Page 1

yhteiskunnallinen aikakauslehti

#3/2015

Luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa

DEBATTI: YHTEISMAAN ONGELMA

BOLIVIAN VESISOTA

NICARAGUAN KAIVOSPROTESTIT

MAIDANIN FEMINISTIT


“On järisyttävää nähdä, kuinka ihmiset ovat hallinnoineet vettä itsenäisesti tavoilla, jotka ylittävät yksityisen ja julkisen, markkinat ja valtion.” marcela olivera

Peruste on voittoa tavoittele­ maton neljä kertaa vuodessa ilmestyvä yhteiskunnallinen aikakauslehti. Julkaisun voi tilata maksutta osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi. Päätoimittaja: Veera Nuutinen

Toimituskunta: Elina Aaltio, Teppo Eskelinen, Jouko Kajano­ ja, Antti Kurko, Patrizio Lainà, Sakari Laurila, Olivia Maury, Jukka Peltokoski, Johanna Perkiö, Martina Reuter, Riikka Taavetti & Elina Vainikainen Graafinen suunnittelu ja taitto: Anna Kalso Kannen kuva: Sara Pathirane: Suojattu maisema

Julkaisija: Vasemmistofoorumi Osoite: Peruste / Vasemmisto­ foorumi, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Paino: Miktor/Vammalan Kirjapaino Oy ISSN 1798-985X Peruste on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

Ulkoasiainministeriö ja Osuuskunta Tradeka-yhtymä ovat tukeneet tämän julkaisun tuottamista. 2015


002 pääkirjoitus

Veera Nuutinen Äärioikeisto hyötyy pelottelusta

LUONNONVARAT JA KONFLIKTIT KEHITYSMAISSA

006

Minna Kuivalainen Epäreilua peliä luonnonvaroilla Länsimainen kaivosteollisuus kuumentaa tunteita Nicaraguassa

012

Johanna Järvelä Itsesääntelyä, sopimuksia ja vastuullista politiikkaa Miten kaivosten aiheuttamia konflikteja voidaan vähentää

021

Outi Moilala Vaatetusalan on otettava ammattiliitot mukaan yritysvastuuseen

024

Anna Malinen Vettä vahvemman ehdoilla

debatti

030

Rauli Partanen / Tero Toivainen Yhteismaan ongelma

040 haastattelu

Marina Sitrin Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa

048

Benjamin De Cleen Syrjäyttääkö äärioikeisto äärivasemmiston Kreikassa? Syrizan kukistuminen voi vaarantaa Kreikan demokratian

kolumni

PERUSTELUJA

059

Karla Malm Feministejä ja kodinhengettäriä Naisten asema Ukrainan kriisin aikana ja sen jälkeen

KIRJAT

065

Christopher May: Global Corporations and Global Governance. Khalil Hamdani ja Lorraine Ruffling: United Nations Centre on Transnational Corporations: Conduct and the Public Interest. (Matti Ylönen)

067

Maude Barlow: Veden varassa. Globaali kamppailu oikeudesta veteen. (Kristiina Koivunen)

069

Nnimmo Bassey: Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka: Raaka-aineteollisuuden aiheuttamat tuhot ja Afrikan ilmastokriisi. (Titta Lassila)

TAITEILIJA

072

Taiteilijan esittely: Sara Pathirane


002 PÄÄKIRJOITUS

Peruste #3 2015

äärioikeisto hyötyy pelottelusta yksyn aikana eri puolille Suomea avattiin Eurooppaan saapuneiden siirtolaisten vastaanottokeskuksia. Yksi näistä paikoista oli Kirkkonummen 700 asukkaan Evitskogin kylä. Paikkakunnalla asuvat ystäväni seurasivat läheltä, miten paikallinen väki suhtautui tulijoihin. Suuri osa toivotti turvapaikanhakijat tervetulleiksi ja halusi auttaa heitä. Kyläläiset keräsivät autolasteittain vaatteita ja tavaroita keskuksen asukkaille. Äärioikeisto käynnisti heti järjestelmällisen kyläläisten pelottelukampanjan. Hommaforumilla ja Kirkkonummen alueen nettiyhteisöissä ryhdyttiin levittämään perättömiä juttuja, joissa maahanmuuttajien väitettiin ammuskelleen autosta ihmisiä pistoolilla ja polttaneen vääräuskoisten patjoja. Hommaforumin aktiiveja pyöri Kirkkonummella kuvaamassa vastaanottokeskuksen asukkaita ja ympäristöä.

EPÄLUULOISTA ILMAPIIRIÄ ON YRITETTY LIETSOA MUISSAKIN KUNNISSA, JOIHIN AVATAAN VASTAANOTTOKESKUKSIA. TAVOITTEENA ON MAAHAN­ MUUTTOVASTAISEN LIIKKEEN KASVATTAMINEN.

Epäluuloista ilmapiiriä on yritetty lietsoa muissakin kunnissa, joihin avataan vastaanottokeskuksia. Tavoitteena on maahanmuuttovastaisen liikkeen kasvattaminen. Osa meistä on elänyt pitkiä aikoja vastaanottokeskuksen naapurissa. Emme ole pelänneet, eivätkä turvapaikanhakijat ole hyökänneet kimppuumme. Miksi tämä tieto tai mitkään muutkaan tosiasiat eivät näytä auttavan rasistisiin luuloihin? Viestinnän vaikutuksia tutkittaessa on havaittu, että viestintä ennen muuta vahvistaa ihmisten asenteita. Mikä tahansa tieto tulkitaan herkästi siten, että se tukee omaa maailmankuvaa. Valitettavasti tämä ei anna kovin rohkaisevaa kuvaa siitä, että asennekampanjoilla, valistuksella tai faktatiedolla pystyttäisiin kumoamaan ihmisten perusteettomia ennakkoluuloja. Siitä tulee turhautunut olo. Rasistien tarkoituksella levittämät väärät tiedot ja valheet on silti oikaistava. Joskus ennakkoluulot hälvenevät kokemusperäisen tiedon kasvaessa. Siihen tarvitaan altistumista ja tottumista. Jonain päivänä ehkä huomaamme, että maailmamme ei muuttunutkaan radikaalisti, vaikka turvapaikanhakijat tulivat. Yhteiskunnan tasolla vastaava muutos voi kestää useita sukupolvia. Juuri


003

nyt rasistit ovat julkisessa keskustelussa kaikkein kovaäänisimpiä. Valtajulkisuudessa on käsitelty rasististen puheenvuorojen normalisoitumista eri tavoin. Media välttelee ottamasta kantaa rasismia vastaan ja puhuu epämääräisemmin vihapuheesta. Toimittajilla on tapana rakentaa juttuja niin, että niissä samastutaan ”tavallisen ihmisen” huolenaiheisiin. Joskus jutuissa oletetaan, että yleisö pitää turvapaikanhakijoita ensisijaisesti uhkana tai ongelmana, ja jopa käsitellään tällaisia näkemyksiä tosiasioina. Osa toimittajista on ymmärrettävästi väsynyt verkkokeskusteluista vyöryvään rasismiin ja itseensä kohdistuviin uhkauksiin. On problematisoitu sitä, että verkkokeskustelu siirtää puhevaltaa “aktiivisille vähemmistöille”. Useat verkkomediat suunnittelevat sulkevansa keskustelupalstansa kokonaan. Verkkokeskustelu tosiaan demokratisoi sitä, kuka pääsee ääneen julkisuudessa. Tämä tuo myös demokratiaan sisältyvän konfliktin näkyviin. Julkisuuden portinvartijoiden pohdiskelu keskustelun tukahduttamisesta ei herätä yleisössä luottamusta, vaan näyttäytyy sananvapauden ja demokratian kannalta kyseenalaisena. Keskustelulle voi määritellä säännöt ja linjata avoimen poliittisesti, mitä julkaisija hyväksyy ja mitä ei. Hyvä lähtökohta on, että emme julkaise rasismia tai uhkauksia, ja keskusteluissa on kunnioitettava ihmisarvoa. Sananvapauden takaava perustuslaki edellyttää myös näitä asioita.

Veera Nuutinen Päätoimittaja

MEDIA VÄLTTELEE OTTAMASTA KANTAA RASISMIA VASTAAN JA PUHUU EPÄMÄÄRÄISEMMIN VIHAPUHEESTA.

PS. Hallitus leikkasi syksyllä kehitysyhteistyörahoja 200 miljoonaa euroa. Samaan aikaan se lisäsi suomalaisyritysten toimintaa kehitysmaissa tukevan Finnfundin rahoitusta 130 miljoonalla eurolla. Kehitysyhteistyön tukeminen muuttui siis ajan hengen mukaisesti yritysten tukemiseksi. Valitettavasti yritysten tekemisiä kehitysmaissa valvotaan heikosti. Tämän Perusteen teema on Luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa. Monet artikkeleista kertovat siitä, kuinka länsimaisten yritysten toiminta kehitysmaissa ei usein täytä yritysvastuun tai edes lain vaatimuksia. Ne käyttävät häikäilemättä hyväkseen kehitysmaiden luonnonvaroja, ympäristöä ja työvoimaa. Julkisen rahoituksen edellytyksenä tulisi olla ihmisoikeuksia ja ympäristöä kunnioittava toiminta. Journalisteilla olisi tutkimisen aihetta siinä, mitä Finnfund tekee rahoituksellaan ja miten sen yritystuet vaikuttavat kehitysmaissa. Kehitysyhteistyörahojen leikkaukset tulevat tavalla tai toisella vaikuttamaan Perusteen tekemiseen vuonna 2016. Valtio on aiemmin tukenut näistä rahoista kansalaisjärjestöjen viestintähankkeita, ja Peruste on useina vuosina ollut tuensaajien joukossa. Lehden ilmestyminen pyritään kuitenkin turvaamaan jatkossakin etsimällä uusia rahoituskanavia.


004

Peruste #3 2015

luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa


005

Sara Pathirane Suojattu maisema. Akryyli kankaalle, 2014. 80 x 100cm


luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa

006

Peruste #3 2015

EPÄREILUA PELIÄ LUONNONVAROILLA LÄNSIMAINEN KAIVOSTEOLLISUUS KUUMENTAA TUNTEITA NICARAGUASSA Nicaraguassa protestoidaan kaivosten huonoja työoloja ja niiden aiheuttamia ympäristöongelmia. Valtion ja kaivosyhtiöiden lupaukset työpaikoista ja ”vihreästä” kaivostoiminnasta ovat osoittautuneet katteettomiksi. Kaivosteollisuuden aiheuttamia konflikteja voitaisiin parhaiten vähentää parantamalla kehittyvien maiden lainsäädäntöä ja ihmisoikeuksia. minna kuivalainen


007

Epäreilua peliä luonnonvaroilla

icaraguan kaivostoiminnan historia ulottuu espanjalaisten valloittajien saapumiseen 1500-luvulle. Erityisen aktiivista kaivostoiminta oli kultabuumin aikaan 1800-luvun loppupuolella. Kullan louhinta on jatkunut nykypäivään asti, erityisesti maan keski- ja pohjoisosissa muutamilla vakiintuneilla kaivosalueilla, kuten Bonanza ja La Libertad (Polanco, 2013). Viime vuosina Nicaragua on markkinoinut itseään kansainvälisille sijoittajille vakaana maana, jolla on hyödyntämättömiä luonnonvaroja. Maan energia- ja kaivosministeriön mukaan (2008, 2015) kaivossektorille tehdyt investoinnit ovat kasvaneet huomattavia määriä vuoden 2008 jälkeen ja saavuttivat huippunsa vuosina 2011–2013. Lukuisia uusia malminetsintälupia on myönnetty, ja kullan tuotanto on lähes kaksinkertaistunut. Kulta on pysytellyt Nicaraguan kolmen tärkeimmän vientituotteen joukossa.

vät silti niin pieniksi, että niillä on vaikea elättää perhettä. Kaivostyöntekijöiden ja kansalaisjärjestöjen mukaan työlainsäädännön kiertäminen ja sosiaaliturvamaksujen maksamatta jättäminen ovat kaivoksilla arkipäivää. Kaivosyritysten verotaakka on verrattain kevyt. Kaivosyritys maksaa maankäyttöveroa ja louhitusta materiaalista peritään kolmen prosentin kaivosvero. Yhteisöveroprosentti jää matalaksi lukuisien yrityksille suunnattujen verovähennysoikeuksien vuoksi (Gutierrez, 2015). Tarkkaa verokertymää on vaikea arvioida, sillä Nicaraguan valtio ei julkaise tietoja yritysverojen kertymästä. Aiheesta tehtyjen selvitysten mukaan (mm. Gutierrez 2015, Polanco 2013) verokertymä kaivosteollisuudesta on matala. Veroviranomaisen heikko valvontakapasiteetti, korruptio ja läpinäkyvyyden puute mahdollistavat yritysten

valtio ei ole vaurastunut

Kultainvestointien ja kullan tuotannon kasvusta huolimatta kaivossektori ei ole Nicaraguassa merkittävä työllistäjä. Alalla on likimain 4 800 virallista työpaikkaa, ja epäviralliset työpaikat mukaan lukien sektori työllistää arviolta 19 700 ihmistä (BCN, 2014). Nämä kattavat yhteensä puoli prosenttia nykyisestä työvoimasta. Kaivostyöntekijöiden keskiansiot ylittävät minimipalkan. Heidän tulonsa jää-

TYÖLAINSÄÄDÄNNÖN KIERTÄMINEN JA SOSIAALITURVAMAKSUJEN MAKSAMATTA JÄTTÄMINEN OVAT KAIVOKSILLA ARKIPÄIVÄÄ.


008

Peruste #3 2015

Sara Pathirane Figlia. Vahamaali kankaalle 2014. 80 x 100cm


009

Epäreilua peliä luonnonvaroilla

verosuunnittelun ja pienentävät verotuloja entisestään. Tiedon puutteen vuoksi kaivostoiminnan vaikutusta köyhyyden vähenemiseen on vaikea arvioida. Alhainen työllistämisprosentti ja vähäinen verokertymä vievät kuitenkin pohjan väitteiltä, joiden mukaan kaivostoiminta on sosiaalisen kehityksen moottori. Köyhyyden poistaminen ja kestävä kehitys vaatisivat valtiolta ja paikallisviranomaisilta huomattavia investointeja muun muassa koulutukseen ja taloudellista ja sosiaalista epätasa-arvoa ylläpitävien rakenteiden poistamiseen. kansalaisliike vaati kaivosta noudattamaan työehtosopimusta

Kaivosinvestointien lisäännyttyä myös kaivoksiin liittyvien konfliktien määrä on kasvanut Nicaraguassa. Kaivostoiminnalla on lähtökohtaisesti suuria vaikutuksia paikalliseen ympäristöön. Avolouhosalueilla maisema muuttuu oleellisesti, ja ympäristöongelmat, erityisesti vesien pilaantuminen, ovat tavallisia. Monet pienviljelijät ja pienkaivostoiminnasta elantonsa saavat jäävät ilman tuloja kaivoksen saavuttua paikkakunnalle. Vaikka monet kaivosyhtiöt nykypäivänä markkinoivat toimintansa olevan ”kestävää”, ne eivät todellisuudessa kunnioita ympäristölainsäädäntöä. Asukkaille ei myöskään anneta asianmukaisia korvauksia kaivoksen toiminnasta aiheutuvista tai ympäristöongelmista johtuvista menetetyistä elinkeinoista. Mina el Limónin kaivosta operoiva Triton Minerals S.A. on toiminut Nicaraguan luoteisosissa 1940-luvulta lähtien. Vuodesta 1995 se on ollut kanadalaisen

ALHAINEN TYÖLLISTÄMIS­ PROSENTTI JA VÄHÄINEN VEROKERTYMÄ VIEVÄT POHJAN VÄITTEILTÄ, JOIDEN MUKAAN KAIVOSTOIMINTA ON SOSIAALISEN KEHITYKSEN MOOTTORI.

B2Goldin omistuksessa. Alueen asukkaiden suhde kaivostoimintaan on vaihdellut aikojen saatossa. Viime vuosina Triton Mineralsin räjäytystyöt ovat vaurioittaneet taloja, ja kaivostoiminta on pilannut paikallisia vesilähteitä. Yhtiön työntekijät ovat raportoineet työehtojen rikkomisesta, kuten luvattomista irtisanomisista ja palkkojen alennuksista. Vuonna 2012 raskaana ollut nainen kuoli, kun vanha kaivoskuilu sortui ja nielaisi yhden alueen kylän asumuksista. Kaivosyhtiö on useaan otteeseen kieltäytynyt neuvottelemasta epäkohdista Mina el Limónin alueen asukkaiden kanssa. Kun Triton Minerals alkoi vielä keväällä 2015 säännöstellä reippaasti sähköä, jota se toimittaa kaivoskylälle osana kaivoksen sosiaalisen vastuun sopimusta, Mina el Limónin asukkaat aloittivat protestit kaivosta vastaan. Mielenosoittajien ja poliisin välinen väkivalta johti useiden paikallisten ja poliisien loukkaantumiseen. Tilanne rauhoittui, kun Triton Minerals ja paikallinen kansalaisliike saivat sovittua työehtosopimuksen noudattamisesta kaivoksilla ja sähkön säännöstelyn lopettamisesta.


010

Peruste #3 2015

VALTIOT OVAT LIITOSSA KAIVOSYHTIÖIDEN KANSSA JA HOUKUTTELEVAT KAIVOSTOIMINTAA NIIN INNOKKAASTI, ETTÄ EIVÄT PIITTAA YMPÄRISTÖTAI SOSIAALISISTA VAIKUTUKSISTA.

Mina el Limónin asukkaat jatkavat yhä työtään ympäristöongelmien todistamiseksi ja oikeuden hakemiseksi. Mina el Limónin alueella kaivos on lähes ainoa tulonlähde, ja monet perheet ovat riippuvaisia työpaikasta kaivoksella, joten kynnys protestoimiseen on ollut varsin korkea. kaivosteollisuus uhkaa viljelyelinkeinoa

Nicaraguan Rancho Grande on 22 000 asukkaan kunta, jonka alueella on aika ajoin tehty koeporauksia malmivarantojen selvittämiseksi. Kaivostoiminta on kohdannut alueella voimakasta vastustusta. Rancho Granden asukkaille ei tiedotettu koeporauksista eikä alueelle suunnitellusta kaivostoiminnasta, vaikka kaivosluvan saanti edellyttää Nicaraguassa lain mukaan muun muassa paikallisten asukkaiden kuulemista ja ympäristövaikutusten arviointia. Kaivoslupaprosessin puutteellisuudesta on jätetty virallinen valitus useille viranomaisille. Kansalaisyhteiskunnan verkostot ja kirkon edustajat ovat järjestäneet rauhanomaisia mielenosoituksia, joissa on ollut parhaimmillaan yli 1 800

osallistujaa. Kaivoksen vastaisen adressin on allekirjoittanut yli 7 000 asukasta. Rancho Grande on perinteistä maatalousaluetta, jossa tuotetaan papuja, maissia, kaakaota ja vihanneksia. Monet asukkaat pelkäävät kaivosten aiheuttavan vesi- ja ympäristöongelmia, jotka vahingoittaisivat pääelinkeinoa. Toiset uskovat kaivosyhtiön levittämään sanomaan kehityksestä ja työpaikoista. Paikallinen yhteisö on jakautunut kahtia, ja konflikteja on syntynyt myös yhteisön sisälle. Syksyllä 2014 poliisi pysäytti paikallisviranomaisten käskystä bussin, jossa useita satoja Rancho Granden asukkaita oli matkalla pääkaupunki Managuaan kaivostoiminnan vastaiseen mielenosoitukseen. Ihmisten liikkuvuuden rajoittaminen on yksi tapa estää tietoa paikallistason konflikteista kantautumasta suuren joukon tietoisuuteen. Media on Nicaraguassa pitkälti valtaapitävien käsissä, ja kaivosteollisuudesta on vaikea saada vaihtoehtoista tietoa. valtio on liitossa kaivosyhtiöiden kanssa

Kaivosyhtiöiden ja paikallisten välisten konfliktien syntyyn vaikuttavat monet syyt, mutta muutamia pääpiirteitä voidaan erotella. Kaivostoiminnan negatiiviset vaikutukset ovat paikallisille merkittäviä, mutta hyödyn kaivostoiminnasta saa kaivosyhtiö. Puutteet demokratiassa ja lainsäädännössä rajoittavat kaivosalueiden asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa elinympäristöönsä. Valtiot taas ovat liitossa kaivosyhtiöiden kanssa ja houkuttelevat kaivostoimintaa niin innokkaasti, että eivät piittaa ympäristö- tai sosiaalisista vai-


011

Epäreilua peliä luonnonvaroilla

kutuksista. Koska ne takaavat yhtiöille matalan verotusasteen, tulot kaivostoiminnasta jäävät pieniksi, eikä sosiaaliseen kehitykseen ole varaa investoida. Paikallisväestön pyrkimykset tuoda ongelmat julkisuuteen tukahdutetaan kriminalisoimalla rauhanomaiset protestit. Vaikka kaivosteollisuuden negatiivisista lieveilmiöistä ei koskaan päästäisi täysin eroon, voidaan konflikteja vähentää parantamalla kehittyvien maiden lainsäädäntöä ja ihmisten oikeuksia. Kansainvälisten yritysten tulisi noudattaa entistä huolellisemmin lakeja ja velvoitteita, kun ne toimivat heikon demokratian ja instituutioiden maissa. Niiden tulee huomioida ympäristö asianmukaisesti, turvata paikalliset elinkeinot ja korvata toimintansa haitat siitä kärsineille. Paikallisväestöä tulisi kuulla asianmukaisesti ennen kaivostoiminnan aloittamista ja keskusteluyhteys paikallisiin toimijoihin olisi tärkeää

KAIVOSTOIMINNAN NEGATIIVISET VAIKUTUKSET OVAT PAIKALLISILLE MERKITTÄVIÄ, MUTTA HYÖDYN KAIVOSTOIMINNASTA SAA KAIVOSYHTIÖ.

säilyttää toiminnan jatkuessa. Kaivostoimintaan liittyvien konfliktien vähentäminen on ensisijaisesti kiinni valtioiden ja yritysten poliittisesta tahdosta. Niiden tulisi myös hyväksyä, että kaivostoiminta ei sovi kaikille alueille. Kirjoittaja toimii kehityspoliittisena asiantuntijana Kepan Nicaraguan maatoimistossa.

lähteet: ✕✕

Banco Central de Nicaragua (2014) Nicaragua en cifras. [http://www.bcn.gob.ni/publicaciones/ periodicidad/anual/nicaragua_cifras/nicaragua_cifras.pdf] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

H. Gutierrez Elizondo (2015) Mining and Resource Mobilization for Social Development: The Case of Nicaragua, UNRISD Working paper 2015-9. [http://www.unrisd.org/unrisd/website/document.ns f/%28httpPublications%29/1524AC2902E8323DC1257E310031BA2E?OpenDocument] Katsottu 22.8.2015.

