2 minute read

Lehtimäen erityiskansanopisto – erityistä tukea tarvitsevien asialla jo 50 vuoden ajan

Lehtimäen erityiskansanopisto

– erityistä tukea tarvitsevien asialla jo 50 vuoden ajan

Advertisement

Vuonna 1971 perustettu Lehtimäen opisto on Suomen ainoa moni- ja vaikeavammaisille nuorille ja aikuisille tarkoitettu vapaan sivistystyön oppilaitos. Niin sanotuilla pitkillä opintolinjoilla opiskelee yleensä noin 80–100 opiskelijaa ja erilaisilla lyhytkursseilla noin 2 000 opiskelijaa vuosittain. Opiskelijaviikkoja kertyy tavanomaisena vuotena noin 5100. Lehtimäen opistossa työskentelee lähes 100 henkilöä.

Lehtimäen opiston 50. toimintavuosi on alkanut päärakennuksen ikkunaremontin merkeissä. Koronan takia 50-vuotisjuhla ja ammattilaisille suunnattu seminaari pidetään vasta loppuvuodesta. Avoimet ovet pyritään pitämään syksyllä. Juhlavuoden kunniaksi tekeillä on opiston historiikki.

Historiikki on laatuaan ensimmäinen ja sen kirjoittaa FT Tuula Vuolle-Selki. Siitä julkaistaan myös selkokielinen versio, kertoo Lehtimäen opiston rehtorina vuodesta 2013 toiminut Eija Saarimaa.

Pajalla valmistuvat puu- ja metallityöt.

Koulutuspalveluihin liittyvät kiinteästi opiskelijoiden tarvitsemat välttämättömät lisäpalvelut kuten opiskelijahuolto, hoitotyö, kuntoutus ja vapaa-ajantoiminta.

Lehtimäen opisto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille elinikäisen oppimisen mahdollisuuden. Opisto järjestää moniammatillisena yhteistyönä vaativaa erityistason opinnollista kuntoutusta. Vaativa erityistason opinnollinen kuntoutus on kokonaiskuntoutuksellista erityisopetusta pitäen sisällään psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kuntoutuksen sekä internaattikasvatuksen. Koulutuspalveluihin liittyvät kiinteästi opiskelijoiden tarvitsemat välttämättömät lisäpalvelut kuten opiskelijahuolto, hoitotyö, kuntoutus ja vapaa-ajantoiminta. Koulutuksen tavoitteena on opiskelijoiden todellisten inkluusio- ja integraatiomahdollisuuksien lisääminen oppijan kehittäessä tietojaan ja taitojaan.

Eri puolilta Suomea saapuvat opiskelijat ovat nuorimmat 16-vuotiaita ja aikuisopiskelijoiden enemmistö on 30–60-vuotiaita. Heidän toimintakykynsä vaihtelee lievästä avun tarpeesta hyvin paljon apua ja tukea tarvitseviin.

Lehtimäen opisto eroaa ammatillisista erityisoppilaitoksista muun muassa siinä, että opiskelijoille on järjestettyä ohjelmaa iltaisin ja viikonloppuisin. Myös terveydenhuollon henkilöstön palvelut ovat saatavilla ympärivuorokautisesti.

STEA, sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, tukee vapaa-ajantoimintaa, johon kuuluvat monet kerhot ja vammaisratsastus. Opistolla on vuonna 1991 valmistunut maneesi ja ratsastuskoulu. Ratsastus ja tallityöt ovat luonteva osa opetusta, kuntoutusta ja harrastustoimintaa. On mukava päästä

Ratsastus on suosittu laji.

metsäpoluille ja paikkoihin, joihin esim. pyörätuolilla olisi vaikea päästä. Opiskelijoilla on halutessaan mahdollisuus ratsastaa viikoittain ja käydä opiston Kuntotalon uimahallilla ja kuntosalilla. Lehtimäen opisto eroaa ammatillisista erityisoppilaitoksista muun muassa siinä, että opiskelijoille on järjestettyä ohjelmaa iltaisin ja viikonloppuisin.

Opiskeluun on mahdollisuus sisällyttää omat käynnissä olevat Kelan terapiat kuten fysioterapia, allasterapia, toimintaterapia, ratsastusterapia ja musiikkiterapia opiston avoterapiayksikössä.

Eija Saarimaa

”Olen Veronika ja opiskelen kolmatta vuotta Lehtimäen opistossa. Äidinkieleni on ruotsi ja opiskelukieleni opistolla on pääsääntöisesti suomi. Minulla on todettu autismi. Lapsuuteni ja nyt voin sanoa, että osan nuoruudestani, olen ollut todella haastavasti käyttäytyvä. Olen tarvinnut todella paljon henkilökohtaista avustusta ja ohjausta. Minulle mieluisia opiskeluaineita on monia, mutta erityisesti pidän kotitaloudesta ja kädentaidoista. Harrastukset ovat myös tosi tärkeitä minulle ja ohjattu vapaa-aika, sillä itse en osaa hakeutua harrastetoimintaan. Opistolla saan onneksi kokeilla monia erilaisia harrastuksia ja saan niihin tarvittavan ohjauksen ja tuen.”

This article is from: