Pirkanmaan Yrittäjä -lehti 3/2023

Page 1

NUORET YRITTÄJÄT

KASVUYRITYKSEN RATISSA

Yllätyimme siitä, kuinka helposti pääsimme keskustelemaan Venture Capital -firmojen kanssa.

SIIVOUSVIDEOILLA MILJOONAN EURON LIIKEVAIHTOON

Auri Kananen on Suomen suosituin tiktokkaaja.

INTOHIMO SAA JATKAMAAN

Viime vuodet ovat koetelleet vaatealan yksinyrittäjää.

RUOVEDELTÄ ROOMAAN

LINJA-AUTOLLA

Bussi-Mannisen matkoilla riittää, että on pysäkillä oikeaan aikaan.

PIRKANMAAN YRITTÄJIEN OMA LEHTI • NRO 3 6.5.2023 • 76. VUOSIKERTA

Mielenrauhaa liiketoimintaan

Mahdollistamme kasvun ja pienennämme riskejä olipa kyseessä rahoitus, uudet investoinnit tai vaikka kansainvälisen rahaliikenteen reaaliaikainen seuranta.

“Kyllä se helpottaa, kun vastassa on aito ihminen, tuttu tyyppi, joka tuntee yritystoimintamme ja jonka kanssa pystyn sparrailemaan ja läpikäymään eri vaihtoehtoja.”

Eero Ojanen

Toimitusjohtaja

Lehtovuori Oy

• Oma yhteyshenkilö, suora numero

• Paikallinen toimija, nopea ja sujuva päätöksenteko

• Koko verkoston osaaminen yhden soiton päässä

Antti Tuomi asiakkuusjohtaja Mira Hietanen asiakkuuspäällikkö Maksuliike ja kassanhallinta Sami Pietilä Senior Sales Manager OP Markets

Jenni Pöllänen

Kasvulla kohti kevättä

Kevät on meille kaikille kasvun aikaa. Ihailemme kevätauringon ja lämmön herättelemiä ensimmäisiä kevätkukkia sekä nautimme ulkoilmasta, kenties puutarhapenkillä linnunlaulua kuunnellen. Yrittäjälle kevät tuo mukanaan ajatuksen mahdollisista kesätyöntekijöistä, joita nyt palkataankin useisiin yrityksiin koko maakunnassa. Kevät etenee vauhdilla, mutta tänä vuonna sävynsä tuovat eduskuntavaalien jälkeiset neuvottelut. Äänestäjät antoivat selvän viestin tulevalle hallitukselle: talouspolitiikkaan halutaan muutos. Mitä enemmän kasvua ja työllisyyttä, sitä vähemmän tarvitaan menoleikkauksia.

Hallitusneuvottelut alkoivat heti vapun jälkeen Petteri Orpon johdolla. Tavoitteena on määritellä politiikan päälinjaukset seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Puolueiden väliset erot esimerkiksi maahanmuutto­, ilmasto­ ja EU­politiikasta sekä julkisten menojen leikkauksista tulevat aiheuttamaan varmasti tiukkoja neuvotteluita tulevaisuuden suunnasta.

Yrittäjien näkökulmasta tärkeää tulevaisuuden linjauksissa on erityisesti Suomen talouspoliittinen linja. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen peräänkuulutti MTV:n Uutisextrassa (22.4.) tulevalta hallitukselta laajaa talouden kasvuohjelmaa. Pirkanmaalaisen yrittäjän näkökulmasta tähän on helppo yhtyä – tarvitsemme kasvua ja sitä tukevia päätöksiä sekä uudistuksia, joilla mahdollistetaan yritysten kasvu.

Vaalikevättä leimasi keskustelu säästöistä ja veronkiristyksistä, mutta julkisissa pohdinnoissa jäi monesti liian vähälle näkökulma yrittämiseen, investointeihin ja työllistämiseen kannustamisesta. Työllistävät ja investoivat yritykset tuovat laajasti hyvinvointia kaikille. Hyvinvointi lisääntyy, kun entistä useampi haluaa ottaa yrittäjäriskin sekä lähtee rohkeasti investoimaan, kehittämään ja työllistämään luoden näin työpaikkoja sekä verotuloja, sitä kaikkien peräänkuuluttamaa elinvoimaa, kuntiin ympäri Suomen. Yrittäjäriski vaatii kannustavan, ennakoitavan verojärjestelmän, jotta yrittäminen nähdään mahdollisuutena, joka kantaa myös tulevaisuudessa.

Julkisen talouden menojen vähentämisessä ensimmäinen askel on lisätä yksityisten ostopalveluiden käyttöä yrityksiltä. Yksityiset yritykset pystyvät tuottamaan tehokkaasti ja edullisesti palveluita myös julkisen sektorin tarpeisiin ja kokemusten mukaan usein myös julkista toimijaa edullisemmin. Suuressa roolissa onkin ajattelutavan muutos julkisilla toimijoilla – kun tarvitaan uutta tai jotain enemmän, ostetaan palvelut ostopalveluina yrityksiltä. On myös tärkeää lisätä kilpailutusosaamista, jotta pienenkin yrityksen on mahdollista osallistua kilpailutukseen ja vältytään ali­ tai ylihinnoittelulta.

Työvoimapula on myös aihe, joka on nostettu laajasti esiin kevään aikana, ja mikä korostuu nyt kesätyöntekijöitä haettaessa. Asia ei ole kuitenkaan uusi. Yritykset ovat jo pidempään havainneet osaajapulaa monella eri toimialalla. Ratkaisuja osaajapulaan on useita ja tarvitsemme niitä kaikkia, mutta samalla on varmistettava, että työllistävien yritysten määrä saadaan nousuun. Parhaimmillaan löydämme keinot sekä työvoimapulaan että työllistävien yritysten kasvuun uudistamalla sosiaaliturvaa lisäämällä työn vastaanottamisen kannustavuutta, työlainsäädännön muutoksilla mm. paikallisen sopimisen keinoin sekä työperäistä maahanmuuttoa edistämällä. Tärkeässä roolissa on myös ammatillisen koulutuksen kehittäminen työelämän tarpeet huomioiden.

Vaikuttaminen yrittämisen edellytyksiin on meille Yrittäjäjärjestössä tärkeää. Lisäksi haluamme nostaa esiin paikallisia yrittäjiä ympäri Pirkanmaata. Tästäkin lehdestä löydät useita yrittäjätarinoita. Jokainen heistä on yrittäjänä ottanut yrittäjäriskin, luonut elinvoimaa alueellaan ja tuottaa palveluita pirkanmaalaisille ja laajemminkin yli maakuntarajojen. Kannustamme kaikkia käyttämään paikallisia palveluita ja ostamaan paikalliselta.

Keväisin terveisin, Jenni Pöllänen

Lauantai 6. touko kuuta 2023 3
Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja
PÄÄKIRJOITUS

TEATTERINEUVOS

Satamakatu 8

TAMPERE, HÄMEENPUISTO

Teatterineuvos sijaitsee aivan Tampereen sydämessä, Hämeenpuiston vieressä.

TAMPEREEN TEATTERINEUVOS

Muuttovalmis

Liiketiloja Tampereen keskustan parhaille paikoille

10

YLÄRIMA

Kalevan puistotie 24

TAMPERE, TAMMELA Ylärima - liiketilasi täysosuma. Stadionkortteli sijoittuu Tammelan ja historiallisesti arvokkaan Kalevan rajalle.

TAMPEREEN YLÄRIMA

Rakenteilla, arvioitu valmistuminen 11/23. Kerrostalo, Kalevan puistotie 24 Valinnainen vuokratontti. B2018

Vain tämä: m² krs mh. vh. LT2 66,0 0/11 60 120 200 400

*Vuokratontin arvioitu lunastusosuus 27 258 yit.fi/ylärima

OTAVALLANHOVI

Otavalankatu 8

TAMPERE, KESKUSTA

Kaupungin arvopaikalla sijaitsevassa Otavallanhovissa on tarjolla 70 m² liiketila vuokralle. Kysy lisää: maarit.riihela@yit.fi, p. 050 368 2263

ASUNTO OY OTAVALLANHOVI

Rakenteilla, arvioitu valmistuminen 12/24

Kerrostalo, Otavalankatu 8

Oma tontti. B2018

Vain tämä: m² krs

LT3 70,0 1/8 yit.fi/otavallanhovi

LT 3 70,0 6m²

YIT Asuntomyynti: Hatanpään valtatie 11, 33100 Tampere avoinna ma−pe klo 9−16

SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY p.020 433 4635 klo 8–16 (0,088 eur/min kotimaan puheluista) asuntomyynti.tampere@yit.fi, facebook.com/YitKotiTampere, instagram.com/yitkoti

*Vuokratontin arvioitu lunastusosuus Osakkeenomistajalla on mahdollisuus lunastaa huoneistokohtainen osuutensa tontin määräosasta yhtiölle ja vapautua tontin vuokravastikkeen maksamisesta.

Lauantai 6. touko kuuta 2023 4
LT3 37,0 1/8 42 180 140 600 yit.fi/teatterineuvos LT 3 37,0 m²
Kerrostalo, Satamakatu
Oma tontti.. B2018 Vain tämä: m² krs mh. vh.
Teatterineuvoksen visualisointi Otavallanhovin visualisointi Yläriman visualisointi LT 2 66,0 m² Koteja järjellä ja tunteella

Pirkanmaan Yrittäjä -lehti perustettu vuonna 1948

● JULKAISIJA

Pirkanmaan Yrittäjät ry

Laukontori, kehräsaari B, 2. krs, 33200 tampere

puh. (03) 251 6500

● TOIMITUS

Päätoimittaja Jenni Pöllänen jenni.pollanen@yrittajat.fi

toimitussihteeri Eija Ranua

p. 050 505 8645

eija.ranua@yrittajat.fi

toimituksen osoite:

Pirkanmaan Yrittäjä-lehti, Eija Ranua kehräsaari B, 2.krs. 33200 tampere

www.py-lehti.fi

www.pirkanmaanyrittajat.fi

● JAKELU aamulehden lauantaijakelu sekä telinejakelua Pirkanmaalla. Levikki 100 000 kpl

● JAKELUPÄIVYSTYS

Postin varhaisjakelu/Pirkanmaa p. 0100 3355 (pvm/mpm)

arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 www.aamulehti.fi/asiakastuki

● MEDIAMYYNTI

Mediatoimisto Dorimedia oy inkeri Valtonen p. 040 717 8614

Erja Joentausta p. 050 374 9444

timo Hyvönen p. 050 468 2290 etunimi.sukunimi@dorimedia.fi

● PAINOPAIKKA

Sanoma Manu tampere 2023

● ULKOASU ilmoitukset ja sivutaitto, Heku oy p. 010 681 781

● ILMOITUSAINEISTOT aineistot@dorimedia.fi

● ILMESTYMINEN 2023

17.6. kesälehti, viihde & hyvinvointi

19.8. Yrittäjän rahoitus, verotus & juridiikka

30.9. Logistiikka & liikenne

11.11. Rakentaminen

16.12. Joululehti, markkinointi & myynti

Lauantai 6. touko kuuta 2023 5 3 PÄÄKIRJOITUS 6 NUORET YRITTÄJÄT KASVUYRITYKSEN RATISSA 9 SIIVOUSVIDEOILLA MILJOONAN EURON LIIKEVAIHTOON 10 TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET 13 NEKSU KUTSUU MUKAAN VIINIKKALAFESTEILLE 14 TAMPERE LOISTAA ELÄMYSTEOLLISUUDEN JOHTOTÄHTENÄ 17 RUOVEDELTÄ ROOMAAN LINJA-AUTOLLA 20 APUKUSKIN PAIKALTA YRITTÄJIKSI 22 INTOHIMO OMAA TYÖTÄ KOHTAAN SAA JATKAMAAN 25 LAKINEUVO 27 NIMIKKOYRITTÄJÄ VÄLITTÄÄ TIETOA YRITTÄJÄN ARJESTA 28 SASTAMALAN YHTEINEN HANKE YRITTÄJYYDEN ETEEN 30 LENTOKOULU PIRKANMAA SYNTYI RAKKAUDESTA ILMAILUUN 32 CITYSOLAR ON ROSKIEN TILAIHME
TÄSSÄ LEHDESSÄ 20 14 30

NUORET YRITTÄJÄT

KASVUYRITYKSEN

RATISSA

– JA VAUHTIMME VAIN KIIHTYY!

Apukuski on kolmen nuoren pirkanmaalaisen yrittäjän luotsaama suorakuljetus- ja muuttopalvelu, joka polkaistiin käyntiin jo korkeakouluopintojen aikana. Yritys on kasvanut muutamassa vuodessa lähes 30 henkilöä työllistäväksi firmaksi. Apukuskista kerrotaan, että kasvun mahdollistaa arvopohjainen rekrytointi.

Ystävykset yrittäjinä

Apukuski sai alkunsa, kun Proakatemiassa opiskeleva Arttu Hilli teki muuttoa, johon hän tarvitsi vuokra­autoa. Auton vuokraamiseen liittyi paljon riskejä, jotka aiheuttivat stressiä, kuten suuri omavastuu ja rajatut kilometrit. Myöhemmin tuli tarve hankkia uuteen asuntoon huonekaluja, joita Arttu ja hänen avopuolisonsa löysivät edullisesti Tori.fi:stä. Edessä olivat samat auton vuokraamiseen liittyvät haasteet kuin muutossa. Lisäksi piti miettiä kantoapua.

– Se oli niin vaikea yhtälö, että mietin, miksi tälle ei ole olemassa palvelua eikä kiinteää hinnoittelumallia. Kun tajusin, ettei vastaavaa ollut vielä markkinoilla, aloin myydä ideaa opiskelukavereille, Kimi Vierteelle ja Toni Ryöpylle, Arttu kertoo.

Viikkoa myöhemmin yrityksen toiminta oli polkaistu käyntiin ja ensimmäinen pakettiauto hankittu. – Ensimmäisen pakettiauton ostamista vasta jännitettiinkin. Se oli opiskelijoille niin iso

investointi, että tuntui jopa oman sielun myymiseltä tehdä niin iso sijoitus, kun yrityksellä ei vielä ollut yhtään rahaa, Kimi nauraa. Alussa pojat tekivät paljon Tori.fi ­kuljetuksia ja laajensivat kysynnän mukaan hiljalleen myös B2B­puolelle.

Ystävien kanssa yrittäminen vaatii onnistuakseen sen, ettei työstä annettua palautetta oteta liian henkilökohtaisesti. – Alussa se oli vaikeampaa, mutta nyt olemme kasvaneet siihen, Kimi kertoo. – Meidän viikkopalaverimme alkavat aina siten,

Lauantai 6. touko kuuta 2023 6
NEKALAN-KOIVISTONKYLÄN YRITTÄJÄT

Ensimmäisen pakettiauton ostamista vasta jännitettiinkin. Se oli opiskelijoille niin iso investointi, että tuntui jopa oman sielun myymiseltä.

että jokainen saa luvan kanssa nostaa esiin omat harmituksen aiheet. Kun ne on käyty läpi, voimme taas keskittyä olennaiseen, Arttu kertoo.

Nuoret esimiehet vannovat vertaisjohtamisen ja arvopohjaisen rekrytoinnin nimeen

– Meillä on alusta asti keskitytty siihen, että palkkaamme tänne samanhenkisiä ihmisiä. Kaikkien on oltava palvelualttiita ja avuliaita, Apukuskin toimitusjohtaja Arttu kertoo. Artun lisäksi Apukuskia olivat perustamassa yrittäjät Kimi ja Toni. Kimi on yrityksen operatiivinen johtaja ja Toni talousjohtaja. Kehitystyötä on tullut myöhemmin mukaan vahvistamaan kasvujohtaja Antti Eloranta, joka on niin ikään samaa Proakatemian vuosikertaa. Tittelit kuvaavat yhtenäisenä tiiminä työskentelevien yrittäjien vastuualueita, mutta todellisuudessa kaikki osallistuvat tarpeen mukaan kaikkiin työtehtäviin.

– Haluamme olla matalan hierarkian yritys ja otamme kuljettajat mukaan myös kehittämistyöhön, Kimi sanoo. – Teemme päivittäin samoja arkisia asioita kuljettajien kanssa, emmekä eristäydy toiseen tilaan puhelimen ääreen. Keikoilla olemme kaikki samaa porukkaa ja keskenämme saman arvoisia.

RAKENNAMME TAMPEREELLE VALOKUITUA

HYÖDYNNÄ OMAKOTILIITTYJÄN HUIPPUHINTA!

Valokuituliittymä alkaen 0€*

*sis. liittymän kaivuineen, kuitupäätteen ja reitittimen. Liittymän käyttöönotto 150 €. Lisäksi tarvitset laajakaistapalvelun!

Aloitamme Lounean valokuidun rakentamisen Tampereella ja Nokialla, vielä ehdit tilata!

Miksi valokuitu?

Valokuitu tuo kotiisi tiedonsiirtokyvyltään ylivoimaisen nettiyhteyden, jota eivät myrskyt tai naapureiden netinkäyttö hetkauta.

Valokuitu on ainoa nettiratkaisu, joka myös nostaa kotisi arvoa - se on erinomainen investointi joka ratkaisee nettitarpeesi vuosikymmeniksi eteenpäin.

