
1 minute read
Erja Sankari jatkaa Oulun kauppakamarin puheenjohtajana
TEKSTI: MIKA KULJU
Joulukuussa Oulun kauppakamarin syyskokouksessa puheenjohtajana valittiin jatkamaan iLOQin operatiivinen johtaja Erja Sankari ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana Kaleva Median toimitusjohtaja Juha Laakkonen
Muusta puheenjohtajistosta, eli kauppakamariosastojen puheenjohtajista Pudasjärven Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Sami Vartiainen (Koillismaan kauppakamariosasto), Arvo Sijoitusosuus- kunnan toimitusjohtaja Jari Pirinen (Kalajokilaakson kauppakamariosasto) ja Jot-Rent Oy:n toimitusjohtaja Jari Riihijärvi (Raahen kauppakamariosasto) jatkavat tehtävissään. Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja Jani Moilanen (Kainuun kauppakamariosasto) on uusi tehtävässään.
Kauppakamarin hallitukseen erovuoroisten tilalle valittiin uusiksi jäseniksi Hoivatie Oy:n toimitusjohtaja Tiina Haanpää, Oulun Energian toimitusjoh- taja Juha Juntunen, Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola, Nokian Vice President (Logistics and Trade Management) Heikki Romppainen, Postin aluejohtaja Janne Sundqvist ja Pölkky Oy:n strategiajohtaja Maria Virranniemi.
Hallituksessa jatkavat toimitusjohtaja Tomi Lantto (Katri Antell), ympäristöja turvallisuusjohtaja Harri Leppänen (SSAB), toimitusjohtaja Joni Lukka- roinen (Terrafame), toimitusjohtaja Juha Mäkimattila (Stora Enso), toimitusjohtaja Keijo Posio (Oulun Osuuspankki), Aarne Simula (Wetteri), Partner Roosa Toivanen (Temotek) ja henkilöstöjohtaja Minna Tuomikoski (iLOQ).
"Oulun kauppakamarin olemassaolon tarkoitus on edistää alueen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Vuonna 2023 toiminnan painopisteitä ovat alueen työvoiman lisääminen, investointien saaminen alueelle, saavutettavuuden ja logistisen kilpailukyvyn parantaminen sekä kansainvälistymisen vauhdittaminen", sanoo Oulun kauppakamarin puheenjohtaja Erja Sankari.
Jani Moilanen Kainuun kauppakamariosaston puheenjohtajaksi
Kainuun kauppakamariosaston uutena hallituksen puheenjohtajana aloitti vuoden alussa Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja Jani Moilanen, joka on toiminut viime vuonna hallituksen varapuheenjohtajana.
"Kuluva vuosi on osoittanut, että alueen elinvoima tarkoittaa entistä enemmän ja laajemmassa mittakaavassa myös turvallisuutta. Elinvoimainen alue näyttää myös ulospäin vahvalta, ja pelkästään siksi on tärkeää pitää Suomen vyötärö hyvässä kunnossa", korostaa Jani Moilanen.
Kainuun kauppakamariosaston toiminnan painopisteet ovat väkimäärän kasvu ja työvoiman varmistaminen yrityksille, investointien edistäminen, saavutettavuuden parantaminen, työn tuottavuuden nostaminen ja digitalisaation levittäminen sekä yritysten kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittaminen.
"Päätavoitteena toiminnallemme on Kainuun tulevaisuuden kehittäminen. Saavutettavuuden varmistaminen hyvien ja toimivien liikenneyhteyksien kuten lentojen ja tietoliikenneyhteyksien avulla on alueen kehittymisen kannalta tärkeää. Investointien osalta erityisesti vihreän siirtymän investointien edistäminen tukee myös tavoitetta Kainuun elinvoiman varmistamisessa", kertoo Jani Moilanen.
Osaamisen kehittäminen ja jatkuva oppiminen ovat aikamme kuuma peruna. Sitran tuoreessa Megatrendit 2023 julkaisussa korostetaan, että osaamisen kehittäminen tulee muodostumaan tulevaisuuden työelämässä entistä merkityksellisemmäksi tekijäksi. Erityisesti uuden oppimisen, luovuuden, kokonaisuuksien hahmottamisen sekä metataitojen merkityksen nähdään koko ajan kasvavan.
Osaamisen kehittämisen rakenteisiin ja käytäntöihin kohdistuukin yrityksissä kasvavaa muutospainetta. Kysymys kuuluu, kuinka valmiina yritykset ja organisaatiot ovat vastaamaan näihin muutostarpeisiin?
Yleinen ongelma on, että osaamisen kehittäminen jää usein yksittäisen työntekijän omalle vastuulle. Tähän liittyy omat haasteensa, sillä kaikki eivät ole motivoituneita oman osaamisensa kehittämiseen. Jokaisessa organisaatiossa olisikin tarpeen pohtia, kuinka osaamisen kehittäminen ja jatkuva oppiminen tuodaan osaksi jokaisen työtä. Tarvitaan konkreettinen suunnitelma, miten jatkuvaa oppimista tuetaan organisaatiotasolla. Tietoisesti luotu jatkuvan oppimisen malli mahdollistaa osaamisen tunnistamisen ja tulevaisuuden haas-