Pikajalka 15screen

Page 1

Vanhatvelot.org

2/2008 5€

Harjun tarina

Pyörämatkoista kirjaksi Vanhat velot retkeilevät Pikajalka 15

1


SYKSYN

KUVAT

Ylähäällä sepäntekoinen, puurunkoinen polkupyörä, joka on saanut vaikutteita ensimmäisistä ketjuvetoisista polkupyöristä. Tampereen museoiden kokoelmat. Kuva Reetta Tervakangas. Alhaalla Huutijärven poikia kyllnraitilla Kangasalla. Huutijärven kylätoimikunnan koikoelmat. 2

Pikajalka 15


PÄÄKIRJOITUS Kuraa ja pölyä

Y

llättävän monet tuntuvat jo vaihtaneen autoihinsa nastarenkaat. Sen huomaa siitä, että märkä tien pinta ei enää pelkästään kastele tuulilasia, vaan kuraa myös. Tilanne muuttui viikossa. Vielä viime viikolla ajellessani sateessa moottoritietä Hämeenlinnaan, nosti edellä ajavan auton perä ilmaan pelkkää vettä. Eilen se oli kuraa. Viikossa olivat innokkaimpien talvirenkaan vaihtajien nastat hakanneet asfaltista niin paljon irti kiveä, että se kertyi tuulilasiin tyypilliseksi talvikuraksi. Harmaa kura ei siis olekaan talven ominaisuus, vaan nastarenkaiden käytön aiheuttamaa. Kura kertyy talven mittaan teiden varsiin ja kerrostuu kinoksiin. Keväällä kinokset sulavat ja vapauttavat kuran hienojakoisena pölynä ilmaan. Onneksi aurinko ei enää juuri paista, eikä siksi näytä teiden yllä leijuvaa pölypilveä. Lumi onneksi sitoo pölyä, kunhan saapuu. Usein väitetään hiekoitushiekan aiheuttavan pölyongelman. Moottoriteitä ei hiekoiteta, mutta pölyä niillä on yhtä paljon kuin kaupungissa. Hiekkateilläkään ei lentävää pölyä ole yhtä paljon, kuin nastarengasaikaan lumettomassa kaupungissa. Tottakai hiekkakin kuluu pölyksi, mutta moottoritie-esimerkki puhuu nastarenkaiden puolesta myös katujen pölyongelman pääasiallisena syynä. Harmi, kun tämä lehti ei ehtinyt ilmestyä ennen talvirenkaidenvaihtosesonkia. Olisit voinut itse havaita, kuinka nopeasti ajoradalla pöllyävä puhdas vesi muuttuu kuraksi nastarenkaiden yleistymisen myötä. Keväällä katujen harjaaminen ja peseminen vähentää pölyämistä, mutta kokonaan pölykupu katoaa kaupungin yltä vasta lehtien puhjettua kesärenkaiden vaihdon aikaan.

M K

itä, eikös tämän pitänyt olla pyöräilylehti. Mitä tällä on tekemistä vanhojen polkupyörien kanssa?

ohta alkaa talvi. Marraskuusta toukokuun alkuun, on pyöräily ikävää, vaarallista ja kevätpuolella pölyn takia vastenmielistä ja kenties epäterveellistäkin puuhaa. Enkä puhu tässä säästä, vaan pelkästään poliittisista päätöksistä aiheutuvia olosuhteita, joilla valta osa pyöräilijöistä ajetaan pois liikenteestä yli puoleksi vuodeksi. Lumi sataa ajoradoille, josta se aurataan kevyen liikenteen väylille. Kaupunkialueella pyörätien merkit peitetään hupulla, jotta kiinteistöjen kunnossapitoväki hoitaisi kadulta jalkakäytävälle auratun lumen pois, eikä kaupunki joutuisi tienpitäjänä korvausvastuuseen liukastumisista. Pyöräilijät häädetään autojen sekaan juuri kun se on kaikkein vaarallisinta. Ilma on sakeanaan kylmäkäynnistyssavua. Eteläsuomessa lumi sulaa teiltä jo helmikuun lopussa. Ilman pölyongelmaa kevät olisikin ihanteellista pyöräilyaikaa. Alussa kuvaamani nastapölyn takia pyöräily ja tienvarsien kävely on kuitenkin keväällä ikävää hampaiden narskuttelua helmikuun lopulta toukokuun puoleen väliin. Edellisen tiedostaen olen alkanut pitää läpi talven pyöräileviä todellisina sankareina. Talvipyöräilijät puurtavat sohjossa liikenteen sujuvuuden ja puhtaamman ilman puolesta. Päivittäin he luovuttavat paikkansa autojonossa jollekin onnelliselle, joka saa yksin istua autossaan kaupungin ruuhkassa. Talvipyöräilijät -nuo pyyteetöntä työtä tekevät arkiliikenteen sankarit- yhteiskunta palkitsee säätämällä ahdistavia lakeja: kypäräpakko, pyörätien käyttöpakko ja väistämissääntömuutos, josta jää vaikutelma, että pyöräilijä väistää aina. Pyörätien pätkät rakennetaan alkamaan ja päättymään satunnaisista paikoista ja päivälehtien yleisönosastossa haukutaan pyöräilijät maan rakoon ja tönitään vielä bussien alle. Talvipyöräilijät uhmaavat kaikkea tätä. He ovat todellisia arkiliikenteen sankareita, jotka vähintäänkin välillisesti helpottavat meidän jokaisen liikkumista ja hengittämistä puhumattakaan säästetystä öljystä, kasvihuonepäästöistä ja parkkipaikoista.

Pikajalka 15

3


PIKAJALKA 2/2008 2 Kuukauden kuva 3 Pääkirjoitus Jori Montonen 5 Pakinaa Olli Mäkelä 6 Satularepusta 8 Ulkomaiden velot 12 Arviointia

Vuoden kuluessa on ilmestynyt runsaasti pyörämatkailukirjoja, joiden joukossa erityisesti viehättää Kalle Kajanderin 1800-luvun lopulla tekemien matkojen kuvaus.

16 Pyöräilyhistorian konferenssi Ranskassa Mikko Kylliäinen Mikko Kylliäinen oli mukana, kun pyöräilyhistorikot esittelivät tutkimuksiaan velosipedeistä St. Etiennessä kesällä. Paikalla oli kymmenittäin muitakin erityisasiantuntijoita.

19 Arvaa mitä mulla on! Pirkko Nurminen Mitä erikoista kätkeytyykään auton tavaratilaan?

20 Lisää Ollin pyöriä Olli Erkkilä

Pyörien tuunaus on mielenkiintoinen tapa kierrättää vanhoja pyöriä tai konstruoida uusia rakenteita. Jatkoa edellisessä numerossa alkaneeseen sarjaan.

22 Harakkamäen Harju Markku Lahtinen

Kangasalan Polkupyöräkorjaamo myi ja korjasi pyöriä ja mopoja. Lisäksi se pani kokoon omaa pyörämerkkiään Harjua 1930-luvulta lähtien. Kauko Harakkamäki muistelee omaa osuuttaan isänsä perustamassa firmassa.

26 Kinnerilöytä Espoossa Markku Lahtinen Jälleen tavattiin mielenkiintoinen puurakenteinen kinneri.

28 Velomania on päättynyt Kimmo Antila 29 Myrskytuulikin puhalsi Risto Lehto 32 Pinnojen välejä Risto Lehto 33 Kerhokuulumisia 34 Retulan vainioilta Markku Lahtinen

PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. ISSN 1457-5566 8. vuosikerta nro 15 JULKAISIJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKITILI: 800016-70851881 Seuran jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksu 20 euroa seuran tilille. Muista merkitä nimesi ja osoitteesi tilillepanokorttiin. Jäsenmaksu sisältää Pikajalan tilausmaksun. PAINOS: 300 kpl PAINOPAIKKA: Cityoffset Oy, Tampere IRTONUMERO: 5 euroa, esim. Mobiliasta, Pyörätallilta ja Vehoniemeltä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 10 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e. PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen Kulmakatu 29, 33 500 Tampere jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 ULKOASU: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Kalevi Lepo, Risto Lehto, Rauno Pääsky (ilmoitukset), Reijo Lehtonen (talous) ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille, takakansi 150 e, sisäkansi 80 e. LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 1/2009 huhtikuu, aineiston jättö 10.3.2009 2/2009 marraskuu, aineiston jättö 10.10.2009 OHJEITA IRJOITTAJILLE: Päätoimittajalle voi lähettää artikkeleita, puheenvuoroja, esittelyjä tai muta materiaalia lehdessä julkaistavaksi. Sähköinen materiaali mieluiten liitetiedostona .rtf ja .doc (teksti) tai .jpg (kuvat) muodoissa. Tekstissä ei pidä ola muotoiluja otsikoja ja kappalejakoja lukuun ottamatta. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä.

KANSI: Polkupyörät rekisteröitiin vuosikymmenten ajan monissa kaupungeissa. Kuva Reetta Tervakangas, Velomania-näyttely. Museokeskus Vapriikki.

36 Mies ja pyörä

Jorma Jussila Kangasalta on Harju-mies.

37 Summaries 38 Pyöräpajalta 39 Huoneentaulu 4

Pikajalka 15


NOVELLI TEKSTI OLLI MÄKELÄ PIIRROS SANNI LAHTINEN

Mustonen huomasi polkupyörän jalkakäytävällä seinään nojallaan. - Tuota... otetaan tuo, päästään nopeammin, hän sanoi. - Se on varastamista, minä vastustin. - Ei siitä kukko perään laula eikä kana kauan kaakata. - Menemmekö samalla pyörällä? - Aja sinä. Minä en osaa ajaa polkupyörällä. Minä istun takaritilällä. Minä en ole koskaan istunut takaritilällä. Mustonen pyysi vielä odottamaan, kunnes hän saa sytytetyksi sammumaan pääseen sikarinsa. Sitten hän istahti takaritilälle kuin jakkaralle. Mustonen huojui ikävästi ja Oiva-pyörä kaarteli laidasta laitaan. Sitten Mustonen vielä äkkäsi ryhtyä laulamaan ”Kaks kisälliää kulki, maantieetä laaaullellen..” - Vähän hiljempää, ihmiset katsovat, suhisin. Siitäpä Mustonen vasta innostui. Hän haistatteli vastaantuleville. Siinä paha missä mainitaan. Hihittelevä Möttönen seisoi autonsa vieressä edempänä kadun varressa. Hän oli ehtinyt jo nähdä meidät. Hoipertelimme ja heti auton ohi päästyäni menetin pyörän hallinnan. Lensin ohjaussarvien yli katuun ja Mustonen jysähti päälleni.. Hän pääsi ylös ja huomasi Möttösen ja sanoi kuin ei mitään olisi tapahPikajalka 15

MUSTONEN JA PYÖRÄN USKOMATON KERKEYS tunut. - Terve! - Jahas. Pojat on pyörälenkillä, Möttönen hihitti ja jatkoi: ”Oli kaksi miestä linnassa Kainin merkki rinnassa. Toinen roisto ryöväri toinen runkkari.” Möttönen kertoi, että vastaantulevat autot olivat vilkutelleet valoja. Hän ajatteli, että mikä siellä on ja sitten näki meidän tulevan pitkin poikin tietä. Mustonen oli lyönyt otsansa katukiveen. Kun mainitsin verestä, joka valui otsasta, hän pyyhkäisi kämmensyrjällä kerran ja huudahti ”viinaa”. Jatkoimme kävellen siten, että minä talutin pyörää, mutta Mustonen käveli itsekseen. Mustonen pyrki edellä sisälle pubiin. Ovimies löi kätensä poikki oviaukon. Mustis hämmästyi mutta alkoi samassa huutaa: Perkkeles poikka, älä sinä ala minulle yhtikäs rikuneeraamaan. Ota käsi huis helskuttiin kuin olisi jo. Portsari vetäisi kätensä häveten pois. 5

Kirjoittaja on nurmolainen toimittaja, joka mielii vapaaksi pyöräilijäksi.


