Paikalliset jääkiekkoseurat tarjoavat etuja opiskelijoille
Minne voi ankkuroitua, kun mielessä myrskyää?
Ruokaohjeita
Säästövinkit
Univaje ja sinä
Mitä tehdä, kun on pimeää, tylsää ja märkää
Vastaisku pikamuodille
aitopääkirjoitus
Elsa Helasmo Hallituksen puheenjohtaja
Y AIKUTTAMALLA
KOHTI TYYTYVÄISEMPÄÄ OPISKELIJAYHTEISÖÄ
Vaikuttaminen ja edunvalvonta muodostavat opiskelijakunnan toiminnan ytimen. Tämä ei tarkoita vain reagointia yhteiskunnan tai korkeakoulun muutoksiin, vaan aktiivista ja pitkäjänteistä toimintaa opiskelijoiden hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta.
Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKKO kantaa vastuunsa edunvalvojana ja yhteisön rakentajana asettamalla vaikuttavuuden ja edunvalvonnan sen toiminnan keskiöön. Vaikuttavuus syntyy strategiasta, joka perustuu vastuullisuuteen, yhteisöllisyyteen, yhdenvertaisuuteen ja opiskelijalähtöisyyteen Edunvalvonnan tehokkuus ei ole yksittäisten tilanteiden ratkomisen tulos. Se vaatii jatkuvaa kommunikointia opiskelijoiden kanssa ja heidän tarpeidensa kuuntelemista. Me SAMMAKKOssa panostamme toiminnan läpinäkyvyyteen ja tarjoamme matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuksia. Tämä ei ainoastaan tarjoa mahdollisuutta luottaa SAMMAKKOon, vaan rohkaisee opiskelijoita myös osallistumaan aktiivisemmin yhteisönsä kehittämiseen
Vaikuttaminen on myös yhteistyötä. SAMMAKKOn strategia korostaa kumppanuuksien merkitystä niin SAMKin sisällä kuin koko Satakunnankin alueella. Laajentamalla yhteistyöverkostoamme pystymme tarjoamaan entistä monipuolisempia ja opiskelijoiden tarpeisiin vastaavia palveluita. SAMMAKKO näyttää suuntaa luomalla ympäristön, jossa opiskelijoiden ääni ei vain kuulu, vaan sillä on myös merkitystä Yhdessä voimme varmistaa, että SAMMAKKO jatkaa vaikuttavan työnsä tekemistä nyt ja tulevaisuudessa.
JULKAISIJA
Opiskelijakunta SAMMAKKO www.sammakko.fi
TOIMITUS
Lehti on toteutettu SAMKin liiketalouden opiskelijoiden projektina syksyllä 2024.
Päätoimittaja: Elsa Helasmo Taitto: Onni Lehtonen ja Elisa Mäkinen
Tekijät: Ida Lehtonen, Onni Lehtonen, Jere Lintunen, Milja Lumme, Mona Malmberg, Emma Marttila, Elisa Mäkinen, Joonatan Mäntyniemi, Viivi Niekka, Rita Pentikäinen, Maks Salokangas, Kasperi Soro, Anniina Tenho, Juho Valtanen, Iita Vesala, Roope Vettenterä, Valtteri Viitala, Iina Viljamaa, Ella Virtanen, Maria Väkiparta
Projektipäällikkö, toimituksesta vastaava opettaja: Maarika Iijolainen
Kannen kuva: Anniina Tenho
Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa: marras/joulukuussa ja huhti/toukokuussa.
Tutorointi SAMKissa – T
ystäviin, taitoihin ja unohtumattomiin kokemuksiin
Teksti ja kuvat: Anniina Tenho
Satakunnan ammattikorkeakoulussa tutorointi on paljon enemmän kuin vain uusien opiskelijoiden opastamista. Se tarjoaa tutoreille arvokkaita taitoja, uusia ystävyyssuhteita ja mahdollisuuksia verkostoitua.
Mutta miksi niin moni opiskelija valitsee tutoroinnin, ja mitä kaikkea se käytännössä pitää sisällään? Haastattelimme
SAMKin opiskelijoita, jotka kertovat, miten tuutorointi rikastuttaa heidän opiskeluarkeansa ja avaa ovia tulevaisuuteen.
Tutorointi antaa arvokasta kokemusta ja uusia ystäviä
Kasper Kaupinsalo, kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija, kertoo hakeneensa tutoriksi, koska aiempien vuosien tutorit olivat suositelleet tutorointia.
– Muistan, kuinka hauskaa meillä oli ensimmäisenä vuonna omien tutorieni kanssa. Kun haku aukesi ja omat tutorit olivat suositelleet tätä, päätimme kavereiden kanssa hakea myös tutoreiksi, Kaupinsalo toteaa.
Tutorit Kasper Kaupinsalo sekä Jesse Viljanen.
imiminen ei ole vain uusien opiskelijoiden auttamista, vaan se antaa paljon myös tutoreille itselleen.
– Olen oppinut paljon vuorovaikutustaidoista ja organisoinnista. Lisäksi olen saanut uusia ystäviä sekä tutoreiden joukosta, että uusista opiskelijoista, joita olen ohjannut, Kaupinsalo jatkaa.
Tutorointi on paljon muutakin kuin opastusta
Tutoroinnin sisältö on monipuolista ja vaihtelee oppilaitoksen ja opintoalan mukaan, mutta yhteisenä tavoitteena on aina auttaa uusia opiskelijoita löytämään paikkansa opiskelumaailmassa.
SAMKissa tutorointi voi pitää sisällään esimerkiksi kampuksen esittelyjä, opiskelijaelämään perehdyttämistä, ryhmäytymisen tukemista sekä tukea opintojen alkuvaiheessa.
Liiketalouden opiskelija Lauri
Laisi, joka on toiminut tutorina kahden vuoden ajan, korostaa, että tutorointi ei ole pelkästään muodollista opastamista.
– Tutorina ollaan usein linkki opiskelijoiden ja SAMKin henkilökunnan välillä, mutta se on paljon muutakin. Järjestämme yhteisiä tapahtumia, ja esimerkiksi syksyn orientaatioviikot ovat olleet tosi suosittuja. Se on mukava tapa saada opiskelijat tutustumaan toisiinsa ja rentoutumaan opintojen lomassa, Laisi selittää.
Laisi mainitsee myös tutoroinnin henkilökohtaiset hyödyt.
– Olen kehittynyt johtajana, kun olen ollut mukana suunnittelemassa ja järjestämässä erilaisia tapahtumia. Tutorointi on myös auttanut kasvattamaan itsevarmuutta, kun on saanut ohjata erilaisia ryhmiä.
Ehdottomastisanoisin,
että hae mukaan tutoriksi. Tulet oppimaan todellapaljon muista ihmisistä, saatuusia ystäviäja mikäparasta saat pitäähauskaa.
Mahdollisuus verkostoitua ja kehittää ammatillisia taitoja
Tutorointi ei ole pelkästään sosiaalinen kokemus, vaan se tarjoaa myös arvokasta kokemusta tulevaisuuden työelämää varten. Liiketalouden opiskelija Jesse Viljanen näkee tutoroinnin loistavana mahdollisuutena kehittää tärkeitä työelämätaitoja.
– Konkreettisimpana esimerkkinä olen päässyt eroon esiintymisjännityksestäni, sillä sitä ei leikkien ja pelien vetämisen jälkeen ole enää ollut. Tämän lisäksi olen oppinut esimerkiksi organisointitaitoja sekä oman ajan hallintaa, jotka ovat tärkeitä taitoja tulevalla työurallani, Viljanen toteaa.
Viljanen kokee, että tutoroinnin kautta saadut kontaktit voivat auttaa myös ammatillisesti jatkoa ajatellen.
– Olen saanut valtavasti uusia ystäviä ja olemassa olleet ystävyyssuhteet ovat entistä enemmän syventyneet tutoroinnin johdosta.
pTutorointiähkinänkuoressa
Mikä: Tutorointi on okokeneempien piskelijoiden
tarjoamaa tukea uusille opiskelijoille. Se auttaa sopeutumisessa ja oopiskelukäytäntöjen Rppimisessa. oolit: Tutori toimii tukihenkilönä, oppaana ja yhteisöllisyyden rakentajana. Hyödyt opiskelijalle:Helpottaa opiskelun aloitusta, tukee verkostoitumista ja tarjoaa tietoa opiskelijaelämästä.
