
8 minute read
VIP – Välittämisen ilmapiiri
Välittämisen
Ilma-
Advertisement
P iiri
VIP-toiminta edistää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia Turun ammattikorkeakoulussa
Ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatulla Välittämisen ilmapiiri (VIP) -toiminnalla kehitetään yhteisöllistä toimintakulttuuria Turun ammattikorkeakoulussa. Ensimmäinen opiskeluvuosi on hyvin herkkää aikaa, jolloin opiskelija kiinnittyy ja sitoutuu opintoihinsa. Yhteisöllä ja opiskeluryhmällä on opiskelun sujuvuudelle iso merkitys.
Turun ammattikorkeakoulun opintopsykologi Satu Salmi toteaa, että uusilla opiskelijoilla jäi toisiinsa tutustuminen syksyllä vähiin tai kesken. Tästä on seurannut yhteisön ja vertaistuen vähyyttä tilanteessa, jossa sitä olisi erityisesti tarvittu. Moni uusi opiskelija vasta harjoittelee näitä taitoja ensimmäisenä vuonna.
“Opiskelun aloittaminen elämänvaiheena on muutoksineen – muun muassa muuton ja ystäväpiirin vaihtumisen vuoksi – ylipäätänsä yksinäisyydelle altistavaa aikaa. Koronatilanne ei ole tätä helpommaksi tehnyt, vaikka toki osa uusistakin opiskelijoista on sopeutunut hyvin etätyöskentelyyn. Tilaisuuksia uusien ihmissuhteisen solmimiselle ei ole ollut ja nuoria ihmisiä eristäytyminen ja arjen rajoitukset kuormittavat erityisesti. Monella on siis perusstressaava tilanne verrattuna normaaliin”, Salmi pohtii.
Yhteisöllisyys edistää opintojen sujuvuutta
VIP-opiskelijatoiminnan tausta-ajatus on, että hyvinvoivat opiskelijat etenevät hyvin myös opinnoissa. Toiminnan tarkoituksena on edistää sujuvaa opiskelua sekä opiskelijoiden hyvinvointia ja toisaalta vähentää opintojen keskeyttämistä ja syrjäytymistä. Yhtenä tavoitteena on myös tehostaa varhaista puuttumista ongelmiin. ”Opiskelun aloittaminen elämänvaiheena on muutoksineen yksinäisyydelle altistavaa aikaa.”