✕✕

Ministerio de Energía y Minas (2015) Estadísticas Mineras Marzo 2015. [http://www.mem.gob.ni/ media/file/MINAS/Estadisticas/2015/resumenmarzo2015.pdf] Katsottu 30.7.2015.

✕✕

Ministerio de Energía y Minas (2008) Estadísticas Mineras Enero 2008. [http://www.mem.gob.ni/ index.php?s=7&idp=818&idt=1] Katsottu 30.7.2015.

✕✕

Y. Polanco Pantoja (2013) Diagnóstico y propuestos para mejorar la transparencia y rendición de cuentas en las industrias extractivas en Nicaragua. Nicaragua: IBIS/ Centro Humboldt.


luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa

012

Peruste #3 2015

ITSESÄÄNTELYÄ, SOPIMUKSIA JA VASTUULLISTA POLITIIKKAA MITEN KAIVOSTEN AIHEUTTAMIA KONFLIKTEJA VOIDAAN VÄHENTÄÄ Kaivosyhtiöiden omien yritysvastuuohjelmien mukaan kaivosten tulee tavoitella paikallisyhteisöjen hyväksyntää. Yhtiöiden eettiset suositukset eivät kuitenkaan aina riitä estämään konflikteja. Lisäksi tarvitaan sitovia sopimuksia ja vastuullista politiikkaa. johanna järvelä


013

Itsesääntelyä, sopimuksia ja vastuullista politiikkaa

aivosteollisuus on herännyt viimeisten vuosikymmenien aikana siihen, että yritysvastuu ja paikallisten hyväksyntä ovat elinehtoja kestävälle ja menestyksekkäälle kaivostoiminnalle. Tutkimusten ja suositusten mukaan kaivoksen tulee toimia vuorovaikutuksessa paikallisten kanssa, jos se haluaa välttää konflikteja. Kaivosalalla yritysvastuu ja itsesääntely keskittyvät termiin social license to operate (SLO). Se tarkoittaa, että kaivoksella tulee virallisten toiminta- ja ympäristölupien lisäksi olla paikallisyhteisöjen hyväksyntä. SLO ei ole kovin selvärajainen käsite. Vastausta siihen, milloin yrityksen toiminnalla on paikallinen hyväksyntä, voi olla vaikea määritellä. On eri tasoista hyväksyntää: joskus voidaan puhua sietämisestä, ja toisinaan kaivos saavuttaa vahvan ja laaja-alaisen legitimiteetin. Sosiaalinen toimilupa ei ole pysyvä vaan se täytyy ansaita jatkuvasti. Sosiaalisen toimiluvan saavuttaminen edellyttää, että yrityksen toimijat ymmärtävät paikallisyhteisön elinoloja. Kaivosyhtiön ja alueen asukkaiden välisen vuorovaikutuksen pitää olla laadukasta ja aktiivista. Yrityksen on myös pyrittävä tuottamaan alueelle taloudellista ja sosiaalista hyötyä sekä minimoitava luonnolle aiheutuva vahinko (Jartti et al 2013, 31). Jos yritys epäonnistuu sosiaalisen toimiluvan saamisessa – eli kaivos ei saa paikallisten hyväksyntää – seurauksena voi olla protesteja, tiesulkuja, tuotannon

hidastumista ja jopa kaivosten sulkemisia. Konfliktit aiheuttavat yritykselle paitsi imagon tahrautumista myös suuria rahallisia menetyksiä (Prno & Slocombe 2012, 346). sosiaalinen toimilupa on vain suositus

Sosiaalisen toimiluvan termiä on kiitelty siitä, että se nostaa esiin paikallisten ihmisten näkemykset kaivostoiminnasta ja tuo heidät toimijuutensa keskiöön. Parhaimmillaan se voi antaa yhteisöille ja heidän näkemyksilleen valtaa, kun neuvotellaan kaivosten tulevaisuudesta. Toisaalta kriitikot ovat kysyneet, voiko kaivostoiminnasta taloudellisesti riippuvainen yhteisö tehdä autonomisia päätöksiä tai vaatiiko sosiaalinen toimilupa toimiakseen modernin länsimaisen demokratian. Lisäksi Prno & Slocombe (2012, 348) huomauttavat, että SLO on normatiivinen konsepti eli suositus, jota ei aina voida saavuttaa. Voi olla, että paikallis-

KAIVOSALALLA YRITYSVASTUU JA ITSESÄÄNTELY KESKITTYVÄT TERMIIN SOCIAL LICENSE TO OPERATE (SLO). SE TARKOITTAA, ETTÄ KAIVOKSELLA TULEE VIRALLISTEN LUPIEN LISÄKSI OLLA PAIKALLISYHTEISÖJEN HYVÄKSYNTÄ.


014

Peruste #3 2015

ONKO PAIKALLISYHTEISÖLLÄ VALTAA VASTUSTAA KAIVOSTOIMINTAA TAI KIELTÄÄ SE ALUEELLA? VAI PYRKIVÄTKÖ YRITYSVASTUUSTRATEGIAT VAIN MUKAUTTAMAAN IHMISET KAIVOSYRITYSTEN TAVOITTEISIIN?

yhteisö ei missään tapauksessa hyväksy kaivosta osaksi fyysistä ympäristöään. Toisaalta yritysten vastuuton käytös (lahjonta, kiristys ja salailu) voivat hävittää koko sosiaalisen toimiluvan legitimiteetin. Thomson & Boutilier (2011, 5) lisäävät, että sosiaalisen toimiluvan saavuttaminen on hidasta vuorovaikutusta, jossa liikutaan legitimiteetin ja uskottavuuden kautta kohti luottamusta. Jos prosessi keskeytyy tai luottamus häviää ennakkoluulojen tai väärinkäytösten vuoksi, sosiaalisen toimiluvan saavuttaminen voi käydä mahdottomaksi. Owenin ja Kempin (2013) mukaan SLO:n suurin ongelma on kaivosyritysten kyvyttömyys rakentaa uudelleen menetettyä luottamusta yhteisöjen, osallisten ja aktivistiryhmien kanssa. Rajiv Maherin (2014) mukaan yksi sosiaalisen toimiluvan ongelmakohta on, että yrityslähtöisenä käsitteenä se keskittyy arvioimaan vain paikallisyhteisön kokemia taloudellisia hyötyjä ja haittoja. Se ei kiinnitä huomiota yritysten ja yhteisöjen välillä tai yhteisöjen sisällä oleviin valtarakenteisiin, jotka ovat usein konfliktien ytimessä. Lisäksi useat tutkijat ovat huomauttaneet, että puhe paikallisyhteisöjen hallinnoimisesta (managing) vie väärille raiteille ja painottaa yritysnäkökulmaa moniarvoisen dialogin sijaan. Tämä on-

kin Maherin mukaan yksi syy siihen, miksi kaivosyritykset ajautuvat edelleen konflikteihin huolimatta panostuksista sosiaaliseen vastuuseen. Kyse on myös vallasta ja autonomiasta: onko paikallisyhteisöllä valtaa vastustaa kaivostoimintaa tai kieltää se alueella? Vai pyrkivätkö yritysvastuustrategiat vain mukauttamaan ihmiset kaivosyritysten tavoitteisiin? yritysten kyseenalaiset toimintatavat lisäävät ristiriitoja

Kahdeksaa chileläistä ja perulaista kaivospaikkakuntaa käsittelevässä tutkimuksessaan Maher toteaa, että paikallisyhteisön läheisyys ja riippuvaisuus kaivoksesta määrittävät kaivoksen paikallista hyväksyttävyyttä. Mitä autonomisempi yhteisö on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se vastustaa kaivosta (Maher 2014). Niillä alueilla, joilla kaivosyhtiön ja paikallisten välinen konflikti oli matala, alueiden paikallistalous oli voimakkaasti sidoksissa kaivosalaan. Ihmisten liikkuvuus oli suurempaa ja he olivat tottuneita laajoihin kaivosprojekteihin. Korkean konfliktin alueilla asukkaat olivat pienviljelijöitä, ihmisten liikkuvuus oli pientä, aiempaa kaivostoimintaa ei ollut, eikä kaivos toistaiseksi työllistänyt paikallisia. Lisäksi maatalouspohjainen paikallistalous oli riippu-


015

Itsesääntelyä, sopimuksia ja vastuullista politiikkaa

vainen samoista luonnonvaroista kuin kaivos. Tämä aiheuttaa lähtökohtaisesti esimerkiksi vedenkäyttöön liittyviä ristiriitoja (Maher, 311). Myös kaivosyrityksen huonot toimintatavat lisäsivät konfliktialttiutta. Esimerkiksi Maherin tutkimuksessa selvisi, että korkean konfliktin alueilla yritykset eivät olleet malminetsintävaiheessa juurikaan kommunikoineet paikallisyhteisöjen kanssa. Maanhankintakäytännöt eivät olleet eettisiä tai läpinäkyviä vaan jopa laittomia maakaappauksia (Maher, 314). Arvioimalla viisikymmentä kaivoskonfliktia Franks et al. totesivat, että suurimpia konfliktin aiheuttajia olivat saastuminen ja kilpailu luonnonvaroista tai mahdollisuuksista hyödyntää niitä. Lisäksi paikallisyhteisöjen huono mahdollisuus saada ääntään kuuluville ja huolet yhteisön terveyden ja turvallisuuden puolesta aiheuttivat helposti ristiriitoja. Suurin osa konflikteista liittyi kaivosten kannattavuusmäärittelyjen ja rakentamisen vaiheisiin, sillä ne aiheuttavat usein suurimpia muutoksia paikallisessa ympäristössä. Toisaalta juuri tässä vaiheessa paikallisyhteisöillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa kaivoksen avautumiseen. (Franks et al 2014, 7577). Jos malmiot sijaitsevat alkuperäiskansojen pyhillä mailla, luonnonsuojelualueilla tai muuten käytössä olevilla alueilla, edes paras yrityskulttuuri tai vastuullisuusstrategia eivät välttämättä riitä estämään konfliktia. Kun erilaisia intressejä, toiveita ja maailmankatsomuksia on mahdoton yhdistää, seuraa siitä jonkintasoinen konflikti. Olennaista olisikin hyväksyä se, että kompromisseja ei aina ole olemassa.

MITÄ AUTONOMISEMPI YHTEISÖ ON, SITÄ SUUREMMALLA TODENNÄKÖISYYDELLÄ SE VASTUSTAA KAIVOSTA.

itsesääntelystä sitoviin sopimuksiin

Se, kenellä on valta päättää, tuleeko kaivosta vai ei, riippuu paljon jokaisen valtion hallintorakenteesta. Esimerkiksi Suomen uuden kaivoslain mukaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto päättää viime kädessä, voiko kaivosta avata vai aiheutuuko siitä kohtuutonta haittaa alueen muille käyttäjille. Myös aluehallinnolla ja kaupungilla on painoarvonsa. Esimerkiksi Kuusamon kaupunki on päätynyt rajoittamaan kaivoksen mahdollista sijaintia kaavoituksella. Australian New South Walesissä aluehallinto on päättänyt määrittää kaavoituksella niin sanotut no-go zone alueet kaivosten ja muiden elinkeinojen kuten maatalouden väliin konfliktien välttämiseksi.

JOS MALMIOT SIJAITSEVAT ALKUPERÄISKANSOJEN PYHILLÄ MAILLA TAI LUONNOSUOJELUALUEILLA, EDES PARAS YRITYSKULTTUURI TAI VASTUULLISUUSSTRATEGIA EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ RIITÄ ESTÄMÄÄN KONFLIKTIA.


016

Peruste #3 2015

Sara Pathirane Pingpong. Akryyli kankaalle 2014. 94 x 98 cm


Itsesääntelyä, sopimuksia ja vastuullista politiikkaa

Sara Pathirane Teltassa. Akryyli pleksille 2013. 102 x 95 cm

017


018

Peruste #3 2015

YKSI KEINO HALLITA TAI EHKÄISTÄ KONFLIKTEJA ON VAPAAEHTOISEN SÄÄNTELYN - ELI YRITYSVASTUUN JA SOSIAALISEN TOIMILUVAN MUUTTAMINEN SOPIMUSPOHJAISIKSI.

Yksi mielenkiintoisimmista käytännöistä lienee Kanadan Nunavut-alueella, jossa inuiittijärjestöjen ja valtion yhteisesti nimittämällä Nunavut Impact Review Boardilla (NIRB) on merkittävää päätösvaltaa siihen, kuka voi harjoittaa kaivostoimintaa alkuperäiskansojen alueella ja millä ehdoilla. Yksi keino hallita tai ehkäistä konflikteja on vapaaehtoisen sääntelyn – eli yritysvastuuohjelmien ja sosiaalisen toimiluvan – muuttaminen sopimuspohjaisiksi. Näillä yhteisön kehittämisja maankäyttösopimuksilla voidaan taata alueiden asukkaiden oikeudet ja kaivostoiminnan hyötyjen jakaminen sekä sopia kompensaatiomallit ja sanktiot. Myös valtiot voivat vähentää konflikteja omalla kaivoksiin liittyvällä politiikallaan (Franks et al 2014, 7580). Vaikka sopimukset usein takaavat yritysvastuuohjelmia paremman vuorovaikutuksen ja jakavat hyödyt tasaisemmin paikallisyhteisön ja kaivosyhtiön välillä, ne eivät kuitenkaan yksiselitteisesti takaa sosiaalista toimilupaa (Owen & Kemp 2013, 33). konfliktit tulevat kalliiksi paikallisille ja yrityksille

Kaupungistumisen ja keskiluokan kasvu lisäävät raaka-aineiden kysyntää

myös tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa kaivosten siirtymistä yhä uusille alueille – sellaisille, jotka ovat lähellä asutusta, joilla on jo muuta toimintaa tai jotka ovat esimerkiksi osa alkuperäiskansojen maita tai luonnonsuojelualueita. Kasvava kysyntä saa louhimaan yhä heikompia malmipitoisuuksia haastavista ympäristöistä, jolloin myös jäte- meluja pölyhaitat kasvavat. Nämä tekijät lisäävät toimialan konfliktiherkkyyttä myös tulevaisuudessa. Owenin & Kempin (2013, 34) mukaan yritysten tulisi siirtyä vastuuohjelmissaan instrumentaalisesta sosiaalisen toimiluvan käsitteestä kohti laajempaa kestävän kehityksen näkemystä, joka kuuntelee myös yhteisöjen heikoimpia ja köyhimpiä. Kaivosyritysten on käytävä keskustelua paikallisyhteisöjen kanssa ja asetettava heidän kanssaan yhteisiä tavoitteita. Vain siten kaivosteollisuus voi löytää tasapainon omien kaupallisten tavoitteidensa ja laajempien yhteiskunnallisten odotusten välillä. Toisaalta Franks et al. (2014, 7581) huomauttavat, että nimenomaan yritysten kyvyttömyys nähdä konfliktien niille itselleen aiheuttamia valtavia rahallisia menetyksiä on johtanut siihen, että konfliktit ovat kaivosteollisuuden arkipäivää.


019

Itsesääntelyä, sopimuksia ja vastuullista politiikkaa

YRITYKSISSÄ TULISI YMMÄRTÄÄ, ETTÄ TALOUDELLINEN HYÖTY EI VOI OLLA AINOA PERUSTE PÄÄTÖKSENTEOLLE.

Tutkimusten mukaan konfliktit ovat haitallisia kaikille osapuolille. Paikallisyhteisöille ne aiheuttavat ristiriitoja sekä poliittisia ja taloudellisia haittoja. Teollisuutta haittaavat tuotannonkatkokset, maineriskit ja näiden aiheuttamat taloudelliset kustannukset (Rajiv 2014, 32). Usein ne saattavat tuplata ennakoidut investointimenot (Franks et al 2014). Jotta konflikteja voitaisiin välttää, tulisi yrityksissä ymmärtää, että taloudel-

linen hyöty ei voi olla ainoa peruste päätöksenteolle. Sosiaalinen hyvinvointi, ympäristönsuojelu ja kulttuurien säilyvyys ovat yhtä merkittäviä kaivosalueille kuin työpaikat tai raha. Kirjoittaja on jatko-opiskelija Helsingin yliopiston poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtorikoulussa. Hän tutkii kaivostoiminnan vastuulli­ suutta ja roolia aluekehityksessä.

lähteet: ✕✕

Banerjee, S. B. (2011) Embedding sustainability across the organization: A critical perspective. Academy of Management Learning & Education, 10(4), 719-731.

✕✕

Franks, Daniel M. & Davis, Rachel &,Bebbington, Anthony J. & Alia, Saleem H. & Kemp, Deanna & Scurrah, Martin (2014) Conflict translates environmental and social risk into business costs. PNAS 111 (21), 7576-7581.

✕✕

Jartti, Tuija & Rantala, Eero & Litmanen, Tapio (2014) Sosiaalisen toimiluvan ehdot ja rajat. Uudenmaan, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin maakuntien asukkaiden näkemykset kaivannaistoiminnan hyväksyttävyydestä. Jyväskylän yliopisto.

✕✕

Maher, Rajiv (2014) What influences Community Positions towards nearby Mining Projects: Eight cases from Brazil and Chile. PhD Thesis, Cranfield Universtiy School of Management.

✕✕

Prno, Jason & Slocombe, Scott (2012) Exploring the origins of ‘social license to operate’ in the mining sector: Perspectives from governance and sustainability theories. Resources Policy 37 (3), 346-357.

✕✕

Owen, J. R., & Kemp, D. (2013) Social licence and mining: A critical perspective. Resources Policy, 38(1), 29-35.

✕✕

Thomson, Ian & Boutilier, Robert G. (2011) Modelling and measuring the social license to operate: Fruits of a dialogue between theory and practice. [http://socialicense.com/publications.html] Katsottu 10.8.2015.


020

Peruste #3 2015

Sara Pathirane Kissa heinikossa. Akryyli kankaalle 2014. 98 x 94 cm


KOLUMNI

vaatetusalan on otettava ammattiliitot mukaan yritysvastuuseen outi moilala

aateyritykset etsivät jatkuvasti uusia ja halvempia tuotantoalueita Aasiasta sekä muista halvan työvoiman maista. Kun varsinkin Kiinassa valmistettujen vaatteiden tuotantokustannukset ovat kasvaneet, on todennäköistä, että teollisuudenala on siirtymässä muun muassa Afrikkaan. Afrikassa on ollut aikoinaan omaa vaatetuotantoa, mutta käytettyjen vaatteiden kauppa on kuihduttanut sen. Esimerkiksi Etiopia on viime aikoina houkutellut maahan yrityksiä, ja vaatejätti H&M on jo vuoden ajan tehnyt yhteistyötä etiopialaisten vaateyritysten kanssa. Halvemman työvoiman alueille siirtymisestä seuraa, että vaatetusalan eettiset ongelmat jatkuvat tulevaisuudessakin. Vaatetusteollisuus on monissa maissa ensimmäistä teollisuutta, ja halpatuotantomaissa työntekijöiden oikeudet toteutuvat huonosti. Vaateteollisuus yritykset käyttävät lapsityövoimaa eivätkä työntekijät tule palkoillaan toimeen, vaikka työpäi-

021

luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa

Kolumni

vät olisivat 12-tuntisia. Tehtaiden palkkaamat aseistetut joukot ahdistelevat ja joissakin maissa jopa murhaavat ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä ja ay-aktiiveja. Valmiiksi kulutettujen farkkujen valmistuksen vuoksi vaatetusalan työntekijöillä esiintyy tappavaa silikoosia eli kivipölykeuhkosairautta. Farkkujen hiekkapuhaltamisessa käytetään kvartsipölyä, jota työntekijät hengittävät. Vaatteiden tuotanto perustuu alihankintaan. Länsimaiset brändiyritykset eivät yleensä omista tehtaita, vaan os-

VAATETEOLLISUUS ON MONISSA MAISSA ENSIMMÄISTÄ TEOLLISUUTTA, JA HALPATUOTANTOMAISSA TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUDET TOTEUTUVAT HUONOSTI.


