Maiju Tawast 60 vuotta

Merkkipäiviä Kuumat kysymykset Maijulle

Maiju Tawast on tehnyt vuosikymmeniä työtä suomalaisen nukketeatterin eteen niin teatterisihteerinä, tietokirjailijana, tiedon kerääjänä ja asiantuntijana. Maiju on ollut mukana ammattikentän kehittämisessä ja koulutuksen luomisessa. Itse usein haastattelijan roolissa oleva Maiju sai 60-vuotispäivänsä kunniaksi 14 tiukkaa kysymystä vastattavakseen.

Kuva: Teija Sivula

Nukketeatterin asiantuntija ja tietokirjailija Maiju Tawast juhli 60-vuotispäiväänsä 1.12. Helsingin Annantalolla.

Mikä on aikanaan saanut sinut tulemaan nukketeatterin pariin?

Nukketeatteriin minut kaapattiin vuonna 1981, kun olin työskennellyt mm. Helsingin Ylioppilasteatterissa uutterana kotimaisten ja kansainvälisten asioiden organisaattorina. Minut kutsuttiin Nukketeatteri vihreään Omenaan työhaastatteluun ja 1.8.1981 aloitin työni myyntisihteerinä. Pesti kestikin sitten 22 vuotta, joiden kuluessa organisoin noin 5 500 vihreän Omenan esitystä kiertueineen ja kansainvälisine vieraineen. Lisäksi toimin vuodesta 1984 lähtien Suomen UNIMAssa ja sittemmin Kansainvälisen UNIMAn luottamustehtävissä. Nukketeatterista en tiennyt tätä ennen oikeastaan mitään, lapsenakaan en ollut lajiin tutustunut. Helsingin yliopiston teatteritieteen laitoksella, missä opiskelin vuodesta 1972 lähtien, nukketeatterista ei puhuttu lainkaan. Siispä sukelsin Ompussa innolla tähän taidelajiin ja hurahdin siihen täysillä.

Näet vuosittain huomattavan määrän nukketeatteriesityksiä, mahdollisesti enemmän kuin kukaan muu tässä maassa. Mikä nukketeatterissa saa sinut innostumaan yhä uudestaan ja uudestaan?

Nukketeatteri on aivan järjettömän kiinnostava, alati muuttuva ja monipuolinen taiteenlaji. Sillä voidaan ilmaista mitä vain millä keinolla vain, tyystin eri lailla kuin draama- ja tanssiteatterissa. Jokainen alamme esitys tarjoaa minulle yhä uutta katsottavaa, siihen en väsy koskaan. Esimerkiksi Eric Bassin esityksen Autumn Portraits olen nähnyt neljästi (1983, 1990-luvulla, 2000-luvulla ja 2010-luvulla), jokaisella kerralla siitä avautuu uusia syvyyksiä. Kuten myös monien kotimaisten tekijöiden esityksistä, joita rakastan kuin hullu puuroa. Näitä ovat mm. Sixfingersin Golemanual, Kuuman Ankanpoikasen Planeettojen välisistä etäisyyksistä, Oili Sadeojan ohjaama Joutsenpoika Jykserge ja HOX Companyn John-Eleanor, jotka olen nähnyt kahteen-kolmeen kertaan.

Mikä nukketeatterissa on taiteenlajina sellaista, että siihen kannattaa yhteiskunnankin satsata ja kansalaisten kannattaa käydä sitä katsomassa?

Suomalainen nukketeatteri tarjoaa uskomattomia elämyksiä sekä lapsille että aikuisille ja nykyisin myös vanhuksille. Sitä käytetään myös maahanmuuttajatyössä, sairaaloissa, museopedagogiikassa, vammaisten taidekasvatuksessa ja voimauttavana ilmaisukeinona monille muillekin erityisryhmille. Taidelaji ansaitsee vähintäänkin saman tuen ja rahoituksen kuin nykytanssi ja -sirkus, joiden rinnalla nukketeatteri kukoistaa komeasti sekä perinteisenä että modernina ilmaisuna. Koska jokainen kulttuuriin satsattu euro kumuloi moninkertaisesti hyvinvointia ja luovuutta, valtion, kuntien ja säätiöiden on tuettava tätä taiteenlajia.

ka ovat auttaneet alaa eteenpäin (uudistukset, tapahtumat, miksei yksittäiset esitykset)?

