Missä menee nyt suomen koulutuspolitiikka?

Koulutusselonteko nostaa pintaan monia koulumaailman teemoja

Hallitus antaa alkuvuodesta 2021 eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon. Selonteolla luodaan tilannekuva koulutuksen nykytilasta sekä sen tavoitetila. Tämä dokumentti on melko paksu 80 sivuinen koulutuspoliittinen paketti, jota on valmisteltu viime syksyn aikana monissa seminaareissa. Se on oikeastaan hyvä tiivistelmä siitä, missä nyt mennään Suomen koulutuspolitiikassa. Siksi se on hyvää luettavaa jokaiselle opinto-ohjaajalle.

Koulutuspoliittisella selonteolla valmistellaan linjauksia, joilla varmistetaan, että koulutus- ja osaamistaso nousevat kaikilla koulutusasteilla, oppimiserot kaventuvat ja koulutuksellinen tasaarvo lisääntyy ja lapset ja nuoret voivat hyvin. Sen aikajänne on varsin pitkä ulottuen 2040-luvulle asti, mutta niin sen pitää ollakin. Koulutus on hyvin pitkäjänteistä toimintaa. Koulutuspolitiikka on ollut viime vuosina liian lyhytjänteistä, yksittäisten koulutusasteiden kehittämistä ilman kokonaisnäkemystä ja usein poukkoilevaa reagointia. Maamme edellisen hallituksen taloudellisten ja poliittisten suhdanteiden vaihteluihin perustuneet koulutusleikkaukset ovat hyvä ja huono esimerkki lyhytjänteisestä koulutuspolitiikasta. Tuolloin korostuivat merkitykseltään ja vaikutukseltaan usein vähäiset, pirstaleiset kehittämishankkeet.

Selonteko raamittaa Suomen koulutusjärjestelmän. Tämä päivitetty kuvaus tulee olemaankin jokaisen opinto-ohjaajan selkäytimessä.

Selonteon aikajänne on varsin pitkä ulottuen 2040-luvulle asti, mutta niin sen pitää ollakin.

Koulutus on hyvin pitkäjänteistä toimintaa.

Selonteko tunnistaa suomalaisen koulutuspolitiikan kipukohdat. Kaikesta PISA-hehkutuksesta huolimatta meidän koulutusjärjestelmämme ei edelleenkään kaikilta osin toimi yhteiskunnan ja oppijoiden kannalta odotetulla tavalla ja tuota toivottuja tuloksia. Varhaiskasvatukseen osallistutaan Suomessa vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Perusopetuksen oppimistulokset ovat heikentyneet. Vaille toisen asteen tutkintoa jää noin 15 % ikäluokasta ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus ei ole noussut verrokkimaiden tapaan. Koulutuksellinen tasa-arvo ei ole edennyt. Koulu-uupumus ja muut koululaisten ja opiskelijoiden hyvinvoinnin uhkatekijät ovat lisääntyneet. TKI-toimintaan investoiminen ei ole riittävällä tasolla. TKI-toiminnan määrä ja vaikuttavuus ei ole verrokkimaiden tasolla.

Väestön muutos mullistaa koulutusjärjestelmän

Tarvetta selonteolle vahvistavat monet muutokset toimintaympäristössä. Nämä on esitelty hyvin kattavasti ja pohditusti. Nämä kriittiset trendit ovatkin opintoohjaajan näkökulmasta ehkä kiintoisinta luettavaa.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väestö supistuu vuodesta 2031 alkaen, ja etenkin nuorten ikäluokkien koot pienenevät. Vuonna 2018 Suomessa syntyi noin 47 300 lasta eli neljännes vähemmän kuin vuonna 2010 ja lapsi-ikäluokat ovat pienentyneet miltei jokaisessa kunnassa. Vuonna 2017 Suomessa oli lähes 50 kuntaa, joissa syntyi alle 15 lasta. Väestöennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2030 jo 80 kuntaa, joissa lapsia syntyy alle 15 vuodessa. Syntyvyyden laskun takia 0–6-vuotiaiden lasten määrä on jo pienentynyt. Suurin lasku kohdistuu taajamiin ja maaseutumaisiin kuntiin. Muuttovoittoalueilla lasten määrä kasvanee.