SATULAREPUSTA

V

arttuneempien velojen verkkokalvoille don Camillo tuo varmaan mielikuvan hevosnaamaisesta, mustakaapuisesta, italialaista kylää herran nuhteessa pitävästä papista. Sekä sielunmiehen proletaarisen vastavoiman, tulisieluisen kyläpäällikön, kommunisti Pepponen. Tämä parivaljakko heijasti Mussolinista vapautuneen saapasmaan toisen maailmansodan jälkeistä poliittista tilannetta. Katolisen maan sieluista taisteli kaksi voimaa: hallitseva kristillisdemokraattinen puolue ja Länsi-Euroopan suurin kommunistipuolue. Sata vuotta sitten Fontanelle di Rossabiancassa syntyneen italialaisen kirjailijan ja lehtimiehen Giovanni Guareschin (1908-1968) hersyvät tarinat valloittivat myös maailmaa havumetsiämme myöten. Niiden suosiota nostivat teoksista Don Camillo (1948) ja Don Camillo ja hänen laumansa (1953) tehdyt elokuvat. Isä Camillo paimensi Po-jokilaaksoon, La Bassaan sijoittunutta laumaansa myös polkien. Pyörä, la bicicletta, kun oli tasangolla vähintään yhtä tarpeellinen kulkuneuvo kuin kengät. -Pyörää saattoi polkea ilman kenkiäkin, muistuttaa kirjailija. Pyöräily oli muutenkin suosiossa noina aikoina. Italian Paavo Nurmi , Fausto Coppi polki kilpaa itseään kuolemattomaksi. Isä Camillo tapasi polkea etenkin lauantaimarkkinoille kahdentoista kilometrin matkansa vanhalla, papin virkakaapuun paremmin sopivalla naistenpyörällään. Eräänä lauantaina voro vei puotiin piipahtaneen Camillon seinustalle jättämän velon. Harmistunut pappi jätti kuitenkin tekemättä ilmoitusta karabinierille. Hengenpaimen kun oletti voron köyhäski, jota ei ollut aihetta enää virkavallan kurittaa. Käveltyään peninkulman kotimatkaansa , yllättynyt pappi näki tutun kaksipyöräisensä nojaavan sillankaiteella. Ja perään kuivuneen joen törmällä makoilevan miehen. Humoreskissa keskustelussa mies arveli pyörän väsyneen odottamaan puodin edustalla ja lähteneen edeltäkäsin kotimatkalleen. Tuonpuoleisiinkin uskova kirkonmies hölmistyi selityksestä. Lopulta mies ripittäytyy isälle kertomaan että oli hieman auttanut pyörää kotimatkalleen. -Te autatte sieluja, minä pyöriä. Selitys riitti avarasydämiselle sielunpaimenelle. Isä Camillo kutsuu velovoron kotiinsa aterialle ja pestaapa miehen vielä seurakuntansa kellonsoittajaksi.

Isä Camillo paimensi polkien laumaansa TEKSTI ESA AALLAS

6

Pikajalka 15


www. Shtmlvelo-retro.com/list. yksyn nettivinkki on

. Sivuilta löytyy vanhojen pyörä- ja osaluetteloiden ja esitteiden näköispainoksia. Luetteloissa on isoja värikuvia ja paksut värikannet. -ML

P

eloton lehti haastaa Pikajalan. - No, ehkei sittenkään. Kyseinen Peloton on tsekkiläinen pyörälehti. Www.peloton. cz. - KL

T

ampereen Pyörä- ja Urheiluvälinekauppiaat ry on 70-vuotistaipaleensa kunniaksi teettänyt Pyörällä pääsee -nimisen, pyöräkaupasta ja pyöräalasta yleensä kertovan kirjan. Allekirjoittanutta hieman häiritsee sen kulahtaneen tuntuinen nimi, mutta muuten noin 100-sivuinen kirjanen on pieni helmi, kertoillen alan vaiheita ja kuulumisia viime vuosiin saakka. Kirjan kirjoittaja on Heikki Kuva, vanha velo hänkin. Kirjaa voit tiedustella vaikkapa omalta pyöräkauppiaaltasi. - KL

M

aailmalla tuotetaan paljon polkupyöräaiheisia elokuvia. Osoitteesta http://

www.massbike.org/info/ movies.htm löytyy katta-

Pikajalka 15

BICYCLE 08 FAST FRIDAY by David Rowe

va lista pitkistä elokuvista ja tv-sarjoista, joissa polkupyörä on tärkeässä roolissa. Uusia pyöräilyaiheisia lyhytelokuvia esitetään vuosittaisilla pyöräilyelokuvafestivaaleilla, joiden kiertue kulkee syksyn mittaan pitkin Amerikkaa, Australiaa, Aasia ja Eurooppaa. Vielä saattaa ehtiä Milanoon, jossa festivaali pyörii marraskuun lopulla. Lyhytfilmiohjelmasta mainittakoon mm. taitavaa katuajelua, kypäräkamera-ajoa Lontoon maanalaisessa ja Tokion moottoriteillä tai kaksi pariisilaispoikaa viemässä äidin tuhkaa maalle katupyörillään. -ML

milano, 26>30 novembre 2008 cinema mexico, via savona 57

7


ULKOMAIDEN Tšekki

VELOT

Prahalainen Jan Kralik on liikennevälineiden historiaan perehtynyt tutkija, joka kirjoittanut sekä Skodan autotehtaan historian ja kertonut useissa konferensseissa Tšekin pyöräilyn aamunkoista. Jan suositteli minulle pientä yksityistä pyörämuseota Přerov nad Labemissa 30 kilometriä Prahasta pohjoiseen. Olin lainannut Janilta pyörän, jolla seurasin Labe-jokea, saksalaisten Elbeä, pitkin tasaisia viljelymaisemia. Jonakin aamuna vähän sarastuksen jälkeen saavuin pieneen joenvarsikylään, jonka ainoan risteyksen kulmalla oli museon kyltti. Vanha pihapiirin aidassa oli portti, jonka ovea kolkuttelin, museon kun luvattiin aukeavan jo yhdeksältä. Oven takaa kurkisti nuorehkolta näyttävä mies, joka muutaman sanan murahdettuaan laski minut sisään ja sytytti valot vanhassa varastorakennuksessa olevaan museoon. Olin ehkä odottanut ympäristön mukaista maalattiaista varastohallia ja seinille kasattuja pyöränraatoja, joten näkymä pani haukkomaan henkeä. Hohtavaksi valkaistu hyvin valaistu halli oli täyn-

nä huolitellusti kunnostettuja moottoripyöriä, polkupyöriä ja niihin liittyviä mainoksia ja muuta rekvisiittaa. Museon johtaja Tomáš Moravec oli niukkasanainen, mikä johtui lähinnä yhteisen kielen puuttumisesta, minä kun en osannut riittävästi tšekkiä ja jätin siksi syvähaastattelun tekemättä. Sen verran hän kuitenkin osasi kertoa, että museon pito ei lyö leiville. ”Se on pelkkä harrastus”, hän totesi myydessään kahden euron pääsylipun ja pari 50 sentin korttia. Voi hyvin kuvitella että kohtuullisen syrjäisessä paikassa ei tiheään asutussa maassakaan tämän alan museon käyttäjiä voi olla kovin paljon. Pyörien hankinta, kunnostaminen ja ylläpito vie paitsi aikaa, myös rahaa, sillä keskieurooppalaiset pyörämarkkinat ovat vilkkaammat kuin suomalaiset, ja huutokauppoihin tulee myös rahakkaita ostajia. Kokoelmat kattoivat hyvän joukon isopyöräisiä, mutta erityisen paljon se sisälsi vuosisadan vaihteen tšekkiläistä ja saksalaista pyörätuotantoa. Joukossa oli myös kiinnostavia erikoispyöriä, kuten tavarapyö-

riä, ja rakenteiltaan valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja, varhaisia joustokeuloja, ketjuttomia välityksiä, kilpapyöriä jnpp. Pyörien esillepano oli tavanomainen, eikä museo harrastanut tutkimus- tai julkaisutoimintaa. Ainoa myytävä tavara oli postikortit, joten kotiin tuotavaa talo ei tarjonnut. Paikka on kyllä poikkeamisen arvoinen, ja eräs parhaita pyöräkokoelmia, joihin olen tutustunut. Museon kotisivut löytyvät osoitteesta http://mujweb.cz/ www/motvelmuz. Tsekissä on viime vuosina panosettu pyöräilyolojen kehittämiseen. Maassa on hyvät pyöräilyreitit ja -kartat, paljon nähtävää ja runsaasti edullisia yöpymispaikkoja ja ruokaravintoloita. Tsekkiläiset isopyöräistenharrastajat ovat maineikkaita. Tunnetun Mesicekin lisäksi monet yksityisetkin harrastajat ovat tehneet replikoita, joita he käyttävät taitavasti kuin kraatari neulaansa niin yksittäisiin temppuihin kuin kuvioajeluun ryhmissäkin. -ML

Tavarapyörä Tomáš Moravecin kokoelmista. Pieni etupyörä mahdollisti ison tavaratelineen pyörän yläpuolella. Runkoa on jäykistetty toisella vaakaputkella. Kolinin kaupungin torilla polkupyörä oli edelleen käyttökelpoinen kuljetusväline, muta tavaratelinen puutteessa etupää oli kuormitettu kasseilla. 8

Pikajalka 15


Pikajalka 15

9


IVCA-ralli tulee Tanskaan vuonna 2010 - tieto osuu silmiin CHF:n verkkosivuilta. - Ruotsin CHF:n eteläinen väki (Sydsvenska Sektion) on tiiviissä kanssakäymisessä Tanskan velojen, DVcK:n, kanssa. Nämä ovat järjestäneet yhteisiä kevätpyöräilyjäkin vuodesta 2001 alkaen. Tanskalaiset toivovat saavansa CHF:ltä ja sen jäseniltä IVCAan järjestelyapua. DVcK: n puheenjohtaja on Brian Rosenberg.

Ruotsi, Tanska

Mielenkiintoisia artikkeleita. Åke Stenqvist kirjoittaa Ruotsin velojen Velocipeden-lehdessä n: o 43 eräistä 1800-luvun lopun väkisinkin hymyilyttämään pistävistä pyöräkeksinnöistä. Esimerkkinä tällaisista hän kuvaa ”jääpolkupyörän”, josta sanoo, ettei keksijä lainkaan ole ajatellut polkijan näkymää eteenpäin. Niin ikään hän kuvaa sangen yksinkertaisen polkupyörätandemin sekä pyörän, jota piti ohjata polkijan päähän kiinnitettävällä laitteella, niin että hänen kätensä vapautuivat kiertämään keskirattaaseen ketjulla yhdistettyjä apupolkimia. Stenqvistin mielikeksintö, hänen suosikkinsa ”hullutusten joukossa”, on pyöräilijän keinutteluliikkeestä voimansa saava nivelinen pyörä. Samassa lehdessä 43 Gunnar Svartengren kertoo Ruotsin ensimmäisistä, ranskalaisen esikuvan mukaisista maastopyöräilykilpailuista, jotka järjestettiin Enskedessä 19.4.1925. Virallisia maailmamestaruuskilpailuja lajissa on jutun mukaan järjestetty vuodesta 1950 alkaen. Velocipeden-lehdellä tuntuu

olevan hieman pulaa kirjoittajista ja jutuista. Niin tässä kuin myös tuoreemmassa, 44-lehdessä, CHF:n puheenjohtaja ja päätoimittaja Carlos Saldes houkutteleekin uusia kykyjä talkoisiin seuralehden hyväksi.

C

HF:n verkkosivuilla on linkki Åke Stenqvistin artikkeliin, jossa hän kertoo veteraanipolkupyörien rengasvalinnoista ja renkaiden merkinnöistä. Parhaina renkaina Stenqvist pitää Trelleborgia, Värnamoa ja Gislavedia, joiden, vahinko vain, valmistus on lakannut. Myös korealaisen Shinkon vanhaa Golden Boyta hän pitää kelvollisena, ja ”käy Nokiakin laatuun”. Nykyisiä Schwalbea, Spectraa, Kendaa ja Continentalia hän pitää heikkoina. Jokaisen hiukan liian isoa (tai liian pientä) päälirengasta vanteelle yrittäneen kannattaa lukea juttu. Vanha ruotsalainen 28 tuuman 635-rengas on väljä normaalille suomalaisvanteelle, ja nykyäänkin tavallinen 622rengas on liian tiukka (ei mene päälle) vanhaan ”ruotsalaisvanteeseen”.

