko Salo
Enduro Pro -paketit, jotka pitävät sisällään laajan ajotilamoodi valinnan (rain, road, dynamic, enduro ja enduro pro), hätäjarruavustimen, dynaamisen moottorijarrun säädön, molempiin suuntiin toimivan vaihdeavustimen, täysin säädettävän jousituksen, ohjaustangon korotuspalat sekä paremmat ketjut. GS Trophy värimaaliman kanssa tälle paketille kertyy hintaa reilu 4 000€. Näin ollen tämän pyörän hinta jää hieman alle 24 000 euron.
Hypätäänpä pyörän sarviin ja lähdetään kurvailemaan. Pyörän penkki ( 870mm) on varsin jämäkkä ja kohtuu kapea, eikä siinä ole korkeussäätöä. Mutta lisävarusteena on saatavana sekä matalampi että korkeampi satula (835mm ja 890mm). Lisäksi tankki on kapea, että hyvin tämän mittainen sälli ylettää jaloillaan maahan. Valitettavasti penkin lämmitintä ei saa edes lisävarusteena, onneksi kahvalämppärit kuuluvat vakiovarustukseen ja hyvin tuntui lämmittävän tällä syksyisellä pätkällä. Heti alkuun totesin karkeista renkaista johtuen, että tällä kertaa ei juurikaan pakollisia siirtymisiä lukuun ottamatta kurvailla perinteisillä asvalttipätkillä. Yritetään siis löytää sorapätkiä menemättä kuitenkaan syvälle metsään.
Ensi kesänä koitetaan uudelleen hieman sileämmillä gummeilla.
Kaksipyttyinen rivikone on rouheaääninen, johtuen osittain myös vakiovarusteena mukana tulevasta Acrapovicin äänenvaimentajasta. Kone on myös kierrosherkkä ja hauska sekä se reagoi mielestäni johdonmukaisesti. Eikä pyörässä tuntunut kaasutellessa mitään ihmeellisempiä värinöitä. Tätä pienempää Gessua tuntui olevan helppo viedä epätasaisella alustalla ja kaarteissa. Se tuntui todella vakaalta. Hieman kuitenkin itse pidän enemmän vastaavan kokoisesta kolmepyttyisestä Yamahan Crossplane moottorista sen erilaisen luonteen vuoksi.
Jarrut tuntuivat muuten hyviltä, mutta etujarruvivussa on varsin pitkä liike, johon piti tottua. Ohjaamon 6,5 tuumainen TFT -mittaristonäyttö oli terävä, selkeä ja siinä oli järkevä käyttölogiikka. 2 cm:n korotuspalat ohjaustangon alla antoivat hieman korkean tunteen istualtaan ajettaessa mutta seisten tilanne muuttui ja ajo-ote oli erittäin hyvä, kun vielä jarru- että vaihdepolkimia pystyi pikasäätämään. Paluumatkalla kohti lähtöpistettä huristelin moottoritienopeuksia nappularenkaitten urinoita kuunnellen ja
BMW F 900 GS logo
BMW F 900 GS greenillä
totesin myös kapean tuulisuojan olevan varsin kehnon.
Syksyn värjätessä puiden lehtiä tästä Trophy –värjätystä BMW F 900 GS pyörästä jäi kuitenkin varsin positiivinen vaikutelma, jossa alusta ja moottori pelaavat hienosti yhteen.
KIUSALLISEN TÄYDELLINEN…
Tämä ehkä vuoden odotetuin pyörä ilmestyi markkinoille itse asiassa viime vuoden lopulla. Lähes instituutioksi noussut iso Gessu uudisti nahkansa. Useiden mielestä täydellinen ominaisuuksien yhdistelmä, joka kykenee lähes kaikkeen, kunhan osaa itse sitä viedä. Kyllähän tähänkin pyörään kohdistui kritiikkiä – se on iso ja painava ja aina uudistusten myötä koko kasvoi kuten myös paino. Nyt on maailmankirjat sekaisin, uusin iso Gessu, BMW R 1300 GS on edeltäjäänsä huomattavasti sirompi. Se näyttää ensisilmäyksellä jopa vaatimattomalta verrattuna edeltävään majesteettiseen malliin R 1250 GS. Ja jotain on tosiaan tapahtunut, moottorin kuutiotilavuus on kasvanut 1300 kuutioon mutta paino on pudonnut 12 kiloa eli pyörä painaa ajokunnossa 237 kg. Tankki vetää 19 litraa menovettä.
Koko pyörä on laitettu uusiksi. Suurin muutos on ehkä se, että perinteisesti moottorin takana ollut vaihteisto on nyt siirretty koneen alle. Tällä toimenpiteellä on jo yksistään saatu voimalinjasta pudotettua painoa 6,5 kiloa. Myös alusta on uusittu, uusi etujousitus sekä takajousitus, kuten myös entinen teräksinen takahäkki on muutettu painevalettuun alumiiniseen. Lisävarusteena saatava aktiivijousitus on vaihtanut nimeään ja on nykyisin DSA (Dynamic Suspension Adjustment) ja tämäkin vielä on saatavissa adaptiivisena, eli se laskeutuu 30mm pyörän pysähtyessä. Jarrupuolella ennen lisävarusteena ollut ABS Pro on nykyisin vakiovarusteena. Moottoripuolen uudet arvot ovat 145 hv ja vääntöä hieno 149 Nm.
Pyörän kyytiin hypätessä huomaa, että se on selkeästi matalampi kuin edeltäjänsä, johtuen myös penkin ja tankin muuttuneesta muotoilusta. Ajoasento löytyi helposti ja pyörää oli helppo käsitellä jo parkkipaikalla. Yllättävän kevyen tuntuiselta se vaikutti isoksi pyöräksi. Ajoasento tuntui itselleni paremmalta kuin edeltäjällä ja ohjaustanko oli alempana. Penkki antoi mahdollisuuden liikkua eteen taakse ja se antoi myös hyvän tuen ns. takaa ajettaessa. Valitettavasti se ei ole korkeussäädöllä varustettu, ainoastaan penkin kulmaa voi säätää. Kritiikkiä saa
olematon takajakkara ja sen kädensijat. Soitinrautapyörään tottunut vaimo saattaisi jopa pärähtää joutuessaan kyytiin.
Aktiivinen jousitus on selkeästi erilainen. Ennen melkein sohvamaisen pehmeä jousitus on nykyisin mielestäni selkeästi urheilullisempi ja se säätyy myös ajotilojen mukaan ja on toki vielä muutenkin säädettävissä. Tosin lyhyen koeajon aikana en tuosta muuten niin hienosta 6,5” TFT näytöstä löytänyt sitä setuppia, josta olisin voinut alustaa hienosäätää. Muutenkin olisi ehkä pitänyt kuluttaa enemmän aikaa säätömahdollisuuksiin, sillä ajotilamoodien lisäksi pyörästä löytyy moottorijarrun hallinta, dynaaminen jarruavustin, mäkilähtöavustin, rengaspainevalvonta, vakionopeussäädin, kahvan- ja penkinlämmittimet sekä avaimeton sytytysjärjestelmä. Sähköinen tuulilasi löytyi vihdoin varusteista ja siltä löytyi itselle sopiva korkeuskin. Moottorin ääni on tässäkin mukavan rouhea. Hieman kovemmassa nopeudessa kuitenkin etupäästä nousee varsin kovat metelit ohjaamoon, johtuen ilmeisesti osin renkaista. Pyörä on helppo ajaa ja ohjaus on tarkka. Ajotilamoodit (Eco, Rain, Road, Dynamic, Enduro sekä säädettävät Dynamic Pro ja Enduro Pro) eroavat selkeästi toisistaan, nyt tuli kokeiltua neljää ensimmäistä. Epätasaiselle eli hiekkatielle siirryttäessä ei juuri huomaa tienpinnan muutosta, niin hienosti alusta pelittää. Vaihteisto toimii hienosti ja on tarkka, kytkin on kevyt käyttää. Vaihdeavustimen käytössä sen sijaan kolmen pienimmän vaihteen käyttö vaatii yllättävän paljon voimaa alaspäin vaihdettaessa.
Pyörä palautukseen ja parkkiin, jopas on sivutuki fiksussa paikassa, hieno toteutus. Sen sijaan keskituesta jäi mieleen hiukan hassu vimpstaaki. BMW R 1300 GS on hieno peli, jonka ominaisuudet tarjoavat uskomattoman monipuolisen ja muuntautumiskykyisen moottoripyörän. Siitä on kuskin haluista riippuen suorituskykyä mutkateille tai maastoseikkailuille ja kuitenkin se tarjoaa riittävää mukavuutta pitkillekin matkoille. Pyörä on suorastaan kiusallisen täydellinen.