Miten mukaan tutoritoimintaan?
Tutoriksi ryhtyminen SAMKissa ei vaadi erityisiä lähtötaitoja –halu auttaa ja olla aktiivinen opiskelijayhteisön jäsen riittää. Tutorihaku järjestetään yleensä keväisin. Valitut opiskelijat saavat koulutuksen, joka antaa tarvittavat valmiudet toimia tutorina. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa vuorovaikutustaitoja, ryhmädynamiikkaa ja korkeakoulun käytäntöjä.
Kaupinsalo, Laisi ja Viljanen kannustavat kaikkia opiskelijoita harkitsemaan tutoriksi lähtemistä.
– Ehdottomasti sanoisimme, että hae mukaan tutoriksi. Tulet oppimaan todella paljon muista ihmisistä, saat uusia ystäviä ja mikä parasta saat pitää hauskaa.
Lisäksi tutorointi näyttää hyvältä myös CV:ssä ja antaa paljon sellaista kokemusta, jota ei muuten opiskelujen aikana välttämättä saa, kolmikko sanoo yhteen ääneen.
Lisäksi tutorit painottavat sitä, ettei tutorointi vie kaikkea aikaasi viikoittain eikä lukukauden aikana.
–
Tutorointi vie niin paljon aikaa, kun siihen on valmis panostamaan. Loppupeleissä kaikki tutorointiin liittyvät tehtävät ovat nopeita ja äärimmäisen hauskoja asioita, joita mielellään hoitaa.
Tutorointi Satakunnan ammattikorkeakoulussa on selvästi enemmän kuin vain opiskelijoiden opastamista – se on yhteisöllinen, kehittävä ja antoisa kokemus, joka hyödyttää niin uusia opiskelijoita kuin tutoreitakin. Jos harkitset tutoriksi ryhtymistä, SAMKin tutorit suosittelevat lämpimästi ähtemään mukaan toimintaan. Se voi olla yksi opiskeluaikojen antoisimmista kokemuksista.
Kohti uusia tutorseikkailuja.
aitokolumni
Donna Suominen
Vastaava vertaistutori
Mekatroniikan opiskelija
TUTOREIDEN MANAGERI: VÄLILLÄ
VÄLILLÄ GOOGLAAN
Tutorointi on tärkeä osa opiskelijakunta SAMMAKKOn toimintaa niin Satakunnan ammattikorkeakoulussa kuin yleisessäkin opiskelijatoiminnassa ja opiskelijoiden hyvinvoinnissa.
SAMMAKKOn tutortoiminnassa meillä on hyvinvointi-, vertais-, kansainvälisiä ja vastaavia vertaistutoreita. Vastaavan vertaistutorin tehtäviä ovat muun muassa vertaistutorien tehtävien seuraaminen, heidän ja SAMMAKKOn tutorvastaavien avustaminen, kuukausikutujen järjestymisen valvominen ja vertaistutorien tutorointiraportteihin liittyvät toimet. Vastaavia vertaistutoreita meillä toimii jokaisen alan sektorilla: tekniikassa (TECH), hyvinvointi- ja sosiaalialalla (HYVO), palveluliiketoiminnassa (PATA), logistiikka- ja meriteknologia-alalla (LOME). Tämän lisäksi myös vaihto-opiskelijoilla on omat tutorinsa. Vastaavia vertaistutoreita löytyy myös hyvinvointitutorien joukosta.
Vertaistutorin homma on ennen kaikkea tukemista, neuvomista ja uusien opiskelijoiden vastaanottamista kampukselle. Tänä vuonna olen toiminut vertaistutorina mekatroniikan uusille opiskelijoille, eli niille, jotka vasta aloittavat matkansa teknologia-alalla. Sen lisäksi toimin myös vastaavana vertaistutorina teknologiapuolen muille tutoreille, ns. “tutoreiden tutorina”.
Vastaavan vertaistutorin tehtävä ei ole olla dellinen tietopankki, vaan enemmänkin kipilari, joka pysyy rauhallisena oimii tarvittaessa suunnannäyttäjänä. Vastaavan taistutorin on tärkeää näkyä vertaistutorien una ja tukena, eikä pelottavana ”pomona”.
Ensimmäinen haaste vastaavana vertaistutorina oli selkeyttää oma roolini ja löytää tasapaino tuen ja ohjauksen antamisen välillä. Miten varmistaa, että tuen tutoreita heidän omassa työssään, mutta samalla annan heille tarpeeksi tilaa kasvaa ja oppia itsenäisesti? Opin että tärkeintä onkin kuunnella ja olla läsnä sekä pyrkiä olemaan mahdollisimman lähestyttävä.
Vastaavana vertaistutorina olen oppinut myös paljon siitä, miten tärkeää yhteisön rakentaminen ja ylläpitäminen on koko opintoyhteisölle. Kun fuksit näkevät, että heidän ympärillään on motivoituneita ja osaavia tutoreita, he alkavat tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi kampuksella. Sillä on pitkäkestoisia vaikutuksia: opiskelijat kokevat kuuluvansa yhteisöön, mikä lisää heidän viihtyvyyttään sekä sitoutumistaan opintoihinsa ja voi jopa innostaa liittymään opintojen ulkopuoliseen toimintaan, kuten tutorointiin. Tämä kaikki lähtee kuitenkin siitä, että myös tutorit tuntevat saavansa tukea ja voivat kehittää itseään – juuri siksi vastaavan vertaistutorin rooli on keskeinen.
Tutortoiminnasta on ollut minulle paljon hyötyä, ei vain opiskelujen tukena, vaan myös omassa elämässäni. Olen oppinut paljon johtamistaidoista ja siitä, miten eri tilanteissa kannattaa toimia ja miten erilaisia ihmisiä kannattaa kohdata. Vastaavana vertaistutorina olen myös saanut tärkeitä kokemuksia organisoimisesta ja tiimityöskentelystä, ja nämä taidot ovat varmasti hyödyksi tulevissa opinnoissa, työelämässä ja muussa toiminnassa, jossa toimin.
Ehkä kaikkein arvokkainta on kuitenkin ollut uusien ystävien saaminen, joita olen saanut sekä tutorien että fuksien joukosta, joista osasta on tullut todella tärkeitä ystäviä opiskelussa ja opiskelun ulkopuolella. Yhteishenki tutorien välillä on ollut omasta mielestäni mahtava, ja on ollut ilo nähdä, miten yhteinen tavoite, eli uusien opiskelijoiden tukeminen, yhdistää meitä tekemään parhaamme ja tekemään asioita muiden hyväksi.
Jos mietit tutoriksi ryhtymistä, su pääset paitsi auttamaan muita m oppiminen ja toisten tukeminen osaksi opiskeluvuosiensa parhait
Yhteisöstä voimaa: Ryhmäytyminen SAMKissa tukee opiskelijoiden hyvinvointia
Viivi Niekka
Veera Korhonen ja Tomi Glad
äytyminen on tärkeä osa lijaelämää. Sen tavoitteena on luoda yhteisöllisyyttä sekä tukea yhteistyötaitoja ja uusien sekä nykyisten jäsenten integroitumista. Jos ryhmäytyminen on hyvin onnistunutta, se parantaa oppimistuloksia, yhteisön viihtyvyyttä sekä opiskelijoiden hyvinvointia.
Uusien opiskelijoiden ryhmäytyminen
Uudet opiskelijat ovat SAMKissa erityisen huomion kohteena heti opintojen alussa. Orientaatioviikot ovat täynnä aktiviteetteja, jotka auttavat uusien opiskelijoiden tutustumista toisiinsa sekä ammattikorkeakoulun toimintatapoihin. Opiskelijakunta SAMMAKKO on vahvasti mukana järjestämässä tapahtumia, jotka kannustavat opiskelijoita sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Leikkimieliset kisat, työpajat ja illanvietot ovat osa näitä tapahtumia, joissa uudet opiskelijat voivat luoda ensimmäiset kontaktinsa ja tiivistää ryhmähenkeä.
