
2 minute read
Opopäivät 2023 – jotain mitä odottaa
Valtakunnalliset opinto-ohjaajien koulutuspäivät Hämeenlinnassa 2.-4.2.2023 ovat pian totta! On aika tavata kollegoja ympäri Suomen, vaihtaa ajatuksia ajankohtaisista asioista, kokea uusia tuulia ja saada eväitä mukaan omaan ohjaustyöhön.
Meille kanta-hämäläisille opinto-ohjaajille näillä päivillä on erityisen suuri merkitys, sillä olemmehan saaneet suunnitella ne kahteen kertaan. Kaikista vastoinkäymisistä ja epävarmuustekijöistä huolimatta olemme kanta-hämäläisellä tarmokkuudella suunnitelleet päivät juuri sinulle ja kollegoillesi.
Advertisement
Opotiikkaa-teema vie meidän tutkimaan ohjauksen tulevaisuutta ja kestävää kehitystä ohjaajien hyvinvointia unohtamatta. Helmikuussa on kolme päivää aikaa hengähtää arkityöstä paitsi hyvän ohjelman parissa myös iltatilaisuuksista nauttien.
Opopäivien ilmoittautuminen on auki 11.12.2022 asti osoitteessa opopaivat2022.com. Ilmoittautumisen jälkeen saat kuitissa linkin, jonka kautta voit ilmoittautua kaikkiin niihin toimintoihin, joihin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Osa työpajoista ja vierailukohteista on jo täynnä, mutta paljon on vielä mielenkiintoisia kohteita jäljellä. Ja tilanne elää, joten kannattaa käydä katsomassa, olisiko paikkoja jostakin vapautunut. Sama koskee majoitustilannetta – sitäkin kannattaa seurata. Toivottavasti kaikki viime vuonna majoituksen varanneet, jotka eivät nyt päiville pääse, ovat muistaneet perua huoneen, jotta ne saadaan käyttöön eikä perään tulee hotellilta ikävää laskua.
Nettisivuilla on kaikki oleellinen tieto päiviin liittyen. Olemme lisänneet sinne myös hanke-esittelyosion, josta voi etsiä yhteistyökumppaneita, saada ideoita omaan ohjaustyöhön tai käydä vain katsomassa, mitä ohjauksen hankerintamalla tapahtuu. Hankkeita lisätään sitä mukaa kun hanketoimijat niitä meille ilmoittavat.
Ota myös FB-ryhmä Opopäivät 2023 Hämeenlinnassa seurantaan ja saat ajankohtaista tietoa päivien järjestelyistä ja ohjelmasta.
Hämeenlinna tarjoaa oivat puitteet koulutuspäivillemme. Kaupunki on mukana järjestämässä illanviettoa torstaina upealla Verkatehtaalla, HAMK:n kampusalue muuttuu opopäiväareenaksi perjantaina, yrittäjät ovat mukana tarjoamassa palveluja ja Aulangon ympäristö on kaunis talvellakin. Hämeenlinna on juuri Se Oikea kohde helmikuussa.






Hämeenlinnalaiset Amorin apurit Miia Raussi ja Miikka J. Anttila tulevat opopäiville mukaan perjantaina.
TUNNETKO SINÄ VUODEN OPON!
Auta meitä löytämään ja palkitsemaan vuoden 2023 opinto-ohjaaja!
Epävarmassa maailmassa sujuvan arjen merkitys korostuu. Etsimme opinto-ohjaajaa, joka osaa luoda positiivista henkeä opiskelijoiden ja työyhteisönsä keskuuteen on luova visionääri, joka osaa etsiä yhdessä opiskelijan kanssa hänen tulevaisuuden polkunsa on ennen kaikkea tuki ja turva opiskelijalle. SAK, SOPO ja TAT valitsevat ja palkitsevat vuoden opinto-ohjaajan. Vuoden opinto-ohjaajan julkistus ja palkitseminen tapahtuu Opopäivillä Hämeenlinnassa helmikuussa 2023. Vuoden opo tulee saamaan 1 000 euron arvoisen lahjakortin, kunniakirjan ja pokaalin.
Oletko se sinä tai kollegasi?
Ainoa ehto on, että ehdokas on Suomen opinto-ohjaajat ry:n jäsen. Lähetä kuvaus ehdokkaastasi ja teidän molempien yhteystiedot 31.12.2022 mennessä osoitteeseen paula.lindqvist@sopo.fi. Vuoden opon lisäksi haluamme palkita myös sinut, joka ehdotit vuoden opoa.
LUKIOON IKAALISIIN!
Arkkitehtiopintoihin ja arkkitehtuuriin valmentavia opintoja IDEA-kampuksen yrittäjyysopinnot Lisäksi
Kansainvälisiä opintomatkoja
teknisen käsityön opinnot esports-opinnot urheiluakatemian opinnot

@ikaalistenlukio sasky.fi/ikaalisten-lukio
Lisätiedot: SASKY koulutuskuntayhtymä, Ikaalisten lukio rehtori Helena Korkeakoski p. 040 585 7271, helena.korkeakoski@sasky.fi opinto-ohjaaja Niko Mäenpää 20 p. 040 622 7628, niko.maenpaa@sasky.fi