Start-up kiihdyttämö ja ensimmäinen rahoituskierrros

Apukuskeilla on työntäyteinen kesä edessä. Kunnianhimoiset nuoret yrittäjät ovat mukana Kiuas­startup­kiihdyttämössä. Ohjelma kestää 10 viikkoa, jonka aikana yrityksen pitäisi saavuttaa määrätyt rahoitustavoitteet kasvun mahdollistamiseksi. Lyhyen aikavälin tavoitteena on laajentaa toimintaa pääkaupunkiseudulle.

Apukuski panostaa parhaillaan myös ohjelmistokehitykseen. Kuljetuksen tilaaminen halutaan tehdä asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. – Ohjelmisto valmistuu nyt kevään aikana ja se mahdollistaa tarkan hinnoittelun. Testeissä hinta on osunut oikein muutaman euron tarkkuudella arviosta toteutuneeseen. Lisäksi asiakas voi valita ohjelmiston kautta kuljetukselle tarkan nouto­ ja toimitusajan, Antti kertoo. Ohjelmisto helpottaa myös yrittäjien resurssisuunnittelua.

Rahoitusta toiminnan laajentamiselle ja ohjelmistokehitykselle on haettu yksityiseltä puolelta. – Yllätyimme siitä, kuinka helposti pääsimme keskustelemaan Venture Capital ­firmojen kanssa, Arttu sanoo. – Täydet pisteet heille hyvästä vastaanotosta ja analysointiavusta, Antti kiittää. VC­firmojen lisäksi yrittäjät ovat pitchanneet myös Finnish Business Angelseille Helsingissä.

Apukuskin yrittäjät ovat yhtä mieltä siitä, että menestyäkseen yrittäjänä on siedettävä takapakkeja ja opittava niistä. On tärkeää, että käytettävissä on riittävästi resursseja, kuten pääomaa ja tietotaitoa, mutta kaikkea ei tarvitse osata. – Ei välttämättä kannata odottaa milloin olisi valmis yrittäjäksi, koska ikinä ei ole. Sen sijaan yrittäjyyden polku kasvattaa ja luo sen homman, Arttu sanoo. Toni ja Kimi ovat samaa mieltä. Apukuski on kulkenut lyhyessä ajassa jo pitkän matkan, joka on yrittäjien mukaan vasta alussa.

Etätyöt ja pelaaminen käyvät kuin tanssi –vaikka koko perheeltä samanaikaisesti.

Mahdollistaa sinulle häiriöttömät kaapeli-tv- ja viihdepalvelut.

Lounean kuitunetti on aina symmetrinen, joten data liikkuu molempiin suuntiin huippunopeudella.

Katso oman osoitteesi saatavuus ja tilaa tai ilmoita kiinnostuksesi: kuitusaatavuus.lounea.fi

Lisätietoa kampanjasta: lounea.fi/tampere

Lauantai 6. touko kuuta 2023 7
teksti: ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA kuvat: EIJA RANUA

Mahdollisuus myös varata koko spa-osasto ryhmälle yksityiskäyttöön. Kysy lisää!

Tapahtuman suunnittelu lähtee aina teidän tarpeistanne. Ota yhteyttä niin ideoidaan teille sopiva matka!

Merikokous on erikokous

Merimatkalla yhdistät helposti työn ja huvin.

Punaisilla laivoilla järjestät ryhmällesi inspiroivaa lisä- tai tauko-ohjelmaa kaikilla reiteillä.Merelliset piristyspaketit sisältävät myös rentoa ja kiireetöntä yhdessäoloa.

Nyt on mahdollista varata valmiiksi ideoituja TYHY-hyvinvointipaketteja kätevästi ennakkoon.

alk. 103 €/hlö

(Hemmottelu & Spa 2 h, pakettiin sis. majoitus, buffetruokailu, ylellinen Premium-kuohuviiniaamiainen, spa-käynti ja raikas smoothie).

(Pirkanmaa, Hämeenlinna, Keski-Suomi, Kuopio) heini.laurell@vikingline.com

Parhaat paikat pikkujouluristeilylle varataan jo nyt, joten ole nopea ja varaa oma paikkasi.

Syksyn viihdekattaus Punaisilla laivoilla on täynnä valovoimaisia tähtiä, mm. Dingo, Anna Puu, BESS, Yölintu, Neon 2, Arja Koriseva, Clifters...

Lue lisää viihteestä, vikingline.fi/viihde

Hintansa arvoisin Itämerellä

8

SIIVOUSVIDEOILLA MILJOONAN EURON LIIKEVAIHTOON – AURI KANANEN ON SUOMEN SUOSITUIN TIKTOKKAAJA

Pirkanmaalainen nuori Yrittäjä Auri Kananen siivoaa apua tarvitsevien koteja. Siivouksesta Auri ei ole kuitenkaan veloittanut euroakaan. Yrityksen liikevaihto syntyy yhteistyökumppanuuksista.

Koukussa muiden auttamiseen

Auri Kananen rakastaa likaa ja sen siivoamista. Kesällä 2020 hän latasi ensimmäisen siivousvideonsa @aurikatariina­TiKTok­kanavalleen. Videot saavuttivat lyhyessä ajassa suuren suosion, ja pian Auri sai ensimmäinen siivousapupyynnön kolmen lapsen yksinhuoltajaäidiltä. Perheen isä oli riistänyt henkensä hetkeä aiemmin. Kriisin keskellä koti oli päässyt huonoon kuntoon. Auri vastasi pyyntöön ja sai sen seurauksena kipinän alkaa siivota apua tarvitsevien koteja ilmaiseksi.

– Siivosin asunnon viikonlopun aikana, jonka jälkeen perhe palasi kotiin ja alkoi itkeä. Muiden auttaminen näinkin konkreettisesti oli erittäin palkitsevaa.

Siihen kun yhdisti vielä sen, että oli koko viikonlopun saanut tehdä fyysistä työtä, tunne oli niin palkitseva, että siihen jäi koukkuun, Auri kertoo.

Ei kukaan lähde yrittäjäksi niin, että osaa jo valmiiksi kaiken. Itsekin olen oppinut matkan varrella.

Aurista on tullut muutamassa vuodessa maailmanlaajuinen sometähti. Hän on saavuttanut jo 15 miljoonan yleisön Instagramissa, YouTubessa, Facebookissa sekä TiK Tokissa. Nykyään Auria kysellään siivouskeikoille ulkomaille, ja hänet nähdään myös televisiossa Master Cleaners Suomi ­ohjelmassa.

Yrittäjäksi yhteistyöpyyntöjen saattelemana Aurin ensimmäinen yhteistyökumppani oli yhdysvaltalainen Scrub Daddy. – Scrub Daddy lähestyi minua sähköpostilla ja kun mietin, miten yhteistyöstä voisi vastaanottaa rahaa, päädyin perustamaan oman osakeyhtiön siivousyrittäjä­äitini kannustamana, Auri sanoo.

Kansainvälisiä somevaikuttajia on Suomessa vain harvoja. Auri Kananen sai ystävältään apua alkutaipaleella. – Kansainvälisesti somea tekevä, Hydraulic Press ­videoiden takana oleva ystäväni auttoi minua, ja hän kehotti luomaan YouTube­tilin, ostamaan kameran ja muut tarvikkeet. Itse en osannut siinä vaiheessa muuta kuin siivota, Auri kertoo.

Vaikka Auri Kananen keskittyy työssään siivoamiseen, ei hänen yrityksensä ole kuitenkaan siivousfirma. Viime tilikauden lähes miljoonaan yltänyt liikevaihto syntyi muutamien tarkoin valittujen yhteistyökumppanuuksien sekä YouTuben mainostulojen kautta.

– Minulle tärkeintä ovat siivoukset ja säilyttää se hauskuus niissä. Haluan mennä asunnoissa oleva lika edellä sen sijaan, että kuvaisin tuote­esittelyvideoita, Auri sanoo.

Yrittäjyydessä tärkeintä on aloittaa

Arki yrittäjänä on vaihtelevaa. Tyypillisen työpäivän sijaan Auri Kanasen mielestä on helpompaa kertoa, miltä työviikko näyttää. Se sisältää usein muutaman siivous­ ja kuvauspäivän lisäksi haastatteluja, lehtikuvauksia, somevideoiden editointia eri alustoille, ääninauhojen tekoa videoille, palavereja ja yrityksen pyörittämiseen liittyviä hallinnollisia töitä. – Kun sanotaan, että on kuluttavaa ja palauttavaa tekemistä, niin se siivoaminen on ehdottomasti palauttavaa, Auri toteaa iloisesti.

Auri Kanasella on aloitteleville yrittäjille kannustava viesti. Monet luulevat, että yrittäjänä pitää tietää paljon jo alusta lähtien. Aurin mukaan asia ei kuitenkaan ole näin. – Kun lähdin yrittäjäksi, en osannut oikeastaan mitään. Ei kukaan lähde yrittäjäksi niin, että osaa jo valmiiksi kaiken. Itsekin olen oppinut matkan varrella. Riittää, että aloittaa ja on innostunut siitä, mitä tekee!

Lauantai 6. touko kuuta 2023 9
teksti: ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA kuva: AURI KANANEN
NUORI YRITTÄJÄ

YLÖJÄRVEN YRITTÄJÄT: SUNNUNTAISÄHLY

Sunnuntaisin klo 19–20, Ylöjärven Ilves areena

Sunnuntaisähly jatkuu koko kevään ajan aina toukokuun loppuun asti. Mukaan saa tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista. Lisätiedot: ylojarven@yrittajat.fi.

Lähde kanssamme kurvailemaan kartingradalle Motorspace Tapahtumakeskukseen Pirkkalaan. Ohjelmassa kaverikisapaketti: 10 minuutin aika­ajo + 15 kierroksen finaali. Makkara­ ja juomatarjoilu. Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä! Hervannan Yrittäjien jäsenille 25 €, muut 49 €. Ilmoittaudu Hervannan Yrittäjien sivuilla.

RUOVEDEN YRITTÄJÄT: KEVÄTKARKELOT

La 20.5. klo 19–21, Ruoveden Haapasaari, Jätkäinkämppä

PISPALA-PYYNIKIN YRITTÄJÄT: AFTERWORK ON TOUR

Ti 9.5. klo 18–20, Pispalan Pulteri, Pispalan valtatie 23, Tampere

Tule verkostoitumaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä

Tampereen Yrittäjien After Workeille joka kuun toinen tiistai. Mukaan kannattaa ottaa kaverisikin, osallistuminen ei edellytä Yrittäjien jäsenyyttä. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua. Tunnistat meidän Yrittäjä­logosta. Tapahtuma on maksuton.

PIRKANMAAN YRITTÄJÄT: UUSIEN JÄSENTEN VERKOSTOITUMISAAMU

Pe 12.5. klo 8.30–10, Pirkanmaan Yrittäjien toimisto, Kehräsaari, B-rappu, 2.krs, Tampere Tervetuloa yhteiselle, maksuttomalle verkostoitumisaamiaiselle kaikki uudet ja vanhat jäsenemme! <3 Tilaisuus on lämminhenkinen ja rento, missä on helppo tutustua toisiin yrittäjiin aamupalan lomassa. Samalla kuulet ajankohtaisista tapahtumistamme sekä palveluistamme. Ilmoittaudu pirkanmaanyrittajat.fi.

Ohjelmassa iltapalaa, musiikkia by Sani Duo ja verkostoitumista. Kello 21 karkelot avautuvat myös suurelle yleisölle (liput 10 €). Kerro tulostasi 14.5. mennessä: sihteeri.ruovesi@yrittajat.fi, jotta osaamme varata iltapalaa tarpeeksi. Kysy myös majoitusta: Ruovesi Camping & Adventures puh. 044 241 4520.

ORIVEDEN YRITTÄJÄT: AVOIMET TEEMAKAHVIT – MAASEUDUN YRITYSTUET

Ke 10.5. klo 8, Oriveden kaupungintalo, valtuustosali, Keskustie 23

Aiheena maaseudun yritystuet. Tukiin on tulossa uudentyyppisiä rahoitusvälineitä. Kantri ry:n edustajat kertovat, mitä tukia yrityksesi voi saada. Ennakkotietona jo nyt myös seuraavat teemakahvit 7.6. klo 8. Kesäkuussa aiheena hankinnat.

PIRKANMAAN YRITTÄJÄT: YKSINYRITTÄJÄVERKOSTO

Ti 16.5. klo 17–20, Tampereen Komediateatteri

Pirkanmaan Yrittäjien Yksinyrittäjäverkosto starttaa tiistaina 16.5. – teemana yksinyrittäjän työhyvinvointi! Keynote ­puhujana Joni Jaakkola. Jaakkolan jälkeen verkostoitumista ja workshoppia ovat vetämässä työterveyspuolen ammattilaiset. Ilmoittautuminen pirkanmaanyrittajat.fi.

KANGASALAN YRITTÄJÄT: KEVÄTPÄIVÄ

KANGASALLA

La 20.5. klo 9–16, Kangasalan keskusta

Perinteistä Kangasalan Yrittäjien järjestämää markkinatapahtumaa vietetään lauantaina 20.5. klo 9–16 Kangasalan keskustan alueella. Tarjolla monipuolista ohjelmaa koko perheelle, kädentaitajia, ruokatori sekä markkinakatu.

PÄLKÄNEEN YRITTÄJÄT: YRITTÄJÄKAHVIT

Ke 10.5. klo 15–16.30, Kahvila Pytinki, Luopioinen

Toukokuun yrittäjäkahveilla maistellaan Pytingin kahvilan uuden yrittäjän MammaRitan leipomuksia ja kuullaan

Pirkan Helmen toiminnanjohtajan Eliisa Vesisenahon terveiset Leader­yritysrahoituksesta. Ilmoittauduthan viimeistään 8.5: www.forms.office.com/e/9RDZaF6b9N.

Kaikki yrittäjät ovat tervetulleita!

LEMPÄÄLÄN YRITTÄJÄT: ROADSHOW

Ti 16.5. klo 12–16, Ideapark (D-alue, Prisman pääty)

Tutustutaan Sääksjärven alueen yrityksiin: Lähtö ja paluu Ideaparkille. Matkalla vieraillaan Startaxilla, Gluteeniton Leipomo Ilonassa ja Tampereen Jäätelötehtaalla sekä Amexcilla. Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan tapahtumaan 12.5. mennessä: https://forms.office.com/e/vzzYe7HreF

TAMMELANPUISTON YRITTÄJÄT: ULKOMAANMATKA VESILAHDELLE

La 20.5. klo 12, Tampere-talo

Lähtö Tampere­talolta klo 12.00, josta suuntaamme Narvan Kyläpanimoon Kisällin panimokierrokselle. Tammelanpuiston Yrittäjien jäsenille maksuton, muut 45 €. Matkalla nautimme omakustanteisen lounaan Vaihmalan Hovissa. Ilmoittautumislinkki tuloillaan!

HERVANNAN YRITTÄJÄT: VAUHDIN HURMAA

KARTING-RADALLA

To 11.5. klo 17–20, Motorspace Pirkkala, Vinnentie 25

RUOVEDEN YRITTÄJÄT: KEVÄTHULINAT

La 20.5. klo 10–14, Ruoveden Haapasaari

Koko perheen iloinen ja energinen messutapahtuma: torihulinaa, liikennepuistopoliisit Maltti & Valtti, StandUp Arimo Mustonen, sointinyhtye Villit Pillit, minigolf­kisa ja paljon muuta. Vapaa pääsy. Lue lisää www.ruovesipalvelee.fi.

IKAALISTEN YRITTÄJÄT: ELINVOIMAA-ILTAKAHVIT

To 25.5. klo 17, Leppäkosken Sähkö Oy

Iltakahvit Leppäkosken Sähkö Oy:n tiloissa. Aihe tarkentuu lähempänä. Ilmoittautumiset: ikaalistenkehitys@ikaalinen.fi.

NEKALAN-KOIVISTONKYLÄN YRITTÄJÄT: NEKSUN AAMUKAHVIT

Pe 26.5. klo 8–9, Hakasen Leipomo, Vihiojantie 28, 33800 Tampere

Tervetuloa mukaan Neksun aamukahveille keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja verkostoitumaan. Aamukahveille ei tarvitse ilmoittautua. Osallistuakseen ei tarvitse olla Nekalan­Koivistonkylän Yrittäjien jäsen, joten kutsu mukaan myös naapuriyrittäjäsi!

Lauantai 6. touko kuuta 2023 10 TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET

VIRTAIN YRITTÄJÄT: MULTAA TAIVAALLE – YRITTÄJIEN GOLF-PÄIVÄ

La 27.5. klo 10, Toriseva Golf, Virrat

Olitpa täysin aloittelija tai jo vuosia lajia harrastanut konkari, tervetuloa Yrittäjien iloiseen golfpäivään! Valittavana 3 eritasoista vaihtoehtoa: aloittelijat 0 €/30 €, Green Card ­kurssi 30 €/60 € tai konkareiden pelikierros 0 €/40 €. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 22.5.23 mennessä: sihteeri.virrat@yrittajat.fi.

