koronanosto Kolumni

Esimerkiksi läheisensä luona vieraillutta, yksikköön palaavaa ihmistä ei voi lain mukaan velvoittaa pysymään omassa huoneessaan tai asunnossaan karanteeninomaisissa olosuhteissa, ellei henkilöä ole tartuntatautilääkärin päätöksellä asetettu karanteeniin tai eristykseen.

Karanteeniin asettamisen tai eristämisen edellytyksenä on, että henkilön on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen koronavirukselle tai sairastuneen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kehitysvammalain 3 a luvun tarkoittamia rajoitustoimenpiteitä, kuten liikkumisen rajoittamista, ei voi käyttää tartuntataudin torjumiseen liittyvällä perusteella.

Lakiin perustumattomista liikkumisvapauden rajoituksista ja muista toimintayksiköiden toimintaan liittyvistä haasteista kannattaa keskustella yksikön johdon kanssa ja olla tarvittaessa yhteydessä kotikunnan vammaispalveluihin sekä valvontaviranomaisiin, kuten aluehallintovirastoon tai laajempaa aluetta koskevan tilanteen osalta Valviraan. Viime kädessä voi olla mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen, jos liikkumisvapautta tai muita perusoikeuksia rajoitetaan ilman lain tukea.

TILANNE NYT: Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) täsmensi vierailuja koskevaa ohjettaan kesäkuussa 2020 ja totesi, etteivät vierailukiellot ole oikeudellisesti sitovia. Yhteydenotot vierailukielloista ovat kevään 2020 jälkeen vähentyneet. Syyspuolella 2020 lakineuvontaan tuli joitakin yhteydenottoja ”epävirallisista karanteenivaatimuksista” kotilomien jälkeen. Tällainen liikkumisen rajoittaminen on lainvastaista.

III Hoidonrajaukset

KYSYMYS: Olen töissä asumisyksikössä, jossa suunnitellaan asukkaiden etukäteisiä hoidonrajauksia. Miten voin toimia, kun epäilen rajausten tai niiden tekoprosessin olevan lainvastaisia esimerkiksi sen vuoksi, että läheisiä ei oteta mukaan päätöksentekoon, vaikka asukas ei vamman vuoksi itse kykene päättämään hoidostaan? Onko kehitysvammaisella ihmisellä yhdenvertainen oikeus esimerkiksi tehohoitoon?

VASTAUS: Kaikki hoidon rajaamista koskevat päätökset, kuten päätös tehohoidon rajaamisesta, ovat aina hoitavan lääkärin KOLUMNI

Määräysten ja suositusten vaikutukset ilmentävät epäyhdenvertaisuutta

KORONAVIRUSPANDEMIA on ollut tasapainoilua taudin torjumiseksi annettujen määräysten ja suositusten reunustamalla kaltevalla polulla, jolle ei ole ainakaan vielä näkyvissä päätepistettä. Viruksen uudet muunnokset ovat jo herättäneet keskustelua entistä voimakkaampien torjuntatoimenpiteiden tarpeesta. Siksi on syytä kiinnittää tarkkaa huomiota siihen, millaisia tosiasiallisia vaikutuksia koronatoimilla on jo tähän mennessä ollut sosiaalihuollon asumispalvelujen piirisSAARA KOKKO sä asuvien vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumiseen. TUKILIITON LAKIMIES Sosiaalihuollon yksiköihin asetetut, sittemmin lainvastaisiksi todetut vierailukiellot ovat osoittaneet, että ote perusoikeuksien rajoitusedellytyksistä, kuten lailla säätämisen vaatimuksesta, on lipsunut pandemia-aikana. Viranomaisviestinnässä on ollut vakavia puutteita sen ilmaisemisessa, milloin tietyssä toimenpiteessä on kyse ohjeesta ja suosituksesta ja milloin lakiin perustuvasta velvoitteesta ja määräyksestä. Tällaiset virheet eivät saa toistua koronakeväänä 2021. Kuten tämän lehden Lakimies vastaa -palstalla (sivu 19) todetaan, perusoikeuksien rajoitusten on aina perustuttava lakiin. PERUSOIKEUKSIEN rajoittamisen ongelmat eivät ole korona-aikana rajoittuneet vierailukieltoihin. Tukiliiton lakineuvonta on saanut useita yhteydenottoja sosiaalihuollon yksiköissä noudatettavista epävirallisista ”karanteeneista”, eli käytännössä velvoitteista pysyä omassa asunnossa tai huoneessa esimerkiksi kotiloman jälkeen.

Laki ei mahdollista tällaista liikkumisen rajoittamista, ellei kyse ole tilanteesta, jossa tartuntatautilääkäri määrää henkilön eristykseen tai karanteeniin tartuntatautilain mukaisesti. Yhteisten tilojen käyttöä tai kohtaamisia voidaan toki koronan torjumiseksi pyrkiä välttämään, mutta kenellekään ei voida asettaa velvollisuutta omassa huoneessa pysymiseen kotiloman perusteella. Ihmisiä ei voida pakottaa pysymään kotonaan myöskään muissa asumisympäristöissä, vaikka fyysisten kontaktien minimoimista vahvasti suositellaankin. TARTUNTATAUTILAIN mahdollistamien henkilöön kohdistuvien rajoitusten, eli karanteenin tai eristämisen osalta on olennaista tarkastella sitä, minkälaiseksi karanteeni- tai eristysaika käytännössä muodostuu sosiaalihuollon yksikössä. Molemmat toimenpiteet on lain mukaan toteutettava niin, ettei henkilön oikeuksia tarpeettomasti rajoiteta.

Tartuntatautilain mukaan karanteeniin tai eristykseen asetetulla henkilöllä on oikeus pitää yhteyttä toimintayksikön ulkopuolelle tavalla, joka ei aiheuta tartuntavaaraa muille. Lain esitöissä todetaan lisäksi, että terveydentilan mahdollistama liikunta on näissä tilanteissa tärkeää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeistaa, että karanteenin aikana voi mennä esimerkiksi ulos, kunhan turvaetäisyys muihin ihmisiin säilyy. Sosiaalihuollon yksikössä elävän ihmisen tosiasialliset mahdollisuudet päästä ulkoilemaan voivat kuitenkin olla käytännössä muita kapeammat, kun ympärillä on toimintaa valvova viranomaisrakenne.

Viranomaisen ohjeet ja suositukset sekä velvoitteet ja määräykset vaikuttavat saavan erilaisia tosiasiallisia merkityksiä ympäristöstä riippuen. Erityisesti laitosmaisissa olosuhteissa suosituksesta saattaa helposti tulla käytännön tasolla velvoittava määräys, vaikka se ei ole sitä muille ihmisille. Laitosvaltaa perusoikeusjärjestelmämme ei puolestaan tunnusta.

Koronaviruspandemia ja sen torjuntatoimet eivät kohtele ihmisiä yhdenvertaisesti. Oikeuksien toteutumista on valvottava ja vaadittava, mutta samalla aivan jokaisen vastuulla on kantaa kortensa kekoon koronatilanteen helpottamiseksi.