
5 minute read
Korona-ajan Opopäivät
Perinteiset opopäivät oli tänä vuonna korvattu ajan hengen mukaisella etätapahtumalla. Ei päästy tänä vuonna Rovaniemelle, mutta niille harvoille, jotka olivat saapuneet Runebergin päivänä Helsingin Pasilan OAJ-talolle, oli tarjolla kunnollista pakkassäätä. Ihan perinteiseen tyyliin. Näinhän se on mennyt, että vaikka talvi muuten olisi leuto, niin opopäivien aikaan paukkuu kunnon pakkanen. Toisaalta moni voi myös muistaa poikkeuksellisten plussakelien kastelemat kengät ja sukat Turussa helmikuussa 2019. Tiedän ainakin yhden opinto-ohjaajan, jonka täytyi ostaa reissulla kumisaappaat vetisen sään takia.
Etäopopäivään osallistui yli 600 osallistujaa, mikä on kyllä olosuhteet huomioon otettuna täysin kunnioitettava tulos. Paikan päällä ihan livenä oli puheenjohtaja Armi Nurmen mukana muutamia SOPO ry:n hallituksen jäseniä, Liisa Tenhunen-Ruotsalainen TAT:sta ja muutamia etäkokoustekniikan ammattilaisia. Ruutujen äärellä oli siis melkoinen joukko. Minna Polvisen esityksessä oli paljon asiaa ja oppivelvollisuus oli selvästi kuuma peruna, minkä vuoksi chatiin vilisi Polviselle kysymyksiä kiivaaseen tahtiin.
Advertisement
Paljon ajankohtaista asiaa oli mahdutettu muutamaan tuntiin. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä opetusneuvos Minna Polvinen loi erittäin monipuolisen katsauksen opinto-ohjauksen ajankohtaisiin asioihin. Isoimpana aiheena tietenkin oppivelvollisuuden laajentaminen. Polvinen vastaa perusopetuksen strategisesta kehittämisestä ja perusopetustoimikunta on tehnyt hänen kanssaan tiivistä yhteistyötä oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyen viime syksystä lähtien. Esityksessä oli paljon asiaa ja aihe oli selvästi kuuma peruna, minkä vuoksi chatiin vilisi Polviselle kysymyksiä kiivaaseen tahtiin. Harmillisesti niille ei pystytty antamaan tilaa esityksen puitteissa.
Futuristi Elina Hiltunen valotti mielenkiintoisessa esityksessään tulevaisuuden trendejä ja työelämän muutoksia. Hiltunen muistutti aiheellisesti, että työhän syntyy siitä, että meillä on ongelmia, jotka kaipaavat ratkaisua. Kaupungeissa asuu tiiviisti ihmisiä, mikä tuottaa enemmän ongelmia ratkaistavaksi eli töitä, ja ihmiset muuttavat töiden perässä kaupunkiin. Megatrendeistä selkeimmin esiin nousi ilmastonmuutos ja siitä johtuvat ongelmat, kuten poikkeukselliset luonnonilmiöt ja kulkutaudit. Näitä vastaan erityisesti teknologia ja terveysteknologia etsivät ja tulevat etsimään ratkaisuja.
Perinteiseen tyyliin opopäivillä valittiin myös vuoden opo. Poikkeuksellisena vuonna poikkeuksellisissa olosuhteissa palkintoa ei annettukaan yhdelle



henkilölle, vaan sen saivat VarsinaisSuomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan opinto-ohjaajien alueyhdistykset. Kriteerinä käytettiin oppilaiden TAT Nuorten tulevaisuusraportin 2020 vastauksia kysymykseen kuinka tyytyväinen olet saamaasi opinto-ohjaukseen. Voittaneet alueet julkisti Liisa Tenhunen-Ruotsalainen. Hän kertoi myös musita TAT Nuorten tulevaisuusraportin 2020 tuloksista. Muun muassa lukion suosio peruskoululaisten silmissä jatko-opintopaikkana väheni hieman viime vuodesta mutta ero ammatilliseen koulutukseen on silti suuri. Sukupuolten segregaatio on ikävä kyllä vieläkin vahvaa, kuten media on tuonut esiin. Se näkyy, kun katsotaan raportin tuloksia nuorten mieluisimmista aloista. Tyttöjä kiinnostaa sosiaali- ja terveysala, viihde ja kulttuuri, matkailu- ja ravintola-ala sekä lääketeollisuus. Poikia taas teknologiateollisuus, maanpuolustus, tietoliikenne ja telekommunikaatio, pankki-, rahoitus- ja rakennusala. Tämä tuottaa monenlaisia suoria ja välillisiä lieveilmiöitä yhteiskunnassa.
Koulumuotoon perustuvalla toimikuntatyöskentelyllä on ollut aina keskeinen osa opinto-ohjaajien päivien koulutusantia. Onhan niissä voinut kuulla omien ohjattavien ja oman koulutusmuodon valtakunnallisista ajankohtaisista aiheista ja kysymyksistä, kuten nyt oppivelvollisuuden laajentamisesta. Nyt tämäkin työskentely tapahtui etänä. Lukio- ja perusopetustoimikuntien tapaamiset moderoitiin Helsingin Pasilasta. Lukiotoimikunnan puheenjohtaja Heini Kelosaari pääsi testaamaan käytävältä löytynyttä Frameryn äänieristettyä pu-