VAMMALAN YRITTÄJÄT: AFTER WORKIT

Ke 7.6., ke 5.7. ja ke 2.8., Sastamala Vammalan Yrittäjien avoimet After Work ­tapaamiset

Ke 7.6., ke 5.7. ja ke 2.8. Laita päivämäärät ylös ja varaudu rentoutumaan hyvässä porukassa kesäisen työpäivän jälkeen! Tarkemmat tiedot tulossa lähempänä. Seuraa ilmoittelua pirkanmaanyrittajat.fi.

Nekalan ravintola Wanha Tappi

Tule verkostoitumaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä

Tampereen Yrittäjien After Workeille joka kuun toinen tiistai. Mukaan kannattaa ottaa kaverisikin, osallistuminen ei edellytä Yrittäjien jäsenyyttä. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua. Tunnistat meidän Yrittäjä­logosta. Tapahtuma on maksuton.

SUODENNIEMEN YRITTÄJÄT: KEVÄTKOKOUS

La 27.5. klo 19

Kevätkokous pidetään lauantaina 27.5. klo 19 mökillä. Sauna lämpiää jälleen! Lisätiedot: puheenjohtaja

Leena Mattila 040 557 5572.

PIRKANMAAN YRITTÄJÄT: GOLF-KILPAILU

To 8.6. klo 8–15.30, Pirkkala Golf Tervetuloa viettämään upea golf­päivä yrittäjäkollegoiden kanssa! Osallistumismaksu 60 € sisältää Green fee ­maksun/ pelioikeuden, rangepoletin, aamupalabuffetin, lounasbuffetin, saunan ja pyyhkeet. Ilmoittautuminen pirkanmaanyrittajat.fi tai lisätietoja: kimmo.pesola@yrittajat.fi.

KAUKAJÄRVEN YRITTÄJÄT: KESÄTEATTERI

Ke 14.6. / Pe 7.7. Kesäteatteriliput ke 14.6. Viikinsaaren kesäteatterin ensi­ilta ”Loma” normaalilippu & laivamatka 45 €, tarjous yrittäjille 35 €, Kaukajärven Yrittäjien jäsenille 25 €. Pe 7.7. Tampereen Komediateatterin ”Yksi mies, kaksi pomoa” normaalilippu 39,50 €, ryhmälle 36,50 €, Kaukajärven Yrittäjien jäsenille 25 €. Ilmoittautuminen maksamalla liput yhdistyksen tilille FI65 1146 3001 062741 viestillä osallistujista ja valinnalla Viikinsaari, Komediateatteri tai molemmat.

VIIALAN YRITTÄJÄT: VIIALAN MARKKINAT

La 27.5. klo 14, Viiala

Perinteinen Tahto­patsas luovutetaan Viialan markkinoilla

lauantaina 27.5. klo 14!

LUOPIOISTEN YRITTÄJÄT: LUOPIOISTEN

KESÄNAVAUS La 10.6. klo 8–19, Luopioisten Tori Luopioisten kesän avauksessa ovat mukana kylän toimijat järjestämällä ohjelmaa toimipisteissään tai torilla. Ohjelmassa mm. kesäkauden avaus, Hilma & Olga Navetalla, Kahvila Pytinki ja Kukkian Kädentaitajat Pytingillä, Liekin pizzapuffa, Mikkolan Aarre ja Mielenkuvat ­näyttely jyvämakasiinissa ja aitoissa.

VALKEAKOSKEN YRITTÄJÄT: IRWIN-MUSIKAALI KESÄTEATTERISSA

To 15.6. klo 19–21, Apiankatu 7, Valkeakoski

Valkeakosken Yrittäjät tarjoaa jäsenilleen lippuja ensi­iltanäytökseen omakustannehintaan 20 €/lippu. Lippuja on varattu 50 nopeimmalle. Väliaikakahvit tarjoaa vakuutusalan yhteistyökumppanimme Fennia. Varaa paikkasi: yrittajat.fi/paikallisyhdistykset/valkeakosken­yrittajat.

NOKIAN YRITTÄJÄT: PIDÄ PIENI BREIKKI

Ke 31.5. klo 12, Haukankadun parkkipaikka

Sauvakävelemme yhdessä Pirkanmaan Yrittäjien Senioriklubin kanssa. Lähtö Haukankadun parkkipaikalta.

Luvassa iloista päiväkävelyseuraa leppoisaan tahtiin, makkaranpaistoa ja nokipannukahvit. Mukaan saa tulla

kaikki nuorista yrittäjistä kokeneempiin konkareihin asti. Myös jäsenyydestä tai yrittäjyydestä kiinnostuneet.

KUHMOISTEN YRITTÄJÄT: KIEPSAUS KESÄÄN

La 10.6. klo 8– 14.30, Kuhmolan kenttä ja Toritie (keskustan alue) Kaiken kansan perinteinen kesätapahtuma, paljon ohjelmaa, torimyyjiä, musiikkia. Klo 12 julistetaan ja kastetaan vuoden 2023 Keskuhmoislainen. Tapahtuma huipentuu klo 14 Nesteeltä lähtevään kulkueeseen. Myyntipaikkojen varaukset puh. 0400 379 735.

VESILAHDEN YRITTÄJÄT: VESILAHDEN MURINAT

La 10.6. klo 10–14, Vesilahden Tori Isot koneet Vesilahden torilla, lastentapahtuma ja torimyyntiä! Vapaa pääsy!

TAMMERKOSKEN YRITTÄJÄT: VÄINÖ LINNAN TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA

To 15.6. klo 17–21, Pyynikin kesäteatteri Tapaamme skumppalasin äärellä klo 17 yhdessä jäsenten kanssa verkostoituen. Esitys alkaa klo 18. Lipun hinta Tammerkosken Yrittäjien jäsenille 35 €/hlö. Hintaan sisältyy esitys sekä väliajan tarjoilut. Kutsu on avec. Lipunmyynti: tammerkoskenyrittajat.eventiolive.fi.

HÄMEENKYRÖN YRITTÄJÄT:

ROAD TRIP RUOVEDELLE, Ke 7.6. Ruovesi Hämeenkyrön yrittäjien Road Trip Ruovedelle. Tutustutaan Ruoveden yrityksiin sekä nähtävyyksiin. Tarkempi ohjelma tulossa lähempänä. Ilmoittautumiset katri.linnikko@oivaseutu.fi. Lisätiedot Tanja Lahti: tanja.lahti.84@gmail.com. Matka on suunnattu kaikille Hämeenkyröläisille yrittäjille.

TAMPEREEN YRITTÄJÄT: AFTERWORK ON TOUR, Ti 13.6. klo 18–20,

PIRKKALAN YRITTÄJÄT: ROAD SHOW

To 15.6. klo 12, Suupantori

Pirkkalan Yrittäjien suosittu Road Show starttaa jälleen! Lähtö Suupantorilta klo 12 ja päätteenä herkullinen ruokailu Bufferissa, josta paluu noin klo 17. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille Pirkkalan Yrittäjien jäsenille, Pirkalassa toimiville yrittäjille sekä yhteistyökumppaneille yli rajojen. Lisätietoja Jampe puh. 040 5800 759.

Lauantai 6. touko kuuta 2023 11 LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU: WWW.PIRKANMAANYRITTAJAT.FI !

Rekrytoi, kouluta henkilökuntaasi

tai kehitä itseäsi –Tredun oppisopimuksella

100 vuotta täyttävä oppisopimuskoulutus on monipuolinen ja joustava koulutusmuoto, joka palvelee yrittäjiä ja työnantajia parhaiten. Sen avulla voit rekrytoida uusia osaajia, kehittää henkilöstösi osaamista tai oppia itse uutta.

Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa ammatillisen tutkinnon tai osatutkinnon kätevästi työtä tekemällä. Työnantaja ja opiskelija neuvottelevat yhdessä koulutuksen sisällön ja keston molempien tarpeita vastaavaksi.

tredu.fi/oppisopimus

Tiesithän

Tredu on Pirkanmaan rohkein, retein ja reiluin aikuiskouluttaja. Jo 10 vuoden ajan, tavoitteemme on ollut tehdä aikuisten koulutus- ja urahaaveista totta.

Jatkuvasta hausta löydät laajan valikoiman yrittäjille, henkilöstölle ja esihenkilöille suunnattuja koulutuksia. Täyden kympin Tredusta saat taatusti inspiraatiota kokeilla jotain uutta!

Lue lisää: tredu.fi/aikuiskoulutus

TreduNavi-hakupalvelu neuvoo hakemiseen

liittyvissä asioissa

040 170 5649 tredu.haku@tampere.fi

Yritysten

Tredun uraohjauspalveluiden avulla löydät oikean urapolun tredu.uraohjaus@tampere.fi

Muuttuvat ajat vaativat uutta osaamista ja kehittämistä:

Vahvista yrityksesi osaamista

avainhenkilöiden koulutuksella

Yritysten kehittämispalveluiden koulutusohjelmat ovat käytännönläheisiä ja tehokkaita. Koulutusohjelmat kestävät noin puoli vuotta ja sisältävät 10 päivää koulutusta. Sen lisäksi opit sovelletaan omaan yritykseen 2 päivän konsultoinnilla. Koulutuksen aikana opitaan myös muilta kurssilaisilta ja saadaan voimaa verkostosta. Palaute koulutuksista on ollut erinomaista.

Koulutusohjelman hinta on 1 590 e + alv / osallistuja.

Tampereella syksyllä alkavat koulutusohjelmat:

• Kasvuun johtaminen

• Talouden ja tuottavuuden johtaminen

• Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen

Tarkemmat alkamisajankohdat alkusyksyllä verkossa ja somessa.

Analyysilla ja Konsultoinnilla

Yritysten kehittämispalveluiden Analyysista saat yrityksellesi oikean suunnan ja konkreettisen kehittämissuunnitelman tuleville vuosille. Analyysissä käydään läpi mm. yrityksen nykytila, tavoitteet, mahdollisuudet, kilpailuedut ja kehittämistarpeet.

Konsultoinnissa pureudutaan todettuihin kehittämiskohteisiin. Palvelut sopivat hyvin esimerkiksi omistajanvaihdokseen, digitalisoinnin suunnitteluun tai kansainvälistymisen aloittamiseen.

Tästä se lähtee!

yritystenkehittamispalvelut.

LinkedIn: Yritysten kehittämispalvelut

kehittämispalveluista konkreettista apua koulutuksella ja konsultoinnilla
yrityksen kehittämisen ytimeen
Tietoa, taitoa ja oivalluksia!
Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskusten tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla voit kehittää yritystäsi tehokkaasti. Saat yrityksesi avuksi kokeneen liikkeenjohdon asiantuntijan tai kehität liiketoimintaosaamistasi huippukouluttajien kanssa kohtuullisin kustannuksin. Yritysten kehittämispalvelut koostuvat Analyysi-, Konsultointi- ja Koulutuspalveluista.

NEKSU KUTSUU MUKAAN

VIINIKKALAFESTEILLE ELOKUUSSA!

Kylä kaupungissa lauantaina 19.8. Viinikanpuistossa

Ensimmäistä kertaa järjestettävä

ViinikkalaFest kokoaa alueen asukkaat, yritykset, yhdistykset ja innostuneet tulijat kauempaakin mukaan viettämään koko perheen päivää Viinikanpuistoon.

Nekalan­Koivistonkylän Yrittäjät, tai tuttavallisemmin Neksun yrittäjät, puuhaavat hyvää vauhtia koko perheelle sopivaa tapahtumaa elokuulle Viinikanpuistoon, joka kulkee nimellä ViinikkalaFest. Tapahtuman tavoitteena on tuoda esille koko alueen yrityksiä rennossa, koko päivän perhetapahtumassa. Nyt kannattaakin ympyröidä kalenteriin tämä elokuinen lauantai!

ViinikkalaFest on alueen yrittäjien ja asukkaiden yhteinen perhetapahtuma teemalla “Kylä kaupungissa”. Luvassa on koko päivän tapahtuma monipuolisella ohjelmalla, paikallisella musiikilla, toimintapisteillä ja ruokailumahdollisuuksilla.

ViinikkalaFest on oiva mahdollisuus tutustua

alueen yrityksiin ja muihin toimijoihin.

Neksun yrittäjät haluaa omalta osaltaan vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä sekä tuoda esille paikallisia yrityksiä ja ennen kaikkea tarjota alueen asukkaille ja yrittäjille yhteisen, omannäköisen tapahtuman.

Tapahtumaan tavoitellaan 4000 kävijää. Samanaikaisesti ViinikkalaFestin kyljessä järjestetään Viinikanpuistossa Viinikan Pallo ry:n perinteinen kirpputoritapahtuma, jossa kävijämäärä on ollut n. 2000 henkilöä sekä Lasten festarit. Tapahtuma jatkuu päiväohjelmaan jälkeen Ilta yhdessä ­teemalla. Puisto täyttyy silloin pitkistä pöydistä ja yhteisestä illallisesta sadonkorjuuteemalla.

ViinikkalaFestin nimi tulee yhdistelmästä Viinikka + Nekala ja on luvalla lainattu alueen omakotitaloyhdistyksen pitämästä Viinikkala­lehden nimestä.

Kaikenikäisille suunnattu kylätapahtuma kutsuu mukaan alueen yhdistyksiä, harrastuskerhoja, oppilaitoksia ja asukkaita tekemään tapahtumasta

Tule mukaan oppimaan!

Osallistu muutossparraajien työpajoihin toukokuussa.

Lisätietoja projects.tuni.fi/myrsky

Ota henkilöbrändäys haltuun.

Videoluentojemme kouluttajana toimii digimarkkinoinnin lehtori ja ammatillinen opettaja Miina Kivelä Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Koulutukset ovat maksuttomia.

yritystenmuutoskumppanina.fi

ikimuistoinen, hyödyllinen ja mieleenpainuva jokaiselle.

ViinikkalaFest 19.8.2023 klo 11 alkaen Viinikanpuistossa Tampereella.

Lisätiedot: www.viinikkalafest.fi

teksti: ULLA TIRRONEN

Myrsky-hankkeessa toteutettavien nopeiden toimien kautta yritysten muutoskyvykkyys paranee ja yritykset saavat tukea ja osaamista toimintansa uudistamiseen.

MYRSKY–Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio Länsi-Suomessa -hanke (REACT, Länsi-Suomi) Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

NEKALAN-KOIVISTONKYLÄN
YRITTÄJÄT

TAPAHTUMATIREHTÖÖRIEN KOHTAAMINEN

Tapahtuma- ja elämysalan yrittäjä Heikki Närvänen, pitkän linjan jääkiekko- ja politiikan vaikuttaja Kalervo Kummola sekä Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jenni Pöllänen tapasivat 5.4. ja keskustelivat tapahtuma- sekä elämysteollisuuden merkityksestä Pirkanmaalle.

Malliesimerkki vetovoimaisesta kaupungista

Jenni Pöllänen avaa keskustelun kysymällä Kalervo

Kummolalta sekä Heikki Närväseltä, millaisia ajatuksia heillä on Pirkanmaan vetovoimasta tällä hetkellä. Närväsen mukaan matkailu­ ja ohjelmapalveluyrittäjille Tampereen vetovoima on ilmeinen ja se on vain lisääntynyt viime vuosina.

– Yritykset haluavat tulla Tampereelle kokoustamaan. Monet kokousvieraat toteavat, että Tampere onkin hienompi kaupunki kuin he ajattelivatkaan, Närvänen sanoo.

Kummola on samaa mieltä. Hän nostaa esiin Nokia Arenan roolin yhtenä merkittävänä elämysja tapahtumateollisuuden kasvun mahdollistajana. – Tamperetta pidetään malliesimerkkinä siitä, miten kaupunki elävöityy, ja miten sen vetovoimaa on lisätty. Tästä huolimatta meillä riittää vielä tehtävää, jotta kansainvälisten kongressien määrä

saataisiin nostettua koronaa edeltäneelle tasolle, Kummola muistuttaa. Hän lisää, että tapahtumateollisuus on yksi maailman nopeimmin kehittyvistä aloista, missä riittää paljon potentiaalia. Närvänen on täysin samoilla linjoilla; jo pelkästään Suomessa alalla toimii noin 3200 yritystä valtakunnallisesti ja se työllistää lähes 200 000 ihmistä.

Keskustan saavutettavuus edesauttaa matkailua

Amazing Cityn ja Finlaysonin kattokävelyiden takana oleva yrittäjä Heikki Närvänen kertoo, että monet perheelliset tulevat esimerkiksi Turusta tai Helsingistä Tampereelle omalla autolla, ja auto on vähintäänkin saatava helposti parkkiin. Kalervo Kummola nyökyttelee ja korostaa, miten tärkeää keskustaan on päästä julkisen liikenteen lisäksi henkilöautolla. Jenni Pöllänen muistuttaa tutkimuksista, joiden mukaan kaupan saavutetta­

Koko maakunnan näkökulmasta on todella merkittävää, että Yrittäjäjärjestö

raivaa pk-yrityksille tietä bisnesten äärelle.

vuus omalla autolla nostaa myös asiakkaan keskiostosta. Henkilöautoilun mahdollistamisen lisäksi kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Tampereen henkilöratapihahanke tulisi saada nopeasti eteenpäin.