Näissä oloissa kouluverkko ei voi säilyä nykyisellään. Lasten ja nuorten huvetessa alkavat koulut yskiä. Kaikki tämä näkyy koulun arjessa ja hyvinkin

nopeasti. Kouluverkon tiivistyminen tulee 2020-luvulla jatkumaan. Pienet koulut vähenevät voimakkaasti ja kunnat kokoavat palveluitaan laajemmiksi kokonaisuuksiksi palvelutason ylläpitämiseksi ja kustannusten vähentämiseksi. Perusopetuksen kustannuksissa on jo nykyisellään suuria kuntakohtaisia eroja. Kustannukset ovat keskimäärin korkeimmat nopeasti väestöään menettävissä maaseutumaisissa kunnissa. Kustannusten eriytymiskehitys tulee väestökehityksen myötä jatkumaan. Kouluverkko pienissä kunnissa voi olla jo nyt niin pieni, että jäljellä on vain yksi peruskoulu eikä palvelujen supistaminen enää ole mahdollista ilman, että palvelut loppuvat kunnasta kokonaan. Selonteko on kuitenkin optimistinen. Missään vaiheessa ei ole myöhäistä vaikuttaa lasten ja nuorten oppimiseen ja oppimispolulla etenemiseen.

Tasa-arvo ei toteudu

Käytännössä tasa-arvo ei kuitenkaan toteudu tavoitteiden mukaisesti. Perhetausta määrittää lapsen ja nuoren koulutuspolkua ja koulutus on sukupuolittain eriytynyttä. Hyvin koulutetuilla, sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia pääomia omaavien perheiden tukemilla on selvästi etulyöntiasema niihin verrattuna, joilla on huonommat lähtökohdat.

Selonteko on kuitenkin optimistinen. Missään vaiheessa ei ole myöhäistä vaikuttaa lasten ja nuorten oppimiseen ja oppimispolulla etenemiseen. Laadukkaan varhaiskasvatuksen myönteisistä vaikutuksista myös tasa-arvon edistämisessä on vakuuttavaa näyttöä, mutta myös nuoruuteen ajoittuvilla koulusta syrjäytymisen ja huono-osaisuuden ehkäisemiseen tähtäävillä toimenpiteillä, interventioilla ja investoinneilla on todettu merkittäviä vaikutuksia positiivisen kehityksen kannalta. Erityisesti nuorten intensiivinen ohjaus on nähty tehokkaaksi, mutta Suomessa ohjaus näyttää jäävän puutteelliseksi erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka tarvitsisivat eniten tukea. Vielä aikuisuudessakin osaamisen kehittämisellä voidaan vaikuttaa taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan. Tasa-arvon vahvistaminen on aloitettava varhaislapsuudessa, mutta lisäksi on toimittava koko oppimispolun ajan, kaikessa koulutuksessa ja kulloinkin tarvittavaa yhteistyötä toteuttaen.

Suomen koulutusjärjestelmä. Suomen koulutusjärjestelmä

Varhaiskasvatusta, koulutusta, tiedelaitosta ja tutkimusta koskeva lainsäädäntö on varsin laaja ja jossain määrin hajanainen. Näistä säädetään kymmenillä laeilla ja asetuksilla. Koulutumuotoja koskevien lisäksi on erikseen rahoitusta, hallintoa, kelpoisuuksia ja opintososiaalisia etuuksia koskevia säädöksiä. 9

Opettajien, ohjaajien ja muun henkilöstön rooli tasa-arvon edistämisessä on keskeinen.

Diagnoosi on oikein, mutta lääkkeitä ei annettu. Suomen opinto-ohjaajat ja OAJ ovatkin lausunnoissaan puuttuneet siihen, että selonteko ei rohkene nostaa esille tarpeeksi konkreettisia tavoitteita ja ratkaisuja, joilla ei-toivuttu tila korjataan.

Selonteossa tulisi linjata säädettäväksi riittävästä opettaja- ja opinto-ohjaajamitoituksesta. Tämä on välttämätön toimi oppimistulosten parantamiseksi sekä yksilöllisen opetuksen ja oppimisen tuen turvaamiseksi. Oppimistulosten eriytymistä ja heikkojen osaajien määrän nopeaa kasvua ei voida ehkäistä ilman huomattavasti nykyistä vahvempaa oppimisen tukea.