VIP-opiskelijatoimintaa on aiemmin kokeiltu ja kehitetty muun muassa Savonia AMK:ssa ja Karelia AMK:ssa. Turun ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajat kuulivat VIP-opiskelijatoiminnasta vuonna 2015 Opopäivillä, minkä pohjalta lähdettiin kehittämään vastaavanlaista toimintaa yhtenä varhaisen tuen muotona myös omassa korkeakoulussa. Toiminta aloitettiin Turun AMK:ssa vuonna 2017 ja sitä on vähitellen laajennettu eri koulutusaloille. VIP-toiminnan perusajatuksia ovat toisesta välittäminen ja asioiden puheeksi ottaminen sekä yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittäminen ja vahvistaminen. Kokemus yhteenkuuluvuudesta ja osallisuudesta parantaa opiskelijahyvinvointia ja edistää opintojen etenemistä. VIP-toiminnan perusajatuksia ovat toisesta välittäminen ja asioiden puheeksi ottaminen sekä yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittäminen ja vahvistaminen.
VIP-toiminnan organisoinnista on päävastuussa opiskelukykyryhmä, erityisesti opinto-ohjaajat ja opintopsykologit. Opiskelukykyryhmän tehtäviin kuuluu VIP-opiskelijoiden koulutuksen ja säännöllisten tapaamisten järjestäminen sekä opiskelijaryhmien tilanteen seuraaminen yhteistyössä opiskelijoiden ja opettajatuutorien kanssa.
Opintopsykologi Satu Salmen mukaan VIP-toiminta on tullut myönteisellä tavalla esiin opintopsykologiasiakastyössä. “VIP-toiminnan vahvuus on opiskelijalähtöisyys ja vahva side arkeen. Etäaikana joudutaan soveltamaan ja keksimään tähän tilanteeseen sopivia toimintamuotoja”, Salmi toteaa.
VIP-opiskelijat täydentävät ohjausverkostoa
Opiskelijatuutorit, kv-tuutorit ja vertaisopiskelijat eli VIP-opiskelijat muodostavat opiskelijalle tukiverkostoa ja tukevat kiinnittymistä koko yhteisöön. VIP-opiskelijatoiminta on siis yksi vertaistuen muoto. VIP-opiskelijat valitaan omasta opiskeluryhmästä ja he ovat tukena erityisesti ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. VIP-opiskelija voidaan nähdä yhtenä tärkeänä ohjausverkoston osana, koska ryhmän sisällä ja samassa tilanteessa oleva opiskelija on joissakin tilanteissa paras tuki.
Turun ammattikorkeakoulussa syyslukukaudella opintonsa aloittavat opiskelijat valitsevat lukukauden alussa oman ryhmänsä keskuudesta kaksi luottoopiskelijaa. Näiden VIP-opiskelijoiden tulisi olla opiskelijoita, jotka herättävät ryhmässä luottamusta ja joiden puoleen opiskelijatovereiden on helppo kääntyä. Motivaatio ja innostus tehtävään ovat myös tärkeitä eli opiskelijan tulee olla halukas toimimaan VIP-opiskelijana.
VIPien tehtävänä on havainnoida ryhmänsä toimintaa sekä järjestää ryhmähenkeä edistäviä yhteisiä aktiviteetteja opiskelukavereilleen. He ovat luottamuksellisesti oman ryhmänsä jäsenten tukena ja huolehtivat mahdollisuuksien mukaan omassa opiskeluryhmässään, että kukaan ei jää ryhmän ulkopuolelle.
VIP-opiskelijat koulutetaan tehtäväänsä
VIP-opiskelijoiksi valitut ykkösvuosikurssien opiskelijat saavat toimintaan koulutuksen. Sen myötä he saavat työkaluja erilaisten ryhmäilmiöiden ja sosiaalisten pulmien tunnistamiseen sekä yksilö- että ryhmätasolla. Koulutuskerroilla käydään läpi muun muassa puheeksi ottamiseen, ryhmädynamiik-

”Toivon, että VIP-toiminta mahdollistaisi välittävämpää vuorovaikutusta ensimmäisen vuoden opiskeluryhmissä sekä toimisi ongelmia ennalta estävästi”, opintopsykologi Satu Salmi sanoo.

kaan, kiusaamiseen, turvallisuuteen, ajan- ja stressinhallintaan sekä mielenterveyteen liittyviä asioita. Opiskelijat tapaavat muiden ryhmien ja koulutusalojen VIP-opiskelijoita eli yhteistyötä tehdään monialaisesti. VIP-toimintakautensa aikana opiskelijat tekevät myös kirjallisia tehtäviä sekä osallistuvat heille järjestettäviin tapahtumiin. He saavat yhden vuoden toimintakaudestaan kolme opintopistettä. Korona-aikana lähes kaikki koulutukset, tapahtumat ja tapaamiset on toteutettu etäyhteydellä.
VIP-opiskelijan ei ole tarkoitus kantaa yksin vastuuta ryhmänsä hyvinvoinnista. Vuorovaikutus oman opettajatuutorin ja opinto-ohjajaan kanssa on tärkeä osa toimintaa. Turun ammattikorkeakoulussa on tutorperustainen ohjausmalli, joten on luonnollista, että opettajatuutorit toimivat myös tiiviissä yhteistyössä VIP-opiskelijoiden kanssa. VIPit toimivat ryhmänsä linkkeinä myös opinto-ohjaajan suuntaan. Toiminnan tukena ovat säännölliset, kuukausittaiset, tapaamiset oman opintoohjaajan ja opettajatuutorin kanssa.
Turun ammattikorkeakoulussa terveyden ja hyvinvoinnin sektorilla toimivan opinto-ohjaajan Sari Kallion mukaan nopea tarttuminen ryhmässä tapahtuviin asioihin on VIP-toiminnan myötä helpottunut.