BMW 1300 GS Logo
BMW 1300 GS Riviera
BMW 1300 GS Töykkälä
Blue Knights Finland 1 syyskokous
Blue Knights Finland 1 syyskokous pidettiin Hotelli Tallukassa 16.11.2024 klo 14.00 alkaen.
Sääntömääräisessä syyskokouksessa 16.11.2024 valittiin Blue Knights Finland 1 ry:n hallitus vuodelle 2025. Valittiin puheenjohtajaksi/presidentiksi Pekka Viuhkola, varapuheenjohtajaksi/vice president Kimmo Holopainen, sihteeriksi/secretary Petri Oikarinen, rahastonhoitajaksi/treasurer Kari Hänninen, Director I Mikko Salo, Director II Teuvo Sievälä, Director III Jouko Niittymäki.
Valittiin myös muut yhdistyksen toimihenkilöt.
Valittiin alueiden Anchormaneiksi:
Itä-Suomi Mika Wallius
Etelä-Suomi Jouko Niittymäki
Länsi-ja Lounais Suomi Mikko Salo
Pohjois-Suomi Heikki Klemetti
Kaakkois-Suomi Niko Maronen
Keski-Suomi Kari Hänninen
Webmaster I valittiin Jari Jäske
Webmaster II valittiin Kari Hannula
Mies on se, joka jäkkärän jännittää
Juttusarja Sinisten Ritareiden harrastuksista jatkuu.
Muistatko niitä lapsuuden inkkarikesiä, kun pitkin lähimetsiä kirmattiin parista sisäkkäisestä sähköasennusputkesta ja puotinarusta viritelty jouskari selässä ja nuolet oli rakennettu naapurin Hilman tai Hellevin petuniapenkin kukkakepeistä? Eikö ollutkin kivaa? No oli, ihan parasta! Miksi et elvyttäisi jousiammuntaharrastusta uudelleen?
Itselläni se alkoi juuri noin. Ja jatkui aikuisiän kynnyksellä Rambon innoittamana kaverin kanssa kimpassa ostetulla taljajousella (virhe! miksi, se selviää tähtäinjousia käsittelevässä kappaleessa) vain lopahtaakseen parin vuoden jälkeen. Vuosituhannen vaihteen jälkeen intouduin hankkimaan uudelleen taljan ja harrastelin ja kilpailinkin maastojousiammuntaan keskittyneen yhdistyksen riveissä jokusen vuoden ja erinäisistä syistä touhu taas hiipui. Kun talja oli valmiiksi kaapissa, niin harrastuksen elvyttäminen kävi vajaa kymmenen vuotta sitten helposti. Sattumusten kautta, ja heräteostoksena, päädyin kokeilemaan tradi-tyyppistä vastakaarijousta ja tunsin "löytäneeni itseni", visuaalisesti kaunis ja teknisesti yksinkertainen jousi tuntui kiehtovan. Päädyin kokeilumielessä kilpailuihin ja ennen kuin huomasinkaan, seisoin ampumassa SM-kisoissa. Mielenhäiriö ja kokemusten jano jatkuivat kansallisella tasolla vuosittain palkintopallille nousten ja johtaen lopulta EM-mittelöihin.
Ensimmäisissä kansainvälisissä päädyin seisomaan podiumilla toiseksi korkeimmalle vain yhden pisteen erolla voittajaan. Tuo sijoitus ja täpärä hopealle jäänti olivat kuin bensaa liekkeihin ja alkuvuodesta 2023 matkasin Englantiin katsomaan, mihin pystyisin MM-radalla. Kolmen päivän kilpailun päättyessä kaulaan ripustettiin kultaa ja nimi päätyi myös kansainvälisen
Teksti ja kuvat: M Vesanen aka COP
lajiliiton ennätyskirjanpitoon yhteistuloksen ME-tuloksena ja tuo ennätys on edelleen voimassa. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Ainiin, ajan minä moottoripyörälläkin.
Kulunut kesä oli kolmaskymmeneskuudes kaksipyöräisen selässä ja BK:n jäsenenä olen ollut Porvoon meetingistä saakka, olisiko silloin ollut vuosi 2007.
Meillä useilla Sinisillä ritareilla on moottoripyöräilyn lisäksi muitakin mielenkiintoisia harrastuksia.
Tästä syntyi ajatus juttu sarjasta, jossa pääsisimme tutustumaan kerhojemme jäsenten erilaisiin harrastuksiin. Päätoimittajaa voi vinkata, niin tehdään toisiamme tutuiksi tälläkin tavalla.
Juttujen myötä voi löytyä yhteisiä kiinnostuksen kohteita, joista voi sitten turista vaikka tapahtumien yhteydessä.
Jousiammunta harrastuksena ei vaadi yksilöltä atleetin ominaisuuksia ja on parhaimmillaan aivan koko perheen harrastus, joka palkitsee harrastajansa onnistumisilla ja ihan konkreettisesti havainnoitavalla edistymisellä. Normaalilla perus-Pertin tai -Perttuliinan fysiikalla ja motoriikalla voi vallan hyvin aloittaa ja saattaapa olla, että staattisissa asennoissa toimistotyötä tekevä havaitsee harrastuksen sivutuotteena niska-hartia-alueen jumien häviävän, kun lapa-hartia-akseli joutuu töihin ja alkaa voimistua.
Aikaahan jokaiseen harrastukseen pitää allokoida, sen me kaikki tiedämme. Jousiammunnan vaatima aika onkin sitten aivan harrastajasta ja hänen tavoitteestaan riippuvainen. Jollekin riittää kerran viikkoon tai harvemminkin pari-kolmetuntinen ihan omaksi iloksi ampuen. Toisessa ääripäässä joku treenaa tavoitteenaan osallistuminen kansainvälisiin kilpailuihin ja treenit ovat 5-6krt/vko aamuin illoin ja ammutun nuolimäärän huomaa jo paksuuntuneesta sormien ihostakin. Jos taasen tarkoitus on lähettää nuoli metsästystilanteessa kohti elävää luontokappaletta, niin suotavaa olisi, että harjoitteluun käytetään reilusti aikaa, harjoitteluympäristö on ihan oikea maasto erilaisine valaistusolosuhteineen ja maaston muotoineen ja harjoitustilanteessakin jokainen nuoli osuu sinne, mihin se oli tarkoitettu. Tiivistettynä: aikaa menee joko hyvin vähän tai hyvin paljon, riippuu tavoitteesta ja tarkoitusperistä.
VUOSITUHANSIA VANHA KEKSINTÖ HARRASTUKSENA
KUINKA ALKUUN
Nyt siellä joku tätä artikkelia lukeva jo toisella silmällä silmäilee jonkun verkkokaupan sivuja aikeena tilata ovelle toimitettuna jouskarisetti ja aloittaa matka kohti seuraavia Olympialaisia mökkitontilla treenaten. Voihan niinkin toki tehdä mutta todennäköisesti siinä ei menestys asu, rahat menevät hukkaan ja pahimmillaan lääkärille pääsee näyttämään vaurioitunutta olkapäätä.
Ehdottomasti suositeltavin tapa on olla yhteydessä oman pitäjän jousiammuntaseuraan ja tiedustella sieltä seuran järjestämiä tutustumis- tai ensinuolet-kursseja tai
muuta saatavilla olevaa alkeisopetusta. Näin toimien pääsee heti kiinni teknisesti oikeaan suorittamiseen ja myös sen kotipitäjän seuran toimintaan. Useimmilla seuroilla on laajahko valikoima erityyppisiä jousia ja niitä kokeilemalla saa käsityksen siitä, mikä se olisi kaikkein omin "aselaji" ja kuinka jäykällä jousella yleensäkään pystyy ampumaan ilman, että suoritustekniikka kärsii. Välinevalikoimasta lisää tämän kirjoituksen loppupuolella.