Kulttuuri houkuttelee myös kansainvälisiä osaajia

Jenni Pöllänen kysyy Kummolalta ja Närväseltä, miten heidän mielestään Tampereelle voitaisiin

Lauantai 6. touko kuuta 2023 14
KUUKAUDEN KAHVIPUHEET
– TAMPERE LOISTAA ELÄMYSTEOLLISUUDEN JOHTOTÄHTENÄ

KUN AIKA ON ARVOKASTA, LÄHDE LÄHELTÄ.

Tampereelta lennät Eurooppaan helposti ja nopeasti. Sen ansiosta voit käyttää vähemmän aikaa matkustamiseen ja keskittyä perillä oloon. Tutustu Tampere-Pirkkalan lentoaseman suoriin uutuuskohteisiin Nizzaan ja Milanoon sekä muihin Euroopan lentoyhteyksiin.

lentoontampereelta.fi

houkutella lisää kansainvälisiä osaajia sekä yrityksiä. Kummolan vastauksessa korostuu kulttuurin merkitys. Hänen mukaansa on tärkeää, että kaupungissa riittää vapaa­ajan aktiviteetteja kulttuurin tai urheilun parissa. Närvänen on samaa mieltä ja lisää, että rakennetun kulttuurin rinnalla on osattava hyödyntää myös luonnon läheisyyttä, mikä on Tampereen kokoisen kaupungin ympäristössä ainutlaatuista. – Luonto on varmasti monelle todella merkityksellinen asia, hän sanoo. – Näin kahden järven välissä meillä on vielä valtava potentiaali hyödyntämättä, Kummola lisää.

Tiivistä kolmikantayhteistyötä alueen elinvoimaisuuden kehittämiseksi

Kysyttäessä, kuinka Tampereen kaupunki aikoo vahvistaa yhteistyötään paikallisten yrittäjien kanssa, Kummola kertoo, että Tampereen kaupunki tulee helpottamaan pk­yrittäjien mukaanpääsyä julkisiin hankintoihin. Hän muistuttaa, että hankintalain mukaan paikallisuus

ei saa kuitenkaan olla päätöksen peruste. Pöllänen nostaa esiin, että yrittäjäjärjestö toimii keskusteluyhteyden avaajana sekä neuvonantajana niin yrityksille kuin kaupungin tai hyvinvointialueen virkamiehille. Kummola kutsuukin järjestön kouluttamaan kaupungin uutta hankintaosastoa, mihin Pöllänen lupaa saman tien tarttua. Närvänen korostaa, että pk­yrittäjän näkökulmasta järjestön tekemä työ on ensiarvoisen tärkeää. – Koko maakunnan näkökulmasta on todella merkittävää, että raivataan pk­yrityksille tietä sinne bisnesten äärelle, hän painottaa.

Uusi sovellus tehostamaan viestintää Keskustelun lopussa Pöllänen kysyy tulevalta pormestariehdokkaaltamme, Kalervo Kummolalta, millaisia suunnitelmia kaupungilla on tapahtumateollisuuden kehittämiseksi. Kummola paljastaa, että kehitteillä on muun muassa sovellushanke, jonka tavoitteena olisi parantaa tapahtumista viestimistä ja tuoda näin turismin lisäämiä

synergiaetuja kaupungin muillekin yrittäjille. Närväsen mukaan tällaiset hankkeet ovat erittäin tervetulleita.

– Mitä enemmän sovellukselle saadaan käyttäjiä, sitä merkittävämpi siitä tulee. Esimerkiksi Nokia Arenan vetovoiman kasvattamisessa laajemmalle kaupunkiympäristöön on vielä valtavasti potentiaalia, jota hyödyntämällä voisimme saada aikaan merkittäviä asioita, hän visioi.

Tampereen kaupungin työmarkkinoiden toimivuuden erityisasiantuntija Petri Pekkola esittelee 10.5. Pirkanmaan Yrittäjien toimistolla pilottivaiheeseen edennyttä Tampereen Pulssi ­sovellusta, jonka avulla yrittäjät pystyvät ennakoimaan ihmisten liikkumista kaupungissa mm. tapahtumien ja säätietojen perusteella. Ilmoittaudu mukaan pirkanmaanyrittajat.fi.

teksti: ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA kuva: EIJA RANUA

Lauantai 6. touko kuuta 2023 15
Turvesuonkatu 16 33400 Tampere Mikko 0400 832 856 Aki 0400 164 611 Varaosat Iiro 040 676 2507
Aj.
Scania R440 8X4 -10
255 tkm, Palfinger Nosturi-/ Koukkulaitteella
IVECO DAILY 35S14 CNG -14 Aj. 167 tkm, ekonominen pakettiauto
MB SPRINTER 316 CDI -14 Aj. 135 tkm, EUR5 pakettiauto hyvillä varustuksilla KAASU IVECO DAILY 40C15 -07 Aj. 184 tkm. Carrier Xarios 300 kylmälaite, miehistöohjaamo MONIPUOLISET HYÖTYAJONEUVOT Olemme mukana myös 25.-27.5. Kuljetus 2023 tapahtumassa Jyväskylässä. Tervetuloa tutustumaan sähköautoomme! 100% kotimainen, paikallinen, palveleva katsastuskumppani Katsastus Helppo nettiajanvaraus 24/7 osoitteessa www.plus.fi, osta oma aikasi ja kurvaa paikalliselle Nokia | Pirkkala | Tampere 25 25 * alkaen Säästä 18€ (43€) KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus.fi * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 27,70€ + päästömittaukset. Kevyt kalusto maks. 3500kg. KALLIO- JA SORAKIVIAINEKSIA TOIMITETTUNA: Pirkanmaan alueella Puh. 020 161 6240 Hämeen Kuljetus Oy • Tampere www.hameenkuljetus.fi KULJETUKSEN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

RUOVEDEN YRITTÄJÄT VAIKUTTAMINEN

RUOVEDELTÄ ROOMAAN LINJA-AUTOLLA

Bussi-Manninen kuljettaa asiakkaita tilausmatkoilla sekä joukkoliikenteessä. Korona, etätyötrendi ja Ukrainan sodan tuoma polttoaineiden hinnannousu ovat ravistelleet linja-autoalaa viime vuosina.

Yhteisöllinen matkustusmuoto

Ruovedeltä pääsee linja­autolla vaikkapa Roomaan asti. – Olemme käyneet Euroopassa jo noin kolmessakymmenessä eri maassa, pohjoisimmillaan Nordkappissa ja eteläisimmillään Roomassa, yrittäjä Anssi Manninen kertoo.

Linja­automatkustamisessa helppous houkuttelee. Bussi­Mannisen kotimaan­ ja Euroopan matkoilla riittää, että on pysäkillä oikeaan aikaan. Siitä eteenpäin kaikki, esimerkiksi ruokailut ja majoitus, on valmiiksi järjestetty. – Yhteishenki muodostuu matkoilla tiiviiksi, kun 40 ihmistä viettää paljon aikaa noin kaksion kokoisessa tilassa. Ulkomaanreissujen lisäksi Bussi­Manninen kuljettaa asiakkaita konsertteihin, kylpylöihin ja museoihin.

Linja­auto on ympäristöystävällinen matkustusmuoto. Tulevaisuudessa sähköautoihin siirtyminen tekee linja­autolla matkustamisesta entistä ekologisempaa. – Linja­auto on vihreä valinta, vaikka suuri yleisö ehkä muistaa vieläkin ne savuttavat dieselbussit Tampereen Hämeenkadulla kolisemassa.

Tänä päivänä dieselbussien päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin entisaikaan, Anssi sanoo.

Koronatuet pelastivat

Bussi­Mannisen perusti nykyisten yrittäjien Anssin ja Karin Kalle­vaari vuonna 1926. – Sellainen historiatieto meillä on, että ensimmäinen retki tehtiin

Ilmajoen maatalousnäyttelyyn, joka järjestettiin 2.–4.7.1926. Kalle­vaarilta yritys siirtyi Anssin ja Karin isälle. Tänä päivänä yritystoiminnassa ovat mukana Anssin ja Karin lisäksi heidän vaimonsa, ja myös perheen ulkopuolelta on palkattu työvoimaa.

Bussi­Mannisen toiminta on palaamassa koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. – Korona oli kauhea isku, kun kaikki peruuntui kolmessa päivässä. Pandemian vuoksi myönnetyt kustannustuet

olivat meidän pelastuksemme, Anssi kertoo. Pelkkien koronatukien varassa yritys ei kuitenkaan sinnitellyt. – Teimme veljeni Karin kanssa palkatta töitä useamman kuukauden. Lisäksi meillä kävi tuuri, kun löysimme kolmelle linja­autolle ostajan ulkomailta, vaikka linja­autojen kysyntä oli tuona aikana heikkoa. Myös pitkäaikaiset asiakassuhteet ja asiakkaiden sekä työntekijöiden luottamus kantoivat pandemian yli, Anssi sanoo.

Maaseudun joukkoliikenne vaatii lisäpanostusta Koronapandemia ja sen myötä yleistynyt etätyötrendi sekä Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi ovat esimerkkejä viime vuosina linja­autoalaa koetelleista haasteista. Kun tulevaisuudessa siirrytään polttomoottoreista sähköautoihin, vaatii se yrittäjältä kaksin­ tai jopa kolminkertaisia investointeja nykyiseen verrattuna.

Yrittäjyyden lisäksi Anssi Manninen toimii monien luottamusrooliensa myötä muun muassa Sisä­Suomen Linja­autoyritykset ry:n puheenjohtajana ja Linja­autoliiton hallituksessa. Maaseudun joukkoliikenteen asema huolestuttaa ja puhututtaa. Epävarmojen lipputulojen myötä rahoitus siirtyy yhä enemmän julkiselle puolelle, jotta palvelutaso voidaan säilyttää. Myös teiden kunnossapidossa riittää parannettavaa. – Tällä hetkellä reittien rahoitus on vuosittaista, ja epävarmuus rajoittaa yritysten rohkeutta investoida useiksi vuosiksi eteenpäin. Lisäksi palvelutason ja rahoituksen tulisi olla yhtenäisiä koko Suomessa. Nykyiset palvelutasopäätökset tehdään maakuntatasolla, Anssi kertoo.

Paikallisyhdistys palvelee –verkostoitumisesta vaikuttamiseen Anssi Manninen osallistuu edunvalvontatyöhön

aktiivisesti myös Ruoveden Yrittäjät ry:n puheenjohtajana. Hallitustaustaa hänellä on jo vuodesta 2006. Anssin tekemän jäsenkyselyn mukaan paikalliset yrittäjät arvostavat erityisesti paikallista vaikuttamista.

Ruoveden Yrittäjäyhdistys on ajanut eteenpäin elinkeinopoliittisen työryhmän perustamista, ja se on nyt saatu kunnan elinvoimaohjelmaan mukaan. Myös elinvoimalupauksen solmimista ollaan valmisteltu kunnan kanssa. Elinvoimalupauksella kunnan valtuusto sitoutuu vahvistamaan alueen elinvoimaisuutta muun muassa toimivan vuoropuhelun, yrittäjämyönteisten hankintojen, sujuvien kaavoitus­ ja lupaprosessien, yrittäjyyteen kannustamisen sekä yritysvaikutusten arvioinnin muodossa. Anssi kertoo iloisena, että Ruoveden virkamiesjohto tekee hyvää yhteistyötä yrittäjäyhdistyksen kanssa. Ruoveden järjestäytymisaste onkin valtakunnan korkeimpia. Myös paikallista yrittäjyyskasvatusta on edistetty yhteistyöllä 4H­yhdistyksen kanssa. Opiskelijat ovat vierailleet paikallisissa yrityksissä ja suorittaneet esimerkiksi rastikierroksia.

Ruoveden Yrittäjien toimintaan kuuluu olennaisesti myös verkostoitumista ja virkistäytymistä. Yksi Ruoveden Yrittäjien suosituimpia tapahtumia on ollut KevätHulinat, jotka järjestetään myös tänä vuonna. Lisäksi yrittäjäjuhla, jossa palkitaan Vuoden Yrittäjä, on tärkeä perinne paikallisille yrittäjille.

Yhdistystoiminta vie aikaa, mutta Anssille on tärkeää, että omalla työllään voi vaikuttaa ja antaa takaisin. – Televisionkatselustahan tämä vain on pois, Anssi naurahtaa.

teksti: ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA

kuva: EIJA RANUA

Lauantai 6. touko kuuta 2023 17

Suomen halutuimmat lataushybridit uudistuvat

Uusi Volvo XC60 Edition nyt nopealla toimituksella

Volvon 60- ja 90-mallistojen Long Range -lataushybridit ovat mallivuonna 24 uudistuneet. Vakiona on metalliväri, huippuvarustelu ja neliveto. 6,4 kW sisäinen laturi lyhentää latausaikaa ja ajoakun kasvanut käyttökapasiteetti on 14,7 kWh. Suorituskyky maantiellä on upea – ja ajettaessa sähköllä päästöt pysyvät nollassa. Volvo on Suomen suosituin ladattava henkilöauto ja neliveto.* Tilaa nyt uusi Volvo XC60 Edition lataushybridi – saat oman autosi jopa kesäksi. Valittavanasi ovat Core ja Plus varustetasot.

Toimintamatka sähköllä** jopa

Uusi Volvo XC60 T6 AWD Long Range Core Edition -lataushybridi.

Teho 350 hv. Toimintamatka sähköllä lähes 80 km.

Vakiona huippuvarustelu, metalliväri ja neliveto. Alk. 67 197 €

Vakiovarusteina mm:

TURVALLISUUS

• Safety Assistance

- törmäysvaroitin automaattisella täysjarrutuksella ja ohjausavulla

- jalankulkijan ja polkupyöräilijän havaitsemistoiminto täysjarrutuksella

- isojen eläinten havaitsemistoiminto

• Kaistallapitoavustin

• Tieltäsuistumissuoja

• Volvo Guard hälytin

• Volvo On Call turvallisuusominaisuudet

• WHIPS-piiskanheilahdussuoja etuistuimissa

SISUSTUS JA MUKAVUUS

• Google digitaaliset palvelut

• Driver Assistance

- mukautuva vakionopeudensäädin jonoavustimella

- puoliautonominen ohjausaputoiminto

• Sähkötoiminen lasinen panoraamakattoluukku

• Avaimeton ajo

• Sähkötoiminen takaluukku

• Polttoainetoiminen lämmitin ajastimella

• Lämmitettävät etuistuimet ja ohjauspyörä

• Lämmitettävä takaistuin (reunapaikat)

• Lämmitettävät tuulilasin pesusuuttimet

ULKOPUOLI

• LED-ajovalot ja -päiväajovalot “Thor’s Hammer”

• 18 tuuman alumiinivanteet

• Pysäköintitutka taakse

• Metalliväri Vapour Grey

Volvo XC60 Edition -mallisto alkaen (XC60 T6 AWD Long Range Core Edition aut): autoveroton hinta 64 650 €, autovero 1 946,50 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 67 196,50 €. EU-yhd. 1,0-1,1 l/100 km, CO2 23-24 g/km (WLTP). Kuvan auto Volvo XC60 T6 AWD Long Range Plus Dark Edition lisävarustein.

* Liikenne- ja viestintävirasto/Henkilöautojen ensirekisteröinnit 1-3/2023.

** Toimintamatka- ja kulutusarvot on tarkoitettu ensisijaisesti automallien väliseen vertailuun. Auton kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, keli- ja ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus.

Lähde: Taloustutkimus/Brändien arvostus 2022. Google on Google LLC:n tavaramerkki.

Lokomonkatu 25, Tampere, 03–2834 111 automyynti ark. 9–18, la 10–14

automyynti I huolto I varaosat I vauriokorjaamo KAYTTOAUTO.FI
88 km 77 km 87 km 86 km 68 km V60 | XC60 | S90 | V90
| XC90

Täyssähköauto

Volvo C40 Recharge. Saatavilla loppukesän ajoihin.

Uusi Volvo C40 Recharge -täyssähköauto. Alkaen 54.000 €.

C40 Recharge on Volvon ensimmäinen täysin sähköinen Crossover – ja samalla aito Volvo. Nautit hienostuneesta ajokokemuksesta ja Volvo Cars -sovelluksen etähallintamahdollisuudesta. Huolenpitopaketti kuuluu hintaan ja sisältää huollot, takuun, tiepalvelun; halutessasi voit hankkia myös edullisen Volvia- vakuutuksen ja kotilatauslaitteiston. Koeajettavana nelivetoinen Volvo C40 Recharge Twin.

4,7 s 507 km 100 % Google

0-100km/h toimintamatka* sähköllä ei sisällä nahkaa sisältyy (alustava) (alustava)

Uudet täyssähköautot myös

Volvo Car Yksityisleasingillä**.

Pyydä tarjous!

Huoleton Volvo Car Yksityisleasing sisältää mm. autoon liittyvät rahoituskustannukset, huollot, kesä- ja talvirenkaat vanteineen sekä katsastukset ja tiepalvelun.

Täyssähköauton hintaan sisältyy ***:

Takuu 3 vuotta / 100.000 km

Huollot 3 vuotta / 100.000 km

Akkutakuu 8 vuotta / 160.000 km

Volvia vakuutustarjous

sähköautoihin:

täyskasko 49 €/kk + liikennevakuutus alk. 21 €/kk.****

Volvo C40 Recharge -mallisto alkaen: autoveroton hinta 53.400 €, autovero 0 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 54.000 €. Ajoakun käyttökapasiteetti 67-78 kWh, toimintamatka 471-532 km, keskikulutus 16,5-17,9 kWh/100 km, CO2 0 g/km (WLTP).

