Korona kiristi rajoituksista jää pitkät varjot

Soilin bravuuri ovat pikkuruiset vauvansukat, mutta puikoilta putoaa välillä suurempiakin kokoja. Viime keväänä Soilin villasukkatehdas tuotti tulosta pari muovikassillista.

KORONA KIRISTI KUKKARONNYÖRIT

Avotyötoiminnan koronasulku ja työosuusrahan katkaisu veivät Soili Hedmanilta joka kuudennen euron. Tiukka talous kypsytti vaikuttamisen halun.

Kuopiolainen Soili Hedman on yksi monista, joille korona teki tepposia niukkaan talouteen. Vapaaaika lisääntyi yhteiskunnan lamaantuessa, mutta myös kukkaronnyörit kiristyivät.

Millaisista summista ja vaikutuksista puhutaan, kun työosuusrahan ansainta katkeaa? ”Neljä ja puoli kuukautta olin vaan kotona. Jossain vaiheessa soitin jo työkeskukselle, että tekisi mieli hommiin”, Soili kertoo, ja summailee koronakevään lukemia.

Hänelle kertyy normaalisti työosuusrahaa 140–180 euroa, kuukaudesta riippuen. Kun se jää saamatta, käytännössä hän menetti koko työtoimintasulun ajan joka kuudennen euron toimeentulostaan, joka koostuu työosuusrahan lisäksi eläkkeestä ja hoitotuesta. ”Kävin aika usein äiskän luona syömässä”, Soili sanoo.

Vierailut toivat päiviin myös kaivattua sisältöä työnteon puuttuessa. Normaalissa työarjessaan Soili on kuin työpisteensä taikuri, osaavissa käsissä materiaalit saavat uuden muodon.

Soililla on kipinä metallialan töihin. Onneksi nykyiset avotyötehtävät sisältävät rautaisia kokoonpanotehtäviä ruuvivääntimen surahdellessa omaa rytmiään. Jos kokoonpanoon tarvittavat osat loppuvat, voi Soili siirtyä pehmeämpiin materiaaleihin ja neuloa villasukkia.

Viime keväänä Soilin villasukkatehdas tuotti tulosta pari muovikassillista. Harva tarvitsee itselleen niin monet villasukat, joten Soili ja äiskä vievät aina silloin tällöin sukkia Kuopion yliopistollisen sairaalan osastoille. Soilin bravuuri ovat pikkuruiset vauvansukat, mutta puikoilta putoaa välillä suurempiakin kokoja.

Videopuhelulenkkejä

Viime kevään aikana oli vaihe, jolloin edes avustajan kanssa ei voinut tavata. Lenkkeilyseuraksi kehiteltiin väliaikainen korvaaja, videopuhelulenkit Tukiliiton Aarne ja Aune -hankkeen projektityöntekijän kanssa. Takki niskaan, kuulokkeet korville, videopuhelu käyntiin ja kävelylle lähiympäristöön. Kuulumisten lomassa sai samalla katsahtaa toisen lenkkipolun maisemiin.

Ennen koronaa Soili Hedman on ollut tottunut toimija pohjoissavolaisessa paikallispolitiikassa. Hän on seissyt lukemattomia kertoja Kuopion torilla, milloin makkaranpaistajana, milloin esitteiden jakajana. Kokenutta kävijää ei mualiman navan viimassa palele. Ja vaikka pakkanen poskipäitä nipisteleekin, hymy säilyy lämpimänä.

Hymyyn on syynsä, sillä juuri toritapahtumat ovat Soilin vaikuttajapolun alku. Ensin teki mieli pysytellä teltan perukoilla, poissa väenpaljoudesta, kunnes käsiin annettu esitenippu ja ihmisten kohtaaminen alkoivat tuntua hyvältä.

Kaksi vuotta sitten Soili osallistui Aarne ja Aune -hankkeen järjestämään vaikuttamiskoulutukseen. Koulutuksen päätteeksi oli jo selvää mihin asioihin koolla ollut porukka haluaisi alkaa vaikuttaa. Soilin aihevalinta oli avotyö, onhan hän itsekin tehnyt avotöitä jo useamman vuoden. Eri vaikuttamistilaisuuksiin valikoitiin puhujat, jotka edustivat ryhmässä valmisteltuja julkilausumia.

Huolellista valmistautumista

Soilille omalla äänellä vaikuttamisen paikka tuli vuosi sitten, kun valmistautuminen Kuka kuuntelee köyhää -paneelikeskusteluun alkoi. Alun perin tilaisuuden piti olla jo keväällä 2020, mutta koronan vuoksi tilaisuus siirtyi ja siirtyi.

Valmistautuminen vaati pitkäjännitteisyyttä, mutta vihdoin viimein marraskuussa Kuopion kaupunginkirjastolla koitti jännät paikat.

Valmistautuessaan puherooliinsa Soili Hedman kirjoitti ahkerasti päiväkirjaa kokemuksistaan pienellä rahalla elämisestä. Sivut täyttyivät muistoista elämän varrelta, lapsuudesta saakka. Viimeisiin merkintöihin tallentui myös korona-ajan tunnelmia.

Runsas lähdemateriaali tiivistettiin ja ryhmiteltiin yhdessä hankkeen ohjaajan kanssa. Silloin syntyi ajatus juontokorteista, joita voisi tenkkapoon iskiessä vilkuilla, ja pysyä suunnitelmassa.

Korttien aiheet käsittelivät asumista, raha-asioita ja avotyötä. Vaikuttajat-ryhmässä avotyön ja palkkatyön eroja oli pohdittu paljon ja tuntui tärkeältä tuoda esiin työosuusrahan pienuus. Suuressa yleisössä harva ymmärtää, miten pieni raha voi olla toiselle suuri.

Juontokortteihin kirjoitettiin myös Soilin ajatuksia siitä, millaista oli hoitaa raha-asiat itse ja miten edunvalvonnan alkaminen siihen vaikutti.

Lauseet muokattiin suuhun sopiviksi ja lopuksi sovittiin salamerkki, jos esiintyessä menee totaaliseen lukkoon. Silloin ohjaaja auttaisi ja lopulta vaikka lukisi Soilin tekstit ääneen.

Jännitys väreili ilmassa ennen paneelikeskustelun alkamista. Kahvia oli tarjolla, mutta ei sitä uskaltanut edes ajatella ottavansa siihen jännitykseen. Oli parempi käydä esi-istumassa sohva, jolta puheenvuoro pidettäisiin, katsella rauhassa yleisöä ja hengitellä. Vesilasi pöydälle, mikrofoni käteen ja kortit oikeassa järjestyksessä esille.

Työ- ja päivätoiminnan rajoituksista jää pitkät varjot

Keväällä 2020 kehitysvammaisten ihmisten työ- ja päivätoiminta muutti muotoaan tai loppui kokonaan useaksi kuukaudeksi. Osa toimintaa tarjoavista organisaatiosta kehitti vikkelästi uusia tapoja toteuttaa toimintaa, mutta liian moni asiakas jäi vaille palvelua, johon hänellä on subjektiivinen oikeus.

Kun arjen rakenteet luhistuivat, moni koki itsensä yksinäiseksi, toimettomaksi ja ahdistuneeksi. Myös työosuusrahat jäivät monilta saamatta.

Tällainen kuva poikkeusajasta piirtyy KVANKin työn ja päivätoiminnan valiokunnan teettämästä kyselystä.

Toimintakeskukset sulkeutuivat

Kyselyn vastaajista lähes puolet kertoi organisaationsa sulkeneen kaikki toimintakeskuksensa 16.3.2020 annettujen rajoitusten jälkeen. 15 prosenttia kertoi, että toiminta ajettiin alas kokonaisuudessaan.

Ohje lopettaa isoissa ryhmissä tapahtuva toiminta oli selkeä, mutta vaadetta lopettaa myönnetty palvelu kokonaan ei missään annettu. Sen sijaan myöhemmin tulleissa tarkemmissa ohjeissa todettiin, että oikeus palveluun säilyy, mutta sen toteuttamistapaa täytyy muokata epidemiatilanteessa turvalliseksi.

Tilanne oli kaikkineen uusi ja harva oli etukäteen miettinyt vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa palveluita. Kyselyn vastauksissa todettiin, että ”jatkossa tulisi olla suunnitelma, miten asiakkaiden päiväaikaista toimintaa pidetään yllä poikkeusaikana”.

Suurin osa kyselyyn vastanneista organisaatioista lopetti myös avotyötoiminnan, jossa asiakas toteuttaa työtoimintaa tavallisella työpaikalla. Valtaosin toiminta lopetettiin kaikilta heti.

Joissain tilanteissa syy lopettamiseen tuli työtoimintapaikalta. Esimerkiksi vanhusten palvelukodit eivät ottaneet vastaan avotyötekijää, tai siivous- ja keittiötyötä ei ollut tarjolla, kun työntekijät olivat etätöissä tai päiväkotilapset kotihoidossa. Joskus lopettamista perusteltiin asiakkaiden suojelemisella. Muutama vastaaja kertoi, että päätös avotyötoiminnan jatkamisesta tai lopettamisesta oli asiakkaan oma.

Etäpalvelut käyttöön

Jos korvaavaa toimintaa tarjottiin, yleisin tapa oli etäpalveluiden käyttöönotto. Tyypillisimmin tarjottiin musiikkia, liikuntaa ja keskustelua. Joillekin toimitettiin kotiin materiaaleja itsenäiseen tai etäohjattuun askarteluun tai työtoiminnan tehtäviin. Joissain tapauksissa kattaus oli monipuolinen: vertaisohjausta, lehdentekoa, tukiviittomien opettelua, työhönvalmennusta tai vaikka hygieniapassikoulutusta.

Asiakkaiden palaute etäpalveluista oli vastaajien mukaan pääosin myönteistä. Asiakkaat kiittivät yhteydenpitoa, josta välittyi tunne välittämisestä. Monella oli tarve keskustella. Etäpalvelu auttoi pitämään kiinni arkirytmistä ja moni piti tärkeänä mahdollisuutta yhteydenpitoon tuttujen kavereiden kanssa.

Toisaalta asiakkaat odottivat paluuta normaaliin ja pitivät toimintaa toimintakeskuksessa etäpalveluita mielekkäämpänä. Joidenkin vastaajien mukaan etäyhteys ei riitä kontaktin luomiseen ja aitoon vuorovaikutukseen.

Toinen varsin yleinen tapa korvata työ- ja päivätoimintaa oli viriketoiminta ryhmäkodeissa. Yksin, perheen tai vanhempien kanssa asuvat asiakkaat jäivät tällöin toiminnan ulkopuolelle. Vain muutama vastaaja kertoi tarjonneensa pienryhmätoimintaa keskitetysti muualla kuin ryhmäkodeissa asuville.

Kaksi kolmasosaa kertoi, että merkittävä osa asiakkaista jäi kokonaan palveluiden ulkopuolelle. Osa putoamisista johtui vastaajien mukaan palveluntarjoajasta johtuvista syistä ja osa asiakkaiden tai heidän lähi-ihmistensä tahdosta. Joissain paikoissa palvelua ei tarjottu ollenkaan, tai tarjottiin vain osalle asiakkaista. Osa jäi ulkopuolelle digitaidon, tuen ja sopivien laitteiden puuttumisen takia.

Lähes puolet piti muutaman kerran kuukaudessa yhteyttä asiakkaisiin, jotka eivät osallistuneet korvaavaan toimintaan. Kolmasosa kertoi tiiviimmästä yhteydenpidosta ja yhdeksän prosenttia ei pitänyt yhteyttä lainkaan.

”Ei työtä, ei rahaa”

Kyselyyn vastanneet työ- ja päivätoiminnan järjestäjät kertoivat poikkeusajan tuottaneen asiakkaille yksinäisyyttä, tylsistymistä ja mielenterveyden haasteita. Korona tuotti pelkoa, epävarmuutta ja huolta, ja osan oli vaikea ymmärtää, mitä se tarkoittaa ja miksi arki muuttui. Osa oli ahdistuneita tai masentuneita, ja päihteiden käyttö lisääntyi.

Lisäksi korona-aika tuotti taloudellista haittaa tai rahapulaa, kun palkka tai työosuusraha jäi saamatta.

Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista organisaatiosta ei maksanut asiakkaille työosuusrahaa. Tätä perusteltiin sillä, että rahaa maksetaan vain läsnäolopäiviltä. Ajatus työosuusrahasta korvauksena tehdystä työstä tai suorituksesta nousi myös esiin useissa avovastauksissa: ”raha kertyy tehdystä työstä”, ”tekemättömästä työstä ei voida maksaa palkkaa” tai ”ei työtä, ei rahaa”.

Osa jatkoi työosuusrahan maksamista osalle, esimerkiksi niille, jotka edelleen osallistuivat avotyötoimintaan tai päivätoimintaan. Vain 16 prosenttia jatkoi työosuusrahan maksamista normaalisti. Tätä perusteltiin oikeudenmukaisuudella: vallitseva tilanne ei ollut kiinni asiakkaista.

Myös moni palkkatyötä tekevä kehitysvammainen ihminen kärsi lomautuksista tai työsuhteen päättymisistä. Kyselyyn vastanneista työhönvalmennuspalvelua tarjoavista toimijoista kolme neljästä kertoi asiakkaitaan lomautetun tai irtisanotun. Yhteensä lomautettuja asiakkaita oli yli sata ja kokonaan työsuhde päättyi koronan takia 35 asiakkaalta.

Jotain hyvääkin?

Haasteiden keskellä vastaajat kertoivat myös koronan tuottamista hyvistä asioista. Moni kertoi asiakkaiden oppineen uusia taitoja. Digitaitojen lisäksi jotkut löysivät uudenlaista omatoimisuutta ja kykyä ajanhallintaan tai omiin päätöksiin. Osa sai aiempaa yksilöllisempää ohjausta ja tukea, ja asiakkaan ja ohjaajan välinen luottamus vahvistui.

Vastaajien mukaan jotkut hyötyivät etäpalveluista enemmän kuin palvelusta toimintakeskuksessa. Osalle tauko antoi mahdollisuuden kaivattuun lepoon ja aiempaa rauhallisempaan arkeen. Muutamat kertoivat tauon lisänneen motivaatiota ja arvostusta työ- ja päivätoimintaa kohtaan.

Enemmistö palveluntuottajista siirsi ohjaajia toisiin tehtäviin. Eniten ohjaajat siirtyivät asumispalveluihin joko viriketoimintaa

ohjaamaan tai hoitotyöhön. Ohjaajia siirrettiin myös muihin kuin kehitysvammaisten palveluihin, esimerkiksi ikäihmisten palveluihin.

Korona-aika lisäsi eri tahojen yhteistyötä. Erityisesti yhteistyö asumispalveluiden kanssa tiivistyi: ohjaajat oppivat tuntemaan toistensa työtä yli sektorirajojen ja kokonaiskuva asiakkaan elämästä parani. Toisaalta mahdollisuus kurkistaa toisenlaisiin työtehtäviin lisäsi arvostusta omaa työtä kohtaan.

Nopeasti eteen tullut uusi tilanne herätti luovuutta, yhteen hiileen puhaltamista ja luottamusta omaan selviytymiseen. Usko toimintakykyyn, innovatiivisuuteen ja kriisivalmiuteen lisääntyivät. Muutama vastaaja toi esiin myös säästöt ja kustannustehokkuuden lisääntymisen.

Korona-aika osoitti organisaatioille heidän valmiutensa ja varautumisensa tason. Keväällä 2020 harva oli pandemiatilanteeseen varautunut, mutta monessa paikassa ryhdyttiin heti toimeen, luovasti ideoiden. Kuitenkin liian moni asiakas jäi vaille itselleen kuuluvaa palvelua.

Työ- ja päivätoiminnan kentällä tehtiin huima digiloikka, ja monessa organisaatiossa on jatkettu etäpalveluiden tarjoamista ja kehittämistä, vaikka toimintakeskusten arkeen on palattu. Etäpalvelut ovat hieno lisä erilaisten asiakkaille tarjottavien vaihtoehtojen joukossa, kunhan asiassa edetään asiakaslähtöisesti eikä kasvokkaisia tapaamisia siirretä verkkoon säästösyistä.

MARI HAKOLA

TUKILIITON TYÖELÄMÄN ASIANTUNTIJA

Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan (KVANK) työn ja päivätoiminnan valiokunta toteutti loppuvuodesta 2020 kyselyn koronarajoitusten vaikutuksista. Kyselyyn vastasi 103 työ- ja päivätoimintaa tai tuetun työllistymisen palveluita tarjoavaa tahoa eri puolilta Suomea. Organisaatiot olivat kuntia, kuntayhtymiä ja ostopalveluna toimintaa järjestäviä tahoja – suuria ja pieniä toimijoita. Kyselyssä kysyttiin koronan vaikutuksista niin toimintaan, asiakkaisiin kuin työntekijöihin. KVANK tekee kyselyn tuloksista tarkemman selvityksen kevään 2021 aikana.

Puheenjohtajan avaussanojen jälkeen panelistit avasivat henkilökohtaisia kokemuksiaan köyhyydestä koskettavasti ja kaunistelematta. Salissa tuskin kukaan hengitti.

Kun Soili kertoi siitä, miten edunvalvonta oli hänen tilannettaan helpottanut, kaikki kuuntelivat. Ilman tukea oli ollut vaikea saada rahat riittämään koko kuukaudeksi. Soililla oli myös selkeä parannusehdotus. ”Minun mielestäni edunvalvojan pitäisi tavata joka kuukausi tai vähintään joka toinen kuukausi päämiestään ja jutella hänen kanssaan menoista ja tuloista.”

Keskustelun jälkeen Soili hymyili. Hymyili ja joi kupillisen kahvia, söi joulutortunkin. Ja hymyili. Onnistumista ja nappiin mennyttä tilaisuutta ei tarvinnut enää sanoin kuvailla. Kaikki tärkeä tuli sanotuksi keskustelussa.

Onnistumisen resepti

Kerrottakoon tässä kohtaa salaisuus onnistuneeseen vaikuttamisen tekoon, siihen on nimittäin olemassa hyväksi havaittu resepti. Sen tärkein ainesosa ovat rohkeat ja innokkaat vaikuttajat ja sekaan kaadetaan paljon huolellista valmistautumista. On tärkeää, että se lisätään pieninä annoksina aina aihetta kypsytellessä. Lopuksi päälle ripotellaan runsas kerros tukea ja kannustusta.

Viimein koko komeus nautitaan paikan päällä ja säilötään parhaat palat muistiin. Niitä hehkutetaan yhdessä ilon ja onnentunteiden kera.

Aarne ja Aune -hankkeen vaikuttajat toimivat Kuopiossa vuosina 2019–2020. Ryhmät osallistuivat aktiivisesti paikallisiin vaikuttamisen tilaisuuksiin. Ryhmäläisten palautteissa nousi positiivisena esiin valmistautumiseen käytetty aika ja tuki osallistumiseen.

Soilin arki on koronarajoituksista huolimatta palannut jotakuinkin ennalleen. Avotyöt ja tapaamiset henkilökohtaisen avustajan kanssa ovat jatkuneet. Vaikuttamisenpolullekin on jotain uutta ilmaantunut, mutta siitä on vielä liian aikaista kertoa.

Kunhan tuosta koronasta pääsisi.

Soili Hedmania ei mualiman navan viimassa palele. Ja vaikka pakkanen poskipäitä nipisteleekin, hymy säilyy lämpimänä.

Saara Rask on työskennellyt Tukiliiton Aarne ja Aune -hankkeen projektityöntekijänä. Lisätietoa: www.tukiliitto.fi/toiminta/aikuiset/aarne-ja-aune-hanke.