Omia välineitä ei siis aivan alkumetreillä tarvitse, kaikki tarvittava löytyy lainaksi ainakin allekirjoittaneen edustamalta seuralta, kunhan henkilö itse vain vaivautuu tulemaan
”Aloittamiseen tarvittavan paketin ja varusteiden hankkiminen siis syö hieman alkupääomaa”
harjoituspaikalle. Kun se "oma aselaji" ja lajityyppinen voimataso on selvinnyt, niin välineiden hankintaan löytyy sitten tukea ja neuvoja seuran kokeneemmilta konkareilta, ja niitä neuvoja sitten kannattaa ja pitää kysellä. Aivan liian usein olen nähnyt jonkun hankkivan omin nokkineen isolla rahalla itselleen täysin sopimattoman jousen kelvottomilla lisävarusteilla ja siihen kylkeen kyseiseen jouseen täysin sopimattomat ja jopa vaaralliset nuolet. Välineiden hankinnassa maltti on valttia ja neuvojen oma-aloitteinen pyytäminen viisautta. Hintahaitari välinekokonaisuudelle riippuukin sitten valitusta jousityypistä sekä oman kukkaron paksuudesta, muutamalla sadalla eurolla pääsee vallan hyvin alkuun mutta jokusen tuhatlappusenkin saa halutessaan menemään ihan pelkkään jouseen ja tarvittaviin lisävarusteisiin yksi tuhatlappunen lisää.
Eikä tule unohtaa sitä, että kun oikeasta paikasta osaa etsiä, niin erittäinkin hyviä käytettyjä varusteita on tarjolla runsaasti ja hinnat ovat inhimilliset. Osa aktiiviharrastajista päivittää välineitään uusiin melko rivakkaankin tahtiin ja käytetyt myydään alta pois (tämähän on tuttu juttu monelle lukijallekin: Haa, mun prätkämalliin tulee ensi vuodelle face-lift-versio, pakko saada, ihan pakko!)
Aloittamiseen tarvittavan paketin ja varusteiden hankkiminen siis syö hieman alkupääomaa mutta ylläpito onkin sitten erittäin huokeaksi katsottavissa varsinkin, jos on päätynyt vastakaarijouseen ja siinä runko-osaan, johon on saatavissa valtava valikoima eri valmistajien lapoja. Lajityyppisen voiman karttuessa tulee nimittäin ajankohtaiseksi vaihtaa (paunoiltaan) jäykempiin lapoihin. Taljajousessa paunamäärä saattaa olla laajallakin skaalalla säädettävissä ja vaihdon sijasta väännetäänkin pultista jousi piukemmaksi. Kiinteälapaisten jousien (pitkäjousi, ratsujousi ym.) kohdalla edessä on koko jousen vaihto. Muutoin pikku summa menee silloin tällöin uusimisen
tarpeessa olevan jänteen hankintaan ja uusiin nuoliin. Ns. "Robin Hoodin" ampuminen nimittäin tuhoaa yhden nuolen ja vaikka ne ensimmäiset "hoodit" vallan hyvältä tuntuvatkin, niin aikaa myöten se alkaa käydä kukkaron päälle.
KOHTI PODIUMIA
Kuten jo tulikin mainittua, on täysin ampujasta itsestään kiinni, kuinka paljon ja missä tarkoituksessa harrastaa. Kilpailutoiminta Suomessa on hyvinkin aktiivista kesät talvet painottuen talvikaudella sisähallikisoihin ja kesällä vastaavasti ulkoradoille. Suomalaiset ovat myös tunnettu, sekä menestynyt, näky kansainvälisissä kilpailuissa niin sisä- kuin maastoradoilla.
Kaikki osannevat muodostaa mielikuvan jousiammuntaradasta tai -kentästä, jossa taulut ovat siistissä rivissä ja ampujat pönöttävät rinnatusten "viivalla" ampuen samaan aikaan. Tätäpä touhu onkin sisähallikaudella sekä kentällä ampuen kesäkaudella. Tämä on kuitenkin vain pieni siivu kilpailujen maailmasta.
Kesäkaudella kilpaillaan lähes joka viikonloppu jossain päin Suomea maastossa ja kilpailutyyppejä on lukuisia. Radalla on joko niitä perinteisen maalitaulun näköisiä tauluja, eläinkuvatauluja tai 3D-kuvia, jotka ovat oikean kokoisia ja näköisiä eläinpatsaita ja osumat pisteytetään sen mukaan, kuinka hyvin vitaalialueelle on osuttu. Lisämausteensa näihin maastokisoihin tuo luonnollisestikin se, että välillä ammutaan hyvin lähelle, hyvin kauas ja ylä- tai alaviistoon ja joskus jopa liikkuvaan maaliin. Joissain kisamuodoissa ammuntamatka on ennalta tiedossa, joissain se pitää ampumapaikalta itse arvioida. Nämä maastokisat ovat siitä vekkuleita, että hyvin monella kilpailijalla ei kilpailuista lähtiessään ole yhtä monta nuolta viinessä kuin oli kilpailupaikalle tullessa.
ERI JOUSITYYPPEJÄ
Eri jousityypeistä ja niiden "alakategorioista" voisi kirjoittaa triplaten tätä artikkelia pidemmän infopläjäyksen mutta se ei liene tarkoituksenmukaista, joten piirretään isolla liidulla ja tehdään osastointi tähtäimellisiin ja tähtäimettömiin jousiin.
Tähtäimellisistä jousista puhuttaessa voidaan tehdä jako vastakaari- ja taljajousiin. Myös varsijousi kuuluu tähän luokkaan.
Vastakaarijousi on tuttu näky Olympialaisia seuranneille ja on pitkälle viriteltynä hyvinkin monipuolisesti säädettävä ja osumatarkka pitkillekin matkoille erilaisine
”Taljajousien osumatarkkuus on aivan ällistyttävä”
lisävarusteineen. Taljajousi onkin sitten sieltä Rambo-elokuvista tuttu ja nykyaikaiset taljajouset enemmän kuin täynnä monimutkaisia teknisiä ratkaisuja ja jos jonkun näköistä nippeliä ja hilavitkutinta. Näillä laitteilla lähes poikkeuksetta jännettä vedetään ja pidetään laukaisulaitteella poiketen muista jousista, joissa jännettä pidetään ja laukaisu suoritetaan sormin. Taljajousien osumatarkkuus on aivan ällistyttävä: maailmalla isoissa kilpailuissa podiumpaikkoja täytettäessä ei tarvitse vertailla pisteitä, koskapa kaikilla kärkityypeillä on ns. "täydet pisteet". Lopullinen järjestys mitataan usein ampuen pudotuskilpailutyyppisesti nuoli kerrallaan ja katsoen, kenen nuoli on eniten keskellä taulun kymppirinkiä ja mittaus suoritetaan millimetrimitalla. Näitä jousia itselle harkittaessa on muistettava, että kokoonpano ja säädöt ovat ampujan mukaan tehtyjä ja jousi on ampujalleen yhtä henkilökohtainen kuin hammasharja, kimppahommat eivät siis onnistu.
Tähtäimettömät jouset, joita joku myös vaistojousiksi kutsuu, voidaan karkeasti jaotella
ratsujousiin, pitkäjousiin ja ilman tähtäintä jätetyn vastakaarijousen eri variaatioihin. Ratsujouset ja pitkäjouset ovat yleisimmin kilpailuissa sellaisinaan, kun vastakaarijousella taas on useita erilaisia alakategorioita riippuen siitä, mitä varusteita jouseen on sääntöjen mukaan luvallista asentaa.
Kaiken kaikkiaan jousia ja niiden alatyyppejä sekä eri kilpailumuotoja on niin kattava repertuaari, että pidän ihmeellisenä, jos joku jousiammunnasta kiinnostunut ei sitä omaa osastoaan löydä.
Jutun otsikko on muuten vanha sanonta. Perimätiedon mukaan se tarkoittaa, että kun nuorukainen on varttuessaan voimaantunut riittävän riuskaksi ja väkeväksi jännittämään metsästyksessä käytetyn jousen, hänen katsottiin olevan aikuinen ja pystyvän osallistumaan metsästämällä perheen elannon ja tulojen hankkimiseen. Näin hänestä tuli myös kruunulle verovelvollinen. Katsokaapa verottajan logoa ja miettikää…
Luvattu Maa: Georgia
Teksti: Niko Maronen BK FIN I D2
Georgia, Kaukasuksen vuoristossa sijaitseva pieni mutta kiehtova maa, on noussut suosioon erityisesti moottoripyörämatkailijoiden keskuudessa. Tämä monipuolinen ja kulttuurisesti rikas alue tarjoaa moottoripyörille henkeäsalpaavia maisemia, vaihtelevaa maastoja ja äärimmäisen hyvän gastronomisen kokemuksen. Sattumoisin Georgia ja lähialueet ovat mielenkiinnon kohteena seuraavat parivuotta, vaimon työkomennuksen vuoksi. Ratsuina toimivat KTM 1290SAR ja 390 Adventure.
Georgia on luonnon ihmeiden täyttämä maa. Sen alueelta löytyy korkeita vuoria, syviä laaksoja, jylhiä rotkoja, vehreitä metsiä ja rannikkokyliä. Moottoripyörällä pääsee tutustumaan moniin georgialaisiin maisemiin, jotka vaihtelevat korkeiden Kaukasuksen vuorten lumihuipuista mustanmeren rannikon lämpimiin rantoihin. Jokaiselle löytyy jotakin. Georgia on kura-
pyöräilijöiden luvattu maa, TET reittejä löytyy pienestä maasta 29 kappaletta! Myös mutkaisia hyväkuntoisia asfalttipätkiäkin löytyy joka makuun.
”Georgian historia on kiehtova ja monivaiheinen”
Georgia on panostanut matkailuun viime vuosina, ja moottoripyörämatkailu ei ole poikkeus. Vaikka joillain syrjäisemmillä alueilla voi olla haasteita infrastruktuurissa, maan pääväylät ja suositut matkakohteet tarjoavat moottoripyöräilijöille hyvät puitteet. Polttoaineen hinnat ovat kohtuullisia ja majatalojen, hotellien ja ravintoloiden hinnat ovat monin paikoin huomattavasti edullisempia verrattuna muihin eurooppalaisiin matkakohteisiin.
Georgian historia on kiehtova ja monivaiheinen. Joka mutkan takana löytyy vanhoja linnoituksia, kirkkoja ja luostareita, jotka sijaitsevat upeissa maisemissa. Georgiassa on
myös monia UNESCO:n maailmanperintökohteita, kuten Uplistsikhe ja Mtskheta, jotka tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden yhdistää ajelu kulttuuriin.
Kauden aikana tuli tutustuttua maahan noin 3000 km verran moottoripyörän selässä. Yksi ikimuistoisimmista paikoista oli Bakhmaron kylä Georgian länsiosassa. Tie Bakhmaroniin vie läpi upeiden vuoristomaisemien ja kauniiden laaksojen. Tie on
mutkikas ja kapea monin paikoin, mutta se tarjoaa runsaasti ajonautintoa ja haastetta moottoripyöräilijöille, jotka haluavat kokea Kaukasuksen vuorten tuulahduksen ja jyrkät mutkat. Bakhmarosta on mahdollista jatkaa matkaa sorareittiä pitkin, mikä tällä kertaa jäi kokematta sateen vuoksi. Sade ja savipitoinen maa ei ole hyvä yhdistelmä.
Palvelutaso Georgiassa on verrattain heikko. Kielitaitoa löytyy varsinkin nuorisolta,
”Georgia on antanut mahtavia kokemuksia”
mutta venäjän alkeilla pärjää maassa hyvin. Ravintoloissa kannattaa tilata seurueelle yhteiset ruuat, jotka tulevat pöytään aina arvoituksellisessa järjestyksessä. Moottoripyörähuoltamoita ei juuri ole muualla kuin pääkaupunki Tbilisissä. Kuitenkin lähes jokaisessa kylässä löytyy jonkinlainen yleiskorjaamo, missä pienet korjaukset tehdään mukisematta. Georgiassa on kuitenkin aktiivinen Blue Knights kerho, joka varmasti auttaa pulaan joutuneita veljiä ja siskoja!
Oikeastaan ainoa negatiivinen asia Georgiassa on liikennekulttuuri. Oma mottoni moottoripyörän kanssa on aina ollut: autoilijat yrittävät tappaa sinut, Georgiassa tämä realismia. Moottoripyöräilijää ei nähdä tai siitä ei välitetä, ajonopeudet ovat kovia, ennakointia ei ole, lisäksi ajoneuvokaluston kunto äärimmäisen vaihtelevaa. Tämän lisäksi joudut jatkuvasti olemaan tarkkana lehmien, porsaiden ja kulkukoirien kanssa. Jos Suomessa ajopäivänä voit ajaa 800 kilometriä, Georgiassa 400 km on ainakin itselle ihan maksimi edellämainituista syistä. Googlen antamiin ajoaikoihin tulee aina lisätä + 40%.
Kaikesta huolimatta Georgia on antanut mahtavia kokemuksia ja maahan tutustuminen jatkuu osaltamme vuoteen 2026 asti. Jos suunnitelmissasi on matka maahan, ota yhteyttä niin kerron mielellään lisää eri reiteistä ja paikoista!
Teksti: Erkki Kerola
Kuvat: Stefan Isaksson ja Mikko Salo
Palomiesten liivikerho
- Red Knights International Firefighters
Tämän vuoden ensimmäisessä lehdessä saimme tutustua Widows sons -liivikerhoon, jonka toiminnassa oli paljon yhtäläisyyttä Blue Knightseihin.
Tässä artikkelissa perehdymme palomiesten kansainväliseen liivikerhoon, jonka toiminnasta on myös löydettävissä yhtäläisyyksiä omaan kerhoomme.
Red Knights International Firefighters kerhon Suomen edustajana toimii Stefan Isaksson Paraisilta ja pääsin haastelemaan hänen kanssaan punaisten ritareiden toiminnasta. Steffi toimii palomiehenä / vanhempana pelastajana Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella. Hän on liittynyt Red Knightseihin 2016. Steffi on todistettavasti (takaapäin) nähty samoissa ajotapahtumissa Blue Knightsilaisten kanssa ja erityisesti hän muistaa Blue Knightsien kansainvälisen tapahtuman Espoossa 2017.
Tällä hetkellä Suomen osastossa on vajaa kaksikymmentä jäsentä. Suomessa ei vielä tällä hetkellä ole omaa maa-chapteria, vaan jäsenet kuuluvat suoraan Euroopan tasolle Member at Large (MAL) tunnuksella. Suomen jäsenmäärä on kuitenkin kasvussa ja toiveena on saada Suomeen oma chapteri ja myös joitakin tapahtumia.
Kuten Blue Knights, niin myös Red Knights on perustettu Jenkeissä. Toiminta alkoi vuonna 1983 ja laajeni kansainväliseksi jo heti seuraavana vuonna. Kansainvälisesti toiminta on jakautunut lohkoihin, joista ensimmäiset kuusi sijaitsevat Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Lohko 7 on Euroopassa ja lohko 8 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kaikkiaan mukana olevia maita on 26, joissa toimintaa pyörittää yhteensä 460 chapteria. Kokonaisjäsenmäärä on noin
”Vuoden 2025 tapahtumapaikaksi on jo valittu Firenze”
10 000, joista Euroopassa noin 1600 ja Australiassa noin 560.
Liivikerhoissa on perinteisesti voimassa tietyt kriteerit, jotka täyttämällä on mahdollista päästä toimintaan mukaan. Red Knightsin tulee olla aktiivi pelastuspuolen henkilö aktiivi- tai sopimuspalokunnassa ja pyöränä tulee olla vähintään 250 m2 moottoripyörä. Red Knightseissa on tilaa myös social ja junior membereille.
Suomen Red Knightsilaisten suurimmat ajotapahtumat ovat yleensä jonkin Euroopan maan järjestämiä. Vuoden 2025 tapahtumapaikaksi on jo valittu Firenze ja sitä seuraavana vuonna on järjestysvuorossa Itävalta.
Red Knightsit ovat Blue Knightsien tapaan myös hyvällä asialla ja osallistuvat muun muassa Motoristit koulukiusaamista vastaan -kampanjaan.
Varjoja koulumaailmassa:
Mikaelin tarina
Kun syksyn ensimmäinen aamukaste laski Helsingin hiljaisille kaduille, 15-vuotias Mikael valmistautui elämänsä suureen muutokseen. Perheen muutto uudelle paikkakunnalle oli avannut hänelle mahdollisuuden aloittaa alusta, uudessa koulussa ja uudessa ympäristössä. Mikael, joka oli aina tuntenut olevansa hieman erilainen, hiljainen poika, jonka maailma pyöri piirustusten ja musiikin ympärillä, katsoi tulevaisuuteen sekavin tuntein.
Ensimmäisenä koulupäivänä
Mikael astui koulun suureen aulaan sydän täynnä toivoa. Hän oli pukeutunut huolella valitsemiinsa vaatteisiin, jotka hänen mielestään edustivat parhaiten hänen persoonaansa: hieman taiteellinen, mutta samalla hillitty. Hän oli valmis kohtaamaan uudet haasteet, valmis olemaan rohkea. Koulun käytävillä vallitsi innostunut hälinä, kun oppilaat jälleennäkivät vanhoja ystäviään ja vaihtoivat kesälomakuulumisia. Mikael tunsi itsensä ulkopuoliseksi, mutta päätti, että tämä päivä merkitsisi uuden luvun alkua hänen elämässään.
Ensimmäisten viikkojen ajan Mikael yritti sopeutua uuteen ympäristöönsä. Hän huomasi nopeasti, että koulun sosiaalinen elämä oli monimutkaisempi kuin hän oli kuvitellut. Vaikka hän yritti lähestyä muita ja solmia ystävyyssuhteita, hän tunsi usein jäävänsä yksin lounastauoilla ja välitunneilla.
Kuitenkin, eräänä päivänä piirustustunnilla, hän tapasi Lauran ja Samin, jotka jakoivat hänen kiinnostuksensa taiteeseen. Mikaelin sydämeen syttyi toivo ystävyydestä, joka kestäisi kaikki koulun haasteet.
Teksti: Mika-Matti Trogen Kuvat: kuvituskuvia, shutterstock.com
Mutta koulun käytävillä alkoi kuulua kuiskauksia. Aluksi ne olivat vain ohimeneviä pilkallisia kommentteja Mikaelin hieman vanhanaikaisesta reppusta tai siitä, kuinka hän vietti välitunnit piirtäen omassa nurkassaan. Mikael yritti olla välittämättä, uskoen, että hänen ei tarvitsisi muuttaa itseään muiden hyväksynnän toivossa.
Hän ei halunnut antaa periksi pelolle tulla nähdyksi erilaisena, mutta samalla pelko syrjäytymisestä alkoi hiipiä hänen sydämeensä. Kiusaaminen ei kuitenkaan pysähtynyt harmittomiin huomautuksiin. Pian se muuttui julmemmaksi, henkilökohtaisemmaksi. Joku oli piirtänyt ivallisen kuvan Mikaelista ja levittänyt sen ympäri koulua. Mikael löysi
sen lukitsemattomasta kaapistaan, kyyneleet silmissään. Hän ei voinut käsittää, miksi joku haluaisi loukata häntä näin syvästi.
Mikael kertoi vanhemmilleen, mitä oli tapahtunut, ja yhdessä he ottivat yhteyttä kouluun. Koulu lupasi puuttua asiaan, mutta kiusaaminen vain lisääntyi. Mikael alkoi tuntea itsensä näkymättömäksi, yksin jätetyksi taistelemaan taistelua, jossa hänellä ei ollut toivoa voittaa. Hän alkoi vältellä koulua, löytäen lohtua yksinäisistä hetkistään, jotka hän vietti piirtäen ja musiikkia kuunnellen. Mutta edes taide ja musiikki eivät voineet täysin sulkea pois kipua, jonka kiusaaminen oli aiheuttanut.
Tämä oli vasta alkua Mikaelin tarinalle, tarinalle, joka valitettavasti ei pääty onnellisesti.
KIUSAAMINEN KÄRJISTYY
Kiusaaminen, joka oli alkanut hiljaisina kuiskauksina ja kiusallisina kommentteina, oli muuttunut avoimeksi vihamielisyydeksi ja jatkuvaksi pilkaksi.
Koulun käytävillä Mikael tunsi katseet selkänsä takana. Pilkalliset huudot ja naurunpyrskähdykset seurasivat häntä luokkahuoneesta toiseen. Joku oli alkanut levittää perättömiä huhuja hänestä, maalaten hänestä kuvan, joka oli kaukana todellisuudesta. Mikaelin piirustukset, hänen suurin intohimonsa ja pakopaikkansa, olivat nyt kiusaajien uusin kohde. He repivät hänen töitään ja pilkkasivat hänen taiteellisia pyrkimyksiään. Mikaelin turvapaikka oli ryöstetty häneltä, ja hän tunsi itsensä entistä haavoittuvaisemmaksi.
Mikaelin ystävät, Laura ja Sami, olivat aluksi yrittäneet tukea häntä, mutta hekin alkoivat vetäytyä pois, peläten kiusaajien kääntävän katseensa heihin. Mikael ymmärsi heitä; kukaan ei halunnut olla seuraava uhri. Kiusaaminen oli saastuttanut kaiken, jopa ystävyyssuhteet, jotka Mikael oli luullut olevan vahvoja.
Tilanne kärjistyi eräänä päivänä, kun Mikael löysi itsensä lukittuna koulun varastoon. Kiusaajat olivat työntäneet hänet sinne, naureskellen ja pilkaten hänen epätoivoisia yrityksiään päästä ulos. Se oli hetki, joka mursi jotain Mikaelin sisältä. Yksin pimeässä, ilman apua, hän tunsi syvää epätoivoa ja yksinäisyyttä. Tämä ei ollut enää pelkkää kiusaamista; se oli henkistä ja fyysistä terroria.
Kun Mikael viimein vapautettiin varastosta, hän päätti, ettei hän voisi enää kääntyä koulun puoleen avun toivossa. Hän oli oppinut kantapään kautta, että apua ei olisi tulossa. Hän alkoi vältellä muita, viettäen välitunnit piilossa kirjastossa tai koulun ulkopuolella, missä kukaan ei löytäisi häntä. Kiusaaminen jatkui, mutta Mikael oppi olemaan näkymätön, suojellakseen itseään pahimmilta.
Mikaelin tarina on surullinen esimerkki siitä, kuinka kiusaaminen voi kärjistyä ja miten se voi jättää pysyviä arpia nuoren mielenmaisemaan. Se on myös osoitus siitä, miten kriittistä on, että kouluyhteisöt, opettajat ja vanhemmat ottavat kiusaamisen vakavasti ja ryhtyvät välittömiin toimenpiteisiin sen estämiseksi ja lopettamiseksi. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi tavalla, joka saa heidät tuntemaan itsensä arvottomaksi, yksinäiseksi tai epätoivoiseksi.
Kiusaamisen jatkuessa Mikael alkoi tuntea itsensä yksinäiseksi. Ystävät, joita hän luuli saaneensa, alkoivat välttää häntä peläten joutuvansa itse kiusaamisen kohteeksi. Mikaelin maailma supistui ja hän jäi neljän seinän sisälle. Hän tunsi, ettei kukaan ymmärtänyt tai kuullut häntä.
”Mikaelin tarina on muistutus siitä, että kiusaaminen on vakava ongelma”
Kevät toi mukanaan valon ja lämmön, mutta Mikaelin maailmassa vallitsi yhä pimeys. Eräänä päivänä hän ei palannut kotiin koulusta. Hänet löydettiin myöhemmin ja oli selvää, että hän ei ollut enää jaksanut kantaa kiusaamisen aiheuttamaa taakkaa. Hänen menetyksensä jätti syvän surun aukon perheeseen, ystäviin ja kouluyhteisöön.
JÄLKIPYYKKI
Mikaelin tarina on surullinen muistutus siitä, miten syvästi kiusaaminen voi vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Mikaelin poismenon jälkeisinä viikkoina koulu oli täynnä surua ja katumusta.
Opettajat ja oppilaat kokoontuivat muistotilaisuuksiin, joissa puhuttiin avoimesti kiusaamisesta ja sen seurauksista. Monille Mikaelin kohtalo toimi herätyksenä; se sai heidät tajuamaan, että kiusaamista ei voi vähätellä tai ohittaa. Se on syöpä, joka voi tuhota nuoren elämän, ja se vaatii meitä kaikkia toimimaan.
Mikaelin vanhemmat, murtuneina mutta päättäväisinä, alkoivat kampanjoida koulukiusaamisen vastaisesti. He puhuivat kouluissa, yhteisötapahtumissa ja mediassa, jakamalla poikansa tarinaa ja korostaen tarvetta välittömille toimille kiusaamisen estämiseksi. Heidän viestinsä oli selkeä: yksikään lapsi ei saisi joutua kokemaan sitä, mitä Mikael joutui. He vaativat kouluilta selkeitä toimintasuunnitelmia kiusaamisen havaitsemiseksi ja käsittelemiseksi.
