
3 minute read
Eila Heinonen, Keminmaahinen
voiko siipirikko varis lentää?
Tarvitseeko sen lentää? Nukketeatteritaiteilija-satutäti Eila Heinonen tietää vastauksen
Advertisement
Matka Keminmaahiseksi
Keväällä 1977 sain elämäni fyysisen ensikosketuksen nukketeatteriin Torniossa yhden päivän kurssilla. Olen pitänyt tuota nukketeatteri-innostukseni syntymäpäivänä. Ensimmäinen nukketeatteriesitys, missä olin mukana, oli Kittilässä tehty Nivasimppa ja Akmeeli vuonna1981. Kittilässä asuessani 1980-luvun alkupuolella liityin kansalaisopiston nukketeatteriryhmään, jonka vetäjä minusta tuli. vuonna 1985 sain Kittilän kunnalta apurahan, jonka turvin pääsin osallistumaan vaasan nukketeatterikesään. Kurssilla sain nähdä aimo läjäyksen esityksiä, mitkä avasivat uudenlaisen nukketeatterimaailman ja vakuutuin hyvin erilaisten nukkien voimasta ja mahdollisuuksista vaikuttaa. Tutustuin moniin maamme nukketeatterin tekijöihin sekä ulkomaalaisiin nukketeatterikouluttajiin. Nukketeatteri Kuukkelin porukasta tuli minulle tärkeä linkki. Muutto Rovaniemelle mahdollisti liittymisen vuonna 1987 Kuukkeliin, jossa toimin kymmenen vuoden ajan. Tätä aikaa pidän erittäin tärkeänä jaksona, saimmehan tehdä yhteistyötä puolalaisten ja rovaniemeläisten teatteriammattilaisten kanssa. Keminmaahan perheeni muutti vuonna1997. valmistauduin vuonna 2000 alkavaan tehtävääni nukketeatteriyrittäjänä. Minusta tuli sooloilija, joka kiersi lähes jokaisessa Lapin kunnassa. Minusta tuli Keminmaahinen tammikuussa 2000, jolloin perustin toiminimeni. Keminmaahinen muodostuu kahden tärkeän sanan symbioosista: syntymä- ja kotikunnastani Keminmaa, maahisen mielen löysin Kittilästä ja Rovaniemeltä, joissa aikaa kului liki 20 vuotta.
Kohokohtia ja taukoja
Ensimmäinen oli esitys Ivan ja hänen aasinsa, jota esitimme Rovaniemen teatterissa vuonna 1990. Se oli ensimmäinen produktio, jossa varsinaisesti tunsin olevani isossa roolissa ja oikeassa teatterissa ammattilaisten ohjauksessa. Toinen kohokohta oli esitys Intialaisia satuja vuodelta 1998. Se oli ensimmäinen yksin esitetty ja Keminmaassa tehty esitys. Kun muutimme Keminmaahan olin kesän työttömänä, mikä mahdollisti pääsyn opiskelemaan työttömille, yrittäjyydestä kiinnostuneille naisille tarkoitettuun Moninainen Lappilainen -projektiin. Minun haaveeni oli tietenkin ansaita leipäni yhdessä nukkien kanssa. Opiskelin 2 1/2 vuotta mm. luovaa taideterapiaa, tapahtumatuottajaksi, kulttuurikuraattoriksi ja tietenkin yrittäjyyttä. vuonna 2002 nuket löysivät Kemistä kodikseen Nukketalo valkea Huvilan. Minä saatoin huoletta aloittaa Pieksämäellä opiskelun työni ohessa nukketeatterialan ammattilaiseksi, joksi valmistuin vuonna 2004.
Nukketeatteri on kulkenut mukanani jo 35 vuotta. Paljon on tapahtunut tuona aikana. 10 vuotta olen toiminut lastentarhanopettajana, 10 vuotta olen hoitanut neljää lastani kotona, yli 10 vuotta olen ollut nukketeatteriyrittäjänä ja 10 vuotta nukketalo valkea Huvilan hoitajana. 10 vuotta olen totutellut elämään MS-taudin kanssa.