Meillä tärkeimmät virstanpylväät ovat olleet 1970-luvulta lähtien viiden uuden ammattinukketeatterin, muurinmurtajina toimineiden vihreän Omenan, Hevosenkengän, Sampon, Peukalopotin ja Mukamaksen hellittämätön työ nukketeatterin tunnustamiseksi omana erityisenä taidelajinaan ja valtionavustusten saamiseksi alalle. Ja 1980-luvulla aloittaneet sooloteatterit (mm. Olga, Matkalaukkuteatteri, Sytkyt, Rooma) ovat taivaltaneet vuosikymmeniä halki tuulten ja tuiskujen sekä Suomessa että ulkomailla ja toimineet osaltaan suomalaisen nukketeatterin tienraivaajina ja airueina. vaasan kansainvälinen nukketeatterifestivaali 1979 – 1990, siellä syntyneet yhteistyöverkostot ja mittava koulutustoiminta nostivat taidelajin laajaan tietoisuuteen ja kasvattivat kentälle lisää tekijöitä. Turun ammatillinen nukketeatterikoulutus vuodesta 1991/1994 lähtien on varmistanut sen, että alallamme toimii nyt kymmeniä nuoren polven avantgardisteja, jotka ylittävät ja yhdistävät suvereenisti eri taiteenlajeja tuotannoissaan. 1990-luvun lopulla alkanut suomalaisen nukketeatterin uusi aalto on tuonut alalle aivan uusia tekijöitä ja teemoja. Puhumattakaan 2000-luvun harppauksesta, jolloin on syntynyt lukuisia uusia festivaaleja, sooloteattereita ja ryhmittymiä. Harrastajaryhmät ovat kautta vuosikymmenten olleet alan peruspilareita omalla sarallaan ja tarjonneet nukketeatteria kymmenille tuhansille katsojille vuosittain sekä kirjastoissa, seurakunnissa, päiväkodeissa että muissa puitteissa. Jokainen nukketeatteriesitys sekä ammattilais- että harrastajakentällä on ollut tärkeä alan kehitykselle ja yleisöpohjan laajenemiselle. Ja tietenkin vuonna 1984 perustettu Suomen UNIMA, joka varmistanut sen, että suomalainen nukketeatteri näkyy sekä kotimaassa että ulkomailla. Kansainvälisen UNIMAn presidenttinä 1992 – 2000 toiminut Sirppa Sivori-Asp työskenteli jo vuodesta 1971 lähtien hellittämättä sen eteen, että Suomi on pysyvästi alan maailmankartalla.

Mikä on nykyisen nukketeatteritaiteemme vahvuudet Suomessa?

Tällä hetkellä tilanne on ennen näkemättömän monimuotoinen: kentällä toimii lukuisia ammattiteattereita ja -ryhmiä, uusia yhdistäviä organisaatioita Lappia myöten, festivaaleja on kautta vuoden eri puolilla Suomea ja koulutuskin on tolpillaan. vahvuutena on kolmen sukupolven tekijäkaarti, joka tekee vaikka mitä nukketeatterin merkeissä. Aikuisille suunnattu nukketeatteri on erittäin mielenkiintoista ja lastenesitykset keräävät vuosittain hyvin merkittäviä katsojamääriä. Harras toiveeni: kunpa näistä kaikista saisi kattavat tilastot aikaan, niillä näytettäisiin päättäjille miten laaja merkitys nukketeatterilla on omana taidelajinaan.

vien päättäjien tietämättömyys, vaikka valistustyötä on tehty hellittämättä yli 40 vuoden ajan. Lisäksi lapsille tehtävää nukketeatteria vaivaa kohtapuoliin pula uusista nuorista tekijöistä, jotka omistautuisivat tälle erityislajille. Ja säädyllisistä harjoitus- ja esitystiloista on kautta valtakunnan edelleenkin huutava pula. Onneksi säätiöt ja rahastot ovat alkaneet tukea suomalaista nukketeatteria enemmän kuin koskaan. Tämä on selvä signaali taidelajin nousevasta arvostuksesta.

Millaiset asiat sinua ilahduttavat eniten näkemissäsi esityksissä?

vuodesta 1981 lähtien olen nähnyt sekä Suomessa että ulkomailla varmaankin satoja nukketeatteriesityksiä, eikä minua koskaan kyllästytä. Minua ilahduttavat kaikki esitykset, jotka tavoittavat katsojansa ja antavat ajattelun aihetta, ruokkivat mielikuvitusta ja tunnetasoja. Erityisen kiinnostunut olen nykynukketeatterin kuvia kumartamattomasta asenteesta, monitaiteellisuudesta ja yllätyksellisyydestä. Ja isoäitinä nautin, kun (lapsen)lapsille suunnattu esitys herättää riemua ja reaktioita hyvinkin nuoressa katsojakunnassa.

Mitä sellaista meidän suomalaisten nukketeatterintekijöiden taiteesta/ toiminnastamme puuttuu, johon toivoisit tekijöiden tarttuvan (jokin teema, aihe, jokin erityistaito, tekotapa, kohderyhmä tms.)?

