Page 1

1 2007 Pyörävanhusten äänenkannattaja Hinta 5 euroa

Kallen pyörä Haanpää etsi nykyaikaa polkupyörällä Muutoin erikoinen Eripura Pyöräkauppias Zachariassen Ylientisöity Suke

Pikajalka 1/2007 1


Hallitus puhuu

Mennen tullen Suuret ikäluokat ovat tulleet muisteluikään, keräily, antiikki, kirpputorit ja huutokaupat ovat suositumpia kuin koskaan. Lasien, huonekalujen, posliinin ja automobiilien ohella myös polkupyörät ovat alkaneet kiinnostaa tavaran talteen panijoita. Pyörät eivät ole arvostettuja sijoituskohteita, mutta niitä voi kyllä pitää jonkinlaisena talonpoikaisantiikkina, joka liittyy useimpien suomalaisten elämänvaiheisiin. Vanhojen polkupyörien ystävät kokoontuivat Suomessa ensi kerran Kangasalla vuonna 1994. Harrastajoukko on kasvanut ja levinnyt ympäri maan. Pyöräilyn historia on otettu myös tutkimuskohteeksi. Jo 15 vuoden ajan on järjestetty kansainvälisiä polkupyörähistoriallisia konferesseja. Tänä vuonna kokoonnutaan Tampereella, ja luvassa liki sadalle asiantuntijalle on myös uutta tietoa myös Suomen pyörien historiasta. Vapriikissa vastikään avatussa Velomania!-näyttelyssä on esitelty pyöräilyn alkuvaiheen kehityssuuntia Veloramapyörämuseosta Hollannista lainaan saatujen, Suomessa ennen näkemättömien pyörien avulla. Lisäksi näyttelyssä valotetaan pyörän tuloa Suomeen, Tampereen pyöräteolisuuden kulta-aikaa, esitellään vähän kilpailuja, nojapyöriä ja tulevaisuuden mahdollisuuksiakin. Vietämme parhaillaan valtakunnallista pyöräilyn teemavuotta, jonka tarkoituksena on innostaa ihmisiä pyöräilemään entistä enemmän. Vapriikin näyttely on pyöräilyvuoden tärkein yksittäinen tapahtuma. On hienoa että se parin vuoden uurastuksen jälkeen voidaan avata juuri Tampereella, jolla on paljon perinteitä vaalittavana niin pyöräteollisuuden, töihin pyöräilyn kuin pyöräurheilunkin alalla. Vanhat Velot on ollut merkittävällä panoksella mukana valmistelemassa näyttelyä, ja yhdistyksen puolesta toivotan kaikille antoisia hetkiä draisiinien, velosipedien, pikajalkojen, polkupyörien ja muiden haaruvälikoneiden parissa Vapriikissa! Markku Lahtinen Vanhat Velot ry:n puheenjohtaja

Pikajalka 1/2007

Pyörävanhusten äänenkannattaja http://www.vanhatvelot.org

ISSN 1457-5566 7. vuosikerta nro 12 Julkaisija Vanhat Velot ry Painos 300 kpl Painopaikka Domus-offset, Tampere Irtonumero 5 euroa esim. Mobiliasta, Pyörätallilta ja Vehoniemeltä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 10 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e. Päätoimittaja Kalevi Lepo Vietäväntie 119, 36270 Kangasala Puh. (03) 377 3072 Toimituskunta Risto Lehto Pirkko Nurminen Reijo Lehtonen (talous, ilmoitukset) Markku Lahtinen (taitto) Lehti ilmestyy seuraavan kerran 2/2007 marraskuu aineiston jättö 10.10.2007 1/2008 huhtikuu aineiston jättö 10.3.2008 Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille, takakansi 150 e, sisäkansi 80 e. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä.

Pikajalka 1/2007 2

Kansi: Hauholla puoli vuosisataa sitten elänyt Kalle Dahlberg puisen polkupyöränsä kanssa. Takakansi: Vapriikin pyöränäyttelyssä on nähtävillä mm. englantilainen Hobby horse 1800-luvun alusta. Kuva Reetta Tervakangas.


Sisältö Hallitus puhuu .................................... 2

Vapriikin näyttely on haaste

Pääkirjoitus........................................... 3 Summaries............................................ 4 Mies ja pyörä ....................................... 5 Ylientisöity Suke ..................................6 Ulkomaiden velot................................ 9 Pyöräkauppias Zachariassen .......... 12 Pinnojen välejä ................................. 14 Kokemuksia isopyöräisellä ............. 15 Satularepusta ..................................... 17 Kalevi Järvinen muistelee ............... 19 Lain koura ......................................... 22 Muuten erikoinen pyörä .................. 23 Tuhansittain varastettuja.................. 26 Kallen puinen pyörä ........................ 27 Jopo on kirjansa ansainnut ............. 29 Kerhokuulumisia ............................. 30 Pyöräpajalta ...................................... 31 Ajo-ojelma ........................................ 32 Pentti Haanpää etsi nykyaikaa........ 33

Tampereen museokeskus Vapriikin Velomania!-näyttely on omasta mielestäni suurenmoinen. Kovin helpolla se ei kuitenkaan katsojaansa päästä. Olen voinut tutkia näyttelyn tähänastisia, lehdissä olleita esittelyjä ja arviointeja: varsin syvälle aiheeseen niissä ei ole ehditty mennä. Eikä ihme, kyllä näyttely vaatii paljon alan harrastajaltakin. Kunnon perusteltu kritiikki on uskoakseni kuitenkin merkityksellistä niin museolle kuin harrastajille, kertyy sitä paljon tai vähän. Miksi / miksi ei - ja miten -kysymykset ovat mielestäni tärkeimmät työkalut, joiden kanssa näyttelyyn kannattaa mennä. Termospullo ja jakkarakin voisivat olla hyvät, mutta tuskin niitä saa viedä mukaansa. Pyörä pyörältä, yksityiskohta yksityiskohdalta, lause lauseelta pyörien maailma ja sen salat sekä mysteerit voivat avautua. Minkä pyörässä ehkä olisi voinut tehdä toisin? Minkä pyörien ja pyörätiedon esittelyssä? Tästä toivon kehittyvän ajatuksia. Näyttelyyn tutustumiseen on varattava aikaa, paljon keskittymisen rauhaa, sillä toista vastaavaa näyttelyä ei maahamme ihan pian tule. Säästymme paljolta matkustamiselta. Uskon näyttelyn poikivan lehdentekijöillekin materiaalia. Kalevi Lepo Päätoimittaja

Nostalgiset pyörät ........................... 35

Pikajalka 1/2007 3


Summaries Stolen bikes

After the Second World War, in the years of poverty and regulation, there was a shortage of bicycles and bicycle spares in Finland. Lot of bicycles were also stolen; during the most active bicycle theft campaigns in the mid 1940’s more than 7000 units were stolen per year. This was a noticeable amount considering the bicycle pool of that time. In order to stop the bicycle thefts and selling of stolen bicycles, the Ministry of the Interior established a central register of stolen bicycles in the crime investigation centre in Helsinki in the beginning of 1947. Local police had to send information of all the stolen bicycles to the register. Vittorio Giannini, an enthusiast of old bicycles from Hyvinkää, possesses a list of bicycles that were reported to be stolen between January the 1st 1946 and January the 31st 1956. This 136-page catalogue includes the serial numbers of 5700 bicycle frames, makes and the police stations concerned. Giannini offers help to find out if the Finnish old bicycle enthusiasts possess any bicycles reported to be stolen during the period mentioned above. - See the article and pictures on page 26.

Interview of Kalevi Järvinen

An interesting view on after-war years in bicycle business is given on pages 19-21. Kalevi Järvinen started working for Pyörä-Tarvike in Tampere in 1945. At first they focused on bike repair, but during the after-war years they started producing own bikes under label “Rane”. They made most of the parts themselves, like spokes and hubs. Frames were put together from Norwegian tubes. In repair work they were using circulated parts that they got from the Army. They visited the surplus store every week. They renewed Army bikes to women’s bikes, delivery bikes and velomobiles. Chains were bought in barrels and checked for use. Even army rucksacks were circulated for childrens seats and ski stick ties.

Pikajalka 1/2007 4

Pyörä-Tarvike was producing all kinds of bikes for children, boys, women and delivery. The delivery bike was better than any other, and they sold hundreds of them in Tampere. Velomobiles were quite popular in afterwar years in Tampere, and the company put together some of them on the basis of the delivery bike. Most of them were ordered beforehand, but they also produced a series of ten velomobiles for open sale. In the late fifties Pyörä-Tarvike faded, and Kalevi Järvinen continued in metal manufacture making for instance tube furniture for the Tampere University in the sixties. He still runs his business with both modern and veteran tools and machines, at the age of 80.

Pentti Haanpää and his bikes

Vesa Karonen writes about a biking writer on pages 33-34. When Pentti Haapää bought his Olympia-bicycle in May 1928, he was already a famous writer. He had published two short story collections and a novel. He was living in a small village in the centre of the country, and the money he put on his bike was not little. Haanpää wrote down his stories and diary in note book. He was going to make a bike trip to the Eastern Finland at a time when most writers were going to capitals in Europe. He biked alone, stayed over-night in barns, came to know country-side people. Later he confessed to his fiancée: “I love roads and the bicycle.” A biker was the subject in two of his short stories published in 1947. Sportbiker Saikansalo is famous. He is training to compete in Southern Europe in a special way. He has heated a sauna and carried the bike up to the platform, and a friend of his is throwing water to the stove thinking that”mad men are happy”. Also in the other short story the biking teacher is considered mad. It is a story from the time of the first bikes, when a biker was seen more as a witch than a magician. But in both cases the bikers themselves are living their lives calm and happy. They believe that living is a cycle.


Mies ja pyörä TEKSTI MARKKU LAHTINEN

Kirjailija Osmo Soininvaara avasi Velomania-näyttelyn Tampereen Vapriikissa 30.3.2007.

Ensimmäinen pyöräsi?

Sain ensimmäisen oman pyöräni 9-10 vuoden ikäisenä. Se oli punaiseksi ylimaalattu kierrätyspyörä, 24-tuumaisilla renkailla. Sillä oli Sipossa paljon koluamista. Seuraavaksi sain täysikokoisen kolmivaihteisen pyörän, se oli jotakin pohjoismaista valmistetta. Raskas se oli ajaa, mutta 20 vuotta sitä käytin.

Olet tunnettu pyöräretkeilijä. Mikä pyöräretkestä tekee elämyksen?

Markku Enholm kertoi jossakin esseessään tekevänsä pitkiä pyöräretkiä ja poikkeavansa ajellessaan sukulaisten luona. Nämä luulevat hänen joutuvan pyöräilemään päästäkseen tapaamaan sukulaisia, mutta se on päinvastoin. Hän käyttää sukulaisia tauko- ja tankkauspaikkoina voidakseen nauttia pitempään pyöräilyn ihanuudesta. Enemmistö ry. järjesti pyöräretken Tanskaan joskus 1960-luvun puolivälissä, ennen varsinaisa retkipyöräbuumia. Sain Pekka Tavailalta lainaan 10-vaihteisen Peugeotin, jossa oli 26” renkaat. Sillä ajaminen teki suunnattoman vaikutuksen. Meno oli mukavaa ja kevyttä. Kotiin tultua ostin it-

selleni heti samanlaisen. Se oli ensimmäinen pukinsarvinen pyöräni. Sen jälkeen minulla onkin ollut kolme Peugeotia. Sitten hankin 18-vaihteisen Nishiki Tourin, jossa oli myös etulaukut. Olen pyöräillyt teltan kanssa ympäri Suomea viikko kerrallaan, yleensä yksinään. 1980-luvulla aloin ulottaa matkoja laajemmalle, Ruotsiin, Lappiin, Jäämerelle, sitten vielä kauemmaksi aina Alpeille asti, Zürichiin ja Italiaan. Vuoristopyöräily on huima ja palkitseva kokemus. Ylöspäin meno on hidasta ja hiostavaa, mutta kuntoa kohottavaa, sopii sydänvaivaisellekin. Ja ennen kaikkea palkintona ovat huimat näkymät yli lumihuippuisten vuorien ja purolaaksojen. Vuoripyöräily on hyvin suosittua. Teräsvaareja liikkuu serpentiineillä pyörineen yhtä hyvin kuin nuorempiakin. Minun matkani kestävät tavallisesti viikon kerrallaan, ja ajan yleensä noin sata kilometriä päivässä. Pyöräretkeilyä on jatkunut jo 30 vuotta, mutta olen siirtymässä telttamatkailusta luottokorttimatkailuun. Ensi kesänä, kun työt ovat helpottaneet, tavoitteeni on ajaa kilpapyörällä Tallinnasta Nizzaan. Nykypäivän pyöräilyvaatteet ovat niin näppäriä, että turhia vaatekertoja ei tarvitse mukana raahata, selkäreppu riittää. Paita ja housut pestään joka ilta ja pannaan kuivana ja puhtaana aamulla ylle.

Pyörämalleja vuoden 1963 Peugeotin luettelosta.

