
4 minute read
Tervetuloa Järvikaupunkiin
Lohja on järvikaupunki. Jääkauden perintönä olemme saaneet Lohjanharjun, joka patoaa vedet suureksi Lohjanjärveksi. Sanan ”lohja” arvellaankin juontuvan ikivanhasta kantasanasta, joka tarkoittaa järveä. Järven tarjoama lämpö ja kalkkiperäinen maaperä tekevät Lohjasta ainutlaatuisen rehevän. Tällaista luontoa et löydä muualta.
Harjun, järvien, luonnonvarojen ja hyvien kulkuyhteyksien varassa Lohjasta tuli suomalaisen teollisuuden kehto. Esimerkiksi kaivosteollisuus on Lohjalla Suomen vanhinta. Edelleen kaupungin keskustassa on toimiva kalkkikivikaivos. Sen yhteydessä toimiva elämyskaivos kertoo äärimmäisen mielenkiintoista tarinaa menneiden sukupolvien työstä maamme rakentamiseksi - luonnollisesti hyvän oppaan sanoittamana.
Advertisement
Lohjalaisia on tänä päivänä noin 46 000. Suuri osa työikäisistämme saa tänäkin päivänä elantonsa eri alojen teollisuuden palveluksessa, mutta sen rinnalle on kehittynyt myös monipuolinen kaupan ja palveluiden keskittymä. Lohjan sijainti noin 45 minuutin matkan päässä pääkaupunkiseudun imusta tekee siitä houkuttelevan kotipaikan niin yrityksille kuin asukkaillekin.
Kokoisekseen kaupungiksi Lohjalla on erityisen aktiivinen tapahtuma- ja kulttuurielämä. Olemme tavattoman iloisia, että saamme tarjota puitteet Suomen Opasliiton opaskoulutuspäiville 2021. Hyvään ihmisyyteen ja elämään kuuluu ymmärrys siitä, kuinka yksilöinä kytkeydymme historiaamme ja ympäristöömme. Tässä oppaat tekevät merkityksellistä ja ihmiselämiä rikastuttavaa työtä.
Toivotan kaikki opaskoulutuspäiville osallistuvat tervetulleeksi Lohjalle!
Välkomna till insjöstaden!
Lojo är en insjöstad. Arvet från istiden har gett oss Lojoåsen, som dammar upp vattnet till den stora Lojosjön. Ordet Lojo på finska Lohja tror man att kommer från det urgamla ursprungsordet, som betyder sjö. Insjöns avgivna värme och den kalkrika jorden gör Lojo till en unik grönskande bygd. En sådan här natur hittar du ingen annanstans.
På grund av åsen, sjöarna, naturresurserna och de goda kommunikationerna blev Lojo den finska industrins vagga. Till exempel gruvindustrin är i Lojo Finlands äldsta. Fortfarande finns i stadens centrum en verksam kalkgruva. Vid kalkgruvan finns den verksamma upplevelsegruvan som berättar den extremt intressanta historien om tidigare generationers arbete för att bygga upp vårt land – naturligtvis via en bra guides berättelser.
Lojoborna är i dag ungefär 46 000. En stor del av de i arbetsför ålder får i dag sitt levebröd från olika industribranscher, men vid sidan om industrin har Lojo utvecklats även till ett mångsidigt köp- och servicecentra. Lojos läge cirka 45 minuters resa från huvudstadsregionens dragkraft, gör den till en attraktiv hemort för både företag och invånare.
Lojo har med tanke på sin storlek ett speciellt aktivt händelse- och kulturliv. Vi är mycket glada över, att vi får vara värd för Finlands Guideförbunds guideskolningsdagar 2021. Till god mänsklighet och liv hör förståelse för hur vi som individer är kopplade till vår historia och omgivning. Här gör guiderna ett betydelsefullt arbete som berikar människolivet.
Jag önskar alla deltagare på guideskolningsdagarna välkomna till Lojo!
Mika Sivula Lojos stadsdirektör
Matkailuhelmi Mustion Linna on itse nähtävä ja koettava – sen tiesivät jo entisaikojen kuninkaat ja tsaaritkin! Matkailuhelmi Mustion Linna on itse nähtävä ja koettava
– sen tiesivät jo entisaikojen kuninkaat ja tsaaritkin!