022

Peruste #3 2015

SUOMALAISELLA BRÄNDIYRITYKSELLÄ ON VALTAA KEHITYSMAASSA SIJAITSEVAAN TUOTTAJA­ YRITYKSEEN.

tavat niiden valmistamia vaatteita. Ostajayritykset päättävät vaatemalleista ja siitä, missä ne tuotetaan. Ostajat vaikuttavat paljon myös vaatteiden hintoihin ja toimitusaikatauluihin. Globaalien kauppatavaraketjujen tutkimuksen piirissä vaatetusalaa pidetään esimerkkinä tyypillisestä ostajajohtoisesta alasta. Ostajajohtoisilla aloilla ostajilla on valtaa tuottajayrityksiin. Kuvaan kuuluu se, että ostajat eli brändiyritykset sijaitsevat rikkaissa maissa, ja tuottajayritykset köyhissä maissa. Suomalaisella brändiyrityksellä on siis valtaa kehitysmaassa sijaitsevaan tuottajayritykseen. Brändiyrityksen kuuluisi käyttää valtaansa vastuullisesti. Se voi lopettaa vaatteiden hintojen tinkimisen mahdollisimman alas ja korvamerkitä lisää rahaa ompelijoiden palkkoihin, jotta niillä tulisi toi-

JOPA H&M ON SITOUTUNUT MAKSAMAAN TYÖNTEKIJÖILLEEN ELÄMISEEN RIITTÄVÄÄ PALKKAA. SE ON TEKO, JOTA ODOTETAAN YHÄ SUURIMMILTA KOTIMAISILTA VAATEYRITYKSILTÄ.

meen. Jopa H&M on sitoutunut maksamaan työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa. Se on teko, jota odotetaan yhä suurimmilta kotimaisilta vaateyrityksiltä. Yritysvastuun edistäminen riippuu myös tuottajayritysten johdon myötämielisyydestä, koska vaatetusalan tuotantoketju perustuu alihankintaan sen sijaan, että brändiyritykset omistaisivat tehtaat. Brändiyritykset voivat kuitenkin vaikuttaa tuottajayritysten johtoon. Lisäksi ne voivat solmia ompelijoiden työpaikoilla paikallisesti paremmista työehdoista tai globaalin raamisopimuksen kansainvälisen ammattiliiton kanssa. Ne voivat myös päästää ammattiliitot valvomaan tehtaiden työoloja. Näin on tehnyt Zara-ketjustaan Suomessa tunnettu Inditex, joka on yksi maailman suurimmista tekstiiliyrityksistä. Myös H&M on solminut globaalin raamisopimuksen. Yksikään suomalainen yritys ei ole solminut globaalia raamisopimusta ammattiliiton kanssa millään alalla. Ompelijoiden ja heidän ammattiliittojensa ottaminen mukaan yritysvastuuseen olisi ajankohtaista senkin vuoksi, että yritykset ovat lähivuosina tekemässä YK:n Yritysten ja ihmisoikeuksien ohjaavien periaatteiden mukaiset ihmisoikeusvaikutusten arvioinnit. Ihmisoikeusvaikutusten arviointi vesittyy, jos yritykset tekevät sen brändiyritysten suomalaisissa pääkonttoreissa työntekijöitä kuulematta. Ihmisoikeuksien toteutuminen edellyttää, että työntekijöiden ääni otetaan huomioon. Yksi maailmalla suosittu tapa ottaa ammattiliitot vahvemmin mukaan yritysvastuuseen on brändiyritysten liittyminen niin sanottuihin järjestöjohtoi-


023

Kolumni

YKSINKERTAISIMMILLAAN SITOUTUMINEN YRITYSVASTUUSEEN ON SITÄ, ETTÄ SUOMALAINEN BRÄNDIYRITYS TAKAA TUOTTAJA­ YRITYSTEN TYÖNTEKIJÖILLE OIKEUDEN JÄRJESTÄYTYÄ JA AJAA ASIOITAAN KOLLEKTIIVISIN NEUVOTTELUIN. AMMATTILIITTOJEN JÄSENTEN JA AKTIIVIEN AHDISTELU ON LOPETETTAVA.

siin vastuualoitteisiin, joita ovat Ethical Trading Initiative, Fair Wear Foundation, Fair Labor Association ja SA8000standardin taustajärjestö SAI. Niissä valta on yritysten lisäksi järjestöillä, ammattiliitoilla, julkisella vallalla ja yliopistoilla. Järjestöjohtoisilla aloitteilla on myös hyvät verkostot tuotantomaiden ammattiyhdistyksiin. Yksikään suomalainen yritys ei ole jäsenenä yhdessäkään järjestöjohtoisessa aloitteessa. Niiden sijaan kotimaisten yritysten suosiossa on yritysten keskinäinen BSCI eli Business Social Compliance Initiative, jossa ammattiliitot ja järjestöt ovat sivuosassa. Suomalaisissa vaateyrityksissä ei saisi unohtaa sitä, että ammattiliitot olisi pidettävä mukana yritysvastuutyössä. Yksinkertaisimmillaan sitoutuminen yritysvastuuseen on sitä, että suomalainen brändiyritys takaa tuottajayritysten työntekijöille oikeuden järjestäytyä ammatillisesti ja ajaa asioitaan kollektiivisin neuvotteluin. Ammattiliittojen jäsenten ja aktiivien ahdistelu on lopetettava. Entä mitä tavallinen kuluttaja voi tehdä? Brändiyrityksille voi antaa palautetta siitä, että haluaa vastuullisemmin tuotettuja vaatteita. Yritysten boikotointi vain pahentaa työntekijöiden epävarmaa asemaa. Ompelijoiden työ-

suhteet ovat jo valmiiksi epävarmalla pohjalla, ja boikotit vaarantavat niiden jatkumisen. Luonnonvaroja kuluu vähemmän, jos vaatteita ostaa vain tarpeeseen. Vanhoja vaatteita voi uudistaa ja ostaa vaatteita käytettyinä. Tärkeintä on miettiä, tarvitseeko sittenkään uutta. Ilmastonmuutoksen aikana meillä ei pitäisi olla varaa vain muutaman kerran käytettäviin vaatteisiin, jotka tuodaan toiselta puolelta maapalloa ja jotka ovat reissanneet raaka-aineina joskus pidemmänkin matkan kuin maapallon ympäri. Kirjoittaja on vapaa yritysvastuun tutkija, joka työskentelee pääasiassa järjestöille ja ammattiliitoille. Hän on kirjoittanut kirjan Tappajafarkut – ja muita vastuuttomia vaatteita (Into Kustannus 2013).

LUONNONVAROJA KULUU VÄHEMMÄN, JOS VAATTEITA OSTAA VAIN TARPEESEEN.


luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa

024

Peruste #3 2015

VETTÄ VAHVEMMAN EHDOILLA Israelin miehityksen alla elävät palestiinalaiset kärsivät jatkuvasta vesipulasta. Syynä on Israelin epäoikeudenmukainen vesipolitiikka, jonka tavoitteena on vahvistaa miehitystä. Jotta vesikysymykseen saataisiin tasapuolinen ratkaisu, on puhuttava miehityksen lopettamisen mahdollisuuksista. anna malinen


025

Vettä vahvemman ehdoilla

srael miehitti palestiinalaisalueet eli Länsirannan ja Gazan alun perin vuoden 1967 sodassa. Sodan jälkeen Israel julisti palestiinalaisten vesivarannot omaisuudekseen ja ryhtyi sääntelemään palestiinalaisten vedenkäyttöä. Sääntelyn vuoksi monet palestiinalaiset kärsivät vesipulasta. Palestiinalaisalueilla käytetään vettä alle maailman terveysjärjestö WHO:n suositusten. Israelissa vettä riittää moninkertaisesti enemmän. Myös Israelin Länsirannalle rakentamien, kansainvälisen oikeuden vastaisten siirtokuntien asukkaat käyttävät selkeästi enemmän vettä kuin palestiinalaiset naapurinsa. Riittävä vedensaanti on YK:n mukaan ehto ihmisoikeuksien toteutumiselle, ja miehitettyjen alueiden luonnonvarojen haltuunotto on kansainvälisen oikeuden vastaista. Israel kuitenkin sivuuttaa nämä periaatteet ja käyttää häikäilemättä palestiinalaisten vettä. israel hallitsee tärkeitä vesilähteitä

Veden hallinta Israel-Palestiinan alueella perustuu 1990-luvulla solmittuihin Oslon rauhansopimuksiin. Väliaikaisiksi tarkoitetut sopimukset jäivät voimaan, vaikka rauhanneuvottelut osoittautuivat tuloksettomiksi vuoteen 2000 mennessä. Sopimusten ehdot heijastavat aikaisemman miehityskauden käytäntöjä ja antavat Israelille suhteettomat etuoikeudet muun muassa alueen vesiresursseihin.

Israelissa ja palestiinalaisalueilla on kolme yhteistä makean veden lähdettä: Jordan-joki sekä rannikon ja vuoristoalueen pohjavesivarannot. Israel hyödyntää lähes kaiken Jordan-joen veden ja hallitsee suurinta osaa rannikon vesivarannosta. Vuoriston pohjavesivaranto on palestiinalaisten tärkein vesilähde. Siitä merkittävin osa sijaitsee miehitetyllä Länsirannalla. Israel kuitenkin käyttää vuoriston pohjavesivarannosta pumpattavasta vedestä yli 80 prosenttia. Palestiinalaisten tilannetta vaikeuttaa edelleen Israelin Länsirannalle rakentama, kansainvälisen tuomioistuimen laittomaksi julistama muuri. Muuri tekee syviä strategisia  sukelluksia vesilähteiden kohdilla ja vie niitä palestiinalaisten saavuttamattomiin. vedenjakelua miehittäjän kaavalla

Palestiinalaiset joutuvat ostamaan suuren osan vedestään Israelin kansalliselta vesiyhtiöltä Mekorotilta, joka myy Länsirannalta pumpattua vettä takai-

VEDEN HALLINTA ISRAELPALESTIINAN ALUEELLA PERUSTUU 1990-LUVULLA SOLMITTUIHIN OSLON RAUHANSOPIMUKSIIN.


026

Peruste #3 2015

KUN LUPIEN SAAMINEN VESIHANKKEILLE ON VAIKEAA, MUTTA VEDEN TARVE TODELLINEN, PALESTIINALAISET TOTEUTTAVAT HANKKEITA ILMAN LUPAA. PAIKOIN PALESTIINALAISET MAANVILJELIJÄT VARASTAVAT PALESTIINALAISKYLIIN JOHTAVIEN VESIJOHTOJEN VETTÄ.

sin palestiinalaisille huomattavasti korkeampaan hintaan kuin Israeliin ja sen siirtokuntiin. Pitkät vesikatkokset ovat palestiinalaisalueilla yleisiä ja vaikeita erityisesti kesäaikaan. Osa palestiinalaisista jää kokonaan vedenjakeluverkoston ulkopuolelle. Länsirannalla toimii kaksi vedenjakelujärjestelmää. Israelille kuuluva järjestelmä palvelee siirtokuntalaisia ja osaa palestiinalaisista. Palestiinalaishallinnolle kuuluva, vain palestiinalaisia palveleva järjestelmä kärsii useista puutteista. 1990-luvulla palestiinalaishallinto peri Israelin heitteille jättämän vesijärjestelmän, jota se ei ole kyennyt päivittämään. Ongelmia ei päästä korjaamaan tarpeita vastaavasti, sillä Israel rajoittaa ja valvoo palestiinalaisten toimintaa. Gazassa vesijärjestelmä on palestiinalaisten vastuulla, mutta hyväksyntä sen ylläpitoon hankittaville välineille on haettava Israelilta. vesikomitea vahvistaa miehitystä

Oslon sopimusten mukaan palestiinalaishallinnon on tehtävä yhteistyötä Israelin kanssa Länsirannan vettä koskevissa asioissa. Tätä varten perustettiin vuonna 1995 yhteinen komitea Israeli-Palestinian Joint Water Committee (JWC), joka toimii edelleen. Länsiran-

nan vedenkäyttöön liittyvät projektit on hyväksyttävä komitean yksimielisellä päätöksellä. Tosiasiassa vesikomitea toimii Israelin välineenä torpata suuri osa palestiinalaisten vedenkäyttöön liittyvistä hankkeista. Palestiinalaisten on anottava lupaa pienillekin vesihankkeille, lupamenettely on työläs ja hakemuksista hyväksytään ainoastaan osa. Palestiinalaiset puolestaan joutuvat hyväksymään israelilaiset hakemukset lähes poikkeuksetta, myös siirtokuntarakentamiseen liittyvät projektit, sillä niiden hyväksyminen on käytännössä ehto palestiinalaishankkeiden hyväksymiselle. Menettely kuitenkin joustaa Israelin hyväksi. Esimerkiksi Israelin siirtokuntien sisäisiä vesihankkeita on toteutettu ilman hakumenettelyä. Joskus Israel on myös toteuttanut vesihankkeita komitean kielteisestä päätöksestä huolimatta. Jan Selby katsoo vesikomiteaa koskevassa tutkimuksessaan vuodelta 2013, että komitea ajaa virallisen yhteistyön varjolla vahvemman osapuolen eli Israelin etuja. Hän pitää ongelmallisena, että palestiinalaisia vesihankkeita taloudellisesti tukevat, ratkaisevan tärkeässä asemassa olevat kansainväliset tahot eivät halua rahoittaa hankkeita, joita vesikomitea ei hyväksy. Palestiinalaisten vesikomitealle osoit-


027

Vettä vahvemman ehdoilla

tamat hakemukset koskevat selkeästi vaatimattomampia hankkeita kuin israelilaisten hakemukset. Selbyn mukaan tämä ei kerro palestiinalaisten todellisista tarpeista vaan siitä, minkä he katsovat Israelin miehitysvallan alla olevan mahdollista. gaza on saarron keskellä

Gazan palestiinalaisten tärkein vesilähde on rannikon pohjavesivarannon eteläinen osa. Se on jo vuosikymmeniä ollut ylikäytössä, mistä johtuen siihen on sekoittunut merivettä ja suolaista pohjavettä. Jäteveden puhdistus on Gazassa hyvin puutteellista, mikä on saastuttanut pohjavesivarantoa. Nykyään yli 90 prosenttia pohjavedestä on juomakelvotonta. Israelin Mekorot myy alueelle vettä. Lisäksi Gazassa myydään puhdistettua vettä ovelta ovelle. Gazan suurimmat ongelmat ovat Israelin saarto ja sotatoimet. Israel on muun muassa kieltänyt vesijärjestelmien ylläpitoon tarvittavien materiaalien tuonnin alueelle. Jäteveden puhdistamiseen tarvitaan myös sähköä, jota ei kyetä tuottamaan riittävästi paikallisin voimin. Lisäsähköä saadaan Israelista ja Egyptistä, mutta sekään ei ole riittänyt kattamaan tarvetta, ja pitkät sähkökatkokset ovat arkipäivää. Heinäkuussa 2014 Gazassa nähtiin Israelin tuhoisimmat hyökkäykset sitten vuoden 1967 sodan. Jälleenrakennus on edelleen pahasti kesken. Heinäkuussa 2015 YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto OCHA raportoi, että sähkön ja polttoaineen puute ovat osasyynä siihen, että Gazasta valuu Välimereen päivittäin jopa 90 miljoonaa litraa vain osin käsiteltyä jätevettä.

ratkaisu edellyttää miehityksen lopettamista

Kun lupien saaminen vesihankkeille on vaikeaa, mutta veden tarve todellinen, palestiinalaiset toteuttavat hankkeita ilman lupaa. Paikoin palestiinalaiset maanviljelijät varastavat palestiinalaiskyliin johtavien vesijohtojen vettä. Palestiinalaiset myös kaivavat luvattomia kaivoja ja pyrkivät keräämään sadevettä säiliöihin ja tankkeihin. Israelin armeija on vastannut hajottamalla kaivoja ja tuhoamalla ja takavarikoimalla sadevesisäiliöitä. Oma lukunsa ovat siirtokuntalaiset, jotka ovat pyrkineet estämään palestiinalaisten vedensaannin Länsirannalla, usein Israelin armeijan suojelemana. YK:n OCHA raportoi vuonna 2012 tapauksista, joissa siirtokuntalaiset olivat estäneet palestiinalaisia käyttämästä vesilähteitään. Lähteiden vesi on elintärkeää niille palestiinalaisille, jotka eivät ole yhteydessä vedenjakelujärjestelmään tai saavat sen kautta vain osan tarvitsemastaan vedestä. Vesipolitiikkaa Israel-Palestiinan alueella on tarkasteltava miehityksen säännöt ja osapuolten väliset voimasuhteet tiedostaen. Vesikysymykseen ja muihin Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin epäkohtiin ei voida löytää oikeudenmukaista ratkaisua, ellei Israel lopeta palestiinalaisalueiden miehitystä. Nykytilanteessa Israelin koveneva ote palestiinalaisista ja heidän elintilastaan, elinehdoistaan, kodeistaan ja vedestään ei ole katoamassa mihinkään. Kirjoittaja on kansainvälisistä kehityskysymyksistä, rauhantyöstä ja tasa-arvosta kiinnostunut yhteiskuntatieteilijä.


028

Peruste #3 2015

Sara Pathirane Amma. Vahamaali kankaalle 2014. 180 x 130 cm

lähteet: ✕✕

Amnesty International (2009) Troubled Waters – Palestinians Denied Fair Access to Water. [https:// www.amnestyusa.org/pdf/mde150272009en.pdf] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

B’Tselem (2011) New report on the military’s conduct in a-Nabi Saleh: Israel’s security forces effectively deny Palestinians’ right to demonstrate. [http://www.btselem.org/press-release/201109_ show_of_force] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

B’Tselem (2014) Water crisis in Gaza Strip: Over 90% of water un-potable. [http://www.btselem.org/ gaza_strip/gaza_water_crisis] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

B’Tselem (2014) Water Crisis. International Law. [http://www.btselem.org/water/international_law] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

B’Tselem (2014) Water Crisis. Discriminatory water supply. [http://www.btselem.org/water/ discrimination_in_water_supply] Katsottu 3.8.2015.


029

Vettä vahvemman ehdoilla

Sara Pathirane Yöuinti. Vahamaali kankaalle 2014. 200 x 150 cm 2014

✕✕

Selby, Jan (2013) ‘Cooperation, domination and colonisation: The Israeli-Palestinian Joint Water Committee’. Water Alternatives 6(1): 1–24. [http://www.water-alternatives.org/index.php/alldoc/ articles/vol6/v6issue1/196-a6-1-1/file] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs, occupied Palestinian territory (2012) How dispossession happens: the takeover of Palestinian water springs by Israeli settlers. [http://www.ochaopt.org/results.aspx?id=4771024] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs, occupied Palestinian territory (2015) The Humanitarian Impact of the Blockade. [http://gaza.ochaopt.org/2015/07/the-gaza-stripthe-humanitarian-impact-of-the-blockade/] Katsottu 3.8.2015.

✕✕

United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs, occupied Palestinian territory (2015) Humanitarian Coordinator calls for an accelerated recovery effort for the Gaza Strip one year after the 2014 hostilities. [http://gaza.ochaopt.org/2015/07/humanitarian-coordinator-calls-for-anaccelerated-recovery-effort-for-the-gaza-strip-one-year-after-the-2014-hostilities/] Katsottu 3.8.2015.


luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa

030 DEBATTI

Peruste #3 2015

YHTEISMAAN ONGELMA Yhteismaan ongelmalla tarkoitetaan tilannetta, jossa yhteisen resurssin ylikäyttö johtaa sen liialliseen kulumiseen. Yhteismaan kulumisen haitat jakautuvat kaikkien käyttäjien kesken, mutta yhteismaata liikaa käyttävät saavat resurssista enemmän hyötyä kuin muut. Hyötymistä nimitetään vapaamatkustamiseksi. Liikakalastus on yksi esimerkki yhteismaan ongelmasta. Yhteismaan ongelma on poliittisen filosofian tutkimuskohde. Käsitteen tragedy of the commons esitteli William Forster Lloyd vuonna 1833. Ratkaisuksi yhteismaan ongelmaan on esitetty muun muassa yksityisomistusta. Karl Marxin mukaan teollisen kapitalismin perusta luotiin aitaamalla yhteisresursseja, kuten maa-alueita, yksityiseksi omaisuudeksi. Onko yhteismaan ongelma olemassaoleva, universaali ongelma ja onko se vältettävissä? Peruste kutsui tietokirjailija Rauli Partasen ja maailmanpolitiikan tohtoriopiskelija Tero Toivasen debatoimaan aiheesta.


031

Debatti

rauli partanen

klassisen liberalismin ratkaisu yhteismaan ongelmaan: vahva yksityinen omistusoikeus

hteismaan tragedia tai ongelma on tilanne, jossa yksilö käyttää yhteistä resurssia liikaa tai kestämättömästi. Yksi hyötyy resurssin käytöstä muita enemmän, mutta käytön kustannukset jakautuvat kaikkien kesken. Perinteisesti paikallisen yhteisön paine on ollut yhteismaan väärinkäytön ehkä tehokkain hillitsijä. Globalisaation, megayhtiöiden ja niitä omistavien valtavien rahastojen aikakaudella tilanne on toinen. Myös nykyisen kaltaisessa, kilpailuun perustuvassa globaalissa talousjärjestelmässä esiintyy monia yhteismaan ongelmia. Yksi merkittävä maailmanlaajuinen yhteismaan ongelma on hiilidioksidipäästöjen aiheuttama ilmastonmuutos. Hiilidioksidia tuottavien fossiilisten energianlähteiden käyttö on houkuttelevaa, koska siitä aiheutuva haitta eli ilmaston lämpeneminen jakautuu koko planeetan yhteiseksi haitaksi. Ilmas-

ton lämpenemisen pysäyttäminen noin kahteen asteeseen kuitenkin vaatisi, että kolme neljännestä jo tunnetuista kivihiili-, öljy- ja maakaasuvarannoista jätetään maaperään. Poliitikot eivät rajoita päästöjä riittävästi, koska nykyisin myös ilmastopolitiikan tavoitteena on talouskasvun ja työpaikkojen lisääminen. Ilmaston lämpenemisen haitat siirretään tulevien sukupolvien ongelmaksi ja hajautetaan yhteismaan kustannuksiksi. Voiko yhteismaan ongelmaan löytyä helpotusta klassisen liberalismin suosi-

Kirjoittaja on riippumaton tietokirjailija, joka kirjoittaa pääosin energiasta, ympäris­töstä ja yhteiskunnasta. Suomeksi hän on julkaissut kirjat Suomi öljyn jälkeen (Into 2013) sekä Uhkapeli ilmastolla (2015).