Pikajalka 1/2007 5


Ylientisöity Suke

TEKSTI JA KUVAT EERO HILTUNEN

Näissä ennallistamishommissahan on kolme koulukuntaa, konservointi, entisöinti ja ylientisöinti. Kerron tässä jutussa ylientisöimästäni polkupyörästä. Jutusta selviää myös miksi olen päätynyt tällaiseen entisöintiin. Työtoverini kertoi, että heillä on mökillä vanha miesten polkupyörä, jonka hän voisi tuoda ja antaa minulle. Ajattelin, että se on ehkä joku 60- tai 70-luvun pyörä, kun työtoverini ei osannut tarkemmin määritellä sen ikää. Yhtenä iltana menin sitten hakemaan pyörää, kun työtoverini oli tuonut sen mökiltään. Paikalla oli myös hänen isänsä, joka sanoi, että hän haluaa ehdottomasti nähdä miehen, joka rakentaa pyöriä heidän tuomansa romun kaltaisista aihioista.

Pikajalka 1/2007 6

Minun on myönnettävä, että olin itsekin hieman hämmästynyt. Pyörä tai pyöränromu oli kauttaaltaan ruosteessa paitsi takahaarukka, joka oli sammaleen peitossa. Pyörä oli kuulemma seissyt heidän vajansa takana monta kymmentä vuotta. Minkään väristä maalia ei ollut enää tallella. Lokasuojat olivat aivan harsona ja muut osat mm. ohjaustanko kannattimineen olivat aivan ruosteessa ja syöpyneet, samoin poljinveivi ja eturatas. Muita osia aihiossa ei ollutkaan. Miehinen kunniani ei


antanut lupaa perääntyä. Sanoin, että kyllä tästä vielä pyörä tulee. Kotona purin aihion ja totesin, että rungon ja etuhaarukan voisi mahdollisesti käyttää. Yllätyksekseni huomasin, että ruosteen seassa oli komea valettu pyörän merkki SUKE. Sammaleen seasta paljastui, että eturatas oli hangannut takahaarukkaa niin, että siihen oli tullut reikä, jota ruoste oli vielä suurentanut. Pelkäsin, että runko on ruostumisen vuoksi niin heikentynyt ettei se kestäisi aikamiehen painoani (110 kg). Testasin runkoa vääntelemällä sitä ankarasti ja hakkaamalla puukonkärjellä löytääkseni

mahdolliset pehmeät kohdat. Runko osoittautui vahvaksi, on tehty aikanaan kunnon aineesta. Hitsasin reiän ja ryhdyin sen jälkeen ruosteenpoistoon. Rapsuttelin ruostetta puukolla, hiomapaperilla, teräsharjalla ja lopuksi hiekkapuhalsin koko rungon. Puhdistamisen jälkeen runko oli rupinen, koska siinä oli vieri vieressä pieniä ruostesyöpymiä. Pohjamaalasin rungon ensin ruosteenestopohjamaalilla ja sen jälkeen ruiskutin automaalauksessa käytettävää ruiskukittiä. Kittikerrosten välillä aina hioin niin kauan kunnes saatoin todeta, että kitti on täyttänyt kaikki ruostesyöpymät. Ei tarvittu kuin viisi kittiruiskutusta. Sitten oli vuorossa pohjamaali ja sen päälle musta akryyliautomaali. Mustan maalin päälle tuli vielä kullanväriset koriste-

maalaukset. Maalasin varastostani löytyneet vanteet ja lokasuojat samalla tavoin. Kasasin pyörän muutenkin ajan tyyliin sopivilla osilla. Ohjaustanko ja ohjaustangon kannatin on vanhan mallinen, samoin tarakka, ja ketjusuoja ja polkimet. Tarakassa on nerokas mekanismi, kun nostaa takimmaista pantaa, niin etummainenkin nousee. Näin on helpompi panna esim. laukku kiinni tarakkaan.

Pikajalka 1/2007 7


Satulana on vanhanmallinen Brooksin uustuotantosatula. Dynamo ja lyhty ovat niin ikään ikääntyneitä, mutta kunnostuksen jälkeen kunnossa. Lyhdyn sisällä on paristo ja lyhdyn takaosassa olevasta katkaisijasta voi kääntää valot päälle silloin, kun dynamo ei pyörän seistessä tuota sähköä. Laitoin pyörään jostain rompepäiviltä hankkimani hienon nahkaisen työkalukotelon. Pyörän jalka on vanhanmallinen kaksihaarainen

En osaa määritellä pyörän ikää. Arvelen sen olevan 1940-luvulta, koska runko on pitkänmallinen ja siinä on edessä ja etuhaarukassa kauniit koristekohokuviot. Takahaarukka on taakse aukeava. Sekin kai kertoo jotain pyörän iästä.

Tunteeko kukaan SUKE merkkiä? Onko se suomalainen ja mikähän tehdas tai paja sitä on tehnyt? Voisiko nimen loppuosa KE tarkoittaa ”kellaria” samalla lailla kuin helsinkiläisen Fillarikellarin aikanaan kokoomassa FILLKE-merkisessä pyörässä? Ylientisöintini annettaneen anteeksi, koska aihion perusteella ei voinut paljon päätellä minkälainen ja –värinen pyörä on aikanaan ollut eikä minulla ollut mitään muutakaan havaintoa tämänmerkkisestä pyörästä. Nyt, kun pyörä on valmis, se on hyvä ja uljas ajettava.

Pikajalka 1/2007 8


Ulkomaiden velot

Saksa

Knochenschüttler kertoo viimevuotisesta Velocipediade-tapaamisesta, joka pidettiin Bodenseen rannalla Friedrichshafenissa. Kaupunki on tunnettu Zeppelineistä, joiden tukikohtana se toimi. Ohjelmaan kuului perinteiseen tapaan huutokauppa, ajeluita päivällä ja yöllä sekä paikan erikoisuutena luento lentämisen ja pyöräilyn yhteisistä tekijöistä. Mukana olleista pyöristä kiinnostavin oli varmaan Klaue-merkkinen pyörä, jonka valmistaja oli paikallinen jarrutehdas. Pyörän runko oli alumiini-pii-magnesiumlejeerinkiä. Runko muistuttaa rakenteeltaan ja ulkonäöltään erittäin paljon Jopon prototyyppiä, joka on parhaillaan nähtävillä Vapriikin Velomania!-näyttelyssä. Helkama käyttää puolestaan magnesiumia kehittelemissään uusissa kotelorakenteisissa pyörän rungoissa. Klaue sai patentin runkorakenteelleen 1950, ja seuraavana vuonna pyörä esiteltiin ensi kertaa Itävallassa. Mukana ollut hyvin harvinainen pyörä oli kaiken lisäksi kaupan varastosta pelastettu ajamaton yksilö, jossa oli ajalle ominaisia lisävarusteita kuten matkamittari, kello ja kaksoisvalonheittimet. Ja tietenkin pyörässä on Klauen omat alumiiniset rumpujarrut.

Kanada

Oikea vastaus lähes joka kysymykseen on Kanada. Tämän kerran kysymys on: missä pidettiin vuoden 2006 ICHC eli kansainvälinen pyörähistoriallinen konferenssi. Eurooppalaisten vähäisen osanoton vuoksi Toronton konferenssin ohjelma käytiin läpi kahdessa päivässä. Mielenkiintoisten esitysten lisäksi tutustuttiin Mike Barryyn, joka on Kanadan viimeisiä rungonrakentajia. Hän juottaa Mariposa-rungot vielä käsipelillä. Kotiseutumuseossa järjestetyillä päätösillallisilla päästiin kokeilemaan englantilaisia draisiinireplikoita. Konferenssin jälkeen saattoi matkaa jatkaa IVCA-ralliin, joka ajettiin Ontario- ja Erie-järvien ympärillä Kohokohta oli poikkeaminen Niagaran putouksilla. Ajomatkaa kertyi yli 200 kilometriä, ja osanottajia oli noin 150. Samassa yhteydessä oli myös Yhdysvaltojen velojen eli The Wheelmenin tapaaminen. -ML

Jopoko? Ei, vaan Klaue. Saksalainen pikkupyöräkokeilu 1950-luvun alusta oli aikaansa edellä niin muodoiltaan, materiaaleiltaan kuin rakenteiltaankin.

Saksa toistamiseen

Saksan Velojen jäsenlehdessä Der Knochenschüttlerissä on Walter Euhusin mielenkiintoinen artikkeli pyörällä lentämisestä. Pyöräilyllä on monia yhtäläisyyksiä lentämiseen, niistä tunnetuin lienee se, että ensimmäisen

Pikajalka 1/2007 9


kevaksi ja nosti palkkion 50.000 puntaan. Vuonna 1976 japanilainen Kimura lensi pyörällään 2000 metriä, mutta ei pystynyt kaartamaan. Mutta 1976 amerikkalainen lentokoneinsinööri Paul McCready teki tempun. Hänen 35 kilon painoisen Kotkansa siipiväli oli 29 metriä, ja se suoriutui runsaan kahden kilometrin pituisesta lenkistään 7½ minuutissa. Kone oli maailman hitain potkurikone, sillä sen nopeus oli vain 16 km/h. Konetta kuljetti kilpapyöräilijä Bryan Allen. Sama pari sai Kremerin 100.000 palkkion v. 1979 lennettyään yli Englannin kanaalin. Tähän 36 kilometrin matkaan kului aikaa runsaat kolme tuntia, mutta matkaa oli edeltänyt päivittäinen vähintään 150 km pyörälenkki. Amerikan arvostetuin teknillisen oppilaitoksen MIT:n ryhmä ryhtyi rakentamaan vielä parempaa ihmisvoimin lentävää konetta. Daidalos-niminen ultrakeveistä materiaaleista rakennettu potkurikone lensi 25 km/h nopeudella seitsemän metrin korkeudessa Kreikasta Santorinin saarelle, missä tuulenpuuska hajotti juuri laskeutumassa olleen koneen. Kuljettaja Kanellos Kanellopuolos sai kuitenkin maailmanennätyksen nimiinsä. -ML

Romano Prodi - vanha velo?

Pyöräily ja lentäminen ovat toistensa sukulaisia, aina ei edes tiedä kummasta on kysymys. ”Nojaenkeli kohtaa syklokopterin Pariisin yllä.” Etsaus ja akvatinta, Markku Lahtinen.

Pikajalka 1/2007 10

moottorilentokoneen tekijät Wrightin veljekset olivat polkupyöränkorjaajia. Pari viikkoa ennen Wrightin veljeksiä ilmaan ehti saksalainen kilpapyöräilijä ja korkeapyöräartisti Karl Katho, joka lensi kolmikulmallaan 18 metrin lennon. 1912 Peugeot-yhtiö tarjosi 10.000 frangin palkkion sille joka ensimmäisenä lihasvoimillaan 10 metriä. Kun ei kukaan näyttänyt pääsevän lähellekään vaatimusta, tavoite lyhennettiin yhteen metriin (!), ja jo samana kesänä kilpapyöräilijä Poulain ”lensi” jopa yli kolmen metrin lennon pyörällään, johon oli kiinnitetty huomattavan suuret siivet. Vuonna 1959 englantilainen Henry Kremer lupasi 5000 puntaa sille englantilaiselle, joka lentää kahdeksikon puolen mailin päässä toisistaan olevien paalujen ympäri vähintään 3,3 metrin korkeudessa. Kun ei kahdeksan vuoden päässä kukaan ollut lähelläkään, hän ulotti kilpailun kaikkia kos-

Saapasmaan tätä nykyä varmasti kuuluisin vanha velo on pääministeri Romano Prodi. Kotiseutunsa Bolognan laakeita kumpuja tahkoava Prodi on innokas polkija. Kun median il professoriksi kutsuma Prodi täytti viime vuonna 67 vuotta, hän aloitti syntymäpäivänsä polkien. Kahden tunnin aamulenkillään päivänsankari taittoi 37 kilometriä. Ei tosin vanhalla velolla vaan uudella retkipyörällään. Näin valtakunnallisena pyöräilyvuotena Lipposemme tai Vanhasemme voisivat ottaa mallia entisestä EU:n pääkomissaarista.. Prodi ottaa kantaa myös kansan pyöräilyn puolesta. Ammattipyöräilyn maassa, jossa italianon miehuuden osa on auto. Pääministerin mielestä auton vaihtaminen veloon edes kerran kuussa parantaa elämänlaatua ja ympäristön tilaa. Tosin ikuiseen kaupunkiin pääministerin esimerkki ei ole vielä ehtinyt järin vaikuttaa. Tämän saatoin tuta ,kun poljin kuukauden mittaan eräänkin kerran Roomaan sen


pohjoispuolen Mazzano Romano-kylästä mennä vuonna. Colosseumille ei pääse pyöräteitä pitkin. Autoja on niin paljon, että kaupungin keskustassa pidetään autottomia päiviä saasteiden takia. Esa Aallas

