teksti Timo Nykänen kuva iStockphoto
Vaippaihottuma on yleinen vaiva, joka paranee yleensä helposti kotikonstein.
Puhtaus parantaa
vaippaihottuman
V
aippaihottuma on vauvan eritteiden aiheuttama ärsytysihottuma. Myös hikoilu voi aiheuttaa varsinkin kesällä vaippaikäisille punoittavia ihoreaktioita, jos vaipan vaihtoväli on pitkä. Vaippaihottuma on hyvin yleinen vaiva varsinkin 8–12 kuukauden ikäisillä lapsilla. – Vaippaihottuma koskee ainakin pienimuotoisena useimpia vauvoja ja on tavallinen kyselyiden aihe. Sen tärkein hoitomuoto on yksinkertaisesti ihon puhtaana ja kuivana pitäminen, sanoo Järvenpään Jampan neuvolan terveydenhoitaja Tiina Kolehmainen. Hänen mukaansa pesu haalealla vedellä ilman mahdollisesti ärsyttäviä pesuaineita on paras hoitokonsti. Myöskään kosteuspyyhkeet eivät ole tällöin suositeltavia. – Pesun jälkeen vauva kuivataan taputellen, ei kovasti hangaten, koska iho voi olla hyvinkin arka, Kolehmainen muistuttaa. Hän suosittelee myös ilmakylpyjä, edes lyhyinä annoksina. Kesän tullen pidemmätkin ilmakylvyt ovat helpompia järjestää. – Jos vain on mahdollista, puolen tunnin ilmakylpy silloin tällöin vaipanvaihdon yhteydessä on aina hyväksi vauvan iholle.
Puolen tunnin ilmakylpy silloin tällöin vaipanvaihdon yhteydessä on aina hyväksi.”
Vaipat vaihtoon useammin
Kuivauksen jälkeen iho voidaan tarvittaessa voidella. Tavallinen perusvoide yleensä riittää. Jos ihottuma kuitenkin äityy pahemmaksi, voidaan lyhytaikaisesti käyttää sinkkitai kortisonivoiteita. – Mikäli ihottuma pitkittyy yli viikon mittaiseksi tai muuttuu äkisti muutaman päivän jälkeen ärhäkän punaiseksi tai kovin rakkulaiseksi, on syytä tulla näyttämään vauvaa neuvolaan. Myös silloin, jos ihottuma leviää vaippa-alueen ulkopuolelle, saattaa kyseessä olla muukin reaktio. Vaipanvaihtovälin tihentäminen on myös tärkeä hoitokeino. Jos vaihtoväli on pitkä, iho voi jatkuvasti jäädä vähän kosteaksi ja ärtyä. Erilaisten kertakäyttövaippojen materiaalien sopivuudessa voi myös olla yksilöllisiä eroja.
Aina saa kysyä neuvoa Vaippa-alueella esiintyvä ihottuma on vauvalla tyypillisesti juuri vaippaihottumaa, mutta jos epäilee jotain muuta, voi Kolehmaisen mukaan aina olla neuvolaan yhteydessä. Aivan pienillä vauvoilla iho-oireita aiheuttaa yleisemmin taipumus atopiaan, jolloin myös mahdollisuus saada vaippaihottuma on suurempi. – Jos vaippaihottuma pitkittyy, voi kyseessä olla myös hiivasienen aiheuttama infektio, joka puhkeaa yleensä vasta muutama päivä vaippaihottuman ilmenemisen jälkeen. Silloin vauvan ihoa on hyvä käydä näyttämässä neuvolassa tai lääkärissä. Yleensä vaippaihottuma on kuitenkin vaiva, joka pelkästään maalaisjärjellä ja kotikons tein hoitoa tehostamalla on helposti selätetty.
Pilttipiiri kesäkuu 2012
| 19