Mikaelintarina on traaginen. Se on muistutus siitä, että kiusaaminen on vakava ongelma, joka vaatii meidän kaikkien huomiota, empatiaa ja toimintaa. Vaikka emme voi muuttaa menneisyyttä, voimme työskennellä yhdessä varmistaaksemme, että tulevaisuus on valoisampi kaikille lapsille ja nuorille.
Mikaelin tarina on kuvitteellinen, mutta valitettavan monelle nuorelle todellisuutta. Se muistuttaa meitä kaikkia siitä, että kiusaamiseen puuttuminen on jokaisen vastuulla. Jos sinä tai joku tuttusi kokee kiusaamista, on tärkeää puhua siitä ja hakea apua. Muutos alkaa meistä.
Teksti ja kuvat: Karoliina Rautaketo
Soolomatkalla Tansaniassa
Olen Karoliina Rautaketo, työskentelen Pohjanmaan poliisissa liikennesektorilla. Blue Knights II:ssa olen ollut vuodesta 2020 ja käytännössä siitä asti olen ollut kerhomme rahastonhoitajana. Moottoripyörällä kiertelen Suomea, etenkin Saimaan seuduilla. Reissuni olen tehnyt suurimmaksi osaksi yksin. Hienointa on nähdä ja kokea erilaisia paikkoja ja tavata uusia ihmisiä. Kotimaan matkailun vastapainoksi on mukava käydä myös ulkomailla, josta kerron tässä jutussa.
Edelliseltä ulkomaanreissulta palatessani mietin jo seuraavaa lähtöä. Mieleeni tuli Sansibar. Toukokuussa 2024 oli tulossa kaksi viikkoa lomaa ja toisen matkasuunnitelman peruuntuessa tuumasin, että nyt lähden Sansibarille. Tämä matka tulisi olemaan myös ensimmäinen soolomatkani. Itseni tuntien, en jaksaisi vain maata rantatuolissa, kaipaisin muutakin tekemistä. Liityin Facebookissa erilaisiin Tansanian matkustusryhmiin ja näin siellä mainoksia villieläinsafareista. Kiinnostuin välittömästi.
Reissun suunnittelu alkoi maaliskuun lopulla ja suunnittelussa oli monta asiaa huomioitavaa, joista voisin kertoa. En löytänyt netistä tai kirjastosta matkaopasta, josta saisi listattuna tietoa mitä asioita on huomioitava matkustaessa Tansaniaan. Matkablogeista ja TikTokista löysin tietoa. Tansaniaan kannattaa matkustaa sadekauden
lopputtua toukokuun alun jälkeen. Malarian estolääkitys oli hankittava ja rokotukset vaativat tarkastamista. Keltakuumerokote oli oikeastaan pakollinen, jotta saisin tarvittaessa sairaanhoitoa. Tansaniaan tarvitsee viisumin ja huomasinpa, että passini oli uusittava, koska sen täytyi olla voimassa 6kk matkan jälkeen. Vaihdoin myös pankkikorttia sen tuomien matkustusetujen vuoksi. Tansaniassa on muovipussikielto, joten en voisi pakata sellaisia mukaan paitsi nesteet lentoturvallisuuden vuoksi. Vaatetukseen piti kiinnittää huomiota; Safarilla suositaan maaston värisiä vaatteita, mutta maastokuvioiset vaatteet oli tarkoitettu Tansaniassa vain armeijalle. Safarille ei myöskään saisi olla kovia matkalaukkuja. Paikallinen valuutta on Shillinki, jota voisin hankkia vain paikanpäällä. Mukaani piti varata dollareita ja ne täytyi olla painettu vuoden 2009 jälkeen. Pankissa ei enää vaihdeta rahaa, joten tilasin rahat netin kautta. Mukaani pakkasin varavirtalähteen, kiikarit, otsalampun ja hyttyskarkotteen. Matkalaukuksi valitsin 35 litran repun.
Pakettimatkat olivat kaltaiselleni budjettimatkailijalle liian tyyriitä ja aloin sovittamaan omatoimimatkan palasia paikoilleen. Laitoin Facebookissa Tansanian Safari-ryhmään ilmoituksen neljän päivän safarista ja sain todella paljon vastauksia. Joukossa oli eräs Tansaniassa asuva suomalainen nainen Ulla Räsänen joka kertoi tuntevansa vastuullisen safarinjärjestäjän. Voisin myös tarvittaessa yöpyä Ullan luonaan. Matka oli suunnittelu ja laitoin viisumin vetämään.
Viisumi hyväksyttiin noin viikossa. Lensin Helsingistä Dohaan jossa oli tiukka vaihto, vain kaksi tuntia joka juuri ja juuri riitti. Saavuin Kilimanjaron lentokentälle, jossa minua oli vastassa kontaktini luottokuski. Siitä, kun lähdin kotoa, 24 tunnin päästä olin Afrikassa, lento kesti noin 16 tuntia vaihtoineen. Perillä tapasin Ullan ja pienten päiväunien jälkeen lähdimme 10km päähän Arushaan nostamaan rahaa ja hankkimaan minulle Tansanialainen puhelinliittymä. Wifit olivat harvassa. Liittymäni internet oli hidas, koska Afrikan itäpuolella laivan
”Edessä oli monen tunnin matka kohti
Serengetin kansallispuistoa join in-safarille”
ankkuri oli rikkonut datakaapelin ja se vaikutti internet-yhteyksiin Afrikassa ja etenkin Tansaniassa. Menimme Arushan kaupunkiin dala dalalla eli minibussilla. Takana penkkejä oli 16 matkustajalle, mutta pahimmillaan sisällä oli 21 henkilöä. Kyyti maksoi 700 shillinkiä, euroissa 24 senttiä. Kävimme Maasai markkinoilla eli paimentolaisten käsityömarkkinoilla. Sieltä ostin tuliaiset. Pitkän matkustamisen jälkeen olo oli todellakin "mikä maa mikä valuutta", kun yritin ajatella hintoja euroissa. Yksi euro on 2975,57shillinkiä. Tinkaaminen kuului
kulttuuriin ja hinnoista neuvoteltiinkin välillä pitkään. Maksamisessa suosittiin tasarahoja ja kerran jouduin puhelimella laskemaan myyjälle mitä minun tulisi saada vaihtorahana.
Safarille lähdin aamuvarhain. Auto tuli hakemaan Ullan talon edestä. Edessä oli monen tunnin matka kohti Serengetin kansallispuistoa join in-safarille. Liityin porukkaan, jossa ihmisiä oli Keniasta, Yhdys-
valloista, Unkarista, Itävallasta, Indonesiasta ja Australiasta. Olimme myös kaikki aika samanikäisiä ja samanhenkisiä. Englantia puhuva oppaamme oli kuljettajana Land Roverissa. Safarilta odotin näkeväni kirahveja. Niitä näkyikin useita. Sadekauden jälkeen oli eläinten paluumuutto Kenian puolelta, joten monenlaisia eläimiä näkyi runsaasti. Olenkin nyt nähnyt loppuelämäni ajaksi gnuita ja seeproja. Jokaiseen safaripäivään kuului kokin valmistama lounas, päivällinen
sekä aamiainen. Ruokailun jälkeen näimme leijonia. Ihan oikeasti ne asuvat kivikasoissa keskellä savannia. Näimme muunmuassa myös kaksi gepardia.
Päivä venyi pitkäksi ja pimeä tuli illalla seitsemän aikaan. Saimme majoituspaikassa lodget telttamajoituksen sijasta. Majoitteesta ei saanut poistua klo 22-07 välillä, koska pihalla saattaa olla villieläimiä. Sähköt toimivat generaattorilla ja ne katkaistiin klo 22 jälkeen. Tällöin ulkoa alkoikin kuulua outoa eläinten ääntä. Nauhoitin sitä puhelimeeni eikä tullut mieleenkään käydä kurkistamassa ulos. Aamulla opas tunnisti eläimet hyeenoiksi.
Toinen safaripäivä vietettiin myös Serengetissä. Lähtiessämme leiristä alueen vieressä oli norsulauma. Näimme paljon leijonia ja menimme katsomaan virtahepoja. Ne olivat söpöjä. Virtahevot röhisivät ja pyörivät vedessä. Kansallispuistossa oli muitakin safariautoja ja oppailla oli käytössä radio. Yksi porukka oli havainnut leopardin! Lähdimme kohti koordinaatteja, mutta peto oli ehtinyt piiloutua. Päivän aikana näimme krokotiilin, puhveleita ja lisää leijonia sekä monia muita eläimiä
Lähtiessämme pois ajoimme mutkaisia vuoristoteitä jyrkänteiden reunoilla. Vuoristossa oli sateista ja auton tuulilasi meni huuruun. Ajattelin kuinka kuljettaja ratkaisee tilanteen. Hänellä oli rätti jolla pyyhki tuulilasia. En mieltäni malttanut ja pyysin saada neuvoa puhaltimen oikeanlaisesta käytöstä ja pian meillä olikin kirkas tuulilasi.