Ilmastonmuutos on esimerkki maailmanlaajuisesta yhteismaan ongelmasta: hiilidioksidipäästöt lämmittävät yhteistä maapalloamme. Jos planeetta ilmastoineen olisi yksityisessä omistuksessa, sen omistajat voisivat vaatia korvauksia päästöjen aiheuttajilta. Ilmaston lämmittämisestä tulisi taloudellisesti kannattamatonta.

YKSI MERKITTÄVÄ MAAILMANLAAJUINEN YHTEISMAAN ONGELMA ON HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN AIHEUTTAMA ILMASTONMUUTOS.


032

Peruste #3 2015

VOIKO YHTEISMAAN ONGELMAAN LÖYTYÄ HELPOTUSTA KLASSISEN LIBERALISMIN SUOSIMASTA VAHVASTA YKSITYISESTÄ OMISTUSOIKEUDESTA? VOISIKO YHTEISMAAN ONGELMA LOPPUA SIIHEN, ETTÄ YHTEISMAITA EI ENÄÄ OLISI?

masta vahvasta yksityisestä omistusoikeudesta? Voisiko yhteismaan ongelma loppua siihen, että yhteismaita ei enää olisi? Jos ihmiset omistaisivat planeettamme ja sen ilmaston, heillä olisi kenties enemmän kannustimia huolehtia niiden arvon säilymisestä. He eivät pilaisi omaisuuttaan kovin herkästi ja huolehtisivat siitä, että muutkaan eivät tekisi niin. Jos maa, vesi ja jopa planeetta ilmastoineen olisivat yksityisessä omistuksessa, ja ilmasto pilattaisiin lämmittävillä hiilidioksidipäästöillä, planeetan omistajat voisivat vaatia päästöjen tuottajilta korvauksia. Johtaisiko planeetan yksityisomistus sitten loputtomaan kierteeseen, jossa ihmiset haastaisivat toisiaan oikeuteen omaisuutensa pilaamisesta? Klassisen liberalismin mukaan ei. Vahvalla yksityisellä omistusoikeudella voisi näet olla voimakas oikeudenloukkauksia ennaltaehkäisevä vaikutus, kun seuraukset muiden omaisuuden vahingoittamisesta olisivat nykyistä todennäköisemmät. Ajan mittaan voitaisiin luoda erilaisia standardisopimuksia ja -korvauksia omaisuudenloukkausten varalta.

Sopimus- ja korvausjärjestelmän turvin ilmastonmuutoksesta eniten kärsivät voisivat vaatia päästöjen aiheuttajilta korvauksia. Ennen pitkää korvaukset nostaisivat hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien tuotteiden ja palveluiden hintoja niin paljon, että päästöjen tuottaminen ei kannattaisi. Klassisen liberalismin toisen johtoajatuksen mukaan markkinat eivät voi toimia tehokkaasti, mikäli tuotteiden ja palveluiden kustannukset eivät näy hinnoissa mahdollisimman täydellisesti. Näin päästöille saataisiin määriteltyä globaali, kenties jatkuvasti kohoava hinta. Tätä kautta vahva omistusoikeus hillitsisi välillisesti ilmastonmuutosta. Klassinen liberalismi nojaa yksilön voimakkaisiin oikeuksiin ja vapauksiin. Sen idean liittäminen sellaisenaan nykymaailmaan lienee mahdotonta. Liberalismi tarjoaa kuitenkin arvokkaita näkökulmia moniin yhteismaan ongelmiin, jotka johtuvat usein siitä, että tuotteiden ja palveluiden kustannukset eivät näy niiden hinnoissa. Nykyjärjestelmän puolesta ei puhu se, että se on epäonnistunut surkeasti valtavan yhteismaan ongelman, ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa.


033

Debatti

Sara Pathirane Pyörittäjä. Vahamaali kankaalle 2014. 140 x 145 cm


034

Peruste #3 2015

tero toivanen

ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii kollektiivista mielikuvitusta ja yhteisiä uhrauksia

Kirjoittaja on maailmanpolitiikan tohtoriopiskelija Helsingin yliopistossa.

Jopa kapitalismissa on toimivia yhteisresursseja. Niitä tutkimalla on todennettu, että yhteismaiden haasteet eivät johdu yhteismaasta sinänsä, vaan liittyvät sen hallintaan. Yhteisen resurssin kestävä hallinta ja käyttö edellyttävät reflektiivistä eettis-poliittista toimijuutta. apitalismin historia on yhteismaiden aitaamisen historiaa. Alkujaan yhteisistä maasta, vedestä ja luonnonvaroista on myöhemmin tehty yksityistä kauppatavaraa ja tuotantoresursseja. Resurssien yksityistäminen on tarkoittanut ihmisyhteisöjen perinteisten elinkeinojen murentamista. Kun yhteiset maat on aidattu yksityisiksi, ne, jolta on riistetty oikeus maahan, ovat saattaneet hankkia toimeentulon vain myymällä työvoimaansa. Nykyisessä globaalissa kapitalismissa yksityistämisen kohteena eivät ole vain luonnonvarat, vaan periaatteessa kaikki resurssit, kuten tieto tai esimerkiksi viljelykasvien geeniperimä.

NYKYISESSÄ GLOBAALISSA KAPITALISMISSA YKSITYISTÄMISEN KOHTEENA EIVÄT OLE VAIN LUONNONVARAT, VAAN PERIAATTEESSA KAIKKI RESURSSIT, KUTEN TIETO TAI ESIMERKIKSI VILJELYKASVIEN GEENIPERIMÄ.

Yhteismaan ongelmasta puhuttaessa on huomattava, että on tapauskohtaista, onko jonkin resurssin parempi olla yksityisessä, julkisessa vai yhteisessä omistuksessa. Esimerkiksi Garret Hardinin vuoden 1968 klassinen määritelmä ”yhteismaan tragediasta” on varsin puutteellinen. Hänen esimerkissään omaa etuaan tavoittelevat paimenet ovat taipuvaisia lisäämään oman karjansa määrää yhteisellä laitumella siihen saakka, että liikakäytetty laidun tuottaa lopulta ”tuhon kaikille”. Hardinilta jäi huomioimatta, että yhteismaan tragediaa ei syntyisi, jos karja ei olisi paimenten yksityisessä omistuksessa, vaan nämä hallitsisivat karjaa yhdessä. Ratkaisuksi yhteismaiden ongelmaan esitetään kuitenkin usein vahvaa yksityistä omistusoikeutta: ”kukin pitää parhaiten huolta omastaan”. Jopa äärimmäisen kilpaillussa kapitalismissa kyetään pitämään yllä toimivia yhteisresursseja. Elinor Ostrom (1933– 2012) ja hänen seuraajansa ovat tutkineet ja dokumentoineet toimivia yhteisresurssiratkaisuja ympäri maailman. Heidän lukuisat empiiriset tutkimuksensa todistavat, että haasteellisia eivät


035

Debatti

ole yhteisresurssit itse, vaan niiden hallinta. Ostromin mukaan kestävästi hallinnoitu yhteisresurssi vaatii ainakin seuraavia ratkaisuja ja toimijoita: tarkat rajat resurssin käytölle, paikalliset yhteisresurssia hallitsevat ratkaisut paikallisiin olosuhteisiin, selkeät säännöt päätöksentekoon, resurssin käytön seuranta, sanktiot väärinkäytöksistä, konfliktinratkaisumenetelmä, paikallisen itseorganisoitumisen kunnioitus ja toimiva kommunikaatio paikallisten ja laajempien yhteisresurssia hallitsevien toimijoiden välillä. Yhteisen omaisuuden kestävä hallinta ja käyttö vaativat siis kollektiivista ongelmanratkaisukykyä ja velvollisuuksiin sitoutumista – toisin sanoen reflektiivistä eettis-poliittista toimijuutta. Näin on myös Rauli Partasen esiin nostaman globaalin yhteismaan, ilmaston kohdalla. Partasen ehdottama ratkaisu, vahva yksityinen omistusoikeus maahan, veteen ja ilmaan, jotka usein mielletään kaikkein perustavimmiksi yhteisresursseiksi, olisi omiaan kannustamaan välineelliseen asenteeseen ympäristöä kohtaan: ”pidän tästä huolta, koska se on minulle taloudellisesti arvokas”. Partasen ehdottamat päästömarkkinat, joissa ilmasto olisi jonkun yksityisessä omistuksessa, voisivat toimia teoreettisesti paremmin kuin nykyinen epäonnistunut päästökauppa. On kuitenkin vaikea nähdä, kuinka ilmaston yksityistäminen poistaisi päästökauppajärjestelmään liittyvää spekulointia, monimutkaisuutta ja voitontavoittelua. Yksityisomistus ja markkinavälitteisyys eivät paranna ihmiskunnan kykyä ymmärtää, että ilmastonmuutoksen

YHTEISEN OMAISUUDEN KESTÄVÄ HALLINTA JA KÄYTTÖ VAATIVAT KOLLEKTIIVISTA ONGELMANRATKAISUKYKYÄ JA VELVOLLISUUKSIIN SITOUTUMISTA.

pysäyttäminen vaatii siltä yhteisiä uhrauksia. Yksi globaalia yhteistyötä ilmentävä instituutio voisi olla maailmanlaajuinen hiilidioksidipäästövero. Se olisi päästökauppaa yksinkertaisempi järjestelmä, joka voisi vähentää radikaalisti fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Hiiliverolla kerätyt verotulot mahdollistaisivat osittaisen globaalin varallisuuden uudelleenjaon ja yhteishyvän rakentamisen. Verotus kohdennettaisiin toimijoihin, jotka ovat aiheuttaneet suurimman osan ilmaston lämpenemisestä eli pääasiassa läntisiin teollisuusmaihin. Verotulot taas ohjattaisiin niille, jotka kärsivät yhteisestä ongelmasta eniten eli pääasiassa globaalin etelän valtioille ja ihmisille. Globaali hiilivero ei silti puuttuisi ympäristökatastrofien taustalla oleviin perimmäisiin ongelmiin, kuten kapitalistisen talousjärjestelmän kasvupakkoon. Hiiliveroa tai muita poliittisia uudistuksia ei voitaisi toteuttaa onnistuneesti vain ylhäältä käsin. Niiden toteutuminen vaatii kollektiivista mielikuvitusta ja demokraattista osallistumista.


036

Peruste #3 2015

rauli partanen

ihmisiä voidaan kannustaa yhteismaan hyvään hallintaan oivanen yhdistää vastauksessaan esittelemäni vahvan omistusoikeuden idean kapitalistiseen talousjärjestelmään turhan suoraviivaisesti. Nykyisin suuryhtiöille on keskittynyt niin paljon valtaa, luonnonvaroja ja omaisuutta, että yhteiskuntajärjestelmämme muistuttaa läheisesti harvainvaltaa, jossa kaikkea hallitsee poliittinen tai virkamieseliitti. Vahvan yksityisen omistuksen tarkoitus on toimia keskittyneen omistuksen ja poliittisen vallan vastakappaleena. Yksityisomistus hajauttaa valtaa paikalliselle tasolle ja motivoi ihmisiä myös käyttämään sitä. Usein kapitalismi ja teollinen yhteiskunta1 nähdään lähinnä haittoja ja ongelmia tuottavana järjestelmänä. Teollistumisesta on toki aiheutunut monia ongelmia, mutta liian usein jätetään huomiotta ongelmat, jotka se on jo ratkaissut.

VAHVAN YKSITYISEN OMISTUKSEN TARKOITUS ON TOIMIA KESKITTYNEEN OMISTUKSEN JA POLIITTISEN VALLAN VASTAKAPPALEENA.

Teollistuminen on lisännyt ihmisten hyvinvointia valtavasti. Lapsikuolleisuus on vähentynyt radikaalisti ja ihmisten keskimääräinen elinikä on kaksinkertaistunut. Monia tauteja on voitettu. Suhteellinen väkivalta ihmisten kesken on ollut laskussa2. Ruokaa tuotetaan useita kertoja aiempaa tiiviimmin, mikä on yhdessä lääketieteen kehityksen kanssa mahdollistanut väestön globaalin kasvun3. Parantuva elintaso on yhä useammissa maissa kääntämässä väestönkasvun laskuun. Talousjärjestelmässä on toki yhä paljon kehitettävää ja epäkohtia. Toivasen tavoin suhtaudun kriittisesti pääoman kasaantumiseen yhä harvempien käsiin, haluan etsiä kasvupakkoa luovia mekanismeja ja selvittää mahdollisuuksia niiden purkamiseen. Ihmisen taloudellinen toimeliaisuus ja hyvinvoinnin tavoittelu eivät saa aiheuttaa kestämättömiä ympäristöhaittoja. Olen Toivasen kanssa samaa mieltä myös siitä, että yhteismaihin liittyviä kysymyksiä on analysoitava tapauskohtaisesti. Toivasen ehdottama globaali, ennustettavasti nouseva hiilivero on omaakin sydäntäni lähellä. Samankaltaista mallia on

1 Kapitalismi ja teollistuminen olivat sekä edellytyksiä toisilleen että ruokkivat toisiaan. Investoinnit tuotantolaitoksiin vaativat suuria pääomia, joiden keräämistä varten kehitettiin uusia yhtiömuotoja kuten osakeyhtiö. Toisaalta investointien tuottojen ansiosta pääoma myös alkoi kasaantua, mikä mahdollisti entistä suurempia investointeja. 2 Suhteellisella tarkoitetaan väkivaltaa ja sotia suhteessa väkilukuun. Väkivallan kehittymisestä ihmiskunnan historiassa on kirjoittanut esimerkiksi Steven Pinker kirjassaan The Better Angels of Our Nature – Why Violence Has Declined (2011). 3 Agraarivallankumous alkoi jo hieman ennen teollistumista, mutta se kiihtyi entisestään teollistumisen – koneistuksen, jalostusteknologian, lannoitteiden ja torjunta-aineiden – alettua. Näiden ansiosta sato per tuotannossa oleva pinta-ala ja sillä työskentelevä maanviljelijä on moninkertaistunut.


037

Debatti

Sara Pathirane Tihentyvä. Akryyli kankaalle 2014. 73 x 89 cm


038

Peruste #3 2015

YKSI MERKITTÄVÄ MAAILMANLAAJUINEN YHTEISMAAN ONGELMA ON HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN AIHEUTTAMA ILMASTONMUUTOS.

ehdottanut maailman kenties tunnetuin ilmastotutkija James Hansen. Runsaalla kulutuksellaan paljon hiilidioksidipäästöjä aiheuttavat rikkaat maksaisivat hiiliveroa, jolla kerätyt varat ohjattaisiin niille, jotka tulevat toimeen vähemmillä päästöillä. Hiilivero nostaisi sellaisten tuotteiden ja palveluiden hintaa, joiden valmistuksesta aiheutuu paljon päästöjä. Tämä ohjaisi kuluttajia suosimaan vähäpäästöisiä tuotteita ja palveluita. Huonoilla päätöksillä voimme tuho-

ta yhteismaan, oli yhteiskunta- ja talousjärjestelmä millainen hyvänsä. Huonot päätökset voivat johtua esimerkiksi tiedon puutteesta, eturyhmien lobbauksesta, poliittisista lehmänkaupoista ja piittaamattomuudesta. Yhteismaan hyvä hallinta vaatii etenkin demokratiassa sitä, että päätöksenteko on läpinäkyvää ja korruptio vähäistä ja ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa. Heidän tulee saada riittävästi tietoa kokonaistilanteesta ja valintojensa seurauksista. Ihmisiä ei voida pakottaa kiinnostumaan ympärillään olevasta yhteismaasta, mutta siihen voidaan kannustaa. Yksilön vahva oikeus puhtaaseen ilmaan, veteen ja maahan voi toimia tehokkaana kannustimena – perustui se sitten yksityiseen tai yhteiseen omistusoikeuteen.

tero toivanen

yhteisvauraus tuotetaan yhdessä, jolloin sitä tulisi hallita yhteisesti uten edellä on tullut ilmi, resurssin hallinnassa ei kannata takertua jonkun omistusmuodon paremmuuteen toiseen nähden. On hedelmällisempää tarkastella, miten mahdollistetaan tuon resurssin kestävä ja tasa-arvoinen käyttöoikeus. Paikallinen kalastuskunta voi esimerkiksi säädellä kestävimmin pienen järven käyttöoikeuksia. Pitkän kokemuksen ja tiedon perusteella se jyvittää

kalastusoikeuden kestävästi alueen kalastajille. Kalastuskunta tai kalastajat eivät kuitenkaan riitä järven turvaksi, jos läheinen kaivos uhkaa purkuputkellaan järven ekosysteemiä. Silloin tarvitaan esimerkiksi aktiivisia kyläläisiä ja fiksuja valtion virkamiehiä yhteistä järveä suojelemaan. Esimerkiksi polkupyörä voi olla kätevä omistaa itse, vaikka kaupunkipyörä-


039

Debatti

järjestelmä voikin mahdollistaa pyörien yhteiskäytön. Tieteelliset julkaisut voisivat olla maksuttomasti avoinna kaikille sen sijaan, että kourallinen jättikustantamoja hallitsee niitä ja tekee niiden oikeuksilla uskomattomia voittoja. Hyvin resursoituja julkisia palveluita parempaa tapaa järjestää kaikille taattu terveydenhuolto tai koulutus ei taida olla olemassa. Pääsääntöisesti voidaan todeta, että luonnonresurssien kestävä käyttö edellyttää nykyistä huomattavasti tiukempaa sääntelyä, suunnittelua ja koordinaatiota, jotta ne voitaisiin säilyttää nykyistä paremmassa kunnossa tulevia sukupolvia varten. Aineettomien resurssien lisääntyvä käyttö sen sijaan on jopa toivottavaa: tiedon, tutkimuksen ja oppimisen jakamisesta ja leviämisestä hyötyvät kaikki. Yhdyn Partasen näkemykseen siitä, että kapitalismin alaisuudessa on toki saavutettu merkittäviä esimerkiksi hyvinvointiin ja teknologiaan liittyviä parannuksia. Historiallinen kritiikki ei pyrikään ensisijaisesti osoittamaan, etteikö kapitalismi voisi olla tehokas tuotantomuoto, vaikka se onkin tuhlaava, väkivaltainen ja eriarvoistava järjestelmä. Ihailivathan jo Kommunistisen manifestin säälimättömän kriittiset kirjoittajat kapitalismin ja porvariston kykyä munia kultaisia munia. Kun nykyään puhutaan commonseista tai yhteisvauraudesta, pyrkimyksenä ei siis ole haikailla takaisin esimoderniin yhteismaiden aikaan vaan tarkastella, kuinka ihmiset tuottavat yhteistä vaurautta ja kuinka sitä olisi mahdollista hallita kestävästi, demokraattisesti ja tasa-arvoisesti. Ehkä Partasen kanssa käymässäm-

HUOMIOTA TULISI KIINNITTÄÄ MYÖS SIIHEN, KETKÄ YHTEIS­ VAURAUDEN TUOTTAVAT.

me keskustelussa on oireellista se, että käsittelemme yhteistä liian helposti vain resurssina, joka kaipaa oikeanlaista suojelijaa, joko yksilöä, yhteisöä tai valtiota. Huomiota tulisi kiinnittää myös siihen, ketkä yhteisvaurauden tuottavat. Klassisen liberalismin eräs kantahahmo John Locke perusti työnarvoteoriansa ajatukselle, että ihminen ”sekoittaa maahan omaa työtään”. Ihminen siis liittää maahan jotain omaansa, jolloin hänelle kuuluu omistusoikeus sekä maahan että työn tuloksiin. Marx vei kritiikissään Locken ajatuksen loppuun asti: teollisessa yhteiskunnassa valmistettujen hyödykkeiden arvo tuotetaan yhdessä, ei yksin, ja niinpä tuotettua vaurautta tulisi myös hallita yhteisesti. Partasen esiin nostama suuryhtiöiden harvainvalta on yksi ilmentymä siitä, kuinka merkittävä osa yhteisestä omaisuudesta ja vauraudesta on päätynyt harvojen omistukseen. Pahin uhka suuryhtiöille – ja kapitalismille yleensä – taitaakin olla se, että ihmiset kykenisivät hallitsemaan resursseja ja luomaansa vaurautta yhteisesti.