10

M

uskelipyöriä Tekniska Museetissa. Tukholman Tekniikan museo on yhdessä HPV-Sverigen (Human Powered Vechiles) kanssa järjestänyt syyskuun puolivälissä Tulevaisuuden pyörät -päivän. Tapahtumaa kuvataan museon sivuilla onnistuneeksi. Pysyvämpää näyttelyä siihen tuoduista nojaja taittopyöristä, kinnereistä ym. museoon ei ole jätetty. - KL

Saksa

Edellisissä Pikajaloissa on kerrottu amerikkalaisista ja suomalaisista vesipyöristä. Viime numerossaan myös saksalainen Knochenschuttler on tarttunut aiheeseen. 1800-luvun lopulla ilmestyi aikakauslehdissä useitakin kertomuksia vesipolkupyöristä. Kolmipyöräisen isopyöräisen tapaan konstruoidussa vesikulkuneuvossa oli kelluvat siipirattaat, joiden avulla kevytrakenteinen peli kuli soutuvenettä nopeammin. Sen kehittäjä englantilainen Cooper oli ajanut kolmen kaverinsa kanssa 190 kilometrin matkan alle 20 tunnissa.

Pikajalka 15


Hampurilainen Georg Pinkert rakensi oman vesipyöränsä, jonka etupyörät olivat 135 cm korkeat, ohjauspyörä 90 cm. Tällä pyörällä saattoi ajaa myös maalla. Se oli siis amfibioyörä. Pinkertin kaksi yritystä ajaa Kanaalin yli Calais’ta epäonnistuivat kehnon kelin vuoksi. Hän väitti kuitenkin saavuttavansa pyörällä maalla 15 km ja merellä 8 km nopeuden tunnissa. Nykyäänhän polkuveneitä näkee rantalomapaikoissa ympäri maailmaa, mutta ne on rakennettu enemmän veneen kuin pyörän konstruktion pohjalta. Jääpyöriä onkin sitten paljon helpompi konstruoida ja ajaa. Myös niitä ilmestyi lehtiin ihmeteltäväksi 1800-luvun lopulla. Helpoimmin jääpyörä syntyi vaihtamalla tavallisen pyörän etu- tai takapyörä luistimiin tai jalaksiin. Myös isopyöräisistä konvertoitiin jääpyöriä, joilla hyvillä keleillä saavutti melkoisia nopeuksia. Kokkolassa keksittiin sittemmin yhdistää potkukelkan etupää ja apumoottoripyörän takapää, kuten lehdessämme myöhemmin kerrotaan. -ML

Hollanti

Edellisellä aukeamalla on kuva tsekkiläisestä tavarapyörästä, jossa on kapea etulaatikko tavaroita varten. Hollannin tasaisissa maastoissa tavarapyörässä saattoi olla huomattavasti suurempi kuljetuslaatikko, kuten oheinen kuva hollantilaisen ystäväseuramme de oude fiets -lehdessä kertoo. Tämä kolmipyöräinen Batavus on varustettu raskailla ja kulutusta kestävillä osilla. Kettinki Perry Best, renkaat Batavus Carrier 28x2. Hinta 215 floriinia, Torpedo-navalla 220. -ML

Pikajalka 15

11


ARVIOINTIA Matkakirjallisuutta TEKSTI MARKKU LAHTINEN ”Tällainen pyörällä matkaileminen on muuten vähän niinkuin mustalaisen kulkua, ja olisi täydellisesti sitä, jos voisi pyörällä kulettaa mukanaan teltan, jonka aina illalla pystyttäisi sopivaan kohtaan ja jossa makaisi yönsä.”

KALLE KAJANDER: KIRJEITÄ POLKUPYÖRÄLTÄ EUROOPAN ERI MAISTA. TOIMITTANUT MIKKO KYLLIÄINEN. HAUSJÄRVI-SEURA RY. PORVOO 2008.

S

uomalaiset ovat löytöretkeilijäkansaa. Erityisesti 1800luvulla suomalaiset kansatieteilijät, kielitieteilijät ja kirjailijat tekivät matkoja niin suomalaisten juuria etsiessään kuin maailman kuvaa muutoinkin avartaessaan. Monet kirjoittivat matkoistaan selostuksia rahoittajilleen ja tiedemaailmalle. Toiset katsoivat asiakseen raportoida myös suurelle yleisölle, kansalle, jolla ei ollut itsellään mahdollisuutta matkustaa. Jotkin ahkerasti pidetyt matkapäiväkirjat jäivät vuosikymmeniksi julkaisemattakin. Vanhat matkakuvaukset viehättävät nykypäivänkin lukijaa,. Syynä voi olla se, että eksoottisiin paikkoihin on nyt päästy itsekin tutustumaan. On mielenkiintoista etsiä yhtäläisyyksiä vanhojen kirjoitusten ja nykypäivän kokemusten välillä. Parin viime vuoden aikana suuret kustannusliikkeet ovat julkaisseet mm. G.A.Wallinin laajoja kuvauksia kamelimatkoilta Arabian niemimaalta 1800-luvun alusta ja yhtä lailla Mika Waltarin junamatkasta Euroopan halki Istambuliin heti sotien jälkeen. Pyörämatkailun kasvavaa suosiota isot kustantamot eivät ole vielä huomanneet. Viime vuosina julkaistut pyörämatkailukuvaukset ovat olleet pienkustanteita, eikä vanhoja pyöräretkikertomuksia ole julkaistu, vaikka niitäkin olisi tarjolla. Tähän puoleen on nyt saatu pieni parannus, kun Hausjärvi-Seura on kustantanut hausjärveläisen kirjailijan Kalle Kajanderin kuvaukset polkupyörämatkastaan Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1889 ja matkasta Saksaan ja Italiaan 1897. Kajander suunnitteli alun perin matkakuvauksensa julkaistavaksi kirjana, mutta tämä on toteutunut vasta postuumis-

12

ti, kun tekn.lis. Mikko Kylliäinen toimitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon tallennetuista muistiinpanoista julkaisun ”Kirjeitä polkupyörältä Euroopan eri maista”, joka ilmestyi tämän vuoden lokakuussa. Kylliäisen toimittamisote on, kuten aina, tieteellinen ja seikkaperäinen. Teoksen alkuun kirjoittamassaan katsauksessa hän selvittää pyöräilyn tilannetta Suomessa tuohon aikaan, Kajanderin yhteyksiä muihin pyöräileviin kirjailijoihin ja sitä, kuka Kajander oli, hän kun on jäänyt kirjailijana unhoon.

K

ajanderin teksti tempaa mukaansa jo alkuriveiltä. Kajander osoittaa olevansa suuri humoristi, taitava ja hauska sanankäyttäjä, jonka tekstin parissa ei tule aika pitkäksi; väliin täytyy aivan pyyhkiä silmäkulmiaan naurunkyyneliltä. Sadan vuoden vanha sanonta ei ole menettänyt tenhoaan, vaikka kielen sanasto onkin Kajanderin ajoista kehittynyt yhtä lailla kuin ne ympäristöt, joita Kajander matkoiltaan kuvaa. Kajander on kirjoittanut Pariisin matkansa kuvauksen jälkikäteen yhtenä kokonaisuutena, ja hän valittelee siitä siksi puuttuvan spontaaniuden ja yksityiskohtien olevan puutteellisesti kuvattuja. Tämä on turha huoli. Kuvaukset ovat paikoin hyvinkin seikkaperäisiä, ja niistä välittyy erinomaisesti 1800luvun lopun elämisen tapa ja laatu. Samoin tulee esille nimenomaan pyörämatkoille ominainen spontaanius, se kuinka kulkureitit valitaan tuulten tai mäkien mukaan, tarvittaessa jäädään mukavaan taloon töihin ja ruokolle useammaksikin päiväksi, välillä taas ajetaan puolentoistasataa kilometriä yhteen menoon. Pariisin matkansa Kajander

Pikajalka 15


teki isopyöräisellä, jonka käyttöä hän sittemmin vertasi kamelilla ajeluun, siinä kun sai varoa loukkaamasta kaulaansa puhelinjohtoihin. Vastatuuli oli jatkuva riesa, huonot tiet ja vauhdikkaat mäet panivat jonkin kerran poikkeamaan pyörätehtaaseen tai sepän luo korjaamaan pyörää, joka vikuripäissään on heittänyt miehen satulasta ja alkanut kenottaa. Mutta hyvin matka kuitenkin taittui, eipähän ollut matkatavaraa riesana, Kajander kun kertoi ottaneensa mukaansa vain varapaidan ja taskuihinsa rahaa ja rasvaa, laakerit kun kaipasivat jatkuvaa voitelua. Toisen matkan Kajander teki ketjuvetoisella pyörällä, jonka hän kävi ostamassa Dűrkoppilta Bielefeldistä ajettuaan sinne asti laivalla ja junalla. Hän lasketteli kymmenien Etelä-Saksan kaupunkien läpi Sveitsiin, jolla matkalla hänen seuranaan oli jonkin aikaa toinen pyöräilevä kirjailija Juhani Aho. Reitit erosivat, Aho suuntasi Pariisiin, kun Kajander tahtoi Firenzen taideaarteiden pariin. Kulku junalla Italiaan St. Gotthardtin tunnelin kautta oli valtava elämys. Ja yhtä suuri pettymys tuntui puolestaan olevan ensi vaikutelma Italiasta. Se näytti olevan siistin ja järjestelmällisen Saksan vastakohta, täynnä siivottomuutta, kerjäläisiä ja epäjärjestystä. Vasta matkansa loppupuolella Kajander oppii erottamaan Italiasta sen klassisen kulttuurin jäljet, jotka ovat eurrooppalaisen sivistyksen perusta. Pyörämatkailijan on helppo tutustua paikalliseen väestöön tänäkin päivänä. Kajanderin tapaamista henkilöistä mieleenpainuvin on katolinen pappi, joka opastaa kirjoittajaa niin majatalojen viinitarjoiluissa, rukousnauhojen käsittelyssä kuin luostarin saleissakin. Hän tuntuu muuttavan muotoaan aina

Pikajalka 15

tilanteen mukaan, ryhdistäytyen tai painaen päänsä. Italian matkan muistiinpanot on tehty matkan myötä, kun Pariisin retken kuvaus oli syntynyt jälkikäteen. Siitäkö johtunee että kertomus Italiasta kuvaa alueitten taustoja ja ympäristöjä, Pariisin matkan kuvaus painottuu ehkä tämän lehden lukijoita kiinnostavammin itse pyöräilyyn ja pyörän käyttämiseen. Kajanderin kirjaa saa osta Hausjärvi-Seurasta, Hausjärven kunnan palvelupisteestä ja Tietokone- ja kirjakauppa Lasercoatista Oitista.

13

”Kuvani Euroopasta muuttui pyörämatkan ansiosta täysin. Lentomatkaaja ei tiedä Euroopasta mitään, mutta paljon jää automatkaajaltakin näkemättä. Pyöräilijä näkee, kuulee, haistaa ja kokee kaiken aivan eri tavalla.”

O

n mielenkiintoista verrata Kajanderin pyörämatkan kokemuksia Osmo Soininvaaran 110 vuotta myöhemmin tekemään pyörämatkaan Baltian ja Keski-Euroopan kautta Rivieralle. Yhteistä molemmilla matkaajilla oli niukka matkavarustus, toisella setelinippu, toisella luottokortti, Kajanderilla vain varapaita, Soininvaaralla selkärepussaan toisen paidan ohella

OSMO SOININVAARA

FILLARILLA NIZZAAN KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ

TEOS. HELSINKI 2008.


ulosmenoasu. Mutta lisäksi Soininvaaralla oli reitintunnistus- ja yhteydenpitovälineet, kun taas Kajanderin matka oli seikkailua alusta loppuun kohti lähes tuntemattomia alueita. Osmo Soininvaaralla on vuosikymmenten pyörämatkailukokemus. Hän on liikkunut kotimaassa ja ulkomailla, ajanut Alppien yli ja Tonavan rantoja pitkin. Outoa ja pelottavaa hänellä ei ollut matkalta odotettavissa. Hänen päähänpistosta syntyneen matkasuunnitelmansa idea oli ehtiminen perille Nizzaan ennen kuin paluulento lähtisi. Hän halusi myös markkinoida pyörämatkailua suomalaisille Helsingin Sanomissa julkaistussa blogissaan.

S

oininvaaran taistelu aikaa, vuoria ja vastatuulta vastaan oli samalla miehen mittelöä itseään vastaan silloin kun keli oli pahimmillaan, myrsky työnsi vettä niskaan, reitti oli hukassa, nälkä kurni ja hotellia ei löytynyt. Mutta valtaosan matkasta Soininvaara ajoi hiljaisia teitään sopuisaan tahtiin ja nautti kaikesta kokemastaan. Hän oli liikkeellä ollakseen pyörän selässä eikä päästäkseen perille. Soininvaaran matkan seuraaminen sanomalehden blogista oli kuin jännityskuunnelman seuraamista. Voi vain kuvitella miten kirjoittajan sormet ovat lentäneet kommunikaattorin näppäimillä hotelliaamiaista nautittaessa. Pukiessaan tarinaansa matkakirjaksi Soininvaara on voinut laajentaa kuvaustaan maisemista ja lisätä tarinaan pohdintoja kaupunkikulttuurin kehityksestä. Soininvaara ei ole kirjailija eikä humoristi, mutta siitä huolimatta kertomus tarjoaa pyöräilyn ystävälle paitsi mielenkiintoisia kokemuksia, oikeastaan enemmän tietoa kuin huonosti

kirjoitetut retkipyöräilijän opaskirjat. Matkan kommelluksista ja onnistumisista voi tehdä johtopäätöksiä, joita kirjoittaja vielä loppukaneetissaan ruotii. Hän selvittää, mitä tavarat ovat matkalla olleet tarpeen ja mistä voi seuraavalla kerralla luopua. Arvaamattoman arvokkaaksi osoittautui lavuaarin tulppa, jollaisia ei kuulemma Itä-Euroopan hotelleissa juurikaan ole tarjolla. Ilman niitä paitapyykin peseminen joka ilta olisi käynyt mahdottomaksi. Soininvaaran matkaa tahdittivat reitillä pysyminen, sää ja ruokatauot. Kiireinen tahti ei suonut aikaa nähtävyyksille tai tutustumiselle paikallisiin asukkaisiin. Matkalla oli sen sijaan aikaa pohdiskella kansantaloutta ja rakennuskulttuuria niin kuin Kajander maanviljelijänä pohdiskeli maatalouden mahdollisuuksia Saksassa. Neljässä vii-

14

kossa hän pääsi tavoitteeseensa Rivieran rantabulevardille 3400 kilometrin taivalluksen jälkeen. Näiden pyörämatkakirjojen lukeminen peräjälkeen antaa mielenkiintoisen kuvan Euroopan ja sen elinkeinojen vähittäisestä kehittymisestä ja kertoo toisaalta tekniikan suunnattomista harppauksista niin tiestön, kulkuvälineiden kuin vaatetuksenkin suhteen. Toisaalta kuvaukset kertovat pyöräilyn säilyneen motiiveiltaan ja tunnelmiltaan hyvin samankaltaisina. Pyöräilijä todella tutustuu maihin ja kansoihin aivan eri näkökulmasta kuin auto- tai seuramatkailija. Hän pääsee tutustumaan kylien elämään ja paikallisten asukkaiden arkeen, eikä hänen mieleensä tule kerätä matkasaaliikseen tavaraa vaan elämyksiä. Pyörämatkailun paras vaihtoehto on nojatuolipyöräily, pyörämatkailukirjojen lukeminen.

Pikajalka 15


Ketjut tanssivat

O

n uskomatonta, miten kiinnostava kirja voidaan saada aikaan mitättömältä ja tylsältä kuulostavasta yksityiskohdasta. The Dancing Chain on kirjoitettu insinöörimäisesti mutta kiinnostavasti. Jos pidit 70-luvulla Kolumbus-kirjoista, tämä miellyttää sinua varmasti.

T

he Dancing Chain kertoo polkupyörän historian sen voimansiirron näkökulmasta. Se jäsentää ja perustelee auttaen ymmärtämään miksi polkupyörän historia on kehittynyt siten, kuin se on. Kirjan punaisena lankana toimivan ketjuvaihteen kehityksen lisäksi sieltä löytyvät erilliset tarinat mm. maastopyörän syntyhistoriasta ja kehityksestä nykymuotoonsa, nopeusennätyksissä käytettyjen pyörien historia ja tarkat kuvaukset laitteista, joita siihen käytettiin, hiukan taittopyöristä ja yksityiskohtaiset kuvaukset ketjuvaihteen kilpailijoista ja niiden kehityksestä. Kirjan alkuosa keskittyy enimmäkseen takavaihteen kehityksen seuraamiseen 1900 luvulla. Loppuosassa laajennetaan näkökulmaa erikoisempiin ratkaisuihin päin ja esitellään lukuisa määrä polkupyörän vaihderatkaisuja, joista ei syystä tai toisesta tullut kaupallista menestystä, vaikka alkuperäinen idea olikin erinomainen. Retrodirect, eli etu- ja takaperin polkien eri välityssuhteella toimiva vaihderatkaisu, muuttuvahalkaisijaiset rattaat ja erilaiset kombinaatiot ketju- ja plateettavaihteen yhdistelmistä, Svea pyörän keinupolkimet ja ketjuttomat voimansiirtoratkaisut saavat kaikki ansaitsemansa huomion. Viimeisenä

Pikajalka 15

TEKSTI JORI MONTONEN

kappaleena, kun koko historia on kerrottu, on hienoihin yksityiskohtiin paneutuva kuvaus nykyaikaisen ketjuvaihteen toiminnasta: Miksi hampaiden kärjet ovat litistetty ja kierteellä, miksi kaikki hampaat eivät ole samanlaisia, mikä on erilaisten vaihdetyyppien hyötysuhde ja kuinka rattaat ja ketju ovat muuttuneet vaihteiden lisääntymisen myötä. Opus on toki englannin kielinen, mutta kuvitus on niin uskomattoman hieno, ettei kielitaidon puute estä nauttimasta tämän teoksen parhaista puolista. Daniel Rebourin piirrokset ovat valta-osaltaan olleet aikansa mainoskuvitusta, mutta osa on myös ennen julkaisemattomia. Piirroksia on pari tuhatta ja havainnollisuus on niin hyvä, että kirja on kiinnostava,

vaikka ei ymmärtäisi sanaakaan englantia. The Dancing Chain on insinöörin kirjoittama teos polkupyörän vaihteiden historiasta. Siitä on otettu kaksi painosta, joista jälkimmäiseen on tehty korjauksia, ja lisäyksiä niin, että sivumäärä on lähes kaksinkertaistunut ensimmäiseen painokseen verrattuna. Kirjoittaja Frank Berto on eläkkeellä oleva insinööri, joka on kirjoittanut kymmeniä artikkeleita pyöristä ja pyöräilystä. Aikaisemmin häneltä ilmestyneitä kirjoja ovat: Bicycling Magazine’s Guide to Upgrading Your Bicycle 1988 ja The Birth of Dirt: History and Development of the Mountain Bike. (Maastopyörän kehityshistoria) 1998.

FRANK BERTO THE DANCING CHAIN CYCLE PUBLISHING / VAN DER PLAS PUBLICATIONS, SAN FRANCISCO. TOINEN PAINOS

Campagnolo Nuvo Record vuodelta 1984. Osasarja pysyi pitkään tuotannosta tällaisenaan. 15


TEKSTI JA KUVAT MIKKO KYLLIÄINEN

Pyöräilyhistorian konferenssi Ranskassa Kansainvälinen pyöräilyhistorian konferenssi ICHC järjestettiin 19. kerran Ranskassa kesäkuun lopulla. Järjestäjänä oli eteläranskalaisessa Saint-Étiennen kaupungissa sijaitseva Musée d’Art et d’Industrie, joka on alan harrastajien keskuudessa hyvin tunnettu mittavista polkupyöräkokoelmistaan sekä polkupyörän historiaan liittyvistä laajoista arkistokokoelmista. Museo on perustettu 1800-luvulla tallentamaan Saint-Étiennen teollista historiaa. Kuten monet muutkin teollisuuskaupungit, Saint-Étienne on kokenut rakennemuutoksen: vielä 1950-luvulla silkkien kutominen oli pääosin kotona tapahtuvaa käsityötä, muu teollisuus hyvinkin raskasta ja saastuttavaa. Noihin aikoihin kaupungissa vierailleet konferenssiosallistujat hämmästelivät kuinka tehtaiden mustaksi nokeaman kaupungin ulkonäkökin oli täysin muuttunut, vaikka rakennuskanta oli sama. Museon tapana on järjestää muutaman vuoden välein polkupyörän historiaa esittelevä näyttely. Tänä vuonna näyttely kertoi Ranskassa 1860-luvulla syntyneen velocipedin kehittymisestä ja leviämisestä Ranskasta muuhun maailmaan. Erittäin korkeatasoinen näyttely sai runsaasti kiitosta: museon kokoelmiin sisältyvät sekä eri puolilta Eurooppaa ja Yhdysvalloista lainatut velocipedit esiteltynä yhdessä tilassa saivat katsojan oivaltamaan kuinka nopeasti velocipedimalli muuttui suhteellisen matalasta korkeaksi etupyörän kasvaessa korkeutta. Samoin velocipedi sai pian aikaan sen rakennetta parantavien 16

Pikajalka 15


Saint-Étiennessä sijaitseva Musée d’Art et d’Industrie esittelee kaupungin kolmen tunnetuimman teollisuudenalan historiaa. Polkupyörä-, silkki- ja aseteollisuudelle on kullekin varattu yksi kokonainen kerros.

keksintöjen sarjan. Pyöräilyn historia olisi voinut muodostua varsin toisenlaiseksi, jos esimerkiksi 1860-luvulla kokeillut ketjuveto ja vapaanapa olisivat yleistyneet jo tuolloin. Konferenssissa kuultiin jälleen pyöräilyn vaiheita monipuolisesti valottavia esitelmiä, nyt erityisesti ranskalaisesta näkökulmasta. Pääteema liittyi kuitenkin museon näyttelyyn. Monilta esitelmöitsijöistä museo oli pyytänyt artikkelin näyttelyjulkaisuun Le vélocipède – objet de modernité, jonka ovat toimittaneet museon johtaja Nadine Besse ja museon pyöräosaston päällikkö Anne Henry. Pikajalka 15

Runsaasti kuvitettu näyttelyjulkaisu sisältää yksien kansien välissä parhaan mahdollisen tiedon 1860-luvun ranskalaisen pyörämallin kehittymisestä ja leviämisestä. Kirjoittajina ovat muiden muassa alan parhaat asiantuntijat Keizo Kobayashi ja David V. Herlihy. Julkaisu sisältää artikkelit sekä ranskaksi että englanniksi. Tätä teosta kukaan vakavasti aiheeseensa suhtautuva pyöräilyhistorian tutkija ei voi sivuuttaa viittaamatta siihen. Historia on kumulatiivinen tiede, joten konferenssissa kuultiin monilta artikkelin kirjoittajilta näyttelyjulkaisun artikkelista laajen17


Museon tämän vuoden vaihtuva näyttely Le vélocipède – objet de modernité keskittyi velocipedin kehittymiseen Ranskassa ja leviämiseen muissa maissa 1860- ja 1870-luvulla. Näyttelyyn oli koottu edustava otos, noin 30 velocipediä, eri puolilta maailmaa. Lisäksi nähtävänä oli ranskalaisten valmistajien kuvastoja, mainoksia ja mainoskilpiä, kilpailu-ilmoituksia sekä pyöräaiheista taidetta 1860- ja 1870-luvulta.

Kirjoittaja on tamperelainen vanha velo.

nettu esitelmä. Keizo Kobayashi esimerkiksi esitteli Michaux’n ja sen seuraajayritysten polkupyörätuotannon määriä koskevaa tutkimustaan, jonka tuloksia hän alustavasti kertoi jo viime vuonna 18. konferenssissa Tampereella. Herlihy puolestaan selvitti, millaista tietoa velocipedin leviämisestä voidaan saada Michaux’n kirjeenvaihdon perusteella. Monelle uusi tieto oli se, että pyöräilijöitä näyttää 1860-luvun lopulla olleen huomattavan paljon Espanjassa, jonka pyöräilyhistorian varhaisvaiheita tunnetaan kansainvälisesti varsin vähän. Korkeatasoinen näyttely ja museon kokoelmien maine keräsivät Saint-Étienneen runsaan joukon pyöräilyhistoriasta kiinnostuneita tutkijoita, harrastajia sekä

18

museoiden edustajia. Konferenssi lienee ollut osallistujamäärältään suurin tähän mennessä, sillä esitelmiä kuultiin 35 ja osallistujia oli suunnilleen kaksinkertainen määrä. Konferenssin järjestelyt olivat kaikin puolin korkeatasoiset, iltaohjelmaan esimerkiksi sisältyi lähinnä performanssiksi luonnehdittava kahden ranskalaisen taiteilijan ääni- ja valoesitys, joka perustui pyörivään liikkeeseen ja siinä hyödynnettyihin pyöränosiin. Myös konferenssin tulevaisuus näyttää hyvältä: koskaan aiemmin ei ole tiedetty tulevien neljän konferenssin pitopaikkoja ja järjestäjiä. Euroopan mantereella konferenssi järjestetään seuraavan kerran vuosina 2010 ja 2012, ensin Tšekinmaalla, sitten Belgiassa.

Pikajalka 15


Arvaa mitä mulla on!

TEKSTI JA KUVA PIRKKO NURMINEN

”Saako poiketa, mulla on autossa nyt yks juttu, voisin näyttää”, elokuun iltapäivänä kuuluu puhelimesta. Tottakai poikkeaminen onnistuu. Laitan kahvit valmiiksi ja mietin itsekseni, mitä se voi olla, mitä 44-vuotias nainen meille haluaa näyttää. Päädyn pariin vaihtoehtoon. Se on varmasti koiranpentu tai rukki. Eläinten ja käsitöiden ystävä varmasti on hankkinut nyt jommankumman. Samassa punainen pakettiauto on pihassa ja nainen jo avaa takaluukkua ja kutsuu heti katsomaan. ” Kun toiset entisöi huonekaluja, toiset autoja, kato mikä mulla on”, ja kas hämmennystä, siellä on vanha naisten Jaguar. Alkuperäiset vanteet kaupan päälle, ovat hyväkuntoiset ja alkuperäinen lamppu myös. Ne

Pikajalka 15

19

täytyy asentaa paikoilleen. Kilvan kehumme hankintaa ja kokeilemme vuorotellen Jaguarin jämäkkää kyytiä. Vasta pyörän ihailun jälkeen siirrymme siihen kahvitteluun, joka onkin sivuseikka. Voiko vanhojen pyörien harrastus tarttua ruosteen lailla? Ilmeisesti niin on käynyt. Vieraallamme ei ole ollut polkupyörää täysiikäisyytensä aikana ollenkaan ja nyt hän tulee meille onnesta hehkuen esittelemään uutta polkupyörävanhustansa. Ja nainen vielä! Tasaarvo alkaa hiipiä siis polkupyörävanhusten ystävien joukkoon. Pieni ylpeyden häive rinnassa, että olemme tainneet tartuttaa tähän naiseen rakkauden ruosteeseen ja vanhaan pyörään.


TEKSTI JA KUVAT OLLI ERKKILÄ

20-luvun pyörä Tein tämän pyörän ollessani vaihdossa Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa. Keräsin pyörää varten hylättyjen pyörien osia, laskin pyörän valmistuttua siinä olevan osia noin kymmenestä polkupyörästä! Runko on Slovenialaisen pyörän valmista ROG’in ns. mummopyörän runko, jonka löysin naapuritalon tielle avoimesta roskakatoksesta. Sahasin rungon etuosan poikki viidennen kerroksen yksiössä rautasahalla, vielä tässä vaiheessa en ollut varma saanko hitsattua osia yhteen missään. Eräänä päivänä vierailtuani paikallisella taideoppilaitoksella koulun metallipajan ohjaaja sattui näkemään Jopo Freak pyöräni ja tuli juttelemaan. Kysäisin häneltä pajasta, jossa olin nähnyt oppilaiden työskentelevän, sain kuulla olevani erittäin tervetullut hitsaamaan pajalle. Käänsin rungon etuosan ylösalaisin saavuttaakseni vanhan kilpapyörän henkisen rungon, tämän toimenpiteen ansiosta myös 20

ohjauskulma muuttuu loivemmaksi antaen lisää vanhanaikaista ulkonäköä. Etuhaarukka on 80-lukuinen ROG maastopyörän osa, ohjaustangon toin suomesta ja se on näin pyörän ainoa oikeasti vanha osa. Saatuani pyörän uudet saumat kitattua maalasin sen takapihallani spraylla mustaksi. Etuvanteeksi tuli 26” maastopyörän osa, joka simppelin navan takia kävi suoraan. Taakse tarvitsin myöskin ”nykyaikaisen kokoisen” 26” vanteen, maastopyörän vanteen ollessa varustettuna ketjuvaihtein jouduin pinnaamaan kehän vanhalle yksivaihteiselle navalle. Hollannista tilaamieni kermanväristen Balloon renkaiden saavuttua koin epämiellyttävän yllätyksen koska kumi ei mahtunut takahaarukan väliin. Onneksi tilan puute ei ollut suuri ja selvisin viilaamalla alarunkoputket renkaan kohdalta avonaisiksi, käsin viilaamalla tulee harvoin otettua liikaa. Pyörän toimiessa elinten luovuttajana Red Oxide chopperille on pyörä nykyisin vailla vanteita ja renkaita odottamassa seuraavia toimenpiteitä. Pikajalka 15


Lisää Ollin pyöriä Red Oxide Saavuttuani takaisin suomeen vaihtovuoden jälkeen halusin alleni taas Chopper henkisen pyörän. 20-luku pyörä sai luovuttaa pyöränsä Chopperoinnin alttarille. Sopivan polkimien ja emäputken luovuttajan puuttessa meinasi runkokin mennä paloiksi, mutta onneksi ennen tätä löysin vanhan ruosteen ja vaaleanpunaisen maalin peittämän ”mummopyörän”. Halusin tehdä tähän pyörään erittäin paljon moottorisoitua chopperia muistuttavan rungon ja keulan. Olin edellisenä vuonna taivuttanut koulussa 22mm putkia ohjaustanko aihioiksi itselleni, nämä putket päätyivät tämän chopper-pyörän takahaarukaksi ja

ohjaustangoksi. Eturunko ja haarukka on tehty tuuman vahvuisesta vesijohto putkesta ja taivutukset kaasuliekillä. Rakensin pyörän arkiviikossa tarvikkeista joita vanhempieni autotallista löysin. Satula liittyy vahvasti omaan chopper historiaani, se oli ensimmäisessä 12 vuotiaana rakentamassani chopperissa. Tuo chopper oli vanhalla Jap maamuokkaimen moottorilla varustettu kolmipyörä, myöhemmin tarkastellessani tuon chopperin yleis ilmeessä on paljon samaa Red Oxide pyörän kanssa. En ehtiny ajaa pyörällä kauaa kunnes Ranskalainen kaverini osti sen Saksaan jossa se on ollut bongattavissa Freiburg im breisgaun kaduilta.

Kirjoittaja on nuori taideteollisuusopiskelija. Pikajalka 15

21


HARAKKAMÄEN PYÖRÄVERSTAS

Kauko Harakkamäki ja Harju Kaivannon sillalla

TEKSTI MARKKU LAHTINEN KUVAT KAUKO HARAKKAMÄEN ARKISTO

Harakkamäen veljesten Harju Kangasalan kirkon vieressä toimi vuosikymmeniä pieni pyöräverstas, joka pani tavallista suuremman painon pyörien laadulle. Kangasalan Polkupyöräkorjaamon tarina on tyypillinen pienen maalaispyöränvalmistajan historia.

22

Pikajalka 15


Kalle Vihtori Harakkamäki oli syntyi Janakkalassa v. 1892. Hän muutti Härmälästä Kangasalle, jonne tuli töihin Noormarkun tilalla toimivaan emäntäkouluun 1930-luvun alussa. Koneisiin taipuvaisena miehenä hän alkoi korjata polkupyöriä Eino Tarpilan huvilalla Kuohunlahden rannassa. Pian verstas siirrettiin Kangasalan keskustasta Konstimiestenkadun varrelta vuokrattuun kellariin, missä sittemmin toimi vuosikymmenet Korpolan Kellosepänliike. Jo 1935 rakennettiin omat tilat kirkkoaidan viereen, missä liike sitten toimi loppuun asti 1970-luvulle. Kallen pojista saivat kukin vuorollaan aloittaa työt polkupyöräverstaalla. Pojista vanhin Kauko aloitti työt kappoja ja ketjuja petrolilla jo kansakouluikäisenä. Täysipäiväisesti v. 1921 syntynyt Kauko työskenteli pyöriä kokoonpanemassa 12 – 16 vuotiaana 1930-luvulla. Hänen tehtäviinsä kuului muun muassa ulkomailta tilattujen etumerkkien ruuvaaminen verstaan omiin Harju-pyöriin. Tämän jälkeen hän pääsi töihin viereiselle urkutehtaalle, minne jäi eläkkeelle jäämisensä asti urkuja virittelemään.

Vuorollaan polkupyöräverstaalle tulivat nuoremmat veljet Paavo ja Veikko, joka kaatui sodassa. Paavo ja Kalle jatkoivat polkupyörien parissa aina isän kuolemaan asti. 1950-luvun lopulla mopot tulivat mukaan myyntiin, ja omien pyörien kasaamisesta luovuttiin pian sen jälkeen. Polkupyörien korjaamisen rinnalle tuli alkuvaiheessa pyöräkauppa. Kangasalan Polkupyöräkorjaamo myi Merilän pyöriä, joita haettiin Tampereelta Hämeenkatu 3:ssa sijainneesta Merilän liikkeestä. Kauppansa tekivät niin Aino, Kiri kuin Luxuskin. Merilältä ruvettiin hankkimaan sitten osia myös omaa pyörämerkkiä, Harjua varten. Samoin Merilältä saatiin ostetuksi joitakin koneita, mm. karbidikäyttöinen hitsikone. Harjuun pyrittiin valitsemaan parhaat markkinoilta löytyvät osat. Osat hankittiin yleensä tukkuliikkeistä, edes kotimaisilta osavalmistajilta ei ostettu suoraan. Rungot tulivat pääosin ulkomailta, etupäässä Norjasta. Napoina käytettiin laadukkaita Torpedoja. Loppuvaiheessa mukaan tuli myös kolmivaihteisia malleja. Pyörät pinnattiin omassa verstaassa. Kauko tuli tässä tehtävässä niin taitavaksi, että vielä sodan aikana auttoi taitamattomia kumppaneitaan kasaamaan pyörän

Kauko on harmissaan pyörien vähäisestä arvostuksesta nykypäivinä. Omiltakin nurkilta löytyy usein hylättyjä pyöriä, joiden perään kukaan ei tunnut kaipaavan. (vas.)

Kangasalan Polkupyöräkorjaamon kyltti Ainontiellä kirkkoaidan vieressä. Pikajalka 15

23


tuossa tuokiossa. Millennium-merkkinen rihtauspukki on vielä tallella Kaukon kellarissa. Naisten pyörissä hameverkkojen asentaminen oli itsestään selvää. Kurasuojien kannttimet väännettiin märämittaisesta metallilangasta, kastettiin maaliin ja kuumennettin uunissa. Ensimmäiset Harjut valmistettiin Kangasalan diakonissalle Aino Ilmonille ja kunnan sairaanhoitajille Helvi Arolle ja Helmi Eerolalle?. Aino Ilmonista on tullut ahkeran sisaren ja pyöräilijän vertauskuva, joka nähtiin aina pystyasennossa polkemassa sairaan luota toisen luo, satulaan hän ei joutanut istumaan. Hänen veljensä Reppu-Ilmoni sepitti hänestä ”kun Aino ajaa viisi vuotta polkupyörällä on se kuin vanha kattila, joka vuotaa ja pihisee”. Harju-pyörien valmistaminen ei ollut suurta teollisuutta. Niitä on tehty kaikkiaan tuskin satoja kappaleita, mutta muutamia on säilynyt harrastajien varastoissa. Kun työvoimana oli lähinnä oma perhe, ei ihme, että markkinoita ei pyrittykään valtaamaan. Harakkamäen kilpailija Kangasalla oli Leimun Villen urheiluliike, joka sijaitsi päätien varrella Kansallispankin vieressä. Hänellä oli myynnissä mm. Voitto- ja Urheilu-pyöriä Leimulta ostettiin myöhemmin paja kirkkoaidan takaa oman verstaan vierestä, missä Paavo jatkoi toimintaa. Kuten moni muukin Tampereen seudun pyöräkorjaamo, myös Harakkamäen Paavon liike kokeili 1950-luvun alussa kinnerien valmistamista. Heikki Sammaliston tekemän suunnitelman mukaan valmistettiin yksi nelipyöräinen ja muutama kolmipyöräinen kinneri. Kinnerit kasattiin uusista tarvikkeista, ja kori muotoiltiin lentokonealumiinista, jota Säilä toi lentokonetehtaalta Härmälästä. Pyöräily on jättänyt nyt 87-vuotiaaseen Kaukoon merkkinsä: pikkupoikana hän lähti veljensä kanssa isän ja äidin pyörällä ajelemaan mäkisille kotikulmien tielle, kun pikkuveli kaatui hänen päällensä niin että Kauko kaatui piikkilankaan ja repi korvansa. Selkäsaunaa ei kuitenkaan tullut, kun kotona sattui olemaan poikien onneksi vieraita.

