T
euvo Niemelä sai pyöränsä vuonna 1980, juuri ennen kuin lopetti kilpauransa ja siirtyi ralliauton rattiin. Hän ehti ajaa Leopardilla vain yhden kilpailun, ja lenkkeilykin sillä on jäänyt vähiin. Pyörä on puhtoinen ja kiiltävä, renkaan kulumattomat. Oman pyörämerkin rakentaminen oli kilpa-ajamisesta pyöräkaupan puolelle siirtyneen Tauno Lönnqvistin ajatus. Leopardien rungot rakennettiin Tampereella italialaisista putkista ja muhveista. Oppia käytiin monilla Italian matkoilla hakemassa Milanon suunnalta, missä lähes kaikki maan pyöränvalmistajat toimivat. Apua annettiin mielellään. Rossinin tehtaalla saatiin lupa valokuvata ja katsella runkojen kasaamista. Mallin mukaan rakennettiin jigit, ja Tampellassa hitsarina toiminut Reijo Niemelä juotti rungot kasaan Rossinilta saaduilla langoilla ja pulvereilla. Hitsatessa oikea kuumuus on tärkeää, ja Italian matkalla opittiin katsomaan juuri oikea liekin väri. Muhviliitosten viimeistely oli kovaa työtä, kun sopivia laitteita ei ollut käytössä, mutta kohtuullisen hyvään tulokseen kuitenkin päästiin. Rungot vietiin sitten Hämeenkyröön Tuomisen autokorjaamolle maalattaviksi. Tallin oma väri oli vaaleansininen. Niemelänpyörä on puolestaan oranssi. Mistä pyörälle sitten nimi? Sveitsistä löytyi ohikulkumatkalla tuotantoaan lopetteleva pyöräpaja, jolla oli hienoja Leopard-merkkejä varastossa. Ei tarvinnut kuin liimata paikoilleen. Siihen aikaan kilpapyörän kiekot kasattiin aina itse. Lönnqvistin liikkeessä, Suomen Urheilupyörässä oli taito hyppysissään, ja
menestyksekäs kilpa-ajaja Kyösti Myyryläinen vastasi rihtaamisesta.. Pyörissä käytettiin tietenkin italialaisia osia, Campanolon napoja, vaihteita ja jarruja ja Cinellin tankoa. Eikä 1970-luvun puolivälin jälkeen juuri vaihtoehtoakaan ollut. Teuvo Niemelän pyörä on viimeisiä valmistuneita Leopardeja, ja siihen on käytetty juuri kilpailuluokan Dura-ace-osillaan markkinoille tulleen Shimanon vaihtajia ja jarruja. Niemelän pyörän keskiö on Omega, renkaat Clementi. Niemelän etukiekko on puolattu säteittäisesti.
T
auno Lönnqvist perusti Leopard-tallin 1977. Hän kutsui sen ajajiksi useiden eri seurojen, niin SVUL:n kuin TUL:nkin edustajia. Kaikki kahdeksan ajajaa olivat SM-tasoa. Tampereelta mukaan tulivat Risto Niemi, Jukka Sorjonen, Janne Lahti ja Tapio Mölsä, kauempaa Hannu Honkonen, Pekka Riihelä, Hannu Heiskari ja Asta Forsell. Talli toimi hyvin ammattimaisesti. Se tarjosi pyörien ja ajoasujen lisäksi leirin ja kansainvälisiä kilpailuja, ja sillä oli käytössään laadukkaat huoltoautot. Maantiekisojen lisäksi ajettiin myös radalla, mutta ratapyörät olivat vain osittain tamperelaista tuotantoa. Leopardien menestys pantiin merkille. Se vauhditti Lönnqvistin pyöräkauppaa. Kahden vuoden jälkeen Lönnqvist ostettiin Crescentin tallin vetäjäksi, sitten porvoolaisten ja Colnagon tallin. Leopardin talli jäi uljaaksi luvuksi Suomen kilpapyöräilyn historiaan. Lähteet: Teuvo Niemelän haastattelu, 26.2.2008 Tauno Lönnqvistin haastattelu 16.3.2008 Heikki Kuva: Suomalainen lämminverinen. Tekniikan Maailma 12/1979. Jaana Alajoki: Tampereen Yritys 100 vuotta. Jyväskylä 1999.
26
Pikajalka 14