Lisäksi SAMK korostaa opiskelijalähtöistä ohjausta ja vertaistukea. Tutoropiskelijat toimivat uusien opiskelijoiden oppaina ja tukena opintojen alussa, auttaen heitä sopeutumaan niin korkeakoulun akateemisiin vaatimuksiin kuin kampuksen arkirutiineihinkin. Tämä tukiverkosto on tärkeä osa ryhmäytymistä, joka auttaa uusia opiskelijoita tuntemaan itsensä osaksi suurempaa kokonaisuutta.
SAMKissa toimii myös hyvinvointitutoreita, jotka ovat
SAMKin opiskelijoita. He ovat
mukana järjestämässä aktiviteetteja ja tapahtumia, jotka tukevat hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä korkeakoulussa. Hyvinvointitutoreiden aktiviteetit löytyvät
CampusMoWemobiilisovelluksesta tapahtumat-välilehdeltä tai
CampusMoWen verkkosivuilta.
Tapahtumat ovat maksuttomia, ellei maksua ole erikseen mainittu.
Ryhmäytymisvinkkejä: CampusMoWe, opiskelijoiden liikunta-, ja hyvinvointipalvelu
KASI! Uutiskirjeestä löytää ajankohtaisia tapahtumia joka kuukaudelle.
Osallistu erilaisiin tapahtumiin, kokeile eri lajeja ja liity kerhoihin.
Sammakko x Ässät ja Lukon opiskelijapelit, katso päivämäärät SAMMAKKOn sivulta
Kuvat: Dominika Bajacek, Mona Malmberg, Maria Väkiparta
Töissä käyminen on toisille mahdollisuus ja toisille pa Moni saattaa ajatella töiden ja opiskeluiden olevan vaikea yhdistelmä. Yhdistelmän onnistumiseen voidaan kuitenkin vaikuttaa monella eri tekijällä kuten työpaikan joustavuudella sekä vapaa ajan tärkeydellä. Markkinoinnin opiskelijat Mona Malmberg ja Maria Väkiparta sekä sosionomiopiskelija Dominika Bajacek kertovat omat kokemuksensa työskentelystä opintojen ohella.
Dominika: Teen noin 15 h/vko sosionomin töitä ja olen töihin kutsuttava. Koen että työt ja opiskelu on helppo yhdistää yleensä, mutta harjoittelun aikana ei ole aikaa eikä jaksamista käydä lisäksi töissä. Pidän yleensä viikossa viikonloput vapaina opinnoista ja töistä.
Vastapainona töille ja opiskeluille harrastan urheilua, olen kavereiden kanssa ja nukun hyvin. Mikäli opiskelun oheen miettii töitä niin, mielestäni on tärkeää löytää työpaikka, jossa on mukava käydä. Lisäksi siellä olisi tärkeää olla hyvä työilmapiiri. Vinkkini töitä opintojen oheen miettivälle on, että muistaa huolehtia, ettei pala loppuun ja tekee töitä vain sen minkä oikeasti jaksaa.
Dominikalla on meneillään toinen vuosi sosionomin opintoja.
Maria: Työskentelen ravintola-alalla yleensä 15 h/vko, mutta silloin tällöin tarvitsee tuurata työkavereita, jolloin tulee enemmän tunteja. Töiden ja opintojen yhdistämisen koen olevan helppoa, koska meillä on käytössä järjestelmä, minne voin merkitä, milloin olen käytettävissä. Olen opetellut käyttämään kalenteria, sillä sieltä näen kaiken tarvittavan. Merkkaan kalenteriin töiden ja opintojen lisäksi myös vapaapäivät ja pidän niistä kiinni. Vastapainoksi on tärkeää tehdä asioita, joista pitää.
Itse esimerkiksi vietän joka sunnuntain äitini kanssa, neulon, katselen sarjoja ja pidän huolta riittävistä yöunista. Otan myös tarvittaessa aikaa itselleni, enkä raskaan päivän jälkeen enää tee pakosta asioita, jotka voi siirtää seuraavalle päivälle. Vinkkini töitä opiskeluiden oheen harkitsevalle on, että keskittyy ensimmäisen vuoden opiskeluun, opintorytmistä kiinni pitämiseen ja verkostoitumiseen.
Mona: Minulla on kaksi työtä. Teen töitä vanhuspalvelussa 3 h/vko sekä keramiikkaa keskimäärin 4 h/vko. Merkkaan kalenteriin tarpeelliset tapahtumat ja työvuorot, mutta keramiikkaa teen fiiliksen ja ehtimisen mukaa. Vapaapäiviä pidän, kun sellaisia sattuu tulemaan, mutta myös tarpeen mukaan järjestän kalenteriin tilaa. Opiskeluiden ja töiden ohella liikun ja vietän aikaa harrastusteni sekä kavereideni ja perheeni parissa. Välillä lataan itseeni energiaa päiväunien avulla, niin jaksaa taas paremmin.
Erityisen tärkeänä pidän sitä, että muistaa huolehtia muusta elämästä opiskeluiden ja töiden ohessa. Vinkkini töitä opiskeluiden oheen harkitsevalle on, että ajattele laajalla skaalalla. Voit työllistää itse itsesi omalla osaamisellakin, kuten minä olen tehnyt harrastuksesta työn.
Marian arkea on helpottanut kalenterin käyttäminen.
Mona tekee kahta työtä opintojen ohessa.
Anniina Tenho yhdistää päiväopinnot ja arjen kahden kaupungin välillä
Teksti ja Kuva: Ida Lehtonen
SAMKin liiketalouden toisen vuoden opiskelija Anniina Tenho asuu Tampereella ja suorittaa päiväopintoja Porin kampuksella. Arki on tarkkaan aikataulutettua ja välillä hektistä.
Alun perin Nokialta kotoisin oleva
Anniina Tenho asuu tällä hetkellä Tampereella keskustan tuntumassa.
– Muuttaessani omilleni muutin
Tampereelle, mutta Pirkanmaalla olen asunut koko ikäni Tenho kertoo
Tampere-Pori-välinen matka taittuu kätevästi junan kyydissä opiskelutehtäviä tehden, tai jopa laittautuen alkavaan päivään. Tenho on valinnut kulkea välimatkat junalla, vaikka autoiluunkin olisi mahdollisuus.
Keväällä 2023 Tenho päätyi hakemaan Itä-Suomen yliopistoon luokanopettajan koulutukseen. SAMKin liiketalouden opinnot hän valitsi toiseksi vaihtoehdokseen.
Opintopaikka Joensuusta varmistui, mutta elämäntilanteen vuoksi muutto Joensuuhun ei ollut mahdollinen. Niinpä opiskelijasyksy alkoi Porissa.
– Koen junalla liikkumisen turvallisempana ja mukavampana. Samalla voin käyttää ajan hyödyksi tehtäviä tehden, Tenho perustelee.
– Opiskelijatapahtumiin kuljen omalla autolla, sillä viimeinen juna Porista Tampereelle lähtee jo 18:12. Muutaman kerran olen jäänyt myös yöksi Poriin, Tenho kertoo.
Tenholla on käytössään VR:n kätevä 30 matkan sarjalippu. Mikäli varattua matkaa ei käytä, voi sen palauttaa takaisin sarjalipulle, jolloin peruutukset eivät kuluta matkoja. Matkat hän varaa yleensä muutamaa päivää ennen. Välillä kuitenkin lukujärjestyksessä tapahtuu muutoksia, tai luentoja peruuntuu.
– Ensimmäisenä lukuvuonna ostin matkat aina erikseen, mutta silloin en saanut peruuntuneista matkoista rahoja takaisin. Sarjalippu on ehdottomasti järkevämpi ja edullisempi vaihtoehto.
Tasapainottelua lähiopintojen ja töiden välillä
Pitkästä välimatkasta huolimatta Tenho suorittaa opintonsa pääasiallisesti lähiopiskeluna. Etänä suoritettavia kursseja hänellä on vain ne samat kuin porilaisilla opiskelijatovereilla.
– Olen ilmoittautunut niille opintojaksoille, jotka meidän opetussuunnitelmaamme kuuluvat. Se on ollut selkeintä niin, Tenho perustelee.
– Etäopiskelumahdollisuuksia pitäisi tuoda mielestäni SAMKissa enemmän esille.
Jotta arki ei kävisi liian tylsäksi tasapainotellen Tampereen ja Porin välillä, Tenho tekee sijaisuuksia Tampereen alueen päiväkodeissa ja kouluissa.