*Toimintamatka- ja kulutusarvot on tarkoitettu ensisijaisesti automallien väliseen vertailuun. Auton kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, keli- ja ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus.

**Sopimus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen. Volvo Car Yksityisleasing on NF Fleet Oy:n yksityisleasingtuote.

*** Kilometrit / aika, kumpi ensin täyttyy

**** Volvia-täyskasko: Volvo C40 Recharge ja Volvo XC40 Recharge -täyssähköautoille kiinteään kuukausihintaan 49 euroa kolmen vuoden ajaksi. Saatavilla yksityis- ja yritysasiakkaiden yksityiskäyttöön rekisteröitäville autoille. Etu edellyttää Volvian liikennevakuutusta. Vakuutukset myöntää If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike, ja ne otetaan Ifin asiamiehenä toimivassa jälleenmyyjäliikkeessä.

Volvo -myyjäsi Käyttöautossa: Jere Blom, p. 040 7548 601 Ari Karjalainen, p. 0500 627 374 Stanislav Kostyuchenko, p. 044 5502 237 Vesa Lehtiö, p. 050 5215 237 Juuso Lintukangas, p. 044 5501 529 Teemu Luoma, p. 050 4015 473 Henrik Raisio, p. 040 9359 929

URJALAN YRITTÄJÄT

APUKUSKIN PAIKALTA YRITTÄJIKSI – PERHEYRITYKSEN SUURIN TYÖINTOILIJA ON SEITSEMÄNVUOTIAS PAAVO

Kuljetus Leppälät on yli 60-vuotias perheyritys Urjalasta. Kuljetuksia tehdään aina Viroa ja Pohjoismaita myöten. Seitsemänvuotias Paavo Leppälä on myös innokkaana mukana yrityksen arjessa. Kesken haastattelun Paavo tokaisee: – Minä lähden kaatamaan nyt puita. Yhdessä hujauksessa Paavolla on työhanskat kädessä ja hän painelee sahan kanssa halkopaikkaa kohti.

Janne-isä ja Mika-setä katsovat Paavon määrätietoista askelta ja toteavat, että kyllä se yrittäjyys taitaa verissä kulkea.

Herätys kukonlaulun aikaan

Leppälöiden aamut alkavat aikaisin. – Paavo on meistä kaikista suurin työhullu.

Aamuisin on päästävä isän mukana keikalle. Maalaamosiirrot ovat usein noin tunnin hommia, niin siitä ehtii hyvin vielä kouluunkin, Paavon pappa ja omalta isältään yrityksen perinyt Hannu Leppälä kertoo.

Vasta koulutiensä aloittanut

Paavo on ollut kiinnostunut yrityksen touhuista pienestä pitäen, kuten Janne ja Mika aikoinaan.

Aamukuljetusten lisäksi Paavo siivoilee hallilla usein, kun hänellä on vapaa-aikaa.

– Olen tienannut jo sata euroa, Paavo kertoo. Kaikki on mennyt säästöön.

Perheyrityksessä työskennellään jo kolmannessa polvessa. Janne Leppälän ja hänen veljensä Mika Leppälän tie kuljetusalan yrittäjiksi on alkanut apukuskin paikalta. Perheyrityksen toiminnassa on mukana myös Hannun vaimo Maija Leppälä. Hän hoitaa yrityksen hallinnollista puolta. Lisäksi perheeseen kuuluu Jannen ja Mikan isosisko Minna. Oman väen lisäksi tiimissä työskentelee kaksi ammattitaitoista kuljettajaa.

Autoilu on elämäntapa

Erikoismittaisiin kuljetuksiin erikoistunut Kuljetus Leppälät ajaa Suomen lisäksi viikoittain Virossa sekä jonkin verran Ruotsissa ja Norjassa.

Kotimaan liikenteessä on myös yksi säiliöauto. Jannen mieleenpainuvin työmuisto löytyy Norjasta. Kolmekymmenmetrisiä nosturipalkkeja kuljetettiin

poliisisaattueessa. Siniset vilkut tehoavat keltaisia paremmin, ja matkan turvaamiseksi muiden huomion herättäminen on tärkeää kapeilla vuoristoteillä.

Tiemaksut ovat käytössä muualla, joten miksi niitä ei saada käyttöön myös meillä?

Myös Hannu ja Mika ajavat tarpeen mukaan missä milloinkin. Hannun mieleen ovat erityisesti pohjoisen ajot, joissa minuuttiaikataulut eivät päde, vaan riittää, että matkalta soittaa, mihin aikaan on suurinpiirtein paikalla. Kysyttäessä ovatko isä ja pojat ottaneet ilon irti ulkomaanreissuilla ja nauttineet esimerkiksi luonnon helmassa olemisesta, Hannu kertoo, että kyllä hän juuri hiljattain autossa yöpyessään laittoi herätyskellon pois päältä ja nousi

Lauantai 6. touko kuuta 2023 20

Kesä on tulossa.

Varmista, että pysyt viileänä.

Jos nautit raikkaasta, jäähdyttävästä ilmasta kesähelteillä ja huuruttomista ikkunoista viileänkosteilla keleillä, kannattaa auton ilmastointilaite huoltaa säännöllisesti

Vaikka ilmastointi löytyy jo käytännössä kaikista uusista autoista, ei ilmastointihuolto silti kuulu huoltoohjelmaan, vaan siitä huolehtiminen on auton omistajan vastuulla. Älä siis anna ilmastointilaitteen pettää pahimpaan kesäpaahteeseen, vaan tilaa ilmastointihuolto ajoissa!

Ilmastointihuoltoon sisältyy:

• Ilmastointijärjestelmän

toimivuuden tarkastus

• Ilmastointilaitteen osien tarkastus

• Kylmäaineen täyttö

Soita ja kysy lisää: 0400 589 254

ylös vasta kuudelta, vaikka työajon olisi saanut aloittaa jo aamukolmelta. Miehiä hymyilyttää. Yrittäjyys ja liikkeessä pysyminen on heille elämäntapa.

Tiemaksuilla apuja Suomen maanteiden kuntoon

Kuljetus Leppälät kuljettaa Suomessa kaikkialle, missä on teollisuutta. Mukavimmat ajoreitit löytyvät ehkä kuitenkin Ruotsista. Syynä ovat erot teiden kunnossapidossa.

– Ruotsihan on ihan karannut Suomen teiden kunnossapidossa, Hannu sanoo.

Tiethän ovat pohjoisessa kapeampia, mutta paljon paremmin hoidettuja, Mika täydentää.

Tilanteen korjaamiseksi Hannu ehdottaa jo kauan suunniteltujen tiemaksujen käyttöönottoa.

– Meille tulee jatkuvasti kuljetuksia ja raskasta kalustoa ulkomailta, jotka käyttävät tieverkostoa, mutta eivät käytä juurikaan palveluja ja jätä Suomeen rahaa. Tiemaksut ovat käytössä muualla, joten miksi niitä ei saada käyttöön myös meillä, Hannu kysyy. Mika ja Janne nyökyttelevät.

– Se on totta, Virossa ja Ruotsissa tiemaksu on kaksitoista euroa vuorokaudelta.

Tänä päivänä maksaminen onnistuu helposti esimerkiksi älylaitteella, Janne komppaa.

teksti: ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA

kuvat: EIJA RANUA & KULJETUS LEPPÄLÄT OMA ARKISTO

LIITY JÄSENEKSI!

HELPOSTI NETISSÄ!

YRITTAJAT.FI/LIITY

Meiltä ammattitaidolla myös automaattivaihteiston koneellinen öljynvaihto huuhtelemalla!

AVATTU UUSI AUTOHUOLTO

660 m2 ja 6 asentajaa palvelevat ripeästi sekä kilpailukykyiseen hintaan. Kaikki huollot ja korjaukset henkilö- ja pakettiautoihin.

Esimerkiksi ilmastointihuoltoon pääsee ilman ajanvarausta. Tervetuloa!

www.autohuolto.com

010 299 6555 ja autopajat@autohuolto.com

Katsastajankatu 1 37150 Nokia (ent. Nokian A-katsastus)

KAPPALETAVARA-, KONE- JA ERIKOISKULJETUKSET

Porintie Rounionkatu Rounionkatu Heikinpolventie 8 Auto-Suhon Ilka ntie Öljy tie Öl jyti e Katsastajankatu 1 (e Katsastus) ABC Kolmenkulma Kolmenkulman liikenneympyrä Kankaantaankatu 23K Au ohuolto.com
Elovainiontie 15, 33470 YLÖJÄRVI Palveleva autokorjaamo Ylöjärven Elovainiolla

KANGASALAN YRITTÄJÄT

YKSINYRITTÄJÄ

HAASTEISTA HUOLIMATTA INTOHIMO

OMAA TYÖTÄ KOHTAAN SAA JATKAMAAN

Vaatekauppiaan ura oli teini-ikäisen Anne Palosen haave. Nykyisin verkkokauppana palveleva

Amada Store syntyi yrittäjän halusta tuoda suomalaisille markkinoille erilaisia, suurten muotiketjujen valikoimasta poikkeavia, vaatteita ja asusteita. Viime vuodet ovat kuitenkin koetelleet pienyrittäjää.

anne Palonen on aina ollut kiinnostunut vaatteista. Erityisesti asukokonaisuuksien rakentaminen ja värien yhdistely ovat kiehtoneet häntä. Pukeutumisessa Annelle on ollut tärkeää erottua ja rakentaa omanlaisensa tyyli.

– Olen tilannut vaatteita ulkomailta todella paljon, ja siitä sitten lähti ajatus, että miksi en voisi tuoda sellaisia muutamia pieniä eriä erikoisempia tuotteita muille myytäväksi, hän sanoo.

Yrityksen perustaminen vaatii rohkeutta

Perustaessaan Amada Storea Annella ei ollut aikaisempaa kokemusta vaatealalta, eikä sen puoleen yrittäjyydestäkään. Anne lähti opiskelemaan yrittäjän ammattitutkintoa TREDUun. Samalla kurssilla oli sekä tulevia yrittäjiä, että pidempään yrittäjänä olleita.

– Minusta tuntuu, että kumpikin ryhmä sai toiselta todella paljon; oli sekä uudenlaisia ideoita, että kokemuksen tuomaa meininkiä. Tutkinnon aikana vahvistui päätös, että lähden nyt testaamaan tätä, hän sanoo.

Tutkinnon loppupuolella Annen elämä oli todella hektistä. Ilta- ja monimuotona käytyjen opintojen lisäksi hän oli yhä päivätöissä ja pienen lapsen äiti. Lisäksi hän odotti perheen toista lasta ja oli viimeisillään raskaana. – Karkeasti viikko toisen synnytyksen jälkeen, minulla oli tutkintotilaisuus. Siinä kohtaa jännitti mennä esittelemään omaa yritysideaa yleisölle. Ajattelin kuitenkin, että olen tullut näin pitkälle tämän asian kanssa, y-tunnus ja idea ovat valmiina, joten lähdetään kokeilemaan ja katsomaan, mitä tästä tulee.

Ovelta ovelle Manchesterissä

Vaatealan kovan kilpailun vuoksi Anne ei saanut yritykselleen ulkopuolista rahoitusta. Elokuussa

2017 hän laittoi rahansa kiinni yritykseen ja varasi lennot Manchesteriin.

– Tiesin, missä oli tukkurykelmä ja lähdin kulkemaan siellä ovelta ovelle ne muutamat lantit taskussa. Siellä oli aivan ihania tukkureita. Katsoimme yhdessä, mitä yhteen laatikkoon mahtuu, ja paljonko sen lähettäminen Suomeen maksoi. Sitten kuljin siellä pitkin poikin ja vein aina tuotteita niihin laatikoihin. Pari päivää jatkoin aamusta iltaan, ja sitten äkkiä takaisin kotiin lasten kanssa, laatikot tulivat perässä, Anne kertoo.

Muutaman vuoden takainen Brexit muutti yrityksen hankintakanavia. Nykyisin tuontivaatteet ovat pääasiassa Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. Erät ovat pieniä, kuten yrityksen alkuaikoina. Käytännössä se tarkoittaa yleensä kuutta kappaletta kutakin tuotetta.

Yrittäjyys on mahdollistanut Annelle myös oman malliston toteuttamisen. Siitä hän on erityisen ylpeä. Amada Basics ja Amada Basics Sleep -mallistojen vaatteet valmistetaan Suomessa.

– Viime vuonna lanseerattu oma mallisto on minulle suurin saavutukseni tähän mennessä. Pyrin valitsemaan mahdollisimman laadukkaita ja kestäviä materiaaleja. Haluan, että vaatteiden mallit olisivat ajattomia ja ne kestäisivät käytössä pitkään, Anne sanoo.

Korona-ajan vaikeudet koettelevat yhä

Viime vuodet ovat koetelleet Anne Palosta yrittäjänä. Budjetti on ollut tiukka ja Annen mukaan eteenpäin mennään räpiköiden. Ajat ovat vaikeat etenkin yritykselle, jonka tuotteet eivät ole arjessa välttämättömiä – Viimeisen parin vuoden aikana minulta on mennyt liiketila alta ja olen joutunut irtisanomaan työntekijän, jonka olin ehtinyt saada. Erät ovat palautuneet pieniin ja haasteita

on todella paljon. Haluan olla rehellinen, mutten jäädä voivottelemaan, Anne sanoo.

Yrittäjäjärjestöön Anne on kuulunut yrityksen alkuajoista asti, ja hän on hyödyntänyt jäsenpalveluihin kuuluvaa lakineuvontaa. Pirkanmaan Yrittäjien tekemässä edunvalvontatyössä hän toivoo, että päättäjiä heräteltäisiin huomioimaan pienten yrittäjien ja erityisesti erilaisten tukien väliinputoajien ahdinko. – Lähinnä toivoisin, että meitä pieniäkin huomioitaisiin edes jollain tavoin päätöksenteossa, varsinkin meitä, joilla on asiat menneet solmuun viime vuosina.

Intohimo saa jatkamaan

Tällä hetkellä Anne Palonen käyttää muutamien pienyrittäjien palveluja, kuten ompelijaa, valokuvaajaa sekä mallia. – Minulle tärkeintä on saada työllistää itseni ja unelmani olisi pystyä palkkaamaan myös muutama työntekijä lisäksi. Haluaisin myös pitää nämä sidosryhmät, joiden kanssa teen yhteistyötä, hän sanoo.

Kun Annelta kysyy, mikä saa hänet jatkamaan yrittäjänä, hän kertoo nykyisen työn olevan hänelle intohimo.

– Välillä en edes tiedä, miksi olen edelleen tässä. Sitten taas tämä on minulle niin vahva intohimo ja minulla on niin palava halu tehdä tätä, että olen valmis ottamaan vastaan myös ne vaikeat asiat, mitä tähän liittyy. Samalla koen, että yrittäjyys antaa minulle paljon. Se luo vapautta ja mahdollisuuksia. Vaikka välillä on ollut ihan järjettömän vaikeaa, varsinkin viime vuosina, ja epätoivon hetkiä on koettu, nautin siitä, että saan toteuttaa itseäni ja tehdä tätä täydestä sydämestä, Anne kertoo.

teksti: ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA

kuvat: ANNE PALONEN & ANTTI VÄHÄ PHOTOGRAPHY

Lauantai 6. touko kuuta 2023 22

AU T O KO R JA A M O

M

Ohutlevytuotantoa jo vuodesta 1975!

Saat kauttamme laserleikkeet särmättynä, hitsattuna ja pintakäsiteltynä.

Meidän kautta saat myös rakennusten peltilistat!

Kysy tarjousta tarvitsemillesi tuotteille!

Aakkulantie 50 ■ 36200 Kangasala levynelio@levynelio.fi ■ www.levynelio.fi

Vä n t t i n e n O y

Aarporankatu 12 33840 TAMPER E

Puh. (03) 214 2270 huolto@mvant tinen.fi

ARVE L A

Taloushallinnon kumppanisi

Bisnode 2022

AUTON PUHDISTUKSEN

www.tilimanager.fi

auriokorjauksen ajaksisijaisauto0€
Tampere • Kangasala • Pirkkala
.
ww w. m v a n t t i n e n .
si
ja
ilausliikenne
.
@ ar vela.pp.fi Bussit
0
339 862 Tak sit
4
Viinikankatu 49 Puh. 0207 929 820 tampere @ kl-varaosat.fi
Tak
-
t
A
ari
0 4
0
0
0 560 0 0 62
EDELLÄKÄVIJÄNÄ LIKI 30 VUOTTA! NYT MYÖS VERKKOKAUPPANA! Tilaa postitse tai nouda! Noudot Tampereen varastoltamme Keskuojankatu 5, 33900 Tampere. www.tampereenpesuainepalvelu.fi toimisto@tampereenpesuainepalvelu.fi puh. 042 466 221 TAMPERELAINEN PERHEYRITYS Henkilö- tai pakettiauton määräaikaiskatsastus päästömittauksineen 60 € Pirkanmaan Yrittäjät r.y. jäsen (norm. 76€) Sellukatu 28 (Lielahti) Puh. 010 3222 710 Avoinna ma–to 9–17, pe 8–16 ja la 9–14 www.kymppikatsastus.fi YRITTÄJIEN JÄSENKORTILLA SEURAAVAT LEHDET 17.6. kesälehti, viihde & hyvinvointi 19.8. Yrittäjän rahoitus, verotus & juridiikka 30.9 Logistiikka & liikenne 11.11. Rakentaminen 16.12. Joululehti, markkinointi & myynti MEDIAMYYNTI Mediatoimisto Dorimedia o y inkeri Valtonen p. 040 717 8614 Erja Joentausta p. 050 374 9444 timo Hyvönen p. 050 468 2290 etunimi.sukunimi@dorimedia.fi

Maahantuonti ja myynti:

0207 639 770 • myynti@tarvikekulma.fi • tarvikekulma.fi

Mäkelänkankaantie 2 49490 NEUVOTON 05-343 5666 (24 h) info@hamre.fi www.hamre.fi

LUKIJAKILPAILU

FINNKINON LEFFALIPUT

Pirkanmaan Yrittäjälehden lukijakilpailussa sinun tehtäväsi on löytää Ykä Yrittäjä -hahmo, joka on sijoitettu tämän lehden ilmoitukseen.

Täytä kuponki ja postita se Pirkanmaan Yrittäjien toimistoon 7.6.2023 mennessä. Voit myös vastata internetissä osoitteessa www.py-lehti.fi

Kilpailun voitti edeltävällä kerralla

EIJA ALTONEN

Tällä kerralla voittajalle on tiedossa Finnkinon leffaliput.

Maaliskuun

oikea vastaus oli:

Sivu 11 – Radio Sun

Ykä löytyi sivu/ilmoitus

Lehden paras artikkeli

oma aihetoiveeni lehteen

nimi:

sähköposti:

puhelinnumero:

Pirkanmaan Yrittäjät ry Laukontori, Kehräsaari B 33200 Tampere

Avominnellä hoitoa myös Costa del Solissa SEKÄ LÄHEISILLE Tilaa meiltä työelämän päihdekoulutus KIRJAMME VIIMEINEN PISARA –toipumisen avaimet. Myös äänikirjana! Voit käydä avohoidossa myös iltaisin päivätyön ohella. postimerkki

LAKINEUVO teksti: OTTO SANTALA, juristi, KTM

Olemme perustamassa osakeyhtiötä ja käymme keskustelua tulevan yhtiön nimeämisestä. Mitä meidän tulee huomioida yhtiön nimen valinnassa? Onko nimen valitsemiselle asetettu joitain ehtoja, ja mitä voimme tehdä, jos joku muu alkaa käyttämään yhtiömme nimeä?

toiminimellä tarkoitetaan nimeä, jota elinkeinonharjoittaja käyttää toiminnassaan. Osakeyhtiön toiminimi on yksi sen tärkeimmistä tunnusmerkeistä, joka ilmaisee yhtiön olemassaolon ja erottaa sen muista yhtiöistä sekä kilpailijoista. Toiminimen valintaa, käyttöä sekä yksinoikeutta säännellään toiminimilaissa.

Mitä selvitettävä ennen toiminimen valintaa?

Toiminimeä valitessa on tärkeää muistaa, että nimi ei saa olla ristiriidassa muiden toiminimien kanssa tai loukata toisen henkilön nimeä tai brändiä. Toiminimessä ei saa myöskään käyttää nimeä, joka voisi johtaa kuluttajia harhaan yhtiön toiminnasta tai palveluista. Toiminimeksi kannattaakin valita nimi, joka erottuu muista samalla toimialalla toimivista yrityksistä kekseliäisyydellään eikä sitä pidetä hyvän tavan vastaisena. Osakeyhtiön perustamisasiakirjat lähetetään Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) rekisteröitäväksi. Samalla PRH saa tiedon ehdotuksesta perustettavan osakeyhtiön toiminimeksi. Osana rekisteröintimenettelyä PRH tarkistaa, että haettu toiminimi ei loukkaa aiemmin rekisteröityä toiminimeä tai tavaramerkkiä. Nimitutkimuksessaan

PRH arvioi toiminimen yksilöitävyyttä, erottuvuutta ja sekoitettavuutta. PRH hyödyntää nimivertailussa muun muassa kauppa- ja tavaramerkkirekisterissä olevia tietoja

Ennen toiminimen rekisteröimistä PRH:ssa hakijan kannattaa jo alustavasti kartoittaa nimen uutuutta ja mahdollisia rekisteröintiesteitä kaupparekisteristä sekä tavaramerkkirekisteristä. Oman selvitystyön tekeminen kannattaa, jotta yhtiön perustaminen ei viivästy jo rekisteröidyn toiminimen ilmoittamisella. Vasta rekisteröimisellä hakija saa yksinoikeuden toiminimeensä. Logoja, asiakastuotteita tai firman tekstiilejä ei kannatakaan tilata ennen kuin hakijalla on lopullinen varmuus toiminimen hyväksyttävyydestä.

Reagointikeinot toiminimen

loukkauksiin

Lähtökohtaisesti PRH:n ei tulisi hyväksyä toiminimiä, jotka ovat sekoitettavissa jo olemassa oleviin toiminimiin. Käytännön elämässä syntyy kuitenkin tilanteita, joissa samoilla tai samankaltaisilla toimialoilla olevilla yhtiöllä on toiminimet, jotka ovat sekoitettavissa keskenään.

Loukkauksen kokeneen elinkeinonharjoittajan on oltava tilanteessa aktiivinen, koska PRH ei

visesti toiminimien käyttöä. Ensisijaisesti elinkeinonharjoittajan kannattaa olla toiminimen loukkauksesta yhteydessä suoraan loukkaajaan. Useimmiten osapuolet pääsevät asioista keskenään sopuun joko määrittelemällä selkeät rajat yhtiöidensä toimialoille tai toiminimenvaihdoksilla. Mikäli keskinäiset neuvottelut eivät tuota toivottua tulosta, loukkauksen kokenut elinkeinonharjoittaja voi hakea toiminimen käytön kieltävää tuomiota markkinaoikeudesta. Tuomioistuin voi kanteen johdosta kumota rekisteröinnin ja määrätä loukanneen osapuolen maksamaan hyvitystä loukatulle. Jos tuomioistuin kumoaa toiminimen rekisteröinnin, PRH poistaa sen kaupparekisteristä. Lue lisää Yrittäjien maksuttomasta lakineuvonnasta sekä muista neuvontapalveluista www.yrittajat.fi

Asianajotoimistoja

Asianajotoimisto ACTAS Oy

Väinölänkatu 1, 33100 TAMPERE

Ideaparkinkatu 4, 37570 LEMPÄÄLÄ

Puistokatu 16 A, 38200 SASTAMALA

Tietotie 1 B 143/3, 37600 VALKEAKOSKI puh. 010 548 6060, info@actas.fi www.actas.fi

Mika Allén*, Antti Malinen*, Risto Tuori*, Emmi Kalliosalo

Asianajotoimisto Jari Hytti

Aleksis Kiven katu 10 E, 33210 Tampere puh. (03) 273 0145 www.jarihytti.fi etunimi.sukunimi@jarihytti.fi

Jari Hytti*, Eija Heikkilä-Pimiä*, Avustava lakimies Tomi Leino, Assistentti Kati Haapanen

Painopistealue: PK-yritykset

Asianajotoimisto

Mika Ala-Uotila Oy

Kelloportinkatu 1, TAMPERE

Pirkkalaistori 4 A, NOKIA

puh. (03) 3421 110 www.nokialaw.fi

Asianajotoimisto Alfa Oy

Hämeenkatu 20 A, 6. krs 33200 TAMPERE puh. 03 3142 9000 alfalaw.com etunimi.sukunimi@alfalaw.com

Peter Rasmussen*, Tiina Koskinen-Tammi*, Leena Laurila*, Otto Santala

Asianajotoimisto Merkurius Oy

Keskustori 5, 33100 TAMPERE

puh. 050 571 7327

www.merkuriuslaw.fi etunimi.sukunimi@merkuriuslaw.fi

Lassi Kettula*, Jussi Lampinen*, Heli Piksilä-Rantanen*, Kirsi-Marja Salokangas*, Tomi Kauppinen*, Tommi Härmä*, Ida Koskinen*, Lasse Parkkamäki*, Merete Lehto, Lotta Lampinen, Milla Kuunila

Asianajotoimisto

Tammer-Juristit Oy

puh. 010 346 6640

www.tammer-juristit.fi

Janne Nuutinen*, Sari Honkalampi* etunimi.sukunimi@tammer-juristit.fi

Asianajotoimisto Facta Oy

Tuomiokirkonkatu 15 A 8, 33100 Tampere p. (03) 230 3000 etunimi.sukunimi@asianajofacta.fi www.asianajofacta.fi

Ilkka Syrjänen*, Heikki Dunder*, Pertti Dunder*, Jaakko Dunder*, Jouko Juntunen*, Julia Saraste* Olli Teivaala, Heikki Lehtinen

Asianajotoimisto Tempo Oy

Hämeenkatu 15 B, 33100 TAMPERE puh. (03) 3123 5100, fax 3123 5121 www.tempolaw.fi etunimi.sukunimi@tempolaw.fi

Janne Vuorilahti*, Jarkko Lehtokannas*, Hanna Räihä-Mäntyharju*, Teija Saraste*, Tapio Pihlaja*, Iiris Härmä, Eemeli Vilpponen, Kristina Holmqvist

Lexia Asianajotoimisto Technopolis Yliopistonrinne

Kalevantie 2, 33100 TAMPERE

puh. 03 260 2000 lexia.fi

Asianajotoimisto Hilkka Tuori Oy

Näsilinnankatu 27 C, 33200 Tampere puh. 050 555 5612, 040 587 1510 hilkka@tuori.fi, www.tuori.fi Hilkka Tuori*, Eveliina Kunvik*, Sini Ruusila, Laura Lehesvuori.

Painopistealueet: perhe- ja perintöoikeus.

Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy Hämeenkatu 18 a 10-1

33200 TAMPERE

puh. 020 749 8190

www.lindblad.fi tampere@lindblad.fi

Markku Lindblad*, Minna Ravi*

*Asianajajat

Asianajotoimisto Veneskoski Oy

Tuomiokirkonkatu 34 A, 33100 Tampere puh. (03) 213 2903, (03) 213 2973 www.veneskoski.com

toimisto@veneskoski.com

Juho Siitari*, Kimmo Lahtinen*, Jenna Barrow*, Anna-Katariina Loukola*, Jorma Putkonen: asiantuntija, kiinteistöasiat

Eversheds Asianajotoimisto Oy

Kauppakatu 7, 33200 TAMPERE puh. 010 684 1500 www.eversheds.fi

Antti Husa*, Timo Jarmas*, Vesa Turkki*, Harri Tolppanen*, Jukka Reilin*, Terhi Holkeri*, Tiina Koivisto*, Sinikka Turkki*, Lavinia Husa*, Sanna Soukko*, Alexiina Ahonkivi*, Aapo Tapio

Onko tässä ilmoitustila sinun yrityksellesi? Ota yhteyttä lehden mediamyyntiin!

200 UUTTA YRITYSTÄ VUONNA 2022

Taloustutkimuksen yritysjohtajille teettämän Kuntien imago 2022 -tutkimuksen mukaan Nokia on Pirkanmaalla Tampereen kanssa kärkikaksikossa ja koko maan mittakaavassa 6. paras. Nokia on johdonmukaisesti kehittynyt yrittäjämyönteisyydessä, elinvoimaisuuden vahvistamisessa sekä logistisissa yhteyksissä.

SEITSEMÄNNEKSI SUOSITELLUIN PAIKKA YRITTÄÄ

Suositteluindeksissä yrittäjien halukkuus suositella Nokiaa yrityspaikkana on sijalla 7. Yrittäjille tarjotaan aktiivista toimintaa ja verkostoitumista, muun muassa Yrittäjän päivän etkoilla sekä Taste of Nokia -ravintolatapahtumien kaltaisissa alan yrittäjien yhteistapahtumissa.

YRITTÄJÄN TUKIPALVELU ON APUNASI VAIKEINA AIKOINA. arkisin klo 9–16: p. 03 251 6513

SEURAAVAN

YRITYSTONTTEJA MENESTYVÄSSÄ YRITYSKAUPUNGISSA

Vuonna 2022 Nokian kaupunki voitti yhdessä yrittäjäyhdistysten ja yrittäjien kanssa Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailun. Suomen Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä Nokia saavutti Pirkanmaan 1. sijan ja valtakunnan 8. sijan keskikokoisten kuntien sarjassa. Vapaat yritystontit ja toimitilat tarjoavat lisää tilaa onnistumisille.

LEHDEN ERIKOISMAINOSPAIKAT!

JUHANNUSTERVEHDYKSET

1/8 sivun mainospaikka 450 € + alv KESÄN

TAPAHTUMAKOONTI

Ilmoita oma kesätapahtuma hintaan 190€ + alv.

Ilmoitusvaraukset ja tiedustelut 7.6. mennessä

Inkeri Valtonen p. 040 717 8614

Erja Joentausta p. 050 374 9444

Timo Hyvönen p. 050 468 2290 etunimi.sukunimi@dorimedia.fi

17.6.

#BUSINESSNOKIA YLI 2 000 YRITYSTÄ JOPA 12 000 TYÖPAIKKAA YLI 35 000 ASUKASTA BUSINESSNOKIA.FI
businessnokia.fi nokiankaupunki.fi
Lisätietoja toimitiloista ja tonteista: Tiina Laakkonen, elinkeinojohtaja 044 486 0918, tiina.laakkonen@nokiankaupunki.fi
www.asfalttirakennus.fi Tuomo Taskinen 0400 636 455 Teemu Taskinen 040 063 6114 - A - ja r r u l u va t - D - j a DB - p i i r t u r i l u va t - Va r ao s a t - M o val u b e - r as va r i t - H y d r au li i k k al e t k u t j a - li i t t i m e t - Q 8 - j a 7 7- ö l j y t - Ilmastointihuollot R134A ja R1234yf -aineilla R AS K A A N K A L U S T O N H U O L L O T J A K A I K K I R AS K A A N K A L U S T O N K A T S A S T US P A L V E L U T
Seuraava Pirkanmaan Yrittäjä-lehti ilmestyy
LEHDEN TEEMANA KESÄLEHTI, VIIHDE & HYVINVOINTI

KANSANEDUSTAJILLE TIETOA YRITTÄJÄN ARJESTA

NIMIKKOYRITTÄJÄTOIMINNAN KAUTTA

Pirkanmaan Yrittäjät tukee kansanedustajien työtä nimeämällä jokaiselle pirkanmaalaiselle kansanedustajalle henkilökohtaisen nimikkoyrittäjän. Nimikkoyrittäjä toimii kansanedustajan luotettavana yhteyshenkilönä yrittäjyyteen liittyvissä teemoissa koko edustuskauden ajan. Nimikkoyrittäjätoiminta on tärkeä osa Yrittäjien vaikuttamistyön kokonaisuutta.

Nimikkoyrittäjä välittää päätöksenteon tueksi tietoa yrittäjän arjesta Nimikkoyrittäjätoiminnan tavoitteena on tarjota matalan kynnyksen kanava kansanedustajan ja pirkanmaalaisten yrittäjien välille. Yrittäjät ovat kansanedustajien tukena yrittäjyyteen liittyvien päätösten valmistelussa ja pitävät kansanedustajat ajan tasalla Pirkanmaan Yrittäjien edunvalvontatavoitteista sekä muista ajankohtaisista teemoista. Parhaimmillaan nimikkoyrittäjä ja kansanedustaja tapaavat kuukausittain ja parin välille muodostuu tiivis, kumpaakin osapuolta hyödyttävä side.

Yhteistyöllä asioita eteenpäin

Edellisellä vaalikaudella nimikkoyrittäjänä toimineella Suomen Lakitilitoimistot Oy:n toimitusjohtaja Jari Tuomisella on ainoastaan positiivista kerrottavaa omasta nimikkoyrittäjäpolustaan.

Tuominen toimi 1,5 vuoden ajan kansanedustaja Jari Kinnusen (kok) vastinparina, ja tänä aikana he ehtivät kiertää yli 40:ssä Pirkanmaan yrityksessä keskustelemassa yrittäjille ja eri toimialoille ajankohtaisista asioista.

– Teimme monipuolista yhteistyötä Pirkanmaan elinvoimaisuuden kehittämisen näkökulmasta, Tuominen summaa nimikkoyrittäjätoimintaa.

Tuominen löysi Kinnusen kanssa nopeasti yhteisen sävelen, mutta aina toiminnan ei tarvitse olla näin tiivistä. – Tärkeintä on päästä viestimään yrittäjyyden merkityksestä suoraan kansanedustajalle, Tuominen muistuttaa.

täjien haku. Haemme nimikkoyrittäjiä eri toimialoilta ja eri puolilta Pirkanmaata. Nimikkoyrittäjänä toimimisen edellytyksenä on Pirkanmaan yrittäjien jäsenyys ja kiinnostus toimintaa kohtaan. Toivomme yrittäjien lähtökohtaisesti sitoutuvan toimintaan koko nelivuotisen vaalikauden ajaksi. Nimikkoyrittäjät kerryttävät toiminnan myötä kokemusta vaikuttamistyöstä ja pääsevät tutustumaan monipuolisesti sekä Pirkanmaan elinkeinoelämään että myöskansanedustajien toimintaan ja vaikuttamismahdollisuuksiin.

