3 minute read

Toimikunnilta

Perusopetustoimikunta

Opinto-ohjaajat tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Peruskoulussa toimivat oppilaanohjaajat työskentelevät suurimmaksi osaksi vuosityöajassa, mutta voivat työskennellä myös opetusvelvollisuustyöajassa. Toivomme, että rahaa suunnataan niille joilla on matalin palkka. Miten huolehdimme jaksamisesta tässä tärkeässä työssä? Vapaa-ajalla pidämme huolta siitä, että teemme asioita, jotka palauttavat. Toki jokainen meistä väsyy ja uupuu joskus, mutta uskon, että innostuksemme opinto-ohjaajan työtä kohtaan kannattelee meitä. Nuoret ovat opon työn innostuksen lähde.

Advertisement

Eduskuntavaalit ovat tulossa. Me opinto-ohjaajat haluamme viestiä ehdokkaille, mikä Sopon kannalta koulutuspoliittisesti on tärkeää. Lisäksi toivoisimme, että paikallisyhdistykset viestisivät erikseen mitkä teemat ja aiheet ovat opintoohjauksessa keskeistä.

Koulujen alettua peruskoulujen opintoohjaajat ovat Valpas-palvelun kautta tarkastaneet tietoja liittyen oppivelvollisen koulutukseen hakeutumiseen. Valpas -järjestelmä ei kuitenkaan ole kaikilta osin pysynyt ajantasaisena oppivelvollisten koulutuspaikkojen vaihdoksissa. Tilanne ajantasaistunee syksyn mittaan.

Yst.terveisin, Tiina Haataja

Ammatillisen koulutuksen toimikunta

Toimikunta kokoontui viimeksi SOPO:n alue- ja toimikuntaseminaarin yhteydessä. Opinto-ohjaajien hyvin erilaiset työkuvat ja -tehtävät sekä työnantajien ohjeistukset työajan käytöstä olivat seminaarissa keskustelun aiheena. Erilaisuus on kieltämättä rikkaus opinto-ohjaajien työssä, mutta samalla työn määrittäminen ja rajaamiOpiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet -kurssin kiinnittäminen ammatillisen opinto-ohjaajan tehtäviin voisi olla yksi askel kohti selkeämpää ja yhtenäisempää tehtäväkuvaa. Tällä hetkellä kurssin järjestäminen eri oppilaitoksissa on hyvin kirjavaa, opinto-ohjaajat eivät välttämättä ole mitenkään mukana siinä. Oppilaitoksissa, jossa opinto-ohjaaja on mukana, on toisaalta saatu hyviä kokemuksia.

Seuraavassa lehdessä on luvassa tuloksia, kesällä ja alkusyksyllä tehdystä kyselystä ammatillisten opinto-ohjaajien työnkuvaa ja työtehtäviä oppivelvollisuuden laajentumiseen liittyvässä kehittämistyössä.

Hans Kankkonen, toimikunnan puheenjohtaja

Lukiotoimikunta

Syksy kolkuttelee jo ovelle, mutta sitä ei oikein arjessa huomaa. Ainakaan jos puhutaan säästä! Uusi lukuvuosi on startannut varsin helteisissä tunnelmissa. Väkisin nousee mieleen ilmastonmuutoksen vaikutukset kouluarkeen, kun opettaa luokassa, jossa on 28 astetta lämmintä ja ilmankosteus hipoo 80%. Suomalaisia kouluja ei olla suunniteltu ottaen huomioon mahdolliset kuumuusjaksot. Emmekä myöskään ole tottuneet kuumuuteen, toisin kuin etelä-eurooppalaiset kollegamme.

Kahden koronavuoden jälkeen tuntuu myös siltä, että osa koulumaailmassa työskentelevistä on entistä väsyneempiä jo uuden lukuvuoden alkaessa. Aihe on noussut esille myös mediassa. Vaikka koronavuodet ovat olleet rankkoja, niin ne tuskin ovat ainoa syy opetusalalla työskentelevien uupumiseen. OAJ:n keväällä 2022 toteuttama kysely nosti esiin lukiokoulutuksesta mm. seuraavia kuormitustekijöitä: Opiskelijoiden heikommat valmiudet lukio-opiskeluun, uuden opetussuunnitelman mukaisen opetuksen suunnittelu, oppituntien ulkopuolisen työn lisääntymisen ja ylioppilaskirjoituksiin liittyvän työn lisääntymisen. Näiden lisäksi tulevat myös muilla kouluasteilla näkyvät haasteet mm. nuorten lisääntyneet psyykkiset ongelmat, erilaiset hankkeet ja tiheään tapahtuvat muutokset ja uudistukset. Viimeksi mainitut ovat näkyneet lukiotoimikunnan työskentelyssä jo usean vuoden ajan. Tuskin ollaan saatu edellinen kannanotto kirjoitettua, niin seuraavaa on jo jonossa. Muistakaa pitää itsestänne huolta arjen kiireen keskellä! Opinto-ohjaajien eettisissä periaatteissakin sanotaan, että: ”Opinto-ohjaaja huolehtii omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Opinto-ohjaaja tunnistaa oman rajallisuutensa ja on valmis hakemaan apua, kun sitä tarvitsee”.