Anniina Tenho hyödyntää matkustusajan opiskelutehtävien tekemiseen.
– Pyrin olla ottamatta töitä samoille päiville lähipäivien kanssa. Aina se ei silti onnistu työtarjonnan takia. Opiskelutehtäviä teen töiden jälkeen ja viikonloppuisin.
Vastaavassa tilanteessa olevia opiskelijoita Tenho kehottaa priorisoimaan asioita tärkeysjärjestykseen. Elämäntilanteita kuitenkin on erilaisia, ja Tenho kokee olevansa kiitollinen saadessaan asua yhä Tampereella, mutta pystyy kuitenkin opiskelemaan täysipäiväisesti Porissa.
– Yksinäisempää tämä varmasti on, kuin että asuisi paikan päällä. Opiskelijatapahtumat ovatkin hyvä mahdollisuus luoda ystävyyssuhteita.
Tenho toivoo SAMKin jatkossakin vastaavanlaisessa tilanteessa olevien opiskelijoiden huomioimista. Yhden luennon kestäviä opiskelupäiviä hän toivoo lukujärjestyksen tekijän välttävän aina kun on mahdollista.
Tampere-Pori
Välimatka autolla ajaen on 112,1 km ja linnuntietä 104 km.
Matkustusaika autolla ajaen on noin 1 tunti 27 minuuttia.
Matkustusaika junalla on noin 1 tunti 33 minuuttia.
Opiskelijaelämä ilman promilleja
Teksti ja kuvat: Joonatan Mäntyniemi
Opiskelutapahtumia ajatellessa päällimmäisenä tulee mieleen varmasti monelle alkoholi.
Alkoholiton opiskelijaelämä kasvattaa koko ajan suosiotaan ja sen myötä myös sober curious -ajattelu. Se tarkoittaa sitä, että yhä useampi miettii omaa alkoholinkäyttöään ja kokeilee esimerkiksi tipattomuutta.
Alkoholi on suuressa osassa opiskelijatapahtumissa, mutta moni opiskelija valitsee olla ilman alkoholia.
Moni opiskelija mahdollisesti miettii, tuomitaanko heidät ja kuinka hyvin he pääsevät ryhmäytymään, koska eivät käytä alkoholia. Todellisuudessa alkoholittomuus ei rajoita mitenkään osallistumista tapahtumiin. Opiskelijatapahtumiin mahtuvat kaikki, eikä alkoholittomuus ole este niihin osallistumiseen.
Rita Lindfors kaipaa enemmän alkoholittomia opiskelijatapahtumia.
Approt, jotka ovat perinteisesti baarikierroksia, on mahdollista suorittaa useimmiten täysin alkoholittomana. Missään opiskelijatapahtumassa ei velvoiteta käyttämään alkoholia. Opiskelija säästää rahaa, kun valitsee approkierroksella alkoholittoman vaihtoehdon.
Nykyään järjestetään myös monia opiskelijatapahtumia kuten herkkuapproja, joissa alkoholi ei ole pääasiassa. Alkoholikeskeiset tapahtumat keräävät paljon osallistujia, joten täysin alkoholittomia tapahtumia on hankalampi järjestää.
Nykyään kaikki opiskelijatapahtumat voi suorittaa alkoholittomasti.
Kysyin kahdelta opiskelijalta, miten he kokevat alkoholittomuuden opiskelijaelämässä ja toivoisivatko he enemmän tapahtumia, joissa alkoholi ei olisi läsnä.
Rita Lindfors, sosionomiopiskelija:
En ole kokenut jääväni ulkopuoliseksi tapahtumissa. Tapahtumat, joissa alkoholi on pääagenda, tuntuvat kuitenkin hieman turhilta.
Ehdottomasti pitäisi olla enemmän alkoholittomia tapahtumia. Tähän mennessä parhaat tapahtumat ovat olleet niitä, joissa ei tarvitse ostaa alkoholia tai juotavaa. Sushi- ja snäkkiapprot olisi kova sana Porissakin.
Brianna Virkkunen, tradenomiopiskelija:
En, mutta saatan jättää ne tapahtumat tarkoituksella väliin, joista olen saanut käsityksen, että alkoholin juominen olisi tapahtuman pääroolissa.
Kyllä, alkoholittomat tapahtumat toisivat mukavaa vaihtelua perinteisimmille opiskelijatapahtumille.
Alkoholiton opiskelijaelämä
Melkein kaikki tapahtumat mahdollista suorittaa ilman alkoholia. Opiskelijan rahaa säästyy suorittamalla tapahtumat alkoholittomasti.
On monia opiskelijatapahtumia, joissa alkoholi ei ole pääasia.
Tradenomista tohtoriksi
SAMKista valmistunut Martiina Salokangas syventää osaamistaan markkinoinnin ja kestävän kehityksen parissa väitöskirjatutkijana. Teksti ja kuvat: Maks Salokangas
Kuka olet ja miten SAMK on sinulle tuttu?
Olen Martiina Salokangas ja asun Porissa. Opiskelupolkuni alkoi Satakunnan ammattikorkeakoulusta, jossa opiskelin liiketalouden tutkinnon ja erikoistuin markkinointiin.
Miten olet jatkanut opintoja tradenomin tutkinnon jälkeen?
Valmistuin tradenomiksi tammikuussa 2021, jonka jälkeen halusin jatkaa opintojani ja hain opiskelemaan kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikköön.
Mitä SAMKin tutkinto antoi sinulle?
SAMKin tarjoama koulutus antoi minulle laajan yleiskuvan markkinoinnin eri osa-alueista ja herätti halun syventää osaamistani vielä lisää. SAMKissa sain todella hyvän käsityksen siitä, mitä markkinointi on ja miten luovuutta voidaan hyödyntää yritysmaailmassa, se innosti jatkamaan opintoja.
Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi joulukuussa 2023, jonka jälkeen mietin eri vaihtoehtoja urani kannalta. Elokuussa 2024 aloitin tohtoriopinnot ja väitöskirjatutkimukseni keskittyy kestävän kehityksen teemoihin –aiheeseen, joka on ollut minulle tärkeä jo pitkään.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
Nautin vapaa-ajallaan liikkumisesta, ja minulla on 3-vuotias koira, jonka kanssa vietän paljon aikaa ulkona. Liikunta on ollut tärkeä osa elämääni, ennen markkinoinnin opintoja työskentelin liikunnan parissa.
Tämä intohimo luonnossa liikkumiseen näkyy myös arvoissani ja työssä. Ympäristö ja kestävä kehitys ovat minulle tärkeitä teemoja, ja haluan työssäni edistää vastuullisempia valintoja.
Satakunnan sydän, Pori, sykki tänä vuonna opiskelijakulttuurin tahdissa, kun kaupungin katukuvassa nähtiin jälleen perinteiset SAMMAKKOn järjestämät Kurnajaiset. Kyseessä on korkeakouluopiskelijoiden suosima tapahtuma, jossa uudet opiskelijat pääsevät viettämään ensimmäistä isoa tapahtumaansa. Kurnajaiset kokosi yhteen satoja osallistujia Porin kampuksilta ja kauempaakin. Kurnajaiset ovat Porissa erityinen yhdistelmä historiallisia perinteitä, nuorta energiaa ja raikkaan merellisen kaupungin henkeä ja sitä pidetäänkin koko vuoden suurimpana opiskelijatapahtumana. Päivän ohjelmaan kuului rannekkeen vaihto, edustuskonttaus ja konttausmaraton, lavashow Satakielilavalla, rastikierros ja jatkot.
Teksti: Valtteri Viitala, Kasperi Soro, Jere Lintunen ja Roope Vettenterä
Kuvat: Valtteri Viitala
Opiskelijoita oli jo heti tapahtuman alkaessa kerääntynyt reilu määrä rannekkeen vaihtoon ja torin alueelle.
Yrjönkatu täyttyi iloisista konttaajista, kun Kurnajais- perinteet pistivät opiskelijat liikkeelle – mukana myös yksi innokas karvakuono, joka konttasi omistajansa rinnalla kohti päivän seikkailuja. Sää oli pilvinen ja sateinen, mutta se ei menoa haitannut.
Torin yhteyteen oli tuotu pikaruokakoju, joka tarjoili maittavaa syötävää.