Myös Käännöstoimisto Maguksen toiminnasta vastaava Mirka Lahti on toiminut nimikkoyrittäjänä. Lahti ja kansanedustaja Pia Viitanen (sd) ovat Tuomisen ja Kinnusen tapaan tutustuneet yrittäjien arkeen muutamien yhteisten yritysvierailujen kautta. Lahti ja Viitanen ovat myös käyneet yhdessä keskusteluja yrittäjille tärkeistä teemoista.

– YEL-keskustelun aikana olimme yhteydessä, Lahti nostaa esimerkkinä. Lahti onkin yllättynyt positiivisesti Viitasen kiinnostuksesta yrittäjyyttä sekä yhteisiä keskusteluja kohtaan.

Nyt etsitään uusia nimikkoyrittäjiä

Uusien kansanedustajien valinnan myötä aukeaa myös Pirkanmaan Yrittäjillä uusien nimikkoyrit-

Perehdytämme jokaisen nimikkoyrittäjän tehtävään ja olemme tukena koko nimikkoyrittäjäkauden ajan. Haku on auki toukokuun alkupuoliskon ajan. Lue lisää toiminnasta ja hausta nettisivuiltamme.

Lisätietoja toiminnasta antaa myös elinkeinoasioiden asiantuntija Elina Purho elina.purho@yrittajat.fi, p. +358 50 464 0388.

teksti: ELINA PURHO kuva: EIJA RANUA

Lauantai 6. touko kuuta 2023 27
VAIKUTTAMINEN
Haemme nimikkoyrittäjiä eri toimialoilta ja eri puolilta Pirkanmaata.

VAMMALAN YRITTÄJÄT

VAIKUTTAMINEN

TYRVÄÄN VÖRKKI ON SASTAMALAN KAUPUNGIN JA VAMMALAN YRITTÄJIEN YHTEINEN HANKE YRITTÄJYYDEN ETEEN

Vain korttelin päässä Sastamalan keskustasta sijaitsee erityisesti pienyrittäjien ja etätyöläisten tarpeisiin kehitetty tila, Tyrvään Vörkki. Toiminnasta vastaa Vammalan Yrittäjät.

Yksimielisellä päätöksellä

– Sastamalan kaupunki otti meihin yhteyttä vuoden 2021 loppupuolella ja kyseli, olisiko kiinnostusta lähteä kehittämään tällaista tilaa, Vammalan Yrittäjien puheenjohtaja Sampo Satimus sanoo.

– Visioimme ja suunnittelimme tätä, ja samaan aikaan kaupungilla oli Buusti-hanke, jonka yhtenä tavoitteena oli hub-työtila, Vammalan Yrittäjien varapuheenjohtaja Mika Valtonen kertoo.

Vammalan Yrittäjien hallitus päätti yksimielisesti lähteä edistämään hanketta sen riskeistä huolimatta.

– Päätös oli helppo, koska tästä tilasta on alueen yrityselämälle niin paljon hyötyä. Ajatuksena oli, että me laitamme homman käyntiin ja osoitamme, että tämä toimii, ja tulevaisuudessa toiminta voidaan siirtää jollekin yrittäjälle, Mika sanoo.

Sastamalan uutta elinvoimalupausta on valmisteltu viiden yhdistyksen yhteistyöllä.

Riski on kannattanut. Neuvottelutilalla on kovasti kysyntää, ja kuukausijäsenyydet ovat kasvussa. – Tämä on tällä alueella uudenlaista liiketoimintaa, ja monet ovat yllättyneet kuukausijäsenyyden edullisuudesta, Sampo kertoo.

Aktiivista edunvalvontaa

Vammala on ollut asukaslukuun nähden yrittäjä-

voittoisuudessa Suomen kärkeä. Lukujen taustalla on pienten yritysten suuri määrä. Tyrvään Vörkki on siis perustettu todelliseen tarpeeseen. Hanke on ainoastaan yksi osoitus kaupungin ja alueella toi mivien Yrittäjäyhdistysten tiiviistä yhteistyöstä.

Vammalan Yrittäjien lisäksi Sastamalassa vaikuttavat Kiikoisten, Mouhijärven, Äetsän ja Suodenniemen paikallisyhdistykset. Viiden yhdistyksen yhteistyöllä on valmisteltu Sastamalan uutta elinvoimalupausta, josta äänestetään toukokuun valtuuston kokouksessa.

– Kuntayhteistyö toimii erinomaisen hyvin, Mika vahvistaa.

Verkostoitumistilaisuuksia ja yleisötapahtumia

Edunvalvonnan lisäksi Vammalan Yrittäjät tarjoaa verkostoitumismahdollisuuksia. – Järjestämme esimerkiksi aamiaistilaisuuksia täällä Vörkissä ja lisäksi meillä on tulossa after work -tapahtumia, Sampo kertoo. Vammalan Yrittäjien sihteeri Anja Hanhijärvi on juuri saapunut Tyrvään Vörkkiin ja liittyy mukaan keskusteluun.

– Verkostoituminen oli minulle, kuten varmasti monelle muulle pienyrittäjälle, tärkein syy lähteä

mukaan. Yksinyrittäjänä siihen kuuluu myös mahdollisuus vaihtaa vapaalle samanhenkisessä porukassa, Anja sanoo.

Vammalan Yrittäjät ovat mukana järjestämässä myös yleisötapahtumia ja muuta virkistäytymistoimintaa. Suurimpana näistä on vappuparaati, johon osallistuu vuosittain toistakymmentä tuhatta henkilöä. – Se on näin pienellä paikkakunnalla aika merkittävä määrä, Mika iloitsee. Lisäksi tulossa on muita tapahtumia, kuten yrittäjägaala. – Meillä on hyviä vuotuisia tapahtumia, joita kehitetään ja niiden rinnalle luodaan uusia, Sampo sanoo.

– Haluamme lunastaa jäsentemme odotukset. Tämä on siinä mielessä asiakaspalvelutoimintaa, että olemme täällä jäseniä varten, Anja jatkaa. – Se on juuri näin. Haluamme palvella myös täällä vierailevia mökkiläisiä ja suosittelemme heille mielellämme paikallisten yrittäjien palveluja. Riittää, että on meihin yhteydessä, niin selvitellään. Sastamala oli viime vuonna Suomen suosituin mökkikunta, ja tänäkin vuonna odotamme mökkiläisiä sankoin joukoin ja iloisin mielin, Sampo päättää.

Lauantai 6. touko kuuta 2023 28
ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA kuvat: EIJA RANUA
teksti:

Kysy kuljetuksen hinta korjaamolle!

Tuomiokirkonkatu 19, 33100 Tampere Puh: 0100 5557 | salud@salud.fi

KIAKKORADIO MM-KISOISSA

Tampereen Kiakkoradio on Suomen pelipäivinä tiiviisti mukana MM-kisatunnelmassa! Ohjelmassa legendoja, faneja ja liveä tapahtumapaikoilta. Varaa mainospaikkasi Satulta tai Markolta ja kannusta kanssamme Leijonat voittoon!

Radio SUN tavoittaa viikoittain 53 000 kuulijaa, ja keskimääräinen kuunteluaika on 464 minuuttia viikossa. (KRT 6–11/2022)

MAINOSMYYNTI Satu Holma satu.holma@radiosun.fi

631 761

29
Kesän suuriin juhliin! Kesä on radion ja mainostajan kulta-aikaa –hyödynnä SUN Radion kesätarjoukset!
tarjoukseemme
ota yhteyttä JA VARAA KESÄKAMPANJASI
Tartu kiinni
ja kuulu Pirkanmaan kuunnelluimman paikallisradion taajuuksilla. Tavoitat kesäkuulijamme tehokkaasti, niin liikenteessä kuin mökkimaisemissa.
MAINOSMYYNTI Marko Huhdanmäki marko.huhdanmaki@radiosun.fi 043 2170 274
0500
Tutustu mediakorttiin osoitteessa radiosun.fi/ kesakauppa
24/ 7 JÄTÄ JUTTUVINKKI LEHTEEN! www.pirkanmaanyrittajat.fi

PIRKKALASSA VOI KOULUTTAUTUA

AMMATTILENTÄJÄKSI

Lentokoulu Pirkanmaa Oy on pitkän linjan ammattilaisten perustama lentokoulu, joka on suunnattu sekä aloittaville harrastelentäjille että heille, jotka haluavat täydentää kelpuutuksiaan ja osaamistaan aina mittarilentokoulutukseen ja monimoottorikoulutukseen asti. Yrittäjän mukaan lentokoululla on vain yksi päämäärä: kouluttaa turvallisia ja osaavia lentäjiä.

Rakkaudesta ilmailuun

Ilmailuala on ollut alusta asti Lentokoulu

Pirkanmaan perustajalle Erkki Järviselle suuri intohimo. Hän suoritti ilmavoimien teknillisen koulun osana varusmiespalvelustaan. Sen jälkeen työt kuluivat ilmavoimissa ja vapaa-aika siviililentämisen puolella. Lentämään oli päästävä, ja ensimmäisenä Erkki suoritti mekaanikon lentolupakirjan.

– Hankin ensimmäisen koneen 1990-luvulla ja siitä tämä on lähtenyt kasvamaan. Parhaimmillaan koneita on ollut ilmassa yhtäaikaisesti toistakymmentä, Erkki kertoo. Ensimmäinen lentokokemus on jäänyt hyvin mieleen. – Olihan se valtavan hienoa. Lentäessä keskittyy ainoastaan tekemiseen ja kaikki muut arjen huolet sekä murheet unohtuvat. Liikkuminen on nopeampaa ja helpompaa, lappiinkin pääsee alle neljässä tunnissa. Lentäminen on niin upeaa, että sitä iloa on halunnut jakaa muillekin. Siitä syntyi ajatus tästä koulusta, Erkki sanoo.

Ammattilaisille ja harrastajille

Vaikka Lentokoulu Pirkanmaa on saanut alkunsa harrastajille suunnatusta kerhotoiminnasta, on tänä päivänä pääpaino ammattilentäjille pakollisissa mittarilentolupakirjoissa ja kelpuutuksiin vaadituissa koulutuksissa. Kursseille osallistujien ikähaarukka vaihtelee 17–60 ikävuoden välillä.

Kaikki lentäjäkoulutus lähtee PPL-lupakirjan, eli yksityislentäjän lupakirjan suorittamisesta. Alaikäraja lupakirjalle on 17-vuotta. Sen jälkeen voi edetä eri vaiheiden kautta ansiolentäjäksi ja jopa liikennelentäjäksi asti. Lentokoulu Pirkanmaalla työskentelee alan kokeneimmat opettajat, joilla on parhaimmillaan takanaan yli 19 000 lentotuntia.

Hintaan vaikuttavat taustat, kokemus ja tavoitteet Erkki Järvinen kertoo, että koulutukselle ei voi antaa tarkkaa hintaa tietämättä henkilön taustoja.

MiikaBucktman 0405573947

LKV,KiAT,AKA, kaupanvahvistaja

Orivesi,Längelmäenkirkontuntumassa Längelmävedenrantayleiskaavatontti, johonsaarakentaaok-talonrantasaunoineen.Ylipuolenhehtaarinmääräala, jollarakennusoikeutta300m².Etelään aukeavajärvimaisema. Hp.150000€

Aikaisemmin suoritetut kurssit ja lupakirjat laskevat usein koulutuksen hintaa. – Jos aivan nollasta lähdetään suorittamaan liikennelentäjän tutkintoa, pyrimme siihen, että sen saisi valmiiksi 100 000 eurolla, Erkki sanoo.

Valmis tutkinto sisältää yhteensä 200 lentotuntia kaksi- ja yksimoottorisilla koneilla sekä kaikki kurssit käytyinä ja hyväksytysti suoritettuina. Lupakirjan suorittamisen jälkeen voi hakeutua esimerkiksi lentoyhtiöille tyyppikoulutuksiin.

Harrastajalentäjällekin välttämättömän yksityislentäjän PPL-lupakirjan suorittaminen onnistuu lähtökohtaisesti noin 14 000 euron budjetilla. – Lisäkustannuksia saattaa syntyä, jos asiakas haluaa suorittaa kurssit nopeutetulla aikataululla tai jos matkan varrella tarvitaan muita erityisjärjestelyjä, Erkki toteaa.

teksti: ELLI-NOORA NIEMINEN & EIJA RANUA kuva: EIJA RANUA

JukkaPusa 0400636113 toimitusjohtaja,LKV, AKA,kaupanvahvistaja

Toimintaonasiantuntevaa, täsmällistäja aikataulutpitävät.

�Timo

Lueasiakkaidemme kokemuksia www.metsatilat.fi

vesikattoym.Pintaremonttitarve. Hp.92000€

– LENTOKOULU PIRKANMAA SYNTYI RAKKAUDESTA ILMAILUUN
KUVASSA YRITTÄJÄ Erkki Järvinen ja yksi koulun kokeneimpia lennonopettajia ”Arppa” Loukkola
Länsi-Suomen MetsätilatOyLKV Kiikanojantie23,Sastamala www.metsatilat.fi Palkkio4,5%,minimi2800€(sis.alv.)taisopimuksenmukaan.
Sastamala,ok-taloLousaja,Lyörintie5. 1960-luvunpuutaloisolla(1351m²) rauhallisellatontilla.2makuuhuonetta, asuinala76m²,hyvinkellaritilaa. Maalämpö,putkistotuusittu,salaojitus,
Nytonhyväaika myydä metsämaata! www.metsatilat.fi KOULUTUS TAMMERKOSKEN YRITTÄJÄT
Runsaasti metsätilojaym. tarjottavaksi.

Pirkanmaan kestävien ja älykkäiden tekstiilien osaamis- ja innovaatioekosysteemi

Lämpimästi tervetuloa Pirkanmaan kestävien ja älykkäiden tekstiilien osaamis- ja innovaatioekosysteemi -hankkeen loppuseminaariin!

Seminaarissa kuulemme hankkeen kahden pilotin tuloksista sekä muita mielenkiintoisia puheenvuoroja kestäviin ja älykkäisiin tekstiileihin liittyen. Keskeisinä teemoina ovat älytekstiilien valmistus, digitaalinen tuotepassi ja kestävien älytekstiilien tulevaisuuden trendit.

Hankkeen loppuseminaari järjestetään 25.5.2023 kello 9.00-15.00 Tampereen ammattikorkeakoululla. Loppuseminaariin voi osallistua paikan päällä tai etänä striimi-alustan kautta. Paikan päälle mahtuu 60 ensimmäistä ilmoittautunutta, jolloin ilmoittautuminen on myös sitova. Ilmoittautuminen päättyy 17.5.2023. Paikan päälle osallistuville ilmoitetaan osallistumismahdollisuudesta heti 18.5.2023. Striimi-linkki lähetetään 23.5.2023 mennessä.

Ilmoittautumaan pääset hankkeen kotisivujen kautta Webinaarit, työpajat ja seminaarit -valikosta. https://projects.tuni.fi/pirkanmaan-kestavien-ja-alykkaiden-tekstiilien-osaamis-ja-innovaatioekosysteemi/

panosta osaamiseen

Pikastartti yrittäjäksi, ilta (verkkokurssi)

14.8.–4.9.2023, haku päättyy 7.8.2023

23.10.-13.11.2023, haku päättyy 16.10.2023

Johtamisen ja yritysjohtamisen eat

23.8.2023–30.11.2024, haku päättyy 16.6.2023

Bisnestä Pirkanmaalta -yrittäjäkoulutus, yrittäjyyden at 28.8.2023–9.2.2024, haku päättyy 11.8.2023

Yrittäjän digimarkkinointi, yrittäjyyden at 6.10.2023–30.9.2024, haku päättyy 8.9.2023

Johtamisen ja yritysjohtamisen eat kuntaorganisaatioille 31.10.2023–28.2.2025, haku päättyy 31.5.2023

Palvelumuotoilukoulutus, tuotekehitystyön eat 1.11.2023–31.10.2024, haku päättyy 8.10.2023

Lisätiedot: takk.fi/Yrittajyys

ota yhteyttä

Koulutussuunnittelija

Tuija Pohjansaari-Kirmo tuija.pohjansaari-kirmo@takk.fi puh. 044 7906 434

Lyhenteet: at=ammattitutkinto eat=erikoisammattitutkinto

yritystontit Ylöjärvellä

Timo Isolähteenmäki, p. 050 351 6507

Tanja Vuori, p. 050 437 1281

Inkeri Remsu, p. 044 423 5233

HANKI PAIKKA NYT

- OPISKELE TYÖN OHESSA SYKSYLLÄ

VERKOSSA

■ Liiketoiminnan at, alk. 5.9.

- Myynti | Sihteeripalvelut | Taloushallinto

■ Isännöinnin at, alk. 5.9.

