
1 minute read
Valokuvauskilpailu jatkuu
Silmät auki – valokuvauskilpailu jatkuu
Valokuvauskilpailun ensimmäisen osakilpailun aiheena oli laajasti "Opinto-ohjaus". Monitulkintaisuus tuotti odotetusti hyvin erilaisia kuvia, joista tällä sivulla on esillä kolme. Kiitos kaikille osallistuneille!
Advertisement
3/2022 lehden voittajaksi valittiin Sarita Rannankarin "Loksahduksen päässä", jossa raati näki kaksi ihmistä tekemässä yhteistyötä, sovittaessaan erimuotoisia palasia yhteen. Kuva visualisoi hyvin sen, mitä keskustelussa voi parhaimmillaan tapahtua. Myös kuvan sommittelu ja värimaailma ovat onnistuneet.
Samoilla linjoilla oli ollut myös itse kuvaaja, jolta saatiin finaalipaikan ratkettua kommentti kuvan synnystä. ”Kuvan idea syntyi tehdessä lasten kanssa palapelejä kotona. Palapeli on itsessään melko vertauskuvallinen elementti ja ajattelin sen sopivan myös kuvaamaan ohjausta.
Halusin kuvaan kaksi henkilöä: ohjaajan ja ohjattavan. Kumpikin tuo pelin ratkaisuun ja ohjaukseen oman osuutensa. Toinen ohjauksen asiantuntijana ja toinen oman elämänsä asiantuntijana. Yhdessä palasia yritetään saadaan loksahtamaan paikoilleen. Kuvassa ratkaisu on vielä löytymättä, mutta lähellä jo,” Rannankari avaa visiotaan.
Kilpailu jatkuu
Vielä kahden lehden ajan on käynnissä valokuvauskilpailu. Kilpakuvan aihe vaihtuu jokaisessa lehdessä. Kunkin osakilpailun (lehden) voittajista valitaan 200€ arvoisen lahjakortin voittaja. Voittaja julkistetaan ja palkitaan 2023 Opopäivien yhteydessä.
Lehden 4/2022 kuvauskilpailun aiheena on "Hyvinvointi ja työssä jaksaminen", josta tulee myös Opinto-ohjaajan vuoden 2023 teema. Tässä vielä kilpailun ytimekkäät säännöt:
1. Kuva saa olla otettu millä tahansa välineellä. Kuvan saa nimetä. Älä epäröi kuvata kännykkäkameralla, sillä sisältö on kuningas.
2. Kuvia saa muokata. 3. Kuva pitää ottaa kilpailun aikana – vanhoja kuvia ei kelpuuteta.
4. Kuva ja kuvan nimi pitää toimittaa seuraavan lehden aineistopäivään mennessä (katso päivämäärä sivulta 3) sähköpostitse osoitteeseen aki.tulikari@ gmail.com.

3/2022 lehden voittaja: "Loksahduksen päässä". Kuvaaja: Sarita Rannankari

"Peltolan pienryhmäohjaus 4". Kuvaaja: Antti Nyman "Oikealla hetkellä varjoista valoon". Kuvaaja: Heta Orrain