Konttauksen jälkeen suunnattiin torin Satakieli-lavalle. Luvassa oli musiikkia ja lavaleikkejä. Lavan ympäristössä pystyi osallistumaan mm. onnenpyörään ja kahvakuulakantoon.
Lavashow’n jälkeen rastipassit jaettiin torilla ja suunnattiin KASIrastikierrokselle. Rasteilla suoritettiin erilaisia leikkimielisiä tehtäviä 3–6 hengen ryhmissä, joista voittajajoukkueelle oli luvassa palkinto.
Tämän jälkeen suunnattiin jatkoille Punaiseen Kukkoon ja Heidi´s beer baariin. Live-esiintyjänä jatkoilla opiskelijoita huudatti Robin Packalen.
Gallup: Mikä sai sinut tulemaan Kurnajaisiin ja mitä odotat eniten?
- Kaverit, Robin Packalen ja yhteisöllinen tapahtuma. Eniten odotamme jatkoja.
Santeri Pörsti (Logistiikka), Jasper Juusela (Data engineering), Kasper Kangasniemi (Tietojenkäsittely), Aleksi Viitanen (Logistiikka) ja Jesse Juusela (International business).
- Painostus ja lievä himo Odotan eniten sitä, että pääsen elävänä kotiin.
Tradenomiopiskelija Onni Lehtonen
- Tämä on jokavuotinen perinne. Eniten odotamme hyvää menoa, kivoja rastipaikkoja, ryhmässä tekemistä, jatkoja ja Robinia
Röntgenhoitajaksi opiskeleva Fanni sekä hänen ystävänsä.
Kurnajaiset
Kurnajaiset on opiskelijatapahtuma, joka järjestetään Porissa ja on erityisesti suuntautunut opiskelijoille. Tapahtuma on tunnettu rentouttavasta ja hauskanpitoon keskittyvästä ilmapiiristään, ja se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden verkostoitua, viettää aikaa yhdessä ja nauttia erilaisista aktiviteeteista.
Kurnajaisissa on usein monenlaisia ohjelmia, kuten live-musiikkia, kilpailuja, ulkoilma-aktiviteetteja ja erilaisia työpajoja. Tapahtuma voi myös sisältää opiskelijajärjestöjen esittelyitä ja muita yhteisöllisiä aktiviteetteja. Yhteisöllisyys ja yhdessäolo ovat tapahtuman keskiössä, ja se on monille opiskelijoille tärkeä tilaisuus luoda uusia ystävyyssuhteita ja kokea opiskelijaelämää.
Opiskeluaika voi olla kiireistä, mutta se on myös loistava mahdollisuus oppia tekemään ympäristöystävällisiä valintoja. Tässä viisi vinkkiä, jotka auttavat tekemään arjesta kestävämmän:
Osallistu kierrätykseen ja lajitteluun
Jätteiden lajittelu on helppo tapa vähentää kaatopaikkajätteen määrää. Kotona kannattaa lajitella biojäte, lasi, metalli ja muovi ja hyödyntää paikalliset kierrätyspisteet. Elektroniikan ja vaatteiden kierrättäminen on myös tärkeää. Auton sijasta kannattaa valita julkinen liikenne, pyöräily tai kävely. Julkinen liikenne on usein tehokas ja edullinen tapa liikkua, ja pyöräily ja kävely säästävät rahaa sekä ympäristöä.
Suosi julkista liikennettä
Second hand -ostokset
Kirpputorit ja nettikirppikset ovat hyviä paikkoja löytää käytettyjä tavaroita. Käytettyjen vaatteiden ja oppikirjojen hankkiminen säästää rahaa ja luonnonvaroja, ja laatuun panostaminen pidentää tuotteiden elinkaarta.
Säästä sähköä
Sähkön säästäminen on erityisen tärkeää, kun energiakustannukset nousevat. Sammuta turhat valot, älä pidä laitteita päällä tarpeettomasti, ja käytä pesukonetta vain täysinä koneellisina.
Suunnittele ostokset etukäteen
Heräteostosten välttämiseksi ostokset kannattaa suunnitella huolella. Tämä säästää rahaa ja vähentää turhaa kulutusta.
Noudattamalla näitä vinkkejä voit pienentää hiilijalanjälkeäsi ja tehdä opiskelijaelämästäsi vastuullisempaa. Omassa arjessa suosin julkista liikennettä pitkien matkojen välillä sekä pyrin tekemään harkittuja ostoksia.
Avanto- ja kylmäuinti harrastuksena
Teksti ja kuvat: Elisa Mäkinen
Suvi Ylinen työskentelee
Satakunnan ammattikorkeakoulussa palkanlaskijana ja hänellä on harrastus, joka ei ole sidottuna aikatauluihin. Hän ui luonnonvesissä ympäri vuoden.
Suvi Ylinen löysi itsensä avantouimasta vuonna 2015 kun oli aikuispartion kanssa ulkoilemassa ja saunassa.
– Vähän vahingossa tuli pulahdettua muiden rohkaisujen perusteella, kun vilukissana en edes ajatellut mennä avantoon.
Nykyään Ylinen käy satunnaisesti uimassa ympäri vuoden. Avantoon uimaan pääsee vasta kun veden pinta on jäässä, sitä ennen ja sen jälkeen voi kuitenkin käydä kylmässä vedessä uimassa. Se mikä saa Ylisen aina uudelleen kylmään veteen, on uinnin jälkeinen olotila.
– Ihan mahtava olo! En osaa paremmin selittää. Se pitää itse kokea. Ja ainakin sidekudosreumaatikkona olen huomannut kylmän veden tekevän hyvää koko kropalle ja mielelle. Ja varsinkin yöunelle. Melkein aina nukkuu paremmin sen jälkeen. Ja varmasti uinti vaikuttaa vastustuskykyynkin.
Suvi Ylinen työskentelemässä.
Kylmässä vedessä uiminen ei ole pelkästään perusterveiden harrastus, vaan se on tutkitusti todettu vähentävän kipuja ja särkyjä laskemalla nivelten lämpötilaa sekä vähentämällä nivelvaurioihin liittyvien välittäjäaineiden aktiivisuutta. Lisäksi kylmäuinti vaimentaa tulehduksia, parantaa liikkuvuutta ja vaikuttaa myönteisesti unen laatuun. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei avantoon tule mennä flunssaisena, kuumeessa tai muuten sairaana. Erityisesti sydän- ja verisuonisairauksista kärsivien tulisi keskustella lääkärinsä kanssa ennen avantouinnin aloittamista.
Avantouinnin vaikutukset ovat jokaiselle yksilöllisiä ja muuttuvat sitä mukaan, kuinka usein käy avannossa, kuinka pitkään viipyy vedessä sekä saunooko samalla. On tärkeää kuunnella omaa kehoa, jotta voi löytää itsellesi sopivan rytmin kylmäuida.
Kylmään veteen meneminen
Vaikka kylmään veteen meneminen voi olla jännittävää, sen terveyshyödyistä kannattaa ottaa kiinni, etenkin jos opiskelut tai työt ovat lisänneet stressiä. Kylmäuinti saa stressin hyvin laukeamaan. Kun on ylittänyt itsensä uskaltautuessaan veteen, mielihyvänhormonit erittyvät ja saavat aikaan voimaantumisen tunteen, jonka jälkeen keho ja mieli on valmis rentoutumaan. Veteen menemisen kokemus on kuitenkin oma lukunsa.
– Ensimmäinen kastautuminen tuntuu aina yhtä kamalalta. Siis aina. Ihan sama, onko veden lämpötila 1 tai 12 astetta. Useimmiten salpautuu hengitystikin, eikä sen takia kannata mennä ensimmäisellä kerralla kauas tikkaista. Toinen kerta on jo huomattavasti helpompi, kun kroppa on ensimmäisestä kastautumiskerran shokista vähän toipunut. Voi, kun voisikin siirtyä suoraan toiseen pulahdukseen, silloin pystyy jo uimaankin.
Ylinen neuvoo myös, ettei tuulisella kelillä ole mukava käydä kylmässä vedessä, etenkään ilman saunan mahdollisuutta.
Yleensä Ylinen käy vedessä 3–4 kertaa yhden reissun aikana. Plussakeleillä Ylinen ei kaipaa saunaa, mutta pakkasella on ihana päästä saunaan uimakertojen välissä.