■ Erityisruokavaliopalvelujen eat, dieettikokki

■ Ravintolan asiakaspalvelun at, tarjoilija ja baarimestari

■ Ruokapalvelujen at, ravintolakokki tai suurtalouskokki

■ Tuotekehitystyön eat, alk. 26.9.

■ Turvallisuusvalvojan eat

MONIMUOTOKOULUTUKSESSA

■ Isännöinnin eat, alk. 14.9.

■ Johtamisen ja yritysjohtamisen eat sote-alalle, alk. 14.9.

■ Liiketoiminnan eat, alk. 14.9.

- henkilöstöhallinto | kauppa | myynti ja markkinointiviestintä | taloushallinto

■ Sähkö- ja automaatioalan eat

at = perustutkinto eat = erikoisammattitutkinto

HAE NYT: sedu.fi/koulutushaku

> Ammattiala: Isännöinti / Turvallisuusala …

määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.
Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen #osaajiatöihin | Tampereen Aikuiskoulutuskeskus | www.takk.fi
p. 040 830 2275 hakijapalvelut@sedu.fi
HAKIJAPALVELUT
KURU 39 km HELSINKI 197km TAMPERE 15km 65
ylojarvenyrityspalvelu.
SILTATIEN ALUEEN VARATAAN NYT! Logistinen napakymppi! Varattu Vapaa LEHDEN ERIKOISMAINOSPAIKAT! JUHANNUSTERVEHDYKSET 1/8 sivun mainospaikka 450 € + alv KESÄN TAPAHTUMAKOONTI Ilmoita oma kesätapahtuma hintaan 190€ + alv.

YRITTÄJÄT

PALKITTU YRITTÄJÄ

ENNAKKOLUULOTONTA INNOVOINTIA – CITYSOLAR ON ROSKIEN TILAIHME

Jätehuolto on puhuttanut vuosia. Lajittelu ja kierrättäminen ovat tulleet tärkeiksi. Roskillekin on opittu löytämään oikea paikka. Ainakin melkein. Koneinsinööri Yrjö Ojanen keräsi roskakorin tarvitsijoiden toiveita ja mielipiteitä muistiinsa ja alkoi mielessään jalostaa aivan tietynlaista tuotetta. Ennen kuin maailma sai kimppuunsa koronan, ehti Lehtovuorella tapahtua paljon; Yrjö Ojanen, jonka päässä City Solar, nyt maailmaa valloittava aurinkovoimalla toimiva roska-astia oli jalostunut tuotantovaiheeseen, antoi ohjakset pojalleen Eerolle ja pandemian vielä jyllätessä valmistui 2600 neliömetrin uusi tehdastila entisen viereen.

Kun hieman alle puolitoistametrinen roskaastia nielaisee uusia roskia, patentoitu puristusjärjestelmä tiivistää ne massaksi astian pohjalle – jopa 600 kg: n puristusvoimalla. Kun sitten 1200 litran jätekapasiteetti on käytetty, CitySolar lähettää tiedon pilvipalveluun. Näin huoltofirma tietää tulla oikeaan aikaan tekemään tehtävänsä. Tänä aikana tavallinen roskis olisi käyty tyhjentä-

mässä jo ainakin kuusi kertaa. Melkoinen säästö niin rahassa kuin hiilijalanjäljessäkin.

Palkittu katujen kalustaja

Lehtovuoren innovaatiot ovat saaneet kollegat, päättäjät ja kansalaiset ihastumaan. Ylöjärveläiset yrittäjäkollegat valitsivat urbaania miljöötä kalusteillaan kaunistavan yrityksen vuonna 2016 vuoden yrittäjäksi. Suomen toiseksi vetovoimaisimman alueen, Pirkanmaan, yrittäjien keskuudessa eräs arvostettu tunnustus on nimeäminen Pirkanmaan vuoden yrittäjäksi. Vuonna 2021 hallitustyöskentelyssä mukana edelleen oleva Yrjö Ojanen ja pojat, toimitusjohtaja Eero Ojanen sekä tuotantojohtaja Ilari Ojanen pokasivat tämän monen havitteleman arvon tunnusmerkit, pytyn, kukat ja kunniakirjan. Vuoden yrittäjä on tavoiteltu nimitys.

–Tuntui, että on itseään paremmassa seurassa, nauroi Yrjö Ojanen. Tunnustuksen vastaanottajiin olisivat kuuluneet myös perheyrityksen ja perheen äiti Saila Ojanen ja tytär Sonja Allisto. Se, että yrityksen johtoon kuuluu jo kolme perheen toisen

sukupolven edustajaa, tekee Lehtovuoresta todellisen perheyrityksen.

Vauhdikasta kehitystä

Ojasen perhe osti parikymmentä vuotta sitten Ylöjärvellä sijainneen Arvemet-nimisen yrityksen, jota Yrjö ja Saila Ojanen alkoivat luotsata. Lehtovuoren toiminnot ostettiin 2013. Alkuvuosien puunkantotelineistä päästiin vähitellen vaativampiin tuotteisiin ja tasokkaampaan suunnitteluun. Alkuperäisen Lehtovuoren Lahdessa aikanaan valmistamia katukalusteita kehitettiin ja tuoteperhettä laajennettiin vuosi vuodelta.

Vuonna 2022 yrityksen liikevaihto ylitti kymmenen miljoonan rajapyykin.

–Tavoitteena on 25 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2025, sanoo toimitusjohtaja Eero Ojanen. Hän osaa määrittää tavoitteen niin vakuuttavasti, että kuulija pitää sitä jo toteutuneena.

Kun toimitusjohtaja kertoo, millä vauhdilla vienti kasvaa, ajatus tuntuu hyvinkin realistiselta. Jo nyt on osa Eurooppaa valloitettu; Ruotsissa, Tukholmassa on oma tytäryhtiö, Ranskassa toimiva vienninedistäjä sai toteumaan 150 Citysolarin kaupan Montpellierin alueen rantamille Välimeren maisemiin.

–Ranskan vienninedistäjä on tehnyt hyvää työtä, sanoo Yrjö Ojanen. – Tilauskirjassa on melkoiset kaupat mm. juuri Ranskaan.

teksti: JUHANI VAHTOKARI

kuvat: JUHANI VAHTOKARI JA LEHTOVUORI OY

Lauantai 6. touko kuuta 2023 32
YLÖJÄRVEN
Keittiökauppa Kylväjä Oy Enqvistinkatu 7, Tampere puh. 010 420 3400 noblessa.fi Tervetuloa Lielahden suurmyymälään • TARK A S L A ADUKKA A S • KOTIMAISELTA ww w.nd Jukka Hakala 050 551 NYT MYÖS RÄNNIT JA KATTOTURVATUOTTEET! H UOL L AMME K AIKE NME RKK K AIKE N L AISE T M U UTKIN www.ajaksline.fi LEHDEN ERIKOISMAINOSPAIKAT! JUHANNUSTERVEHDYKSET 1/8 sivun mainospaikka 450 € + alv KESÄN TAPAHTUMAKOONTI Ilmoita oma kesätapahtuma hintaan 190€ + alv. UUDE T JA K ÄY TE TY T RENK A AT SEK Ä VA NTEE T L e h di s t ö n t i e 2 , O RI V E SI, 0 3 – 3 3 4 6 6 5 5, w w w orivedenkumikorjaamo com N DE ORIVE KUMIKORJAAMO KY • Renkaiden kausisäilytys (rengashotelli) • T PMS ohjelmoit avat ilmanpaineen tunnis t imet • Rengastyöt ja korjaukset • Pultit, mutterit, soviterenkaat • Kaikki alan työt Tavataan renkaanvaihdon merkeissä!

YRITYKSET JUHLIVAT

60 VUOTTA

20.5. Kangasalan Hitsaustyö Oy, Pälkäne

40 VUOTTA

2.5. Teeri-Kolmio Oy, Ylöjärvi. Viettää merkkipäivää työn merkeissä.

2.6. Mestarintori Oy, Parkano

30 VUOTTA

17.3. VTK-Palvelut Oy, Hämeenkyrö

1.5. Novasähkö Oy, Tampere

3.5. J Kotilahti Oy, Sastamala. Juhlitaan tunturissa edelleen.

12.5. Notax Oy, Sastamala

17.5. Kampaamo Katariina, Nokia

1.6. Kylmä- ja Kuumahuolto Matikka Oy, Lempäälä. Yritys viettää merkkipäivää vasta syksyllä.

20 VUOTTA

3.5. Lingerie Finland Oy, Valkeakoski

8.5. Vilja-Jaakkola Oy, Orivesi

16.6. Ympäristörakennus Ahola Oy, Mänttä-Vilppula

10 VUOTTA

10.3. Tili ja Kiinteistöpalvelu NIEMINEN Oy, Ruovesi

7.5. Mikko Joona Oy, Sastamala. Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille, tehdään yhdessä tulevasta vuosikymmenestä vielä parempi!

YRITTÄJÄT JUHLIVAT

70 VUOTTA

10.5. Hietaniemi Pauli, Suunnittelu-Aitta Oy, Tampere

60 VUOTTA

5.5. Pasi Sivenius, Kuljetusliike P. Sivenius Oy, Tampere

7.5. Juha Uusitalo, Jämsän Finbort Oy,

YRITTÄJÄRISTIT

Yrittäjän timanttiristi 30 vuotta

Hakosalo Jukka, Vanitas Oy, Nokia

Isohannu Mikko, Tuotepalvelu-Isohannu Oy, Ylöjärvi Laakso Tuula, Kommunikaatioklinikka Oy, Tampere

Maunuaho Elina, E&I Maunuaho Ay, Kangasala

Nyman Elina, Neste K Kekkosentie / Tmi M.E. Nyman, Tampere

Paakkinen Reija, Mokkamestarit Oy, Tampere

Tavasti Markku, Maketek Oy, Tampere

Hopeinen yrittäjäristi 10 vuotta

Moilanen Ville, Hetitec Oy, Tampere

Työntekijän timanttinen ansioristi 50 vuotta

Levola Tarja, Ikaalisten Kirjakauppa Ky, Ikaalinen

Työntekijän kultainen ansioristi 20 vuotta

Putkinen Mikko, Kommunikaatioklinikka Oy, Tampere

Ylhäinen Mikko, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Työntekijän hopeinen ansioristi 10 vuotta

Finska Niko, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Kortelainen Lauri, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Kuittinen Jari, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Laaksonen Juha, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Lepistö Leenamaija, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Miikki Hannu,Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Myllyluoma Jukka, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Paakko Vesa, Insinööritoimisto Comatec Oy

Tampere

Piirainen Risto, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Porokka Janne, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Pönni Minja, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Tiainen Taneli, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Wihervaara Mikko, Insinööritoimisto Comatec Oy, Tampere

Wahlberg Petteri, Hetitec Oy, Tampere

Työntekijän pronssinen ansioristi 5 vuotta

Putkinen Heidi, Kommunikaatioklinikka Oy, Tampere

Pirkanmaa ja Keski-Suomi. Juhlapäivää vietetään töitä tehden.

11.5. Mauno Suutari, Konemanu Ky, Tampere ja Vesilahti

23.5. Jouni Kuivaniemi, Lielahden Kodinkone Oy, Tampere

1.6. Ari Nuora, Putkiliike P. Nuora Oy, Lempäälä Töiden merkeissä.

50 VUOTTA

12.4. Miia Alanen, Hiusmuotoilija-meikkaaja

Miia Alanen, Nokia. Nostan maljan ystävieni kanssa reissussa!

18.5. Teemu Mäkelä, Solmio-kassa Oy, Nokia

20.5. Hanna Untala, SUJU Oy, Tampere

Valitse osaava tilitoimisto!

Tilimanager Oy

Ta m pe re en to i mi p i s t e

Takojankatu 1 c B 11 ,

3 3 5 4 0 Tam p er e

K angasa l an t o i mi p ist e

Ellintie 4 - 6 B 10 ,

3 62 0 0 Kangasal a

P ir k kal a n t oi mi p i s t e

Kaskimäenkatu 1, 33900 Tampere

inf o@t ili m anager f i ww w. ti l i m anager . f i

SolidiaTilit Oy

Postikat u 7, 33 100 Tam p er e M asto n tie 4 , 33 470 Ylöjä r v i

Tu ija H olmala K LT p 044 5 51 4 4 57 t u ija. h olmala @ solidiatilit.f i ww w .soli d iatilit.f i

ka a li s te n toim ipi st e

R ahkola n k u ja 19

3 95 00 I kaali n e n

pu h. 0 10 3 472 8 0 0

m yy n ti@tietoa k seli.f i ww w .tiet o a k sel i . f i

Talo u s h alli n toliiton h y vä k s y miä j a valvomia tilitoi m istoja Pirka n maalla : Mattila Taloushallinto Oy Sa r vijaakonkatu 5 B , 3 3 5 4 0 Tam p er e p u h 0 10 2 3 9 0 8 8 0 info @ ki r jan p itomattila.co m w w w.kirja np itomattila.co m Scantilit Oy Pi n ni n katu 5 3 B, 3 3 10 0 TA M PE R E p u h . ( 03 ) 21 23 43 4, f ax (0 3 ) 2 614 2 8 2 Tii n a Laukk o etu n imi.suk u ni m i @ sca n tilit.f i w w w.scantilit.f i Tilkon Oy Hä m ee n kat u 13 B, a - rap p u 33 10 0 Tam p er e I lse Ala nd er K LT, K H T ww w .tilko n .f i TietoAkseli Oy Tam pe re en t o imi p i s t e Å kerlu nd i n kat u 11 , Tu lli B usi n ess Par k 33 10 0 Tam p er e I

Ajattele isosti.

Hanhijärvellä on tilaa toimia ja kasvaa.

Tuo yrityksesi Hanhijärven teollisuusalueelle

Tampereen kylkeen! Tarjolla on laajoja teolliseen tuotantoon tai logistiikkaan sopivia yritystontteja, joita voit jakaa tai yhdistellä tarpeidesi mukaan.

• Logistinen loistosijainti valtatie 3:n varrella.

• Yritystontti vain 4–6 €/m2 tai useampi pakettihintaan.

• Menestystäsi tukevat Hämeenkyrön joustavat yrityspalvelut.

Ota pian yhteyttä, räätälöidään sinulle toiveidesi tontti!

Marko Kosonen

Elinkeinojohtaja 050 310 0331

marko.kosonen@hameenkyro.fi

www.hameenkyro.fi

Radio Musa 100,5 Hy vällä t uulel la koko kesän!

Kesä on parasta radion kuunteluaikaa!

Kuuntelijatutkimus vahvisti, että Radio Musaa

kuunnellaan aamusta iltaan, usein myös yötä

päivää Kanavauskollisuus on huippuluokkaa, Musa vie mukanaan

Tuhannet kiitokset kuuntelijatutkimukseen

osallistuneille, joiden kesken ar vottiin

Aina viihteen puolella -kirjoja ja Tampereen

Paahtimon premiumkahvia

Yrittäjäradio sai loistavan startin, yhteistyössä

Entisten nuor ten suosikkikanava viihdyttää, tanssittaa ja liikuttaa –myös asiakkaita liikkeisiin!

Pirkanmaan Yrittäjät Musassa vierailee kiinnostavia yrittäjiä, joiden kanssa puhutaan yrittämisestä, sen ideoista ja haasteista. Mikäli haluat mukaan, soita Penalle 0400 620036.

Kirjailijavartti perjantaisin klo 11.45 ja tiistaisin klo 18.05, yhteistyössä Pirkkalaiskirjailijat Kesäohjelmiston toiveuusintana Severi Suhosen seikkailuja perjantaisin klo 16.30 ja tiistaisin klo 17 jälkeen

Kesäohjelmistossa jatkavat tutut suosikit, kuten kahvitunnit,

Amerikanserkku, Paluumuuttaja, Tampereen Enska, Sori vaan, Santosen Pekka, Tamperelainen, Kaiho Hetkenlaulaja, Poplaulajan vapaailta, Gildan Musaaarteet, Diskopallon alla, Samin levylaukku, V inyylidisko, Muistojen Olavi V irta, Tätä Suomi tanssii ja Radio Top 20. MTVradiouutiset tasatunnein, Kari Helopaltion toimittamia viihdeuutisia pitkin päivää sekä kaikkien aikojen parasta musaa yötä päivää.

Kuulet omat suosikkisi ja myös sellaista mielimusiikkiasi, jota et ehkä tiennyt olevan olemassakaan.

Mainosta Musassa!

Pirkanmaan Yrittäjä -lehdestä tutut Dorimedian mediamyyjät palvelevat kaikissa radiomainontaa koskevissa asioissa

Ota yhteyttä!

Erja Joentausta Timo Hyvönen Inkeri Valtonen

Aikuisten suosikkiradio | facebook.com/radiomusa
Tampere 30 km PIRKANMAA HÄMEENKYRÖ Helsinki 220 km Turku 155 km Pori 90 km Vaasa 200 km Seinäjoki 140 km Valtatie 3 75 hehtaaria 25 tonttia 20 min Tampereelta

Vakuuta myös liikenteen ulkopuolella, muista kuski.

Tutustu yrittäjän vakuutuksiin: liiketoiminnan turvaamisesta tapaturmiin. Älä ajaudu reagoimaan. Opi ennakoimaan.

Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito Oy.
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.