TEOLLISESSA YHTEISKUNNASSA VALMISTETTUJEN HYÖDYK­ KEIDEN ARVO TUOTETAAN YHDESSÄ, EI YKSIN.


luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa

040

Peruste #3 2015

VIISITOISTA VUOTTA YHTEISESTI HALLITTUA VETTÄ BOLIVIASSA Bolivian vesisotaan vuonna 2000 osallistunut aktivisti Marcela Olivera kertoo liikkeen voitoista ja sen yhä elävästä perinnöstä Marina Sitrinin haastattelussa. marina sitrin käännös: eeva talvikallio

Alkuperäinen artikkeli ”Fifteen years of community-controlled water in Bolivia” on julkaistu Roarmag.orgissa 1.6.2015. Se on luettavissa osoitteessa: http://roarmag.org/2015/06/marcela-olivera-water-bolivia


041

Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa

änä vuonna on kulunut viisitoista vuotta siitä, kun bolivialaiset yhteisöt voittivat taistelunsa yksityisiä vesiyhtiöitä vastaan. Veden yksityistäminen pysäytettiin kansalaisten voimin, minkä lisäksi Cochabambaa ympäröivät useat sadat yhteisöt onnistuivat säilyttämään veden yhteisenä hyödykkeenä, yhteisöidensä suorassa ja demokraattisessa hallinnassa. Pyrkimykset muuttaa luonnonvaroja kaupallisiksi hyödykkeiksi ovat yleistyneet Latinalaisessa Amerikassa voimakkaasti viime vuosikymmenten aikana. Hankkeet ovat lähes aina kohdanneet voimakkaita yhteisöllisiä liikkeitä ja vastarintaa. Liikkeet ovat saavuttaneet useita voittoja mutta kokeneet myös tappioita. Menestyksekkäitä ovat olleet muun muassa Argentiinassa käydyt kamppailut Monsantoa, kolmea La Riojan provinssin kaivosyhtiötä sekä Uruguayn rajalla toiminutta paperitehdasta vastaan. Myös muualla maailmassa on onnistuttu ainakin hidastamaan yksityistämisiä ja kaivauksia: esimerkiksi Kreikassa Thessalonikissa taisteltiin veden säilyttämisestä julkisena hyödykkeenä, ja Halkidikin alueella vastustettiin kultakaivoshanketta. Nämä, kuten niin monet muutkin taistelut, perustuvat erityiseen kansalaisliikkeiden vallankäytön tapaan. Kuten Cochabambassa, myös Kreikassa nimenomaan tavalliset ihmiset ja yhteisöt (eivät puolueet, liitot tai muut toimijat) järjestäytyivät kaduilla, hyödynsivät suoraa toimintaa ja tekivät

päätöksiä suorissa demokraattisissa kokouksissa. Siitä, mitä Boliviassa tapahtui ja tapahtuu edelleen, voidaan ja tulisi ottaa opiksi, kun puolustamme maata ja yhteisresurssejamme. Bolivian tapahtumista käytetty nimitys vesisota ei kuvaa kattavasti kaikkea sitä, mitä tapahtui. Se ei ollut vain taistelu luonnonvarojen yksityistämistä vastaan, vaan – kuten tuonnempana kuvaan – edelleen jatkuva kamppailu autonomian ja itseorganisoitumisen puolesta. Nämä kokemukset juontavat juurensa paikoitellen satojen vuosien taa. Cochabamban asukkaat, cochabambinot, eivät ainoastaan häätäneet yksityisiä vesiyhtiöitä, vaan onnistuivat myös pitämään kiinni omista järjestäytymisen ja olemisen tavoistaan samalla, kun he puolustivat yhteisvaurauttaan.

COCHABAMBAA YMPÄRÖIVÄT USEAT SADAT YHTEISÖT ONNISTUIVAT SÄILYTTÄMÄÄN VEDEN YHTEISENÄ HYÖDYKKEENÄ, YHTEISÖIDENSÄ SUORASSA JA DEMOKRAATTISESSA HALLINNASSA.


042

Peruste #3 2015

”SE, MITÄ NÄIN VESISODAN AIKAAN TEHTÄVÄN, OLI TODELLISTA DEMOKRATIAA, SUORAA DEMOKRATIAA – SELLAISTA, JOSSA IHMISET KOKOONTUVAT YHTEEN TEKEMÄÄN PÄÄTÖKSIÄ.”

Keskustelin toukokuussa 2015 Marcela Oliveran kanssa viidentoista vuoden aikana käydystä jatkuvasta kamppailusta autonomian ja yhteisten varojen itsehallinnoinnin puolesta. Marcela on toiminut vesikysymysten parissa niin ikään viisitoista vuotta, mikä ei suinkaan ole sattumaa. Aloitimme keskustelun muistelemalla Cochabamban vesisodan ensimmäisiä päiviä huhtikuussa 2000. Marina Sitrin: Voitko kertoa, kuinka päädyit mukaan puolustamaan vettä ja muita yhteisiä luonnonvaroja? Marcela Olivera: “Kuten tuhannet ja taas tuhannet cochabambinot, jouduin ensimmäisen kerran tekemisiin näiden asioiden kanssa viisitoista vuotta sitten ryhtyessäni puolustamaan vettämme. Jonkin verran järjestäytymistä oli jo käynnissä, mutta en itse ollut varsinaisesti mukana siinä. Ensimmäinen muistoni tästä aiheesta on, kun näin televisiossa, kuinka poliisit hakkasivat maaseudun miehiä, naisia ja lapsia kadulla. Tunsin valtavasti raivoa. Yhdessä

siskoni kanssa päätimme lähteä kaduille. Uskoisin, että monet tuhannet muut kokivat samoin ja päätyivät jalkautumaan samanlaisten syiden vuoksi. Emme alun perin kokeneet asiaa aivan täysin omaksemme – elin vanhempieni luona, enkä maksanut itse laskujamme – mutta havaitsemani epäoikeudenmukaisuus sai minut liikkeelle monien muiden tavoin. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, enkä usko, että tulen elämäni aikana toiste näkemäänkään.” Puhuit demokratiasta ja siitä, mitä kutsut “todelliseksi demokratiaksi”. Voitko kertoa, mitä se oli käytännössä? “Kun käytämme sanaa ‘demokratia’ tai muita vastaavia käsitteitä, emme aina kunnolla hahmota, mitä ne todella tarkoittavat. Uskon kuitenkin päässeeni todistamaan, mitä demokratia oikeasti on ja miten sen tulisi toimia. Sellainen demokratia ei jokapäiväisessä elämässämme toteudu. Meille uskotellaan, että äänestäminen on demokratiaa, mutta ei se ole. Se, mitä näin vesisodan aikaan tehtävän, oli todellista demokratiaa, suoraa demokratiaa – sellaista, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen tekemään päätöksiä. Silloin tuntui siltä, että minun mielipiteelläni oli väliä. En ollut liittojohtaja enkä järjestäytyneen toimialan jäsen, mutta mielipiteelläni oli väliä. Tunsin, että ihmiset kuuntelivat minua ja minä heitä, ja sitten me teimme yhdessä päätökset. Joskus olimme erimielisiä joistain asioista, ja ihmisten näkemykset strategioista poikkesivat toisistaan, mutta todella merkittävää oli se, kuinka


043

Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa

teimme päätöksiä yhdessä. Me löysimme keinoja päättää yhdessä – sitä on todellinen demokratia. Kaduilla olleet ihmiset olivat minun kaltaisiani: he eivät kuuluneet järjestöihin. Työväenliike oli uusliberaalin talousmallin säätämisen jälkeen kutakuinkin kadonnut, samoin perinteinen työväenluokka. Oli silti olemassa toisenlainen työtätekevien luokka: ihmiset kuten minä, jotka työskentelivät pääasiassa yksin, vailla toimialaa tai järjestäytymisen perinnettä… me saatoimme kohdata ja löytää toisemme ja nähdä, keitä vastassa seisoimme. Ja sitten kohdata ne, jotka olivat jo järjestäytyneet, kuten mukana olleet kokankasvattajat, maanviljelijät ja tehdastyöläiset. Emme tehneet erottelua eikä ollut olemassa mitään hierarkiaa perustuen siihen, kuuluitko jollekin toimialalle vai etkö. Tärkeintä oli, että meillä oli yhteinen tavoite.” Muistan sinun ja muiden kertoneen vuonna 2006 tarinaa “La Coordinadorasta”. Voitko kertoa siitä uudelleen? Juttu on kiinnostava eritoten siksi, että se kertoo ihmisten halusta välttämättä nähdä liike jonkun johtamana, vaikka se kuvauksesi mukaan oli horisontaalinen ja osallistava. “[Nauraa] Tarkoitat siis sitä, kuinka ihmiset luulivat La Coordinadoraa naiseksi? Tuohon aikaan pantiin toimeen monia uudistuksia ja hallitus valitsi useita ihmisiä eri tavoin nimettyihin rooleihin, kuten Defensora del Pueblo, “kansan puolustaja”, joten liikkeidemme koalitio nimesi itsensä samaan tyyliin. Nimeksi valittiin La Coordinadora por la Defensa del Agua y la Vida, “veden ja elämän

”EN OLLUT LIITTOJOHTAJA ENKÄ JÄRJESTÄYTYNEEN TOIMIALAN JÄSEN, MUTTA MIELIPITEELLÄNI OLI VÄLIÄ.”

puolustuksen koordinaattori”. Lyhentääkseen ilmaisua ihmiset puhuivat yksinkertaisesti La Coordinadorasta. Kyseessä on espanjan sanan “coordinador” feminiinimuoto – toisin sanoen liikkeestä puhuttiin ikään kuin se olisi nainen. Moni vähemmän mukana ollut luuli La Coordinadoraa oikeaksi ihmiseksi, samaan tapaan kuin Defensora del Pueblo. Myös mediassa ja poliittisissa sarjakuvissa liike esitettiin naisena – ja aina perinteistyylisenä alkuperäiskansaan kuuluvana naisena. Ihmiset tapasivat kysyä “kuka on tämä rohkea nainen, joka on noussut haastamaan poliisin ja

”KADUILLA OLLEET IHMISET OLIVAT MINUN KALTAISIANI: HE EIVÄT KUULUNEET JÄRJESTÖIHIN.”


044

Peruste #3 2015

Sara Pathirane Esi-isä. Vahamaali kankaalle 2014. 140 x 130 cm

hallituksen?” Muistan, kuinka tapahtumien jälkeen eräs vanha mies tuli etsimään Coordinadoraa, ja yritimme selittää hänelle, että me kaikki olemme La Coordinadora, ettei kyseessä ole yksi ihminen vaan me kaikki. Lopulta lähetimme erään naisen puhumaan hänen kanssaan. Kerran hän sitten tuli takai-

sin ja pyysi päästä rouva Coordinadora del Aguan pakeille. Kun me kaikki nauroimme, hän nolostui ja kysyi: “oliko sittenkin kyseessä neiti?” Mielikuvissa La Coordinadora oli aina nainen, joka taisteli kansan puolesta. Se on hassua ja vähän ristiriitaista, sillä kaikki äänitorvemme ovat aina olleet


045

Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa

Sara Pathirane Kukkien kuivuessa. Öljy kankaalle 2014. 90 x 110 cm

miehiä. Mutta me ajattelemme ja olemme havainneet, että kamppailuja käynnistävät ja johtavat yleensä naiset. Jos katsot vaikkapa kuvia, huomaat, että naiset ovat aina eturiveissä. Ja silti miehet hoitavat suuren osan puhumisesta… ehkä he pitävät puhumisesta – ja me pidämme toiminnasta.”

Olet aiemmin puhunut paljon yhteisvaurauden ajatuksesta ja siitä, kuinka tutustuit käsitteeseen liikkeiden kautta. Voitko kuvata, kuinka veden tuotanto ja jakelu on järjestetty? Voitko myös vähän valottaa, miten yhteisvauraus, julkiset hyödykkeet ja yksityinen hallinta eroavat toisistaan?


046

Peruste #3 2015

”OLEMME NÄIDEN VUOSIEN AIKANA YRITTÄNEET TEHDÄ NÄKYVÄKSI SITÄ, KUINKA YHTEISÖT TUOTTAVAT VETENSÄ ITSE EIVÄTKÄ ODOTA VALTION TEKEVÄN SITÄ HEIDÄN PUOLESTAAN – IHMISET HALLITSEVAT ITSE OMIA VESIJÄRJESTELMIÄÄN.”

“Se, mitä tapahtui, tapahtui kahdella eri tasolla. Ensinnäkin yritykset halusivat käyttöoikeuksia Cochabamban vesijärjestelmään. Samaan aikaan lainsäädäntöhankkeella pyrittiin tekemään vedestä kaupallinen hyödyke. Toisin sanoen vesi ja vesijärjestelmä haluttiin yksityistää. Perinteisesti bolivialaiset ovat hallinnoineet vettä perustuen perinteeseen nimeltä usos y costumbres. Usos tarkoittaa veden käyttöä ja tietoa siitä, miten vettä käytetään. Costumbres puolestaan viittaa veden käytön perinteeseen: kuka sitä on käyttänyt, minkälaisia sopimuksia eri yhteisöjen välillä veden käytöstä on vallinnut ja niin edelleen. Vesisodan seurauksena molemmat käynnissä olleet suunnitelmat pysäytettiin: yksityistäminen peruutettiin ja vettä koskevaa lainsäädäntöä muutettiin vastaamaan ihmisten vaatimuksia. En usko, että tilanne on muuttunut paljoakaan viidessätoista vuodessa. Taistelua on jatkettava. Heti vesisodan jälkeen, kun saimme vesijärjestelmämme takaisin, pohdimme asiaa yhdessä ja kysyimme itseltämme: “Mitä me haluamme? Haluammeko, että vettä hallinnoidaan julkisesti valtion toimesta vai haluammeko jotain muuta?” Hyvin usein hahmotamme vain nämä kaksi vaihtoehtoa, julkisen ja yksityisen hallinnan, emmekä tule ajatelleeksi kol-

matta tapaa hoitaa asioita. Vesisodan jälkeen kävi kuitenkin ilmeiseksi, että ratkaisu olisi antaa yhteisön itse hallinnoida käyttämäänsä vettä – tämä oli se kolmas vaihtoehto, jonka tajusimme olevan jo käytössä ja mahdollinen. Niinpä olemme näiden vuosien aikana yrittäneet tehdä näkyväksi sitä, kuinka yhteisöt tuottavat vetensä itse eivätkä odota valtion tekevän sitä heidän puolestaan – ihmiset hallitsevat itse omia vesijärjestelmiään. Sitä demokratiaa, jota todistimme kaduilla, harjoitetaan nyt päivittäin näissä veden hallinnointijärjestelmissä. Yhteisöt järjestäytyvät kokouksiin ja päättävät yhdessä, mitä ne tekevät vedellään ja miten. Tämä on todellisuutta, jonka olemassaolosta me emme [vuonna 2000] tienneet, vaan havaitsimme sen myöhemmin. Cochabamban ympäristössä toimii noin 600–700 yhteisöjen itse hallinnoimaa vesijärjestelmää. Tämä tarkoittaa, että 50 prosenttia alueen väestöstä saa vetensä tällä tavoin. Yhteisöt voivat koostua viidestäsadasta tai viidestäkymmenestä perheestä, ja niiden koot ja sisäisen demokratian muodot vaihtelevat. Jotkut tekevät kaiken yhdessä, toiset eivät – jokainen yhteisö päättää itselleen parhaiten sopivasta itsehallinnoinnin muodosta. Viimeisten viidentoista vuoden aika-


047

Viisitoista vuotta yhteisesti hallittua vettä Boliviassa

na olen saanut tietää, että tämäntyyppinen kehitys on käynnissä ympäri maailman. Ihmiset hallinnoivat itse vettä ja muita luonnonvaroja eivätkä odota valtion toimivan puolestaan. Tämä on todellisuutta muun muassa Kolumbiassa, Perussa ja Equadorissa. Me pyrimme siis tekemään näkyväksi sen, mitä maailmalla jo tapahtuu. Yleensä kukaan ei pohdi, millä tavoin vettä olisi mahdollista hallinnoida: ihmiset kääntävät katseensa joko julkisten tai yksityisten tahojen puoleen. On järisyttävää nähdä, kuinka ihmiset ovat hallinnoineet vettä itsenäisesti tavoilla, jotka ylittävät yksityisen ja julkisen, markkinat ja valtion.” Mitä ajattelet hiljattain toteutetuista veden kunnallistamisista? Onko kunnallistaminen verrattavissa yhteisvaurauteen? “Viime aikoina on riemuittu vesivarojen palauttamisesta kuntien hallintaan. Olen huomannut vesiliikkeiden yleisesti iloitsevan kehityksestä – muun muassa Pariisissa, Buenos Airesissa ja muualla maailmassa, jossa kunnat ovat ottaneet veden yksityisiltä tahoilta takaisin omaan hallintaansa. Meidän näkemyksemme asiasta on päinvastainen: näemme tämän eräänlaisena veden yksityistämisen muotona, jossa valtio yrittää puuttua sellaisen asian hallinnointiin, jota olemme hallinnoineet itse jo vuosien, joissain tapauksissa satojen vuosien ajan. Siinä missä veden kunnallistaminen voi olla ilon aihe pohjoisessa, täällä sen merkitys on toinen. Se ei ehkä siirrä luonnonvaroja yksityisen sektorin haltuun mutta riistää joka tapauksessa meiltä päätösvallan. Tämä saa meidät

”VESI ON ASIA, JONKA YMPÄRILLE MONI MUU ELÄMÄMME ULOTTUVUUS KIERTYY.”

epäilemään, ettei kyse ole enää yksin vedestä, vaan jostain muusta. Vesi on asia, jonka ympärille moni muu elämämme ulottuvuus kiertyy. Muun muassa Cochabamban vesikomiteat käsittelevät myös muita koko yhteisöä koskettavia asioita: kuinka ihmiset tulevat toimeen, tarvitseeko joku tukea tai apua, kuinka voimme auttaa, jos yhteisöön kuuluvan perheen jäsen on kuollut ja niin edelleen. Ihmiset hoitavat komiteoissa sosiaalista elämäänsä monin eri tavoin – se on jotain aivan erityistä.” Kirjoittaja on kirjailija, asianajaja, opettaja, organisaattori, aktivisti ja uneksija. Hän on kirjoittanut yhdessä Dario Azzellinin kanssa kirjan They Can’t Represent Us! Reinventing Democracy From Greece to Occupy (Verso Books 2014).

”ON JÄRISYTTÄVÄÄ NÄHDÄ, KUINKA IHMISET OVAT HALLINNOINEET VETTÄ ITSENÄISESTI TAVOILLA, JOTKA YLITTÄVÄT YKSITYISEN JA JULKISEN, MARKKINAT JA VALTION.”


048

Peruste #3 2015

SYRJÄYTTÄÄKÖ ÄÄRIOIKEISTO ÄÄRIVASEMMISTON KREIKASSA? SYRIZAN KUKISTUMINEN VOI VAARANTAA KREIKAN DEMOKRATIAN Kreikan pelastuspaketin ankarat ehdot ilmentävät sitä, miten Euroopan johtajat haluavat estää Syrizaa ja muita eurooppalaisia radikaalivasemmistolaisia puolueita haastamasta euroalueen vallitsevaa järjestystä. Kun tavoitellaan Syrizan kannatuksen laskua, saatetaan samalla avata ovi Kultaisen aamunkoiton kaltaisille äärioikeistopuolueille, jotka ovat paljon vaarallisempi uhka niin Kreikan demokratialle kuin Euroopan unionille. benjamin de cleen käännös: eeva talvikallio

Alkuperäinen artikkeli ”Could the radical-right replace the radical-left in Greece? Why the demise of Syriza would pose a threat to Greek democracy” on julkaistu London School of Economicsin blogissa 16.7.2015. Se on luettavissa osoitteessa: http://bit.ly/1HOWJGg


049

Syrjäyttääkö äärioikeisto äärivasemmiston Kreikassa?

reikan parlamentti hyväksyi heinäkuussa 2015 valikoiman taloudellisia toimenpiteitä, jotka ovat ehtona maan pelastuspaketin toimeenpanolle. Merkittävä osuus Syrizan edustajista äänesti sopimusta vastaan, mikä herätti kysymyksiä Alexis Tsiprasin hallituksen vakaudesta. Neuvottelut Kreikan hallituksen ja maan velkojien välillä ovat dominoineet eurooppalaista politiikkaa viime kuukausina siinä määrin, että vaikuttaa siltä kuin sekä poliitikot että lehdistö olisivat suurelta osin unohtaneet populistisen äärioikeiston, eritoten Kreikan Kultaisen aamunkoiton. Kaikkien katseet ovat kiinnittyneet epäsuhtaiseen kamppailuun Kreikan velkojien ja vasemmistopopulistisen Syrizan välillä (Syrizan oikeistokonservatiivinen ja kansallismielinen koalitiokumppani ANEL eli Itsenäiset kreikkalaiset on jäänyt hyvin vähälle huomiolle). Vaikka Syriza on edelleen vallassa1, vastarinta uusliberaalia talouspolitiikkaa vastaan vaikuttaa tältä erää kukistetulta. Kriisi voi nyt edetä moneen suuntaan. On kuitenkin päivänselvää, että demokraattisen, laaja-alaisen ja eurooppamyönteisen vasemmistopopulistisen Syrizan tappio yhdistettynä syvästä talouskriisistä kärsivässä maassa toteutettaviin entistäkin ankarampiin leikkauksiin voi vahvistaa äärioikeistoa ja mahdollisesti muitakin sellaisia voimia, jotka vaarantavat

NEUVOTTELUT KREIKAN HALLITUKSEN JA MAAN VELKOJIEN VÄLILLÄ OVAT DOMINOINEET EUROOPPALAISTA POLITIIKKAA VIIME KUUKAUSINA SIINÄ MÄÄRIN, ETTÄ VAIKUTTAA SILTÄ KUIN SEKÄ POLIITIKOT ETTÄ LEHDISTÖ OLISIVAT SUURELTA OSIN UNOHTANEET POPULISTISEN ÄÄRIOIKEISTON, ERITOTEN KREIKAN KULTAISEN AAMUNKOITON.