“Esimerkiksi ryhmädynamiikkaan liittyviin haasteisiin on pystytty puuttumaan hyvissä ajoin. Kiitettävästi on tuotu tietoa eteenpäin, jos jotakuta ei näy tunneilla ja on esitetty huoli syrjään vetäytyjistä. Opettajatuutorit, jotka eivät opeta opiskelijoitaan, saavat tietoa ryhmän dynamiikasta VIPeiltä. Esiin tulee myös sellaista, joka ei ehkä edes näy tunneilla, esimerkkinä vaikka jonkun sulkeminen Facebookissa”, Kallio kertoo. Koulutuksissa onkin käsitelty myös nettietikettiä ja somekäyttäytymistä.

Opinto-ohjaaja Sari Kallion mukaan ryhmädynamiikkaan liittyviin haasteisiin on pystytty VIP-toiminnan avulla puuttumaan hyvissä ajoin.
Vähäisen lähiopetuksen vuoksi ryhmien opiskelijat ovat jääneet etäopetuksessa toisilleen etäisiksi, mikä on vaikeuttanut ryhmään kiinnittymistä ja ryhmähengen syntymistä.
Korona-ajan erityishaasteita Ryhmädynamiikan syntymiseen kiinnitetään opintojen alkaessa erityistä huomiota ja opiskelijoilla on yleensä paljon yhteistä toimintaa. Korona-pandemia on kaventanut sosiaalista elämää. Vähäisen lähiopetuksen vuoksi ryhmien opiskelijat ovat jääneet etäopetuksessa toisilleen etäisiksi, mikä on vaikeutta-
nut ryhmään kiinnittymistä ja ryhmähengen syntymistä. Keskusteluyhteyden luominen tuntemattomaksi jääneen ihmisen kanssa on ollut vaikeampaa kuin normaalioloissa.
Koronasyksynä VIP-opiskelijoiden tehtävä on ollut haasteellinen, koska opintoja on tehty pääasiassa etänä. Turun ammattikorkeakoulussa on linjattu, että ainoastaan välttämätön opetus voidaan toteuttaa paikan päällä, joten VIPopiskelijoiden on ollut vaikeaa järjestää omalle opiskeluryhmälleen yhteistä, ryhmähenkeä edistävää toimintaa.
Opinto-ohjaaja Sari Kallio on huolissaan opiskelijoiden kokemasta ulkopuolisuuden tunteesta ja yksinäisyydestä, joka koskettaa erityisesti ulkopaikkakunnilta muuttaneita. Kallion mukaan tämä näkyy opiskelun arjessa siten, että jotkut opiskelijat eivät osallistu etätapaamisiin tai tule koululle. Tehtäviin tarttuminen on haasteellista ja tehtävien aikatauluttaminen ei onnistu. VIP-toiminnalla on pyritty tarttumaan myös näihin ongelmiin.
“Korona-aikana osa VIPeistä on ottanut käyttöön etävälineet esimerkiksi ryhmän kokoontumisiin. On perustettu ”läksyporukoita”, ja jotkut ovat käyneet koulullakin pienissä ryhmissä tekemässä tehtäviä. Liikunnallisia tapaamisia on järjestetty ulkona koronaohjeet huomiOpintopsykologi Satu Salmi pohtii, että opiskelumuodot ovat etänä yksitoikkoisempia ja kurssit saattavat olla rankempia opiskelijalle kuin mitä ne olisivat kontaktiopetuksessa tai normaalitilanteessa. Sosiaalisen vuorovaikutuksen ohella arjen tuomat rutiinit ja rakenteet, kuten lähiopetus eri muotoineen, siirtymät eri tilanteisiin ja ylipäätänsä kotoa pois lähteminen, esimerkiksi kirjastossa lukeminen, ovat tärkeä tuki. Ammattikorkeakoulussa suurin osa opiskelusta rakentuu itsenäisen työskentelyn ja ryhmätyöskentelyn varaan. Pienryhmätyöskentely etänä uusien ihmisten kanssa voi olla työläämpää kuin kasvokkain.