Ruotsi

”Teräsvaarit” tulevat Tampereelle. Kommer du ihåg Stålfarfar - muistatko Teräsvaarin? Tällainen kysymys esitetään Ruotsin Velojen, CHF:n, verkkosivuilla. Teräsvaari Nils Gustaf Håkansson, 66 vee, oli aikansa kunnon viikinki. Hän pyöräili ja voitti kilpailun ulkopuolisena Sverigeloppetissa 1951 kaikki muut (= mukaan hyväksytyt, 23 - 40 -vuotiaat) kumppaninsa. Vaarilta kiellettiin korkean ikänsä vuoksi loppetiin osallistuminen, mutta hänen pyöräilemistään ei voitu estää. Kustaa kiinnitti paitaansa numeron 0 ja polki vanhalla Kärnanillaan yötä päivää, 1800 km matkan, ja saapui maaliin vuorokautta ennen muita. Vaarin kerrotaan lausuneen, että ”kaikki, mitä tarvitaan maailman näkemiseen, on pyörä ja vahvat jalat”. Hänen kuolemastaan tulee kesällä kuluneeksi 20 vuotta. Tarina voisi päättyä, mutta se jatkuu: Niin, kunnioittaakseen Håkanssonin muistoa, pieni joukko naapurimaan harrastajia polkaisee heinäkuun loppupuolella vanhoilla resenteillään ja huksvarnoillaan saman matkan ylämäkeen, Ruotsin eteläkärjestä Ystadista Pohjanlahden perukkaan Haaparantaan. Ryhmään kyseltiin syksyllä viittä kuutta pyöräilijää, ja jo talvella se täyttyi. Saavuttuaan perille, elokuun alussa, ryhmä vaihtaa junaan ja laskettelee Tampereelle, ICHC-konferenssiin kertomaan kokemastaan. -Olisihan hienoa kuulla! Vaarien edesottamuksiin voi tutustua ja seurata niitä tarkemmin CHF:n verkkosivuilta www.cykelhistoriska.se. Lars Erik Jonssonin kirjoittaman huikean tarinan Håkanssonista voi lukea Velocipeden-lehdestä n:o 38.

tuottanut ja tuottaa karkeamman hitsaavan ym. tekniikan ohella myös hienompaa: laakeria, jarrua, vaihteistoa, voimansiirtoa jne. Osa on ollut laadukasta ja toimivaa, osa ei. Velocipeden-lehdissä 38 ja 39 on taas aiheesta kiinnostavia artikkeleita: Husqvarnasta ja sen navoista, Göta-pyörästä ym. Lisäksi Åke Stenqvist, ahkera tutkija ja kirjoittaja, valottaa tavaratelineitten ja valkeiksi maalattujen rapakaarien historiikkia. Svalan-pyöristäkin hän kirjoittaa. Cykelhistoriska Föreningen täyttää vuosia. Yhdistys on perustettu 1997, tasakymppiä on juhlistettu vuosikokouksen yhteydessä Gustavsbergissä. Eivätköhän nuo teräsvaaritkin sitä juhlista retkellään? Jäseniä näyttää nyt olevan tuplasti meidän harrastajakuntaamme nähden. Aika miesvoittoista harrastaminen Ruotsissakin on. Onnittelemme pyöräilemällä! - KL

Tekniikkaa meiltä ja naapurista. Voisi luulla, ettei meidän ja Ruotsin pyörissä ja pyöräilyssä ole paljon eroja, mutta on sentään, muun muassa teknisten ratkaisujen lukuisuudessa sekä tuotannon jalostusasteessa. Ruotsi on

Pikajalka 1/2007 11


Pyöräkauppias

Zachariassen ”Etsitään uutteraa asiamiestä erinomaiselle englantilaiselle polkupyörätehtaalle”

TEKSTI TAPANI MAURANEN

Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistossa Mikkelissä säilytetään Enso-Gutzeitin Heinolan tehtaiden vanhoja papereita. Siellä, sekalaisten papereiden osastolla, on pieni mustakantinen vihkonen, joka on saanut nimekseen tuntemattoman polkupyöräkauppiaan tili- ym. kirja vuodelta 1891. Tuntemattomuus on katoavaista: tilikirjasta ilmenee, että kauppias julkaisi useitakin ilmoituksia sanomalehdissä eri puolilla maata. Niistähän se nimi löytyy – Alex. Zachariassen. Kovin suuri yllätys nimi ei ole, Zachariassen oli aikanaan yksi Heinolan vaneritehtaan pääomistajista, tehdas päätyi sitten Enso-Gutzeitille.

Pikajalka 1/2007 12

Syyskuussa 1889 Zachariassen oli sijoittunut kolmanneksi Turun velosipediklubin kisoissa; matka oli 30 Venäjän virstaa (n. 32 km), sen hän ajoi isopyöräisellä bicyclellä tunnissa ja 32 minuutissa.1 Viikkoa myöhemmin englannin peninkulma (1,6 km) taittui aikaan 3,47 – se tuotti kultamitalin. Kaksi vuotta myöhemmin harrastuksen kylkeen alkoi kehittyä liiketoimintaa. Miehellä oli taipumuksia siihenkin suuntaan. Hän oli Uudessakaupungissa vaikuttaneen tanskalaissyntyisen urkujenrakentaja Jens Zachariassenin poika. Isä ja poika rakensivat paitsi urkuja myös huomattavaa teollisuus- ja laivanvarustusimperiumia. Tonnistolla mitattuna J. A. Zachariassen & Co oli 1920-luvulla maan suurin yksityinen laivanvarustaja, aluksen purjehtivat Z-kirjaimen alla. Teollisuutta edustivat höyrysaha, höyrymylly, konepaja, kaksi vaneritehdasta sekä vuonna 1916 perustettu, hienotakeita valmistanut Excelsior Tampereella.2 Vuonna 1891 Alex Zachariassen oli vielä lukiolainen, opinahjo oli Åbo svenska klassiska lyceum. Isä lainasi rahat ja alkutalvesta 1891 poika alkoi rakentaa myyntiverkkoa. Hän oli sopinut pyörien tuonnista englan-


Harvinainen Bonnick-pyörä ruotsalaisesta kokoelmasta.

tilaisen Bonnick & Co:n kanssa. Bonnickmerkki jäi melko lyhytikäiseksi, Coventryssa toiminut yritys oli tuolloin jo siirtynyt sittemmin autonvalmistajana tunnetun William Rileyn omistukseen. Bonnickmerkistä Riley luopui 1896. Ilmeisesti ainoa säilynyt Bonnick-pyörä löytyy läntisestä naapurimaastamme.3 Zachariassen myi pyöriä itse. Hän mainosti ”ylittämättömän vankkoja, elegantteja, kevytkulkuisia ja varsinkin edullisia” muun muassa Åland-lehdessä sekä Turun ja Porin lehdissä. Mutta hän hankki myös jälleenmyyjiä eri puolilta maata, keinona olivat lehti-ilmoitukset. Myyjiä löytyi Viipurista, Jyväskylästä, Kuopiosta, Raahesta, Keravalta... Tammerfors Aftonbladissa julkaistu ilmoitus ei kuitenkaan tuottanut tulosta.4 Myyjille luvattiin 25 %:n provisio. Pyöriä tuli Hullin kautta useassa erässä Turkuun, Helsinkiin, Viipuriin ja Hankoon. Ja niitä meni myös Uuteenkaupunkiin, Vaasaan, Mustialaan, Mikkeliin, Lappeenrantaan... Paras myyjä, viipurilainen farmaseutti Richard Marell myi ainakin kahdeksan pyörää. Muiden jälleenmyyjien joukossa oli mm. teollisuustavarakauppias, konttoristi ja puuseppä.

Kaikkiaan Zachariassen toi maahan 48 Bonnickia, joista 30 meni kaupaksi, loput jäivät odottamaan seuraavaa kautta. Mallisto oli ajan tasalla, korkeapyöräisiä siihen ei näytä enää kuuluneen. Enimmät pyörät olivat risti- eli X-runkoisia. 17 pyörässä oli timantinmuotoinen Diamond-runko ja yksi oli ”semi-diamond, tang. wechs.” Joukkoon mahtui vielä pari 26-tuumaista Junior-pyörääkin, joista toinen kolmipyöräinen. Pneumaattiset renkaat oli kahdessa pyörässä, joissakin oli ”cushion-” tai ”Teleph”-renkaat”, lopuissa ¾ - 1 tuuman umpikumit. Pyörien lisäksi tarjolla oli myös tarvikkeita. Alex. Zachariassen oli varsin tyypillinen alkuaikojen pyöräkauppias: nuori, yritystaustainen ja sitä kautta kansainvälisiä suhteita omannut pyöräilyn harrastaja. Tuon ajan pyöräkauppa oli vielä paljolti sitä, että harrastajat myivät pyöriä toisilleen. Zachariassenilta se jäi nyt taakse, loput vuonna 1891 tuomansa pyörät hän toki myi. Seuraavana keväänä hän pääsi ylioppilaaksi ja siirtyi sitten isän urkutehtaan ja sahan isännöitsijäksi.5 Urkujenrakennusta hän oli opiskellut Saksassa. Konsuli Alexander Zachariassen kuoli 1937.

Pikajalka 1/2007 13


Korkeapyöräoppia

Pinnojen välejä KOONNUT RISTO LEHTO

Mittakaava

Tampereen vuoden 2000 pyöräilykartassa ilmoitettiin, että sentti kartalla vastaa tuhansia elämyksiä luonnossa.

Helpompaa paikkausta

Kotimatkalla Pekka ajoi polkupyörällä paremmanpuoleisten juhlien jälkeen lepikkoon. Ennen vuoteeseen menoa hän paikkaili kylpyhuoneessa kolhiintuneita kasvojaan. Aamulla vaimo nousi tavan mukaan ensimmäisenä ja huuteli kylpyhuoneesta: ”Miksi meidän peili on täynnä laastareita?”

Pyöräilystäkö kansanurheilu?

Urheiluväen Joulun 1961 Lauri Kultin parisivuisesta artikkelista: ”Todella toteuttamiskelpoinen ajatus. Mutta se vaatii ensiksi rahaa, toiseksi vielä rahaa ja kolmanneksi erittäin paljon rahaa. Täytyy saada ajatuksen taakse suurempia piirejä. Kyllä tällä tekniikan aikakaudella vielä sentään osataan pyöräillä. Eivät mopot ja mopedit vielä joka pojan ja tytön kulkuvälineitä ole. Mainittakoon, että Ruotsissa tätä aatetta on toteutettu. Siellä toimii Pyöräilyliiton rinnalla järjestö, jolla muistaakseni on oma toiminnanjohtajakin. Sillä tavalla päästään tuloksiin. Ruotsissa avustavat pyöriä valmistavat tehtaat myös tätä ns. kansanpyöräilyä. Onhan meillä monella tavalla yhteistoimin saatu paljon näkyvää aikaan. Miksi ei siis pyöräilystä voisi tulla kansanurheilua.”

Pikajalka 1/2007 14

Liekö Eläkkeensaaja-lehden 4.10.2004 kirjoittajalla ollut omakohtaista kokemusta Velojen isopyöräsankareiden tapaan, vai perustuiko hänen tekstinsä ”Polkupyörä on myöhäinen keksintö” ainoastaan lähteiksi ilmoitettuihin tietosanakirjoihin ja Melkein toimivia keksintöjä -kirjaan? Hän kirjoittaa ”Korkea polkupyörä eli penninropo” -aiheesta ihan asiaa. Pysähtymisestä hän tiennee enemmän kuin allekirjoittanut. ”Korkean pyörän selkään nousemiseen tarvittiin joko samanlaista nousualustaa, jollaista käytettiin hevosen selkään noustessa, tai aimo annos rohkeutta ja taitoa työntää pyörää eteenpäin, nostaa toinen jalka alhaalla olevalle astimelle ja hypätä satulaan, kun pyörä jo lähti liikkeelle. Myös ajaminen oli hermoja raastavaa, koska ajaessaan joutuu tähyilemään kuuden jalan eli vajaan parin metrin korkeudesta maanpinnan yläpuolelta, mikä tuntuu suunnattoman korkealta. Ajon aikana korkea polkupyörä on paljon vakaampi kuin nykyaikainen pyörä, koska suunnaton etupyörä antaa paljon pyörimisenergiaa - se on kuin suuri vauhtipyörä, jota on pyörimisen kerran alettua äärimmäisen vaikea saada pysähtymään. Mutta jos osui pahaan muhkuraan tai kuoppaan, lensi suoraan etupyörän yli ja putosi kasvoilleen melkoisen korkealta. Myös alas tuleminen vaati taitoa. Vauhtia hiljennettiin ensin polkemalla taaksepäin!!! Noustiin satulasta, astuttiin taakse ja alas astimelle, annettiin pyörän liukua pois alta ja hypähdettiin kevyesti alas maahan - ainakin teoriassa.”

Joku raja sentään

Poliisit pitivät ratsiaa iltahämärissä 1950luvulla Oriveden-Länkipohjan maantiellä. Huhtalan Viljami tuli töistä kotiinsa päin pimeällä polkupyörällä. Poliisit, tuttuja kun olivat, ottivat miehen ja pyörän sen aikaiseen isoon ”Maijaan” ja jättivät kuljetettavansa kotiportille. Viljami lähti jonkun ajan kuluttua maantielle hakeakseen vielä heiniä hevosella. Ja ilman valoja tietenkin. Samat poliisit olivat palaamassa keikaltaan, pysähtyivät hevosmiehen luona ja huikkasivat: ”Jos tuut vielä kerrankin ulos pirtistäs tänä iltana ilman valoja, nin sakot saat!”


7 rohkeaa miestä, osa 3

Kokemuksia korkeapyöräisellä ajamisesta TEKSTI REIJO LEHTONEN

Meistä seitsemästä Tapio ja Ilmo Suutarin pyörät ovat vielä kesken. Muilta viideltä sain seuraavia vastauksia: Reijo Lehtonen: - Eli allekirjoittaneen pyörälle kävi siten, että parin ajokerran jälkeen museo Vapriikki Tampereelta osti pyörän näytöspyöräksi, on pyöränäyttelyssä esillä. Uuden ohjaustangon tein 16 mm ruostumattomasta teräksestä. Ohuempi alkuperäinen antoi hieman periksi, taipui. Ajelen toistaiseksi vanhalla alkuperäisellä 1890-luvun pyörälläni.

JA KUMPPANIT

Ajattelin kysellä uusien isopyöräisten omistajilta, kuinka ajelut ovat lähteneet käyntiin. Onko tullut mukkuja tai kuhmuja harjoituksissa, lähinnä siis syksyn ja kevään ajokaudella? Joitakin hienosäätöjä jokainen on varmaan joutunut tekemään parhaan ajomukavuuden saavuttamiseksi?

Risto Lehto harjoituslenkillä kotikadulla.

Pikajalka 1/2007 15


”Lehtemme on harvinainen linnunpoika tässä häkkilintujen maailmassa. Se on vapaaksi syntynyt ja rakastaa vapautta.” Helvi Sinervo, Runoilijan talossa. Hämeenlinna 2004. (Häme-Karjalan ensimmäisestä numerosta 1954.)

Mikko Råberg: - Olimme Reijonlaisella Turun kokoontumisajoissa. Mika ajoi reitin isopyöräisellä. Turun kaupunkisuunnittelulle terveisiä, jotta jokivarren pyöräteiden tunneleita tulisi korottaa, ettei pää osu kattoon (sama muuten on täällä Tampereella vikana). Nyt tuli kyllä harjoiteltua pysähtymistä ja lähtemistä joka tunnelin kohdalla. Kävimme ajamassa myöskin Tappuri-tapahtumassa Nakkilassa. Ajoin itse muutaman kerran näytösajoja Vaasan automuseolla Veteraaniautokerhon tilaisuuksissa. Ajaminen sujuu meillä molemmilla veljeksillä, ja missä vain ajammekin, huomiota piisaa. Olli Lehto: - Koeajossa Pispalan Haulitornilla totesin, että pyörä oli kuta kuinkin ajettavassa kunnossa. Pientä hienosäätöä toki oli. Etupyörän haarukkaa piti kallistaa taaksepäin, jotta kaatumista ohjaustangon yli kyytiin hypätessä ei tarvitsisi varoa. Sen tehtyäni tuli toinen ongelma. Längelmäellä suoritetussa ajelussa ilmeni, että samalla piteni jalkojen matka polkimille. Täytynee pistää etupyöräkin jokusen tuuman pienemmäksi ajomukavuuden parantamiseksi. Ohjaustankoon kohdistuu melkoinen vääntö. Vahvistin sitä tulppahitsatulla putkella, nyt ei anna periksi. Ajelut ovat varsinaisesti jääneet vielä vähiin, mutta eivät jää tähän, kunhan kevät koittaa. Risto Lehto: - Pispalan koeajoissa jouduin heti hätätilanteeseen. Pysäköidyn auton takia, olisin tarvinnut pienempää kääntösädettä. Etuhaarukan yläpään aukko, johon runko liittyy, oli hieman liian kapea, pyörän kääntösäde liian iso. Hyppäsin pyörältä ja annoin sen kaatua. Poljinkampi hieman taipui, mutta se oikaistiin heti Reijon pajalla. Samalla pienennettiin kääntösädettä isontamalla ohjausputken aukkoa. Ajoharjoitus Ollin kanssa Längelmäellä sujui hyvin, ihmetteleviä autoilijoita pysähtyi hiljaisella metsätielläkin. Ollin pihassa kaaduin syksyllä irtohiekassa liian pienessä tilassa harjoitellessani kiveen. Kyynärpää on vieläkin kipeä. Kotona Kangasalla ajelin pitkin syksyä paljonkin 50 metristä 4:ään kilometriin lenkkejä. Tämän vuoden aloitin jo tam-

Pikajalka 1/2007 16

mikuulla, kun tie kotiportilla oli hetken sulana. Etujarrumekanismia pyörässäni ei vielä ole ollut, joten ennakointi liikenteessä on tärkeää, tosin polkimillakin voi jarruttaa tehokkaasti. Niin kuin velimies Ollillakin, satulan ja polkimien väli saisi olla hieman pienempi. Satulan asentoa trimmaamalla olen päässyt aika optimi mittaan, mutta vieläkin satulan kärki on liian ylhäällä. Pyörälle nousu ja siltä laskeutuminen sujuu mainiosti, mutta pidemmässä ajossa joutuu korjaamaan asentoa usein. Pirkan pyöräilyyn ei tällä satulan asetuksella voisi lähteä, osallistuminen saa toistaiseksi jäädä Reijon tehtäväksi. Kalevi Lepo: - 1800-luvulta olevia taulukoita tutkimalla sekä Reijon originaalia kokeilemalla päädyin porukassamme korkeimpaan pyörään. Nyt olen sen päällä istunut (en vielä ajanut): tuumaakaan korkeampi ei olisi saanut olla. Polkimia voin vähän siirtää navan suuntaan, mutta samalla ajorasitus kasvaa. Erityiseksi ongelmaksi tapauksessani voi muodostua pyörän päälle pääseminen. Pitäisi ehkä hankkia tikkaat tai hitsata runkoon lisäaskelma. Pyörä on merkin kiinnittämistä vaille valmis. Kun merkki on kiinni, Reijonlaiseni kastetaan ehkä vielä jollekin lisänimelle. Pinnoja säädin hiukan, tasaten vielä pyörän kulkua. Olen ajatellut rakentaa ajon (= päälle nousun ja laskun) harjoittelemiseksi telineen, jollaisen yksi ratkaisumalli on tsekkiläisen Mesicekin verkkosivuilla. Kun olen 500 kertaa pömppinyt satulaan ja alas, niin että hallitsen sen unissanikin, arvelen voivani ryhtyä ajelemaan. Välillä jo epäilin, mihin tuli ryhdyttyä, mutta kyllä nyt tuntuu mukavalta. Sivun 3 kuva näyttää ajoharjoitteluni tilanteen. Jos pyörä kippaa, kippaa petäjäkin!


Satularepusta IVCA Rallye

Tämän vuoden International Veteran Cycle Associationin kokoontuminen järjestetään Oirschotissa Hollannissa kesäkuun 6.-10. päivinä. Ajamiseen, kilpailuihin, kirpputoriin ja illanviettoihin painottuva IVCAralli on kansainvälinen kokoontumisajo, jollaisia järjestetään vuosittain eri puolilla maailmaa. Tapahtuma on monipäiväinen, ja sen aikana ajetaan yleensä sadan kilometrin lenkki ja pidetään kilpailuja eri-ikäisillä ajopeleillä. Välillä soitetaan, tanssitaan ja pidetään hauskaa. Osia ja kirjallisuutta vaihdellaan rompetorilla. -ML

Velomania

Vanhoista veloista varmaan useimmat jo ovat käyneet Vapriikissa katsomassa Velomania!näyttelyä, joka kertoo polkupyörän alkuvaiheista maailmalla, pyörän tulosta Suomeen ja suomalaisesta pyöräteollisuudesta ja pyöräilyn yhteiskunnallisesta merkityksestä. Näyttelyyn on saatu lainaan maailman hienoimpia 1800-luvun kaksi-, kolmi- ja jopa nelipyöräisiä polkupyöriä, jotka erinomaisella tavalla valottavat pyöriin liittyviä kehityslinjoja ja innovaatioita. Näyttelyn esillepano on tyylikäs, oheismateriaali kiinnostavaa ja nähtäville asetetut elokuvat ja videot hauskoja ja opettavia. Näyttely kiinnostaa muitakin kuin pyöräilyentusiasteja. Näyttely on auki helmikuun loppuun 2008. Oheisohjelmasta saa lisätietoja näyttelyn kotisivuilla xx. -ML

Antiikkiajelulla Jyväskylässä

Keski-Suomen Opiskelija-asuntosäätiön Roninmäen kohteen asukkaat ovat järjestäneet antiikkipolkupyöräajelun Jyväskylän ympäri 15.7.2006. Ajot alulle puuhanneen kanadalaisen opiskelijan ja antiikkipyörien harrastajan Ronald Ferlandin mukaan niihin on osallistunut parisenkymmentä kuljettajaa. Heidän käyttöönsä on ollut tarjolla yhtä monta Ferlandin itsensä kunnostamaa, vuosilta 1920-70 olevaa polkupyörää. Ferland on tehnyt ajoista videokuvaa. - KL

Nostalgiset vanhat pyörät

Kustannusyhtiö Alfamer julkaisee loppukesällä kirjan, jolla on mielenkiintoa herättävä nimi: ”Nostalgiset polkupyörät”. Yritys on tuttu muun muassa ajoneuvoja esittelevien mutta myös useiden harrastusmuotojen ja vaikkapa rakentamisen teosten kustantajana. Kirjan tekijä on Vesa Rohila, vapaa toimittaja, joka alkuperäiseltä ammatiltaan on raskaan kaluston asentaja. Rohilalta on vuonna 2005 ilmestynyt ”Eilispäivän traktoreita” ja viime vuonna ”Wanhat rakkaat koneet” -nimiset kirjat. Teoksen aikajänne alkaa draisiinista ja ulottuu noin vuoteen 1975, mutta esimerkiksi myös Tunturin kotimaisuuden päättyminen käsitellään. Kirjan painopiste on kotimaisissa valmistajissa, valmistuksessa ja merkeissä, pieneltä osin myös huollossa, mutta myös ulkomaiset, tänne ulottuneet vaikutukset ja ilmiöt pyritään huomioimaan. Pyörän historiallinen rakenne kehittyy pääpiirteissään tekstin mukana; sen sijaan vaikkapa pyöräilyä, kauppaa ja alan järjestötoimintaa voidaan valottaa vain ohessa, esimerkiksi ilmoitusten muodossa. Vesa Rohila kertoo, ettei kirjoittaminen ole ollut helppoa: esimerkiksi Merilästä on ollut vaikea saada luotettavaa tietoa, lähteet usein lyövät toisiaan korville. Vesa Rohilan mielestä polkupyöräkin voi olla taltioimisen ja esillepanon arvoinen kulkuväline. Rohila tarjoaa vanhoille veloille mahdollisuutta pyöräharrastuksen ja sen syntyvaiheiden lyhyelle kirjalliselle esittelylle. - KL

Pikajalka 1/2007 17


Raja 1918 – pyöriä kysellään

Vanha pyörä pääsee taas elokuvaan. Vuoden lopulla tulee teattereihin Jörn Donnerin ja Jarkko Hentulan tuottama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama Raja 1918 -elokuva. Kuvauksia on kevään kuluessa tehty Pietarissa ja ne jatkuvat myöhemmin Pälkäneen Laitikkalassa. Kun kyseessä ovat kansalaissodan jälkeiset tapahtumat, kyllä polkupyöräkin roolin saa. Elokuvan ohjaaja on Lauri Törhönen. Raja 1918 on historiallinen rakkausdraama von Munck -nimisestä kapteenista. Hänet lähetetään kansalaissodan jälkeen keväällä 1918 pieneen Rajajoen kylään perustamaan Suomen ja Neuvostoliiton välistä rajaa. Joella maat erottaa vain yksi silta. Munck rakastuu paikalliseen opettajaan, joka on salaa kihloissa etsintäkuulutetun punakapinallisen kanssa. Tilanne ajautuu kaaokseen, kun kylään alkaa tulvia satoja Neuvostoliiton aloittamia puhdistuksia pakenevia ihmisiä. Tämän esittelyntapaisen kirjoittaja on aina pitänyt Lauri Törhösen elokuvista. Muun muassa Hylätyt talot – autiot pihat (vuodelta 2000; ollakseen Laila Hietamiehen romaanista) on aivan upea. Odotukseni Raja 1918 -elokuvaa kohtaan ovat myös suuret. Pyörämme olivat 1950-luvun alkupuolelle saakka lähes samanlaisia kuin kansalaissodan aikana, silti onneksi sen aikaisiakin ajoneuvoja vielä löytyy. - KL

