2 minute read
Kasvulla kohti kevättä
Kevät on meille kaikille kasvun aikaa. Ihailemme kevätauringon ja lämmön herättelemiä ensimmäisiä kevätkukkia sekä nautimme ulkoilmasta, kenties puutarhapenkillä linnunlaulua kuunnellen. Yrittäjälle kevät tuo mukanaan ajatuksen mahdollisista kesätyöntekijöistä, joita nyt palkataankin useisiin yrityksiin koko maakunnassa. Kevät etenee vauhdilla, mutta tänä vuonna sävynsä tuovat eduskuntavaalien jälkeiset neuvottelut. Äänestäjät antoivat selvän viestin tulevalle hallitukselle: talouspolitiikkaan halutaan muutos. Mitä enemmän kasvua ja työllisyyttä, sitä vähemmän tarvitaan menoleikkauksia.
Hallitusneuvottelut alkoivat heti vapun jälkeen Petteri Orpon johdolla. Tavoitteena on määritellä politiikan päälinjaukset seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Puolueiden väliset erot esimerkiksi maahanmuutto, ilmasto ja EUpolitiikasta sekä julkisten menojen leikkauksista tulevat aiheuttamaan varmasti tiukkoja neuvotteluita tulevaisuuden suunnasta.
Yrittäjien näkökulmasta tärkeää tulevaisuuden linjauksissa on erityisesti Suomen talouspoliittinen linja. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen peräänkuulutti MTV:n Uutisextrassa (22.4.) tulevalta hallitukselta laajaa talouden kasvuohjelmaa. Pirkanmaalaisen yrittäjän näkökulmasta tähän on helppo yhtyä – tarvitsemme kasvua ja sitä tukevia päätöksiä sekä uudistuksia, joilla mahdollistetaan yritysten kasvu.
Vaalikevättä leimasi keskustelu säästöistä ja veronkiristyksistä, mutta julkisissa pohdinnoissa jäi monesti liian vähälle näkökulma yrittämiseen, investointeihin ja työllistämiseen kannustamisesta. Työllistävät ja investoivat yritykset tuovat laajasti hyvinvointia kaikille. Hyvinvointi lisääntyy, kun entistä useampi haluaa ottaa yrittäjäriskin sekä lähtee rohkeasti investoimaan, kehittämään ja työllistämään luoden näin työpaikkoja sekä verotuloja, sitä kaikkien peräänkuuluttamaa elinvoimaa, kuntiin ympäri Suomen. Yrittäjäriski vaatii kannustavan, ennakoitavan verojärjestelmän, jotta yrittäminen nähdään mahdollisuutena, joka kantaa myös tulevaisuudessa.
Julkisen talouden menojen vähentämisessä ensimmäinen askel on lisätä yksityisten ostopalveluiden käyttöä yrityksiltä. Yksityiset yritykset pystyvät tuottamaan tehokkaasti ja edullisesti palveluita myös julkisen sektorin tarpeisiin ja kokemusten mukaan usein myös julkista toimijaa edullisemmin. Suuressa roolissa onkin ajattelutavan muutos julkisilla toimijoilla – kun tarvitaan uutta tai jotain enemmän, ostetaan palvelut ostopalveluina yrityksiltä. On myös tärkeää lisätä kilpailutusosaamista, jotta pienenkin yrityksen on mahdollista osallistua kilpailutukseen ja vältytään ali tai ylihinnoittelulta.
Työvoimapula on myös aihe, joka on nostettu laajasti esiin kevään aikana, ja mikä korostuu nyt kesätyöntekijöitä haettaessa. Asia ei ole kuitenkaan uusi. Yritykset ovat jo pidempään havainneet osaajapulaa monella eri toimialalla. Ratkaisuja osaajapulaan on useita ja tarvitsemme niitä kaikkia, mutta samalla on varmistettava, että työllistävien yritysten määrä saadaan nousuun. Parhaimmillaan löydämme keinot sekä työvoimapulaan että työllistävien yritysten kasvuun uudistamalla sosiaaliturvaa lisäämällä työn vastaanottamisen kannustavuutta, työlainsäädännön muutoksilla mm. paikallisen sopimisen keinoin sekä työperäistä maahanmuuttoa edistämällä. Tärkeässä roolissa on myös ammatillisen koulutuksen kehittäminen työelämän tarpeet huomioiden.
Vaikuttaminen yrittämisen edellytyksiin on meille Yrittäjäjärjestössä tärkeää. Lisäksi haluamme nostaa esiin paikallisia yrittäjiä ympäri Pirkanmaata. Tästäkin lehdestä löydät useita yrittäjätarinoita. Jokainen heistä on yrittäjänä ottanut yrittäjäriskin, luonut elinvoimaa alueellaan ja tuottaa palveluita pirkanmaalaisille ja laajemminkin yli maakuntarajojen. Kannustamme kaikkia käyttämään paikallisia palveluita ja ostamaan paikalliselta.
Keväisin terveisin, Jenni Pöllänen
TEATTERINEUVOS
Satamakatu 8
TAMPERE, HÄMEENPUISTO
Teatterineuvos sijaitsee aivan Tampereen sydämessä, Hämeenpuiston vieressä.
TAMPEREEN TEATTERINEUVOS
Muuttovalmis
Liiketiloja Tampereen keskustan parhaille paikoille
10
YLÄRIMA
Kalevan puistotie 24
TAMPERE, TAMMELA Ylärima - liiketilasi täysosuma. Stadionkortteli sijoittuu Tammelan ja historiallisesti arvokkaan Kalevan rajalle.
TAMPEREEN YLÄRIMA
Rakenteilla, arvioitu valmistuminen 11/23. Kerrostalo, Kalevan puistotie 24 Valinnainen vuokratontti. B2018
Vain tämä: m² krs mh. vh. LT2 66,0 0/11 60 120 200 400
*Vuokratontin arvioitu lunastusosuus 27 258 yit.fi/ylärima
OTAVALLANHOVI
Otavalankatu 8
TAMPERE, KESKUSTA
Kaupungin arvopaikalla sijaitsevassa Otavallanhovissa on tarjolla 70 m² liiketila vuokralle. Kysy lisää: maarit.riihela@yit.fi, p. 050 368 2263
ASUNTO OY OTAVALLANHOVI
Rakenteilla, arvioitu valmistuminen 12/24
Kerrostalo, Otavalankatu 8
Oma tontti. B2018
Vain tämä: m² krs
LT3 70,0 1/8 yit.fi/otavallanhovi
LT 3 70,0 6m²
YIT Asuntomyynti: Hatanpään valtatie 11, 33100 Tampere avoinna ma−pe klo 9−16
SOITA JA SOVI YKSITYISESITTELY p.020 433 4635 klo 8–16 (0,088 eur/min kotimaan puheluista) asuntomyynti.tampere@yit.fi, facebook.com/YitKotiTampere, instagram.com/yitkoti
*Vuokratontin arvioitu lunastusosuus Osakkeenomistajalla on mahdollisuus lunastaa huoneistokohtainen osuutensa tontin määräosasta yhtiölle ja vapautua tontin vuokravastikkeen maksamisesta.
Pirkanmaan Yrittäjä -lehti perustettu vuonna 1948
● JULKAISIJA
Pirkanmaan Yrittäjät ry
Laukontori, kehräsaari B, 2. krs, 33200 tampere puh. (03) 251 6500
● TOIMITUS
Päätoimittaja Jenni Pöllänen jenni.pollanen@yrittajat.fi toimitussihteeri Eija Ranua p. 050 505 8645 eija.ranua@yrittajat.fi toimituksen osoite:
Pirkanmaan Yrittäjä-lehti, Eija Ranua kehräsaari B, 2.krs. 33200 tampere www.py-lehti.fi www.pirkanmaanyrittajat.fi
● JAKELU aamulehden lauantaijakelu sekä telinejakelua Pirkanmaalla. Levikki 100 000 kpl
● JAKELUPÄIVYSTYS
Postin varhaisjakelu/Pirkanmaa p. 0100 3355 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 www.aamulehti.fi/asiakastuki
● MEDIAMYYNTI
Mediatoimisto Dorimedia oy inkeri Valtonen p. 040 717 8614
Erja Joentausta p. 050 374 9444 timo Hyvönen p. 050 468 2290 etunimi.sukunimi@dorimedia.fi
● PAINOPAIKKA
Sanoma Manu tampere 2023
● ULKOASU ilmoitukset ja sivutaitto, Heku oy p. 010 681 781
● ILMOITUSAINEISTOT aineistot@dorimedia.fi
● ILMESTYMINEN 2023
17.6. kesälehti, viihde & hyvinvointi
19.8. Yrittäjän rahoitus, verotus & juridiikka
30.9. Logistiikka & liikenne
11.11. Rakentaminen
16.12. Joululehti, markkinointi & myynti