Tärkeätä olisi myös sitoutua nostamaan oppilaiden saaman opetuksen määrää tulevina vuosina. Peruskoulussa ja etenkin alaluokilla oppilaiden vähimmäistuntimäärä on kehittyneiden maiden alhaisimpia ja jää reilusti jälkeen kaikkien erinomaisia oppimistuloksia saavuttavien maiden tuntimääristä. Tuntimäärän lisäämistä tulisi osin käyttää myös ns. oman ryhmän tunteihin, joilla tuettaisiin ryhmäytymistä, kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjaantumista. Myös toisen asteen koulutukseen tulisi määrittää opettajien ja opinto-ohjaajien suhdeluku opiskelijoita kohden. Selonteossakin korostetut yksilöllisemmät opintopolut ja henkilökohtainen opintojen suunnittelu edellyttää yhä enemmän yksilöllisempää opetusta ja ohjausta. Vastaavasti arvioinnin kehittäminen edellyttää yksilöllisempää palautteen antamista ja opettaja - opiskelija vuorovaikutusta. Nämä perustellut tavoitteet tulee selonteossa tunnistaa perusteeksi lisätä opettajien ja opinto-ohjaajien määrää oppilaitoksissa esimerkiksi säätämällä opetushenkilöstön vähimmäismitoituksista.

Työn murros syventää kuilua muutoksessa pärjäävien ja siinä selviytymisen kanssa kamppailevien välillä.

Toteutetuissa, viimeaikaisissa uudistuksissa opinto-ohjausta on lisätty ja sen merkitys opintojen keskeyttämisen ehkäisyssä tunnustettu. Opinto-ohjauksen ja myös jatko-opintoihin ohjaamisen vahvistuminen edellyttää riittävää opinto-ohjaajamääritystä.

Muuttuva työelämä vaatii lisää koulutusta

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työmarkkinoille tulevalta uudelta työvoimalta yli puolelta edellytetään korkeakoulutasoista osaamista. Samalla se tarkoittaa sitä, että työikäisellä väestöllä tulee olla käytettävissään instrumentit osaamisvaatimuksiin vastaamiseksi. Vailla toisen asteen tutkintoa olevia työikäisiä on työmarkkinoilla edelleen yli 300 000. Myös OECD katsoo työvoiman kysynnän ja työvoimapulan kohdistuvan vain pienessä määrin vähän koulutettuihin, ja ennakoi mm. väestön vanhenemisen lisäävän puutetta korkean osaamistason työntekijöistä tulevaisuudessa.

Työn murros syventää kuilua muutoksessa pärjäävien ja siinä selviytymisen kanssa kamppailevien välillä. Ne, joiden pääomat, kyvyt ja taidot sopivat muutokseen voivat hyötyä, toisille muutokset voivat tarkoittaa työllistymisvaikeuksia, niukempaa toimeentuloa ja yleistä epävarmuutta. Koko väestön hyvä koulutus ja osaaminen ovat pärjäämisen perusta ja jatkuvalla oppimisella voidaan vastata murrosten tuomiin ongelmiin ja edistää samalla sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Selonteko analysoi tulevan terävästi. Tämä pohdiskelu on meidänkin syytä pitää mielessä. Kun suuri osa koulunsa aloittavista lapsista päätyy sellaisiin työtehtäviin, joita ei vielä ole olemassa, kun nykyisistä palkansaajista ja yrittäjistä merkittävän osan työ joko häviää tai muuttuu sisällöllisesti useitakin kertoja työuran aikana ja kun työn suhde aikaan, paikkaan ja työsuhteeseen muuttuvat, ei koulutusjärjestelmäkään voi säilyä muuttumattomana. Työn muutokset ja muutosvauhti haastavat koko koulutusjärjestelmän tutkintojärjestelmästä, tutkinnoista ja tutkintojen muodostumisesta opetussuunnitelmiin, oppimisympäristöihin, oppimisen muotoihin ja opettajuuteen. Uuteen työelämään varautumisen ja uuden työn luomisen kannalta olennaista on huomioida, että työn muutokset muokkaavat myös koulutuksen, TKI-toiminnan ja työelämän yhteistyötä ja sen reunaehtoja.

Koulutusselonteko on luettavissa täältä: https://minedu.fi/koulutusselonteko

Koulutusselontekoa raportoi Jukka Eero Vuorinen