Kodin lähellä hänellä on alle sadan metrin päässä juopa, jossa on julkinen laituri. Tämä tarjoaa mahdollisuuden päästä kotiin omaan saunaan.
Perusvarusteet riittävät
Kylmäuintiin ei tarvita suurta varustearsenaalia, mutta uimavaatteiden ja pyyhkeen lisäksi on varusteita, jotka tekevät kokemuksesta mukavamman. Uimatossut tai uimakengät antavat jäisellä pinnalla pitoa ja etenkin neopreeniset tossut js hanskat helpottavat kylmänsietoa. Useat kylmäuimarit pitävät uimapipoa erityisesti pakkasella, etteivät korvat jäädy ja lisäksi päähine auttaa vähentämään kehon lämpöhukkaa, mikä parantaa mukavuutta vedessä ja sen jälkeen. Jos uinnin jälkeen on mahdollista käyttää kylmäuintipaikan saunaa, oma laudeliina voi olla tarpeellinen.
Vaikka Ylinen on harrastanut kylmäuintia jo vuosia, hän ei ole kokenut tarvitsevansa uimapukua, uimak pää väline
Ylisen työ- ja harrastusvälineet.
Kylmäuiminen luo yhteisöllisyyttä
Ihminen kaipaa yhteisöllisyyttä, ja kylmäuinti vastaa siihen tarpeeseen loistavasti. Tässä harrastuksessa ei kilpailla eikä keskitytä oppimiseen, joten aikaa jää vapaalle jutustelulle ja yhdessäololle. Monissa avantouintipaikoissa on vakiokävijöitä, eli mitä useammin käy yhdessä paikassa, alkaa tuttuja kasvoja näkyä kerta kerralta enemmän ja pian voi huomata kuuluvansa joukkoon. Tämä luo mahdollisuuksia ylläpitää suhteita, tutustua uusiin ihmisiin, vaihtaa kokemuksia ja neuvoja sekä kannustaa toisiaan.
– Ehdottomasti menen kaverin/ kavereiden kanssa. Yksin ei tule
ikinä lähdettyä, mutta usein tulee juteltua muillekin kuin kaverille.
Muualla Ylinen on käynyt eniten Luvian Laitakarissa ja Porin maauimalassa, mutta tänä talvena olisi tarkoitus tutustua uusiin paikkoihin ja niiden tunnelmiin.
Ylinen kannustaakin kaikkia kokeilemaan kylmäuimista, yksin tai yhdessä.
Satakunnan vesistöt kutsuvat uimaan ympäri vuoden
SAMKin käytävillä on kuulunut keskustelua, siitä missä mahtaisi Satakunnan avanto- ja kylmäuintipaikkoja sijaita. Avantoon pääsee vasta, kun veden pinta on jäätynyt mutta kylmäuintia voi harrastaa myös ennen talven tuloa, kun vesistöt ovat vielä avoimia. Kylmäuida voi periaatteessa missä vain julkisella uimapaikalla. Mutta avantouinnille on erityisesti varattuja paikkoja, joissa olosuhteet on tehty mahdollisimman helpoksi, mukavaksi ja ennen kaikkea turvallisiksi.
Lisätietoa netistä:
Rinnekangas, 2024, Avantouinti lievittää stressiä ja parantaa unen laatua Smolander, 2020, Avantouinnin terveysvaikutukset. Turun Avantouimarit ry, Turvallisuusohjeita.
Onko sinulla opinnot alkaneet hiljattain tai kaipaatko muuten vain lisää vinkkejä ja inspiraatiota haalareihin liittyen? Ei hätää! Tässä jutussa käymme läpi, kuinka haalareita käytetään oikeaoppisesti, vinkkejä merkkien ompelemiseen ja etikettisääntöjä haalareihin liittyen.
Aloitetaan tärkeimmästä eli oikeankokoisten haalareiden valitsemisesta.
Niiden tulee olla mukavat päällä ja haalareiden kanssa olisi hyvä päästä kyykkyyn. Tutorit ovat usein uusien opiskelijoiden kanssa valitsemassa haalareita, ja heiltä kannattaa ehdottomasti kysyä apua, jos siltä tuntuu.
Miten pukea haalarit oikeaoppisesti päälle
Laita haalarit normaalisti jalkaan ja laita vetoketju hieman yli puoleen väliin asti kiinni. Halutessasi voit laittaa myös vyön haalareiden vyölenkeistä. Taittele haalareiden takaosa niin, että ala näkyy selässä ja suorana. Tämän jälkeen sido haalarin hihat yhteen tai kahteen solmuun eteen. Tässä kohtaa tulee myös katsoa, että vyö ei näy haalareista, eli hihat tulee laittaa niin, että vyö e niiden alle piiloon.
Vinkkejä haalarimerkkien ompelemiseen:
Haalarimerkkien ompelemiseen kannattaa käyttää karhulankaa, sillä se on paksumpaa kuin normaali lanka ja näin merkkien ompeleminen on helpompaa. Aloita neulominen haalarin sisäpuolelta, niin langan solmu jää sinne.
Haalarimerkkien takana on usein liimapinta, jonka saa helposti ratkojalla tai saksilla rikottua, jotta merkistä tulee ohuempi ja neula menee siitä helpommin läpi.
Haalarietiketti:
Vain teekkarit saavat pitää haalareja kokonaan ylhäällä
Haalarit saa pestä vain niin, että ne ovat kantajansa päällä.
Haalareita saa käyttää vasta kasteen jälkeen.
Haalareita ei saa lainata muille. Haalarit päällä edustat kaikkia opiskelijoita, sekä omaa alaasi.
Haalarimerkkejä ei saa liimata. Haalarimerkkejä ei saa ommella sponsoreiden päälle.
Haalareihin kuuluu laittaa kaikkea tarpeellista kiinni, esimerkiksi pullonavaaja.
Paikalliset jääkiekkoseurat tarjoavat opiskelijoille etuja kotipeleihinsä
Teksti: Iita Vesala
Korkeakouluopiskelijana pääset kaikkiin Lukon kotipeleihin ilmaiseksi haalareilla tai voimassa olevaa opiskelijakorttia näyttämällä. Ilmainen pääsy ei kuitenkaan koske Ässiä sekä TPS:ää vastaan pelattuja pelejä. Tarjous ei myöskään koske kotiareenalla mahdollisesti pelattavia CHL-finaaleja. Edun voivat lunastaa kaikki korkeakouluopiskelijat opiskelupaikkakunnasta riippumatta.
Tulevia opiskelijapelejä
Porissa ovat
Ke 18.12.2024 Ässät – K-Espoo
Ke 12.2.2025 Ässät – KaiPa
Ässät tarjoaa yhteistyössä
SAMMAKOn kanssa ilmaisia kotipelejä opiskelijoille. Lippu näihin peleihin tulee lunastaa
Ticketmasterin sivuilta etukäteen ennen pelejä sekä lipuntarkastuksessa tulee esittää voimassa oleva opiskelijakortti. Toisin kuin
Lukolla, Ässät ei tarjoa ilmaisia pääsyjä jokaiseen kotipeliin vaan ne ilmoitetaan erikseen.
Minne voi ankkuroitua, kun mielessä
myrskyää?
Teksti ja kuvat: Iina Viljanmaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen neljän vuoden välein toteuttaman
Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen 2021 tulokset ovat huolestuttavia: joka kolmas korkeakouluopiskelija kokee ahdistuksen ja masennuksen oireita. Opiskelijaväestössä on havaittavissa enemmän psyykkisiä oireita ja kuormittuneisuutta verrattuna koko aikuisväestöön.
Mistä mielenterveys koostuu
Hyvä mielenterveys rakentuu muun muassa itsetunnosta, elämänhallinnan tunteesta, optimismista, kyvystä solmia ihmissuhteita sekä mielekkäästä toiminnasta. Kun tarkastellaan näitä tekijöitä opiskelijan näkökulmasta, on helppo ymmärtää, mikä voi olla pielessä. Itsetunto voi kärsiä, kun opiskelija alkaa liikaa arvostella itseään koulumenestyksen tai ihmissuhteiden perusteella.
Syksyllä 2023 HelsinkiMission toteuttamaan kyselyyn vastanneista peräti 51 % korkeakouluopiskelijoista koki yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti. Yksinäisyyden tunne yhdistettynä pelkoihin taloudellisesta pärjäämisestä ja elämänhallinnan puutteesta sekä jatkuvaan uutisvyöryyn maailman katastrofeista koettelee niin itsetuntoa kuin optimismia.