“Pienryhmätyöskentelyyn ja vertaistuen hyödyntämiseen tarvittaisiin harjoittelua opintojen alussa”, Salmi toteaa.
Korona-aikana erityistä päänvaivaa on aiheuttanut myös VIP-koulutusten toteuttaminen. Koulutuksissa on aiemmin ollut paljon käytännöllistä ja yhteistä tekemistä. Tämän takia alkusyksystä pohdittiin jopa VIP-toiminnan “jäädyttämistä” koronapandemian ajaksi. Toimintaa päädyttiin kuitenkin jatkamaan, mutta verkkototeutuksissa ei olla päästy samanlaiseen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen sekä yhteisöllisyyttä tukeviin käytäntöihin. Koulutuksissa on kuitenkin pyritty jakamaan erityisesti sellaisia käytäntöjä ja vinkkejä, joilla VIP-opiskelija voi toimia myös tapaamisrajoitusten ja etäyhteyksien aikana.
VIP-toiminnan kehittymissuuntia
Jatkossa tavoitteena on kehittää ja laajentaa VIP-toimintaa edelleen. Toistaiseksi toiminnassa ovat olleet mukana vain syyslukukaudella aloittavat ryhmät, joten sitä on suunniteltu laajennettavaksi myös tammikuussa aloittaville ryhmille. VIP-toiminnan avulla voisi lisätä yhteisöllisyyttä sekä suomalaiseen kulttuuriin integroitumista myös englanninkielisissä koulutuksissa/tutkinnoissa. Tällä hetkellä VIP-toimintaa ei ole monimuotokoulutuksissa tai kokonaan verkossa toteutettavissa koulutuksissa, joten pohdinnassa on toiminnan laajentaminen myös niihin.
VIP-toiminnan laajentuessa ja VIPopiskelijoiden määrän jatkuvasti kasvaessa, koulutuksia on jouduttu miettimään uudella tavalla. Tämä haaste tulee olemaan myös jatkossa, kun VIPtoimintaan osallistuvien koulutusten/ ryhmien määrät edelleen kasvavat ja VIP-koulutusta tulisi tarjota myös englanninkielisenä. VIP-toimintaa on korona-aikana toteutettu jo verkossa, mutta verkkovälitteistä toimintaa pitää edelleen kehittää sekä pohtia toimintamalleja, miten VIP-toimintaa järjestetään kokonaan verkossa tehtävissä tutkinnoissa.