Innoittajat
Nukke ja sadut ovat minun parhaat innoittajani. Pienenä minua sanottiin tosikoksi ja minulla oli hyvin vähän nukkeja. Lukeminenkin oli maaseudun kasvatille laiskottelua. Liekö tuo tehnyt minusta ´satunälkäisen`? En ole kuitenkaan jäänyt osattomaksi minäkään, sillä parhaimmillaan hoivassani on ollut yli 700 nukkea. Nautin olostani lapsiyleisön satutätinä, aikuisia unohtamatta. Siipirikko

Juuri kun olin päässyt vauhtiin ja kohoamassa lentoon, siipeni pettivät. vaikka sain tehdä unelmatyötäni, en jaksanut liikkua tarpeeksi nopeasti, jalkani eivät totelleet. Ihmettelin, miksi väsyin niin helposti? Kesällä 2003 sain diagnoosin MS-taudista ja putosin vatsalleni. MS-taudissa on yksi sadunhohtoinen olettamus. vuoden 2003 Avain-lehdessä kerrottiin MS-taudin esiintyvän Suomessa yleisemmin rannikkoseuduilla ja jokien suistoalueilla asuvien joukossa noin 1000-vuotta sitten vaikuttaneiden viikinkien vuoksi, kai kysymys on geeniperimästä. En välittänyt enempää sen todenperäisyydestä, kun pyysin Aune-ystävääni kirjoittamaan tarinan viikingistä, joka käy kotiseudullani Kemijoen Taivalkoskella. Annoin hänelle evästyksiä, mitkä hän liitti loistavasti `Harald Pitkätukka ja Neljän Ristin Rumpu´ -esitykseeni. Kauniit nuket loihti Merja, ja minä tein lavasteet.
Ilokseni voimieni ja liikkumisen heikentyessä olen huomannut minulla olevan kuitenkin vielä tallella laulavan kieleni ja vain vähän särkevät käteni, mitkä pystyvät liikuttamaan nukkeja. Esityspaikat ovat olleet yhden tai kahden silityslaudan päällä tapahtuvia. Neljä vuotta sitten minusta tuli eläkeläinen, mutta Aunen avustuksella olen voinut ottaa pieniä ryhmiä vieraakseni nukketaloon. Kun viime vuonna jouduin luopumaan nukketalosta, ajattelin teatteriesitysten tekemisen jääneen historiaan.
Näyttämölle pyörätuolissa
vuosi sitten sain käyttööni pyörätuolin, mistä olen ollut iloinen. Tuttavat ovat aluksi katselleet hieman säälien menoani, vaan itse kerron olevani tyytyväinen. voinhan nyt katsella eteen- ja ylöspäin enkä vaan varpaitani kaatumisen pelossa. Pyörätuoli toi minulle mahdollisuuden yrittää tehdä ajatuksissani kasvaneen, minulle tärkeän omanlaisen esityksen. Tämän mahdollisti lehdestä lukemani ilmoitus, jossa kehotettiin hakemaan Lapin taidetoimikunnan jakamia apurahoja. Minulla oli tiedossa hyvät apurit ja lähikontakti aiheeseeni. Kun minulle myönnettiin 500 euron apuraha, asia oli selvä. Syntyi Siipirikko Varis, joka sai ensi-iltansa 7-sooloa tapahtumassa Rovaniemellä. Siipirikko variksessa tuon sadun ja eläinten muodossa esille asioita, jotka ovat osa minua ja olleet minulle tärkeitä matkalla erilaiseen elämään liikuntarajoitteisena terveitten joukossa. Kolmen läheisen kuolema ja kolmoishermosärkyjen vaikutus puhekykyyni toivat mutkia matkaan, vaan esitys toteutui sovitusti. Nyt en ole kiirehtinyt lisäesityksistä. Nukkien ja minun yhteistyö saa vielä syventyä niin, että meillä kaikilla on hyvä olla ja pystymme parhaimpaamme.
Aina pitää olla unelmia, jotka toisinaan toteutuvatkin. Minulle on tärkeää ollut oppia ymmärtämään nuken ja minun suhde. Nuken eläväksi tekeminen ja sen kanssa esille tuleminen ei ole ollenkaan yksinkertainen ja helppo juttu. Pitää luottaa nuken voimaan ja hyväksyä oma rajallisuus. Aina voi oppia uutta ja kehittyä. Kun joku asia on sinulle tärkeä ja totta, nuket auttavat kertomaan asiasta uskottavasti ja elävästi toisillekin. Mikä ihaninta, nukke ja minä saamme olla juuri sellaisia kuin satumme kulloinkin olemaan. Lapset ainakin yleisönä kyllä ymmärtävät, aikuisetkin tavallaan.