24

Pikajalka 15


Kauko Harakkamäki Harju-pyörällään, Väinö Humalamäki, Armas Kaskinen ja Arvo Saarinen Kangasalan kirkolla. Saarisen vakikysymys oli No mitä pojat tietää naimisesta? (ylh.)

Lehdon Ollin Harju-pyörän keula ja valaisinjärjestelmä. Lehtimainontaa Kangasalan Sanomissa ja Aamulehdessä. (oik) Paavo Harakkamäki jatkoi Kangasalan Polkupyöräkorjaamon toimintaa 1970-luvulle asti. 1950-luvun lopulta lähtien mopoilla oli tärkeä osa liikkeen toiminnassa. (vas.ylh.) Veikko Harakkamäki pyöränsä kanssa kotikonnuilla 1930-luvulla. (vas. alh.)

Lähteet: Kauko Harakkamäen haastattelu 26.10.2008 Pikajalka 15

25


1930-luvun kinneri esillä Espoon Automuseossa TEKSTI MARKKU LAHTINEN Suomalaiset kinneriharrastajat törmäsivät keväisellä kokoontumisretkellään Espossaa varhaiseen kinneriin. Nelipyöräinen pikkukinneri oli lautarakenteinen ja tehty lasten kulkupeliksi, aivan samaan tapaan kuin maailman ensimmäiset kinneritkin, joita Charles Mochet rakensi pojalleen Georgesille Pariisissa 1920luvun lopulla. Espoon kinneri oli kertoman mukaan peräisin 1930-luvulta.

26

Kinneri on kuulunut alusta lähtien samalle Seleniuksen perheelle, jonka käytössä Hovgårdissa se oli vuosikymmeniä. Kinneri on ikäänsä nähden hienossa kunnossa, vaikka sillä todennäköisesti oli takanaan villejä aikoja. Kinnerissä oli pieni ohjaamo, mutta suuret pyörät. 28” pyörissä etunavat ovat yksipuoliset, takanavat haarukan kannattamat. Rungon alla kulkevat ketju yhdistää vedon taka-akselille, etupyöriä käännetään nahkapintaisella ohjaustangolla. Ohuesta panelilaudasta tehty kori on maalattu valkoiseksi. Seleniuksen kinneri muistuttaa suuresti Mochet’n ensimmäisiä kinnereitä, joita hän rakensi vuodesta 1924 lähtien. Jo 1920-luvulla hän oli esillä messuilla, ja hänellä oli painetussa luettelossaan useita malleja. Onko siis mahdollista, että Seleniukset olisivat tutustuneet kinnereihin Ranskassa? On Espoon Automuseossa muutakin nähtävää pyörien ystävälle.

Pikajalka 15


Seleniuksen kinneri vauhdissa 1950luvulla. (kuva vas.) ja Espoon automuseon näyttelyssä 2000-luvulla (yllä). Mochet’n perhe kinneriensä kanssa Pariisissa 1920luvun lopulla (kuva oik.) Onko konstruktion samankaltaisuus sattumaa vai nähdystä kopioitua?

Pikajalka 15

27


KUVAT MARKKU LAHTINEN JA VAPRIIKIN ARKISTO

Velomania on päättynyt

Velomania-näyttely päättyi elokuun alussa. Ohessa oikealla tuokiokuvia näyttelyn pystytyksestä, esineistä ja tunnelmista näyttelyn aikana. Velorama-museon johtaja Gerdjan Moed tarkastelee näyttelyn kuraattorin Kimmo Antilan kanssa näyttelyyn toimittamiaan pyöriä.

Alhaalla arkistojen helmiä, varhaisia pyörämatkailijoita, , ylepitä pyöräomistajia ja entisajan virkapyöriä sutarien käytössä.

28

Pikajalka 15


TEKSTI RISTO LEHTO KUVAT PIRKKO NURMINEN JA JUKKA TAKANEN

Pelle esittelee tuoreinta pyöräaarrettaan. Sinikka ja Olli Lehto kuuntelevat hartaina. Takana vasemmalla apumoottoripolkupyöriä, Pellen kilpa-ajokone AJS 7R vm. 1956 sekä Otto Emanuel Lillkvistin rakentama OEL-moottoripyörä.

Myrskytuulikin puhalsi PIETARSAARESSA Vanhojen Velojen syysmatkat ovat aina olleet mukana olijoiden muistelujen mukaan tosi onnistuneita. Käynnin perusteella suosittelemme lämpimästi alaan vihkiytymättömällekin tutustumista Pehr-Johaniin, Mottorimuseoon ja Pietarsaareen.

Pikajalka 15

29

Pelle, Pehr-Johan, Lillkvist soittaa vanhoille veloille Metsäkukkia.


Pellen ensimmäisenä koulunsa vapaalauantaina rakentama 38-kuutioinen moottoripotkukelkka.

S

amaan sarjaan liittivät tämän vuotisenkin Pietarsaaren reissulta Kangasalan suuntaan 28.9. palailevat kahdeksan henkeä, Maija Saarijärvi, Pirkko Nurminen, Sinikka Lehto, Jorma Paavolainen, Hely Lehto, Kalevi Lepo, Olli Lehto ja Risto Lehto. Matkan pääkohteena oli Pietarsaaren Moottorimuseo, jonka isänä ja isäntänä toimii jäsenemme numero 83, Pehr-Johan Lillkvist. Museolla mukaan liittyi pari pohjanmaalaista jäsentä (Erkki ja Tapio Takanen)seuralaisineen. Kun edellisenä päivänä löysimme Tampereen asemalla toisemme ja matkan huolella valmistelleen johtajamme Kalevin, reissu alkoi sujua, kuin tanss…, kuin polkupyöräily. Pännäisten asemalla meidät vastaanotti monelle tuttu Pehr-Johan Lillkvist, saan kai sanoa jäljempänä tuttavallisesti Pelle, joka hoiteli kuljetuksemme, kahvituksemme ja kaupungin ym. esittelyn molempina päivinä tosi perinpohjaisesti ja mielenkiintoisesti. Hän jaksoi vielä istua iltaa joukossamme yhdessä Gunda Ömanin kanssa omatoimisen kaupunkikierroksemme jälkeen. Allekirjoittanutkin on poikennut muutamassa moottori- ja kulkuneuvomuseossa, mutta kyllä Pellen kokoelmat saivat hengityksen viheltämään ihmetyksestä. Monilukuisen, Yläkerrassa löytyi mm. 260 sisälaita- ja ulkolaitavenemoottoria, joista 16 (kaikkiaan 17:sta) oli Pietarsaaressa valmistettuja.

30

Oli Pellen ensimmäinen, monttööri- ja lasimestari-isän, 5-vuotiaalle pojalleen valmistama puinen polkupyörä vuodelta 1942. Ihmetystä herätti moottorikäyttöinen vanha potkukelkka, jonka Pelle oli varustanut eräänä opettajatyönsä vapaana lauantaina 12 tunnissa Fuchin 38- kuutioisella moottorilla kaikkine hienouksineen. Moottorin liikeenergia siirtyy kelkkaan mopon takarenkaan avulla. Pelle kertoi parin vaimoihmisen siunailleen, kun hän ajoi valmistunutta laitetta kotiinsa. Katsojia on kuulemma riittänyt myöhemminkin, kun hän on kuljettanut kelkalla meren jäällä Gundaansa 40 kilometrin tuntivauhtia. Ihailevia silmäyksiä sai osakseen myös Pellen hiljattain hankkima korkeapyöräisen polkupyörän uustuotantoversio Rudge MS 003 vm. 1886.

P

ellen isän lasimestari, keksijä, moottorija sähkömies Otto Emanuel Lillkvistin verstaan työkalut on siirretty entisen kotitalon kellaritiloista Kristiinankadulta Alholman museorakennuksen alakertaan, jossa ne ovat isän ym. opein edelleen Pellen käytössä entisöinti- ja korjaustyössä. Taidot siirtyvät näköjään suvussa edelleen, kun laatikossa odotti uusi pylväsporakone Pellen pojanpoikaa kasaustyöhön. Alakerrassa lauloimme porukalla, upeiden vanhojen moottoripyörien kuunnellessa, Pirkanmaan maakuntalaulun Pellen säestäessä sitä itse kunnostamallaan pietarsaarelaisella harmoonilla. Muitakin soittopelejä löytyi monitaitomieheltä. Hän vetäisi malliksi Metsäkukkia-valssin yhdellä monista verstaalla olevista hanureista. Lillkvistien suvun kätevyydestä ja kekseliäisyydestä on ollut esimerkkinä myös Pellen serkku, teknikko Salomon Lillkvist. Yhtenä hänen oivalluksistaan näimme prototyypin näppärästä polkupyörän tavaratelineestä, jossa on yhdellä kädellä käsiteltävät paketin pidikkeet. Toinen oli kumipulan innoittama

Pikajalka 15


puupalikkakonstruktio polkupyörän kumien korvikkeeksi. Pelle oli aivan käyntiämme edeltävinä päivinä saanut Salomonin tyttäreltä lainaksi viimeksi mainittuun keksintöön kehitetyn erikoistyökalun ja havainnepiirroksen. Museorakennuksen viereisessä varastossa löytyi sitten polkupyörä- mopo- ym. aineistoa huonekaupalla odottelemassa näytteilleasettelua, kunnostusta tai muuta alaan liittyvää käyttöä. Pihassa saivat halukkaat vielä kokeilla Tapio Takasen ruotsalaisella täysmuovisella Iterapyörällä ajoa. Saattomatkalla museolta Pännäisten asemalle Pelle käytti meitä Pojanlahden komealla kallioisella ja hiekkapoukamaisella rannalla. Saimme kokea suoraan mereltä syöksyvän syksyisen myrskytuulen voiman, joka tuntui meistä maakravuista melkein pelottavalta. Ensi käynnin perusteella suosittelen lämpimästi alaan vihkiytymättömillekin tutustumista Pehr-Johaniin, Moottorimuseoon ja Pietarsaareen! Vieläkin Pelleä kiittelemme.

Tuokiokuvia Pellen Moottorimuseosta. Pelle on myös kynämies. Retkeläiset toivoivat, että hän kirjoittaa serkkunsa Salomon Lillkvistin rengaskeksinnöstä jutun PIkajalkaan. Keskellä Pellen komea Rudge MS 00 replika. Pelle esittelemässä serkkunsa Salomon Lillkvistin kehittämää palikkapyörää (-rengasta) ja sen nerokasta kokoonpanolaitetta.

Pikajalka 15

31


PINNOJEN

VÄLEJÄ

KOONNUT RISTO LEHTO

RIKOS EI KANNATA

Tamperelainen Aamulehti kertoi 14.10.2006, että samana syksynä oli Joensuussa kolmen viikon aikana rikesakotettu 51: tä polkupyöräilijää valotta ajamisesta. Lisäksi oli kahdeksalle pyöräilijälle annettu samasta syystä kirjallinen huomautus. Kuinkahan oli tamperelaisten valojen kanssa?

VALTAVAN PYÖRÄMÄÄRÄN VAARA

Em. Aamulehti kertoi joitain aikoja sitten brittiläisen Harry de Windt:n matkakirjasta 1900luvun alkuvuosilta. De Windt oli mm. kovasti hämmästynyt Tampereen valtavasta polkupyörämäärästä ja väitti, että tamperelaiset ajoivat kaduilla niin lujaa ja varomattomasti, että hän oli monta kertaa tulla tuhotuksi lyhyellä matkalla rautatieasemalta hotellilleen kävellessään.

OPEL POLKUPYÖRÄN TEKIJÄKIN

Adam Opel perusti jo 1800luvulla 15000 ompelukonetta vuodessa valmistavan tehtaan. Kun hän kävi Pariisissa vuonna 1884 ja näki polkupyörän ensimmäistä kertaa, hän ei saanut mielestään ajatusta pyörillä kulkevasta ajoneuvosta. Hän pyysi

parasta mekaanikkoaan parantelemaan teknistä ratkaisua. Ensimmäinen korkeapyöräinen polkupyörä lähti Opel-tehtailta 1886. Adam Opel sai Michelinin Saksan- edustuksen ja polkupyöriä ryhdyttiin varustamaan ilmatäytteisillä renkailla. Adamin viisi poikaa jatkoivat polkupyörien kehittelemistä. Friedrich auttoi markkinoinnissa, sillä hän voitti yli 180 eri puolilla maata järjestettyä polkupyöräkilpailua. Yritys siirtyi vähitellen Fritz- ja Wilhelm-poikien haltuun. Kun ompelukoneiden valmistushallit tuhoutuivat vuonna 1911 tulipalossa, he keskittyivät polkupyörien valmistamiseen ja laajensivat tuotantoa myös nelipyöräisiin ajoneuvoihin. Lähde: Metro-Auton asiakaslehti.

ONGELMAN RATKAISUMALLEJA

Renkaan puhkeaminen on pyöräilijälle melkein aina harmillinen tapaus. Epämiellyttävyyden asteeseen vaikuttavat ainakin tapahtumapaikan sijainti, ajajan temperamentti ja miksei kansallisuuskin. Pyöräilijä voi suhtautua tapahtuneeseen mm. seuraavasti: Amerikkalainen – Heittää puhjenneen renkaan pois, ostaa kaksi uutta tilalle, eikä kiinnitä tapahtuman kustannuspuoleen sen suurempaa huomiota. Englantilainen – Paikkaa renkaan, sillä kunnon englantilaisella on aina paikkaustarpeet mukana. Kuubalainen – Ampuu renkaan valmistajan Japanilainen – Tekee vanhasta renkaasta kengänpohjia, jotka myydään ulkomaille Kanadalainen – Vaihtaa ren32

kaan puhjenneen tilalle Italialainen – Vaihtaa hallitusta Ranskalainen – Vaihtaa vanhalla renkaalla pullon viiniä ja jatkaa matkantekoa kävellen, hiljaa laulellen Savolainen Suomesta – Toteaa: ” Eepä tuossa käänä paljo mitenkään, vähäv vua mänj alareonasta vajjooks”.

OI AIKOJA

Sylvi Kekkosen romaani Amalia (1958) alkaa nimihenkilö Amalian 30 sivun muisteluilla ja pohdinnoilla hänen taluttaessaan rengasrikkoista polkupyöräänsä lapsuutensa kotia kohden. Jatkosodan päättyessä 1944 polkupyörä ei ollut itsestään selvä jokanaisen ja -miehen kulkuneuvo. Ote kirjan seitsemännestä luvusta: ”Sattumarahansa hän on tallettanut Antin tilille. Pojan pitäisi saada pian kunnon pyörä. Amalian omasta pyörästä ei ole enää mihinkään. Kehno on jo Taavinkin (pohtijan mies) pyörä, rätisee ja on raskas polkea. Kumit ovat tosin uudet. Korviketavaraa arvelee Amalia niiden olevan. Kestänevätkö alkuunkaan karkeasoraisella tiellä. Takamaalta on kirkolle, kansanhuoltoon ja kaupalle lähes kaksi peninkulmaa. Sitä matkaa polkien oli Amalia ajanut oman pyöränsä romuksi jo ensimmäisenä sotavuonna. Kulku on nyt Taavin pyörän varassa. Eivät sovi linjurin ajat sille jolla on illoin aamuin karja hoidettavanaan. Anttia ei voi vielä niin pitkälle matkalle lähettää, yltää tuskin polkemaan. Kunnon pyörä pitää pojan saada, kevytpolkuinen ja kiiltäväpintainen. Amalia päättää siirtää pyörän oston Antille niin kauas, että ennättävät saada kaupan kunnollista, rauhanaikaista tavaraa.” Pikajalka 15


VANHAT VELOT Syyskokous Tampereella Vanhat Velot ry tarjoaa sunnuntaina 30.11.2008 mahdollisuuden jäsenilleen tutustua Tampereella Työväenmuseo Werstaaseen. Museossa on nähtävillä mm. veturimiesten elämää esittelevä näyttely ja höyrykonenäyttely. Retken yhteydessä pidetään Vanhat Velot ry:n syyskokous. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Päivän ohjelma on seuraava: klo 13 Vanhat Velot ry:n syyskokous klo 13.30 Kahvitauko klo 14 Opastettu tutustuminen näyttelyihin Yhdistyksen hallitus toivottaa jäsenet sankoin joukoin tervetulleeksi retkelle.

Syyskokouskutsu

Reijo ”Isopyörä” Lehtonen palkittiin valtakunnallisen museoajoneuvopäivän päätilaisuudessa Kangasalan Mobiliassa moottorittomien ajoneuvojen harrastajien erikoispalkinnolla. Huomionosoituksen hedelmäkorin kera luovutti museon apulaisjohtaja Elina Ijäs.

Vanhat Velot ry:n hallitus kutsuu jäsenet yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen sunnuntaina 30.11.2007 klo 13. Kokouksen työjärjestys on seuraava: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, jäsenmaksujen suuruudet sekä tulo- ja menoarvio seuraavalle kalenterivuodelle 6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 7. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat sekä päätetään tilintarkastajien palkkioista 8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Kirjanpitomme mukaan monella jäsenellä on vielä kauden 2008 jäsenmaksu maksamatta. Pyydämmekin siis tukemaan toimintaamme ja suorittamaan jäsenmaksun alla olevien ohjeiden mukaisesti: JÄSENMAKSU 2008 : 20 € maksetaan yhdistyksen tilille 800016-70851881 HUOM! Merkitkää maksaessanne lisätietokenttään NIMENNE JA YHTEYSTIEDOT, jotta maksu kirjautuu oikealle jäsenelle. Jos et ole varma siitä, oletko maksanut, voit tiedustella asiaa puheenjohtajalta.

Pikajalka 15

33


KERHOKUULUMISIA TEKSTI JA KUVAT MARKKU LAHTINEN

RETULAN VAINIOILLA Vanhat velot kokoontuivat kesäiseen tapaamiseensa Tyrvännön Retulassa, jonka kulttuurimaisema on muokkautunut satojen vuosien kuluessa. Retulansaari sijaitsee Vanajaveden varrella, ja sen maisemassa näkyy edelleen rautakauden asutuksen peruja. Loivasti kumpuileva maasto ja katajakedot, kynnepäät ja Retulan kolmen talon kylä ovat kuin pala mennyttä maailmaa. Vanajaveden laakso on yksi Suomen kansallismaisemista, ja Retulansaari on sen helmi. Ukkosenjumalan saarelle on keskittynyt uskomaton määrä erilaisia vaalittavia arvoja: kiinteitä muinaismuistoja, hienoja perinnemaisemia, tiivis hämäläinen

kylänraitti vanhoine rakennuksineen, harvinaisia kasveja, luonnonsuojelualueita ja Ylikartanon kotimuseo. Retulansaari on Suomen arvokkaimpia maaseudun kulttuurimaisemia. Retulansaaressa on asuttu yhtäjaksoisesti rautakaudelta saakka, ainakin 1500 vuoden ajan. Vanhimmat viljan siitepölylöydöt ovat jo ennen ajanlaskun alkua. Rautakauden asukkaista kertovat edelleen hautakummut ja muut röykkiöt sekä uhri, eli kuppikivet. Myllymäeltä on luetteloitu yli 200 erilaista ihmisen toiminnasta syntynyttä kumpua sekä useita uhrikiviä. Paikan muinaiset löydöt on ajoitettu noin 500-1100-luvuille. 34

Aatelisten rälssimaista ja talonpoikaistiloista koottiin 1600-luvulla Retulan kartano, joka sai aikaa myöten omistukseensa koko 200 hehtaarin saaren. Omistajaksi tuli 1691 Hämeen linnan komendantti Anders Berg. 1810-luvulla kolme sääksmäkeläistä talonpoikaa osti kartanon ja jakoi saaren kolmeen itsenäiseen tilaan - näin syntyivät Ylikartano, Alikartano ja Laurila. Tilojen rakennukset sijaitsevat yhä tiiviissä ryppäässä keskellä saarta ja muodostavat tyypillisesti hämäläisen ryhmäkylän. Ylikartano oli 1800-luvulla vauras rustholli, jossa talonpoikaiseen elämänmuotoon yhdisPikajalka 15


Kuvia Retulasta. Vasemmalla jäsen nro 1 Jaako Hätönen ja Veikko Kuumola halkovat Myllymäkeä. Oikealla Timo Vuoristo kurvaa pitkällä yhdistelmällä Retulan pihaan. Kyyöt laiduntavat kedolla maisemanhoitotyössään. Lisää erinomaisia kuvia tapahtumasta, pyöristä ja pyöräilijöistä löytyy Ylikartanon kotisivuilta www.ylikartano.fi.

tyi pyrkimys sosiaaliseen ja kulttuuriseen nousuun. Talon isäntä Matti Retula toimi vuoden 1863 valtiopäivillä talonpoikaissäädyn edustajana. Talolle oli tyypillistä koulutukseen, kansansivistykseen ja henkiseen kulttuuriin, erityisesti tyttöjen koulutukseen panostaminen. Ylikartanon isännän kaaduttua talvisodassa talon maistereiksi opiskelleet tyttäret, Talvikki ja Valvatti Vaulo palasivat kotitaloonsa, jossa he harjoittivat maataloutta 1990-luvulle saakka. Sisarusten elämää leimasi vahva harrastus historiaa ja kotiseutua kohtaan. Taloon koottiin laaja kotimuseo. Vuonna 1999 sisarukset tesPikajalka 15

tamenttasivat ja lahjoittivat talon Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle, joka on pienin panoksin koettanut pelastaa tilan rakennuskantaa ja hoitaa maisemaa. Nytkin paikalla oli laiduntamassa kaksi kyyttökarjaa, kun toistakymmentä maisemaan hyvin istuvaa vanhojen pyörien ystävää ajoi polveilevaa soratietä piikkilankaa seuraillen Ylikartanon pihaan. Tuvassa odotti pullan tuoksu ja tuore kahvi. Retulansaaren ja maiseman historiaa valotti paikan hyvin tunteva filosofi Eero Ojanen. Talon museosta löytyi koko 1900-luvun maatalon ja sen tuvan työkalujen kirjo ja runsaasi leluja. Ladosta kaivettiin esille 35

myös talon viimeisen emännän polkupyörä, jota tuntui vuosikymmenten varrella moneen otteeseen tuunatun. Oli ilahduttavaa nähdä paikalla taas niin vanhimpia veloja joukon nestorista, Jaakko Hätösestä lähtien, kuin ensikertalaisiakin. Yksi Jaguar oli kuljettanut ajajansa aamutuimiin vajaan sadan kilometrin matkan Vääksystä vetäen perässään maitokärryistä tehtyä perävaunua, jossa oli tarpeellinen matkarekvisiitta reikäpöntöstä, vessapaperista ja katuharjasta lähtien. Matkassa oli parin Jaguarin lisäksi muutama Tunturi, Pyrkijä, Radium ja joukko tunnistamattomia 20– 30 -lukujen kaunottaria.


