
1 minute read
Lupa unelmoida – Opopäivistä
"Tulevaisuus on niiden, jotka jaksavat sitkeästi uskoa haaveisiinsa." - Eleanor Roosevelt
Meille kaikille opinto-ohjaajille lienee selvää, että on hyvä olla unelmia, kaukaisiakin, mutta niiden toteutumiseen täytyy silti uskoa. Unelmat voivat ajan myötä muuttaa hieman muotoaan tai tarkentua, mutta kohti niitä silti mennään. Samaa voisi tuumailla Hämeenlinnan OpotiikkaaOpopäivistä. Päivien suhteen kaikki ei ole mennyt aivan niin kuin alun perin oli suunniteltu, mutta lopultakin Opopäivät siintää lähitulevaisuudessa jopa entistä ehommalla ohjelmalla!
Advertisement
Opopäivät 2023
Opopäivät 2022 Hämeenlinnassa on siirretty vuodella eteenpäin, ja uusi ajankohta on 2.-4.2.2023. Ohjelma ja kaikki muut toiminnot pyritään siirtämään uusille päiville, mutta joitain muutoksia joudutaan luonnollisesti tekemään esiintyjien, vierailukohteiden, tilojen ja aikataulujen suhteen. Aiemman ohjelmasuunnitelman mukaiset keynotepuhujat Maaret Kallio ja Teemu Arina eivät valitettavasti pystyneet siirtämään esiintymistään uuteen ajankohtaan. Uusia puhujia Opopäivillä 2023 ovat Katleena Kortesuo (viestintäasiantuntija) ja Outi Olani (psykologi ja mestarimokailija) ja heidän lisäkseen ohjelmasta löytyvät jo aiemmin esitellyt Lauri Järvilehto, Arto Salonen ja Jaakko Helander. Mentalisti Jose Ahonen ja tanssiorkesteri Antti Paranko Group takaavat laadun perjantai-illan osalta. Jos ehdit ilmoittautua mukaan päiviin jo aiemmin, on ilmoittautumisesi automaattisesti voimassa myös 2023 päiville. Uusille innokkaille osallistujille ilmoittautuminen on avoinna 1.10.-11.12.2022.
Tarjolla on vielä myös paikkoja näytteilleasettajille ja sponsoreille. Paikkoja voi helpoimmin kysellä sähköpostilla osoitteesta opopaivatnaytteilleasettajat@ gmail.com. Näkyvyys Opopäivillä kannattaa, koska päivien osallistujat tulevat kaikilta kouluasteilta peruskouluista yliopistoihin.
Opopäivien suunnittelutyötä
Kanta-Hämeen opinto-ohjaajat ry on tehnyt suuren työn Hämeenlinnan Opopäivien valmistelussa. Ansaittu kesätauko suunnittelussa on pian päättymässä ja syyskuussa alamme taas aktiivisesti tiedottamaan Opopäivien-ohjelmasta nettisivujen (opopaivat2022.com) ja sosiaalisen median välityksellä. Työtä riittää joten mukaan suunnitteluun otamme enemmän kuin mielellämme myös uusia opinto-ohjaajia!
Onneksi oppilaat voivat ottaa rennosti, vaikka opinto-ohjaajat jo ahertavat Opopäivien suunnittelutyön parissa.