ICHC on terävöittänyt pyörätutkimusta

Tekniikan Waiheita -lehdessä 4/2006 on Mikko Kylliäisen kirjoittama polkupyörien kehityskulusta ja sen tutkimisesta kertova laaja artikkeli ”Juoksukoneita ja

velomobiileita: polkupyörän historiografia”. Kylliäinen on tekniikan lisensiaatti ja muun muassa Vanhat Velot ry:n sekä lehteä julkaisevan Tekniikan Historian Seura ry:n hallituksen jäsen. Mikko Kylliäinen kirjoittaa, että polkupyörän varhaisempi historiankirjoitus on suureksi osaksi lähtöisin harrastajien keskuudesta ja myös suunnattu harrastajien luettavaksi. Hän myös arvioi tämän syitä. Niinkin myöhään kuin 1990-luvun alussa tilanne alkoi muuttua. Englantilainen Nick Clayton kutsui koolle ensimmäisen kansainvälisen polkupyörähistorian konferenssin, ICHC:n. Kokoussarja on jatkunut, ja sen esitelmistä on koottu julkaisut, jotka sisältävät aiempaan nähden pyörähistoriallista uutta. Clayton myös toimittaa brittien Velojen, Veteran-Cycle Clubin, julkaisemaa arvostettua The Boneshaker -lehteä. Pyörän kehittymisen monia varhaisvaiheita ei kuitenkaan – lähteiden ollessa puutteellisia ja osin ristiriitaisia – enää näytä olevan mahdollista selvittää ja näin uskottavasti oikoakaan. Toisaalta, Kylliäinen kirjoittaa, kokonaiskuva polkupyörän historiasta 1900-luvulla ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista on luomatta. Tekniikan Waiheita -lehteä julkaisee Tekniikan Historian Seura THS ry. Sen sisällön uskottavuutta lisää, että lehti kattaa kaikki tekniikan alat ja että sen artikkelit tarkastetaan vertaisarvioinnilla. Lehdellä vaikuttaa olevan tieteellinen näkökulma. Se ilmestyy neljästi vuodessa; siinä voitaneen käydä myös argumentoitua, kriittistä keskustelua. Pyörän kehityshistorian ja varsinkin sen tutkimisen ja tutkimusmenetelmien kehittymisen näkökulmasta Mikko Kylliäisen artikkeli on sangen kiinnostava. - KL

Lukeeko joku lehteäsi? Pankin käyttö on muuttunut. Yhä useammat unohtavat hoitaa maksunsa, kun pankkisiirtolapun kanssa ei tarvitse mennä pankkineidin luukulle. Monet ovat unohtaneet maksaa myös Vanhojen Velojen jäsenmaksun. Jos olet epävarma oletko muistanut maksaa, varmista tilane rahastonhoitajalta, puh. (03)212 0468. Jäsenmaksu 20 euroa. Tili 800016-70851881. Jäsenmaksulla varmistat Pikajalan ilmestymisen postilaatikkoosi toisenkin kerran tänä vuonna. Valitettavasti jäsenmaksunsa laiminlyövät aiheuttavat kuluja ja vaarantavat yhdistyksen talouden ja Pikajalan julkaisemisen. Mikäli haluat erota jäsenyydestä, ilmoita siitä!

Pikajalka 1/2007 18


Pyörä-Tarvike ja Metalli-Pyörä

Kalevi Järvinen muistelee

Kalevi Järvinen johtaa korkeasta iästään huolimatta edelleen täysin voimin metallialan yritystään Tampereen Lielahdessa. Tietokoneohjatujen sorvien vieressä pyöritetään vielä monia kokenutta 1930-luvun hihnavetoista sorvia, joka on omalla tavallaan edelleen korvaamaton.

Pikajalka 1/2007 19


Pyörä-Tarvikkeen tuotantoa, Rane-tavarapyörä ja pyöräteline. Yhtiön ensimämäinen toimipaikka Pinninkadulla (oik. alh.)

TEKSTI JA KUVA MARKKU LAHTINEN ARKISTOKUVAT KALEVI JÄRVISEN KOKOELMASTA

Pikajalka 1/2007 20

Kalevi Järvinen tuli v. 1945 töihin PyöräTarvikkeeseen, jonka perustivat Mauno Soro ja Rauno Mäkelä Tampereelle 1939. Yhtiön ensimmäiset verstaat sijaitsivat Pinninkadulla. Toinen tunnettu pyörämies, Kalevi Saarinen, joka sittemmin piti Lapintiellä Keskus-Pyörä –nimistä pyöräkauppaa tuli firman palvelukseen 1955. Hänen veljensä Seppo oli aloittanut jo 1940-luvun lopulla. Aluksi yhtiön toimintaan kuului pyörien korjaaminen, sotien jälkeen myös pyörien kasaaminen osista omalla tuotemerkillä ”Rane”. Firmassa oli Kone ja Terän ohella kaupungin parhaat laitteet mm. polttouuni, putkentaivutuskone ja Ranskasta tuotu pinnankierteenväännin. Osia valmistettiinkin itse hyvin paljon. Parhaimmillaan metallisosista vain taotut ostettiin, pinnat, ohjaustangot, satulaputket ja laakerinpesätkin tehtiin itse. Rungot hitsattiin messinkijuotoksella norjalaisista runkoputkista. Mäkelä kehuikin itseään Euroopan parhaaksi hitsariksi, mutta hopeajuotoksen tekniikkaa hän ei myöhemmin oppinut kunnolla. Kalevi Järvinen meni armeijaan 1949, ja hänet passitettiin hetimiten polkupyöräkorjaamolle panemaan sotilaspyöriä kuntoon. Hänelle maksettiintyöstä palkkana pinnoja, joita sitten sai käyttää oman firman tuotantoon.

Sodan jälkeen oli kova pula materiaalista, ja kierrätystavaraa käytettiin etenkin korjauksissa. Armeijan varikolta käytiin ostamassa tavaraa viikoittain, niin kokonaisia pyöriä kuin osiakin. Pyöriä käytetiin aihioina, joista tarvittaessa muotoiltiin uusia, esim. naistenpyöriä tai käytettiin tavarapyörien ja kinnerien valmistamiseen. Ketjuja ostettiin tynnyrikaupalla, lyötiin oikoisiksi ja katsottiin päästä riiputtamalla oliko kettinki vielä käyttökelpoinen vai oliko se niin venynyt, että jouti poisheitettäväksi. Usein rikkoutuneet kammen päät korjattiin hitsaamalla uudet kierrepalaset katkaistuihin kampiin. Armeijan reputkin pantiin kierrätykseen: teräsosat käytettiin naisten pyörien lastentelineiksi, nahkaosat sauvojen hihnoiksi. Pyörä-Tarvike valmisti monenlaisia pyöriä, miesten ja naisten mallien lisäksi nuorisolle sopivaa kokoa, myös rodeotyylistä pitkäsatulamallia, rullaluistimen pyöriä, lastenpyöriä ja –kottikärryjä, pyörätelineitä, kinnereitä ja tavarapyöriä, joista tulisi varsinainen suosikki. Tavrapyörien kysyntä ylitti tuntuvasti tuotannon. Rane-tavarapyörä oli kilpailijoistaan poiketen nivelöity etupyörän akselien kohdalta, ei keskeltä runkoa niin kuin kilpailijat. Tämä teki pyörästä turvallisemman ja kaarteista helpommin hallittavan. Liika kuorma oli kuitenkin pahasta. Järvinen oli kerran viemässä firmansa


valmistamia silitysrautoja jälkikäsittelyyn Papinkadulta alas hallituskatua, kun lasti alkoi viedä pyörää, eikä mies lastia. Hämeenpuiston ylittäminen 50-luvulla oli kuitenkin suhteellisen vaaratonta, sillä liikkeellä oli lähinnä vain hevoskulkuneuvoja. Kinnereitä valmistettiin 1949-1955 muutamia yksittäiskappaleita tilauksesta sekä yksi noin 10 kappaleen sarja. Osa myytiin kilpapyöräilijöille harjoitusvälineiksi. Pyörä-Pojille tehtiin myös yksi kahden istuttava malli, joka kulki lujaa. Se tapasi kohtalonsa Hämeenpuiston lehmuksen kyljessä Pyynikiltä laskun päätteeksi. Kinnerien alustana oli tavarapyörästä tuttu yksiputkinen runko, jossa oli tavallinen, joskin hyvin matalalle sijoitettu satula. Lentokonevanerista tehdyn katteen runko oli rakennettu huonekaluputkesta. Kinnerit maalattiin hopeavärillä ja koristeltiin raidoituksin. Pyörät olivat tavarapyörästä tuttua tekniikkaa, 28-tuumaiset. Takapyörä oli tavallista paksumpi. Kinnerissä oli kilpapyörästä tutut ketjuvaihteet kahdella keskiörattaalla, 2x4 vaihdetta. Takakapassa oli jarru ja edessä vannejarrut. Kilpapyöräilijät harjoittelivat kinnereillä reittiä Pyynikintori-Sarkkila-Mihari-Siuro-Pyynikintori. Omien tuotteiden lisäksi Hallituskatu 21 toimineessa myymälässä myytiin ranskalaisia Peugeot-mopoja ja jämijärveläisiä

suksia. Hallituskadun myymälä lopetti toi- Pyörä-Tarvikkeen myymälä mintansa 1950-luvun lopulla, kun Mäkelä 1950-luvun lopulla. osti Rautatienkadulta toisen pyöräliikkeen, jota piti jonkin aikaa. Metalli-Pyörä Oy perustettiin Pyörä-Tarvikkeen rinnalle tuotantoyhtiöksi vuonna 1950. Kalevi Järvinen sai v. 2006 Lielahden Yrittäjiltä kunniakirjan 40 v. yrittäjänä, hänestä oli tullut yhtiön omistaja 1966. Edellä mainittujen pyörien ohella yhtiö on valmistanut mm. Tampereen Yliopiston päärakennuksen metallikalusteet yhdessä Höyrypuuseppä Oy:n kanssa, armeijan varikon noin 30 m korkuisen savupiipun Oriveden varikolle ja Takon tehtaiden n. Pyörä-Tarvikkeen rakentamat 25 metrin mittaiset öljysäiliöt. kinnerit näyttivät kilpa-autoilKalevi Järvisen haastattelu 27.2.2007

ta, vaikka olivatkin vaneria ja vanhoja pyöränosia.

Pikajalka 1/2007 21


Lain koura ja pimeä polkupyörä TEKSTI RISTO LEHTO Pauli muistoissaaan Vammalassa.

Pikajalka 1/2007 22

Eräällä keskikesän pyöräreisulla Kangasalan Saarikylissä tuli Seppälän Paulin kanssa puheeksi polkupyöräilijöiden käyttäytyminen liikenteessä noin yleensä, meidät itsemme toki poislukien. Tuumailimme myös viranomaisten, etupäässä kai poliisin, puuttumisia ja ratkaisuja, jos se on todennut pyöräilyihmisen toimineen odotusten ja säännösten mukaisesti, tai sitten ei. Pauli muisti yhden oman varhaisen kokemuksensa aiheesta. Hän asui siihen aikaan mummunsa luona Tyrväällä ja kävi töissä VR:n topparoikassa. Maaliskuun 30. päivän aamuna 1962 hän polki pyörällään Vammalan kauppalaan. Aivan kuntien rajan tuntumassa Varikonkadulla kaksi poliisia, ilmeisesti ”lentäviä”, kuten tavattiin liikkuvasta poliisista sanoa, pysäytti nuoren miehen koruttomin menoin. Pyörässä oli valovehkeet, mutta matkan tekoa haittaava dynamo ei karrannut sillä hetkellä rengasta. Siispä kamalan rikoksen tekijä oli tavattu verekseltään itse teon tekemisen tarkoituksessa. Selitykset eivät auttaneet.

Viranomaisten pikainen ratkaisu oli selkeä: Ajo pyörällä pimeän aikana ilman valoja – ajajalle sakkoa 3000 markkaa. Pauli jatkoi synkkänä työmatkaansa. Pyörä ei näyttänyt synkältä. Siinä paloivat valot. Päivä oli pilalla. Onneksi niitä tuli aina uusia. Mutta rahaa sakon maksuun ei tahtonut löytyä, periaatteestakin. Vihdoin tuttu ulosottoapulainen Elmer Mattsson kuittasi sakon suoritetuksi 22.9.1962 ja antoi siitä vielä tositteenkin, joka on säilynyt Paulilla näihin päiviin asti. Niin paljon tuosta keskustelusta jäi asianomaiselle mielenpohjalle, että hän poikkesi vaimonsa kanssa loppukesästä Vammalan suunnalla käydessään ”pyhiinvaellusmatkalla” rikospaikalla. Eipä tahtonut löytyä Varikonkadulta Liuksialan taloa, jonka läheisyydessä tuo harmitus aikanaan sattui. Tapaamansa vanhan miehen avulla Pauli tunnisti paikan, jolla saattoi ottaa nostalgiset valokuvat ja elää pienen muisteluhetken.


Eestaas Eripura Kaapinpaikka Tandem Special vm. 59-64:

Muuten erikoinen pyörä Tässä esitellään nyt noin 15-vuotias pyörä, Eripura, joka kuitenkin käy vanhastakin, sillä se todella on erikoinen. Pyörä liittyy myös Vanhojen Velojen syntytarinaan.

Ajatus Eripurasta syntyy

Helsinkiläinen Matti Välttilä näki 1990luvun alussa lentoasemalla jenkkiläisen polkupyörän, jossa kahdesta samanlaisesta pyörästä oli koottu yksi asettamalla ne vastakkain. Hän halusi rakentaa melkein samanlaisen. Omasta ja vaimonsa Riitan pyörästä sekä konepaja P. Suomen peräkärrystä hän ideoi tandemin, jonka ystävineen toteutti. Pyörän perusosat ovat 60-luvun alkupuolelta. Osan materiaaleista ja tarvikkeista, muun muassa renkaat, Matti sai sponsoreilta myymällä pyörään mainostilaa. Pyörä rakennettiin Kyläsaaressa CSF: n konttikorjaamolla, jossa ”Vällyn” lähin ystävä Olli Rautasola oli töissä. Pyörään ideoitiin kaikenlaista rekvisiittaa, ja, koska sitä ajetaan selät vastakkain, kastettiin se

Eripuraksi. Matin tuttava Käpylästä maalasi pyörän. Pyörän rakenne ja rekvisiitta Matti Välttilälle Eripuralla pyöräileminen oli ”fiilis-juttu”. Pyörään hankittiin tunnelmaa nostattavaa varustelua. Kaapinpaikalla peräkärryssä oli pyykkikori, isännällä edessään kaljakori. Leipälaukkukin oli yleensä isännällä, kukkakori

TEKSTI JA KUVAT KALEVI LEPO

Mikä on vanha polkupyörä? Tätä usein kysellään pyörien harrastajilta. On ollut tarpeen luonnostella määrittely: ”Ainakin kokoontumisajoissa vanha polkupyörä voi olla vanha, vanhalta edes näyttävä, muuten erikoinen tai ainakin kuljettajaansa iäkkäämpi pyörä.” emännällä. Joissain ajeluissa pyykkikori vaihdettiin saunaan, muun muassa Tampereella syksyllä -94, täällä saunottiinkin.

Reilut kymmenen vuotta sitten edesmennyt saunamajuri Matti Välttilä ohjastaa kuvassa Eripuraa nuoren avustajansa kanssa. Matti pursui erilaisuutta ja uskallusta. Hänen mielestään maailman ei pitänyt olla turhan vakava paikka. Hän tahtoi tuottaa pientä iloa ihmisille. Matti toteutti periaatettaan paitsi polkupyörän, myös erilaisten saunaprojektiensa avulla. Pyörän ja saunojen ohella hän tavallaan kustomoi itsensäkin. Mattia kutsuttiin joskus lempinimellä ”Käpylän Kylähullu Välly”. Foto Soile Kallion mainoskuvassa peräkärryllä, pyykkikorissa on golf-varusteet. Pikajalka 1/2007 23


Tandem, sen keskellä mainosalusta-levy. Matti tarjosi levystä mainostilaa sponsoreille ja tapahtumien järjestäjille. Eripuraa voi ohjastaa yksinkin. Kaapinpaikalta yksin ajaminen on hankalampaa. Naisten runkoa olisi tarpeen jäykistää.

Kaapinpaikka, emännän puoli.

Eripuraksi kutsutaan paitsi koko pyörää, myös sen miehistä etuosaa.

Muuta asiaan kuuluvaa rekvisiittaa pyörässä olivat pyykkilauta ja pyykit, Suomen lippu, työkalulaukku (= asekotelo), käheäääninen torvi, radio, tärkeänoloinen salkku, viipperät Matin pipossa. Pyörän rakenne yksityiskohtineen selviää parhaiten kuvista. Normaalin jalkajarrun lisäksi Eripurassa on käsijarru sekä 3-vaihteinen kappa, mutta vain 2. vaihde yleensä pelaa. Eräässä tapahtumassa, 90-luvun puolivälin Helsingissä, Tšekin presidentti Václav Havel kirjoitti Kaapinpaikan satulaan nimensä. Nimi on jo hinkkaantunut pois.

Eripuraa on käytetty säästeliäästi

Matti Välttilä ja Olli Rautasola halusivat pyöräillä säästeliäästi, vain merkittävissä tapahtumissa. Radio Cityn 10-vuotisjuhlat ja Raisu Lumous ry:n Terässikakisa olivat sellaisia. Lähiseudun kouluilla pyörä on käynyt esittelyssä. Naisten Pyörähdys -tapahtumassakin se oli mukana. Erikoispyöräkilpailuissa Eripura ei oikein menestynyt, mitä Välttilä murehti, samoin kuin ystävänsä Ollin menehtymistä sairauskohtaukseen puoli toista vuotta häntä itseään aiemmin. Pyörään innostutaan sen ollessa ajossa, ei niinkään kun se seisoo kentällä. Kerran Matti on ajanut pyörällään tv-toimittajanaisen kanssa kuperkeikan.

Saunamajuri-instituutio

Eestaas, mystinen mekanismi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ketjun päälläpysymisessä on ollut ongelmia: ohjureissa olisi parannettavaa. Ketju on erikoisvahvaa tekoa.

Pikajalka 1/2007 24

Yleisurheilun EM-kisojen yhteydessä 1994 järjestettiin Helsinkiin Auroran kentälle Liikuteltavien saunojen jamboree. Matti Välttilällä kumppaneineen oli paikalla pari omaa saunaa. Kun sauna on esillä, pitää siinä olla lämmittäjäkin, saunamajuri, Sm. Instituutio on ymmärrettävästi sisäpiirijuttu. Alkuperäisiä majureita olivat Välttilä, Rautasola ja Kari Knutsson. Kun Matti (keväällä 96) ja Olli olivat lähteneet, jäi jäljelle Kari sekä hänen poikansa Henri; Henri eli Hemppa ylennettiin majuriksi maailman ensimmäisen lumilinnan avajaisissa Kemissä 1995. Matti ja Kari poikineen rakensivat linnaan toimivan saunan. Ison, pyörillä kulkevan vankkurisaunansa lisäksi Olli ja Välly rakensivat myös maailman pienimmän saunan (kottikärryyn!), se on säilytyksessä Espoon Automuseossa. Saunatouhuista huolimatta pyörä ja sillä


pyöräileminen olivat Matille pääasia. Jos eläisivät, olisivat kumppanukset nyt kuusikymppisiä.

Syntyi Vanhat Velot

Kun Välttilä sai kuulla, että Kangasalla järjestetään vanhojen polkupyörien kokoontumisajot, hän halusi ehdottomasti tulla mukaan. Ajot järjestivät Tiihalan kylätoimikunta ja Kangasalan Latu kesäkuun alussa 1994, ne olivat maassamme ensimmäiset tunnetut lajissaan. Yli 30 polkijan joukossa - kuinka ollakin - Eripura palkittiin erikoisimman ajoneuvon tittelillä. Ajoissa kaapinpaikan sekä mekaanikon tehtävän sai Ari Juntunen. Ari ei kuulunut saunamajureihin, mutta tarvittaessa hänet kutsuttiin mukaan. Hän oli tempuntekijä, käveli käsilläänkin. Vaikka kaljakori ei vajautunut, näytteli hän humaltunutta - paremmin kuin uskottavasti. Kuohun harjulla hän kierähti alas penkereeltä niin että väki kohahti. Ajojen järjestäjät olivat kaavailleet tapahtuman uusimista mahdollisesti vuonna 2000. Ajatus kuitenkin muuttui, kun Välttilä kutsui porukan yleisurheilun EM-kisojen aikana pidettäviin Wanhojen polkupyörien näytösajoihin Helsinkiin. Matti innostui Kangasalla: ”Tehän olette vanhoja veloja, järjestäytykää!” Saman vuoden syksyllä pidettiin Tampereella, Itäisen ohikulkutien avajaisissa, Väärän kuninkaan (ei siis autojen) ajot. Välttilä, Knutsson ja parisenkymmentä muuta paleli pyöräillessään räntäsateessa, mutta myös saunoi

pyöräsaunassaan Karkuvuoren tunnelissa ja avasi moottoritietä. Tielaitos kutsui mukaan, mutta ajojen järjestäjänä voi pitää Vanhoja Veloja. Vällyn, Ollin ja Karin pyörä asuu Knutssonin Karin luona Espoossa. Tarina jatkuu. Kertomus nojautuu paljossa keskusteluun Kari Knutssonin kanssa.

Special on pitkä ajoneuvo. Emännälle on varusteena pyykkikori, isännälle kaljakori. Korin paikalla peräkärryssä on väliin kulkenut sauna.

Harjoittelua vapun viettoa varten keväällä 2007 Espoossa: Eripura, neiti X (Seija Rantanen), Sm Knutsson.

Pikajalka 1/2007 25


Tuhansittain varastettuja pyöriä Sotien jälkeisinä puutteen ja säännöstelyn vuosina polkupyöristä ja niiden osista vallitsi ankara pula. Pyöriä myös varastettiin ahkerasti, pahimpina vuosina useita tuhansia kappaleita. Saadakseen sulun varkauksille ja varastettujen pyörien kaupittelulle perusti sisäasiainministeriö vuoden 1947 alussa Helsinkiin rikostutkimuskeskukseen varastettujen polkupyörien keskusrekisterin. Aamulehden 8.1.1947 mukaan jokaisen pyöränomistajan oli siitä lähtien tiedettävä polkupyöränsä rungon numero. Paikalliset poliisiviranomaiset lähettivät rekisteriin tiedot kaikista varastetuista pyöristä. Pyörien numeron ja muiden tietojen kirjaamiseksi ja tallentamiseksi niiden omistajille jaettiin erityisiä pyöräkortteja, joiden tietoja ja säilyttämistä viranomaiset saattoivat myös kontrolloida. Rekisteriä ylläpidettiin tuossa muodossaan ainakin vuoden 1956 alkupuolelle saakka – jutun tarpeiksi ei tullut selvitetyksi, jatkuiko pito sen jälkeenkin. Tuskin rekisteri paljon hillitsi varastelua. Pyörien hankinta oli helpottunut. Ehkä mopot ja sittemmin autot nousivat tärkeämmiksi kirjattaviksi.

Pikajalka 1/2007 26

Onko pyöräsi varastettu?

Hyvinkääläinen vanhojen polkupyörien harrastaja ja vanha velo Vittorio Giannini on divarista onnistunut hankkimaan 1.1.1946 - 31.1.1956 välisen ajan varastetuiksi ilmoitettujen polkupyörien luettelon. Onko ”ainoastaan virkakäyttöön” tarkoitetussa luettelossa pyörää, joka nyt on pyörien harrastajilla ja joka aikanaan on ilmoitettu varastetuksi? Oman aikansa kuuluimmat hevosvarkaat ovat nykyään sukututkimuksen kiinnostavia ja kaivattujakin kohteita. Voiko aikansa taitava pyörävaras nousta yhteisössään merkittäväksi persoonaksi? Vittorio tarjoaa apuaan jonkun jäsenkunnastamme ehkä halutessa tietää, onko hänen pyöränsä varastettujen listalla. Vittorion yhteystiedot, myös sähköpostiosoite, löytyvät jäsenluettelosta. Yhteensä luettelossa eli hakemistossa on 136 sivua ja noin 5700 pyörää, pääasiassa miesten. Miesten pyöriä oli enemmän - miehet kai pyöriä varastelivat? Luettelo on runkonumeron mukaan järjestynyt, eli etsintä perustuu siihen. Ehkä me harrastajat löydämme hakemistosta muutaman uuden nimen Vanhat Velot ry:n pyörämerkkirekisteriinkin. - KL


Kallen puinen polkupyörä TEKSTI SALME POHJOLA KUVAT OMISTAA HELLÄ SALO

Kalle Dahlberg oli syntynyt Pälkäneellä kauan sitten, 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Liian monta vuosikymmentä liian aikaisin, jotta hänen henkiset lahjansa olisi ymmärretty. Päinvastoin, häntä pidettiin jo lapsena omituisena ja outona. Fyysisesti hänestä tuli vahva ja voimakas. Hänen syrjään vetäytyvä luonteensa säilyi. Perheensä mukana Kalle päätyi Hauholle. Pikkuruinen mökki, jossa hänen vanhempansa ja sisaruksensa asuivat, on pystyssä vieläkin. Jostakin syystä, jota ei voi saada tietoon, tämä poika siirrettiin lastenkotiin alle 10-vuotiaana ja sieltä vaivaistaloon, aivan laillisesti sen ajan lainsäädännön mukaan. Kalle teki laitoksessa töitä niin paljon kuin voimia oli: hänen toimenaan oli päivittäin hakea käsirattailla meijeriltä talon tarvitsemat maidot, piimät, kermat ja voit. Matka oli melkein kaksi kilometriä suuntaansa silloisia teitä myöten, ja kuorman kanssa kotiin tullessa oli aina vastassa korkea mäki. Kalle

oli aina itsestäänselvyytenä paikalla kun ta- Pyörä vanhainkodin lossa tarvittiin kantajaa johonkin tehtävään. takapihalla vähäisen Talossa oli hoidettavana muuan nuorehko lumipeitteen alla. liikuntakyvytön mies, jonka Kalle talon kolmannesta kerroksesta kantoi alakerran ruokasaliin ja takaisin, monta kertaa päivässä usean vuoden ajan. Vasta monien vuosien jälkeen Mäntykotoon rakennettiin hissi. Kalle ei ollut kovin seurallinen henkilö, keksijät harvemmin ovat. Kaiket vapaaaikansa ja iltansa hän rakenteli puusta milloin mitäkin, ja varmaankin yksitoikkoisia työtehtäviään hoitaessaan suunnitteli niitä. Hän teki mm. myllyn, joka toimi ja jossa

Pikajalka 1/2007 27


Kalle Dahlberg puisen polkupyöränsä edessä. Apupyörältä näyttävä laite keskellä on ratas, johon polkimet on kiinnitetty. Kalle on itse tehnyt tupakkiaskin kannesta, neljästä kehystikusta ja ompelulangasta kuvalleen kehykset.

Pyörä toimi hyvin

hän jauhoi sahanpurua vain nähdäkseen että mylly toimi. Mutta muuan aate hänen päässään pyöri pitkään: hän halusi tehdä polkupyörän. Ja teki myös. Kukaan ei tiedä, millä tavalla Kalle järkeili pyörän toimintatekniikan niin että sillä pystyisi ajelemaan. Tiedossa ei ole, millaisia työvälineitä hänellä oli käytettävissä. Jätelautaa sentään löytyi laitoksen varastoista. Ja jonkinlainen työtila. Satulan tekeminen aiheutti hänelle tavallista enemmän päänvaivaa. Onneksi Kirkonkylässä oli polkupyöräliike ja sillä suopea omistaja, joka antoi Kallen omassa rauhassaan tutkia myytävänä olleiden polkupyörän satularakenteita. Kalle ei kertonut liikkeen omistajalle mitään aikeistaan, oli vain ja katseli, ei vastannut kysymyksiin eikä itse kysellyt mitään. Koska hän ei aiheuttanut liikkeessä mitään häiriötä, niin liikkeenharjoittaja antoi hänen olla ja katsella. Viimein käynnit loppuivat, kun Kalle oivalsi, kuinka pyörään saadaan tehdyksi satula.

Pikajalka 1/2007 28

Polkupyörä valmistui aikanaan. Se oli kokonaan puusta rakennettu ja toimi hyvin, ja iloisena Kalle lasketteli vanhainkodin mäkeä alas kylätielle. Silloin ei vielä ollut muita kaavateitä eikä autoliikennettä ollenkaan tai ainakin hyvin satunnaisesti. Mäkeä ylös hän ei jaksanut yksin työntää pyöräänsä, vaan pari hoitajaa toisinaan kävi Kallen apuna lykkäämässä pyörän mäen päälle. Ja kylän pikkupojat olivat innolla mukana katselemassa ja kokeilemassa Kallen keksintöjä ja lykkäämässä pyörää mäkeä ylös. Aika kului, Kalle ikääntyi ja viimein nukkui pois. Polkupyörä ja mylly sekä lukuisat muut hänen valmistamansa esineet valitettavasti hävitettiin talon nurkista pois. Onneksi Kalle viimeisinä elinpäivinään oli ehtinyt luovuttaa ainoat aarteensa, muutaman valokuvan, läheisimmäksi kokemalleen hoitajalle. Tällä tavoin Kalle, yksinäinen ihminen ilman yhtäkään omaista, jäi polkupyörineen historian muistiin. Asuin Kallen naapurina vuosikymmenten ajan ja tulin hänet tuntemaan sekä työtehtävissä että naapurina. Pari asiaa jäi harmittamaan: Se, että tämä erityislaatuinen kulkuneuvo ja myös muut hänen tavaransa hävitettiin. Ja toinen asia oli se, että kun Kalle kuoli aikanaan, niin hänen ainoa kotinsa ei pitänyt tarpeellisena laittaa lippua puolitankoon. Kirjoittaja on hauholainen paikallishistorian harrastaja. Lähteinä hän on käyttänyt omia sekä Kallen hoitaja Hellä Salon henkilökohtaisia muistoja.


Jopo on kirjansa ansainnut

Helkaman Jopo-polkupyörät ovat ilmiö. Ne ovat kätevästi muunneltavia, kasvavat ajajansa koon mukaan. Niissä on hyvä välityssuhde, ne ovat kestäviä, helppoja korjatakin ja huoltaa. Ne eivät kerskaa eivätkä nöyristele, silti ne huomataan. Ne ovat käytännöllisiä ympäri vuoden, suhteellisen kevyitä, persoonallisia, kauniita, suorastaan symppiksiä. Niitä voi polkea ”protestiksi” ja ajaa silkkaa tarvettaan. Tämän tiedäm(me), sillä 25 vuotta olemme olleet kolmen Jopon, ei kun jopon, loukussa. Tosin se Vihreä on yhä kateissa. Jopojen huono ominaisuus on, että niitä kähvelletään. Niiden renkaat ovat suhteellisen kalliita, ja ketjua uusittaessa sitä menee hukkaan. Ohjaustangon ja satulan pikaavain on aina kateissa. Tosin sen kuuluukin olla, se on osa ilmiötä. opoista, jopo-ilmiöstä, on nyt ilmestynyt ”Miten Joposta tuli jopo - jokaisen polkupyörä” -niminen kirja. Pieni j-kirjain nimessä on oikeutettu: yleisnimihän jopo on. Kirjan toimittaja on taiteiden maisteri Iris Helkama, Helkaman teollisuussuvun jäsen. Kirjan valokuvaaja on Anteeksikollektiivin Janne Suhonen. Iris Helkama on Jopon ”isän”, Eero Helkaman tytär. Tekstien kirjoittajina on useita tavallisia ja melkein tavallisia jopoilijoita, mutta on myös merkittävämpiä persoonia. Tekstit viestivät paljolti jopoiluun liittyvästä nostalgiasta, ja kuvatkin ilmentävät tätä. Ne kertovat myös muotoilusta ja mainonnasta, historiasta, Jopon valmistuksesta ja käytöstä. Kirja on helppolukuinen, selkeäkuvainen ja pelkistävä kuin jopo - osuu ilmiön ytimeen. Se on nopeastikin katseltavissa, mutta voi myös pysähdyttää mietiskelemään. Kokonaisuus näyttää melkeinpä häthätää tekaistulta, ei kaunistele koreasti, ei tavoittele täydellistä. Tietenkin roso voi olla – tai siis se on – tarkoituksellista. opon idea kehittyi maamme pyöräteollisuuden pahimman ahdingon aikaan. Mallia pyörälle haettiin maailmalta. Idea kypsyi, proto rakentui, valmistus alkoi. Pyöriä tehtiin vuosina 1965 - 75 neljännes miljoonaa kappaletta.

J

Hangon tehtaalla tehtiin aluksi kaksi Luettua vuotta pelkästään Jopoa. Tänä aikana uusi tehdaskin valmistui 1968. Mutta, miten Iris Helkama (toim.), niin monet asiat, nimen keksimistä myöten, saatiin natsaamaan yhteen Jopon luomises- Jopo: Miten Joposta sa? Viereiseen kuvaan liittyvä kirjan tarina tuli jopo - jokaisen on opettava. eidän perheessämme jopoilla aje- polkupyörä. Jyväskyleminen, hyöty- ja huvipyöräily maaseudun oloissa, alkoi vasta 1980-luvun lä 2007. alkupuolella, eikä se ole vielä päättynyt. Kirja esittelee myös Helkaman putkirunkoisen uuden Jopon. Sekin vaikuttaa ajettavalta. Ei pyörän käyttökelpoisuus voi olla kiinni runkomuutoksesta, mutta. Toki tyyliseikoilla on tällekin tuotteelle merkitystä. Kesken kirjan lukemisen lähdimme etsimään talomme nurkista yhtä vanhaa jopon runkoa. Vain joitakin Nopsa Kombin ja Tunturi Ponin runkoja löytyi. ”Aitoon Jopoon voitte luottaa”, on Helkama joskus mainostanut. opo-kirja on sen verran kiinnostava ja liittyy kovaa vauhtia osaksi ilmiötä, että pitäisi kai varalta perustaa varastettujen jopokirjojen luettelo. Polkupyöristä – myös TEKSTI KALEVI (JA MARKETTA) LEPO Jopoista – luettelo meillä on.

M

J

J

Pikajalka 1/2007 29


Kerhokuulumisia Pentti Haanpää, Esa ja rautatiet syyskokouksessa Mikä on ollut polkupyöräilyn merkitys kirjailija Pentti Haanpäälle? Aiheesta esitelmöi kirjallisuustutkija, toimittaja Vesa Karonen 9.12.2006 Vanhojen Velojen syyskokouksessa Hyvinkäällä. Karosen esitelmän ydinasiat ovat toisaalla lehdessämme. Päähenkilönä pyöräilijä esiintyy kahdessa Haanpään novellissa. Polkupyörä on jutuissa vain taustalla. Pyörä itsessään oli kirjailijan kulkuväline ja yksi hänen urheiluvälineistään. Innoituksen antajakin se oli. Haanpää pyöräili retkillään yksin. Karonen arveli hänen pyöräilleen myös pelihimoaan ja alkoholin käyttöään vastaan. Erityistä hohtoa Hyvinkään Rautatiemuseolla pidettyyn tilaisuuteen toivat paikkakunnalla asuvat Haanpään sukulaiset ja tuttavat. Yhdellä heistä oli kerrottavanaan Vittorio Giannini kertoo pyöris- omia muistikuvia Pentti Haanpäästä. Toitään Vanhojen Velojen kokouk- sen isä oli ollut Pentin luokkatoveri. sessa Rautatiemuseolla.

Pyörä vastaan veturi

Kokouksen ja esitelmän jälkeen kokousväki saattoi tutustua Suomen Rautatiemuseon pääasiassa - tässä yhteydessä - raskaaseen kalustoon. Museo on valtakunnallinen rautatieliikenteen erikoismuseo ja esittelee historiaa aidossa miljöössään. Juna ja veturi ovat kulkuvälineitä siinä kuin polkupyöräkin. Mittakaavaero veturin ja pyörän välillä on parhaimmillaan aivan hurja. Rautateissä ja junissa on paljon suomalaista niin kuin pyörissäkin. Molempiin törmää usein kirjallisuudessa. Rautatiemuseon kokoelmien helmi on ainutlaatuinen Venäjän keisarien juna.

Kiitokset paikalliselle velolle

Syyskokouksen päätöksiin ei sisältynyt uutta, ei yllättävää. Saman vanhan hallituksenkin annamme aina vain jatkaa. Ei ole välttämättä hyvä asia. Kokoukseen ja muuhun ohjelmaan sen sijaan osallistui ennätyksellisen paljon väkeä. Tästä voi kiittää paikallista vanhaa veloa, Vittorio Gianninia. Hän oli tehnyt esimerkillistä työtä tilaisuuden mainostamiseksi. Vittorio oli tuonut paikalle hyvin säilyneen hyvinkääläisen Esa-pyörän, uuden Esa-merkin ja muuta rekvisiittaa. Hän kertoilikin niistä sekä hyvinkääläisestä pyörähistoriasta sytyttävästi. – KL

Kymmenen vuotta sitten

Kansainvälisen liikennekongressin avajaiskavalkadissa 23.6.1997 Helsingin Senaatintorilla. Liikenneministeriön kutsua noudattaen, velot vasemmalta: Reijo Lehtonen, Jaakko Hätönen, Kari Knutsson, Kristian Salokannel.

Pikajalka 1/2007 30


Pyöräpajalta

Myydään

Myytävänä Vanhojen Velojen kerhopaitoja hintaan 20 euroa/kappale. Aito, pitkä flanellipaita, jossa rinnassa kirjailu ”Vanhat Velot ry”. Saatavilla kokoja 52-56. Tarvittaessa tilataan muitakin kokoja. Markku Lahtinen puh. (03) 377 1169. Pikajalkojen vanhoja numeroita lähes kaikkia vielä saatavilla. Nyt erikoistarjouksena 4 €/kpl, 10 €/3 kpl Velomania!-näyttelyssä Vapriikissa. Vanhoja Naisten ja Miesten polkupyöriä. Jaakko Hätönen, puh. (03) 3645794. Polkupyörän korjausteline 250 euroa. Rihtauspukki 150 euroa. Vanhojen polkupyörien uusia osia lähes mitä vain! Poljinkumeja, käytettyjä satuloita, vanteita, lokasuojia, etu- ja takanapoja, kissansilmiä, kädensijoja, merkkejä, etuhaarukoita, kampia, rattaita, ketjuja, pakettitelineitä, käytettyjä lyhtyjä ja dynamoita ym. Uusi miestenpyörän runko Pyrkijä v. 1937 ja uusi miestenpyörän runko Tunturi 1930-luvulta 170 euroa kappale. Hannu Mattila, p. 09 / 4209080.

Ostetaan

Ostan Heteka-mallisen polkupyörän rekisterikilven. Kilpi kootaan kuvan mukaisesti kahdesta päällekkäin asetettavasta metallilevystä. Tee tarjous. K.Lepo, puh. 0400 505809.

Tule mukaan seminaariin!

ICHC on kansainvälinen pyöräilyhistoriallinen konferenssi, jossa tapaavat tekniikan historian tutkijat ja harrastajat. Tämän vuoden International Cycling History Conference on pyöräilyvuoden 2007 näkyvimpiä tapahtumia Suomessa. Tilaisuus järjestetään Vapriikissa elokuun 1.-4. päivinä, joiden aikana kuullaan kymmeniä yksityiskohtiin paneutuvia alustuksia eri maiden pyöräilyn historiasta. Mukaan odotetaan noin 60-80 asiantuntijaa ja harrastajaa Euroopasta, Amerikasta, Australiasta ja Aasiasta. Mukaan voi ilmoittautua joko VV:n puheenjohtajalle tai sihteerille. Osallistumismaksu 200 € kattaa esitelmät ja kaikki iltatilaisuudet ohjelmineen ja tarjoiluineen.

Menoa ja meininkiä

Tervetuloa Turkuun! Tarkoituksemme on jatkaa täällä harrastepolkupyörien ja mopedien kokoontumisia kesäkuukausina. Kokoontumispaikka on vanha tuttu Suuri Tori vanhassa ydinkeskustassa. Ensimmäisen kerran kokoonnumme ma 11.6. Seuraavat kokoontumiset ovat 9.7., 13.8. ja 10.9. Kokoontumisaika on klo 19.00-21.00. Lisäksi tarkoituksemme on ajaa ”Pyrkijä polkupyöräajo” la 11.8. Kokoontuminen on Vanhalla Suurtorilla klo 11.00. Reitti kulkee Turun vanhassa ydinkeskustassa, jotta suuri yleisö voi ihailla menopelejämme. Voimme järjestää yhteisruokailun, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Myös Mobiilimäessä voimme käydä. Turun Seudun Mobilistit, Juha Kaitanen p. 050-3714025.

Ostetaan rekisterikilpi!

Velomania!-kirja julkaistaan Vapriikissa ke 20.6.2007 klo 17, katso Velojen ajoohjelma. Kangasalan-Tampereen suunnan velojen on tarkoitus körötellä tilaisuuteen vanhoilla polkupyörillä. Lähtö Huutijärven Teboililta klo 15.15, Kangasalan torilta 15.30, Pikkolan kiertoliittymältä 15.40, Nattarin marketilta 16.15. Tied. K.Lepo puh. 0400 505809.

Kysytään, vastataan

Tällä kertaa kysymme: Mikä on kuvan esittämä ohut kaareva esine? Vastaamme: Viime Pikajalassa esitellyn polkupyörän takakapan merkki on The New Departure. Legendaarisen (näin voinee sanoa) pyöränavan, ”Reparttuuren”, historiaan pääsee kuukkelin avulla ao. hakusanoilla useiden englanninkielisten verkkosivujen, esimerkiksi http://nbhaa.com, kautta.

Hanki uusi jäsen!

Jotta saisimme Pikajalasta entistä paremman niin sisällöltään kuin ulkoasultaankin, tarvitsemme lisää jäseniä. Kerro muillekin vanhoista ajoneuvoista ja pyöräilystä kiinnostuneille tiedoista ja huvituksista, joita VV:n jäsenyys tarjoaa. Markkinoinnin helpottamiseksi yhdistys on painattanut lisää esitteitä, joita voi noutaa Velomania!-näyttelystä tai tilata puheenjohtajalta.

Pikajalka 1/2007 31


Vanhat Velot

Vuoden 2007 ajo-ohjelma Ohjelmassa on perinteiseen tapaan pienimuotoinen kurssi sekä kokoontumisajot. Täyteläisen kesäohjelman vuoksi emme tänä vuonna järjestä syysretkeä.

Konservointia Vapriikissa 20.6.

Ke 20.6. Konservaattori Hanna Tuokila kertoo veloille pyörähistoriallisten esineiden konservoinnista. Paikka on Tampereen museokeskus Vapriikki, Tampellan alueella osoitteessa Veturiaukio 4. Tilaisuuden alkajaisiksi, klo 17, museo julkistaa pyöränäyttelyyn liittyvän Velomania!-kirjan. Su 5.8. Vanhojen polkupyörien kokoontumisajot Tampereella. Kokoontuminen klo 16 Nalkalan torilla Maa- ja metsätalon parkkipaikalla, Näsilinnankatu 48. Lyhyen

Velotanssit Haikan lavalla 5.8.

liikenneturvallisuus- ja reittiselvityksen jälkeen klo 16.30 nousemme pyörille ja ajamme opastetusti Pirkkalaan, Pyhäjärven rannalla Haikanniemen kärjessä olevalle tanssilavalle, reilun 10 km matkan. Lavalla soittaa Kalle Isolan orkesteri solistinaan Essi Leppäkoski. Haikasta palaamme takaisin yksittäin tai ryhminä, kuitenkin sovitusti, omien mielihalujemme mukaan. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille, myös kansainvälisen polkupyörähistoriallisen konferenssin ICHC:n osanottajille. Tarvitessasi voit tiedustella pyörää lainaksi Tampereen seudun harrastajilta. Muista valot ja heijastimet, jos suunnittelet viipyväsi parketilla pitempään. Tiedustelut Arvo Uotila p. 0400 626103, Markku Lahtinen p. (03) 3771169. Tervetuloa Pyhäjärven rannoille. Ohjeita kokoontumisajoihin osallistumisesta ja niiden järjestämisestä on Pikajalan 1/2002 Huoneentaulussa. Katso myös Ajankohtaista-otsikon alta, Velojen veppisivuilta, mahdollisia lisätietoja. Tilaisuudet ovat avoimia muillekin kuin jäsenille. Jäsenmerkit mukaan tapahtumiin! Kurssin ja ajojen lisäksi järjestetään sääntömääräiset kevät- (on jo pidetty) ja syyskokoukset esitelmineen. Vanhojen polkupyörien harrastajien toivotaan ulkoiluttavan pyöriään myös erilaisissa paikallisissa tapahtumissa; tällaisia löytyy esimerkiksi Pyöräilykuntien verkosto ry:n internetosoitteesta www.poljin.fi sekä tämän lehden Mennään eikä meinata -palstalta.

Haikan lava odottelee vanhoja veloja ja velottaria.

Osallistu Museoajoneuvopäivään

Museoajoneuvopäivä Suomessa 9.6.

Pikajalka 1/2007 32

Auto- ja tiemuseo Mobilian sekä sen useiden yhteistyökumppaneiden aloitteesta ja toimesta maassamme vietetään la 9.6.2007 järjestyksessään toista kansallista Museoajoneuvopäivää monin näyttelyin, ajeluin ja juhallisuuksin. Päivään voi osallistua omalla kotipaikkakunnallaan, omalla kotipihallaankin, turuilla ja toreilla. Alueellisesti pyritään järjestämään tapahtumia muun muassa eri paikkakuntien ajoneuvomuseoilla. Yksi valtakunnallisista tapahtumista on Mobiliassa Kangasalla.

Vanhojen polkupyörien omistajien, harrastajien ja vanhojen velojen toivotaan osallistuvan päivän viettoon. Voit selvittää oman kotiseutusi tapahtumapaikan esimerkiksi seudun lehdistä tai Mobilian verkkosivuilta, www.mobilia.fi, ajankohtaista. Sitten - ei kun voitelet pelisi ja polkaiset mukaan! Tampereen tienoon vanhat velot suunnittelevat oman ”standin” pystyttämistä Mobilian piha-alueelle, minne kyllä sopii tulla kauempaakin. Tiedustelut Reijo Lehtonen, puh. 050 5317473.


Pentti Haanpää etsi nykyaikaa polkupyörällä

”Kun Pentti Haanpää osti Olympia-polkupyörän toukokuussa 1928, hän oli jo kuuluisa kirjailija.” Haanpään esikoisnovellikokoelma Maantietä pitkin oli vuonna 1925 ollut iso tapaus, ja vuonna 1927 ilmestyneet romaani Kolmen Töräpään tarina ja novellikokoelma Tuuli käy heidän ylitseen samoin. Kirjailijan tulot olivat 1927 yli 30000 markkaa, mutta Olympiakin maksoi 1250:markkaa. Se oli suuri raha Pohjois-Pohjanmaalla, Piippolassa, Leskelän kylässä. ”Aikomukseni on lähteä ajelemaan Savonmaan teille”, Haanpää merkitsi päiväkirjaansa 22. toukokuuta 1928. Siihen aikaan nuorten suomalaisten kirjailijoiden, ”tulenkantajien” kirjoituksissa vilahtelivat

Pariisi, Berliini, Lontoo, jopa Moskova. Olavi Paavolainen julkaisi kirjan Nykyaikaa etsimässä. Ylistettiin lentokonetta, junaa ja autoa. Tunnuslauseeksi tuli: Ikkunat auki Eurooppaan!

Kirjallisuustutkija, toimittaja Vesa Karonen kertoo Haanpään pyöristä Velojen syyskokouksessa Rautatiemuseossa.

Haanpää avasi pyöränsä selässä ikkunat Savoon

Kesä 1928 oli sateinen. Alkuun Haanpää nimitteli itseään ”maantien ritariksi”, mutta hymähti pian: ”Matkapyöräilijä on kuumana päivänä tahi sääskien syötävänä ja sateen alla koomillinen ilmiö.” Useita

Pikajalka 1/2007 33


Haanpään viinakortti. pyörämatkoja hän kuitenkin teki PohjoisKirjailija koivun alla. Kuvat Pohjanmaalla tai sieltä itään suunnaten. Haanpää-seuran kotisivuilta.

Hän pyöräili retkillään yksin.

Piippolan maisemat olivat tasaisia mutta etäisyydet pitkiä. Kun kieltolaki oli kumottu 1932, hän polki viinakauppaan Raaheen tai Kajaaniin, peninkulmien päähän. ”Sata, tuhat, monta tuhatta polkaisua pullojen solahdellessa kumpaisellakin tavaratelineellä” hän merkitsi muistiin. Polkupyörä oli yksi Haanpään urheiluvälineistä. Hän hiihti ja luisteli, meloi kanootillaan ja urheili ruumiillisella työllä, esimerkiksi kuokkien. Pyörän kera Haanpää hoiti myös riijausasioita. Leskelään muuttaneelle meijerikkö Aili Karjalaiselle hän kirjoitti toukokuussa 1937 ”asianmukaisen rakkauskirjeen”, johon sisältyi rakkaudentunnustus: ”rakastan maanteitä ja polkupyörää”. Avioliitto Aili Karjalaisen kanssa solmittiin vihkilomalla talvisodan taistelujen lomassa 1940. Haanpään novelleissa, jutuissa, polkupyörä on taustalla. Mitään polkupyörällä liikkuvaa ”ritaria” hänen kirjoissaan ei esiinny. Päähenkilönä pyöräilijä on kahdessa novellissa, jotka ilmestyivät novellikokoelmassa Heta Rahko korkeassa iässä 1947. Niistä Pyöräurheilija Saikansalo on tunnetumpi. Maan paras kilpapyöräilijä harjoittelee kuumien etelänmaiden kilpailuihin polkemalla pyörää kuumassa saunassa. Löylyä heittävä kaveri tuumii, että ”hulluna on hyvä elää…”.

Pikajalka 1/2007 34

Saikansalon taustalla lienee todellinen suururheilija, ”Pohjanmaan pyörähirmuna” 1900-luvun alussa tunnettu Juho Jaakonaho. Haanpää oli kuullut kotiseutujensa pyöräurheilijasta varmasti, tosin dokumentteja asiasta ei ole. Toinen novelli, Lehtorin pyöräretki, takautuu aikaan, jolloin ”polkupyörä, pikajalka oli niillä teillä aivan uusi asia”. Urheiluintoinen lehtori kauhistuttaa pikkukaupungin akkoja: ”Hänen toimeliaat polvensa kuvastelivat muijien silmissä pitkinä kuin heinäsirkalla, hetkittäin pään yli vilahtelevina.” Maaseudun ukot puolestaan julistavat lehtorille, että ”köytten vähyyden takia olet irti!” Molemmissa novelleissa pyöräurheilijat nähdään hulluina, mutta toisaalta ”salaisesti kadehtien”. He osaavat elää täydesti ja uskovat että ”elämä on liikettä”. Sellainen on Pentti Haanpään näkemys elämästä, jota hän monimielisesti nimitti ”elämänurheiluksi”.

Vesa Karonen

P.S. Pentti Haanpään Olympia oli oululaisen Merilän polkupyöräliikkeen tekoa. On kerrottu Olympian olleen raskas polkea, ja sen kestävyyttäkin on arvosteltu. Haanpäältä katkesi poljin kesällä 1930 pontikanhakumatkalla. Piippolassa Leskelän kylätoimikunta ja Pentti Haanpään seura etsivät sitkeästi Haanpään polkupyörää tai sen jäännöksiä.


UUTUUSKIRJA Nostalgiset polkupyörät Nostalgiset polkupyörät on jokaisen vanhoista polkupyöristä kiinnostuneen toivekirja. Se kertoo aluksi korkeapyöräisistä velosipeedeista, joita nähtiin ensi kerran Suomessa vuonna 1869. Ne saivat kuitenkin pian väistyä, kun 1880-luvun puolivälissä polkupyörä sai nykyisen muotonsa: ketjuvedon, vapaanavan ja yhtä suuret pyörät edessä ja takana. Kirjassa perehdytään tunnettujen kotimaisten tehtaiden, muun muassa Suomen Polkupyörä- ja Konetehtaan, Tunturipyörän, Helkaman sekä Kone ja Terä Oy:n pyörämerkkeihin. Teoksessa kerrotaan myös Rauman Polkupyörätehtaan mielenkiintoinen tarina.

alfamer

Alfamerin uutuuskirja sisältää tietoa eri puolilla maata kootuista polkupyörämerkeistä. Meillä tiedetään valmistetun pyöriä ainakin 600–700 eri merkillä. Lähes jokaisen urheiluliikkeen takahuoneessa tai kellarissa kasattiin polkupyöriä, ja nimien luomisessa vain taivas oli kattona. Suomessa on valmistettu muun muassa sellaisia polkupyöriä kuin Aamurusko, Allas, Imatra, Jaguar, Kiri, Kotka, Liito, Luja ja Reipas.

A S S O TUL USSA U K O L E Pikajalka 1/2007 35


Suomen Erikoisruuvi Oy Verstaankatu 4 D Tampere

Pikajalka 1/2007 36


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.