MIES

JA PYÖRÄ

TEKSTI MARKKU LAHTINEN

Mikä mies? Jorma Jussila Kangasalta. Nuoriso-ohjaajan työtä takana tänään tasan 25 vuotta. Mikä pyörä? Harju miestenpyörä, jonka on valmistanut Kangasalan Polkupyöräkorjaamo. Sain tämän joskus taannoin vanhalta naapurilta vaihtamalla muuhun tavaraan. Mistä kiinnostus vanhoihin pyöriin? Isä opetti kiinnostuksen paikallishistoriaan, maksoi pojat ainaisjäseniksi Kangasala-seuraan. Äiti näytti mallia pyö-

räilyyn. Hän opetti kouluissa kotitaloutta, kulki koulusta kouluun kattilat ohjaustangosta roikkuen ympäri kylää. EN voisi kuvitellakaan luopuvani omassa kunnassa tehdystä pyörästä. Muistiinpainuvin kokemuksesi Harjulla? Osallistuin tällä vanhojen pyörien kokoontumiseen Pikkolassa joskus 1990-luvun alussa. Siitä kai se sai alkunsa tämä vanhojen velojen toimintakin. Oli mukava nähdä muitakin patinoituneita pyöriä liikkeellä. Muutoin liikun enemmän muilla pyörillä. Kylillä käydessäni panen vanhan styrox-kypärän päähäni, pitää

36

näyttää esimerkkiä pojille. Miten pyöräily ja nuorisotyö liittyvät toisiinsa? Poikatyössä tehtiin aikanaan monia pyöräretkiä. Kerran ajettiin yhtä soittoa Padasjoelle 100 km. Ei sitä joka pojan pyörä kestänyt, eikä minulla tottumaton persusta. Toisen kerran olimme pyöräilemässä Ahvenanmaalla. Nykyisessä tehtävässä erityisnuorisotyössä ei pyöräillä. Mutta nuoret kyllä pitävät kovasti vanhoista mummopyöristä. Ne ovat huolettomia ajaa ja pysyvät kunnossa vuosikymmeniä. Niissä on semmoista retrohenkeä.

Pikajalka 15


SUMMARIES

T

he true story of Kangasala bicycle repair store describes a typical development of small village bicycle maker’s. Markku Lahtinen has interviewed (pp 32-35)Kauko Harakkamäki who helped his father to repair and make bikes in the 30’s. Kalle Harakkamäki founded the store in 1933 when he moved in to the village. Already in 1935 he could build an own house for the family and the store. All of Kalle’s sons were working for the bike shop in turn. Kalle was only 12 when he started washing parts in oil and spoking wheels. Later on also the younger brothers came along, Veikko and Paavo, who finally made his career in the bike business as Kauko started tuning organs in the local factory. Kalle was not only repairing but also selling bikes. His shop was filed with Merilä bicycle factory production, Aino, Kiri and Luxus. Later on Kalle decided to have his own bike label, Harju, that was given its name after the ridges that made Kangasala famous. He only used best available parts like Torpedo hubs. He bought parts from Merilä and other whole sales. The frames were imported, mostly from Norway. Some of the simple parts were also self-made, like mud guard hangers. The first bikes were assembled for the three local nurses that used to bike around the village to help old and sick people. In the after-war years Paavo also made several velomobiles, kinneris as they are called in Finnish, and also took mopeds to his shop towards the late 50’s. Kalle was working with him till his death in the 70’s. That was also time to close the store, very much like all the small stores in the country side. Already in the early 60’s hard ware stores

Pikajalka 15

started selling cheap imported bikes and local production was cut down. Later on as the standard of living increased, boys turned into mopeds. Kauko regrets that bikes are not appreciated anymore. Very often you can see thrown away bikes by the road and nobody seems to be missing them. To making of Harju-bikes was not industry. Kauko counts that during three decades not more than a couple of hundred of them were put together. The proof of the good quality though is that several of them still exist. One of them is described on p 37. Jorma Jussila changed the bike from the neighbour with some stuff. He inherited the love of local history and biking. With this bike he took part of the first ever veteran bike meeting in Finland in 1994.

M

ikko Kylliäinen writes a report (p 16) of the ICHC in St. Etienne this summer. The conference concentrated on the velocipede theme both in the exhibition and the proceedings.

K

alevi Lepo has made a study of the Finnish bicycle magazines through the ages. The result is to be seen on p 39. The first, weekly magazine Hjulsporten was published in Swedish language in the late 1890’s. Cycling was at the time hobby of well-to-do metropolitan males. Although the number of cyclists increased heavily, the next magazine only came out after in the after-war years. Most of the mags were published only during a short period of time. At the moment we have some club magazines, like Polkija, Poljin and Pikajalka. Fillari seems to be the first long living commercial magazines to

37

survive. It had its origin in the popularity of mountain biking, and it concentrates nowadays in road biking and free riding.

E

sa Aallas makes again a short note on literature (p 6). He has found an excellent sequence of Giovanni Guareschi’s Don Camillo whose bike seems to be stolen. As the bike is found back the thief gives an explanation, he was only helping the bike getting a better life like the priest is doing to the people.

T

he veteran bike club Vanhat velot gathered in the summer in Retula island near Hämeenlinna. Markku Lahtinen describes (pp 34-35) the history and natural beauty f this village that has its origin in the iron age. A dozen of members were present, one of them cycled nearly 100 km with his Finnish made Jaguar and a bizarre trailer. Later in the autumn the club visited the private museum of Pelle Lillqvist in Pietarsaari, as Risto Lehto describes (pp 2931). Pelle has a vast collection of bicycles and motor vehicles, for instance more than 260 outboard motors. His high wheeler is a Czech replica, but the ski-doo made of a kick sleigh, a motor and a wheel is an original he made himself. Using it on the roads of the small town was shocking. Pelle could make 40 km/h with it on the ice.

A

n interesting velomobile from the 30’s was discovered in the exhibition of the Espoo Car Museum (p 26). It resembles the first velomobiles that Charles Mochet built to his son in the late 20’s in Paris. This one was also used by the youth of the family for decades. The family album photo is from the 50’s.


PYÖRÄPAJALTA Myydään Polkupyöräilyyn liittyvä vanha lasisto. Puhallettuun, vihreään lasistoon kuuluu iso kaadin ja kuusi lasia (34cm ja 15cm), joihin on maalattu käsin useita kerroksia valkoisella emalivärillä, nainen ja mies kesäisessä maisemassa, pyöräilevät, kohtaavat. Lasisto kertoo pienen romanttisen tarinan, jossa viktoriaaniselle ajalle ominainen tunteellisuus näkyy harvinaisen selkeästi. Naisen ja miehen kasvot, hiukset ja kädet on maalattu ihon ja hiusten värisiksi. Maalaus on yksityiskohtaista ja erittäin taitavasti tehty. Lasistossa on myös kultauskoristelua. Lasiston kunto on hyvä, ei lohkeamia tai säröjä, ainoastaan lasien ja kannun pohjassa on luonnollisesti, ajan myötä tullutta kulumaa. Myös kultaus on paikoitellen kulunut. Emalimaalaus on säilynyt hämmästyttävän hyvin.

Lasisto on ns. Mary Gregorytyylinen. Tehty todennäköisesti Böömissä ja se voidaan ajoittaa aika tarkasti 1890-luvulle mm. Mary Gregory-lasille hyvin erikoisen ja epätavallisen polkupyöräily-aiheensa perusteella. Yleensä aiheina oli lapset, joskus naiset. Lasiston polkupyöräily-aihe kuvaa aikakautta, jolloin oli luovuttu vaarallisesta isopyöräisestä polkupyörästä, nuorten miesten lelusta, mutta toisaalta naiset eivät vielä olleet luopuneet runsaista, pitkistä mekoistaan pyöräiltäessä. Polkupyöräilystähän tuli hyvin suosittua eliitin ja keskiluokan keskuudessa Euroopassa ja Amerikassa 1890-luvun puolessa välissä ja 1890-luvun lopussa.( Golden age tai bicycle craze) Ja polkupyörästä tuli 1800luvun lopussa varsinkin naisen vapautumisen, uuden naisen symboli, erityisesti Englannissa ja Amerikassa. ´´Polkupyörävillitys´´ johti kehitykseen, joka auttoi naiset vapautumaan korseteistaan ja nilkkapituisista mekoistaan ja muista rajoitta-

vista vaatteistaan ja siirtymään siihen aikaan niin shokeeraaviin pyöräilyhousuihin. Lasistoni on peräisin helsinkiläisestä kuolinpesästä. Se on tullut minulle huutokaupan kautta. Jos lasistoni kiinnostaa, voisitko ystävällisesti ottaa yhteyttä. Aion myydä lasiston. Jukka Vuokkomaa, Helsinki. Puh. 040-7249977, e-mail jukka.vuokkomaa@elisanet.fi Polkupyörän korjausteline 250 euroa. Rihtauspukki 150 euroa. Vanhojen polkupyörien uusia osia lähes mitä vain! Poljinkumeja, käytettyjä satuloita, vanteita, lokasuojia, etu- ja takanapoja, kissansilmiä, kädensijoja, merkkejä, etuhaarukoita, kampia, rattaita, ketjuja, pakettitelineitä, käytettyjä lyhtyjä ja dynamoita ym. Uusi miestenpyörän runko Pyrkijä v. 1937 ja uusi miestenpyörän runko Tunturi 1930-luvulta 170 euroa kappale. Hannu Mattila, p. 09 / 4209080.

Kymmenen vuotta sitten

Kysytään, vastataan

Vanhat Velot kävivät Västilässä Saarelan kaupassa elokuun lopulla 1998. Matkalla tutustuttiin myös kovasinten valmistukseen.

Mihin polkupyörässä on tarvittu oheisen kuvan esittämää kapinetta?

38

Viime Pikajalassa kysyimme, kuuluuko lehden kuvassa esitetty poljin oikean- vaiko vasemmanpuoleiseen poljinkampeen. Oikeanpuoleisessa polkimessa on oikean käden, vasemmanpuoleisessa vasemman käden kierre. Polkimet on yleensä eroteltu R- ja L-merkeillä. Kierteiden kätisyydellä huolehditaan, etteivät polkimet kierry irti jarrutettaessa.

Pikajalka 15


HUONEENTAULU

Pyöräilyaiheisia kotimaisia lehtiä Polkupyörä- ja pyöräilyaiheisia kotimaisia järjestö- ja aikakauslehtiä on julkaistu jo yli sadan vuoden ajan. Osassa lehdistä pyöräily on kuitenkin vain yksi, joskin varsin merkittävä, teema muiden joukossa. Luettelon on eri lähteistä selvitellyt ja koonnut K. Lepo. Lehden nimi ja ilmestymisvuodet sekä sen ensimmäinen julkaisija tai toimittaja, sikäli kuin ovat tiedossa: Hjulsporten Pyörä-Toveri Pyörä- ja Urheilukauppa Pyörä ja Urheilu Sporttimyyjä Pyöräily Pyöräily Enemmistö Jaguar-Uutiset Pyörä ja Retki Pyöräily-Spesial Sisärengas Irtiotto Pyöräily Polkija Fillari Pikajalka Pyöräilyuutiset Poljin

V. Alex. Kåhlman Pyörä-Toverit r.y. Suomen Polkupyöräkauppiaiden liitto ry Pyörä- ja urheiluvälinekauppiaiden liitto ry Sportseason Oy Kaksipyöräisten käytön edistämisyhdistys ry Suomen Pyöräilyliitto ry Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö Finnish Jaguar Drivers Club Skipyörä Oy Jarmo Laitinen Suomen Pyöräilyliitto ry Suomen Pyöräilyliitto ry Suomen Pyöräilyunioni ry Helsingin Polkupyöräilijät ry MP-kustannus Oy Pyörävanhusten ystävät Vanhat Velot Liikenneliitto Pyöräilykuntien verkosto ry

1895 - 1899 1948 1949 - 1965 1966 - 1991 1991 1962 1962 - 1963 1971 1976 1986 - 1988 1982 - 1986 1986 - 1989 1990 - 1991 1996 1989 1993 2001 1996 - 2006 2006 -

Polkupyöräalalla toimineiden ja yhä toimivien yritysten lehtiä: Aatra, Helkaman Uutiset, Nokian Rengastiedoitus, Teräslehti. Tekniikan yleislehtiä: Tekniikan maailma, Kuulalaakerilehti. Liikenneturvaan liittyviä: Talja tiedottaa. Polkupyöräpataljoonain lehtiä: Vauhtipyörä, Satakunnan PP-jääkärit, Etupyörä. Matkailu- ja retkeilyaiheisia lehtiä on maassamme eri aikoina rekisteröity ilmestyneiksi ja yhä ilmestyviksi yhteensä kymmenkunta. Useita eri urheilu- ja liikuntalajeja (mukana myös pyöräily) edustavia urheilulehtiä on maassamme eri aikoina rekisteröity ilmestyneiksi ja yhäkin ilmestyviksi yhteensä kolmisenkymmentä. Pikajalka 15

39


Markku Lahtinen: Bartoli. Akvarelli 2000.

www.vanhatvelot.org Liity jäseneksi. Koe vanhojen pyÜrien lumo.

40

Pikajalka 15


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.