Majoituimme teltoissa Ngorongoron kraatterin reunalla olevalla alueella. Auringon laskettua pellolle tuli puhvelilauma. Olimme ihmeissämme, että miten näiden eläinten
kanssa toimitaan. Paikallisetkin huitoivat eläimiä etäältä kauemmas, joten lähelle ei ilmeisesti kannattanut mennä. Tullessani vessoilta yksi puhveli oli lähellä syömässä ruohoa. Pidin mieleni tyynenä, koska eläimet saattaisivat aistia hermostuneisuuden.
Höpöttelin sille suomeksi että sinä syöt sitä ruohoa ja minä vain kävelen tästä teltalleni, en puutu ruokailuusi. Puhveli laski pään ja jatkoi ruohon syömistä. Telttani vieressä oli toinen puhveli, jolle myös toimittelin suomeksi. Teltassa ei ollut hyttysverkloa joten vuorauduin vaatteisiin ja levitin Offia ihon täyteen. Yöllä heräsin siihen, kun puhveli hieroi sarviaan telttaani vasten. Ajattelin, että tuohon, kun eläin laittaa maaten niin ollaan mennyttä tyttöä. Unen pöpperössä höpöttelin eläimelle englanniksi että se menisi pois. Loppuyön sain nukkua rauhassa.
Kolmantena päivänä aamu oli sumuinen. Ilokseni yllätyin, että autossa kuljettaja muisti neuvomani puhaltimen säädöt. Päivän olimme Ngorongoron tulivuorikraatterissa. Ilmasto oli viileämpää, mikä oli mukavaa vaihtelua kahdelle kuumalle savannipäivälle. Näimme päivän aikana lisää leijonia ja muun muassa strutseja ja flamingoja. Näimme kiikareilla etäältä myös yhden sarvikuonon. Iltapäivällä oli aika sanoa muulle porukalle näkemiin, koska jatkaisin safaria uusien ihmisten kanssa.
Viimeisen päivän olin Tarangiren kansallispuistossa. Heinikko oli korkea, joten eläimiä ei näkynyt paljoa, mutta päivän anti oli nähdä Baobab-puita ja norsuja. Matkalla kontaktini luokse autostamme puhkesi rengas. Auto oli nopeasti tunkattu ylös ja ihmisiä parveili auton ympärillä, mikä ei ole turistille turvallisin tilanne.
Karibu Zanzibar eli tervetuloa Sansibarille. Lensin maan sisäisenä lentona Sansibarille. Hotellini oli saaren pohjoisosassa Nungwissa ja ajattelin matkalla poiketa
”Kävimme eläintarhassa katsomassa merikilpikonnia ja vietimme rantaelämää”
Prison Islandilla katsomassa Albatranjättiläiskilpikonnia. Niitä on maailmassa vain kolmessa paikassa. Nämäkin oli lahjoitettu Seychelleiltä. Varasin opastetun kierroksen saarelle, koska saarelle ei mennyt non-stop kuljetuksia ja en tiennyt miten saisin hankittua pikavenekyydin. Jättiläiskilpikonnat oli huikea kokemus. Saarella on pitkä historia, mutta viimeisimpänä ennen kilpikonnien tuloa sitä pidettiin keltakuumepotilaiden karanteenipaikkana.
Majoituin hotellissa nimeltä My Blue Hotel. Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään rantaa pitkin saaren pohjoiskärkeen. Perääni lähti rantamaasai eikä hän totellut pyyntöäni poistua. Ostin lähikojulta banaaneja ja kaupasta pullon vettä. Palatessani vuorovesi oli noussut niin, että en pääsisi rantaa pitkin hotellilleni. Maasai oli kuitenkin ystävällinen ja näytti reitin hotellille. Safarilta palatessa olin tavannut autossa Yhdysvaltalaisen naisen, joka teki Tansaniassa vapaaehtoistyötä. Olimme vaihtaneet yhteystietoja, koska hän tuli myös Sansibarille. Hän ei ollut tyytyväinen hotelliinsa, joten hän tuli kanssani samaan hotelliin. Kävimme eläintarhassa katsomassa merikilpikonnia ja vietimme rantaelämää. Eräs hauska tapahtuma oli, kun näimme maasain kantavan kookoksia ja menimme ostamaan niitä. Turkkilainen mies joka ei osannut englantia halusi myös ostaa kookoksen. Siinä sitten hieroimme
kauppoja piirtämällä hiekkaan hintoja, kunnes pääsimme myyjän kanssa sopuun hinnasta. Sansibar oli manner-Tansaniaan verrattuna suuntautunut turismille. Hinnat olivat kalliimmat ja saarella käytettiin valuuttana dollareita. Hintataso oli kuitenkin matalampi, kuin Suomessa. Palasin Suomeen Etiopian ja Ruotsin kautta. Ruotsissa vaihto oli vain 1tunti 25minuuttia. Helsinki-Vantaalla koin ensimmäistä kertaa sen, kun reppu ei tulekaan hihnalta. Ruotsissa nopean vaihdon vuoksi se oli jäänyt sinne. Onneksi se oli laitettu seuraavaan Suomen koneeseen ja odottelin reppuani muutaman tunnin.
Reissu jätti paljon sulateltavaa. Reissun aikana epäilin melkein jatkuvasti milloin tulen huijatuksi tai ryöstetyksi, mutta kaikki meni lopulta paremmin, kuin hyvin. Toki sain ihmettelyjä, kuinka naisena matkustan yksin, mutta toisaalta saan samanlaista ihmettelyä myös Suomessa. Reissussa oli huvittavaa, että puhuin paljon suomea, kun tapasin monta suomalaista. Reissulla opin paljon Afrikkalaisesta kulttuurista ja ymmärrän nyt paremmin Afrikkalaistaustaisia ihmisiä. Sainkin hyvän keskustelun aikaan, kun Suomessa lentokentältä hakenut taksinkuljettaja oli Somaliasta. Tansaniassa ja varmasti muuallakin Afrikassa on tarve kehitys- ja vapaaehtoistyölle etenkin koulutuksessa. Vapaaehtoistyö voi olla muutakin, esimerkiksi kansallispuistorangerin mukana poistamassa salametsästäjien ansoja tai laskemassa kirahvipopulaatioita. Myös liikenneturvallisuudessa olisi parannettavaa, esimerkiksi moottoripyörän kuljettamiseen ei tarvitse hankkia ajokorttia. Liikenne muutenkin oli kaaosta. Paikallinen poliisi on myös hyvin korruptoitunut. Elämä on siellä kovaa, mutta pohdin tarvitseeko Afrikassa elämän olla koskaan samanlaista kuin meillä Pohjoismaissa. Toisaalta meillä on opittavaa Afrikkalaisilta kuten yhteisöllisyys ja iloisuus. Toinkin mukanani Afrikkalaista elämänasennetta. Hakuna matata!
Blue Knights Finland 1:n vuosittainen "syysmiitinki"
13.-15.9. Kiuruvesi
”Kerholle hyvin tärkeää toimintaa on myös hyväntekeväisyys, jonka kohteena on erityisesti olleet lapset”
Kiuruvetinen hotellilomakeskus Sininen Helmi sai viime viikonloppuna epätavallisia vieraita, kun alun toistakymmentä siniliivistä motoristia kurvasivat tämän pihaan moottoripyörillään. Kyseessä oli kansainvälisen Blue Knights-järjestön perinteinen syystapaaminen, jonka tapahtumapaikaksi Sininen Helmi oli valittu.
MIKÄ IHMEEN BLUE KNIGHTS?