Kreikan demokratian ja vakauden. Vuoden 2014 europarlamenttivaalien jälkeen populismin todettiin olevan merkittävä uhka demokratialle kaikkialla Euroopassa. Näin on todettu useasti aiemminkin. Populistisiksi on leimattu puolueita niin oikealla kuin vasemmalla, aina brittiläisestä UKIPista Ranskan Front Nationaliin ja Espanjan Podemosista Kreikan Syrizaan. Valtavirtapoliitikot ja kommentaattorit ovat moittineet kaikkia näitä järjettömien ja epärealististen lupausten antamisesta, ihmisten tunteilla pelaamisesta kriisin aikana sen sijaan, että kriisistä etsittäisiin ulospääsyä, irrationaalisuudesta ja

1 Perusteen mennessä painoon 17.9.2015 Kreikassa järjestettyjen ennenaikaisten vaalien ja hallitusneuvotteluiden tulos ei ollut vielä selvillä.


050

Peruste #3 2015

SYRIZA ON POPULISTINEN PUOLUE. EI SIKSI, ETTÄ SEN VAATIMUKSET OLISIVAT IRRATIONAALISIA TAI JÄRJETTÖMIÄ, VAAN SIKSI, ETTÄ SE VÄITTÄÄ PUOLUSTAVANSA ”KANSAA” ILMAN OIKEUTUSTA TOIMIVAA ”ELIITTIÄ” VASTAAN.

viime kädessä demokratian vaarantamisesta. Äärioikeisto ja äärivasemmisto on yhdistetty ”populisti”-nimilapun alle ja esitetty osana yhtä ja samaa uhkaa liberaalidemokraattiselle politiikalle. On totta, että Euroopan populistit sekä vasemmalla että oikealla väittävät kaikki puhuvansa ”kansan” puolesta ja esittäytyvät ”kansan” edustajina ilman oikeutusta toimivaa ”eliittiä” vastaan. Niiden harjoittama politiikka on kuitenkin sisällöiltään hyvin erilaista, samoin niiden suhde demokratiaan. Esiin nousee kaksi erityisen merkittävää kysymystä, joita käsittelen alla. Ensimmäinen on populismin ja demokratian suhde Kreikan kriisissä. Toinen on riski, että äärioikeisto Kreikassa (ja mahdollisesti muuallakin) saattaa vahvistua, kun demokraattinen ja laajalti tuettu vasemmistopopulistinen puolue nujerretaan ja sen vaatimukset jätetään huomiotta. vasemmistopopulismin tappio ja kreikan uhattu demokratia

Syriza on populistinen puolue. Ei sen vuoksi, että sen vaatimukset olisivat ir-

rationaalisia tai järjettömiä, vaan siksi, että se väittää puolustavansa ”kansaa” ilman oikeutusta toimivaa ”eliittiä” vastaan. Käyttämäni määritelmä on neutraali ja lähellä tapaa, jolla tiedeyhteisö kasvavassa määrin yksimielisesti määrittelee populismin. Tämä poikkeaa huomattavasti poliittiselle retoriikalle ja journalismille tyypillisestä halventavasta ja liian laveasta tavasta käyttää populismi-käsitettä. Syriza pyrkii itse asiassa puolustamaan ”kansaa” kahdeltakin ilman oikeutusta toimivalta ”eliitiltä”: sekä Kreikan korruptoituneelta taloudelliselta ja poliittiselta eliitiltä että kansainväliseltä ja eurooppalaiselta poliittiselta ja finanssieliitiltä, johon maan velkojat kuuluvat. Puolue valittiin valtaan vastustamaan eurooppalaisia leikkaustoimia ja vaihtoehdoksi maata useiden vuosien ajan hallineelle korruptoituneelle poliittiselle luokalle (joka pani toimeen eurooppalaiset leikkaustoimet). Syriza vaikuttaa hävinneen taistelun velkojiaan vastaan. Lisäksi velkojat ovat ”rankaisseet” Tsiprasia (ja koko Kreikkaa) siitä, että kreikkalaisten annettiin kansanäänestyksessä tuoda julki kantansa velkojien esityksiin. On demokratian näkökulmasta järkyttävää lukea, että Tsiprasia varoitettiin siitä, kuinka ei-tuloksen voitto kansanäänestyksessä johtaisi siihen, että pelastuspaketin ehtoja huononnettaisiin entisestään. Oliko populismi siis uhka demokratialle? Ilmeisesti ei ainakaan tässä tapauksessa. Kuukausia kestäneiden neuvottelujen ja eritoten 13. heinäkuuta saavutetun sopimuksen jälkeen on vaikea väittää, että demokratiaa olisivat uhanneet Kreikan populistit. Syrizan populismi


051

Syrjäyttääkö äärioikeisto äärivasemmiston Kreikassa?

pyrki pikemminkin paikkaamaan Kreikan velkojien heikentämää demokraattista järjestelmää. Se oli korjausliike, joka epäonnistui. Tsipras korostaa nyt, että hänen hallituksensa tulee jakamaan kolmannen avustuspaketin kustannukset tasaisesti ja panee myös Kreikan rikkaat maksamaan kriisistä. Tällä tavoin hän pyrkii pitämään ainakin osan vaalilupauksistaan ja säilyttämään osan vetovoimastaan ”kansan” puolustajana ”eliittiä” vastaan (sekä tietysti vetovoimansa vasemmistolaisesta näkökulmasta). Nähtäväksi jää, riittääkö tämä pitämään hänet vallassa, ja millä tavoin. Kreikan parlamentissa 15. heinäkuuta pidetyssä äänestyksessä, jossa apupakettiin liittyvät taloustoimet hyväksyttiin, Tsipras luotti niiden vanhojen puolueiden tukeen, joiden vaihtoehdoksi Syriza alun perin luotiin. Tämä heikensi väistämättä hänen kiinnostavuuttaan populistisesta näkökulmasta vaihtoehtona eliitille. Kukaan ei tiedä, mitä tämän jälkeen tapahtuu. Vaikuttaa kuitenkin hyvin todennäköiseltä, ettei demokratia tule selviytymään voittajana. Paljon on jo puhuttu siitä, kuinka saavutettu sopimus pelastuspaketin ehdoista merkitsee demokratian loppua Kreikassa (ja EU:ssa). On kuitenkin mahdollista, että kriisi ja Syrizan mahdollinen hajoaminen2, tappio tai luopuminen voivat yhdessä luoda otolliset kasvuolosuhteet demokratiaa uhkaaville voimille myös Kreikan sisällä. Kreikan entinen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis totesi 14. heinäkuuta ABC:lle antamassaan haastattelussa:

SYRIZAN POPULISMI PYRKI PIKEMMINKIN PAIKKAAMAAN KREIKAN VELKOJIEN HEIKENTÄMÄÄ DEMOKRAATTISTA JÄRJESTELMÄÄ. SE OLI KORJAUSLIIKE, JOKA EPÄONNISTUI.

Jos Syriza, joka on synnyttänyt Kreikassa niin paljon uutta toivoa… jos me petämme ne toiveet ja alistumme tämän uudenlaisen postmodernin miehityksen edessä, en näe muuta mahdollista lopputulosta kuin Kultaisen aamunkoiton vahvistumisen entisestään. Traagisella tavalla heistä tulee talouskurin vastustuksen manttelinperijöitä. En tiedä, perustuuko Varoufakisin kommentti Ernesto Laclau’n populismia koskevaan ajatteluun (Syrizan Laclau-vaikutteille on suotu jonkin verran huomiota), mutta Laclau’n näkemys populismista auttaa kyllä ymmärtämään lausuntoa. Edesmennyt argentiinalainen poliittinen teoreetikko korosti populismin perustuvan nimenomaan eliitin vastustamiseen. Juuri vastakkainasettelu epäoikeutetun ”eliitin” kanssa on se väline, jonka avulla populistit rakentavat ”kansan” ja liittävät yhteen laajan kirjon erilaisia vaatimuksia ja yhteiskunnallisia ryhmiä. ”Eliitin”

2 Syrizasta eronnut vasemmistolainen oppositioryhmä perusti elokuussa 2015 uuden puolueen nimeltä Laiki Enotita (Kansallinen yhtenäisyys).


052

Peruste #3 2015

Sara Pathirane WvavVes. Vahamaali kankaalle 2014., 114,5 x 173cm

vastustaminen on se yhteinen tekijä, joka mahdollistaa näiden vaatimusten yhteenliittämisen ja saa erilaiset ihmisryhmät tuntemaan itsensä osaksi yhtä ja samaa ”kansaa” ja äänestämään populistista puoluetta. Tämä tarkoittaa, ettei Syrizan kaltaisilla populisteilla ole mitään lopullista yksinoikeutta niihin vaatimuksiin, joita he ovat onnistuneet yhdistämään tai valtaa niihin ihmisryhmiin, jotka he ovat nimenneet ”kansaksi” (asettamalla heidät yhtä ”eliittiä” vastaan). Kuten Va-

roufakis huomauttaa, Syriza pani liikkeelle vaatimuksen ”kurjistuspolitiikan lopettamisesta”, mutta vaati myös ”kansallisen itsemääräämisoikeuden” ja ”kreikkalaisen kunnian” palauttamista, ”demokratiaa” ja ”solidaarisuutta”. Syriza rakensi laajan vasemmistoallianssin näiden vaatimusten taakse. Syrizan laajaa kannatusta tammikuun vaaleissa sekä kansanäänestyksessä selittää se, miten se onnistui esittämään nämä vaatimukset ja arvot ominaan. Kaikki ne 36 prosenttia, jotka Kreikan


053

Syrjäyttääkö äärioikeisto äärivasemmiston Kreikassa?

Sara Pathirane Tomaattikuljetus. Vahamaali kankaalle 2015. 60 x 122 cm

vaaleissa äänestivät Syrizaa, eivät olleet äärivasemmistolaisia, puhumattakaan niistä 61 prosentista, jotka äänestivät kansanäänestyksessä pelastuspakettia vastaan. Mutta käsitteet kuten ”loppu leikkauksille”, ”kreikkalaisten kunnia” tai ”demokratia” eivät ole sidottuja Syrizaan. Jos Syriza antaa periksi sopimuksen edessä ja pettää vaalilupauksensa, jos se hajoaa2 tai jos tapahtuu jokin näiden yhdistelmä, puolueen vaatimukset ovat vapaata riistaa toisille poliittisille voimille.

Euroopan johtajat ovat vaatineet paluuta aikaan ennen Syrizaa, jolloin puolueet olivat helpommin määräiltävissä: he kelpuuttaisivat joko Syrizan, joka toimii kuten Kreikan aiemmat valtapuolueet, tai teknokraattisen hallituksen, joka vain toimeenpanee eurooppalaisia määräyksiä. Syrizalle ei annettu juurikaan tilaa säilyttää kunniansa sopimusneuvotteluissa. Tähän on useita syitä, mutta yksi tärkeimmistä vaikuttaa olevan tavoite päihittää radikaalivasemmistolainen puolue, joka nousi vastustamaan


054

Peruste #3 2015

vallitsevaa talousideologiaa ja haastamaan leikkauspolitiikkaa ajaneet puolueet – joita vasemmistolaiset kilpailijat joissakin euroalueen maissa uhkaavat. Ei ole kuitenkaan sanottua, että kaikesta tästä seuraisi jompikumpi edellä mainituista hallitusvaihtoehdoista. Emme myöskään voi tietää ennalta, millaisia vaikutuksia käynnissä olevalla kriisillä on Kreikan poliittiseen kenttään yleisesti. Yksi ulottuvuus tilanteessa on se, että Euroopan johtajat vaikuttavat lähestulkoon unohtaneen äärioikeiston olemassaolon keskittyessään niin tiiviisti demokraattisen ja laajaa kannatusta nauttivan vasemmistopopulistisen puolueen nujertamiseen. Poliittisena voimana äärioikeisto on kuitenkin huomattavasti Syrizaa huolestuttavampi – varsinkin Kreikassa, jossa äärioikeisto on uusnatsityyppinen. Kreikan nykytilanne saattaa hyödyttää voimia, joista yksi on todellakin Kultainen aamunkoitto – toimipa se minkä nimen alla hyvänsä. Syriza on usein esittänyt itsensä vaihtoehtona Kultaiselle aamunkoitolle: Syrizan demokraattinen vaihtoehto leikkauspolitiikalle vastaan Kultaisen aamunkoiton uusnatsistinen leikkausvastarinta. Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaisia. Tammikuun 2015 vaalien jälkeen Syriza muodosti koalition konservatiivisen ja kansallismielisen oikeistopuolue ANELin kanssa, joka kuuluu Euroopan konservatiivien ja reformistien (ECR) ryhmään, ja jota jotkut pitävät äärioikeistolaisena. Puolueiden näkemykset eettisistä kysymyksistä, maahanmuutosta ja monista muista asioista poikkeavat huomattavasti toisistaan, mutta niitä yhdistää leikkauspolitiikan vastustaminen. Koa-

litio ANELin kanssa oli Syrizalle pragmaattinen valinta, sillä mikään muu leikkauksia vastustava puolue ei suostunut hallitusyhteistyöhön (Syriza lähestyi Kreikan kommunistista puoluetta KKE:ta ennen vaaleja, mutta se kieltäytyi). Tästä huolimatta hallituksen muodostaminen ANELin kanssa viittaa siihen, että Syrizalle leikkauspolitiikan vastustaminen tai kannattaminen oli merkittävämpi ulottuvuus kuin edistyksellisyys tai konservatiivisuus. On joka tapauksessa totta, että Syrizan tappio tekee tilaa Kultaiselle aamunkoitolle, joka on ANELia huomattavasti kauempana oikealla ja jonka poliittiset strategiat ovat paljon äärimmäisempiä ja väkivaltaisempia. Jos Syriza joko katoaa, heikkenee tai on joko kyvytön pitämään lupauksensa tai muodostamaan hallitusta perinteisten puolueiden kanssa (tämä tarkoittaisi juuri siihen ”eliittiin” liittymistä, jota puolue on niin raskaasti kritisoinut), tämä voi vahvistaa Kultaisen aamunkoiton väitettä siitä, että se on ”Kreikan kansan” todellinen edustaja, ”kreikkalaisen kunnian” ja ”demokratian” ainoa puolustaja sekä ainoa vaihtoehto ”eliitille”. Nähtäväksi niin ikään jää, miten ANEL toimii tulevina päivinä ja viikkoina. Lukuunottamatta populistisuutta ja leikkauspolitiikan vastaisuutta Syrizan ja Kultaisen aamunkoiton poliittiset hankkeet ovat keskenään hyvin erilaisia ja antavat aivan erilaisia merkityksiä niiden keskeisille retorisille termeille. Syriza esittää kansallisen itsemääräämisoikeuden ja leikkauspolitiikan vastustamisen osana demokraattista ja edistyksellistä projektia, jossa ”Kreikan kansa” määritellään laaja-alaisesti (yksi Syrizan en-


055

Syrjäyttääkö äärioikeisto äärivasemmiston Kreikassa?

simmäisistä toimenpiteistä koski siirtolaisten oikeudenmukaisempaa kohtelua, mihin liittyvä hiljattain hyväksytty lakialoite ei saanut ANELin tukea). Kultainen aamunkoitto on toista maata. Sen määritelmä ”Kreikan kansasta” ei ole avoin ja laaja-alainen, vaan suljettu ja rasistinen. Sen käsitykset ”kansallisesta itsemääräämisoikeudesta” ja ”kunniasta” tarkoittavat maahanmuuton, monikulttuurisuuden ja Euroopan unionin torjumista. Syrizan tavoin puolue kritisoi finanssieliittiä, mutta syvästi juutalaisvihamielisellä tavalla. Se ei tyydy puolustamaan Kreikan kansaa Euroopan johtajia vastaan, vaan puhuu yhteentörmäyksestä etnisyyden perusteella määriteltyjen kansanryhmien välillä. Eikä sen solidaarisuus kohdistu köyhiin ja tarvitseviin, vaan rajoittuu etnisiin kreikkalaisiin. Puolue suhtautuu vihamielisesti ulkomaalaisiin (mikä ilmenee puolueen ruoanjakelutapahtumissa). Populismilla voidaan joko korjata demokratiaa tai uhata sitä. Kaikki riippuu siitä, kuka käyttää populistista ”kansan” puolesta puhumisen strategiaa ja mihin tarkoituksiin. Jos demokraattisen ja laaja-alaisen populismin vaatimukset torjutaan ja jätetään huomiotta, se voi uhata demokratiaa ainakin kahdella tavalla. Kreikka on jo menettänyt ison osan demokraattista päätöksentekovaltaansa (Syrizan toimista huolimatta). Äärioikeistolaisen populismin noustessa myös demokraattiset arvot ja ihmisoikeudet voivat joutua tulilinjalle. Kultaisen aamunkoiton ääriluonne huomioiden vaikuttaa epätodennäköiseltä, että puolue voisi saada kovin laajaa kannatusta. Mutta kuka tietää, minkälainen poliittinen kokoonpano äärioikealta voi nousta kriisin seurauksena?

JOS KREIKAN POLITIIKKA KÄÄNTYY HUONOMPAAN SUUNTAAN, ON PÄIVÄNSELVÄÄ, ETTÄ EUROOPAN JOHTAJAT OVAT SUURELTA OSIN VASTUUSSA KÄÄNTEEN MAHDOLLISTANEIDEN OLOSUHTEIDEN LUOMISESTA.

Vaikka Kultainen aamunkoitto ei onnistuisi muuttumaan laajalti tuetuksi populistipuolueeksi, äärioikeiston aktivistit voivat muuttua uhaksi (aivan kuten äärivasemmistonkin). Tilanne Kreikassa pahenee päivä päivältä, kun työttömyys jatkaa kasvuaan, terveydenhoitojärjestelmä kärsii valtavista ongelmista ja uudet säästötoimet odottavat nurkan takana. Jos Syrizan merkitys leikkauspolitiikan herättämän vastarinnan demokraattisena varaventtiilinä ja kreikkalaisiin tulevaisuudenuskoa valavana toivonkipinänä heikkenee, minne vastarinta siirtyy? Ja mitä tapahtuu, jos kaikki toivo on menetetty? Nykyisen kriisin yhteydessä on viitattu usein toiseen maailmansotaan. Sillä, mitä nyt näemme tapahtuvan, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että natsi-Saksa tuolloin miehitti Kreikan (jättäkäämme kysymys sotakorvauksista tältä erää syrjään). Ensinnäkään, huolimatta Saksan valta-asemasta Euroopan politiikassa, tämä ei ole vastakkainasettelu Saksan ja Kreikan valtioiden välillä vaan pikemminkin koko euroalueen ja Kreikan hallituksen välillä. Paljon mielenkiintoisempi vertailukohta, kuten Varoufakis on todennut, on ensimmäistä maailmansotaa seurannut Versailles’n


056

Sara Pathirane Ilmassa maatuva. Akryyli pleksille 2013. 205 x 125 cm

Peruste #3 2015

rauhansopimus ja olosuhteet, jotka se loi äärioikeiston kasvulle Saksassa. En väitä, että mitään tähän verrattavaa tulisi tapahtumaan Kreikassa. Juuri nykytilanteen epävakaus ja ennakoimattomuus aiheuttavat kuitenkin

syytä huoleen. Toivokaamme, ettei Kreikan äärioikeisto hyödy tilanteesta (ja olkaamme kiitollisia siitä, ettei Kultainen aamunkoitto ollut alun alkujaan vahvempi neuvotteluissa euroalueen kanssa – mikä johtui osin oikeudellisista toi-


057

Syrjäyttääkö äärioikeisto äärivasemmiston Kreikassa?

menpiteistä). Jos Kreikan politiikka kääntyy huonompaan suuntaan, on kuitenkin päivänselvää, että Euroopan johtajat ovat suurelta osin vastuussa käänteen mahdollistaneiden olosuhteiden luomisesta.

Kirjoittaja toimii viestintätieteiden laitoksen apulaislehtorina Vrijen yliopistossa Brysselissä. Hän työskentelee populistisen ja äärioikeistolaisen diskurssin parissa.


058

Peruste #3 2015

PERUSTELUJA

Perusteluja-osiossa julkaistaan numeron teemasta riippumattomia analyyttisesti argumentoivia keskustelunavauksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Tarjoa omaa kirjoitusideaasi l채hett채m채ll채 tiivis artikkelisuunnitelma osoitteeseen veera.nuutinen@vasemmistofoorumi.fi.