Nykypäivänä ohjauksen haasteina ovat ylipäätään monimuotoiset opintojen toteutustavat ja erittäin heterogeeniset ryhmät. Nämä asettavat omat haasteensa myös VIP-toiminnan toteuttamiselle ja VIP-opiskelijoiden koulutuksille. Ryhmissä on paljon aikuisopiskelijoita, joiden tarpeet ovat erilaisia kuin nuorilla. Vanhemmilla opiskelijoilla voi olla paljon muitakin sosiaalisia verkostoja ja elämä voi olla vakiintunutta, jolloin oman opiskelijaryhmän merkitys ei välttämättä ole niin suuri. Toisaalta ryhmät voivat olla monikulttuurisia. Muista kulttuureista tulevilla kiinnittymisen ja tuen tarvetta voi olla paljon. Ryhmien heterogeenisyyden vuoksi VIP-opiskelijoilla voi olla haasteellista keksiä sellaista tekemistä, joka kiinnostaa kaikkia.
Tällä hetkellä on keskitytty pääasiassa VIP-opiskelijoilta sekä jossain määrin opettajatuutoreilta saatuun palautteeseen VIP-toiminnasta. Toiminnan kehittämiseksi palautetta tulisi säännöllisesti kerätä myös opiskelijaryhmiltä. Näin avautuisi ehkä uusia näkökulmia VIP-opiskelijatoiminnan kehittämiseen.
Palautteiden perusteella VIP-toiminnassa mukana olleet opiskelijat ovat pitäneet kohtaamisia muiden ryhmien ja eri alojen opiskelijoiden kanssa hyvinä asioina. Haasteellisiksi opiskelijat ovat kokeneet vaikeisiin asioihin puuttumisen ja niiden puheeksi ottamisen. Joissakin ryhmissä “luotto-opiskelijan” rooli on jatkunut epävirallisesti vielä VIP-toimintakauden päättymisen jälkeen. Moni VIP-opiskelija jatkoi seuraavana vuonna myös opiskelijatuutorina.
Toiminnan ennaltaehkäisevää luonnetta on pidetty hyvänä. VIP-opiskelijat ovat toimineet itsenäisesti, mutta tuoneet myös tietoa ryhmän ongelmista opettajille ja tutoreille aikaisessa vaiheessa, jolloin on voitu varhain puuttua asioihin. Yhteydenpito VIP-opiskelijan kanssa on tapahtunut matalalla kynnyksellä.
Syksyllä 2020 Turun AMK:ssa päädyttiin jatkamaan VIP-toimintaa koronapandemiasta ja etäopetuksesta huolimatta. Päätös oli hyvä, koska tarvetta kaikenlaiselle tuelle on erityisesti nyt. Korkeakoulujen hyvinvointikyselyjen perusteella opiskelijoilla on muun muassa mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ja vaikeutta saada otetta opiskelusta. Viime aikoina on tutkittu ja uutisoitu koronan pahentaneen tilannetta entisestään.
Välittämisen ilmapiiri on inhimillistä toimintaa ja vuorovaikutusta, joka lisää ymmärrystä toisesta ihmisestä. Kaikki edellä mainitut ovat myös tärkeitä työelämätaitoja, joita tarvitaan kaikenlaisessa ihmistenvälisessä toiminnassa.

Kirjoittajat: Pia Oförsagd Henna Vuoriranta
Kirjoittajat toimivat Turun AMK:ssa opinto-ohjauksen lehtoreina.
Pia Oförsagd työskentelee Taideakatemiassa ja Henna Vuoriranta Terveys ja hyvinvointi –sektorilla
VIP-opiskelijoiden käyttämiä korona-ajan menetelmiä yhteisöllisyyden edistämiseksi
- Dedis-vartti (käydään läpi seuraavan viikon deadlinet yhdessä) - Discord-kanavat (eri yhteydenpitokana-via opiskeluun ja vapaa-aikaan) - Yhteiset peli-illat (etänä tai pienryhmä-tapaamisina) - Fiilisrinki (kaikkien pikaiset kuulumiset ryhmän etätapaamisissa) - Aamupala- minipodcast (joka arkiaamu päivän aikataulujen läpikäynti pikaisesti koko ryhmälle, huumorilla höystettynä) - Erilaiset kyselyt esim. hyvinvoinnista, opintojen sujumisesta, yhteisistä vapaaajan tapahtumista (mm. Surveyplanet, StrawPoll) - Liikunnalliset tapaamiset ulkona (esim. retket kansallispuistossa, frisbeegolf, avantouinti) - Läksykerho (tehtävien tekeminen pien-ryhmissä etänä tai koululla)

Pia Oförsagd Henna Vuoriranta