Blue Knights on kansainvälinen lainvalvojienmoottoripyöräorganisaatio, joka perustettiin vuonna 1974 Yhdysvalloissa ikään kuin vastapainoksi rikollisten moottoripyöräjengeille. Järjestön erottaa muista moottoripyöräkerhoista nimikkoliivit, jotka tunnistaa sinisestä väristä sekä etupuolen sinisestä rististä. Blue Knights-järjestön toimintaan kuuluu moottoripyöräilyn lisäksi "vanhan ajan hyvän" motoristihengen ylläpito, moottoripyöräharrastuksen turvallisuuden edistäminen, antaa esimerkkiä kuinka moottoripyörillä liikutaan turvallisesti ja nautinnollisesti, sekä ennen kaikkea tuoda lainvalvojia lähemmäs suurta yleisöä. Kerholle hyvin tärkeää toimintaa on myös hyväntekeväisyys, jonka kohteena on erityisesti olleet lapset.
Ankkurimies Mika Wallius kiitti emerituspastori Eero Svärdiä Siniset Ritarit-lehden muodossa.
Hotelli Sininen Helmi toimi motoristien majoituksena. Kuva Kari Hänninen
BLUE KNIGHTS MAAILMALLA
Blue Knightsiin kuuluu noin 20 tuhatta jäsentä 29:stä maasta. Organisaatio koostuu noin 650:stä paikallisosastosta ja näitä löytyy mm. Amerikasta, Australiasta ja Euroopasta. Lähes jokaisessa Euroopan maasta löytyy tällä hetkellä ainakin yksi osasto ja Suomesta peräti kaksi. Blue Knights Finland 1 ja 2. Kiuruvedellä viikonlopun viettäneet "siniset ritarit" kuuluivat ensimmäiseen mainituista.
NÄKYMINEN KIURUVEDELLÄ
Syysmiitingissä ritarit rouvineen saivat tutustua Kiuruveden kirkkohistoriaan ja sankarihautoihin emerituspastori Eero Svärdin esittelemänä. Svärdin esittely oli mielenkiintoinen ja sai aikaan kysymyksen kuinka hän sai sateen pysymään pois esittelyn ajan? Lisäksi tutustuttiin varsin vireältä taajamalta vaikuttaneen Kiuruveden tarjontaan Sinisen Helmen historiaa unohtamatta. Iltapäivällä saunaa odotellessa kartanolla pelattiin leikkimielisiä "spelejä" ja valmistauduttiin illanviettoon.
SATEISA VIIKONLOPPU PÄÄTTYI MUKAVIIN TUNNELMIIN
Blue Knights Fin1 Itä-Suomen ankkuri, eli yhteyshenkilö, Mika Wallius on itse Pohjois-Savosta, Juankoskelta. Hän sai muilta eripuolelta Suomea saapuneilta osallistujilta kiitokset paikan valinnasta sekä järjestelyistä. Jäseniä oli tullut paikalle Oulusta, Vantaalta, Järvenpäästä ja Jyväskylästä. Motoristeja ei estänyt matkaamasta sateinen keli. Eräs jäsen letkautti savolaisittain: "Sehän ei ole siitä kiinni minkälainen on keli, vaan siitä minkälainen on ilima".
Leppoisassa ja huumoririkas viikonloppu päättyi motoristien sateentäyteiseen kotimatkaan.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Siniset ritarit Kiuruveden kirkolla
Pop up ajelu
Sammatissa 3.8.2024
Teksti: Jouko Niittymäki
Kuvat: Mikko Salo, Jouko ja Tarja Niittymäki
Alkukesästä Ajeltiin taas Etelä-Suomen mutkateitä Salon Mikon kanssa kahdestaan. Silloin tuli puheeksi, että olisi kiva järjestää jokin budjetiltaan edullinen ajelutapahtuma kerhon jäsenille. Minulle syntyi ajatus, että järjestetään se Sammatissa ja majoitan halukkaat meille kotiin viikonvaihteeksi, koska tilaa kuitenkin olisi isommallekin porukalle. Siitä se idea sitten lähti.
Mikon kanssa hierottiin tuttuja reittejä muutamana päivänä. Allekirjoittanut kävi vielä tarkastamassa teiden kunnon ennen kuin lyötiin lopulliset reitit lukkoon. Asfaltit olivat aivan loistavassa kunnossa, koska suurin osa oli juuri päällystetty uudelleen. Sitten laitettiin tietoa tapahtumasta mahdollisimman monelle eri foorumille, mukaan lukien tärkein eli virallisten sivujemme keskustelupalstalle. Ilmoittautumisia tipahteli aika heikonlaisesti ja niistäkin osa oli säävarauksella.
Mikko saapui 2.8. jo hyvissä ajoin ja käytiin Lohjalla ostamassa vähän grillattavaa
viikonvaihteeksi. Saatettiin ostaa muutama sihijuomakin. Illemmalla Paikalle saapui Puikkosen Marko. Saunottiin, Grillattiin ja yllättäen Tutkisteltiin toistemme moottoripyöriä.
3.8. aamuinen taivas oli lonkeron harmaa, mutta ei satanut. Odoteltiin kuitenkin sadevaatteet päällä sovittuun puoli kymmeneen asti, josko joku kerhoveli tai sisko vielä tulisi paikalle. No ei tullut, mutta
naapurin Ari liittyi seuraksemme ajolenkille Yamaha Viragollaan. Sammatista reitti kulki Lohilammentien kautta Karjalohjan läpi Fiskarssiin, jossa pidimme ensimmäisen pysähdyksen.
Fiskars on mukava paikka kesällä pienine käsityöläispuoteineen ja tapahtumineen varsinkin kesäaikaan. Maisemat ja rakennukset ovat hienoja. Suosittelen lämpimästi käymään, jos siellä päin ei ole tullut aikaisemmin ajeltua.
Lähtötunnelmissa
Fiskarsista matka jatkui Billnäsin ruukin alueen läpi Karjaalle ja kohti Raaseporin linnan raunioita. Ennakkosuunnitelmista poiketen emme raunioilla kuitenkaan käyneet, vaan käännyimme risteyksestä suoraan hyvinkin mutkaiselle tielle kohti Barösundin lossirantaa. Syynä tähän oli häiritsevä vesisade, joka oli alkanut heti Fiskarsista lähdettyämme. Lossirantaan päästyämme huomasimme rannassa upean purjelaivan, joka oli lähdössä. Mikko avusti lähtöä irrottamalla laivan köysiä laiturista ennen kuin kiipesimme mäkeä ylös kahville ja munkeille. Tauko meni mukavasti ilman vesisadetta, kunnes matka taas jatkui.
Seuraavaksi piti ajaa pikkuteitä Lohjalle ja siellä offroad Centerin tapahtumapäivään tutustumaan. Vesisade kuitenkin yltyi niin kovaksi matkalla, että hieman oikaisimme
reittiä ja ajoimme Virkkalaan, josta tietä 25 kohteeseemme. Vettä tuli niin lujaa, että marssinopeus muun liikenteen mukana oli 60 km/h. No turvallisuus ennen kaikkea.
Perille päästyämme huomasimme, että tapahtuma oli peruutettu ja portit kiinni.
Loppumatkalle lähdimme Lohjan aseman kautta kaupungin kiertäen ja mutkaiselle Lohja- Sammatti tielle. Sadekin oli hellittänyt ja pääsi nauttimaan tutun tien mutkista nousuineen ja laskuineen. Sammattiin päästyämme kurvasin pienen letkamme Myllykylässä kohti vuorikosken myllyä.
Myllyllä on kesäaikaan kahvio ja joitakin myytäviä käsityötuotteita. Tällä kertaa siellä oli joku pihatapahtuma ja myyjiä pöytiensä ääressä. Kierreltiin katsomassa paikkoja ja tutustuttiin itse myllyyn. Ihan käymisen arvoinen levähdyspaikka tämäkin, jos siellä päin käy ajelemassa.
Vuorikosken myllyltä matka jatkuikin takaisin lähtöpisteeseen. Jari lähti ajelemaan kotiin päin ja me Mikon kanssa aloimme saunomaan ja Grillaamaan. Kilometrejä lenkille kertyi noin 150.
Ensi vuonna on tarkoitus järjestää vastaavanlainen viikonvaihde. Lisätietoa tulee, kun tiedän kesälomat ja vapaat paremmin ensivuoden puolella. Ymmärrän, että jokaisella on omia menojaan kesällä ja työtkin häiritsevät harrastustamme välillä. Toivoisin kuitenkin, että tapahtumaa saataisiin ensi kesänä kasvatettua hieman. Tällä kertaa tiedotus tuli n. kuukautta aikaisemmin. Seuraavalla kerralla pyrin olemaan sen suhteen aikaisemmin liikenteessä.
Vuorikosken Myllyn sisätiloja
Marko ja Barösund resized
Vuorikosken Myllyn alajuoksu