Carita Maury sarjasta Homo Cantans


perusteluja

059

FEMINISTEJÄ JA KODINHENGETTÄRIÄ NAISTEN ASEMA UKRAINAN KRIISIN AIKANA JA SEN JÄLKEEN Ukrainan itsenäisyyden ajan politiikka ei ole tullut tunnetuksi tasa-arvoisuudestaan. Naisten lukumäärä politiikassa on ollut yksi Itä-Euroopan alhaisimmista ja asenteet sukupuolirooleja kohtaan ovat pysyneet konservatiivisina. Viktor Janukovytšin presidenttikaudella esikuntaan ei huolittu yhtäkään naista, ja monet sen jäsenistä sortuivat avoimen sovinistisiin lausuntoihin. Mitä tasaarvolle tapahtuu Ukrainassa Janukovytšin valtakauden päätyttyä? Millaisia vaikutuksia Ukrainan kriisillä on tasa-arvoon? karla malm


060

Peruste #3 2015

os hän on nainen, hänen tulisi mennä keittiöön osoittamaan lahjakkuutensa.” Viktor Janukovytš ilmaisi selkeästi, millainen paikka naisille oli hänen rakentamassaan Ukrainassa varattu, kun hän lausui nämä sanat poliittisesta vastustajastaan Juliia Tymošenkosta presidentinvaalikamppailun aikana vuonna 2010. Janukovytš ei ollut näkemystensä kanssa yksin. Toisinaan sukupuolta on tarjottu selitykseksi siihen, miksi Tymošenko epäonnistui vuoden 2010 presidentinvaaleissa. Ne harvat naiset, jotka ovat toimineet Ukrainan politiikan näyttämöllä näkyvissä tehtävissä ovat huolellisesti välttäneet kutsumasta itseään feministeiksi – niin myös Tymošenko. Toisinaan häntä luonnehditaan jopa antifeministiksi. Maidanin aukion mielenosoitukset alkoivat vuonna 2013 lähinnä opiskelijoi-

TOISILLE MIELENOSOITTAJISTA FEMINISMI, SEKSUAALI­ VÄHEMMISTÖJEN OIKEUDET JA SUKUPUOLTEN VÄLINEN TASAARVO OLIVAT ENSISIJAISEN TÄRKEITÄ ASKELEITA, JOTKA UKRAINAN OLI OTETTAVA, JOS SE HALUSI TULLA TUNNETUKSI EUROOPPALAISENA MAANA.

den ja nuorten suhteellisen pienimuotoisina kokoontumisina. Osallistujat olivat turhautuneet Janukovytšin päätökseen hylätä yhdentymissopimus Euroopan Unionin kanssa. Viranomaisten yritys tukahduttaa mielenosoitukset väkivallalla olivat monille viimeinen pisara, jonka jälkeen kompromissi korruptoituneiden vallanpitäjien kanssa muuttui mahdottomaksi. Vallanpitäjien brutaali reaktio sai kansalaiset hyökkäämään Janukovytšin rakentamaa järjestelmää vastaan. Sen jälkeen mielenosoituksissa ei enää ollut kyse ainoastaan yhdentymissopimuksesta tai EU:sta vaan koko hallinnon legitimiteetistä. Mielenosoittajat olivat yhtä mieltä siitä, että Janukovytšin ja hänen lähipiirinsä ylläpitämä valtakoneisto oli tullut tiensä päähän. naiset suojelun kohteina

Ei ole aivan yksiselitteistä, millaisen järjestelmän pystyttämisen puolesta Maidanilla osoitettiin mieltä. Avainsanoina pidettiin demokratiaa, hallinnon läpinäkyvyyttä ja korruption kitkemistä. Mielenosoittajien suhde Janukovytšin järjestelmän sovinismiin oli sen sijaan monimutkaisempi. Toisille mielenosoittajista feminismi, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja sukupuolten välinen tasaarvo olivat ensisijaisen tärkeitä askeleita, jotka Ukrainan oli otettava, jos se halusi tulla tunnetuksi eurooppalaisena maana. Myös toisenlaisia äänenpainoja esiintyi. Feministeiksi julistautuvia mielen-


061

Feministejä ja kodinhengettäriä

osoittajia pidettiin pahimmillaan provokaattoreina ja riidanhaastajina, jotka eivät suostuneet vaikenemaan yhtenäisyyden nimissä. Useiden lähteiden mukaan konservatiivinen näkemys sukupuolirooleista oli läsnä Maidanin mielenosoituksissa ja heijastui muun muassa työnjakoon. Sen sijaan, että naiset olisi nähty kansalaisina ja vallankumouksellisina, joilla oli yhtäläiset oikeudet, heidän tehtäväkseen jäi tukea varsinaisia vallankumouksen tekijöitä – miehiä. Myös monet protesteihin osallistuneista miehistä näkivät naisten läsnäolon barrikadeilla tai yhteenotoissa turvallisuusjoukkojen kanssa sopimattomana. Tämän näkemyksen mukaan naisten tehtäväksi jäi siivota, laittaa ruokaa ja tarjota kuumaa juotavaa. Myös naisten itsemääräämis- ja liikkumisoikeuksia rajoitettiin suojelemisen varjolla. Kaikki eivät tähän olleet valmiita alistumaan. Mariia Berlinska oli yksi Maidanin protesteihin osallistuneista naisista, joka kieltäytyi vaikenemasta kohtaamastaan syrjinnästä. Yhdessä kohtalotovereidensa kanssa hän päätti organisoida vuoden 2014 tammikuussa Naisten solidaarisuuden yön, jossa he pyrkivät kiinnittämään muiden mielenosoittajien huomion naisten yhtäläisiin oikeuksiin päättää omasta toiminnastaan. Berlinska osallistui myös aktiivisesti naisten ryhmään (Zhinocha Sotnia), joka toimi Olha Kobylianskan nimen alla ja oli naisten ryhmistä ainoa,

joka julistautui avoimesti feministiseksi projektiksi. Berlinska vetosi siihen, että naisten vapauden rajoittaminen heidän suojelemisensa nimissä ei tehnyt heille oikeutta kansalaisina. Hän totesi, että uudessa Ukrainassa, jonka puolesta he taistelivat, ei tulisi olla sijaa syrjinnälle ja diskriminoinnille. Monet pitivät Berlinskan ajoitusta ja puheen sisältöä sopimattomana, sillä sen tulkittiin riskeeraavan Maidanin yhtenäisyyden. feminismi

– uhka yhtenäisyydelle?

University College London -yliopistossa SSEES:ssä (School of Slavonic and East European Studies) työskentelevä tutkija Olesya Khromeychuk arvioi, ettei ollut yllättävää, että ukrainalaisen yhteiskunnan konservatiiviset asenteet näkyivät Maidanilla. ”Ukrainalainen yhteiskunta on monella tavalla perinteinen. Epämiellyttävämpi yllätys ilmapiiri oli siinä mielessä, että yhteisen poliittisen tavoitteen olisi voinut kuvitella luovan sallivamman ja suvaitsevaisemman tunnelman.” Sen sijaan Khromeychukille jäi vaikutelma, että olemassa olevat sukupuoliroolit vahvistettiin yhä uudestaan Maidanilla. Khromeyuchuk ei osallistunut henkilökohtaisesti Maidanin mielenosoituksiin. Hän seurasi tilannetta Lontoosta käsin tiiviisti ja piti yhteyttä Maidanilla aktiivisesti toimiviin ystäviinsä.


062

Peruste #3 2015

Ystävien huomiot ja kokemukset inspiroivat Khromeyuchukia lähestymään Maidanin suhdetta tasa-arvoon myös tutkimuksessa. Tuloksena syntyi artikkeli Gender and Nationalism on the Maidan, jossa Khromeychuk analysoi mielenosoittajilta keräämiään haastatteluja. Kriisin aikaan perinteiset sukupuoliroolit usein vahvistuvat. Khromeychukin mukaan Maidanilla näkyi, että feminismistä puhuminen muuttui hankalaksi, kun tilanne kiristyi. ”Kun ihmisen identiteetti on uhattuna, kansallinen identiteetti erityisesti, mitään potentiaalista uhkaa ei hyväksytä. Kansallinen identiteetti on ensisijainen. Se vaikeuttaa feminismistä puhumista, sillä sitä pidetään toissijaisena. Sitä ei voida pitää prioriteettina, koska kaikki on kriisitilanteessa alisteista kansallisen identiteetin suojelemiselle.” Luuletko, että feminismiä pidettiin mahdollisena vallankumouksen yhtenäisyyttä hajottavana tekijänä, ja siitä puhumista vältettiin siksi? ”Kyllä, se (feminismi) oli äkkiä sellainen. Feministit nähtiin hankalina henkilöinä, jotka loivat ongelmia ja olivat riski Maidanin yhtenäisyydelle. On mielenkiintoista, että osa aktiivisista naisista alkoi nopeasti sopeutua tilanteeseen – eivät toki kaikki. Osa vastusti tätä sopeutumista ja huomautti, että jos systeemiä oltiin muuttamassa, se tulisi muuttaa kokonaan.” Maidanilla oli valtava määrä ihmisiä kuulemassa. Jo se oli syy jatkaa epäkohdista puhumista. ”Osa siis jatkoi tasa-arvo-ongelmien esiin nostamista, mutta feminismi-termiä karteltiin. Se ei ollut helppo kompromissi, mutta minun nähdäkseni se oli hyvä kompromissi siinä mie-

lessä, että se mahdollisti tasa-arvoteeman esilläpidon. (--) Monet huusivat Maidanilla naisten mukana: ’mene pois, Janukovytš, mene pois, patriarkaatti’. Toinen kysymys on, ymmärsivätkö he, mitä he huusivat. (--) Nyt naisia on parlamentissa enemmän kuin aikaisemmin, mutta on asia erikseen, ovatko he valmiita puuttumaan tasa-arvo-ongelmiin, ja mikä heidän kantansa feminismiin on.” Khromeychukin mukaan Maidanilta tuttu ilmiö vaikenemisesta ei suinkaan ole kadonnut. Krimin liittäminen Venäjään ja Itä-Ukrainan kiristyvä tilanne ovat luoneet asetelman, jossa kaikkia ukrainalaisten yhtenäisyyttä hajottavia tekijöitä pyritään karttamaan. naisten osallistuminen avaa tietä muutokselle

Äärioikeistosta ja sen roolista Ukrainassa on puhuttu länsimaisessa mediassa paljon. Ukrainan edelliset parlamenttivaalit eivät kuitenkaan vielä todistaneet äärioikeiston nousun puolesta. Maidanin mielenosoituksiin osallistuneiden Svobodan ja Oikean Sektorin (Pravyi Sektor) kannatus jäi ennakoitua heikommaksi. Svoboda on vuonna 2004 perustettu puolue, joka yhdistelee ohjelmassaan muukalaisvastaisuutta ja arvokonservatismia valtiojohtoiseen talouspolitiikkaan. Oikea Sektori muodostettiin vuonna 2013 ulkoparlamentaaristen oikeistoryhmittymien löyhänä liittona. Ryhmissä toimi niin ultrakonservatiiveja kuin uusnatsejakin. Oikean Sektorin näkemys sukupuolten välisestä tasa-arvosta on hyvin konservatiivinen, ja puolue on halunnut tiukentaa aborttilainsäädäntöä. Se suh-


063

Feministejä ja kodinhengettäriä

”VAIKKA NAISET PALAISIVATKIN KRIISIN JÄLKEEN TAKAISIN PERINTEISIIN ROOLEIHIN, OSALLISTUMISEN JÄTTÄMÄ JÄLKI EI VOI KADOTA. SE EMANSIPOI, VÄISTÄMÄTTÄ.”

tautuu myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin hyvin kielteisesti. Khromeychuk ei pidä todennäköisenä, että Oikea Sektori tulisi lisäämään kannatustaan niin merkittävästi, että esimerkiksi aborttilainsäädäntö tiukentuisi. Hänestä on silti huolestuttavaa, että perinteisesti äärioikeistolaisiin piireihin rajoittuneet näkemykset saavat jalansijaa myös muissa puolueissa. Populistisesta nationalismista on tullut osa valtavirtapolitiikkaa. Parlamentissa on ollut esillä muun muassa ajatus kieltää UPA:n ja OUN:n eli sodanaikaisten maanalaisten vastarintaliikkeiden julkinen arvosteleminen. Venäjän miehittämän Itä-Ukrainan tasa-arvotilanteeseen Khromeychuk ei halua ottaa kantaa. Krimin itsenäisyyttä ajavien separatistien kannanotoissa tasa-arvoteema ei ole näkynyt mitenkään. Venäläisessä Krimiä koskevassa propagandassa varsinaisina toimijoina on pidetty miehiä, ja naisille on jäänyt suojeltavan rooli. Khromeychuk toteaa, että pahin skenaario tasa-arvon kannalta on maskuliinisen sankarimyytin vahvistuminen Ukrainassa yhä entisestään. Nationalismin pönkittämä konservatiivisuus ei auta Ukrainaa luomaan kestävää demokratiaa.

Hän pitää kuitenkin todennäköisempänä, että tasa-arvo kehittyy, vaikka kriittinen keskustelu yritetään vielä vaientaa. Khromeychuk arvioi, että poliittinen osallistuminen jättää väistämättä jäljet ukrainalaisiin, myös naisiin. Monet Maidanin feministiaktivisteista ovat olleet kiinnostuneita värväytymään taistelemaan Ukrainan armeijan riveissä. ”Vaikka naiset palaisivatkin kriisin jälkeen takaisin perinteisiin rooleihin, osallistumisen jättämä jälki ei voi kadota. Se emansipoi, väistämättä. Naiset voivat olla hiljaa nyt, he voivat ajatella, että heidän oikeutensa eivät juuri nyt ole prioriteetti – mutta kun kriisi helpottaa, tasa-arvoa vaativat äänet saattavat voimistua uudestaan. Joten kyllä, olen optimisti ja uskon niin käyvän. En vain tiedä, koska niin tapahtuu.” ei demokratiaa ilman tasa-arvoa

Khromeychuk ei ole ainut tutkija, joka on kiinnostunut Maidanin käsittelemisestä sukupuolinäkökulmasta. Myös Tamara Martsenyuk, Olga Onuch, Sarah D. Phillips ja Emily Channell-Justice ovat tutkineet aihetta. Optimistisimman näkemyksen esittää Phillips, jonka mukaan protestit tarjosi-


064

Peruste #3 2015

vat mahdollisuuden emansipaatioon ja kasvattivat tietoisuutta naisten oikeuksista. Toiset suhtautuvat Phillipsin näkemykseen varautuneesti ja huomauttavat, että monet hänen mainitsemistaan Maidanin naisten ryhmistä eivät pitäneet itseään missään nimessä feministisinä projekteina. Olha Kobylianskan nimen alle kokoontunut feministinen ryhmä oli Maidanilla ainoa laatuaan. Sen yhtenä tärkeimpänä saavutuksena pidettiin sitä, että protesteissa toimineet feministit löysivät toisensa. Uusia feministejä Maidan ei siis välttämättä luonut. Mutta onko sillä merkitystä? Maidania koskevassa keskustelussa nousee toistuvasti esiin, että sukupuolten välis-

tä tasa-arvoa pidetään kriisitilanteessa toissijaisena kysymyksenä. Jos kansallinen identiteetti ja itsenäisyys koetaan uhatuksi, onko oikein, että muut poliittiset kysymykset siirretään syrjään odottamaan parempaa hetkeä? Moni saattaa tuntea houkutusta vastata tähän myöntävästi. Sukupuolten välisen tasa-arvon uhraaminen yhtenäisyyden säilyttämisen nimissä ei kuitenkaan ole oikein, sillä se ohittaa puolet kansalaisista. Kun Ukraina pyrkii rakentamaan demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, se tarvitsee kansalaistensa panosta ja dialogia näiden sukupuolesta riippumatta. Jälleenrakennusprosessi, jossa kriittiset äänet on vaiennettu, ei voi synnyttää demokratiaa.

lähteet: ✕✕

Crimea. The Way Home (2015) [https://vimeo.com/123194285] A Rossya One Production. Katsottu 30.7.2015.

✕✕

Channell-Justice, Emily (2015) “Berehynia/Banderivka: Gender and Feminism During Ukraine’s Maidan”. ASN World Convention, Columbia University. 23-25 April 2015.

✕✕

Hrycak, Alexandra (2015) The ‘Orange Princess’ Runs for President. Gender and the Outcomes of the 2010 Presidential Election. [http://eep.sagepub.com/content/25/1/68] Katsottu 28.7.2015.

✕✕

Khromeychuk, Olesya (2015) Haastattelu 28.5.2015.

✕✕

Khromeychuk, Olesya (2015) “Gender and Nationalism on the Maidan”. Teoksessa Ukraine’s Euromaidan. Analyses of a Civil Revolution. Toim. Marples, David & Mills, Frederick.

✕✕

Martsenyuk, Tamara & Onuch, Olga (2015) Mothers and Daughters of the Maidan: Gender, Repertoires Of Violence & The Division Of Labour In Ukrainian Protests. [http://papers.ssrn.com/sol3/papers. cfm?abstract_id=2585726] Katsottu 28.7.2015.

✕✕

Phillips, Sarah D. (2015) The Women’s Squad in Ukraine’s protests: Feminism, Nationalism, and Militarism on the Maidan. [http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/amet.12093/pdf] Katsottu 28.7.2015.

✕✕

Shekhovtsov, Anton & Umland, Andreas (2014) “Ukraine’s Radical Right”. Journal of Democracy. Vol 25. 3/2014. [http://www.journalofdemocracy.org/sites/default/files/Ukraine-25-3.pdf] Katsottu 27.7.2015.

✕✕

The making of modern Ukraine (2015) Luentosarja. UCL, 2015.


065

kirjat

Kirja-arvio

katsauksia yhtiövallan ja sääntelyn historiaan Monikansallisten yritysten sääntelyn historia on ollut aina 1800-luvulta lähtien kamppailua vapaaehtoisen yksityisen sääntelyn ja velvoittavan julkisen sääntelyn välillä. Viime vuosikymmeninä niskan päällä on ollut vapaaehtoinen sääntely. Hamdani ja Ruffing kuvaavat, kuinka YK yritti 1970-luvulla kehittää kunnianhimoisia sääntöjä yritysten veronmaksuun ja niiden sosiaalisiin sekä ympäristöä koskeviin velvoitteisiin. Erityisesti vuonna 1974 perustettu UNCTC tuotti 1970-luvulla paljon analyyseja ja suosituksia, josta osa on päteviä vielä tänäkin päivänä. Rikkaiden maiden yhteistyöjärjestö OECD ei katsonut YK:n aktivoitumista hyvällä. Se perusti 1970-luvulla oman työryhmän laatimaan sääntöjä kansainväliselle yritystoiminnalle. OECD:n kehittämät säännöt tunnetaan nykyään OECD:n monikansallisia yrityksiä koskevana ohjeistona. Ohjeistoa valvovat kansalliset toimikunnat, jotka ovat käytännössä taantuneet keskustelukerhoiksi. Samalla YK:n 1970-luvulla tekemä työ on unohtunut. 1980-luvulle tultaessa UNCTC:n toiminta kariutui maailmanpolitiikan ja talouden murrokseen. Jär-

Khalil Hamdani ja Lorraine Ruffling (2015): United Nations Centre on Transnational Corporations: Corporate Conduct and the Public Interest. Routledge, Lontoo ja New York.

uosien 2007–2009 finanssikriisi elvytti kriittisen poliittisen talouden tutkimuksen, ja myös yhtiövallan tutkimus on ollut pitkän tauon jälleen nousussa. Tästä ovat hyviä esimerkkejä kaksi äskettäin julkaistua kirjaa: Christopher Mayn Global Corporation and Global Governance sekä Khalila Hamdanin ja Lorraine Rufflingin United Nations Centre on Transnational Corporations: Corporate Conduct and the Public Interest. Lancaster Universityn professorina toimivan Mayn Global Corporation and Global Governance tarjoaa pitkän katsauksen osakeyhtiömuodon ja ylikansallisten yritysten historiaan. Kirja on tervetullut päivitys viime vuosina melko vähäiselle akateemiselle huomiolle jääneeseen aiheeseen. Se tarkastelee yhtiöiden roolia globaaleina vallankäyttäjinä ja erottelee niiden kolme vallankäytön tapaa: päätösten tekemisen, päätöksentekoon vaikuttamisen ja rakenteellisen vallan. Pitkän YK-uran tehneet Hamdani ja Ruffling tuovat nykykeskusteluihin toisenlaista historiallista perspektiiviä. Heidän kirjansa on ensimmäinen kattava katsaus 1970-luvulla voimansa tunnossa olleen YK:n ylikansallisten yritysten tutkimuskeskuksen (UNCTC) historiaan.

