Kolumni – Nuoret ja tulevaisuus

Nuoret ja tulevaisuus

”Tulevaisuus odottaa!” tai ”Kaikki on mahdollista!” Tämän tyyppisillä lauseilla ja tällaisella asenteella olen huomannut itseni mutta myös muiden aikuisten puhuvan nuorille. Me aikuiset paremmin ymmärrämme, miten paljon maailma ja työelämä on hienoja mahdollisuuksia täynnä. Ihmisten urapolut ovat aina olleet sekä suoraviivaisia että monipolkuisia mutta esimerkiksi pääosin jo nyt eläkkeellä oleva sukupolvi on saanut nauttia enemmän työelämän suoraviivaisuudesta ja ehkä kärsiä enemmän alan vaihtamisen hankaluudesta kuin nuoremmat sukupolvet. Nauttiminen ja kärsiminen ovat tietenkin subjektiivisia kokemuksia. Heille työuran isot muutokset ovat luultavasti usein olleet todella hankalia tai eivät välttämättä edes ollenkaan mahdollisia. Nyt muutokset ovat helpompia sekä rakenteellisesti että sosiaalisestikin.

28 28 Huoltaja oli kovin huolissaan siitä, että koulussa ei pelotella nuoria tarpeeksi.

Voisi kuvitella, että mahdollisuuksien laajentuminen olisi nuorten silmissä vain hyvä asia. On enemmän vaihtoehtoja! Näen itse vaihtoehtojen paljouden hyvänä asiana, mutta niiden moninaisuus mielestäni vaatisi myös sen, että nuorilla olisi lisäksi vaihtoehto suoraviivaiseen urapolkuun niin halutessaan. Elämä on nykyään paljon epävarmempaa ja muutokset tapahtuvat välillä nopeastikin. Siksi moni nuori haaveileekin yksinkertaisesta elämästä ja suoraviivaisesta polusta. Se, mitä he oikeasti lopulta työelämältä tai elämältä ylipäätään haluavat voivatkin sitten olla jo jotain muuta. Oman itsensä etsimisen keskellä ei vaan yleensä huvita etsiä kauheasti mitään muuta.

Mitä aikuiset siis voivat tehdä, jos juttelemaan tulee nuori, joka jännittää tai jopa pelkää tulevaisuutta ja valintojen tekoa? Itse sain kerran huoltajalta palautteen pitkän wilmaviestin muodossa. Olin pitänyt 7. luokkalaisille oppitunnin, jossa päädyimme jostain syystä puhumaan ammateista ja aloista. Muistan kyseisen oppilaan kommentoivan, että on myös ammatteja, jotka katoavat kokonaan. Tartuin tähän, mutta koska muistan tilanteesta suhteellisen vähän, mieleeni on jäänyt tarkoitukseni tuoda esiin, kuinka maailma tosiaan muuttuu ja työelämä sekä ammatit siinä mukana.

Kerroinpa siksi mielikuvituksellisen esimerkin tiskaajasta, jonka työ korvautui astianpesukoneella. Varmastikaan tilanne ei ole ollut sellainen, että kone on vain yhtenä kauniina päivänä työpaikalle ja tiskaajalle on sanottu, ettei sinua enää tarvita. Astianpesukoneen tulosta on saatettu kuulla, ainakin huhuja, jo aiemmin, mikä on voinut saada tiskaajan miettimään, että mitähän minä sitten voisin tehdä. Toisekseen työnantaja on voinut miettiä, mihin tiskaajan työpanoksen voisi siirtää. Kuten uusien koneiden nykyäänkin, jonkun tarvitsee käyttää, korjata ja ohjelmoida niitä. Huomautin siis nuorille, että vastuu on sekä työntekijällä että työnantajalla. Työntekijällä tarvitsee kuitenkin vähintään olla kuuluisaa resilienssiä eli mielen joustavuutta siinä, että hän vaihtaakin tiskaamisen astianpesukoneen käyttäjäksi. Jos haluaa vain tiskata eikä suostu muuhun, tilanne näyttää huonolta.

Huoltaja oli tiivistettynä kertoen kovin huolissaan siitä, että koulussa ei pelotella nuoria tarpeeksi työelämän muutoksista. Hänen mielestään jo 7. luokkalaisille pitäisi painottaa kuinka tärkeää on valita sellainen ala ja ammatti, jolla on varma tulevaisuus eikä valintoja voi tehdä vain mielensä mukaisesti. Hän on itse puhunut kotona lapsilleen omasta taustastaan, kuinka on joutunut kaksi kertaa vaihtamaan ammattia aiempia kadottua. Tämän vanhempansa kokemuksen oppilas oli halunnut jakaa tunnilla ja hän oli kokenut tulleensa torjutuksi ja itkien kertonut kotona asiasta. Olin tietysti kauhuissani kuullessani, että olin saanut oppilaani itkemään sanomisillani. Huoltaja toi myös esille epäilyksensä iästäni ja ettei minulla sen vuoksi varmaan ole kokemusta pakotetusta am-

matin vaihdosta. Käytin asian käsittelyyn ja vastauksen kirjoittamiseen paljon aikaa ja sen avulla pääsi oman ”opouteni” ytimeen: mitä oikeasti haluan, että oppilaat saavat minulta matkaansa? En pystynyt olemaan samaa mieltä huoltajan kanssa siitä, että 13-vuotiaiden tarvitsee miettiä alavalintojaan tuollaisen pelon kautta. Opinto-ohjaajalle, mutta miksei myös oppilaalle, rationaalisuus on hyvä apu, ja eri alojen työllisyysnäkymien seuraaminen kannattaa. Ne antavat perspektiiviä siihen, millaiseen maailmaan nuoret ovat lähdössä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että nuoren tarvitsee miettiä ja olla noin tietoinen eri ammattien tilanteesta vasta siinä vaiheessa, kun on lähellä valmistumista ns. katoavan alan koulutuksesta. Silloin vasta realistisesti pystyy pohtimaan, millaisia töitä itse haluaisi tehdä, miten suuri mahdollisuus sellaisiin on päästä ja mitä muita vaihtoehtoja ala tarjoaa. 13- tai jopa 18-vuotiaana päätetty ammatti tai ala on voinut muuttua paljonkin siihen mennessä, kun on saamassa alan koulutuksen päätökseen.

En pystynyt olemaan samaa mieltä siitä, että 13-vuotiaiden tarvitsee miettiä alavalintojaan pelon kautta.

Me opinto-ohjaajat emme voi muuttaa maailmaa yksinkertaisemmaksi. Voimme siis vain valaa pelokkaisiin nuoriin uskoa tulevaisuuteen ja yrittää opettaa heille niitä mielen joustavuuden taitoja, joilla työelämässä jaksaa ja pärjää. Itse pyrin mahdollisimman usein tuomaan nuorille esiin sen, että riittää, kun tiedät mikä on tällä hetkellä sinusta kiinnostavaa ja kivaa tekemistä. Niiden avulla voi lähteä tietoisesti etsimään omaa suuntaa tai se saattaa tulla vahingossa eteen. ”Sattuma suosii asialleen omistautunutta”, kuten sanotaan.

Emmi Hannuksela, perusopetustoimikunnan puheenjohtaja

“AUTA NUORIA LÖYTÄMÄÄN OMA TEHTÄVÄNSÄ”

YHTEISHAKU 17.–31.3. HYVÄN TEKEMISEN AMMATTIKORKEAAN DIAK.FI/YHTEISHAKU