Dilemma 45 vuotta
Dilemman vuosijuhlat 2012 T
ietäkää tämä ja painakaa se muistiin: Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Dilemma todella juhli 24.11.2012. Sanon ”todella”, koska voimme vakuuttaa, että juhliminen ei jäänyt millään muotoa vajaaksi tai puolitiehen, vaan ylitti kirkkaasti kaikki ennalta-asetetut odotukset. Juhlimisen aiheena oli päällisin puolin vain 45 vuotta Dilemmaa - näin saattaisivat väittää ne onnettomat, jotka eivät päässeet paikalle. Juhlakaluna oli kuitenkin myös se elävöittävä henki, joka kokosi juhlayleisön paikalle, joka asetti sanat jokaisen ansiokkaasti puhuneen uuden ja vanhan dilemmalaisen suuhun, se henki, jota varten Wittgensteinin kävelykeppi nostettiin juhlien alussa korkeimmalle paikalle ukkosenjohdattimeksi. Juhlimisen aiheena oli sivistyksen alkujuuri ja ydin, se, mitä kansleri Ilkka Niiniluotokin (Dilemman perustajajäsen!) kutsui juhlapuheessaan tärkeimmäksi nykyisen yliopiston oppiaineista, nimittäin teoreettinen filosofia. Okei, hengessä oli mukana myös käytännöllinen filosofia, Niiniluodonkin mukaan se toiseksi tärkein. Ruotsinkielisten tarkasta hierarkkisesta asemasta en oikein tässä katsannossa ota selvää - yhtä kaikki olennaisena osana mukana tätä pyhää kolminaisuutta hekin. Itse juhliminen tapahtui loisteliaan glamorööseissä puitteissa Argoksenmäen kellarisalissa. Paikalle saapuneet panivat kaikki ilolla merkille, että koko muukin vieraskunta oli saapunut paikalle tilaisuutta kunnioittaen upean tyylikkäästi pukeutuneina. Sama arvokkuuden ilmapiiri säilyi läpi illan aina Käärmeenpesässä pidetyille jatkoille asti - sillisaamiaisella saatettiin jo hieman höllentää asustusta ystävällisen vapautuneessa hengessä, yhdessä onnellisina illasta hengissä selviämisestä. (Huhut alasti pöydällä tanssimisesta ja muista riehakkaan vulgaareista ohjelmanumeroista voitaneen laittaa yleisen väsymyksen ja mielenliikutuksen piikkiin.)
16