Ehkäpä kahta kaipaan: ensinnäkin sukellusta shamanismiin, jossa voisi tavoittaa tarttumapinnan nukketeatterimme unohdettuihin juuriin. Heittäytymistä sivistyksen pakkopaidasta tilaan, jossa jokainen ele ja esine ilmentävät jotain ikiaikaista ja arkaaista. Ja toisaalta kaipaan silkkaa viihdyttävää iloa ja ilmaisullista ”tanssia”, riemukasta musikaalimeininkiä suuressa mittakaavassa kuten Lontoossa näkemässäni Leijonakuninkaassa.

Teet väsymättä työtä keräämällä talteen tietoa suomalaisesta nukketeatterista, haastattelemalla eilispäivän konkareita ja nykypäivän tekijöitä. Miksi koet tämän asian niin tärkeäksi?

vuodesta 1981 lähtien olen pyrkinyt suomalaisen nukketeatterin edistämiseen ja tunnetuksi tekemiseen. Keräämällä tietoa, katsomalla esityksiä sekä haastattelemalla veteraaneja ja nykynukketeatterin tekijöitä hahmotan kokonaiskuvaa suomalaisen nukketeatterin historiasta ja tämän päivän tilasta. Tärkeintä minulle on kirjoittaa ja puhua asiastamme, saada vähitellen ihmisten silmät aukeamaan tälle taiteelle. vuodesta 2003 lähtien olen voinut omistautua tälle tehtävälle, koska minut vapautettiin työelämästä (ja kuukausipalkasta) sairaseläkkeelle. Toivuttuani burn outista ynnä muusta tiesin, että tekemistä oli paljon, suomalaisen nukketeatterin historiakin tutkimatta ja kirjoittamatta. Leila Peltosen, Sari Wittingin, Mape Lintusen ja Kaisa-Leena Kaarlosen kanssa aloitimme vuonna 2006 Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä -kirjan tekemisen. Sen valmistuttua vuonna 2009 tiesin, että vielä jäi paljon pimentoon ja ryhdyin vuonna 2010 jatkamaan historian ja nykytilanteen tutkimista. vuosille 2010 - 2012 sain kaksi apurahaa, joiden turvin olen vieraillut lukuisilla festivaaleilla ja paikkakunnilla sekä tehnyt haastatteluja. Olen toimittanut materiaaleista useita aineistoja: Nukketeatteria Uudellamaalla 1909 - 2009 (111 sivua), Itä-Suomen nukketeatteritoiminnasta (62 sivua), Finland-Swedish Puppetry (20 sivua) sekä monografiat taiteilijoista Kitta Sara, Riitta vasama, Ulla Raitahalme ja Oili Sadeoja. Pohjatyötä olen tehnyt muidenkin monografioiden ja nykynukketeatterin suhteen. Lisäksi olen luennoinut suomalaisen nukketeatterin historiasta Teatterikorkeakoulussa, kirjoittanut parikymmentä artikkelia sekä kotimaisiin että ulkomaisiin julkaisuihin ja ollut mukana mm. Nukketeatterikeskus Poijun ja Aura of Puppets´in hankeselvityksissä. Kaikki tämä on ollut mielestäni tärkeää alamme tunnetuksi tekemisessä.

Olet usein korostanut nukketeatteriväen järjestäytymistä niin ammattiyhdistysrintamassa kuin muutenkin? Miksi on tärkeä järjestäytyä?

Ilman ammatillista järjestäytymistä emme voi saada meille kuuluvia lakisääteisiä palkkoja, palkkioita ja eläkeasioita kuntoon. Liittoihin kuuluminen on myös erittäin merkittävä signaali sekä teatterialan sisällä että päättäjiin päin siitä, että nukketeatteri on yhtä tärkeä taidelaji ja ammatti kuin draamateatteri, tanssi ja sirkus. Me emme voi emmekä saa jäädä mihinkään marginaaliin. Meillähän alkaa olla enemmän ammattitekijöitä, esitysmääriä ja katsojakuntaa kuin nykysirkuksella ja tanssiteattereilla. Lastenteatterisaralla nukketeatteri on ylivoimainen. Meille kuuluvat samat edut ja velvoitteet kuin muillekin taiteenlajeille. Ne tulevat vain ammatillisen järjestäytymisen kautta.

Jos sinulla olisi kaikki valta ja raha tuottaa ihan millainen nukketeatteriesitys vain ja ihan keiden huippuammattilaisten tekemänä, mikä ja millainen se esitys olisi?

Jos minulla olisi valta ja voima ja rahoitus ja tekijät, tuottaisin vaikkapa Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ison mittakaavan monikulttuurisen nukketeatterimusikaalin, jossa esiintyisivät sekä teatterin omat että vierailevat huippunäyttelijät ja tanssijat, kokonainen orkesteri ja parikymmentä alamme taitavinta nukketeatterinäyttelijää. Ja esitys olisi vaikkapa Bollywood-tyylinen vauhdikas ja iloinen kertomus suurista tunteista. Mittava visualisointi, pyrotekniikka, lentämisvaljaat ja kaikki mahdollinen valotekniikka käytössä! Tietenkin esityksiä olisi vähintään 50 ellei 100 ja katsomo täynnä kaikenikäistä yleisöä, joista 80 % olisi ensikertalaisia ja hurahtaisi täysin nukketeatteriin mahdollisuuksien ja yllätysten taidelajina.

Olet kansainvälinen ja kielitaitoinen ja nähnyt nukketeatteria eri puolilta maailmaa. Minkä maan nukketeatteritaidetta arvostat eniten ja miksi?

Olen ollut etuoikeutettu saadessani toimia Suomen ja Kansainvälisen UNIMAn luottamustehtävissä, jotka ovat vieneet minut kongresseihin ja festivaaleille ympäri maailmaa. Arvostan suuresti kaikkia hyviä nukketeatterin tekijöitä eri maista, kuten ruotsalaisen Michael Meschken uraauurtavaa Marionetteaternia, amerikkalaisen Eric Bassin ja Sandglass Theaterin suurella sydämellä tekemiä produktioita, italialaisen Fabrizio Montechhin varjoteatteriesityksiä La Gioco Vita -teatterille ja muillekin sekä ranskalaisen Compagnie Coatimundin esityksiä. Ja venäläistä, eestiläistä, espanjalaista, iranilaista, ranskalaista, israelilaista, turkkilaista, togolaista, indonesialaista, venezuelalaista, kuubalaista jne. nukketeatteria. Erityisen vaikutuksen minuun on tehnyt japanilainen nukketeatteri, johon sain tutustua vuonna 1988 Japanissa UNIMAn maailmanfestivaalilla ja myöhemmin jopa Suomessa sekä Kansainvälisellä Mukamas-festivaalilla että Mustan ja valkoisen teatterin festivaalilla. Mutta kyllä suomalainen nukketeatteritaide on aivan omaa luokkaansa, sitä rakastan niin paljon, että vuonna 2011 katsoin Suomessa peräti 67 kotimaista esitystä viidessä eri kaupungissa. Vau, miten laajalla skaalalla sitä tehdään! Ja tulossa on huikeita esityksiä, mm. Shakespearen Myrsky Turun TehdasTeatteriin sekä Satu Paavolan ja työryhmän Liksomin teksteihin perustuva esitys aikuisille. Odotan innolla myös Iida vanttajan uuden, kuulaan sooloesityksen Hengitys lisäesityksiä keväällä 2013. Kuten myös kaikkia muita kotimaisia kantaesityksiä.

Mikä on seuraava projektisi?

Seuraava projektini on lopetella kaikki projektit, joiden apurahoituskin on jo päättynyt. Mittava arkistoni ja kertyneet nauhoitukset pitää järjestää, luetteloida ja lahjoittaa Teatterimuseolle. Sitä ennen toki ehdin katsoa melkoisen määrän esityksiä ja kirjoittaa niistä artikkeleita, analyysejä ja lausuntoja monelle taholle. Sekä yllyttää uuden sukupolven tekijöitä kirjoittamaan teoksen suomalaisesta nykynukketeatterista. Sitä todellakin tarvittaisiin avaamaan silmiä ja ymmärrystä, kuten kirjat nykysirkuksesta ja nykytanssista ovat 2000-luvulla tehneet. vielä ennen vääjäämättä koittavaa vanhuutta voisin toimia mentorina nuoremmalle polvelle, kuten moni muukin alallamme vuosikymmeniä työskennellyt. Meissä vanhoissa on voimavaroja ja paljon kertynyttä tietoa, ottakaa yhteyttä. Joukostamme löytyy karaistuneita ohjaajia ja neuvonantajia.

Ilmoitit juhlakutsussasi lähteväsi syntymäpäväretkelle Huitsin Nevadaan. Joko tiedät missä se on?

Huitsin Nevada, jonne suuntaan, sijaitsee jossain eteläisillä leveyspiireillä turkoosinsinisen meren äärellä ja lämpötila on noin +35 astetta. Ammennan sikäläisestä kulttuurista ja ilmanalasta iloa ja lämpöä, jotka varastoin pitkän suomalaisen talven varalle luihin ja ytimiin.

Kysymykset: Timo Väntsi