Apua on tarjolla
Onneksi korkeakouluopiskelijat voivat hakeutua monenlaisten tukipalveluiden piiriin sekä verkossa että paikan päällä. YTHS Mielenterveyssivustolla on runsaasti tietoa ja resursseja aiheesta, ja opiskelijat voivat varata aikaa mielenterveyspalveluiden vastaanotolle.
Lisäksi YTHS tarjoaa erilaisia tuki- ja valmennusryhmiä. Korkeakouluissa on myös kirkon oppilaitostyöntekijöitä, joiden puoleen voi kääntyä elämän eri asioissa, riippumatta uskonnollisesta taustasta.
Alle 30-vuotiaat voivat ottaa yhteyttä paikalliseen
Ohjaamoon tai etsivään nuorisotyöhön, jossa voi saada apua esimerkiksi opintotuen hakemisessa tai uusien harrastusten löytämisessä.
n chat-palvelussa voi keskustella omista tai läheisten mielenterveyshuolista.
Muista, että akuutissa hengenvaarallisessa tilanteessa on aina syytä soittaa hätänumeroon 112. On tärkeää, että jokainen opiskelija tietää, ettei ole yksin, ja että apua on saatavilla.
Opiskelijoiden mielenterveys
- Joka kolmas opiskelija koki ahdistuksen ja masennuksen oireita vuonna 2021. - Hyvä itsetunto on yksi osa mielenterveyttä.
- YTHS tarjoaa mielenterveyspalveluita sekä lähivastaanotoilla, että verkossa.
Syksyllä 2023 HelsinkiMission toteuttamaan kyselyyn vastanneista peräti 51 % korkeakouluopiskelijoista koki yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti. Myös muita chat- ja puhelinpalveluita on saatavilla anonyymisti. Lisätietoa löytyy esimerkiksi samk.fi-sivustolta, jossa on koottu tukipalveluita arjen haasteisiin.
Opiskelijan mielenterveyden haasteet voivat tuntua aallokoilta, mutta yksin ei tarvitse jäädä.
Jauheliha-pastavuoka tai kana ja riisi -
edullisesti opiskelijalle
Teksti ja kuvat: Juho Valtanen
Opiskelijoiden kuukausibudjetti on hyvin vaihteleva. Toiset ehtivät käymään opiskelun ohella töissä ja toiset eivät.
Hintojen nousu voi siis aiheuttaa harmaita hiuksia opiskelijoille ruokakaupassa. On kuitenkin mahdollista syödä hyvää ja terveellistä ruokaa edulliseen hintaan. Tässä kaksi eri ohjetta, jotka ovat edullisia ja niistä riittää syötävää useammaksi ruokailuksi.
Ohje:
Jauheliha-pastavuoka
Ainekset:
400 g jauhelihaa
175 g porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
500 g spiraalipastaa
7 dl vettä
150 g juustoraastetta
mausteet oman maun mukaan
Ensimmäinen työvaihe on hienontaa sipuli ja valkosipuli sekä kuoria ja raastaa porkkanat karkeaksi raasteeksi. Seuraavaksi ruskista jauheliha pannulla öljyssä ja mausta oman maun mukaan. Lisää jauhelihan sekaan sipulit ja porkkanat kuullottumaan. Kun kasvikset ovat kuullottuneet lisää sekaan tomaattimurska ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi. Tämän jälkeen laita pasta voideltuun vuokaan ja sekoita jauheliha-tomaattiseos pastojen joukkoon. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 min, kunnes pasta on kypsää. Anna vuoan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.
Tästä vuoasta saa yhteensä 6 annosta, jolloin yhdelle annokselle hintaa tulee 1,73 €.
Riisi ja kanakastike
Ainekset: 5 dl riisiä
Ohje:
600 g kanaa (hunajamarinoitu) 3,3 dl ruokermaa
Ensimmäisenä huuhtele riisi ja tämän jälkeen lisäät riisin sekaan 1 litran vettä Kun vesi alkaa kiehumaan anna sen kiehua 5 minuuttia. Ota tämän jälkeen lämpö levyltä kokonaan pois ja anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia.
Tällä välin paista kana pannulla öljyssä ja mausta oman maun mukaan. Lisää kanan sekaan ruokakerma ja anna olla miedolla lämmöllä, kunnes kastikkeen koostumus on mielesi mukainen.
Tästä tulee noin 4 annosta, jolloin yhden annoksen hinnaksi tulee 2,3 €.
Ruokakustannuksissa selviää myös edullisesti, jos muistaa ruokakaupassa kiinnittää huomiota eri vaihtoehtoihin ja hintoihin.
Lisävinkkinä se, että ruokaostoksissa pääsee huomattavasti halvemmalla, kun esimerkiksi suunnittelee viikon ruoat etukäteen ja käy ostamassa kaikki viikon ruoat kerralla. Omalla ideoinnilla voin myös keksiä hyviä reseptejä, sekä netistä löytää paljon esimerkkejä edullisista ja herkullista resepteistä.
Opiskelijoiden säästövinkit
Teksti ja kuvat: Maria Väkiparta
Budjetointi
Budjetoi. Tee joka kuukausi henkilökohtainen budjetti, johon voit merkata, kuinka paljon haluat käyttää rahaa kuukaudessa.
Budjetointi antaa hyvän alun rahan käytölle sekä näyttää, kuinka paljon rahaa jää ylimääräiseksi jokaiseksi kuukaudeksi.
Opiskelijakortti Slice
Slicesta löytää yrityskohtaisia opiskelija-alennuksia. Slice on hyvä sovellus, josta löydät yrityskohtaisia alennuksia.
Esimerkiksi Amarillosta löydät kaksi hampurilaista yhden hinnalla, jolloin voit vaikka ystävän kanssa mennä syömään ja maksatte puoliksi. Tämän tarjouksen avulla ruuan hinta on pienempi, sekä kumpikin hyötyy kyseisestä ideasta. Mikä vielä parhainta, Slicen kautta pääset liittymään opiskelijan K-plussaan.
Opiskelijan K-Plussa
Suurella osalla opiskelijoista Kryhmän Plussa-kortti. Kannattaa siis hyödyntää sitä, koska kun liityt opiskelijan plussaan, ja joka kuukausi käytät joko 75 € tai sen yli, saat joka kuukausi tuosta summasta 5 % takaisin itsellesi plussarahana. Omia Plussatarjouksiasi voit seurata K-ruoka sovelluksesta.
Nettikirppis Tise ja Vinted
Tisestä ja Vintedistä löytää käytettyjä vaatteita sekä voit itse myydä omia vaatteitasi siellä. Kun saat myytyä vaatteesi, niin saat siitä itsellesi hieman lisää rahaa, sekä joku toinen saa hänelle uuden vaatteen.
Tise
Tise on sovellus, joka toimii kuin kirpputori. Sovelluksesta löydät muun muassa vaatteita, sisustuselementtejä sekä jopa huonekaluja. Tisen kautta voit löytää myyjän asettaman asuinalueen (tarkkaa osoitetta ei tarvitse näyttää vaan sovellus näyttää laajuuden minkä sisällä myyjä asuisi.)
Voit siis kyseisen sovelluksen kautta tavata ostajan henkilökohtaisesti.
Vinted
Vinted on samankaltainen kuin Tise, mutta sisältää muutaman parannuksen. Vintedissä sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tavata ostajaa, vaan hinnoissa näkyy automaattisesti postimaksu, joka jää ostajalle. Kun ostat vaatteen, myyjä saa lähetyskoodin, jonka avulla hän voi lähettää paketin matkaan. Vintedillä on ostajan turva, eli myyjä ei saa heti rahojaan, vaan vasta siinä vaiheessa, kun ostaja on saanut tuotteen sekä tarkastanut sen kunnon.
Univaje ja sinä
Teksti ja kuvat: Onni Lehtonen
Jokaiselle on biologian ja geenien myötä olemassa aivan omat todelliset univelvoitteet, eli kaikille vaikutin ja vaikutus on eri, mutta se ei pyhitä sitä, että valvoo suuret määrät ja antaa unirytmin luisua niin, että nukkuu pitkälle päivään ja menee kauan keskiyön jälkeen nukkumaan.