helinkoppia, kun perusopetustoimikunnan puheenjohtaja Emmi Hannuksela ja hallituksen jäsen Antti Nyman ottivat ison salin käyttöön. Korkeakoulu- ja ammatillisen koulutuksen toimikuntien puheenjohtajat vetivät omat tapaamisensa kotisohvalta. Ainakin perusopetustoimikunnan tapaaminen sai eri tavalla epävirallisuuden sävyjä kuin normaalisti, kun oli kaikuongelmia ja chatissä pystyi kommentoimaan sekä osallistumaan keskusteluun live-tapaamista helpommin. Lukiotoimikunta pyysi chatissä kysymyksiä, joihin he vastaavat tässä lehdessä omalla tekstillään.
Myös vuosikokous onnistuttiin viemään läpi etämuotoisena. Yhteydet pelasivat ihan kohtuullisesti. Pienten kommelluksien jälkeen kokoukseen osallistuvien määrä nousi mukaviin lukemiin. Keskusteluakin käytiin, mutta kyllä nämä tällaiset kokoukset eivät jatkossa korvaa oikeita live-kokouksia: varsin kankeaa oli toiminta. Uusi hallitus saatiin valittua eikä äänestystä tarvittu. Uusiksi jäseniksi valittiin Jouni Oinonen Kontionlahdelta (perusopetus) ja Matti Strömmer Ylivieskasta (lukio). Hallituksen järjestäytymiskokous järjestettiin heti samana iltana etänä. Keskeiset roolit pysyivät samoina eli puheenjohtajana Armi Nurmi, varapuheenjohtajana Hans Kankkonen, sihteerinä Tuula Karttunen ja rahastonhoitajana Erja Salminen.
Opinto-ohjaajien päivien virallisten osuuksien jälkeen ovat aina muutoin alkaneet suositut vapaa-ajan ohjelmat ja jatkot, joissa pääsee ihan eri tavalla tutustumaan kollegoihin. Niiden uupumista moni varmasti harmitteli, myös Pasilassa olleet. Nämä tynkäpäivät jäävät toivottavasti historian ainoiksi, ja pääsemme ensi vuonna oikeasti nauttimaan toistemme seurasta ja kouluttautumisen ilosta paikan päällä Hämeenlinnassa helmikuussa 2022.
Ainakaan opinto-ohjauksen päivät 2021 eivät sekoitu muihin vuosiin.
Pasilassa paikalla olleet Emmi Hannuksela ja Jukka Eero Vuorinen
Kuvat Heini Kelosaari, Jukka Eero Vuorinen ja Emmi Hannuksela

Ohjausalan ammattilaisten tukena

Kuva: Getty Images / Franckreporter
Uusi Erasmus+ -ohjelmakausi starttaa – tule mukaan!
Erasmus+ -ohjelman kautta on kehitetty jo yli 300 000 suomalaisen kielitaitoa, kansainvälistä osaamista ja yhteistyötaitoja. Vuosien 2021–2027 ohjelmassa painotetaan erityisesti digitaalisuutta, vihreyttä sekä yhteiskunnallista osallistumista. Erasmus+ -ohjelmaan osallistuminen halutaan mahdollistaa yhä useammalle.
Ohjelmaan lisätään muun muassa lyhytkestoisia liikkuvuusjaksoja, paikallisia nuorisoalan toimintoja sekä pienimuotoisia kumppanuushankkeita.
Erasmus+ -ohjelman uudella ohjelmakaudella hyödynnetään yhä enemmän digitaalisia mahdollisuuksia kansainvälisessä yhteistyössä. Virtuaalinen oppiminen täydentää fyysistä liikkuvuutta ja ulkomaanjaksoja. Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa hyödynnetään entistä enemmän verkon välityksellä tapahtuvaa yhteistyötä hankekumppanien kesken. Ohjelma tukee lisäksi digitaitojen kehittämistä, innovatiivisten virtuaalisten opetusmenetelmien käyttöönottoa ja verkkoteknologian hyödyntämistä. Uusi Erasmus+ -ohjelma edistää ympäristövastuullista kansainvälisyyttä. Ohjelmassa kannustetaan suosimaan ympäristöystävällisiä matkustusmuotoja ja virtuaalista yhteistyötä. Ohjelman avulla lisätään myös osallistujien ja organisaatioiden ympäristötietoutta ja sitoutumista kestävään kehitykseen.
Erasmus+ -ohjelman tavoitteena on lisätä yhteiskunnallista osallistumista tukemalla aktiivista kansalaisuutta ja edistämällä sosiaalisten ja kulttuurienvälisten taitojen, kriittisen ajattelun ja medialukutaidon kehittymistä. Etusijalla ovat hankkeet, jotka tarjoavat mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja nuorten kansalaistoimintaan.
Euroguidance kuuluu Erasmus+ -ohjelmaan, ja myös meidän toiminnassamme näkyvät tulevina vuosina nämä painotukset.
Tule mukaan uuden ohjelmakauden avaukseen!
Tule linjoille torstaina 25.3. klo 12.30–14 kuulemaan, mitä uusi ohjelmakausi voi oppilaitoksellesi tarjota. Samalla saat tietoa kevään 2021 hakukierroksista.
Webinaari on tarkoitettu kaikille varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen, aikuiskoulutuksen, korkeakoulutuksen sekä nuorisoalan edustajille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään organisaatiotaan sen kansainvälistä toimintaa. Tapahtuma sopii kaikille uudesta Erasmus+ -ohjelmakaudesta kiinnostuneille. Tilaisuus pidetään suomeksi.
Ohjelman ja ilmoittautumislomakkeen löydät täältä: oph.fi/tapahtumakalenteri.
Seuraa meitä somessa ja verkossa
Euroguidance Suomi EuroguidanceFI
oph.fi/euroguidance
MAAILMALLE.NET
Maailmalle.netistä löydät tietoa opiskelusta, työharjoittelusta, vapaaehtoistyöstä ja nuorisovaihdoista ulkomailla. Ajankohtaista tietoa saat somekanavistamme.