OAJ Lappi 1/2011

Page 28

OAJ LAPPI

Pirkka Aalto FM, biologian ja maantiedon lehtori vararehtori Kemijärvi kansanedustajaehdokas Kristillisdemokraatit 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus voitaisiin rajata puolipäiväiseksi silloin, kun jompikumpi tai molemmat lapsen vanhemmista ovat kotona, mikäli kokopäiväistä päivähoitotarvetta ei ole todettu tarpeelliseksi tukitoimenpiteeksi esim. lastensuojelun avohuollossa. Nykyisen päivähoito-oikeuden perusteltu rajaaminen toisi kunnille 60 miljoonan euron vuosittaiset säästöt, ja lapset saisivat viettää enemmän aikaa vanhempiensa kanssa. 2. Perusopetuslain muutokset esimerkiksi tehostetun ja erityisen tuen suhteen ovat hyviä ja helpottavat oppilashuoltoa, ja olenkin jo päässyt perehtymään niihin perusteellisesti Kemijärven Kelpo -työryhmän jäsenenä. Sen sijaan tuntijakouudistuksen kanssa pitää olla tarkkana, ja esimerkiksi taito- ja taideaineita ei saisi lisätä reaaliaineiden kurssien kustannuksella. Ennemmin vaikka lisätään jonkin verran perusopetuksen tuntimääriä. Lisäksi valinnaisuuden lisääminen niin peruskoulussa kuin lukiossakin voi lisätä koulujen eriarvoisuutta, koska kaikilla kouluilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia järjestää valinnaisaineiden opetusta. 3. Pk-yritysten työllistämisedellytyksiä pitää parantaa mm. vähentämällä palkan sivukuluja ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän osalta määräajaksi. Lisäksi yrittäjän sosiaaliturvaa on parannettava, yksinään toimivan yrittäjän ongelmia on purettava ja yrittäjien perheenjäsenten työttömyysturvaa on kehitettävä. Yritysten perustamiseen tulee kannustaa riittävällä starttirahoituksella ja erityisesti nuoria tulisi kannusta ryhtymään yrittäjiksi. Työllistämistoimenpitei-

28

tä tulee tehostaa etenkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien tilanteen helpottamiseksi. Lyhytkestoisen työn vastaanottamiseen liittyvät kannustinloukut tulee purkaa, jotta työn vastaanottaminen kannattaa aina. 4. Lapin yliopiston tulevaisuuden avainsanoja ovat pohjoisen ja arktisen alueen tutkimus, kansainvälisen matkailun tutkimus ja Barentsin alueen yhteistyö – sillä onhan kyseessä poikkeuksellisen pohjoisessa, matkailullisestikin mielenkiintoisella alueella sijaitseva yliopisto. Jotta Lapin yliopisto olisi jatkossa yhä selkeämmin profiloitunut kansainvälinen tiede- ja taideyliopisto, sen tulisi määrittää tarkemmin painoalansa, selkeyttää taiteellisen toiminnan ja muotoilun roolia ja kytkeä ammattikorkeakoulujen kanssa tehtävä konserniyhteistyö entistä tiiviimmin yliopiston omaan toimintaan. On erittäin tärkeää, että Lapissa on jatkossakin kansainvälisesti tunnettu ja monella tasolla toimiva yliopisto!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.