Historiallinen ruukkiympäristö – kuin saapuisi toiseen maahan! Museo - yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista! Mielenkiintoinen, säihkyvä, traaginenkin historia ja tarinat! Englantilaistyyppinen suuri, hurmaava ja lumoava puisto - vapaa pääsy! Linnankrouvi - palkittu ja tunnustusta saanut ravintola, makuja jotka jäävät mieleen! Uniikit hotellihuoneet sekä kokous- ja juhlatilat historiallisissa rakennuksissa! Katettu kesäteatteri - unohtumattomia elämyksiä satumaisessa ympäristössä!


Historiallinen ruukkiympäristö – kuin saapuisi toiseen maahan! Museo - Yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista! Mielenkiintoinen, säihkyvä, traaginenkin historia ja tarinat! Englantilaistyyppinen suuri, hurmaava ja lumoava puisto -vapaa pääsy! ankrouvi - Palkittu ja tunnustusta saanut ravintola, makuja jotka jäävät mieleen! Uniikit hotellihuoneet sekä kokous- ja juhlatilat historiallisissa rakennuksissa! Katettu kesäteatteri - unohtumattomia elämyksiä satumaisessa ympäristössä!
Mustion Linna - Mustio Manor - Svartå SlottMustion Linna - Mustio Manor - Svartå Slott
Hållsnäsintie 89, 10360 Mustio, Raasepori Hållsnäsintie 89, 10360 Mustio, Raasepori info@mustionlinna.fi info@mustionlinna.fi +358(0)1936231 +358(0)1936231 www.mustionlinna.fi www.mustionlinna.fi
Magnificent hospitality since 1792.
Magnificent hospitality since 1792.
Majoitu mukavasti Vivamossa
– Lohjanjärven rannalla
Majoitus- ja ravintolapalvelut Rantasauna ja uinti Kirja- ja lahjatavaramyymälä Opastetut Vivamokierrokset Raamattukylän musiikkinäytelmät Lastenkyläpäivät
Pyydä tarjous, suunnitellaan mukava retki Lohjalle.

puh. 0207 681 760, vivamo@sana.fi Vivamontie 2, 08200 Lohja, vivamo.fi
Opas Guide 1/2021
3 Pääkirjoitus: Turvallisesti oppaan matkassa - tuetaan toisiamme ja pidetään yhteyttä 4 Kohtaamisiin Lohjalla! 5 Tervetuloa Järvikaupunkiin! 8 Lohja - lumoava järvikaupunki 10 Lohjan kivikirkko - keskiajan aarre 14 Kiven kertomaa 16 Lohjan luonto lumoaa 20 Lohjan Arboretum Magnolia 22 Lohjansaari vie irti arjesta 24 Oppaat ja kotiseututyö 27 Vehreä keidas kaupungin kainalossa 28 Korsuista lottiin ja pommisuojarealismiin 30 Kirkko, kaivos ja kotiseutu 32 Elias Lönnrotin tie 34 Lohjan erilaiset kirkot 36 Kärkölän kyläkirkko - Lohjan seurakunnan pienin kirkko 38 Lohjan arkkitehtuurin helmiä 42 Tervetuloa kokemaan järven lumo 2021 Asuntomessuille Lohjalle 44 Kahvia, kulttuuria ja kuohuviiniä 48 Lohjanjärven ympäristön kartanoista 50 Aikamatkalla Hyrsylän Mutkassa 52 Satumaisia kylpyläelämyksiä presidenttikylässä 54 Suomen Opasliitto
Julkaisija/Utgivare Suomen Opasliitto ry www.suomenopasliitto.fi Tuottaja/Producent Lohjan Oppaat ry www.lohjanoppaat.fi Päätoimittaja/Chefredaktör Virpi Joutsa Toimituskunta/Redaktion Lohjan Oppaat ry: Virve Haahti, Heikki Hanhimäki, Päivi Landén, Annikki Oikkonen, Torsti Salonen Ilmestyminen/Utgivning Kaksi kertaa vuodessa/Två gånger per år Paino/Tryckeri Eura Print Oy, Eura Taitto/Layout Pertti Vihonen Kansikuva/Pärmbild Virve Haahti ja Päivi Landén
ISSN 0788-2386