Christopher May (2015): Global Corporations and Global Governance. Routledge, Lontoo ja New York.

matti ylönen


066

Peruste #3 2015

jestö ajettiin alas vuonna 1992. Sekä Mayn että Hamdanin ja Rufflingin teoksia yhdistää pitkä historiallinen kaari ja se, että ne ovat akateemisiksi kirjoiksi melko helppotajuisia. Mayn kirjaa voi suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita lukemaan yhtiövallan historiallisesta kehityksestä osakeyhtiömuodon synnystä nykypäivään. Hamdanin ja Ruffainin kirja taas on kiinnostava katsaus vähän tunnettuun ajanjaksoon globaalin talouden ja sen sääntelyn historiassa. Molemmat teokset tarjoavat tarpeellisia näkökulmia 2010-luvun poliittisen talouden ymmärtämiseen. Ylikansalliset yritykset ovat tänä päivänä suurempia ja vaikutusvaltaisempia kuin koskaan aiemmin. Hallitukset eivät juuri kyseenalaista niiden valtaa, mikä on osaltaan hankaloittanut sitovan kansainvälisen sääntelyn aikaansaamista. Demokraattinen ja eteenpäin katsova politiikka edellyttää ajantasaista kuvaa yhtiöiden vallankäytöstä. Muuten päädytään helposti siihen, että yhtiöt pää-

YLIKANSALLISET YRITYKSET OVAT TÄNÄ PÄIVÄNÄ SUUREMPIA JA VAIKUTUSVALTAISEMPIA KUIN KOSKAAN AIEMMIN. HALLITUKSET EIVÄT JUURI KYSEENALAISTA NIIDEN VALTAA, MIKÄ ON OSALTAAN HANKALOITTANUT SITOVAN KANSAINVÄLISEN SÄÄNTELYN AIKAANSAAMISTA.

sevät päättämään itse omista säännöistään tekniseltä kalskahtavissa työryhmissään. Yhä useammalla liiketoiminnan alueella on siirrytty kohti yritysten itsesääntelyä. Kirjanpitosäännöt ovat yksi esimerkki tästä. Toinen ongelma demokratian kannalta on yhtiöiden valta vaikuttaa parlamenttien päätöksentekoon. Yhdysvaltain ja Britannian parlamentit ovat aivan viime vuosina aktivoituneet tutkimaan esimerkiksi yritysten verojen välttelyä julkisissa komiteoissa ja kuulemisissa, joissa yritykset joutuvat perustelemaan valintojaan. Suomessa keskustelu on ollut pääosin median varassa. Yhtiövallan suitsimista vaativa poliittinen liikehdintä on esiintynyt yhtä aikaa aihetta kriittisesti käsittelevän tutkimuksen kanssa. Alan kultakausi oli 1960–70-luvuilla, kun muun muassa John Kenneth Galbraith sekä Paul Baran ja Paul Sweezy julkaisivat merkkiteoksiaan. Vuonna 1995 julkaistu David C. Kortenin Maailma yhtiöiden vallassa nosti keskusteluun monia samoja teemoja, joista May nyt puhuu kirjassaan. Naomi Kleinin vuonna 1999 ilmestynyt No Logo käänsi huomion tuotannon ulkoistamiseen kehitysmaihin ja tämän kehityksen aiheuttamiin sosiaalisiin ja ympäristöongelmiin. No Logolla katsotaan olleen suuri vaikutus vuosituhannen vaihteen globalisaatiokriittisen liikkeen syntyyn. Toivoa sopii, että myös Mayn, Hamdanin, Ruffainin ja muiden tutkijoiden työt ovat mukana synnyttämässä vastaavaa poliittista liikettä. Kirjoittaja on maailmanpolitiikan tutkija Helsingin yliopistolla ja Aalto-yliopistolla.


067

Kirja-arvio

puhdas vesi on ylellisyyttä e suomalaiset tiedämme jo, että ilmastonmuutos koskettaa syvästi myös meitä. Vesikriisin sen sijaan miellämme Afrikan ja muiden kuumien maanosien paikalliseksi ongelmaksi. Opimme jo peruskoulun biologian tunneilla veden ikuisen kiertokulun: se sataa taivaalta maan pinnalle ja haihtuu sitten takaisin pilviin. Nyt media kertoo kuivuudesta ja vesiongelmista yhä useammassa maassa. Minne kaikki vesi on joutunut? Maude Barlow’n kirjan lukeminen on järisyttävä kokemus. Veden varassa havahduttaa pohtimaan, mitä omassa vesilasissa on, ja kuinka paljon vettä on kulunut omien vaatteiden ja lautasella olevien tuontivihannesten tuottamiseen. Barlow pitää käsillä olevaa vesikriisiä käännekohtana ihmiskunnan historiassa. Hänen mielestään vesivarojen kaltoinkohtelu on ilmastonmuutoksen tärkein syy. Vettä on perinteisesti pidetty yhteisvarantona, jota kaikilla on oikeus käyttää. Vähitellen siitä on tullut tuote, jolla käydään kauppaa kuten muillakin raaka-aineilla. Tämä ajattelutapa on voimistunut viime vuosina, kun  julkisia vesiverkostoja eri puolilla maailmaa on yksityistetty uusliberalistisen talousajattelun hengessä. Keskeinen veden käyttöön liittyvä kysymys on, järjestetäänkö vesihuolto julkisena vai yksityisenä palveluna. Eu-

roopassa vesilaitokset ovat perinteisesti olleet kunnallisia laitoksia, mutta joissakin maissa, kuten Englannissa, niitä on yksityistetty. Kolmannen maailman maissa tilanne on erilainen: niissä moderni vesihuolto on ollut vain pienen eliitin käytössä. Kun puhdasta vettä on alettu järjestää useammille asukkaille, uusista vesilaitoksista on tullut pääasiassa yksityisiä yrityksiä, joiden taustalla on usein Maailmanpankin rahoitus. Yritykset suhtautuvat veteen kuten mihin tahansa tuotteeseen. Niiden tarkoituksena on tuottaa voittoa, ei tuoda puhdasta vettä kaikkien saataville tai huolehtia vesiekologian kestävyydestä. Veden varassa esittelee osuvasti, kuinka teollisuusmaat hyödyntävät kehitysmaiden vesivaroja samalla kolonialistisella tavalla kuin muitakin luonnonvaroja. Vesikriisin käsitteleminen pohjoisen ja etelän välisenä kysymyksenä on kuitenkin vain yksi monista näkökulmista aiheeseen. Veden varassa tekee monimutkaisen ongelmavyyhdin ymmärrettäväksi ja liittää sen asiayhteyksiinsä. Barlow päätyy samaan johtopäätökseen kuin Naomi Klein ilmastonmuutosta käsittelevässä kirjassaan Tämä muuttaa kaiken (2014): korkean teknologian ratkaisut eivät pelasta meitä ilmastonmuutokselta, vaan ne ovat osa ongelmaa. Barlow ei esimerkiksi liity niihin, jotka pi-

Maude Barlow (2013) Veden varassa. Globaali kamppailu oikeudesta veteen. Like ja Suomen rauhanpuolustajat. 214 s.

kristiina koivunen


068

Peruste #3 2015

VEDEN VARASSA ESITTELEE OSUVASTI, KUINKA TEOLLISUUSMAAT HYÖDYNTÄVÄT KEHITYSMAIDEN VESIVAROJA SAMALLA KOLONIALISTISELLA TAVALLA KUIN MUITAKIN LUONNONVAROJA.

tävät suolanpoistoa merivedestä ratkaisuna vesipulaan. Suolanpoisto on hänen mukaansa esimerkki teknologiasta, joka vaatii paljon energiaa ja nopeuttaa siten kasvihuoneilmiötä. Vesiongelmat ovat niin uusi asia suomalaisessa julkisessa keskustelussa, että monet kirjassa käytetyt termit ovat uusia. Toivottavasti ne leviävät nopeasti laajempaan käyttöön. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi kuumista läiskistä (hot stains) eli niistä maapallon alueista, joista juomavesi on loppumassa, vesi-apartheidista, vesikartelleista, maiden vesijalanjäljistä, yhtiöiden vedenkaappauksista, vesikaivostoiminnasta ja virtuaalivedestä. Virtuaalivettä kutsutaan myös piilovedeksi. Sillä tarkoitetaan vientituotteita, joiden kasvattaminen tai valmistaminen vaatii paljon vettä. Barlow mainitsee esimerkkinä ruusujen viennin Keniasta Eurooppaan. Veden puhdistus- ja kierrätysmenetelmiä Barlow esittelee vain lyhyesti, mutta nostaa esille aivan uusia näkökulmia. Hän kysyy esimerkiksi, kenelle

kierrätetyt vedet kuuluvat. Vaikka kirjan aihe on vaikea, se tempaisee mukaansa myös siksi, että Barlow pystyy esittämään vaikeat ja moniulotteiset asiat selkeästi ja helppotajuisesti. Suomennos on sujuva ja termien käännökset osuvia. Kääntäjä on tehnyt työnsä anonyymisti – hän on allekirjoittanut oman johdantonsa nimellä ”suomentaja”. Barlow’n pitkä kokemus veden käyttöön liittyvien asioiden selvittämisessä näkyy monina yksityiskohtaisina faktoina, jotka lisäävät kirjan painoarvoa. Toisaalta lukeminen vaatii joissakin kohdissa huolellista keskittymistä, koska kirjoittaja etenee nopeasti aiheesta toiseen. Teoksessa mainitaan runsaasti aiheeseen liittyviä kansainvälisiä järjestöjä, mikä tekee tekstistä ajoittain raskasta henkilölle, jolla ei ole perustietoja niistä. Minne vesi siis on joutunut? Veden varassa vastaa, että miljoonia vuosia kestänyt pintaveden kiertokulku ei kestä nykyihmisten kollektiivista tuhovoimaa. Maapallo ei ole kuivumassa, mutta puhdas pintavesi on loppumassa. Veden varassa ei pääty tähän lohduttomaan visioon. Sen suuri ansio on, ettei se jää pelkkään ongelmien kuvaamiseen, vaan esittelee keinot ratkaista ne. Barlow uskoo vesialueiden ennallistamiseen, vesidemokratiaan ja vesilähteiden suojeluun. Vesistöjen suojelu ja palauttaminen on kiinni ennen kaikkea poliittisesta tahdosta. Ratkaisu ei ole insinöörien eikä varsinkaan vesibisneksessä toimivien ylikansallisten yritysten, vaan kansalaisliikkeiden käsissä. Barlow on optimisti. Hän uskoo vakaasti, että oikeus veteen on aate, jonka aika tulee.


069

Kirja-arvio

Kirjan jälkimmäinen osa keskittyy maailmanlaajuiseen vesioikeudenmukaisuusliikkeeseen. Sen alkuperä on sadoissa eri puolilla maailmaa toimivissa yhteisöissä, jotka kamppailevat pullovesiyhtiöitä ja muita suuryrityksiä vastaan. Monet yhteisöistä ovat toimineet paikallisesti 1990-luvulta lähtien tietämättä samankaltaisista kamppailuista tai vesikriisin globaalista luonteesta. Sateisen kesän 2015 jälkeen globaali vesipula ei ehkä ole päällimmäinen asia suomalaisten mielessä, mutta ongelma aletaan vähitellen ymmärtää Suomes-

sakin. Veden varassa on tärkeä käsikirja kaikille, jotka haluavat olla mukana sinisen planeetan pelastamisessa. Toivottavasti vuoden 2015 lopussa järjestettävä Pariisin ilmastokokous tuo yleiseen tietoisuuteen vesikysymyksen merkityksen ilmastonmuutoksen synnylle ja etenemiselle. Veteen liittyvistä asioista tarvitaan kansainvälisiä sopimuksia ja mittareita aivan kuten ilmastokysymyksissäkin. Kirjoittaja on VTT, tietokirjailija ja freelance-toimittaja.

kuinka yhtiöt ryöväsivät afrikan frikka on altistumassa ilmastonmuutokselle voimakkaammin kuin mikään muu alue maailmassa. On aika toimia! Fossiiliset polttoaineet on jätettävä maahan!” Äänessä on ympäristöaktivisti, arkkitehti, kirjailija ja runoilija Nnimmo Bassey. Hänellä on mukanaan väkevä viesti kotimaansa Nigerian kaasuloimujen keskeltä. Tapasin Basseyn toukokuussa 2015, kun hän vieraili Suomessa markkinoimassa kirjaansa. Hän puhui Maailma kylässä -festivaalilla Afrikan nykytilasta: luonnonvarojen ryöstöstä, ilmastokriisistä ja yritysten yhteiskuntavastuun välttelystä.

Nigeriassa öljy-yhtiöt ovat jo puoli vuosisataa polttaneet valtaosan öljynporauksen yhteydessä tuotetusta maakaasusta taivaan tuuliin – sairastuttamaan ihmisiä, saastuttamaan ympäristöä ja lämmittämään ilmastoa. Bassey toimi Kansainvälisen Maan ystävien puheenjohtajana vuosina 2008– 2012 ja hänet on palkittu työstään ihmisoikeuksien, rauhan ja ympäristön hyväksi. Hänen kiitelty kirjansa Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka: Raaka-aineteollisuuden aiheuttamat tuhot ja Afrikan ilmastokriisi (Like & Rauhanpuolustajat 2014) on asiantunteva, syväluotaava ja yksityiskohtainen kuvaus mantereesta, joka “hauk-

Nnimmo Bassey (2014): Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka: Raaka-aineteollisuuden aiheuttamat tuhot ja Afrikan ilmastokriisi. Like & Rauhanpuolustajat, Helsinki. 297 s.

titta lassila


070

Peruste #3 2015

AFRIKASSA EPÄVIRALLINEN TALOUS MUODOSTAA JOPA 43 PROSENTTIA KOKO MANTEREEN BRUTTOKANSAN­­­­ TUOTTEESTA.

koo henkeään, kun monikansalliset ja paikalliset raiskaajat ryöväävät sen maita”. Bassey avaa Afrikan resurssikirouksen taustoja ja kaivautuu uuskolonialistisen mineraalitalouden pimeimpiin onkaloihin. Miksi vauraalla mantereella menee niin huonosti? Luonnonrikkauksista huolimatta afrikkalaiset kärsivät köyhyydestä, näköalattomuudesta ja sodista. Öljy-, maakaasu- ja timanttitulot valuvat rikkaiden maiden taskuihin. Teos on vahva manifesti kansainvälisen solidaarisuuden puolesta ja länsimaista ylikulutuskulttuuria vastaan. Valtaosa mantereen konflikteista liittyy suuryhtiöiden havittelemiin mineraaleihin, joista ne valmistavat muun muassa energiaa ja elektroniikkaa länsimaalaisten tarpeisiin. Bassey paljastaa monikansallisten öljy-yhtiöiden likaiset toimintatavat ja valtionpäämiesten ahneuden. Hän havainnollistaa, kuinka globaali kapitalismi on saastuttanut lähes koko mantereen ja vienyt tavallisilta afrikkalaisilta – pienviljelijöiltä, artesaanikaivostyöläisiltä ja pienituloisilta kaupunkilaisilta – itsemääräämisoikeuden, maan ja mahdolli-

suudet riittävään toimeentuloon. Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka käsittelee Afrikan talouden lukemattomia ongelmia. Pienimuotoinen kaivostoiminta on jäänyt megahankkeiden jalkoihin ja kaivosten työntekijät vaille oikeuksia. Vastuuttoman öljyteollisuuden saastuttamat alueet ovat muuttuneet äänettömiksi ekokatastrofeiksi. Euroopan ja Pohjois-Amerikan oman maataloustuotannon tukeminen rapauttaa välillisesti Afrikan maatalouden. Bassey kyseenalaistaa kaikki länsimaisen avunannon muodot Afrikalle. Vuonna 2004 kaikesta Afrikan saamasta kehitysavusta 40 prosenttia käytettiin kansainvälisten konsulttien palkkioihin. Hän peräänkuuluttaa pohjoisen ja etelän välille ihmis- ja maaoikeuksien kunnioitusta sekä ihmisten ja kauppasuhteiden tasa-arvoa. Maailmanmarkkinat ajavat harvojen etua ja sysäävät köyhät kokonaan talousjärjestelmän ulkopuolelle. Afrikassa epävirallinen talous muodostaa jopa 43 prosenttia koko mantereen bruttokansantuotteesta, mikä jätetään kokonaan huomiotta valtioiden kestävää kehitystä ja talouskasvua käsittelevissä keskusteluissa. Basseyn kirjoitustyyli on suorasukainen ja rohkea. Teos on samanlaista intohimoista sarjatulta kuin hänen julkiset esiintymisensä. Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka polveilee vauhtiin päästyään kuin messu, jonka jokaista käännettä ei ole etukäteen tarkkaan suunniteltu. Aika ajoin teksti on hiukan epäjohdonmukaista ja toisteista, ja suomennoksesta katoaa sujuvuus. Tuntematta alkuperäisteosta tai Basseyn aiempaa tuotantoa on vaikea sanoa, miltä osin kirjan kaunokirjalliset ansiot lankeavat


071

Kirja-arvio

kirjailijalle ja miltä osin suomennokselle. Kiehuvan ja köyhtyvän Afrikan käännöksestä vastaa Kirsi Luoma. Kiehuvan ja köyhtyvän Afrikan tarkoituksena on nostaa valokeilaan Afrikan luonnonvarakriisin taustalla olevia tekijöitä ja lisätä toivoa siitä, että muutos on mahdollinen. Järkyttävistä teemoista huolimatta Bassey onnistuu tavoitteessaan. Kirja jättää jälkeensä voimaantuneen olon happaman epätoivon ja vääryyden maun sijaan. Useissa Afrikan maissa kansalaiset ovat nousseet vastarintaan vaatimaan oikeuksia, joita he eivät ehkä ole aiemmin tienneet itselleen kuuluvan. Koulutuksen, tiedon ja tietoliikenneyhteyksien lisääntyminen vahvistaa ihmisten itsetuntoa ja kansalaisliikehdintää. Bassey kuvaa toiveikkaana maailmanlaajuista solidaarisuusliikettä, joka muistuttaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisen ja ruokaturvan merkityksestä. Hänen mukaansa ainoastaan paikallislähtöinen, laajalle leviävä kansalaisaktivismi voi kääntää mantereen kehityksen oikeaan suuntaan. Basseyn teos on pari vuotta ilmestymisensä jälkeen yhä valitettavan ajankohtainen. Juuri nyt sen tekevät erityisen kiinnostavaksi Eurooppaa ravisteleva siirtolaiskriisi ja Suomessakin lisääntyvät rasistiset puheenvuorot. Afrikka on monelle suomalaiselle täysin vieras maanosa, josta kerrotaan tiedotusvälineissä hyvin valikoidusti. Ennakkoluulot ja tietämättömyys ruokkivat vihaa ja epäluuloa vierasta kohtaan. Maastamuuton, pakolaisuuden ja siirtolaisuuden taustalla on usein pakko, hätä ja epätoivo. Harva jättää kotiseutunsa tavoitellakseen pohjoismaisia sosiaalietuuksia tai uhatakseen suoma-

BASSEYN KIRJOITUSTYYLI ON SUORASUKAINEN JA ROHKEA. TEOS ON SAMANLAISTA INTOHIMOISTA SARJATULTA KUIN HÄNEN JULKISET ESIINTYMISENSÄ.

laista kansallistuntoa. Kaikkien, erityisesti maahanmuuttokriitikoiden, tulisi lukea Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka. Ehkä se voisi opettaa jotakin historiasta, solidaarisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Siirtomaahistorian perinnön, globalisaation ja kulutustottumustemme kautta olemme kytköksissä Afrikan kulttuurien ja ympäristön köyhdyttämiseen. Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki ovat vuosikymmeniä lainanneet Afrikan valtioille rahaa “kehitykseen”, jonka ovat itse määritelleet. Mantereen velkaantuminen perustuu orjuuttamiseen ja ahneuteen, ja velkojen perintä on röyhkeydessään vailla vertaa. Vuosisatoja kestänyt systemaattinen ryöstöoperaatio ei lopu, ennen kuin panemme sille pisteen. Koska vastassa on paljon rahaa, valtaa ja korruptiota, tarvitsevat Afrikan kansalaisliikkeet myös meidän apuamme. Kirjoittaja työskentelee Suomen luonnonsuojeluliitossa ja on etelän ympäristöjärjestöjä tukevan Siemenpuusäätiön varapuheenjohtaja.


072

Peruste #3 2015

sara pathirane ara Pathirane on 29-vuotias helsinkiläinen kuvataiteilija. Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi valmistunut Pathirane tekee maalausten lisäksi paikkasidonnaisia katoavan taiteen eleitä ja käsitteellistä videotaidetta. Videoteoksessaan Scarabée (2013) Pathirane työntää Saharan autiomaata kuvaavaa filmikameraa vaivalloisesti sivusuuntaan ja tuupertuu hiekalle. Teos kuvaa mahdotonta yritystä ottaa täydellinen kuva Saharasta. “Mietin, muuttuuko kuvan informaatio epätarkemmaksi ja yleistävämmäksi heti, kun ollaan Euroopan rajojen ulkopuolella”, Pathirane sanoo. “Sahara on Euroopan kokoinen alue. Paikalliset tunnistavat maaston yksi-

tyiskohtaisesti ja erottavat eri dyynialueet toisistaan. Kun minä tai esimerkiksi elokuvateollisuus ajattelemme Saharaa, se on kuitenkin jonkinlainen yleinen Sahara. Tällaista yleistämistä liittyy asioihin Euroopan rajojen ulkopuolella, kuten islamin uskoon.” Muutamissa Pathiranen teoksissa viitataan 1960-lukulaisen avantgardeliikkeen Kansainvälisten situationistien käyttämiin tekniikoihin. “Situationistien ajattelussa minua on kiinnostanut psykomaantiede ja vallankumouksellisuus. Taide, joka tapahtuu on eri kuin taide, jonka esitetään tapahtuvan. Taide on parhaimmillaan totta ja voi muuttaa normeja.” cargocollective.com/sarapathirane


Tilaa maksuton Peruste-lehti osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi.

Tarjoa kirjoitusideaasi Perusteeseen lähettämällä tiivis artikkelisuunnitelma osoitteeseen veera.nuutinen@vasemmistofoorumi.fi. Esimerkiksi Perusteluja-osiossa julkaistaan numeron teemasta riippumattomia analyyttisesti argumentoivia keskustelunavauksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Peruste hakee jatkuvasti myös numeron taiteilijoita. Tarjoa töitäsi lähettämällä 5-10 kuvanäytettä osoitteeseen veera.nuutinen@vasemmistofoorumi.fi. Julkaistuista kirjoituksista ja kuvista maksetaan pienet palkkiot.


Benjamin De Cleen Johanna Järvelä Kristiina Koivunen Minna Kuivalainen Titta Lassila Anna Malinen Karla Malm Outi Moilala Rauli Partanen Marina Sitrin Tero Toivanen Matti Ylönen

Peruste 3/2015: Luonnonvarat ja konfliktit kehitysmaissa