Univaje ei aina ole mustavalkoinen asia...
Huomioi, että insomnia ja omapäinen unen laiminlyönti ovat kaksi eri asiaa. Insomnia on lääketieteellinen tilanne, johon ei itse voi suorasti vaikuttaa, vaikka unen edellytykset olisivat kohdallaan, kun taas itseaiheutetun univajeen keskinäinen vaikutin on ihminen itse. Unettomuus voi myös aiheutua henkilökohtaisista syistä, kuten stressistä. Unettomuus saattaa olla yleinen oire, jos kyseessä on esimerkiksi suuri elämää koskeva laaja tai äkillinen muutos. Yleisesti univaje tuo uupumusta, jonka myötä keskittymiskyky ja tarkkaavaisuus heikkenevät, huomiokyky ja täten myös reaktiokyky laskee. Ärtyneisyys ja äkkipikaisuus lisääntyvät. Tämä kokonaisuus nostaa tunteet pintaan, mikä vuorostaan saa ihmisen lietsomaan riitoja, ylenkatsomaan virheitä sekä kimpaantumisen kynsissä mahdollistamaan tapaturmia.
Univaje käytännössä...
Univaje voi häiritä keskittymistä
Lääkärien lausuntoja sekä ikäviä tositapahtumia tulkiten, todistettuja vakavan univajeen seurauksia ovat muun muassa yleinen väsymys, silmien rasitus, henkinen epävakaus, ahdistuneisuus ja ylipainon mahdollistuminen (koska univaje lamauttaa levossa tapahtuvan massanpolton).
Liika valveillaolo edistää myös aivojen kuormitusta sekä aiheuttaa laajamittaisia sydän- ja verisuonirasitteita, joiden vakavammat jälkiseuraukset voivat olla peruuttamattomia.
Hyvissä ajoin pahin on vältettävissä...
Varsinaisia ratkaisuja on hellittää muun muassa kofeiinin ynnä muiden piristävien nauttimista, etenkin illan lähestyessä. Tietokone ja muut henkilökohtaisten digisosiaaliset laitteet tulisi sulkea hyvissä ajoin, jotta aivosi pystyisivät suodattamaan tuotteiden LED-valon ja sosiaalinen sisällön, etteivät nämä tulisi uniisi. Yksi enemmän laiminlyöty vaikutin on, ettei alistu ryhmäpaineen alle, se ei ole synti sanoa, että täytyy levätä.
Aikuisen tulisi nukkua 7-9 tuntia!
Kirjoittajan kommentti: Haluan omasta kokemuksestani kertoa, että unettomuus ei ole mikään vitsi. Toki on siistiä ja itsenäistä päättää, kuinka aikansa käyttää, mutta sinulta haluan sitten kysyä, että onko se muutama hauskanpidon tunti sen univelan väärtti? Oletko onnellinen siinä tietoisuudessa, että väsymys tekee sinusta ärtyneen ja sulkeutuneen? Tahdotko uhrata itsesi, koska välttämättä ’vielä muutama tunti jotain jännää’ vetää mukaansa? Pelasta itsesti vielä kun voit.
Asiaa voi tutkia lisää muun muassa näistä lähteistä: Univaje terveysriskinä (Duodecim-Lehti 2000, numero 20) Miten univaje vaikuttaa terveyteen? (Terveyskylä.fi) Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos : riittämätön uni yleistynyt (2023)
Opiskelijan talvi – Mitä tehdä, kun on pimeää, tylsää ja märkää
Teksti: Mona Malmberg
Kuvat: Mona Malmberg ja Pixabay
Pimeät aamut ja illat ovat taas täällä. Monien arkeen kuuluu se, että päivän valoisimmat tunnit kuluvat velvollisuuksien parissa. Mitä jos tänä vuonna tehtäisiin vuoden pimeimmistä, kylmimmistä ja suurimmalle osalle tylsimmistä ajoista mieluisaa?
Tekemistä talven keskelle
Talviurheilulajit ovat tuttuja talvesta nauttijoille. Kun syksyn ensimmäiset lehdet muodostavat ruskan, talvinautiskelijat jo
teroittelevat luistimia ja rasvailevat suksia. Nyt on loppujenkin aika päästä yli peruskoulun tuottamista traumoista ja mennä ulos virkistymään sekä liikkumaan. Nappaa vaikka kaverit mukaan ja menkää yhdessä pulkkailemaan.
Jos on pieni budjetti eikä omista välineitä, niin kysy lainaan, etsi tori.fi:stä halvalla tai osta parin euron liukuri uutena! Pakkaa mukaan lämmintä juomaa, ja jos on grillausmahdollisuus, niin makkaraa sekä vaahtokarkkeja.
Tunnelmointi
- koristele asuntosi tunnelmavaloilla - kokkaa tai leivo talvireseptejä - polta tuoksukynttilöitä - juo lämmintä teetä/glögiä.
Nyt on aika oudoille harrastuksille. Bongaile revontulia Aurora-sovelluksen avulla, opettele tekemään vaatteita tai koruja, käy urheilutalolla opettelemassa voltteja… onko jokin asia mitä olet halunnut oppia, mutta et ole saanut aikaiseksi? Aloita nyt. Ilmoittaudu zumbaan tai käy pelaamassa sulkapalloa tai tennistä. Kokeile rohkeasti uutta.
Vaikka talvi on parasta aikaa introverteille, niin tässä myös menevämmälle opiskelijalle tekemistä. Seuraa Kide.appia ja
SAMMAKKOn tai
opiskelijajärjestösi sosiaalisia medioita erilaisten opiskelijoille tarkoitettujen tapahtumien löytämiseen. Ystävien kesken voi tehdä myös omat kämppäapprot! Ideana on vierailla jokaisen luona, ja kukin on loihtinut kämppäänsä juoman tai aktiviteetin.
Kirsikkana kakun päällä kaikille jaetaan omat kämppäapprohaalarimerkit.
Kuntasi tapahtumia taas löydät hakukoneella kirjoittaen Satakunta Menokone.
Käytetyt vaatteet – vastaisku pikamuodille
Teksti ja kuvat: Emma Marttila
Käytettyjen vaatteiden merkitys vaatemarkkinoilla on nousussa. Kuitenkin sen lisäksi, että ostetaan vaatteita käytettyinä, olisi hyvä rajoittaa kulutusta uusien vaatteiden hankinnassa. Pikamuodin ja varsinkin ultrapikamuodin tuottamat haitat ympäristölle ovat mittavat, eivätkä ne ole eettisiä kulutusvalintoja.
Kivijalkakirpputoreja Porin alueella ovat esimerkiksi Patakirppis Satakunnankadulla ja Hyllyparatiisi Rautatienpuistokadulla. Lisäksi hyväntekeväisyyttä tekeviä
kirpputoreja on Punaisen ristin Kontti sekä Fiinitori. Raumalla kirpputoreja on esimerkiksi Lykky Kirppis & Kahvila, Kirppis Retriika ja Vanhan tavaran puoti Eveliina.
Kivijalkakirpputorien lisäksi erilaiset nettikirpputorit ovat yleistyneet. Tällaisia ovat esimerkiksi sovellukset Tise ja Vinted. Näillä alustoilla pystyy myös ostamisen lisäksi myymään helposti myös omia vaatteitaan ja muita tavaroita.
Arvioinnit Porin kirppareista
Patakirppis:
· Iso kirppis, kannattaa siis varata aikaa, jos haluaa kiertää koko kirppiksen.
· Siisteys ja hintataso vaihtelevat myyntipöydän mukaan.
Hyllyparatiisi:
· Myöskin iso kirppis, saman tyylinen kuin Patakirppis.
· Siisteys ja hintataso vaihtelevat myyntipöydän mukaan.
Kontti ja Fiinitori
· Järjestelty kategorioittain
· Kontti isompi, Fiinitori pieni
· Hintatasot: Kontti hieman hintavampi kuin Fiinitori
Arvioinnit Rauman kirppareista
Lykky:
· Uudenaikaisempi, kiva kahvila kirpparin yhteydessä
· Erilaisia osastoja, rekkejä ja ”looseja”
· Todella siisti, ehkä vähän korkeampi hintataso kuin perinteisimmillä kirppareilla