Yksi keskusteluissa esillä oleva ajankohtainen asia on yliopistojen opiskelijavalinnan pisteytysmallin uudistuminen. Aihe herättää melkoisia tunteita, suuntaan jos toiseen. Allekirjoittanut sai pitää lyhyen kommenttipuheenvuoron opinto-ohjaajien näkökulmista Korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen vaikutukset ja valintojen kehittäminen -webinaarissa 3.6. Yliopistot päättävät todistusvalinnan pisteytysmallin uudistuksesta vuonna 2023 ja uusi pisteytysmalli otetaan käyttöön vuonna 2026. Pisteytysmalleja on tarkoitus muokata pohjautuen tutkimustietoon. Hankkeessa on tarkoitus selvittää mm. todistusvalinnan pisteytysten vaikutuksia esim. lukiolaisten ainevalintoihin, ylioppilaskirjoituksiin ja ylioppilaskokeiden uusimiseen. Näitä tietoja ei ole toistaiseksi saatavilla. Keskusteltavaa aiheen ympärillä varmasti riittää ja lukiotoimikunta on tässä aktiivisesti mukana.

Aurinkoa ja ilon hetkiä jokaisen syksyyn!

Heini Kelosaari, lukiotoimikunnan pj.

Korkeakoulutoimikunta

Kesä alkaa kääntyä syksyyn ja vapaat ja lomat ovat tältä erää ohi. Toivottavasti kesä on ollut rentouttavaa aikaa ja mielekästä tekemistä on ollut sopivassa määrin.

Toukokuun alkupäivinä tapasimme kollegoita Sopon alue- ja toimikuntaseminaarissa Vantaalla hyvän ohjelman merkeissä. Kesäkuussa otimme vielä toimikuntana kantaa lausuntopyyntöön luonnoksesta hallituksen esitykseksi toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeeseen liittyvistä säädösmuutoksista ja työstimme artikkelia YAMK-opiskelijoiden ohjauksesta korkeakouluissa.

Toimikuntaan kuuluvat kaudella 2021— 2022 Siru Kilpilampi (LAB ammattikorkeakoulu), Kati Mäenpää (Oulun ammattikorkeakoulu), Päivi Rosenius (Itä-Suomen yliopisto), Katri Sillanpää (Tampere yliopisto), Tuija Syväjärvi (Lapin ammattikorkeakoulu) sekä Pia Oförsagd (Turun ammattikorkeakoulu).

Hyvää alkanutta syksyä! Tuija Syväjärvi, pj

POLIISIKSI

BLI POLIS

polamk.fi

Maksutonta Opetushallituksen tukemaa täydennyskoulutusta opinto-ohjaukseen

Selkeää ja yhdenvertaista ohjausta erityisopetuksessa

Koulutus antaa tietoa ja kokemuksia hyvän ohjauksen periaatteista ja menetelmistä, joilla voidaan tukea yksilöllistä ohjausta tarvitsevaa oppijaa. Ohjauksen keskiössä on tasavertainen kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen nuoren omalla opintopolulla. Koulutus antaa myös tietoa LOVIT-muistisäännöstä ja selkokielen hyödyistä ohjauksen vuorovaikutustilanteissa.

Verkkokoulutus, 5 koulutuskertaa. Ilmoittaudu nopeasti, osallistujamäärä on rajattu!

Koulutus on suunnattu seuraaville kohderyhmille: Perusopetuksen, nivelvaiheen ja ammatillisen opetuksen erityisopettajat ja opinto-ohjaajat sekä s2-opettajat.

Koulutus alkaa marraskuussa 2022.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

https://bit.ly/3pFrTjn

This article is from: