1 minute read

Mia ja Peter edustivat SOPO ry:tä NFSY:n vuosikokouksessa

Studentcentrum. Bild: Tony Valtonen

NFSY:n vuosikokous pidettiin kuluneena vuonna 2.4.2022 Malmössä, Ruotsin ollessa puheenjohtajamaana vielä tämän vuoden. Lena Collinin johtama kokous pidettiin hybridi-mallilla, suurin osa osallistujista oli paikanpäällä, mutta osa osallistui etänä. Suomen opinto-ohjaajat ry:tä edusti kokouksessa kv-toimikunnan jäsenet Mia Gerdt ja Tony Valtonen.

Advertisement

Tavallisten vuosikokousasioiden lisäksi keskusteltiin paljon pandemian vaikutuksista eri maiden opinto-ohjaukseen käytännössä, vaikutuksista opiskelijoihin sekä vaikutuksista eri maiden ohjausjärjestöjen toimintaan. Synkimmät korona-ajatukset olivat jo väistyneet ja osallistujat kertoivat uusista, hyvin toimivista etäohjauksen tavoista. Opintoohjaus ja neuvontatyö verkon välityksellä on tullut jäädäkseen. Varsinkin norjalaiset ja tanskalaiset puhuivat digiohjauksen onnistuneista käytännöistä. Ruotsilla oli myös iloisia kuulumisia: he kertoivat ohjauksen tohtorikoulutuksen alkaneen Ruotsissa, keväällä 2022 tohtorikoulutettavia oli 10.

Murheellisempaa keskustelua käytiin ajankohtaisesta Ukrainan tilanteesta. Varsinkin Ruotsiin ja Tanskaan oli saapunut paljon lapsia ja nuoria pakoon sotaa. Heidän opetuksen ja ohjaamisen järjestäminen oli päällimmäisenä mielessä monella NFSY:n kokousedustajalla.

IAEVG:n kuulumisia

NFSY:n vuosikokouksessa vieraili Teamsin välityksellä myös IAEVG:n

NFSY = Nordiska förbundet för studie- och yrkesvägledning

• Jäsenenä opinto-ohjaajien kansalliset yhdistykset Islannista, Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta sekä ohjausverkostot Färsaarilta ja Grönlannista • Perustettu 1992 • Jokainen maa on vuorotellen 3 vuotta puheenjohtajamaana • Sopo ry:n edustajat ovat Mia Gerdt ja Tony Valtonen, varalla Eeva Joutsenlahti ja Paula Lindqvist • NFSY on yhdessä IAEVG:n jäsen ja käyttää suurinta äänivaltaa

IAEVG:n kokouksissa puheenjohtaja Gert von Brussel. Hän kertoi ajaonkohtaisista tapahtumista: toukokuisen Singaporen konferenssin valmisteluista ja tulevista webinaareista Euroguidancen kanssa. Puheenjohtaja von Brussel kertoi myös, että IAEVG:n nettisivuja uudistetaan paremmin vastaamaan jäsenjärjestöjen ja opintoohjaajien tarpeita. Lisäksi Newsletter tullaan julkaisemaan uusien nettisivujen välityksellä: toiveissa on sujuvampi tiedonkulku kattojärjestön ja jäsenmaiden välillä. Yksi toimi vuorovaikutuksen lisäämiseksi olikin kutsua kaikkien maiden kansainväliset yhdyshenkilöt etäkokoukseen miettimään IAEVG:n roolia ja jäsenjärjestöjen toiveita kattojärjestölle. Tämä tapaaminen järjestyi kesäkuussa ja Sopoa siellä edusti Arja Nikkanen.

Myös IAEVG pohtii tapoja Ukrainan kriisiin vastaamiseen. Pohdinassa on se, miten IAEVG voisi auttaa sodasta kärsivien maiden kansallisia ohjausyhdistyksiä. Lisäksi Gert von Brussel kertoi, että IAEVG:tekee työtä tunnistaakseen uuden, nuoren ohjaussukupolven tarpeita.

Mia Gerdt

NFSY årsmöte.

Mia Gerdt och Tony Valtonen.

This article is from: