Erään tappion opetukset

Veikkausliigavalmentajan ja valmennustiimin arki koostuu pääosin kolmesta vaiheesta: analysoi, suunnittele, toteuta. Ja näitä vaiheita toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen. Voisikin sanoa, että viikkosuunnitelma on ottelukaudella valmentajien tärkein työkalu.

Ottelu analysoidaan, sen pohjalta suunnitellaan koko viikon tai lähipäivien harjoittelu. Harjoittelu toteutuu harvoin juuri sellaisena, millaiseksi se viikon alussa on suunniteltu. Syitä on monia. Esimerkiksi pelaajamäärä vaihtelee tai pelaajan rooli harjoituksessa muuttuu aktiivisesti harjoitukseen osallistuvasta kaikkia fyysisiä kontakteja välttäväksi. Tai pelaaja on vasta palaamassa loukkaantumisen jälkeen aktiiviseen harjoitteluun, ja harjoittelu aloitetaan vaiheittain. Tällöinkin pelaaja voidaan integroida harjoitteisiin esimerkiksi päätypelaajana, jolloin yhteys muuhun joukkueeseen ja sen viikkorytmiin säilyy.

Kauden 2021 SJK:ssa pyrimme harjoittelemaan puolustamista säännöllisesti, vaikka olisimme siinä onnistuneetkin hyvin edellisessä ottelussa. Päiväksi valikoitui usein MD-3 eli kolme päivää ennen ottelua.

Eniten puolustamistamme tuolla kaudella kehitti FC Lahdelle koettu tappio heinäkuun alussa. Olimme tuossa ottelussa erityisen hyviä ensimmäisellä jaksolla, mutta toisella jaksolla aloimme puolustaa huonosti ja samalla se tuhosi myös hyökkäyspelimme.

Ongelma oli helppo tunnistaa: kun päädyimme puolustamaan matalaan blokkiin 1-5-4-1, aloimme seistä emmekä enää prässänneet omaa kaistaamme. Ja koska Lahti toi paljon pelaajia pelinavaamisvaiheeseen, meidän oli vaikea tunnistaa suoria vastustajiamme ja aloimme prässätä vääriä pelaajia. Suoralla vastustajalla tarkoitamme yksinkertaisesti pelipaikan luomaa vastaparia. Tässä tilanteessa keskikentän suora vastustaja on vastustajan keskikenttä.

Kun omaa kaistaa ei matalassa blokissa prässätä, selustan puolustamisesta tulee vaikeaa ja puolustuslinjan edessä oleva tila kasvaa. Esimerkkikuvassa on paljon korjattavaa koko keskikentän kollektiivisessa toiminnassa, mutta jos huomiota kiinnittää keskimmäisiin keskikenttiin, yksinkertaisia periaatteita ei toteuteta: paineista omaa kaistaa ja tue viereiset kaistat. Lisäksi omaa suoraa vastustajaa ei tunnisteta, vaan keskikenttä odottaa kärjen prässäävän pallollista pelaajaa, ja toinen keskikenttä kontrolloi turhan läheltä syöttövarjossa olevaa pelaajaa.

Lopputulos oli syöttö linjojen läpi puolustuslinjan eteen, mitä seurasi rangaistuspotku, maali ja tappio. Mutta pelillinen ongelma oli kohtuullisen selkeä.

Ongelma oli osittain myös fyysinen, koska olosuhteet olivat raskaat, mikä varmasti haittasi keskittymistä eikä periaatteita enää jaksettu toteuttaa, mutta ammattiurheilussa toteuttamista pitää myös kollektiivisesti vaatia. Ja valmentaja voi toisaalta nostaa käden virheen merkiksi, koska vaihtoja oli vielä jäljellä, mutta tappio toi toisaalta minullekin mahdollisuuden oppia joukkueestani lisää. Oman joukkueen pelaamisen kehittäminen on valmentajan perustyötä.

Suunnitelma oli siis selvä. Meidän pitää parantaa harjoittelemalla oman kaistan paineistamista ja viereisten kaistojen tukemista. Päätimme keskittyä erityisesti keskikentän kollektiivisen toiminnan parantamiseen, mutta myös linjojen väliseen yhteistyöhön, koska jos keskikentän ohi päästään pelaamaan, keskikentän on tärkeää jatkaa prässiä ja tukea puolustuslinjaa.